”Jos opiskelu tuntuu hiemankin kiinnostavalta, mene ihmeessä lukioon”, kannustaa Karjaan lukion alumni Lasse Minkkinen, joka lähti lukion jälkeen opiskelemaan biologiaa.

Mitä teet ja missä olet nykyisin?
Valmistuin syksyllä 2020 filosofian maisteriksi, biologian ja maantieteen aineenopettajaksi Jyväskylän yliopistosta. Tällä hetkellä työskentelen toista vuotta lukio-opettajana.
Miten päädyit valitsemaan nykyisen opintoalasi?
Panttasin päätöstäni aivan viime hetkille saakka, kun hain jatko-opintoihin. Biologian ala vei voiton, vaikka monet muutkin hakukohteet olivat kiinnostaneet minua. Päädyin siis Jyväskylään, Suomen Ateenaan. Myöhemmin hakeuduin aineenopettajakoulutukseen. Halusin ammatin, jossa voi vaikuttaa tulevaisuuteen.
Minkälaisia muistoja lukioajoista on sinulle jäänyt? Entä juuri Karjaan lukiosta?
Päivästä päivään minulla oli todella hauskaa! Olen aina ollut hyvin oppimismyönteinen, joten lukio oli minulle oikea paikka. Lukio on rattoisaa aikaa: saa opiskella, syödä ja urheilla rauhassa. Kovan työn vastapainona välitunnilla saattoi maata sohvalla tai pelata pari palloa pingistä kaverin kanssa.
Karjaan lukiosta ovat ehdottomasti jääneet mieleen ystävät ja mainiot opettajat. Apua ja ohjausta sai aina tarvittaessa, koska ryhmäkoot olivat maltilliset. Lisäksi meillä oli silloin tällöin vastapainoksi huippuhauskaa erityisohjelmaa. Käytiin muun muassa Brysselissä opintomatkalla ja Kisakeskuksessa virkistäytymässä. Osallistuin improvisaatiokurssille ja lauloin kevätjuhlissa. Wanhojen tanssit oli riemuisa juhla, jota me kaikki odotimme innolla.
Jos aloittaisit lukio-opinnot nyt minkä neuvon antaisit itsellesi?
Ole utelias!
Mitä terveisiä lähettäisit lukio-opintoja miettivälle 9.-luokkalaiselle?
Jos opiskelu tuntuu hiemankin kiinnostavalta, mene ihmeessä lukioon. Fiksuja, ajan hermolla olevia ihmisiä tarvitaan aina.
Lue myös
1. lukiopäivän ohjelma, ti 15.8.2023
10.08.2023
Karjaan lukion lukuvuosi käynnistyy tiistaina 15.8. klo 9.00 kaikille yhteisesti Hilding Ekelund -salissa eli tuttavallisemmin HE-salissa (vihreä kivitalo). Sisäpihan puoleiset ulko-ovet ovat tuolloin auki. Huomioi, että uuden päiväkodin vuoksi pysäköintitilaa…
Karjaan lukioon hyväksytyt uudet opiskelijat
19.06.2023
Yhteishaussa 15.6.2023 Karjaan lukioon hyväksyttiin 34 uutta opiskelijaa, joista 31 on antanut luvan julkaista nimensä. Karjaan lukion 1. vuosikurssin opiskelijat ovat: Anvar Khan Avdel, LavinEskola, Laura AnneliHollmerus, Isabel Helmi AliceHolmberg,…
Ylioppilasjuhlan tunnelmia
03.06.2023
Lauantaina 3.6.2023 Karjaan lukiossa julistettiin uutta ylioppilasta. Ylioppilaan puheen pitivät Edith Spitz ja Alvar Tuominen: ”Tänään saattaa tuntua siltä, että näitä ihmisiä ei näkisi enää koskaan. Monen osalta…