|
Toiminnot Maahanmuuttajaopetuksen koordinoijan tehtävät Kuntien välisen yhteistyön toteuttaminen Länsi –Uudellamaalla Länsi-Uudellemaalle on muuttanut paljon maahanmuuttajia viimeisien vuosien aikana. Suurin osa maahanmuuttajista on ollut pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, mutta yhä enenevässä määrin myös muita maahanmuuttajia sekä paluumuuttajia, esim. Inkeriläisiä sekä avioliiton kautta Suomeen tulleita maahanmuuttajia. Kouluissa maahanmuuttajien lukumäärä on niin ikään lisääntynyt nopeasti ja oppilasmäärät ovatkin nopeassa kasvussa suurten lapsimäärien sekä perheiden yhdistämisien vuoksi. Kansainvälisten adoptioiden kautta Suomeen tulee myös lapsia, joiden maahanmuuttajatausta tulee ottaa huomioon kouluissa, sillä hekin ovat oikeutettuja tukitoimiin. Valmistavaa opetusta on annettu Länsi-Uudellamaalla jo yli 10 vuotta. Maahanmuuttaja oppilaiden yleisimmät ongelmat kouluissa ovat sanavaraston suppeus, abstraktien käsitteiden ymmärtäminen ja näistä johtuen heikko koulumenestys. Oppilaiden sijoittuminen sekä sopeutuminen kouluyhteisöihin on jatkuvien paineiden ja heikon menestymisen vuoksi keskitasoa heikompaa. Toimivan opetuksen järjestäminen vaatii järjestelmällistä ja johdonmukaista yhteistyötä alueen kuntien kesken. Tukitoimien tarjoaminen sekä niihin kohdennettujen resurssien järkeistäminen on sekä oppilaiden että opettajien etujen mukaista. Toimiva kaksikielisyys, kyky selviytyä jatko-opinnoissa ja työelämässä sekä sosiaalisten ongelmien ennakointi ja estäminen tuleekin olla maahanmuuttajaopetuksen keskeisinä tavoitteina Länsi-Uudellamaalla. Toiminnan keskuksena ovat valmistavan opetuksen luokat, joiden kautta oppilaat siirtyvät omien kuntiensa yleisopetuksen luokkiin. Opetuksen koordinointi takaa tasa-arvoisuuden, opetuksen laadun, talouden ja alueen koulujen kanssa tapahtuvan yhteistyön onnistumisen sekä joustavan pohjan maahanmuuttajaopetuksen kehittämiseen. Nykyään useimmissa tapauksissa pystytään järjestämään sekä oman kielen opetusta että tukiopetusta suomen-/ruotsin kielissä. Monien kohdalla toteutuu myös mahdollisuus opiskella suomea/ruotsia toisena kielenä. Opetustoimi toteuttaa kotoutumislakia yhteistyössä maahanmuuttajien, maahanmuuttajatoimiston sekä eri hallintokuntien kanssa.
|