Kaupunkilaisten tosi-juttuja Karjaan Shellillä/Stadsbornas värkliga diskutioner på Karis Shell. Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Juhani Tihveräinen   
03.10.2008 12:38

Olen kirjoitellut blogia omille nettisivuilleni, jonka osoite on: http:juhanitihverainen.nettisivut.fi, ja kokenut sen mielekkääksi. Tämän vuoksi päätin aloittaa kirjoittamaan myös tänne raaseporin sivuille.

Koska olen kunnallisvaaliehdokkaana, niin ihmiset ovat viime aikona tulleet keskustelemaan kanssani Raaseporin kuntaa koskevista asioista. Eilen illalla Karjaan Shellillä minulla oli muutama mielenkiintoinen keskustelu:

Ensin oli rakentaja-asiaa. Vaihdettiin kuulumisia. Siirryimme koulutaxi teemaan. Pari sanaa tarjouskilpailusta, noin yleistä. Mutta sitten turvallinen koulutie veikin toista tuntia. Oli ammattiautoilija ihan oikeasti paikalla. Hän kyseli ja ihmetteli 1-3 luokkalaisista, haastoi tiukasti puhumaan suoraan turvallisuutta. Eli lasten koulukuljetus-keskustelua."OSALLISTU SINÄKIN OMILLA MIELIPITEILLÄ". Sitten jo siirryimme seuraavaan pöytään, jossa aiheena OSOITTEET kaduillamme. Tammisaari saa kuulemma etulyönnin vaikka Karjaalla on vanhempia katuja. Ne on kuulemma luvattu heille jo etukäteen. JA NYRKIT PUHUIVAT, kahvikupit helisivät. Siinä saa kuulemma virkamiehet kenkää, jylisi keski-ikäinen prässihousu.

Jätetään kuitenkin nyrkit ja jatketaan keskustelua asioista Raaseporin hyvässä hengessä. Sunnuntaina 5.10.08 klo 11 nähdään Tammisaaren raatihuoneentorilla.

Jag har skrivit en hel del på mina egna websidor, adress: http:juhanitihverainen.nettisivut.fi. Jag gillar i allmänhet att skriva.  Därför skriver jag också till raaseborgs hemsidor.

För att jag är kommunalvalrepresentant har människorna kommit och diskutera med mig om ärenden som gäller Raseborg kommun. I går kväll hade jag intressanta diskussioner i Karis på Shell.

Först vad det byggar ärenden sådär allmänt. Sen diskuterade vi om skoltaxi. Några ord om offert begäran sådär allmänt. Men sedan försvann drygt en timme på säker skolväg. På riktigt hade vi en yrkeschaufför på plats. Han frågade och undrade om 1-3 klassister, utmanade direkt att tala om en säker skolväg. Det vill säga barnens skolskytsediskution. "DU BÖR OCKSÅ DELTA I DISKUTIONEN". Vid följande bord väntade GATUNAMN diskutionen. Ekenäs lär få gatunamnen fasten Karis gator är äldre. Man påstod att dom var lovade till Ekenäsborna i förväg. NEVORNA SMALL i bordet och kaffekopparna klirrade. Där får nog känstemännen sparken, upphävde en medelålders prässbyxa.

Lämna knytnävorna så kan vi fortsätta diskutera i god Raseborgs anda. Vi ses på rådhustorget på söndagen 5.10.08 kl 11.

 

Kommentit
Kirjoita uusi Haku
Synnöve M.  - Skolskjutsar   62.241.222.xxx   03.10.2008 13:00:09
Skolskjutsarna: Jag har själv åkt taxi på 50-talet till skolan. 9 ungar i en
bil! Så jag vet hur det är att bli skjutsad till skolan. Därför tycker jag
att det är nästan ansvarslöst att lämna en chaufför ENSAM med en busslast
ungar! Minst en vuxen med.
Gatunamnen: Det där stämmer väl inte? Men om det
stämmer får jag väl säga än en gång :karisborna är för snälla...
juhani  - Bra Bra   Publisher   03.10.2008 13:29:19
Taxichafförerna har för stort ansvar. Och vad som gäller gatunamn bör vi
faktiskt skärppa oss i Karis. Mera folk med och diskutera de här ärenden.
Tackar på förhand.
AK  - KAKSIKIELISYYDESTÄ   83.102.107.xxx   03.10.2008 23:38:26
Pisteet Juhanille! Esittely on molemmilla kielillä -osoittaa homman olevan
hallussa. Ja haluat äänestäjiä äidinkielestä riippumatta.
Kun
koulukuljetusten tarjouspyynnöissä on vaadittu koululaisia kuljettavilta
henkilöiltä HYVÄÄ suomen-/ruotsinkielen taitoa, niin toivoisin, että myös
ehdokkaat osoittaisivat hyvää molempien kotimaisten taitoa/hallintaa.
Juhani Tihveräinen  - Raaseporimme on kielien paratiisi   88.195.77.xxx   04.10.2008 03:26:10
Kohtelias kiitos AK:lle . Olet reilu kaveri. Töitä tässä ollaan
tekemässä.Ei kaikkien kahta kieltä tarvitse osata . On varmasti muitakin
tapoja kommunikoida. Pääasia että elämme turvallisesti yhdessä. Hei
kirjoitellaan ! Nyt kysymys : Missä on porkkanarahamme vai onko ne syöty jo
etukäteen ja eikö meidän pitänyt säästää suuria summia joka vuosi ?
Skriv också på svenska: Var är våra morotspengar ock skulle vi spra
miljooner varje år ??? VAR,VAR, HUR,HUR ??
Juhani Tihveräinen  - Nuorille äideille SYNNYTYSLAITOS RAASEPORISSA   87.93.3.xxx   06.10.2008 23:23:07
Ylpeänä perheenisänä katsoin miten VÄKI VAATI saada pitää Raaseporimme
synnytyslaitoksen. Tällainen on tervettä järkeä. KANSALAISROHKEUTTA !!
Tuodaan stadilaiset meille synnyttämään ja nauttimaan luonnostamme !!
Matin kadun asukkaat  - KIITOS MATINKADUN ASUKKAILTA   217.152.241.xxx   09.10.2008 14:15:53
Tuhannesti kiitos ripeästä toiminnasta katumme kunnostamisessa!
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
Ole hyvä ja syötä oheisesta kuvasta löytyvä anti-spam-koodi.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty 08.10.2008 01:23
 

Juhani Tihveräinen 

Ammatiltani olen rakennusmestari. Työkohteitani ovat olleet ABB-Strömbergin parkkitalo Pitäjänmäessä, K-Rauta Kirkkonummi sekä tällä hetkellä K-Rauta Lohja. K-raudoissa olen työskennellyt vastaavana mestarina. Olen myös työskennellyt Julius Tallberg Oy:ssä 13 v maahantuojana ja tuotepäällikkönä.

Puhun neljää eri kieltä sujuvasti, suomea, ruotsia, saksaa ja englantia. Lisäksi puhun hieman venäjän- ja eestinkieltä.

Harrastan karatea (Wado-ryu) sekä kalastusta. Kotisivuosoitteeni on:

www.juhanitihverainen.yhdistysavain.fi

Som mitt yrke är jag byggmästare. En del av mina arbeten har varit ABB-Strömbergs parkeringshus i Sockenbacka och K-rauta i Kyrkslätt och Lojo. På K-rauta byggen har jag fungerat som ansvarig byggmästare. Jag har också jobbat 13 år som importör och produktansvarig på företaget Julius Tallberg Ab.

Jag talar fyra olika språk, finska, svenska, tyska och engelska. T.o.m pratar jag lite ryska och estiska språket.

Mina fritidssyslor är karate (Wado-ryu) och fiske. Min hemsida är:

www.juhanitihverainen.yhdistysavain.fi