|
Ekhem sijaitsee Raaseporin kaupungissa, aivan kaupungin keskustan ulkopuolella. Vanhainkotipaikka myönnetään henkilön hoitotarpeen perustella. Päätöksen tekee ryhmä, johon kuuluvat hallintoylilääkäri, hoivapalvelupäällikkö ja hoitokoordinaattori.

Tavoitteemme
Pyrimme siihen, että Ekhem tuntuu kodilta, jonka asukkaat kokevat turvallisuutta ja henkilökohtaista koskemattomuutta.
Toimintamme
Noudatamme työssämme omahoitajajärjestelmää. Asukkaamme voivat pitää omia puhelimia sekä tilata omalla kustannuksella päivä- ja viikkolehtiä. Jokaista päivänsankaria onnitellaan kukkakimpulla ja laululla.
Järjestämme monia tilaisuuksia ja tapaamisia, kuten kesäjuhlia, kahvikestejä Ystävänpäivänä, joulukahvituksia jne. Ääneenlukeminen, yhteislaulu ja bingo ovat muita suosittuja virkistysmuotoja.
Seurakunta järjestää noin kerran kuukaudessa kodissa hartaustilaisuuden. Kodin asukkaat käyttävät omia vaatteitaan. Lääkäri vierailee kodissa joka toinen viikko, ja tarpeen vaatiessa hän käy useamman.
Omaiset
Omaisena sinä olet tärkein lenkki hoidon onnistumisen kannalta. Olemme kiitollisia jos kerrot meille kokemuksistasi, jotta voisimme tarjota omaisellesi entistä parempaa hoitoa ja hoivaa.
Henkilökunnan ja omaisten välinen säännöllinen kanssakäyminen on tärkeää ja näitä suhteita haluamme vaalia kaikin tavoin.
Hoitomaksu
Hoitomaksu sisältää hoidon, vuokran, ruokailut, hoitovälineet sekä oman lääkärimme määräämät lääkkeet.
Hoitomaksu on ansiosidonnainen ja sen määrä on 85 prosenttia nettokuukausituloista.
13 hoitopaikkaa
Henkilöstö: vastaava sairaanhoitaja sairaanhoitaja lähihoitaja hoitoapulaisia
puh. 019-289 3300 Osoite: Ekhem Raaseporintie 37 10650 Tammisaari
|