Nyt se on sitten nähty, kuultu ja koettu - RKP on Raaseporin paikallisosastonsa nimissä viimeinkin antanut periksi ja lyönyt viimeisen naulan Suomen kaksikielisyyden arkkuun. Ja minä kun aina luulin, että ratkaiseva muutosvoima tulee jostain aivan muusta suunnasta.
Tämä Fredrika Å:n sitaatti omassa blogissaan tulee olemaan ja elämään vielä pitkään: "...Som minoritet säger sfp nej till tvåspråkiga lösningar – om det förverkligas i Raseborg kan det förverkligas i hela landet."
Eikö RKP:n keskuskeittiö todellakaan ole tajunnut, että tässä perustelussa ollaan antamassa kaikille Suomen puolueille, kommentaattoreille ja agitaattoreille vapaat kädet kaksikielisten ratkaisujen vastustamiselle ja jopa olemassaolevien purkamiselle. Ei kai kukaan tosissaan kuvittele, että Suomessa voitaisiin soveltaa yhtä käytäntöä osassa maata ja toista toisessa - Ahvenanmaata lukuunottamatta, jolla on oma itsehallintolainsäädäntönsä. RKP:n oman agendan mukaisesti siis ENEMMISTÖKIELISILLÄ - SIIS MYÖS SUOMENKIELISENEMMISTÖISILLÄ - ALUEILLA TULEE SANOA EI KO. ALUEEN VÄHEMMISTÖKIELTÄ TUKEVILLE 2-KIELISILLE RATKAISUILLE. Aikaisemmin usein käytetty perustelu ns. "Taxellin Paradoksi" lähti siitä, että vähemmistökielisten ei kannata lähteä mukaan 2-kielisiin ratkaisuihin enemmistökielisillä alueilla - koska ne ajanmittaa tahtovat muuttua enemmistökielisiksi. Nyt tätä uutta "Åkerön paradoksia" ollaan siis laajentamassa myös alueille, missä vähemmistökieli on enemmistökieli - kuten Raaseporiin. Maammehan on täynnä suomenkielisillä, siis enemmistökielisillä alueilla harjoitettavia erilaisia myös ruotsinkielen huomioonottavia 2-kielisiä instituutioita. Aloitetaan vaikkapa 1. ja 2. asteen pakollisesta toisesta kotimaisesta - purkuun. 2-kieliset Yliopistot, Oikeuslaitos, Poliisi, Kela - purkuun. Finnair, VR, Matkahuolto, Rajavartiolaitos - vain suomenkielellä kiitos. Listaa voisi jatkaa enemmänkin ja mikä järkyttävintä ruotsinkielen kannalta, kaikki nuo sanat "purkuun" tarkoittavat säästöjä valtion rahakirstussa ja de facto Suomen virallista valtakunnallista yksikielisyyttä.
On aivan turha yrittää selittää tätä sillä, että ruotsinkieli olisi jotenkin uhattuna ja vaarassa. Ruotsinkielisten määrä Suomessa on 100 vuodessa lisääntynyt kymmenillä tuhansilla ellei jopa tuplaantunut. Suomenkieli on puhujien lukumäärällä mitattuna puolet pienempi kuin ruotsinkieli ja jos lasketaan kaikki skandinaaviset kielet ja suomensukuiset kielet niin suhde on vähintään yhden suhde neljään suomenkielisten tappioksi. EIVÄTKÖ 2-KIELISET RATKAISUT SIIS RKP:N LOGIIKAN MUKAAN OLISI (SUOMENKIELELLE) VÄHINTÄÄN YHTÄ HAITALLISIA SUOMENKIELISILLÄ ALUEILLA? Eihän RKP tietenkään näin ajattele, vaan kyseessä on hyvin itsekäs, kaksinaismoralistinen ja elitistinen rusinat pullasta ajatus, mille on aivan turha pyydellä ymmärrystä suomenkielisiltä.
Haluan lopuksi korostaa, että olen suuri ruotsinkielen ystävä, toivon että ruotsia puhutaan maassamme vielä useita satoja vuosia ja ruotsinkielinen tiede, taide ja kulttuuri jatkavat kukoistustaan. Mutta tällainen agitoitinti RKP:n puolelta ei tee tulevaisuudessa muuta kuin antaa ruotsinkielen vastustajile maassamme vapaat kädet puolustaa omia kantojaan. Logiikkaa ei vain voi tässä ohittaa. Olen täysin samaa mieltä Niklas Anderssonin kanssa menetetyistä mahdollisuuksista Raaseporissa ja tiettyjen tahojen uppoutumisesta vanhoihin poteroihin innovativiisuuden ja uuden ajattelun sijasta. Olisin todellakin odottanut tässä asiassa Raaseporin RKP:lta todellista rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta ja esittää ratkaisua (yksi 2-kielinen hallinnollinen lukio Raaseporissa), mikä olisi ollut myös hieno esimerkki suomenkielisenemmmistöisille alueille vastaavien ratkaisujen, kuten pakollisen toisen kotimaisen tai pelkästään ruotsinkielisten koulujen ymmärtämiselle - eipä taida enää löytyä kannatusta. Kiitos Raaseporin RKP! Taitaa vaikutus olla päinvastoin kuin Fredrika toivoo...kun ei olla valmiita omalla alueella 2-kielisiin ratkaisuihin, niin miksi kukaan enää haluaa puolustaa 1-kielisiä vieraalla maalla.
Toivon sydämmestäni, että nämä asiat ovat pinnalla seuraavissa kunnallisvaaleissa - Haluammeko todellakin seuraavaan valtuustoon 1930-luvun kielipoliittisiin poteroihin uponneita "vanhoja jääriä" (vaikka iältään voivatkin olla alle 30-vuotiaita) ja kaikkea mahdollista vastustavia äärikommunisteja vai todellisia kehittäjiä, nykymaailmassa eläviä ja uutta luovia ihmisiä.
|