|
Pääministeri Kiviniemi kertoi avoimesti pettymyksestään pakkoruotsiin höblässä. Taustalta löytyy tietenkin tapaus Kokkola ja perustuslain tulkinnat, mitkä veivät tältä Keskustalle tärkeältä asialta pohjan. Omasta mielestäni Kiviniemi, Pekkarinen ja koko Keskusta ovat tuossa Kokkolan asiassa olleet todella härskejä ja kovapäisiä - ei yksittäisiä kuntia voi noin vaan viskellä sinne tänne mitä tulee alueviranomaisten suhteen. Aivan kuten Wallinkin toteaa päivän höblässä, niin Suomen kuntalaki lähtee siitä, että kunnilla on itsemääräämisoikeus, ei jollain alueorganisaatioilla (Keski-Pohjanmaan Liitto vai mikä se nyt oli). Jos Kokkolan kaupunki ei kerran enemmistön päätöksellä halua vaihtaa alueviranomaistaan, niin ei sitä pakollakaan voi tehdä. Tästä käytännöstä on joitain poikkeuksia, kuten Sipoon pakkoluovutukset, mutta silloinkin pitää olla hyvin hyvin vahvat perusteet pakkotoimenpiteille.
Mutta eipä minun tästä oikeastaan pitänyt kirjoittaa. Tarkoitukseni oli kiinnittää huomiota siihen, että perustelut Kokkolan liittämiseksi Oulun alueeseen olivat kielelliset - eli Kokkolan ruotsinkielisten palvelut heikentyisivät muuton myötä. Mutta hetkinen.....onko siis oikeuskanslerinkin toimesta todettu, että Suomi ei olekaan alueellisesti ja valtakunnallisesti kaksikielinen maa, missä suomi ja ruotsi ovat tasavertaiset kansalliskielet? Antaako oikeuskansleri ja muut asiaan kantaa ottaneet perustuslain asiantuntijat ymmärtää, että Vaasassa ollaan kaksikielisiä, mutta Oulussa ei? No, tottakai näin on käytännössä mutta eihän näin saisi olla ainakaan mitä tulee valtion palveluihin. Meillähän on ollut toisen asteen pakollinen toinen kotimainen jo kohta 40 vuotta sekä ylempien virkamiesten pakollinen kielitutkinto. Eikös juuri näillä ollut tarkoitus taata myös tasavertaiset (huom. paino sanalla tasavertaiset!) ruotsinkieliset palvelut koko maassa - myös Oulussa? Jos todetaan, että näin ei olekaan tapahtunut, niin koko instituutiohan on käytännössä kuollut ja turha. Jos valtioviranomainen olisi käytännössä kaksikielinen koko valtakunnassa, niin silloinhan ei pitäisi olla mitään ongelmaa kielen suhteen mihin alueeseen joku yksittäinen kunta kuuluu.
Uskoisinkin tästä heräävän vielä mielenkiintoinen keskustelu - ei siis itse Kokkolasta vaan nimenomaan perustuslaillisista tulkinnoista sekä pakkoruotsin ja kielitutkintojen tehokkuudesta ja välttämättömyydestä. Moni suomenkielinen (muukin kuin keskustalainen) varmaankin ajattelee, että miksi ihmeessä ylläpidämme kallista valtakunnallista kaksikielisyysilluusiota, jos sitä ei todellisuudessa kuitenkaan ole ja vuosikymmenten kieltenopiskelusta ei olekaan ollut yhteiskunnalle juuri mitään hyötyä - ei ainakaan sitä hyötyä, mitä sillä oli tarkoitus saavutella. Olisikohan siis jo aika myöntää, että ruotsi on ihan oikeasti alueellinen vähemmistökieli Suomessa - siis aikuisten oikeasti kun unohdetaan poliitikkojen juhlapuheet ja illuusiot. Näinhän kaikenlaiset erityisjärjestelyt, kuten kiintiöt, yksikieliset tilat ja hallintorakenteet yms. olisivat täysin oikeutettuja ja niihin voisi jopa hakea EU-tukea. Ainakin minusta tuntuu, että mitä kauemmin pidetään päätä pensaassa eikä myönnetä totuutta, sitä vaikeammaksi nämä asiat menevät ja jossain vaiheessa jonkun (enemmistön) pitää kuitenkin tuo ikävä totuus tuoda esille.
|