Huoli Raaseporin tulevaisuudesta Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Juhani Tihveräinen   
20.09.2009 16:04

Alan olemaan todella huolissani Raaseporin taloudesta. Säästöt eivät koskaan tuota mitään, vaan ovat kertaluonteisia. Kaikki tutkimukset osoittavat, että koulujen leikkaamiset lisäävät kustannuksia. Olemmeko hautautuneet lumen alle Läntisellä-Uudellamaalla?

Vero on ainoa tulonlähde kaupungille!

Tuottavuutta on välittömästi lisättävä eli saatava veroja kaupungin kassaan. Kaikki turha on YT-neuvottelujen kautta leikattava eli tarkoittanee virkamiesten palkkataso alas. Säästöillä me ruokimme turhan turhia organisaatioita ja huimia palkkoja.

Rkp painaa etunenässä kansan tärkeimpiä elimiä alas kuten suomenruotsalaisia kouluja. Olemme liukkailla jäillä. Puheet eivät tunnu auttavan kun olemme lumen alla.

Virkamiehiä on valitu aivan turhaan vääriin asemiin, samaten johtavat poliitikot ovat pelkästään säästämisen asialla.

Missä korkea moraali, ammattitaito, matemaattinen osaaminen ja ennenkaikkea missä turvallisuus ja pitkäjänteinen koulutuksen eteenpäinvieminen markkinointihengessä?

Ovatko meidän johtajammekin siellä lumen alla vai teemmekö tällä hetkellä tuottavaa alueemme myyntiä?

Osaammeko lainkaan nostaa profiilia, saammeko lainkaa lisää typöpaikkoja alueelle, tuemmeko tätä toimintaa = lisääntyvät veroäyrit?

Tässäpä meillä puntaroitavaa ja kuumaa perunaa. Olen itse hlökohtaisesti sitä mieltä, että koulutus on viimeinen säästönkohde koska se on meidän markkinoinnin keulakuva!

Jaostopolitiikka on suuren suuri pettymys ja erittäin epävarma johtamismetodi, minkä taaksesi jätät sen edestäsi löydät! Som man bäddar får man ligga!

Olen myös sitä mieltä, että koulujaostossa pitäisi olla henkilöitä joilla on lapsia koulussa eikä eläkeläisiä jäsenenä!

Kommentit
Kirjoita uusi Haku
harri  - muutama kommentti   Publisher   21.09.2009 00:46:19
Paitsi verotulot, myös valtionosuudet ja kunnallisten yritysten ja laitosten
voitot ovat kaupungin tulolähteitä.

Itsestäni tuntuu, että tässä on
menossa jonkinlainen sukupolvien välinen taistelu. Raaseporista ollaan (RKP:n)
priorisointien kautta tekemässä vanhusten hyvinvointiparatiisia nuorien,
koululaisten ja perheiden kustannuksella (BB, koulujen alasajo, maan osto
eläkeläisgolfareille jne.). Hanki siinä sitten uusia (tuottavia)
veronmaksajia näillä eväillä :)
juhani  - Harri tervehdys!   Publisher   21.09.2009 01:08:52
Seisot selvästi jalat maassa. On hyvä, että sanot mielipiteet suoraan! Odotan
mielenkiinnolla lisäkommenttejasi ja uusia ideoita.

Hyvää alkavaa
viikkoa!:):):)
veikko  - Raseporin tulevaisuus   Publisher   26.09.2009 15:19:01
Olen monessa samaa mieltä kuin Juhani.Jos karsitaan koneen osia niin teho
vähenee.Veroprosentin korotus on välltämätön asia.Ei kukaan vinkunut, muut
kuin lehdistö, kuin Karjaalla aikanaan oltiin maan ykkönen veroprosentin
kansa. Pienten yksiköiden lopettamninen, kuten pienten koulujen, on
välttämätön asia.Samoin koskee terveydenhuollon palveluverkosto.Mutta ei
kannata itkeä ja syyttää ketään, vaan olla realisti ja tehdä
päätöksiä, vaikkakin ne joskus kirpaisee, mutta nekin päätökset ovat
vastuunottaminsta.Ei kunnalispolitiikko saa olla reviiriajatelija,koska
k-politiikon aivot on tärkein resusrsi koko seudulle. Jäitä hattuun
vaan!
harri  - veron korotus ei todellakaan...   Publisher   26.09.2009 15:35:57
...ole mikään välttämätön asia. Tuntuu Veikko ihan kuin olisit ylpeä
Karjaan huippuprosentista. Se on kaikkea muuta kuin ylpeilynaihe ja merkki ettei
kuntatalous ole kohdallaan.

Kyse on lähinnä priorisoinneista.
Juustohöylällä lamaannutetaan koko kunta. Tekemällä kaupunkistrategia sekä
kohdistamalla säästöt ja suuntaamalla investoinnit sen mukaisesti saadaan
paljon aikaiseksi. Kaikki ylimääräinen hallinto pois, nykyisen
kaupunkirakenteen eheyttäminen kaavoituspolitiikalla(tonttimaata ei todellakaan
tarvitse hankkia 3-5 km päästä keskustasta) ja tarkoin perusteltuihin
rakenteellisiin uudistuksiin investointi ovat avain kuntatalouden
tasapainottamisessa.

Nostamalla veroprosenttia saadaan vain "hyvät"
veronmaksajat muuttamaan pois paikkakunnalta ja estetään sisäänmuuttoa.
Voisin itsekin koska tahansa ostaa asunnon Espoosta tai Kauniaisista jos niin
vain haluaisin. Jossain vaiheessa raja menee yli. Hyvä kunnallispoliitikko osaa
myös kuunnella muita ja keskittyä oleelliseen.
veikko  - Veron korotus   Publisher   26.09.2009 19:34:56
En ole ylpeä ,mutta en häpeäkkään.Kun valtio vähensi valtionosuuksia niin
kuin tekivät, niin silloin pitää näyttää ulospäin ja varsikin
valtioneuvosoon päin, mikä oli todellinen hätä ja tilanne. Miksi peittää
tällaisia asioita? Se että joku kuvittelee että veronmaksajat karkaavat on
väärä olettamus.Karjaa oli länsiuudenmaan kunnista se kunta missä väkiluku
kasvoi eniten kaikista huolimatta.Jos palvelut pelaa, niin kuin teki siihen
aikaan, niin se riittää että asukkaat ovat tyytyväisiä.Kriteerinä ej saa
olla että yritetään pitää veroprosentti alhalla väkisin, ja pelotella
sillä että varonmaksajat karkaa. Meillä oli joku tapaus että joku muutti
Espooseen , mutta jälkeenpäin tuli ilmi että he katui tekonsa, koska siellä
oli eri palvelutaso.Tämän kertoo minun suhtellisen pitkä kokemus.
harri  - Ei tarvitse kuin katsoa...   Publisher   26.09.2009 20:48:44
...muiden Uudenmaan kuntien kasvuprosentteja ja verrata sitä Raaseporin
alueeseen, niin näkee mitkä kunnat ovat houkutelleet uusia asukkaita ja siten
siis onnistuneet kasvattamaan verotulojaan. Nythän tuo kasvu on tännepäin
tyrehtynyt täysin.

Itselleni suuri kunnallisveroprosentti on merkki liian
kalliista palveluista. Koska kunnallisvero on suhteellinen vero (erotuksena
valtionverotuksen pregressiivisuuteen) köyhät maksavat sitä saman osuuden
tuloistansa kuin rikkaat. Eli käytännössä köyhät kuntalaiset maksavat siis
suhteellisesti suuremman osuuden "vapaista tuloistaan" kaupungin
palvelujen rahoittamiseen. Köyhät eivät voi kovin helpolla muuttaa
paikkakuntaa - varakkaammille se ei ole mikään ongelma. Kyse on siis vain
siitä missä kipuraja menee. Karjaan 21% ei siis vielä sellainen ollut.
Juhani Tihveräinen  - Olemme myös EPÄONNISTUNEET   87.93.31.xxx   27.09.2009 01:10:31
pääkaupunki-metropolin hyödyntämisessä. Yritykset ovat hakeutuneet Haikkoon
/ Porvoon suunnalle jne. Tontti-maat , meren ranta , ravintolat ja hotellit.
Todentotta se kaikki mitä yritykset tarvitsevat ympärilleen . Viikonlopuiksi
myös ohjelmaa, elämyksiä, hyvää hotelliasumista. MITÄ SE SITTEN ONKIIN =
VEIKKO VEROÄYREJÄ LISÄÄ, LISÄÄ. Eivät säästöt tuota.Ja jos sitten
tuottavat niin kokeillaan ottaa vaikka rullatuolit vanhain- ja hoitokodeista.
Saatat saada silloin kaulimesta. Mene ja tiedä .
veikko  - Raseporin tulevaisuutta...   Publisher   28.09.2009 11:55:13
Olen ilman muuta Harrin kanssa samaa mieltä kaikista mitä koskee kunnan
kehittämistä ja uusien asukkaitten ja yritysten saaminen Raseporiin.Ilman
muuta se on oikea veto jos ja kun kehitetään kuntaa.Olen ollut mukana monet,
monet kerrat tekemässa budjettia omaan kuntaan, ja joka kerta on toistettu
näita samoja asioita, joten mitään radikaalista uutta se ei ole
kenellkkään.Mutta kun totuuden hetki on edessä ja pitää väkisin saada
budjetti tasapainoitettu, niin jokainen tietää että silloin otetaan kaikki
keinot käyttöön, myös veroprosentti.Joku voi sanoa että miksi ette tehneet
mitään aikanaan?Teoria ja käytäntö on monta kertaa aika kaukana toisista,
ja vaikka tahtoa ainaa löytyy niin ei aina onnistuttu. Ulkopuolinen joka ei ole
näissä ympyröissä ole pyörinnyt voi olla toista mieltä,mutta sekin kuuluu
demokratiaan.
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
Ole hyvä ja syötä oheisesta kuvasta löytyvä anti-spam-koodi.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty 20.09.2009 16:15
 

Juhani Tihveräinen 

Ammatiltani olen rakennusmestari. Työkohteitani ovat olleet ABB-Strömbergin parkkitalo Pitäjänmäessä, K-Rauta Kirkkonummi sekä tällä hetkellä K-Rauta Lohja. K-raudoissa olen työskennellyt vastaavana mestarina. Olen myös työskennellyt Julius Tallberg Oy:ssä 13 v maahantuojana ja tuotepäällikkönä.

Puhun neljää eri kieltä sujuvasti, suomea, ruotsia, saksaa ja englantia. Lisäksi puhun hieman venäjän- ja eestinkieltä.

Harrastan karatea (Wado-ryu) sekä kalastusta. Kotisivuosoitteeni on:

www.juhanitihverainen.yhdistysavain.fi

Som mitt yrke är jag byggmästare. En del av mina arbeten har varit ABB-Strömbergs parkeringshus i Sockenbacka och K-rauta i Kyrkslätt och Lojo. På K-rauta byggen har jag fungerat som ansvarig byggmästare. Jag har också jobbat 13 år som importör och produktansvarig på företaget Julius Tallberg Ab.

Jag talar fyra olika språk, finska, svenska, tyska och engelska. T.o.m pratar jag lite ryska och estiska språket.

Mina fritidssyslor är karate (Wado-ryu) och fiske. Min hemsida är:

www.juhanitihverainen.yhdistysavain.fi