|
Yhteystiedot
Lastenneuvola
Lastenneuvola toimii osana lasten ja nuorten ehkäisevää terveydenhuoltoa. Lastenneuvola seuraa lapsen kehitystä vastasyntyneestä koulun aloittamiseen saakka. Terveystarkastuksen sisältö määräytyy tutkittavan iän ja yksiköllisten tarpeiden mukaan. Terveyshoitajan tai lääkärin tekemässä tutkimuksessa katsotaan lapsen kasvua, kehitystä ja hyvinvointia keskustelemalla lapsen kanssa, tutkimalla lapsi kliinisesti ja tarvittaessa myös muilla tavoin. Terveydenhoitaja ja perhe tapaavat määräaikaistarkastuksissa noin 14–16 kertaa ja neuvolan lääkärin vastaanotolla lapsi käy noin kuusi kertaa ennen kouluikää. Lastenneuvolan toimintaan kuuluu myös ehkäisevät hammaslääkärikäynnit.
Lastenneuvolan terveydenhoitaja pyrkii työssään tukemaan vanhempia ja perhettä jokapäiväisessä elämässä niiden tarpeiden ja haasteiden mukaan, joita perheellä on. Siihen voi kuulua vastata kysymyksiin, jotka koskevat lasten kasvatusta, terveyttä, sairauksia ym. Neuvolan tehtävänä on antaa vanhemmille ajanmukaista ja tutkimuksiin perustuvaa tietoa niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat lapseen, perheeseen ja heidän terveytensä edistämiseen. Lapsen ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta epäedullisten olosuhteiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen kuuluu myös neuvolan toimintaan.
Neuvola vastaa myös siitä, että lapsi saa rokotukset, mikä yleensä tapahtuu määräaikaistarkastusten yhteydessä. Yleiseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset ovat vapaaehtoisia ja ilmaisia kaikille.
(Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö 2005: Lastenneuvola lapsiperheiden tukena: 21,128,130)
Linkit:
www.terveyskirjasto.fi Erityisesti osat Lapsi perheen oma kirja, 100 kysymystä lastenlääkärille. Hyvää ja monipuolista tietoa lapsen terveydestä, sairauksista, kasvatuksesta ym.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen/neuvolan_rokotusopas/
Neuvolan rokotusopas, PDF-tiedosto.
|
|
Viimeksi päivitetty 07.02.2012 14:18 |