|
Kirjoittanut Heikki Mansikkaniemi
|
|
29.12.2009 15:36 |
|
Taas kerran nähtiin, miten hankalaksi politiikko tekee elämnsä ryhtymällä kapinoimaan tiedostusvälineitä vastaan. Ongelmallisia tiedotusvälineille olivat myös Mauno Koivisto ja Paavo Lipponen. He pyrkivät määrittelemään, mitä tiedotusvälineiden pitää kertoa ja miten niiden tulee toimia. Myös Ole Norrback on ryhtynyt hankalaksi vanhoilla päivillään toimittajille. Vielä nykyäänkin pyritään kaikki rehelliset toimittajat leimaamaan taistolaiksi, jos he eivät ole valtaapitävien mieleen. Nykyään taistolaisia ei juuri taida olla muuaalla kuin paikallisesti.
Raaseporissa valtaapitävät ovat pyrkineet salailemaan tietoja tai ainakin vetkuttelemaan niiden julkistamisessa. Viimeisin julkinen vetkuttelu oli Hakkaraiselle annettu huomautus. Raaseporissa oma surullinen lukunsa on myös ns. sosialidemokraatit, joille sananvapaus on varsin outo käsite. Eriäviä mielipiteitä ei juuri suvaita. Mieluummin rakentavat toisinajattelijat savustetaan pois joukoista. Muistuttaa jossain määrin jonkinlaisten uskonnollisten lahkojen tai miksei myös vapaamuurareiden toimintaa.
Suomessa historiallisestikin sananvapaus on ollut heikoilla. Ensimmäinen julkinen sananvapauden uhri oli Aleksis Kivi. Sitten seurasi Pentti Haanpää. Vähän myöhemmin kivitettiin Väinö Linnaa ja Hannu Salamaa. Erottamisiakin on nähty. Hella Wuolijoki erotettiin radion pääjohtajan tehtävistä. Samaten kävi myöhemmin Eino S.Revolle ja Reino Paasilinnalle. Tässä on vain muutamia näkyvimmistä sananvapauden uhreista. Suomessa sananvapaudella yleensä ymmärretään samaa kuin porvarillista käsitystä sananvapaudesta.
|