Jätehuolto
Kiinteistön haltijan on jätelain velvoittamana liitettävä kiinteistönsä kunnan jätehuoltojärjestelmään kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvan yhdyskuntajätteen osalta.
Liittyminen kunnan jätehuoltojärjestelmään tapahtuu lähtökohtaisesti liittymällä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen joko kiinteistökohtaisella astialla tai yhteisastialla. Jos kiinteistöittäinen jätteenkuljetus (pääosin logistisista syistä) ei ole mahdollinen, kiinteistö voi poikkeuksellisesti liittyä jäteyhtiön järjestämään sekajätepistepalveluun. Jätteen haltijan on luovutettava jäte kunnan jätehuoltojärjestelmään. Ainoastaan kesäaikana käytössä olevan vapaa-ajan asunnon haltijan on myös liitettävä asuntonsa kunnan jätehuoltojärjestelmään.
Jätehuoltomääräykset Raaseporissa
Jätehuoltomääräykset ovat jätelainsäädäntöä täydentäviä, sitovia jätehuoltomääräyksiä.
Tutustu jätehuoltomääräyksiin (ujlk.fi).
Sen lisäksi mitä jätelaissa (646/2011) ja sen nojalla on säädetty tai määrätty noudatetaan jätehuollon järjestämisessä, roskaantumisen ehkäisemisessä, jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisemisessä sekä jätehuollon valvonnassa näitä jätehuoltomääräyksiä.
Jätehuoltoviranomainen
Uudenmaan jätehuoltoviranomainen (jätelautakunta) on kahdentoista kunnan jätehuoltoviranomainen: Askolassa, Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Lohjalla, Loviisassa, Pornaisissa, Porvoossa, Raaseporissa, Sipoossa, Siuntiossa ja Vihdissä.
Jätelautakunta huolehtii ja päättää jätehuollon viranomaistehtävistä, jotka jätelain mukaan kuuluvat kunnille ja jotka kunnat ovat antaneet jätelautakunnalle hoidettavaksi.
Tutustu jätehuoltoviranomaisen toimintaan (ujlk.fi).
Sivulla voit myös tehdä kompostointi-ilmoituksen biojätteen kompostoinnista kiinteistöllä (aloitussivun pop up-ikkunan kautta tai Lomakkeet-sivulla).
Puh. 020 690 145 (ma-pe klo 9-15)
Sähköposti: ujlk(at)ujlk.fi
Jätehuollon palvelut
Kunnan vastuulla olevista jätehuollon palvelutehtävistä vastaa Rosk’n Roll -jätehuoltopalvelut. Yhtiölle kuuluu jätteen keräilyn järjestäminen, jätteen ja vaarallisten jätteiden vastaanotto, jätteiden hyödyntäminen sekä jäteasemien ja eko- ja sekajätepisteiden ylläpito.
Etsi lähin kierrätys/vastaanottopiste (rosknroll.fi)
Lue lajitteluohjeet/lajitteluopas (rosknroll.fi)
Tutustu Rosk’n Roll:in palveluihin (rosknroll.fi).
Rosk’n Roll yhteystiedot
Asiakaspalvelu 020 637 7000, vaihde 020 637 7010
asiakaspalvelu(at)rosknroll.fi, neuvonta(at)rosknroll.fi, laskutus(at)rosknroll.fi
Huom. oppaan yhteystiedot ovat vanhentuneita.
Roskaaminen & valvonta
Jätteiden, laitteiden, ajoneuvojen yms. hylkääminen luontoon on Jätelain (646/2011) mukaisesti kielletty. Myös risujen ja puutarhajätteiden vienti yleisille alueille kuten metsiin, puistoihin ja muille yleisille paikoille on kielletty.
Jätteenkeräyspaikoille, kuten eko- ja sekajätepisteille, ei saa viedä muuta kuin keräyspaikalla kerättävää jätettä. Jätteiden jättäminen jätteenkeräyspaikkojen astioiden ulkopuolelle on kielletty.
Ympäristö- ja rakennuslautakunta valvoo jätelain säännösten ja määräysten noudattamista. Roskaantuneesta alueesta voi ilmoittaa ympäristövalvontaan, puh. 019-289 2367 tai sähköpostitse ymparisto@raasepori.fi.
Jätteiden hautaaminen maahan
Jätteen hautaaminen tai sijoittaminen maahan on kielletty. Puutarhajätettä ja puutuhkaa saa kuitenkin kohtuullisessa määrin käyttää oman kiinteistön maanparannusaineena.
Liete ja ylijäämämaat
Asuinkiinteistöjen käsittelemättömien saostus- ja umpikaivolietteiden levittäminen pellolle tai muualle maastoon on kielletty, ellei voimassa olevassa ympäristöluvassa toisin sallita.
Ylijäämämaiden loppusijoittaminen yleensä vaatii lupaa. Varsinkin nk tarpeettomat ylijäämämaat joille ei ole olemassa suunniteltu hyötykäyttökohde. Ylijäämämaiden hyödyntäminen ilman erillistä lupaa on usein mahdollinen.
Lupa-asioissa neuvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Jätteiden hyödyntäminen maarakentamisessa
Jätteiden ammattimaiseen ja laitosmaiseen hyödyntämiseen tarvitaan ympäristölupa.
Ympäristölupamenettelystä on vapautettu pohjavesialueiden ulkopuolella sellainen ammattimainen jätteiden hyödyntäminen, joka täyttää valtioneuvoston asetuksen eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa 591/2006 (ns. MARA-asetus) vaatimukset.
Eräiden jätteiden (asetuksen liite 1) laitos- tai ammattimainen hyödyntäminen on asetuksen mukaan mahdollista seuraavissa maarakentamiskohteissa, joilla tarkoitetaan väyliä, kenttiä, valleja ja näiden rakennekerroksia sekä teollisuus- ja varastorakennusten pohjarakenteita. Väyliin luetaan myös metsäautotiet.
Ilmoitus toiminnan merkitsemiseksi ympäristönsuojelun tietojärjestelmään tehdään Uudenmaan ELY-keskukseen.