Raaseporin kaupungin kunniamerkkitoimikunta on päättänyt myöntää Comitatus Raseburgensis Sigillum -ansiomitalin, niin kutsutun Raasepori-mitalin Karin Widnäsille.
Karin Widnäs otti ansiomitalin vastaan kaupungintalolla torstaina 13. kesäkuuta. Mitalin Widnäsille luovuttivat valtuuston puheenjohtaja Anders Walls yhdessä kunniamerkkitoimikunnan puheenjohtajan Henrik Lindholmin kanssa.
Widnäs otti ansiomitalin vastaan iloisena ja liikuttuneena.
– Keramiikka on intohimoni, ja haluan tuoda esiin ja näyttää myös muiden keramiikkataiteilijoiden kaunista ja arvokasta keramiikkataidetta, kertoo Widnäs, joka on löytänyt Fiskarsiin Ingmar ”Inko” Lindbergin takia.
– Että olen nyt raaseporilainen, on oikeastaan Inkon syy. Hänhän aikoinaan sai idean houkutella Fiskarsin ruukkiin taiteilijoita, muotoilijoita ja käsityöläisiä, Widnäs jatkaa.
Rohkaisevat vanhemmat Widnäsin menestyksen takana
Karin Widnäs haluaa myös nostaa esiin vanhempansa, jotka aina rohkaisivat häntä luomaan.
– He eivät koskaan sanoneet minulle ”eihän noin voi tehdä!”. Uskon, että kaikki lapset ovat jollain tapaa lahjakkaita, ja on todella tärkeää rohkaista ja antaa lapsen kehittää kykyään, Widnäs sanoo.
Perustelut
Valtuuston puheenjohtajan Anders Wallsin ehdotus
Karin Widnäs
Karin Widnäs on yksi Suomen eturivin taiteilijoista nykykeramiikan saralla. Widnäs aloitti toimintansa jo 1970-luvulla, ja hän on tehnyt pitkän uran keraamikkona ja taiteilijana. Hän on ainutlaatuinen taiteilija, jolla on paitsi uskomattomat tekniset taidot myös syvä ymmärrys taiteen voimasta ja merkityksestä. Käyttämällä saven luonnollista muotoiltavuutta sekä värin ja rakenteen tuntemusta Widnäs on luonut teoksia, joissa perinteiset tekniikat yhdistyvät moderneihin vaikutuksiin ainutlaatuisella ja innovatiivisella tavalla. Widnäs edistää taiteensa avulla myös ympäristötyötä.
Karin Widnäs on halunnut edistää oman taiteen lisäksi myös keramiikkataidetta laajemmin. Hänen suurin saavutuksensa tällä saralla on Karin Widnäsin keramiikkamuseo ja galleria KWUM Fiskarissa. Täällä sijaitsevat Studio Widnäs, taiteilijan koti, työtilat ja ateljee. KWUMin arkkitehtuuri yhdistää luonnollisella tavalla puun ja keramiikan. KWUMissa on esillä Suomen eturivin keramiikkataiteilijoiden keramiikkaa kautta aikojen, ja näin tämän rikkaan taidemuodon historia Suomessa pääsee esille.
KWUMissa ei ole esillä vain historiallista keramiikkaa. Talossa on sekä kotimaisten että ulkomaisten taiteilijoiden nykytaiteen vaihtuvia keramiikkanäyttelyitä. Tämä edistää merkittävästi taidemuodon kehittymistä.
Museo on Suomen ensimmäinen keramiikkamuseo ja suosittu vierailukohde, joka osaltaan on edesauttanut tekemään Fiskarista suosittua taideklusteria.
Karin Widnäs on ansainnut huomionosoituksen panoksestaan Raaseporin hyväksi. Työllään keramiikan parissa hän on auttanut monia ihmisiä löytämään Fiskarin ja Raaseporin.
Raasepori-mitali on aiemmin jaettu
- Saraste Jukka-Pekka, 2011
- Charalambides Alexis, 2011
- Ntallaris Anthony, 2011
- Wickholm Kaj, 2012
- Peltonen Matti, 2013
- Nybom Jan, 2014
- Grünn Torolf, 2015
- Johansson Mårten, 2015
- Höglund Nils-Gustav, 2017
- Simola Tom, 2017
- Sid Sven, 2019
- Forsström Tua, 2020
- Lindberg Ingmar, 2020
- Ekblom Henrik, 2020
- Lundqvist Ragnar, 2022
- Oxley, Paul, 2022
- Widnäs, Karin, 2024
Mitalin jakoperusteiden mukaan ehdotuksia sen vastaanottajasta voivat tehdä kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja tai kaupunginhallituksen puheenjohtaja punnittuaan panoksen merkitystä, laatua, laajuutta ja pysyvyyttä. Päätöksen tekee kunniamerkkitoimikunta.
Lue myös