Uuden Fokuksen rakennustyömaa etenee. Työ tulee kesäkuukausien aikana vaikuttamaan liikennejärjestelyihin Keskuskadulla ja ympäristössä. Täyttötyöt Fokuksen sokkelin ympärillä vaatii Forsströminkadun (Fokuksen ja Latvalan välinen katualue) sulkemista kahdessa vaiheessa siten, että liikennettä ohjataan Latvalalle pohjoisen kautta, kun eteläpääty on suljettuna, ja päinvastoin. Tilapäiset liikennejärjestelyt siis viikoilla 19-20 ja kestävät noin 3 päivää. Elementtinostot ovat seuraava työvaihe joka vaatii Keskuskadun toisen kaistan sulkemista, tämä työ on edessä kesäkuun alussa ja kestää 1-2 päivää.
Valitamme työstä aiheutuvaa häiriötä.
LU Rakennus Oy, Viktor Strandberg, tel 045-8064050.
Lue myös
Hyvinkää−Karjaa-rataosalla poistetaan riskipuita loppusyksystä lähtien
26.09.2023
Hyvinkään ja Karjaan välisen rataosuuden varrelta poistetaan riskipuita turvallisuuden parantamiseksi. Työ aloitetaan loppusyksystä 2023 ja tavoitteena on poistaa riskipuut loppuvuoteen 2024 mennessä. Riskipuita poistetaan osana Väyläviraston Hyvinkää−Hanko-radan sähköistys ja tasoristeyksien…
Raaseporin ensimmäinen kylätie valmistui Billnäsiin, mutta miten sillä kuljetaan?
20.09.2023
Billnäsin 2,4 kilometriä pitkä kylätie valmistui elo-syyskuussa 2023. Sen suunnittelu ja toteutus on tehty yhteistyössä Raaseporin kaupungin, Uudenmaan ELY-keskuksen sekä Traficomin kanssa. Kylätietä varten Vasarasepäntie ja Billnäsin puistotie saivat uuden…
Raaseporin ensimmäinen kylätie valmistumassa Billnäsiin
23.08.2023
Kylätie valmistuu elo-syyskuussa 2023, ja sen suunnittelu ja toteutus on tehty yhteistyössä Raaseporin kaupungin, Uudenmaan ELY-keskuksen sekä Traficomin kanssa.Kylätien avulla lisätään kevyen liikenteen turvallisuutta. Billnäsin puistotie ja Vasarasepäntie Billnäsin ruukin…