|
Päivähoitoon totuttelu (nk. pehmeä lasku) |
|
|
|
|
Pienten lasten (alle 3-vuotiaat) suositellaan käyvän yhdessä huoltajiensa kanssa tutustumassa uuteen päivähoitopaikkaan viimeistään viikkoa ennen hoidon alkua. Totuttelu voi tapahtua siten, että lapsi ja huoltajat tutustuvat hoitopaikkaan n. parin tunnin ajan ainakin muutamana päivänä, ennen kuin lapsi jätetään yksin hoitoon. Totuttelu toteutetaan lapsen tarpeiden mukaisesti.
Mikäli totuttelu kestää kauemmin kuin kaksi tuntia kerrallaan tai huoltajat poistuvat totuttelukäynnin aikana päivähoitopaikasta, katsotaan lapsen hoitosuhde tällöin alkaneeksi ja näin ollen myös päivähoitomaksua aletaan periä siitä ajankohdasta lukien. Tutustumiskäynneistä sovitaan aina henkilökunnan kanssa. Vanhempien lasten osalta tapahtuu totuttelu samaan tapaan lapsen tarpeet huomioiden.
|
|
Viimeksi päivitetty 09.02.2012 12:51 |