Kansallista pyöräilyviikkoa vietettiin Raaseporissa aurinkoisten ja harmaiden päivien vaihtelussa ajanjaksolla 6.-15.5. Kampanjan teemana oli tänä vuonna oikeus turvalliseen liikkumiseen.
Pyöräilyviikon arvonnan ohessa kysyimme mihin raaseporilaiset pyöräilevät sekä millaisissa pyöräilytilanteissa koetaan turvattomuutta.
Selvästi eniten arjessa pyöräillään töihin ja kouluun. Myös asiointi lähialueilla hoidetaan helposti pyörällä – esimerkiksi kauppareissut ja lasten vieminen päiväkotiin. Vastaajat nauttivat pyöräilystä vapaa-ajallaan ja miellyttävänä mainitaan eritoten metsissä kulkevat maastoreitit.
Pyöräilyn turvallisuuden osalta ylivoimaisesti eniten huoletti kohtaamiset tieliikenteen kanssa. Vastaajille oli paikoin epäselvää, huomaavatko autoilijat pyöräilijää. Tieliikennemäärien koetaan vilkastuneen vuosien mittaan ja myös nopeudet ovat paikoin huolestuttavia.
Näitä tilanteita vastaajat nostivat esiin:
- Pyörällä tien ylittäminen tapahtuu autoliikennettä vastaan. Tien ylitykset koettiin turvattomaksi myös suojateiden kohdalla.
- Epävarmuus siitä, onko autoilija nähnyt pyöräilijän tai osaako tämä liikennesääntöjä. Esimerkiksi mainittiin tilanteita, joissa auto kaartaa vauhdilla pois parkkipaikalta tai pihasta.
- Puuttuva kommunikaatio liikenteessä. Liikkujat eivät anna selvää merkkiä, mikäli ovat hidastamassa tai kääntymässä.
- Pyörätien puuttuminen tai puutteellinen kunnossapito. Osa tiestöstä on liian kapeaa kaikkien liikkujien tarpeisiin.
Raaseporin koulut osallistuivat ahkerasti teemaviikon viettoon.
Kouluissa tarkistettiin pyörien kunto ja varusteet, harjoiteltiin turvallista ajamista sekä tehtiin pyöräretkiä ja järjestettiin pyörärasteja. Osassa kouluja isommat oppilaat pääsivät suunnittelemaan ja ohjaamaan pienempien toimintaa.
Etelä-Uusimaa kävi katsomassa Kiilan koulun päivää keskiviikkona 18.5.
Maltti on ensisijaista liikenteessä! Eräs kampanja-arvonnan vastaajista kuvasi hyvin tilannetta, joka on yleinen koulujen edustoilla: lapset voidaan viedä kouluun autolla ja toiset liikkuvat liikenteen seassa pyörällä tai jalan. Tällaisissa tilanteissa kaikkien liikkujien tulee varmistaa oma näkyvyytensä ja kommunikoida liikkeistään. Muistetaan myös, että kaikista nuorimmat ja kaikista vanhimmat pyöräilijät saattavat havainnoida ja reagoida heikommin kuin oletamme!
Pyöräilyviikon järjestämistä kehitetään osana kaupungin kestävän kehityksen työtä.
Ensi vuonna toiveenamme on aktivoida asukkaita ja yhteisöjä laajemmin tapahtumien ja neuvonnan kautta. Voit lähettää palautetta ja kommentteja teemaan liittyen täällä.
Raaseporin kaupunki toivottaa kaikille vauhdikasta ja turvallista pyöräilyä!

Lue myös
Raaseporilaiset ovat puhuneet: osallistuvan budjetoinnin määräraha luonnon ennallistamishankkeisiin
19.06.2023
Raaseporin osallistavan budjetin asukasäänestyksessä annettiin tänä vuonna yli 900 ääntä. Yleisön suosikiksi 201 äänellä nousi Raaseporin Luonto ry:n jättämä ehdotus luonnon ennallistamisprojekteista. Ennallistamisprojekteissa viheralueita palautetaan lähelle luonnontilaa biologisen monimuotoisuuden edistämiseksi.
Raaseporin uudet latausasemat
25.05.2023
Raaseporin uudet latausasemat on nyt virallisesti avattu Tammisaaren, Prediumin ja Sommaröstrandin vierassatamaan. Latausasemissa voit lukita pyöräsi, ladata kannettavan laitteesi ja sähköpyöräakkusi ilmaiseksi, käyttää ilmaista wi-fi verkkoa, pumpata ilmaa pyörän…
Roskatalkoot Tammisaaressa
11.05.2023
Tule mukaan yhteiseen roskatalkoon! Missä? – Kokoontumispaikkana toimii Ramsholmenin pysäköintipaikka Tammisaaressa (Snäcksundintie) Milloin? – Keskiviikko 17 toukokuu klo 16-18 Kuka? – Avoinna kaikille!Järjestetty yhdessä: WWF Suomi,…