Erityisnuorisotyöntekijät


Erityisnuorisotyö PDF Tulosta Sähköposti

Erityisnuorisotyö koostuu nuorten sosiaalisia taitoja ja itsetuntoa vahvistavasta toiminnasta, sekä ennaltaehkäisevästä nuorisotyöstä. Erityisnuorisotyöntekijät työskentelevät pienryhmien kanssa, ja myös tarpeen mukaan tapaavat nuoria henkilökohtaisesti.

Toiminnan tavoitteena on auttaa ja tukea nuoria ongelmatilanteissa, ja itse toiminta suunnitelmat ja työtavat rakennetaan itse nuorisotyöntekijöiden koulutuksen, kiinnostusten  ja taitojen pohjalta

Tällä hetkellä alueella tarjotaan pääasiallisesti pienryhmätoimintaa, esimerkiksi tyttöryhmiä. Tämän lisäksi erityistyöntekijät järjestävät eräissä kouluissa tukioppilastoimintaa, ja tukevat nuorisovaltuuston työskentelyä.

Syksystä 2011 alkaen Raaseporin nuorisotoimi aloittaa Lohjan mallin mukaisen ”Omin jaloin” toiminnan, jossa erityisnuorisotyöntekijät tulevat näyttelemään suurta roolia.

Erityisnuorisotyöntekijät työskentelevät yhteistyössä muiden kaupungin nuorisotyöntekijöiden, vanhempien, koulujen, ja muiden nuorten kanssa työskentelevien tahojen kanssa.

 

Syksyn 2011 toimintaa:

Tyttöjen Dramaryhmä: Tiistaisin Tammisaaren ruotsinkielisen yläasteen(EHS) 9-luokkalaisille


Tyttöryhmä: Tammisaaren ruotsinkielisen yläasteen(EHS) 7-luokkalaisille, Torstaisin 18-19


Disa: Tammisaaren ruotsinkielisen yläasteen(EHS) 8-luokkalaisille kouluaikana


Tukioppilaiden ohjausta Tammisaaren ruotsinkielisellä yläasteella. Tapaamisien ajat sovitaan erikseen.


Omin jaloin: Tapaamisien ajat sovitaan tapaus kohtaisesti.


Nuorisovaltuusto: Tapaamiset kerran kuukaudessa.

Viimeksi päivitetty 30.08.2011 10:10
 
Tyttöryhmä PDF Tulosta Sähköposti

Tyttöryhmätoiminta on vahvistavaan vapaa-ajan toimintaa osanottajien ehdoilla. Toiminnan tavoitteena on auttaa nuoria oppimaan tuntemaan itsensä paremmin, sekä samalla vahvistaa heidän itsetuntoaan. Ryhmässä pyritään myös tuomaan esille tyttöjen vahvat puolet. Täällä Tytöt saavat mahdollisuuden harjoittaa sosiaalisia taitojaan ja ennen kaikkea he voivat viettää mukavaa aikaa muiden tyttöjen kanssa

Viimeksi päivitetty 30.08.2011 10:12
 
Tyttöjen Dramaryhmä PDF Tulosta Sähköposti

”Drama is the art of life”  Draamassa on kyse myös erillaisten asioiden ja teemojen, sekä omien rajojen tutkimisesta. Draamaharjoitteet vahvistavat ja kehittävät ryhmän jäsenien omakuvaa sekä itsetuntoa, ja sen tavoitteet ovat pitkälti samat kuin tyttöryhmätoiminnalla.

Draamaryhmä antaa lisämahdollisuuksia vahvistaa omakuvaa ja itsetuntoa sekä harjoitella sosiaalisia taitoja, sillä draamaharjoitteissa nuoret pääsevät antamaan vielä enemmän itsestään.

Viimeksi päivitetty 30.08.2011 10:12
 
DISA PDF Tulosta Sähköposti

Disa (Din Inre Styrka Aktiveras, Sinun Sisäinen Voimasi Aktivoidaan) on yhdysvalloista lainattu työtapa jolla ehkäkäistään ja autetaan nuorten tyttöjen masentuneisuutta. DISA-ryhmässä tytöt oppivat käsittelemään arkipäivään kuuluvia stressin aiheuttajia ja negatiivisia ajatuksia. Ryhmässä myös tutkitaan sitä miten tyttöjen ajatukset, teot ja tunteet peilautuvat toisiinsa, ja saadaan ideoita siitä miten he voivat muuttaa elämänsä suuntaa positiivisempaan  suuntaan.

Viimeksi päivitetty 30.08.2011 10:13
 
Tukioppilastoiminta PDF Tulosta Sähköposti

Tukioppilastoiminta on konsepti joka rakentuu sen ajatuksen ympärille että oppilaat itse auttavat ja tukevat muita oppilaita toimimalla itse hyvänä esimerkkinä. Tukioppilaina toimivat tavalliset nuoret jotka ovat kiinnostuneita läheisistään ja jotka haluavat toimia esimerkkinä muille. Tukioppilas on positiivinen, sosiaalinen, ystävällinen ja ymmärtäväinen.

Tukioppilaiden ohjaajina toimivat nuoriso-ohjaajat opettavat ja ohjaavat tukioppilaita heidän työssään.

Viimeksi päivitetty 30.08.2011 10:14
 


Like it? Share it!