
Nyt saa unelmoida ja samalla vaikuttaa! Millaisia sosiaali- ja terveyspalveluja Länsi-Uudellamaalla pitäisi olla? Ensimmäinen asukaskysely on avoinna 15.2.2021 saakka. Vastaa kyselyyn tästä linkistä.
Matka kohti Länsi-Uudenmaan yhteisiä sosiaali- ja terveyspalveluja on alkanut. Mukana ovat Espoo, Hanko, Inkoo, Karkkila, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Siuntio, Raasepori ja Vihti. Näin alkutaipaleella on hyvä hetki pohtia sote-palvelujen olemusta ja mainetta, ja myös sitä, mitä länsiuusimaalaisuus oikeastaan tarkoittaa.
– Jokaisella organisaatiolla on maine, joka syntyy palvelujen ja kohtaamisten kautta. Olemme pohtimassa, millaisen maineen haluaisimme sote-palveluilla olevan täällä Länsi-Uudellamaalla. Emme voi päättää sitä itse, mutta voimme miettiä, millaista mainetta haluamme tavoitella ja mitä siihen pääseminen meiltä vaatii, Länsi-Uudenmaan sote -hankkeen hankejohtaja Jutta Tikkanen sanoo.
Sukellamme ensin pintaa syvemmälle ja mietimme, millaista on länsiuusimaalaisuus: Mikä meitä yhdistää ja toisaalta mikä meidät erottaa myönteisesti muista alueista? Siitä pääsemme kysymykseen, miten länsiuusimaalaisuus voisi näkyä sote-palveluissa ja kohtaamisissa.
Unelmien sosiaali- ja terveyspalvelut -kysely on avoinna 15.2. saakka
Kutsumme kaikki Länsi-Uudenmaan asukkaat kertomaan näkemyksensä ja vaikuttamaan tulevaisuuden palveluihin. Unelmien sosiaali- ja terveyspalvelut -kysely on avoinna 2.–15.2.2021. Vastaa kyselyyn tästä linkistä.
– Tämä on ensimmäinen kyselymme, jolla pääsemme hyvään alkuun. Lisää vaikuttamisen mahdollisuuksia on tulossa vuoden mittaan. Yhdessä löydämme sellaiset ratkaisut, joka tukevat meidän kaikkien terveyttä ja hyvinvointia ja joista voimme olla ylpeitä, Jutta Tikkanen kertoo.
Samoista teemoista kysytään myös Länsi-Uudenmaan kuntien sote-henkilöstön näkemyksiä. Lisäksi viritteillä on yhteistyötä Länsi-Uudenmaan järjestöjen, vanhus- ja vammaisneuvostojen sekä nuorisovaltuustojen kanssa.
Asukkaan ääni kuuluu Unelmien sote-palvelut -yhteisössä
Unelmien sote-palvelut -yhteisöön voit ilmoittautua joko yllä olevan kyselyn päätteeksi tai suoraan tästä:
- Ilmoittaudu mukaan Unelmien sote-palvelut -yhteisöön
- Jos sinulla on jo salasana, kirjaudu sisään osoitteessa osallistu.lu-palvelut.fi
- Tietosuojaseloste (pdf, 85 Kt)
Unelmien sote-palvelut -yhteisöön ovat lämpimästä tervetulleita kaikki 16 vuotta täyttäneet asukkaat ja järjestöjen edustajat. Yhteisössä saa ideoida, ehdottaa ja kysyä. Yhteisön jäsenet pääsevät vuoden mittaan kertomaan näkemyksiään ja toiveitaan esimerkiksi sähköisistä terveyspalveluista, mielenterveyspalveluista, lapsiperheiden palveluista ja senioripalveluista sekä siitä, millaisia yhteydenottokanavia palveluissa pitäisi olla.
Koronatilanteen vuoksi toimimme tällä hetkellä sähköisissä kanavissa. Myöhemmin tänä vuonna on tulossa myös muunlaisia osallistumisen mahdollisuuksia.
Lisätietoa Länsi-Uudenmaan sote -hankkeesta
Tilaa Länsi-Uudenmaan sote -hankkeen uutiskirje
Lue myös
Hyvinvointialue tiedottaa: Tammisaaren TK:n tietokoneet vaihdetaan
08.05.2023
Tammisaaren terveyskeskuksen tietokoneet vaihdetaan 10.-11.5.2023 hyvinvointialueen koneiksi. Pyydämme, että ottaisitte yhteyttä terveyskeskukseen ei-kiireellisissä asioissa vasta seuraavalla viikolla. …
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelustrategia
20.04.2023
Minkälaisia palveluja tulevaisuuden Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää? Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella suunnitellaan nyt tulevaisuuden hyvinvointialuetta – millä periaatteilla hyvinvointialue järjestää ja uudistaa asukkaidensa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluja tulevina…
Hyvinvointialue tiedottaa: Raaseporin terveyskeskuksen takaisinsoittojärjestelmä ruuhkautunut
16.03.2023
Raaseporin terveyskeskus siirtyi käyttämään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen potilastietorekisteriä keskiviikkona 1.3.2023. Muutoksen vuoksi takaisinsoittojärjestelmä on ruuhkautunut. Pahoittelemme tilannetta ja teemme parhaamme, jotta toiminta saataisiin sujumaan normaalisti mahdollisimman nopeasti. Lisätietoa…