|
Länsi-Uudenmaan sotilaskirjasto perustettiin vuonna 2002. Asian alullepanijoita ja ideoijia olivat Lappohjan rintamamuseo sekä Tammisaarenseudun sotaveteraanit r.y. Sotakirjallisuutta haluttiin lahjoittaa, koota yhteen sekä saada luetteloiduksi ja tuoda siten useampien saataville.
Sotilaskirjastoa ylläpitää Tammisaaren kirjasto. Lahjoituksia ovat tehneet sotaveteraanien lisäksi muutkin henkilöt. Jokainen nide on varustettu erityisellä nimilapulla, josta käy ilmi lahjoittajan nimi. Sotilaskirjasto on erikoiskirjasto. Se sisältää kirjoja, pienpainatteita ja muuta aineistoa, joka käsittelee sotilastoimintaa ja sotahistoriaa, etenkin Suomen sota-ajan historiaa, sekä sotaan liittyviä muistelmia ja elämäkertoja. Kokoelmassa on myös jonkin verran sotaromaaneja. Kokoelmaan kuuluu lisäksi muiden maiden sotahistoriaa käsittelevää kirjallisuutta. Osa aineistosta on vanhaa ja siksi sitä on käsiteltävä varoen. Aineistoa ei anneta kotilainaksi. Kaukolainoja voidaan lainata muihin kirjastoihin, mutta ainoastaan lukulainoiksi.
|
|
Viimeksi päivitetty 19.12.2008 13:28 |