Hintatiedot

Terveyskeskukset

 

(Ote: RAASEPORIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MAKSUT 1.1.2013 ALKAEN)

 

Maksukatto, § 26 a

Maksukatto on 636 euroa/kalenterivuosi.
Pienin laskutettava summa on 5 euroa.

 

Terveyskeskuksen avohoidon maksut, 7 §

Lääkärien vastaanottomaksut peritään asetuksessa määrättyjen enimmäiseuromäärien mukaisina.

 

Käynnistä lääkärin vastaanotolla peritään näin ollen 27,50 euron vuosimaksu, joka on voimassa kalenterivuoden ajan. Jos palvelun käyttäjä ei suorita vuosimaksua, häneltä peritään 13,80 euron käyntimaksu. Käyntimaksu voidaan kuitenkin periä ainoastaan kolmelta ensimmäiseltä käynniltä samassa terveyskeskuksessa kalenterivuoden aikana.

 

Kyseisiä maksuja ei saa periä alle 18-vuotiaalta.

 

Vakinaisen palveluasumisen asukkailta veloitetaan terveyskeskuksen vuosimaksu (PTL 42/2009 § 18).

 

Rintamaveteraanit

Rintamaveteraaneilta ei peritä terveyskeskusmaksua eikä terveyskeskuksen päivystysvastaanottomaksua.

 

Kehitysvammaiset

Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuilta henkilöiltä ei peritä terveyskeskusmaksua.

 

Rintapumpun vuokraaminen

Rintapumpun lainasta peritään vuokraa 2,50 euroa/vuorokausi.

 

Rokotukset

Ulkomaanmatkan edellä annettavista rokotuksista tai muista ylimääräisistä rokotuksista peritään 10 euroa käynniltä. Potilas hankkii rokotteet itse. Kansanvälisestä rokotustodistuksesta peritään 31,50 euron maksu.

Normaaliin rokotusohjelmaan sisältyvät rokotukset ovat maksuttomia.

 

Kierukan asettaminen

Kierukan asentamisen yhteydessä potilas vastaa kierukan hankinnasta. Mikäli terveyskeskus (poikkeuksellisesti) on hankkinut kierukan, potilaalta peritään hankintahinta.

 

Fysioterapia

Terveyskeskuksessa annetusta yksilökohtaisesta fysioterapiasta peritään enimmäismaksun mukainen 7,50 euroa hoitokerralta.

Edellä mainitut terveyskeskuksen avohuollon maksut otetaan huomioon maksukaton kertymistä laskettaessa.

Fysioterapiaosastolla annetusta ryhmähoidosta peritään 3,50 euron maksu hoitokerralta. Sarjoina annetun ryhmähoidon maksu veloitetaan koko sarjalta hoidon alkaessa.

 

Fysioterapiaosaston vuokrat

· Uima-allas ja sauna (yksistään altaasta ei peritä maksua) 55 euroa/ryhmä

· Yksilöllinen allasterapia, talon ulkopuolinen fysioterapeutti 10 euroa.

· Liikuntasali 35 euroa/h.

 

Lääkärintodistuksista perittävät maksut, 23 §

Seuraavista lääkärin ja hammaslääkärin todistuksista peritään asetuksen mukainen enimmäismaksu 33,90 euroa:

- lääkärintodistus B (koskee erityiskorvausta lääkkeistä tai kliinisistä ravintovalmisteista tai annetaan
  verotusta varten)

- C-todistus KELAlle (haettaessa sairaan lapsen hoitotukea, vammaistukea tai eläkkeensaajan
  hoitotukea)

- E-todistus (vakuutusyhtiölle annettavat todistukset ja todistus esim. hammasvaurioista)

- T-todistus tai siihen verrattava todistus (esim. lääkärintodistus terveydentilasta, englannin- tai
  saksankielinen lääkärintodistus)

- lääkärin antama kansainvälinen rokotustodistus (esim. keltakuume)

- lomakkeelle 128 kirjoitettu lääkärintodistus (ent. elintarviketodistus)

- merimiestodistus

- muut vapaamuotoiset todistukset

- lääkärintodistus HIV-tutkimuksesta viisumihakemusta varten (laboratoriotodistuksessa on oltava
  oman lääkärin allekirjoitus).

Tieliikennelaissa (267/1981) säädetyn ajo-oikeuden saamiseksi tai säilyttämiseksi tarvittavasta lääkärintodistuksesta peritään 40,90 euroa.

 

Maksuttomat lääkärintodistukset

- lääkärintodistus A

- B-todistus Kansaneläkelaitokselle (sairausloma, päiväraha, kuntoutus)

- todistus rintamaveteraanin kuntoutushakemusta varten

- kaikki sotaveteraanien ja sotainvalidien todistukset

- vammaispalveluihin tarvittavat todistukset

- koulu- tai opiskeluterveydenhuollon yhteydessä kerättyihin tietoihin perustuva nuorison
  terveystodistus

- asevelvolliselle palveluskelpoisuudesta annettava lääkärintodistus

- hakemukset, lausunnot ja lähetteet, joita tarvitaan asiakkaan siirtoon sairaanhoitolaitoksesta
  toiseen tai vanhustenhuollossa tapahtuvaan siirtoon

- hoitoon liittyvä hammaslääkärin todistus tai lausunto

- kuolintodistus

- todistus kuljetuspalvelua varten

- lääkärintodistus invalidikorttia varten

- lääkärintodistus raskauden keskeyttämistä tai sterilointia varten

- lääkärintodistus lapsen äkillisestä sairaudesta virka- tai työvapaan myöntämiseksi vanhemmalle

- lausunto pahoinpitelystä (poliisitoimi maksaa)

- terveyskeskuksen tai sairaanhoitolaitoksen matkakustannusten korvausta varten antama
  todistus.

 

Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä vastaanottoajasta perittävä maksu, 25 §

Peruuttamatta jätetyistä lääkärin ja hammaslääkärin vastaanottoajoista peritään 33,90 euron maksu eli asetuksen mukainen enimmäismaksu, jos varatun ajan peruuttamatta jäämiseen ei ole hyväksyttävää syytä. Maksua ei peritä alle 15-vuotiailta; toisin sanoen 15–17-vuotiaat, joilla on oikeus ilmaiseen hammashoitoon, maksavat peruuttamatta jääneestä vastaanottoajasta 33,90 euroa.

 

Hyväksyttävä syy maksun perimättä jättämiseen on seuraavissa tapauksissa:

· Aika on peruutettu hyvissä ajoin tai sairaustapauksessa viimeistään saman päivän aamuna.

· Poisjääminen johtuu asiakkaan tai tämän lähiomaisen äkillisestä sairastumisesta, tapaturmasta tai
  kuolemasta, ja potilaalla ei ole sen vuoksi ole ollut mahdollisuutta peruuttaa aikaa.

· Potilas jää tulematta muusta pätevästä syystä.

 

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelun avopalveluista perittäviä maksuja ei sovelleta kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin henkilöihin.

 

Mainitussa laissa tarkoitetaan kehitysvammaisella henkilöä, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi.

 

 

Like it? Share it!