|
Helsingin kaupunginteatteri on koko syksyn esittänyt täysille katsomoille näytelmää Veikko Vennamosta.
Vennamo astui poliittiselle näyttämölle tavallaan heti toisen maailmansodan jälkeen. Hän asutti Karjalan evakoita ympäri Suomea. Tällöin jo ilmeni Vennamon rahanahneus. Hän halusi saada ylimitoitetun korvauksen valtiolta menetetystä omaisuudestaan Jaakkimassa. Onneksi Korkein Oikeus kumosi alempien oikeuksien myönteiset päätökset.
Ironista oli, että Vennamo asutti suurimman osan evakoista kylmään korpeen ja pienille tiloille Pohjois-Suomeen ja myöhemmin hyödynsi poliittisesti näitä onnettomia ihmisiä. Hän neuvoi suurmaanomistajia perustamaan säätiöitä välttääkseen luovuttamasta maa-alueita evakoille. Sen neuvon hän antoi mm. Kekkoselle. Ilkeämielisesti vihjailtiin, ettei Kekkonen ollut lähtöisin mistään pienestä torpasta.
Taistelut Kekkosen kanssa olivat kovaa luokkaa. Ristiriidat johtivat vuonna 1959 Vennamon erkaantumiseen maalaisliitosta ja oman puolueen perustamiseen. Kaksi tahtoihmistä eivät yksinkertaisesti sopineet yhteen. Karjalan kysymys oli myös poliittisesti arka kysymys.
Kituliaan elämän jälkeen Vennamo onnistui varsinaisen kovasanaisella politiikallaan nostamaan enemmillään puolueensa kansanedustajamäärän 18:aan. Viimeistään tässä vaiheessa kävi ilmi, että Vennamo oli luonteeltaan diktaattori ja rahanahne. Ryhmä halusi jonkun muun kuin Vennamon johtavan eduskuntaryhmää, mutta se ei käynytkään kunnianhimoiselle ja demokratiaa hyljeksivälle puolueen puheenjohtajalle. Hän erotti niskuroivat kansanedustajat, jotka muodostivat oman ryhmänsä.
Näytelmän pääjuonia oli osoittaa Vennamo rahanahneeksi joka tilanteessa. Hän kieltäytyi esim. auttamasta Eino Poutiaista, kun tämä oli todellisessa rahapulassa. Vennamo sanoi, että kukin hoitakoon omat rahahuolensa ja että elämässä on muitakin kuin rahan arvoja. Niinpä hän ei elänyt niin kuin opetti. Muita hän kehotti kirjoittamaan alle vekseleitä puolueen talouden pelastamiseksi, mutta itse hän ei suostunut samaan. Vennamo piti kovaa ääntä puoluetukea vastaan, mutta kun Poutiainen ehdotti siitä luopumista, niin Vennamo ei halunnutkaan luopua. Poutiainen kävi kyllä hyvin köyhän kansan puolestapuhujana ja Vennamon markkinamiehenä. Kuuluisa mopo oli Poutiaisen työväline.
Lyhyesti otettiin myös esiin Kekkosen diktatuuriset piirteet. Hän ei halunnut vuoden 1974 presidentinvaaleissa esiintyä yhdessä muiden ehdokkaiden kanssa. Lisäksi vuonna 1978 hän oli tyytymätön, kun eduskunta valitsi hänet poikkeuslailla vain 4 vuodeksi eteenpäin.
Pahinta oli kuitenkin, että ns. köyhä kansa antoi huijata itseään edustajalla, joka ei muuta kuin puheissa edusti heitä. Mieleen tulee jossain määrin Hitlerin temput, sillä Vennamon etu kulki aina kansalaisten etujen edellä. Vennamon todellinen elämä liittyi rikkauksien keräämiseen muiden kustannuksella. Kieltämättä hänen ilmaisunsa olivat värikkäitä. Niitä olivat mm. ”rötösherrat kiikkiin”, ”unohdettu kansa” ja ”seteliselkärankaiset”.
Paikallisellakin tasolla näitä vennamoja on liikkunut ja liikkuu sillä erolla vain, että lähes kaikilta puuttuu retoriset kyvyt. Toinen piirre on haluttomuus luopua huumeesta nimeltään politiikka. Monet keikkuvat jopa pitkälti yli 70 vuoden mukana. Poikkeuksiakin tietenkin löytyy hyvistä korkeaan ikään ehtineistä politiikoista. Paasikivestä tuli esim. presidentti vasta 75-vuotiaana, vaikka hän ei ollutkaan paikallispoliitikko. Kolmas piirre on halu leimata vastustajien henkilökohtaiset piirteet eikä niinkään heidän mielipiteitään. Lienee jotain tyypillistä suomalaista.
Pieni sivujuonne kiinnitti huomioni Veikon suuttuessa kunnolla, kun hänen poikansa Pekka halusi lähteä politiikkaan ja keskeyttää opinnot. Veikko sanoi, että opinnot ja kunnon tutkinto on paljon tärkeämpi kuin mikään politiikka. Ensin tutkinnot ja ammatti selviksi ja sitten vasta politiikka. Nykyään melko monet poliitikot ovat epäonnistuneet sekä opinnoissaan että ammattielämässä. Voi vain kysyä, onko tällaisilla henkilöillä oikein yhteiskunnallisia valmiuksia hoitaa yhteisiä asioita, kun omien asioidenkin hoitaminen on jäänyt rempalleen.
Olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni poliitikko näkisi näytelmän, koska se on varsin monisäikeinen ja pureutuu varsin terävästi politiikan taustatekijöihin kuten juonitteluihin, oman edun tavoitteluun, toisten leimaamiseen henkilöinä, demokraattisten pelisääntöjen syrjäyttämiseen, kokonaisten ryhmien henkiseen oireiluun, uhkailuihin, sananvapauden rajoittamiseen, rasismiiin, herjauksiin, vihaan, kunnianloukkauksiin…
|
