Raaseporin ympäristötoimiston Raaseporinjoki-hanke on saanut avukseen merkittävän yhteistyökumppanin, kun se solmi yhteistyösopimuksen Raaseporinjoen ojitusyhtiön kanssa joen kunnostamiseen liittyvien selvitysten laatimisesta. Raaseporinjoen ojitusyhtiö on jokivarren maanomistajien muodostama peruskuivatuksesta vastaava yhteisö.

Raaseporinjoen valuma-alueen pellot kärsivät paikoitellen mittavasta tulvehtimisesta jopa pienillä sademäärillä. Tulvat huuhtelevat peltoja vieden mukanaan maa-ainesta, mikä heikentää viljelyolosuhteita ja kuormittaa vesistöä. Raaseporinjoki-hankkeen ja ojitusyhtiön yhteistyö liittyy juurikin alueen vesienhallinnan parantamiseen.
Yhteistyön tavoitteena on ensivaiheessa saada aikaiseksi peruskuivatuksen kunnostussuunnitelma, joka tähtää ravinnekuormituksen vähenemiseen. Suunnitelmaan sisällytetään mm. Raaseporinjoki-hankkeen kosteikko sekä tulvanhallinnan rakenteet, kuten tulvatasanne. Kyse on melko mittavasta projektista, joka vaikuttaa vähintään 6,5 neliökilometrin alueeseen jokivarressa.
– Tämän mittaluokan projektin toteuttaminen vaatii paljon taustatietoa joen luontoarvoista ja hydrologisista olosuhteista. Valitettavasti olemassa oleva tieto Raaseporinjoen osalta on riittämätöntä, harmittelee projektipäällikkö Minttu Peuraniemi. Suurin osa selvityksistä on kuitenkin mahdollista toteuttaa tulevan kesäkauden aikana.
Mikäli selvitykset ja suunnitelma saadaan tehtyä syksyyn mennessä, olisi itse kaivuutyöt mahdollista toteuttaa talvella 2020. Näin ollen myös toimenpiteet saataisiin sijoitettua Raaseporinjoki-hankkeen toimiajalle. Aikataulu on tiukka, sillä on mahdollista, että projektin toteutus vaatisi vesilain mukaisen luvan. Silloin toteuttamisaikataulu siirtyy vähintään vuodella eteenpäin.
– Lupatarve selviää pyytämällä lausunto Uudenmaan ELY-keskukselta. Olemme jo olleet yhteydessä ELY-keskukseen ja saaneet listan selvitettävistä asioista, toteaa ojitusyhtiön asiamies Petra Troberg. Raaseporinjoki-hankkeen apu projektin käynnistämisessä on ollut tarpeen, sillä lausuntoa varten tarvitaan sellaisia taustaselvityksiä, joita emme maallikkoina osaisi laatia.
Ympäristötarkastaja Maria Eriksson on mielissään yhteistyöstä ojitusyhtiön kanssa. – Tämä osoittaa, että Raaseporinjoen maanomistajat ovat valmiita panostamaan vesienhoitoon. Pian myös muut asiasta kiinnostuneet voivat osallistua hankkeessa tehtävään vesienhoitoon keväällä avattavan joukkorahoituskanavan kautta.
Lisätiedot
- projektipäällikkö Minttu Peuraniemi, etunimi.sukunimi@raasepori.fi, 019-28922790
- hankkeen verkkosivut: www.raasepori.fi/raaseporinjoki, Facebook-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/2170471003275517/
Raaseporinjoki-hankkeessa vähennetään merkittävästi Raaseporinjoen valuma-alueelta jokea pitkin Suomenlahteen päätyvää ravinnekuormitusta. Hankkeessa tuetaan alueen maanviljelijöitä vesienhoitotoimenpiteiden, kuten vesiensuojelukosteikkojen toteuttamisessa. Hanke edistää myös uusien ravinnekuormitusta vähentävien menetelmien käyttöönottoa hankealueella ja luo pohjan pidempiaikaiselle ”vesiystävälliselle” maataloudelle. Hanketta vetää Raaseporin ympäristötoimisto. Ympäristöministeriö rahoittaa hanketta 300 000 eurolla. Hanke toteuttaa osaltaan Suomen vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmia, joissa esitetään toimet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Lisäksi hanke toteuttaa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön-kärkihanketta.
Lue myös
Raaseporinjoki-hankkeelle jatkorahoitusta
16.06.2023
Tärkeä työ vesiensuojelun edistämiseksi saa jatkoa. Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt lisärahoitusta Raaseporinjoki-hankkeelle vuosille 2023-2025. Tämä ilahduttaa projektipäällikkö Sara Vaskiota, lisärahoituksen ansiosta jatkamme työtä Raaseporinjoen valuma-alueella ja lisäksi voimme laajentaa hankealuetta…
Pellonpiennartilaisuus Snappertunassa kiinnosti maanviljelijöitä
30.09.2022
Viljelijätapahtuma tarjosi tietoa täsmälannoituksesta, maaperäskannauksesta ja kaksitasouomista sekä alueen ajankohtaisista vesiensuojeluhankkeista. Tapahtuma houkutteli paikalle yli 30 osallistujaa Fagernäsin tilalle Snappertunassa. Tage Björklundin piha oli täyttynyt autoilla, kun järjestäjät ja osallistujat…
Suomen pisimmän kaksitasouoman toteuttaminen alkaa Raaseporinjoella
18.07.2022
Raaseporinjoen pääuoman uudelleenperkaaminen kuivatuksen parantamiseksi on ollut ajankohtaista jo pidemmän aikaa. Pitkän selvittelyn ja suunnittelun jälkeen työt ovat valmiina alkamaan heinäkuussa 2022. Mittavat kaivuutyöt alkavat ison 20 ha kosteikon toteuttamisella.