• Karjaan lukio

“Suunnitelmat saattaa muuttua, ja niiden tulee antaa muuttua”, neuvoisi yliopisto-opiskelija ja Karjaan lukion alumni Valtteri Räty itseään, jos aloittaisi lukio-opinnot nyt.

Mitä teet ja missä olet nykyisin?

Opiskelen Turun yliopistossa lääketiedettä neljättä vuotta.

Miten päädyit valitsemaan nykyisen opintoalasi?

Oli tiedossa lukion alusta, että jotain vastaavaa haluaisin tehdä koska ihmiskeho ja ihmishengelle merkityksellinen työ kiinnosti. Lääketieteeseen päädyin koska siinä on haastetta, tavoitteellisuutta, ala on hyvin laaja ja aina voi oppia jotain uutta. Päivät ei käy välttämättä kauhean helposti pitkäksi.

Ammatin voi räätälöidä itselleen juuri sopivaksi: Halutessaan voi tutkia, tehdä töitä muiden kanssa tai yksin, voi tehdä käsillään tai pohdiskella ja kokeilla miten eri lääkkeet auttaisi, tehdä monivuorotyötä tai 9–17-työtä. Kaikissa kaupungeissa on työmahdollisuuksia yksityisellä tai julkisella puolella. Työmahdollisuuksia on myös ulkomailla ja esimerkiksi sota-alueilla ja köyhissä maissa, joissa vapaaehtoistyö ja apu on aina tarpeen.

Minkälaisia muistoja sinulle on jäänyt lukio-ajastasi? Entä juuri Karjaan lukiosta?

Lukiossa paljon mukavia tapahtumia kuten Wanhat ja penkkarit, mitkä varmasti kaikki lukion käyneet muistaa pitkään. Toisaalta ulkomaiden ekskursiot mistä itse olin mukana käymässä Saksassa ja Italiassa oli mainioita tapoja tutustua muihin kulttuureihin ja historiaan ja nähdä miten ihmiset muualla elävät arkea, koska itse matkustaessa hotelleista ja vastaavista ei saa läheskään yhtä kattavaa kuvaa arjesta.

Jos aloittaisit lukio-opinnot nyt, minkä neuvon antaisit itsellesi?

Suunnitelmat saattaa muuttua ja niiden tulee antaa muuttua. Kun aikaa ja tietoa karttuu niin ymmärtää itsestäänkin ja omista mielenkiinnon kohteistaan enemmän. Kokeile kaikkia aineita, yllättävistäkin paikoista löytyy mielenkiintoisia asioita. Ota myös mahdollisimman paljon liikuntatunteja, koska yliopistossa niitä ei enää ole.

Mitä terveisiä lähettäisit lukio-opintoja miettivälle 9.-luokkalaiselle?

Kannattaa mennä, opiskelija-aika on ihmisen parasta aikaa ja töitä ehtii kyllä tehdä. 

• Karjaanlukionalumni

• Karjaan lukio

Pitkin syksyä lukutaito ja lukeminen on ollut julkisessa keskustelussa, mm. Finlandia-palkittu kirjailija Iida Rauma käsitteli niitä palkintopuheessaan 30.11.2022. Syksyn 2021 kirjoitustaidon ylioppilaskokeessa lukeminen ja lukutaito olivat kantavat teemat. Lukemiseen tarttuu seuraavassa esseessä abiturientti Edith Spitz.

On meissä runotytöissä muutakin

Mikä tytössä on vialla, kun hän ravaa päivä toisensa jälkeen kirjaston nurkassa lusimassa ja hautoo mielessään kirjan juonia kuin murhaa? Hän on runotyttö ja rustaa runoja, kuten äiti keittää lapsilleen joulupuuroa: täysmaidolla ja täynnä rakkautta. Lukevia lapsia ja nuoria tuomitaan kuin oikeuden edessä, ja harrastuneisuutta kirjallisuuteen pyritään kitkemään kuin rikkaruohoja kukkakedosta. Samalla Yle ilmoittaa, että taas on nuorten poikien lukeneisuus vähentynyt. Prosentit laskevat ja tilastot hälyttävät punaista vaaraa. Ja silti tuohon, joka kirjaston nurkassa lukee, suhtaudutaan kuin loiseen yhteiskunnassa. Mitä Pottereita se käsiinsä hamuaa? Missä sen vanhemmat ovat?

Muistan sen keväisen iltapäivän, kun äiti vei minut arviolta nelivuotiaana kirjastoon hankkimaan ensimmäistä kirjastokorttiani. Nimessä kirjaimet menivät yli allekirjoitukselle varatun alueen rajojen, mutta sillä ei ollut merkitystä. Tärkeintä oli, että äiti seisoi hymyillen vieressä ja antoi lapsen olla luova. Tuona päivänä lainasin myös ensimmäisen kerran itse kirjastosta. Kirjastokäynnit olivat lapsuudessani tavallisia. Arkeen kuuluivat myös veljien kanssa nautitut iltasadut. Oli väistämätöntä, että tällainen arki päättyisi joskus. Myöhemmin veljet hurahtivat ensimmäisinä taiteeseen ja teknologiaan, kuten musiikkiin ja videopeleihin. Itse pidin yhä tiukasti kiinni Maikki Harjanteen Mintusta, sekä Mini-kirjoista. Aikanaan kyseinen harrastus kehittyi lukemiseksi ja itsenäisiksi vierailuiksi kirjastoautoon. Ja aina vanhempani kehottivat minua jatkamaan. He antoivat minulle eväät lukemiseen ja lainasivat tietokonettaan, jotta pystyin itse kirjoittamaan. Samanaikaisesti alakoulussa yhteiset tarinatuokiot jatkuivat. Ystäväni painoivat päätä pöytään ja huokailivat tuskastuneina, kun itse vieressä kuvittelin kokonaisen maailman mieleeni. Vasta kuudennella luokalla opin, ettei monilla edelleenkään ollut kirjastokorttia.

Vanhemmat eivät aina ole ne, jotka rohkaisevat lasta lukemaan. Myös sisarukset voivat tutustuttaa toisena lukemisen ihmeelliseen maailmaan, kuten Fernando Aramburu kirjoittaa romaaninsa Äidinmaa (2020, suom. Sari Selander) luvussa. Romaanissa seurataan sitä, miten eri tahot suhtautuvat lukemiseen. Toisaalta vanhemmat nuhtelevat lukevaa lasta, kun taas sisar kehottaa veljeä kaikesta huolimatta toteuttamaan itseään lukemalla. Muut ihmiset ympärillä eivät ymmärrä pojan harrastusta ja lähestyvät häntä kuin mappia väärässä arkistolaatikossa. Miten muut saattaisivatkaan tietää, että lukeva sielu etsii vastauksia sille, mitä ei ymmärrä, mutta toisaalta hakee maailmoja, joihin paeta todellisuutta. Kyseiset ajatukset ilmenevät myös Aramburun romaanista. Teos raapaisee lisäksi sitä pintaa, joka kuvaa puuttumista toisten asioihin. Miksi muut oikeastaan edes välittävät niin paljon toisten lukemisesta? Todellisuudessa ainoastaan itse kirjallisuutta harrastavan suhtautuminen on tärkeää. Jos itse pitää jotain asiaa merkityksellisenä, niin miksi antaa muiden puuttua siihen?

Aramburun romaanin henkilöhahmot tiuskivat lukevalle lapselle tämän uudesta harrastuksesta. Kuten elämässä yleensä, muut kirjoja lukevat ihmiset suhtautuvat toisiin kirjoja lukeviin myönteisemmin kuin ulkopuoliset. He nauttivat yhdessä kirjoista kuin kokaiinista ja sulkevat muut oman fantasiamaailmansa ulkopuolelle. Lukija on ulkopuoliselle todella kuin narkomaani, joka on omien tunteidensa vanki. Usein ajatellaan, että lukijat ovatkin juuri herkkiä ja normaalia tunteellisempia. Lukijat näkevät maailman sinisten silmien läpi ja elävät yksisarvisten ja haltijoiden kanssa pilvilinnoissa seitsemännessä taivaassa. Heillä ei ole mitään käsitystä todellisuudesta. Aramburun romaanissa lukemisen väitetään turmelleen nuoren lapsen muuttamalla tämän herkemmäksi ja teoksen sanoin “kaunosieluksi”. Todellisuus on kuitenkin se, että lukija on alusta saakka ollut herkkä ja tunteellinen. Lukeminen on ainoastaan saanut tämän puolen esille aiempaa vahvemmin.

Kirjallisuuden narkomaaniset vaikutukset esitellään myös Olof Lagercrantzin tietokirjan Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta (1986, suom. Timo Hämäläinen) katkelmassa. Lukemisen huumaavuuden lisäksi Lagercrantz käsittelee katkelmassa suhtautumista kirjallisuuteen, sekä tämän suhtautumisen muutosta historiassa. Kuten Aramburu, Lagercrantz kirjoittaa, miten ennen kartettiin kirjoja lukevia, kun taas nykyään heitä hamutaan omaan lähipiiriin. Ja kuitenkin lukijoita käsitellään vähemmistönä. Tällainen näkemys nostetaan esille myös Lagercrantzin katkelman lopussa, kun hän vahvasti toteaa, miten “samalla hetkellä kun luke­minen luokitellaan hienoksi, joksikin joka asettaa lukijan toisia ylempään luokkaan”. Lukijoita käsitellään siis alhaisempina olentoina kuin muita. Olemme juuri niitä keijuja ja lemminkäisiä Tolkienin kirjoista, joissa lohikäärmeet syöksevät kyliä maan tasalle ja sormusten hallussapito mittaa maailman mahtia.

Eräs hyvä ystäväni totesi kerran, että olen muita ihmisiä ilkikurisempi ja tällä tavoin pahempi, koska olen hiljainen runoja rustaava tyttönen. Lisäksi minua kohdellaan harrastukseni takia joissain piireissä sellaisena, kuin en tietäisi mitään todellisesta maailmasta. Jo sekin, että olen aikanaan muuttamassa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle saa hälytyskellot soimaan läheisteni mielessä. Miten ikinä saatankaan selvitä kaikesta? Eihän minulla runotytöllä ole lainkaan käsitystä mistään. Ruskea sinisilmäinen katseeni vaeltaa naiivin tytön elinympäristöä ja metsästää vain ympäriltään herra Rochesterin tai Fitzwilliam Darcyn kaltaisia karskeja miehiä. En tiedä muusta, niin se vain on. Vaikka todellisuudessa saattaa olla, että lähimmäiseni eivät halua uskoa, että olen tietoinen ulkoisesta maailmasta. Tiedän, että maailmassa kulkee Ian McEwanin Sovituksen Paul Marshalleita. Muun muassa heidän takiaan en halua ajoittain kävellä ilman seuralaista tietyissä paikoissa. Tuolloin elän niissä pimeissä puistoissa vieraiden ihmisten keskellä omien pilvilinnojeni sijasta. En ratsasta yksisarvisella vaan elämän arvaamattomuuden ratsulla. Lagercrantz sivuaa teoksensa katkelmassa juuri sitä, miten vain harvoilla kirjoja lukevilla on todellinen käsitys eri kirjojen käsittelemistä asioista. Vaikka heillä ei suoranaisesti olisi kosketusta tiettyihin todellisuuden tapahtumiin, lukijat saattavat silti ymmärtää ja osata varautua todellisuutta varten. Joskus siniset piilolinssit on yhtä helppo ottaa pois kuin laittaa päälle.

Lukemiseen ei välttämättä puututa, mutta usein sitä tuomitaan. Sivustakatsojat määrittelevät kansien väliin hukkuneen henkilön täysin. Näiden kansien välissä olevat sanat, ne saavat lukijat herkiksi. Tunteet purkautuvat hennon tuulenvireen lailla, eikä tunteitaan tietenkään saa nyky-yhteiskunnassa ilmaista, etenkään herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta. Ihmiset katsovat kirjaston nurkassa lusivia lapsia ja kauhistelevat ilmiötä. Todellisuudessa toisen ihmisen lukeminen kuuluu näille propagoijille yhtä paljon kuin se, miten kovasti herra Rochester rakastaa neiti Ingramia: ei lainkaan ja kenties vielä vähemmän.

• lukio-opintojen antia

• Karjaan lukio

“Innostuin lukioaikana todella paljon historiasta. Siinä kiinnosti erityisesti maailman ymmärtäminen alusta alkaen ja se, miten olemme päässeet nykyisyyteen”, kertoo historian opiskelija Mandi Malmström alumnitarinassaan.

Mitä teet ja missä olet nykyisin?

Tällä hetkellä opiskelen historiaa Tampereen yliopistossa ja asun myös opintojen vuoksi Tampereella.

Miten päädyit valitsemaan nykyisen opintoalasi?

Innostuin lukioaikana todella paljon historiasta. Siinä kiinnosti erityisesti maailman ymmärtäminen alusta alkaen ja se, miten olemme päässeet nykyisyyteen. Muistan pohtineeni kaikkia erilaisia alavaihtoehtoja, koska halusin suunnitella tulevaisuuttani mahdollisimman tarkasti heti lukion alkaessa, mutta mikään ala ei vain tuntunut omalta. Onneksi historian tunnit alkoivat, ja kun historian saloihin pääsi syventymään, se vei mennessään, ja tässä sitä ollaan opiskelemassa historiaa.

Minkälaisia muistoja lukioajoista on sinulle jäänyt? Entä juuri Karjaan lukiosta?

Lukioajoilta on jäänyt erityisen hyviä muistoja, kuten ihanat ja hyvät opettajat, koulukaverit sekä antoisat oppitunnit, jotka avarsivat omaa ajattelua. Myös koulussa toteutettu Berliini-projekti on jäänyt mieleeni oikein onnistuneena ja mahtavana matkana, jolloin pääsin tutustumaan lähemmin Saksan historiaan ja kulttuuriin.

Koin, että Karjaan lukion ilmapiiri oli oikein hyvä. Pienemmän lukion hyvät puolet tulivat esille muun muassa siinä, että opettajat tunsivat oppilaansa ja pystyivät antamaan tätä myöten henkilökohtaisempaa opetusta ja opastusta. Karjaan lukio opetti ja antoi hyviä taitoja jatkaa eteenpäin seuraavaan elämänvaiheeseen.

Jos aloittaisit lukio-opinnot nyt, minkä neuvon antaisit itsellesi?

Jos olisin vasta aloittamassa lukio-opintoja, antaisin itselleni sellaisen neuvon, että kaiken ei tarvitse olla heti valmista tai suunniteltua. Kehottaisin itseäni olemaan avoimin mielin ja uskomaan tulevaisuuteen.

Mitä terveisiä lähettäisit lukio-opintoja miettivälle 9.-luokkalaiselle?

Lue ja opiskele aineita, jotka aidosti kiinnostavat. Jos olet kiinnostunut matematiikasta ja luonnontieteellisistä aineista niin hienoa, lue niitä. Jos olet taas enemmän kiinnostunut humanistisista ja yhteiskunnallisista aineista, panosta niihin! Yhteiskunnassa tarvitaan kaikkien alojen osaajia. Onnea ja menestystä tulevaisuuteen!

• Karjaanlukionalumni

• Karjaan lukio

Juuri päättyvässä lukuvuoden 2. jaksossa esseitä kirjoittivat niin ensimmäisen vuoden opiskelijat kuin abiturientitkin. Abeilla kirjoittamistaitojen syventäminen on samalla kertauskurssi tuleviin äidinkielen ylioppilaskokeisiin. Merestä nousee sumu -esseessä abiturientti Helmi Yli-Tepsa pohtii, miten media vaikuttaa meihin.

Merestä nousee sumu

Turhautunut tyttö tietokoneensa ääressä, lukuisten elokuvien kuvauksia lukien. Mikä olisi kaikista kiehtovin ja mielenkiintoisin, sellainen, johon voisi sukeltaa, uppoutua kunnolla ja kadota hetkeksi? Yleensä sarjat ovat niitä, jotka vievät katsojan parhaiten mennessään, kuin mustekalan lonkerot, vetäen sukeltajan meren syvyyksiin. Tyttö valitsee sittenkin sarjan. Hän haluaa syvyyksiin. Haluaa vajota pohjaan asti. Pian kuitenkin jokin kiskoo hänet takaisin pinnalle, todellisuuteen. Sarja loppuu. Tyhjyys tunkeutuu tyttöön. Onneksi tyttö tietää, mitä tehdä. Hän täyttää tyhjyyden puhelimensa sovelluksilla, jotka vievät hänet takaisin mereen. Tyttö olen minä. Hän on myös moni muu. Liian moni.

Media tekee ihmeitä ihmismielelle, vangitsee sen niin nopeasti. Niin ovelasti, ettei sitä ehdi edes tiedostaa. Yhtäkkiä tajuaa olevansa jumissa. Tuntuu, kuin irtautuisi omasta kehostaan ja median maailma murtautuisi aivoihin, vallaten mielen ja jättäen jäljelle vain tyhjän katseen. Emma Ainalan taideteoksessa Sad online (2016) esiintyy kaksi naisoletettua henkilöä, jotka istuvat metsässä erilaisten älylaitteiden ympäröimänä. Molemmat henkilöt ovat uppoutuneet median selittämättömään maailmaan. He eivät näe, kuule tai ajattele todellisuutta. On vain lasittuneet katseet ja media. Heidät on vangittu. Vankeja ovat myös teoksessa esiintyvä kala sekä sammakko pyöreissä akvaarioissaan. Vankeudet eroavat kuitenkin toisistaan, nimittäin ihmiset saattavat olla omasta tahdostaan vankeina.

Uppoutuminen on pakokeino. Se on keino paeta todellisuutta, totuutta. Usein valheessa on helpompi elää, kun totuus on liian julma. Mika Waltari kirjoittaa näin, vuonna 1945 julkaistussa romaanissaan Sinuhe egyptiläinen: “Valheen ympärillä parveilevat näet ihmiset kuin kärpäset hunajakakun kimpussa ja sadunkertojan sanat tuoksuvat suitsutukselta hänen istuessaan karjanlannassa kadunkulmassa, mutta totuutta ihmiset pakenevat”. Romaanin katkelmassa päähenkilö Sinuhe puhuu kirjoitetuista teksteistä, jotka ovat kirjoitettu jumalien mairittelemiseksi tai ihmisten pettämiseksi uskomaan valhetta. Media on täynnä tällaista sisältöä. Arvovaltaisia ihmisiä ylistetään ja ihmisille valehdellaan lukuisten keinojen avuin. Mielestäni median voi ajatella kuitenkin myös yhtenä isona valheena. Se on oma maailmansa, epätodellinen maailma. Sellainen, johon piiloutua. Me ihmiset olemme niitä kärpäsiä, joista Waltari kirjoittaa. Parveilemme valheen ympärillä, nauttien ihanasta suitsutuksesta, fiktiosta. Sisällöllä ei edes ole väliä. Tämä käy ilmi Ainalan teoksessa, jossa monien laitteiden ruuduilla esiintyy vain epäselvää suttua. Suttu ja valheet kelpaavat hyvin, kunhan pääsee pakenemaan uuvuttavaa todellisuutta, painavine totuuksineen.

Tyydytys, mielihyvä, turva, niitä haluamme ja niihin pyrimme. Ne ovat niitä, joita lopulta himoitsemme. Waltari kirjoittaa, että Sinuhen mielestä ihmisillä on valtaa tiettyihin asioihin, kuten vihan tyydyttämiseen ja pelon pakenemiseen, mutta valta ei heitä säästä himosta ja pettymyksestä. Koen Sinuhen väitteen pitävän jokseenkin paikkaansa, ainakin himon ja pettymyksen osalta. Kun tyydyttäviä kokemuksia saa liian helposti ja nopeasti, tulevat aivot riippuvaiseksi mielihyvästä, dopamiinista. Riippuvuuden kasvaessa himo yltyy ja muuttuu hallitsemattomaksi. Ainoastaan mielihyvä, pakeneminen ja turva pystyy sen sammuttamaan. Nopea mielihyvä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Sen päättyessä ilmaantuu jälleen tyhjyys ja pettymys, ylitsepääsemätön pettymys.

Mitä siitä seuraa, kun yhä useampi ihminen muuttuu Ainalan teoksen henkilöiksi? Mitä siitä on itse asiassa jo seurannut? Lisääntynyt masentuneisuus ja ahdistuneisuus, elottomuus, tunteettomuus. Mahtaako näiden ongelmien ja mediaan uppotumisen välillä olla vahva korrelaatio? Uskon todella, että on. Aluksi median imeminen itseensä tuntuu uudelta ja kiehtovalta, jopa huumaavalta. Pian se alkaa kuitenkin vaikuttamaan yksilön oikeaan elämään. Ihmisen uppoutuessa median maailmaan, todellisuus alkaa potkia yhä kovempaa kasvoille. Kaikki tuntuu yllättäen haastavammalta, raskaammalta ja raivostuttavalta. Stressi yltyy ja elämä on vain jatkuvaa suorittamista, pakkopullaa. Teknologian syövereissä, maailmassa, jossa ei tarvitse olla muuta kuin median loputtoman datan täyttämä lasittunut hahmo, on helppo viettää aikaa silloin, kun todellisuus kääntyy turhan tuskaiseksi.

Onko syvyyksissä hyvä olla, kun seurauksena on sumu? Vaikka media tuntuukin täyttävän tyhjyyden, tyhjentää se samanaikaisesti osan itsestämme. Elokuvat, pelit ja videot saavat päivittäin aikaan vahvoja tunnereaktioita ihmisille, jolloin todellisen arjen tapahtumat eivät enää nosta tunteita pintaan niin kuin ennen. Mikään ei enää hätkäytä samalla tavalla. Epätoivon ja himon sammuttaminen nopealla mielihyvällä on kuin tukahduttaisi eläväiset liekit sammutusnesteellä. Nämä liekit ovat tunteitamme. Niiden sammuminen tekee meistä elottomampia ja todellisuuskin muuttuu epätodellisemman tuntuiseksi. Elämä alkaa tuntua sumuiselta, ikään kuin mistään ei saisi kiinni, eikä mistään edes jaksaisi tarttua kiinni. Millään ei ole enää suurempaa merkitystä ja hiljalleen huomaa persoonallisuutensa katoavan.

Tyttö haluaa itsensä takaisin. Haluaa olla vielä se iloinen, eloisa ja herkkä lapsi. Hän toivoo, ettei olisi koskaan sukeltanut mereen. Sieltä on niin kovin tuskaisaa nousta takaisin sumuiselle pinnalle. Sukeltaminen on vienyt pienen osan tytöstä, joka muihin osiin yhdistettynä muodostaa tytön identiteetin. Hän haluaa olla kokonainen ja yrittää tehdä sen eteen töitä. Tyttö kirjoittaa esseen, joka on kasaantunut muiden rästitehtävien joukkoon. Hän saa sen valmiiksi. Nyt pinnalla on taas hieman helpompi olla, eikä himo sukeltamiseen olekaan enää niin suuri. Pienin askelin hän tekee elämästään mieluisampaa. Merestä kokonaan eroon pääseminen tuntuu kuitenkin miltein mahdottomalta. “Meri on niin täydellinen piilopaikka”, ajattelee tyttö, joka olen edelleen minä. Hän on myös moni muu. Liian moni.

• lukio-opintojen antia

• Karjaan lukio

“Jo lukiossa minua kiinnosti yhteiskunta laajasti ja moni valtiotieteellisen ala oli kiinnostava”, muistelee taloustieteen tohtoriopiskelija Ossi Tahvonen.

Mitä teet ja missä olet nykyisin?

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan taloustiedettä Helsingin Yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja olen edelleen samalla tiellä, nykyisin tohtoriopiskelijana.

Miten päädyit valitsemaan nykyisen opintoalasi?

Jo lukiossa minua kiinnosti yhteiskunta laajasti ja moni valtiotieteellisen ala oli kiinnostava. Lukiossa olin myös kohtalaisen hyvä matematiikassa ja siksi taloustieteessä viehätti matemaattisuus, jolla oli vähemmän painoa muilla aloilla. Toisaalta kauppiksen monet pakolliset opinnot eivät innostaneet minua, joten valtiotieteellinen oli minulle juuri oikea paikka.

Minkälaisia muistoja sinulle on jäänyt lukioajastasi? Entä juuri Karjaan lukiosta?

Lukioajoista on jäänyt hyvät muistot! Jälkikäteen arvostan Karjaan lukion rentoa ilmapiiriä ja sitä, ettei opintoihin (ainakaan tuolloin) kohdistunut niin suuria paineita kuin pääkaupunkiseudulla, jossa monissa lukioissa paineet olivat aivan erilaiset. Tämä antoi aikaa löytää omia kiinnostuksenkohteita. Luonnon keskellä maalla elämisessä on myös paljon hyviä puolia, joita kaupungissa asuessaan alkaa arvostaa.

Lukioajoilta muistan erityisen hyvin kaverien kanssa hengailun hyppytunneilla, mutta tuli sitä myös opiskeltuakin. Pingistaitoni ovat edelleen hyvällä tasolla ja moniin lukioajan kavereihin pidän säännöllisesti yhteyttä. Myös ylioppilaskirjoituksista on jäänyt monia asioita elävästi mieleen, vaikka ne jännittävät niin kannattaa yrittää nauttia ainutlaatuisesta tai ainakin harvinaisesta kokemuksesta.

Jos aloittaisit lukio-opinnot nyt, minkä neuvon antaisit itsellesi?

Lukiossa on nykyään enemmän paineita kuin omana aikanani, mutta silti lukioon kannattaa lähteä uteliaana ja opiskeluun kannattaa ottaa ajoissa hyvä ja rento asenne. Ei kannata hävetä tietämättömyyttä vaan kysyä kysymyksiä ja varmistaa, että todella ymmärtää asiat. Joskus elämässä voi olla tilanteita, joissa tyhmiä kysymyksiä on, mutta lukiossa niitä ei paljoa ole.

Mitä terveisiä lähettäisit lukio-opintoja miettivälle 9.-luokkalaiselle?

Vaikka ammattikoulu onkin monille sopivin valinta, kahden välillä oleville suosittelen lukio-opintoja, koska ne enemmän avaavat ovia kuin sulkevat niitä. Myös vaihtaminen ammattikouluun myöhemmin on mahdollista. Mikäli ei ole tarpeeksi tietoa eri uravaihtoehdoista, löytyy internetistä kokemuksia ja uratarinoita runsaasti.

• Karjaanlukionalumni

• Karjaan lukio

“Haluan opiskella alaa, jossa voin auttaa ihmisiä ja joka olisi muutenkin ihmisläheistä työtä”, kertoo sosionomiopiskelija Senja Oksanen, ylioppilas Karjaan lukiosta. Hänen haastattelunsa aloittaa Karjaan lukion alumnitarinat.

Mitä teet ja missä olet nykyisin?

Olen kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Savonlinnasta. Opiskelen Xamkissa, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Miten päädyit valitsemaan nykyisen opintoalasi?

En ollut lukion aikana ollenkaan varma, mitä haluan tehdä koulun päätyttyä. Olin kuitenkin tietoinen siitä, että haluan opiskella alaa, jossa voin auttaa ihmisiä ja joka olisi muutenkin ihmisläheistä työtä. Sosionomi alana on todella laaja, mikä antaa opintojen aikana mahdollisuuden miettiä sitä, mikä olisi se oma juttu.

Minkälaisia muistoja sinulle on jäänyt lukio-ajastasi? Entä juuri Karjaan lukiosta?

Lukioaika näin jälkikäteen mietittynä oli todella lyhyt. Päällimmäisenä nousee mieleen suuret työmäärät ja stressitaso koeviikkoja ja kirjoituksia ajatellen. Lukioaikana syntyi niin upeita muistoja kuin uusia kaverisuhteitakin. Kolmeen vuoteen sisältyi niin plussia kuin miinuksiakin, mutta en vaihtaisi niitä mistään hinnasta pois.

Karjaan Lukio on pieni, mutta tiivis lukio. Kyllähän suurimmiksi muistoiksi nousevat Makana-projekti, jonka ansiosta pääsimme matkustamaan Etelä-Afrikkaan, vanhojentanssit sekä penkkarit. Ylipäätään on kiva muisto jäänyt siitä, että kaikki tulivat kaikkien kanssa toimeen pienen lukion ansiosta. Kirjoitimme myös korona-aikana itsemme ylioppilaiksi, minkä takia kirjoituksia jouduttiin mm. aikaistamaan ja ylioppilasjuhlat siirtyivät elokuun loppuun. Osa, mukaan lukien minä, olimme tällöin jo muuttaneet opiskelujen perässä uusille paikkakunnille ja aloittaneet opinnot. Jouduimme palaamaan takaisin Karjaalle vielä viettämään ylioppilasjuhlia.

Jos aloittaisit lukio-opinnot nyt, minkä neuvon antaisit itsellesi?

Älä ota turhaa stressiä kokeista. Aina ei tarvitse olla ”täydellinen” kaikessa. Myös huonompikin arvosana on ok. Painopiste on kuitenkin kirjoituksissa, eikä yksittäisissä arvosanoissa.

Mitä terveisiä lähettäisit lukio-opintoja miettivälle 9.-luokkalaiselle?

Jos säkin kamppailet sen kanssa, mitä tekisit peruskoulun jälkeen, lukiossa on vielä aikaa miettiä. Tuntuuko, että tykkäät opiskella ja jaksat käyttää energiaa kouluhommiin? Lukio on luontevin väylä myös korkeakouluihin ja yliopistoihin, jos sulla on tähtäimessä pyrkiä jatko-opiskelemaan. Pääset myös kokemaan kaikkea hauskaa kolmen vuoden aikana, että ei se vaan pelkkää pänttäämistä ole. Kannattaa siis harkita lukio-opintoja.

• KaLunAlumni
• Karjaanlukionalumni

• Karjaan lukio

Syksyn 2022 ylioppilaat Karjaan lukiosta ovat:

Elias Alfthan

Elias Knaapinen

Vilma Kylä-Nikkilä

Ilja Turchin

Lämpimät onnittelut kaikille uusille ylioppilaille!

• Ylioppilastutkinto

• Karjaan lukio

Karjaan lukion sivut siirretään pikkuhiljaa Raaseporin kaupungin sivujen alle. Jos et löydä etsimääsi tästä, käy vielä Karjaan lukion com-päätteisillä sivuilla. Siellä on yhä kaikki!

Uusi fi-päätteinen sivu valmistuu loppuvuonna 2022, ja siirrosta tiedotetaan erikseen.