Arkkitehti Hilding Ekelundin (1893-1984) kadun avajaisia vietettiin 18.4.2023 aurinkoisissa merkeissä Karjaalla vesitornin luona. Ekelundia kunnioitettiin omalla nimikkokadulla työstään Raaseporin rakennetun ympäristön puolesta, erityisesti Karjaalla. Ekelund on suunnitellut muun muassa ruotsinkielisen Katarina-koulun, Karjaan entisen kaupungintalon ja suomenkielisen Kiilan koulun.
Raaseporin valtuuston puheenjohtaja Anders Walls piti puheen ja paljasti uuden katukyltin. Katu oli aiemmin nimeltään Töyrymäenkatu ja Mustikkakatu. 22 metriä korkea vesitorni on Ekelundin teos ja se kunnostettiin 70-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 2021. Avajaisissa opas Mia Lindström esitti Hildingin vaimoa Eva Kuhlefelt-Ekelundia, joka oli myös arkkitehti.

Georg Hilding Ekelund (1893-1984) oli merkittävimpiä 1900-luvun suomalaisia arkkitehteja. Hänen arkkitehdinuransa kesti vuosikymmenien ajan 1920-luvulta 1970-lukuun asti. Hänen laaja-alainen toimintansa ulottui asuinalueiden suunnittelusta sekä asemakaavoituksesta kirkkoihin, tehtaisiin ja julkisiin rakennuksiin. Ekelundin arkkitehtisuunnittelu näkyy erityisen voimakkaasti Karjaalla. Hänen varhaisin työnsä Karjaalle on 1930-luvulla rakennettu apteekki ja muun muassa kauppalantalo (myöhemmin kaupungintalo), siunauskappeli, vesitorni, Lärkkullan kansanopisto, Axxellin ammattioppilaitoksen vanhat rakennukset Pumppulahden alueella sekä monet koulut ja vanhainkodit. Ekelund osallistui lukuisiin arkkitehtuurikilpailuihin ja sijoittui niissä yleensä hyvin. Hän voitti muun muassa Eduskuntatalon sijoituskilpailun vuonna 1923. Ekelundin muita päätöitä ovat Helsingin Taidehalli (yhdessä Jarl Eklundin kanssa), Töölön kirkko, Luther-kirkko, Velodromi, Suomen suurlähetystö Moskovassa ja Olympiakylä Käpylässä.
Lue myös
Osallistuva budjetointi 2023 – aika äänestää suosikkiasi!
12.05.2023
Nyt on aika äänestää Raaseporin osallistuvan budjetoinnin suosikkiehdotustasi! Klikkaa eteenpäin osoitteeseen raasepori.fi/osallistuvabudjetointi, tutustu ehdotuksiin ja äänestä suosikkiasi. Äänestysaika päättyy perjantaina 26.5.2023 klo 15. Ehdotukset ja äänestyslomakkeen löydät siis…
Päivitetty palveluverkkoselvitys esiteltiin Karjaalla
10.05.2023
Raaseporin päivitetty, kouluihin ja päiväkoteihin keskittyvä palveluverkkoselvitys esiteltiin eilen illalla Karjaalla Tryckeriteaternissa. Konsultti Mikko Marja-aho Tilakonsultit Oy:stä esitteli selvityksen noin 40 kuulijalle. Paikalla oli myös kaupunginjohtaja Petra Theman, tekninen johtaja…
Hilding Ekelundin kadun avajaiset
16.03.2023
Hilding Ekelundin kadun avajaisia vietetään tiistaina 18.4.2023 klo 15 Karjaalla vesitornin luona (os. Hilding Ekelundin katu 3). Valtuuston puheenjohtaja Anders Walls paljastaa uuden katukyltin. Kaupunki tarjoaa kahvia/mehua ja…