| Puutarhan lumoa Raaseporissa! |
|
|
|
|
Suloinen kesä tulee meille Suomen Etelärannikolle hieman aiemmin kuin muualle Suomeen ja kasvukausi on täällä myös pidempi. Kevään ja kesän kukkivasta Raaseporista löytyy paljon mielenkiintoista nähtävää: Tammisaaren museokeskus EKTA:n teemanäyttely vuonna 2010 on Puutarhan lumo. Näyttely kertoo puutarhojen historiasta yleisesti länsiuusmaalaisin esimerkein, m.m. Mustiolta ja Fagervikista. Tutustu myös Mustion barokkityyliseen Linnanpuistoon ja sen puutarhataiteeseen: Sisääntuloporttiin, huvimajaan, patsaisiin, siltoihin, uusgoottilaiseen terassiin lummelampineen sekä harvinaisiin puihin ja pensaisiin. Suomen vanhin taimisto Billnäsissä palvelee monipuolisesti: Taimisto, Puutarharavintola, myymälä, kokoustilat, Antiikkiriihi… Taimisto sijaitsee historiallisen Kuninkaantien ja vanhan viikinkijoen, Mustionjoen, välissä Billnäsin Ruukissa. Billnäsin Ruukin Isossa Pajassa järjestetään 5.-6.6. Puutarha2010 -tapahtuma, jossa alan merkittävimmät asiantuntijat ja palveluntarjoajat esittelevät puutarhanhoitoon liittyviä välineitä, tarvikkeita ja laitteita sekä ratkaisuja ja vinkkejä puutarhan kalustamiseen ja sisustamiseen. Fiskarsissa voi tutustua yleisimpiin metsä- ja puistopuulajeihin sekä niiden puuaineksiin kiertämällä Puulajipolun (1,8 km) , joka kulkee Fiskarsin ruukin keskustan idyllisessä maisemassa. Öuddenin puulajipuisto Tammisaaren saaristossa perustettiin, jotta voitaisiin tutkia, miten saariston erityisolosuhteet vaikuttavat harvinaisiin lehtipuihin ja pensaisiin. Ramsholmenin puistometsäalue on tyypillinen 1800-luvun lopulla kaupunkien yhteyteen muodostettu, luonnon- ja kulttuurielementtejä yhdistänyt puisto- ja ulkoilualue. Kevään valkovuokkomeri on unohtumaton elämys! Puutarha- ja sisustustuotteita myyvät mm.: Secret Garden, Talikkotehdas, Ruukintie 7, Billnäs, www.secretgarden.fi Tutustu myös Saaritoursin kiehtovaan puutarhakierrokseen:Trädgårdsrunda-puutarhakierros Lisätietoja antaa Raaseporin kaupungin matkailutoimisto, 019-289 2010, www.raasepori.fi, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen |
| Viimeksi päivitetty 19.04.2010 07:43 |





