Kirjastojen aukioloajat pääsiäisenä

Kirjastojen aukioloajat pääsiäisenä

22.03.2024 / Madeleine Lindholm

Kirjastojen poikkeavat aukioloajat pääsiäisenä 2024 ovat seuraavat:

Tammisaaren kirjasto

Perjantai 29.3. – maanantai 1.4. kiinni.

Karjaan kirjasto

Perjantai 29.3. – maanantai 1.4. vain omatoimi (klo 8–17).

Pohjan kirjasto

Perjantai 29.3. kiinni.

Maanantai 1.4. kiinni.

Tenholan kirjasto

Maanantai 1.4. vain omatoimi (klo 8–17).

Bromarvin kirjasto

Perjantai 29.3. kiinni.

Maanantai 1.4. kiinni.


22.02.2024 / Lisa Strömsholm

Kirjastossa on saatavilla kirjoja eri kielillä sekä aikuisille että lapsille. Raaseporin kaupunginkirjastossa on ruotsin ja suomen lisäksi kirjoja englanniksi, ranskaksi, saksaksi, viroksi, venäjäksi, ukrainaksi, kurdiksi, arabiaksi, albaniaksi ja farsiksi/persiaksi , sekä yksittäisiä kirjoja muilla kielillä. Kokoelmat ovat pieniä, mutta muista Helle-kirjastoista on myös mahdollista tilata kirjoja ilmaiseksi. Jos tarvitaan kirjoja kielillä, joita Helle-kirjastoista ei löydy, voimme tilata siirtokokoelmia Monikielisestä kirjastosta. Tämä tarkoittaa, että meillä on pieni, väliaikainen kokoelma tietyllä kielellä olevia kirjoja. Yksittäisiä kaukolainoja Helle-kimpan ulkopuolelta maksaa 4 tai 8€/kirja.

Satakielikuukausi on äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhliva jakso, jota vietetään Kansainvälisen äidinkielen päivän 21.2. ja Maailman runouden päivän 21.3. välissä. Satakielikuukautta on vietetty Suomessa vuodesta 2015. Raaseporin kaupunginkirjasto osallistuu satakielikuukauteen tuomalla esille vieraskielisiä kirjoja näyttelyissä ja somessa.


16.02.2024 / Lisa Strömsholm
Pehmolelupresidentti 2024 Teddy Nalle

Raaseporin kaupunginkirjaston pehmopresidentinvaalit olivat todella jännittävät. Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan kirjastoissa annettiin yhteensä 450 ääntä ja tulos oli erittäin tasainen. Nyt äänet on laskettu ja meillä on voittaja: Teddy-nalle voitti 24 % äänistä, jota seurasi hevonen Henry 23 %:lla. Teddyn pääviesti on, että kaikkien tulee olla ystävällisiä toisilleen ja halata enemmän. Aiheeseen liittyviä kirjoja on esillä kirjastoissa. Kiitos kaikille äänestäjille!

Pehmovaalien äänestystulos 2024: Hubert-pöllö 26, Robertta-robotti 43, Teddy-nalle 109, Debby-delfiini 73, Alina-apina 96, Henry-hevonen 103.

31.01.2024 / Madeleine Lindholm

Mustion sivukirjaston omatoimipalvelu on pois käytöstä teknisen vian takia. Ilmoitamme kun se toimii taas.


24.01.2024 / Madeleine Lindholm

Karjaan kirjaston henkilökunta on paikalla torstaina 25.1.2024 klo 10 ja 17 välillä. Kirjastossa on omatoimipalvelu klo 8–10 sekä klo 17–19 välillä.


10.01.2024 / Lisa Strömsholm

Raaseporin kaupunginkirjasto järjestää lapsille omat presidentinvaalit Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan kirjastoissa ajalla 17.1–12.2, toisin sanoen samaan aikaan kun on tasavallan presidentinvaalit. Ehdokkaat ovat kuusi pehmolelua, joilla on erilaiset vaaliteemat ja mielipiteet. Äänestää voi kirjastojen aukioloaikoina ja Karjaalla myös omatoimiajalla.

Ennakkoäänestys presidentinvaaleihin alkaa kirjastoissa 17.1.2024. Ota siis koko perhe mukaan äänestämään samalla! Pehmoleluvaaleissa jokaisella on äänioikeus.

Pehmolelupresidentti tulee esiintymään edustushahmona ja toimii arvojohtajana lastenosastolla seuraavat kuusi vuotta. Vaalitulos virallistetaan 16.2.2024. 

Ehdokkaat

Lisää kirjoja kansalle!

Hubert-pöllö asuu Pohjassa ja pitää iltasaduista. Hänen mielestään jokainen pitää saada äänensä kuuluviin. Hubertin suosikkikirja on Felicity Brooksin kirjoittama ”Monen sortin tunteet”.

Siistiä pitää olla!

Roberta-robotti asuu Fiskarsissa ja pitää matkustamisesta. Hänen mielestään kukaan ei saa heittää roskia ja suosikkikirja on Linda Bondestamin ”Hyvää huomenta avaruus”.

Lisää haleja kansalle!

Teddy-nalle asuu Karjaalla ja pitää mustikoista. Hänen mielestään kaikkien pitäisi olla ystävällisiä toiselleen. Teddyn suosikkikirja on ”Tam-Tam metsäretkellä”, kirjoittanut Josefine Sundström.

Kaikkien pitää osata uida!

Jussarön ympäristössä asuva Debbie-delfiini pitää eniten ystävien kanssa uimisesta. Hänen mielestään jokaisella pitää olla uima-allas kotona. Debbien suosikkikirja on Björn Bergenholtzin ”25 kalaa – joko tunnet?”

Banaani päivässä pitää lääkärin loitolla

Alina-apina asuu ja pitää askartelusta ja banaaniletuista. Hänen mielestään leikkipuistoja pitäisi olla enemmän. Alinan suosikkikirja on Josefine Sundströmin ”Banaanipuku, juhlakengät ja superärsyttävä supersankari”.

Pidemmät kesälomat!

Snappertunassa asuva Henry-hevonen pitää porkkanoista ja laiskoista kesäpäivistä laitumella. Hänen mielestään kaikkien pitäisi ottaa rauhallisemmin ja olla stressaamatta. Henryn suosikkikirja on Maria Nordinin kirjoittama ”Taikamatka – meditatiivinen satukirja, joka rauhoittaa ja rentouttaa”.


10.01.2024 / Madeleine Lindholm

Lukemisen oppiminen saattaa joillekin olla helpompaa koira kainalossa. Lukukoira on kärsivällinen kuuntelija, joka ei arvostele eikä huomauttele virheistä, hitaudesta tai epäröinnistä. Koiran läsnäolo rentouttaa lukijaa ja lievittää stressiä.

Tammisaaren kirjasto

Lukukoira Scooby-Doo on paikalla Tammisaaren kirjastossa 7.2. alkaen keskiviikkoisin klo 18–19 (ei hiihtolomalla). Huom! Viimeinen kerta on poikkeuksellisesti tiistaina 16.4. klo 18–19.

Koiran kanssa voi viettää kerrallaan 15 minuuttia omavalintaista kirjaa lukien. Ilmoittaudu etukäteen infotiskille, kirjasto@raasepori.fi tai 019-2892950 viimeistään edellisenä päivänä klo 17 mennessä. Muistathan myös peruuttaa varauksesi, jos et pääsekään paikalle. 

Scooby-Doo on australialainen labradoodle, joka rakastaa kaikenikäisiä ihmisiä.

Karjaan kirjasto

Lukukoira Atlas on paikalla Karjaan kirjastossa seuraavat tiistait: 19.3., 2.4.,16.4. ja 14.5. klo 18–19. Koiran kanssa voi viettää kerrallaan 15 minuuttia omavalintaista kirjaa lukien. Ilmoittaudu etukäteen infotiskille, sähköpostitse karjaan.kirjasto@raasepori.fi tai 019-2892970 viimeistään edellisenä päivänä. Muistathan myös peruuttaa varauksesi, jos et pääse paikalle. 

Atlas on myös rodultaan australialainen labradoodle.


29.12.2023 / Madeleine Lindholm

Syksyn aikana 13 kirjastoa ja 3 kirjastoautoa ympäri maata osallistuivat kirjastojen hiilijalanjäljen laskentaa. Tässä joukossa olivat mukana myös Tammisaaren kirjasto ja Raaseporin kirjastoauto.

Helsingin kaupunginkirjastojen ja Gaia Consulting Oy:n johdolla kävimme läpi kirjastojen omaisuudesta ja toiminnasta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Hankkeen myötä parannettiin hiilijalanjäljen arviointia niin, että laskenta on mahdollista suorittaa muillekin toimipisteille.

Monet päästöjä synnyttävät asiat ovat haastavia tunnistaa ja ihan alkuun kävimmekin ryhmässä lävitse, mitkä mittarit ovat olennaisia ja mitkä eivät. Yksittäisen kirjaston kohdalla tarkasteltiin täten muun muassa toimitilan energiankulutusta, aineiston määrää ja kiertokulkua, kaikkia tarvittavia tietotekniikkatarvikkeita, kuljetuksia kirjastoon ja poispäin, sekä esimerkiksi henkilöstön työmatkaliikkumista ja asiakasmääriä. Kirjastoauton kohdalla näiden lisäksi mukaan tulivat auton ominaisuudet, ajokilometrit ja polttoainekulutus

Hiilijalanjälki kuvataan hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määränä tonneissa (tCO2e). Hankkeessa arvioimme vain vuoden 2022 toimintaa.

Tammisaaren kirjaston kokonaishiilijalanjälki oli 194 tCO2e vuonna 2022. Suurin osa päästöistä syntyy aineistoista ja erilaisista kuljetuksista. Tammisaaren päästöt olivat suunnilleen yhtä suuret muiden osallistuneiden keskisuurten kirjastojen, Porvoon ja Valkeakosken, kanssa.

Kirjastoauton kokonaishiilijalanjälki oli 18 tCO2e vuonna 2022. Päästöt syntyivät suurimmaksi osaksi auton polttoainekulutuksesta. Verrattuna muihin autoihin Raaseporin auto käytti vähäisesti sähköä ja lämpöä ollessaan parkissa. Autolla on talli Pohjan kirjaston rakennuksessa, siinä missä muiden kaupunkien autoja säilytetään erillisessä hallissa.

Tammisaaren kirjaston päästöt vastaavat 332 henkilön edestakaista lentomatkaa Müncheniin. Kirjastoauton vuosittaiset päästöt sitoutuisivat 19,9 kuutioon puuta.

Hankkeen aikana keskusteltiin myös kirjastojen hiilikädenjäljestä. Hiilikädenjälki pyrkii kuvaamaan niitä toimia, jotka auttavat asiakkaita vähentämään omia ympäristövaikutuksiaan. Kirjastojen hiilikädenjälki on suuri, koska resurssien jako on kirjastojen ydintoimintaa. Tällöin sinun ei tarvitse ostaa jokaista kirjaa kokeillaksesi, pidätkö siitä. Sen lisäksi sinun ei tarvitse välttämättä omistaa tietokonetta, tulostinta, yksittäisiä aikakausilehtiä, jokaista urheiluvälinettä tai vaikkapa lautapeliä. Hiilikädenjäljen tarkastelu auttaakin meitä kehittämään lainaus- ja jakamispalveluita tulevaisuudessa.

Sinä voit vaikuttaa kirjastonkäyttösi hiilijalanjälkeen. Nouda varauksesi ja palauta lainasi ajoissa, niin parannat aineistojen kiertoa ja vähennät turhia kuljetuksia. Tilojen, tietotekniikan ja muiden laitteiden yhteiskäyttö on ympäristöystävällistä. Kirjastosta lainaaminen vähentää tarvetta omistaa.

Helle.Finnan sivuilla voit tutkia, kuinka paljon säästät euroissa, kun lainaat aineistoja kirjastojen kautta. Klikkaa tästä laskuriin.

Kirjastojen hiilijalanjälkilaskenta on osa Yleisten kirjastojen ympäristötyö näkyväksi ja teräväksi -hanketta. Katso hankkeen sivulta lisää tuloksia meiltä ja muilta kirjastoilta kirjastot.fi.


13.12.2023 / Madeleine Lindholm

Pohjan kirjasto on suljettu keskiviikkona 13. joulukuuta 2023.


27.11.2023 / Madeleine Lindholm

Jouluajan ja uudenvuoden poikkeavat aukioloajat kirjastoissa:

Tammisaaren kirjasto

Tiistai 5.12. (Omatoimi, lukusalit klo 8.30–10), henkilökunta paikalla klo 10–17.

Keskiviikko 6.12. Suljettu.

Maanantai 25.12. ja tiistai 26.12 Suljettu

Maanantai 1.1. Suljettu

Lauantai 6.1. Suljettu

Karjaan kirjasto

Tiistai 5.12. Omatoimi klo 8–19, henkilökunta paikalla klo 10–17

Keskiviikko 6.12. Omatoimi klo 8–17

Maanantai 25.12. ja tiistai 26.12. Omatoimi klo 8–17

Maanantai 1.1. Omatoimi klo 8–17

Lauantai 6.1. Omatoimi klo 8–17

Pohjan kirjasto

Lauantai 2.12. Kirjasto on auki klo 10–13

Keskiviikko 6.12. Suljettu.

Maanantai 25.12. ja tiistai 26.12. Suljettu.

Perjantai 29.12. Suljettu

Maanantai 1.1. Suljettu

Tenholan kirjasto

Keskiviikko 6.12. Omatoimi klo 8–17

25.12.–7.1. Vain omatoimi (ark. klo 8–19, pyhäpäivä klo 8–17)

Bromarvin kirjasto

4.–6.12. Suljettu

25.12.–1.1. Suljettu

Mustion kirjasto

Tiistai 5.12. Omatoimi klo 8–17

Tiistai 12.12. Omatoimi klo 8–19

Torstai 14.12. Omatoimi klo 8–19

Tiistai 26.12. Omatoimi klo 8–17

Tiistai 2.1. Omatoimi klo 8–17

Kirjastoauto

Kirjastoauto ei kulje 21.12.–8.1.


21.11.2023 / Madeleine Lindholm

Keskiviikkona 22.11.2023 Tenholan lähikirjastossa ei ole henkilökuntaa paikalla. Omatoimipalvelu on auki normaalisti.


20.11.2023 / Madeleine Lindholm

Tiistaina 21. marraskuuta 2023 Mustion lähikirjastossa ei ole henkilökuntaa paikalla. Omatoimipalvelu on auki normaalisti.


2.11.2023 / Madeleine Lindholm

Lauantaina 4. marraskuuta 2023 Tammisaaren kirjasto on suljettu. Karjaan kirjastossa on vain omatoimipalvelu.


31.10.2023 / Madeleine Lindholm

Kirjastoissamme Raaseporissa on luvassa kattavaa ohjelmaa tänä syksynä 2023.

Katso myös Facebook-sivumme.

Tammisaaren kirjasto

6.9.–8.11.2023 Lue Scooby-koiralle. Lukukoira vierailee kirjastossa. Lisää infoa tästä linkistä.

Tiistai 19.9. klo 18–19: kirjailijavierailu: Niclas Erlin kertoo uudesta kirjastaan Havererad.
Kokoushuone Pääskynen. Varaa kirja tästä.

Syysloman 19–20.10. aikana kirjasto tarjoaa pakopelin Kirottu amuletti. klo 9–16 Torni (viimeinen ryhmä aloittaa 15:15). Kerää porukka ja tule mukaan! 9-vuotiaasta ylöspäin, jos ryhmässä on vanhempiakin pelaajia, voi nuorempiakin pelaajia ottaa hyvin mukaan. Ilmoittautuminen lisa.stromsholm@raasepori.fi.

Pimeä viikonloppu, lauantai 28.10. klo 10–14. Kirjastossa on pimeää, ota taskulamppu mukaan! Kokeile kummitusjahtia lapsille ja perheille, tule kuuntelemaan kummitustarinoita. Kummitustarinoita sekä suomeksi että ruotsiksi koko päivän.

Kummitustarinaohjelma:

10.30 Spöksagor för små barn

11.00 Kummitussatuja pienille lapsille

11.30 Skräcknoveller för vuxna

12.00 Spökhistorier för äldre barn

12.30 Kummitusjuttuja isommille lapsille

13.00 Mera spökhistorier för äldre barn

Bokkalaset 8.–13.11. Kirjallisuusohjelmaa ruotsiksi. Ohjelma ja lisää infoa.

Maanantai 13.11. klo 18–19: kirjailijavierailu: Karin Collins. Karin kertoo uudesta kirjastaan ”Hos dig min längtan är förtöjd”. Linkki Karinin kirjoihin.

Lauantaina 18.11. klo 10–14. Vinkkejä kestävään jouluun. Työpaja, näyttelyitä ym. jotka houkuttavat meitä kestävään joulunviettoon. Lainaa myös inspiroivia kirjoja kirjanäyttelystä. Perjantaina 17.11. klo 13 alkaen kokoushuone Pääskysessä Ekenäs Martha -neulontaryhmä kutsuu kaikki kiinnostuneet! Tuo tarpeettomat jämälangat vaihtoon (myös la 18.11).

Ti 19.12 Joulusatu (ruotsiksi) ja askartelua 3 v. täyttäneille. Tammisaaren kirjaston lastenosastolla klo 17.30–18.30.

Karjaan kirjasto

Maanantai 25.9.: Tove Virta vierailee kirjastossa klo 18–19. Tove kertoo kirjastaan Naturväktarna, huone Maresi. Tilaisuus on ruotsiksi.

Tiistai 19.9. klo 18–19 Harri Ahosen luentotilaisuus Lapin retkeilyreiteistä Kulttuuritalo Fokus, Maresi. Harri Ahonen kertoo kirjailijantyöstään ja uusimmasta kirjastaan Lapin retkeilyreitit sekä antaa vaellusvinkkejä. Ohjelma on suomenkielinen. Varaa kirja täältä.

Maanantai 9.10. klo 18  Kirjailijavierailu: Vaaralliset naiset – aikuisten satutunti. Jännityskirjailijat Pauliina Susi, Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs ja Tiina Raevaara esiintyvät suositussa Reading/Lesung-muodossa. He lukevat otteita kirjoistaan, haastattelevat toisiaan ja keskustelevat yleisön kanssa. Kulttuuritalo Fokus, Maresi. Ohjelma on suomenkielinen.

Viikolla 43 kirjasto tarjoaa pakopelin Kirottu amuletti. Kerää porukka ja tule mukaan! 9-vuotiaasta ylöspäin, jos ryhmässä on vanhempiakin pelaajia, voi nuorempiakin pelaajia ottaa hyvin mukaan. Peliaikaa n. 30 minuuttia. Ilmoittautuminen diana.heiskanen@raasepori.fi. Paikka: Karjaan kirjasto, Maresi
Tiistai 24.10. klo 14-18, keskiviikko 25.10. klo 12-17 ja torstai 26.10. klo 13:30-17.

Tiistai 31.10 kirjailijavierailu: Satu Rämö. Islannissa asuva ja Islannista kirjoittava Satu Rämö vierailee Karjaalla. Satu Rämö on noussut suomalaisten suosikkikirjailijaksi Islantiin sijoittuvien matkakirjojen kautta ja noussut myyntilistojen kärkeen Hildur-dekkarisarjansa myötä. Hildur-sarja on edennyt jo kolmanteen osaan Jakob, joka ilmestyy nyt syksyllä. Ohjelma on suomenkielinen. Klo 18, Kulttuuritalo Fokus, Fenix-sali.

Edith Södergran 6.11. ja 13.11. Runoilija Edith Södergranin kuolemasta on tänä vuonna kulunut 100 vuotta. Häntä juhlitaan ma 6.11 Agneta Rahikainen kertoo uusimmasta kirjastaan Elämä (Stjärnfångerskan) sekä ma 13.11 Edithin sisaret – on nukketeatterin, tanssin ja Edith Södergranin runojen innoittama esitys. Esityksen ovat toteuttaneet nukketeatteritaiteilija Pauliina Vesslin yhdessä Rose-Marie Malmin ja Malou Ilmonin kanssa. Ohjelmat ovat ruotsinkielisiä, Edithin sisaret-esitys osittain suomeksi. Agneta Rahikainen Kulttuuritalo Fokus, Maresi  ma 6.11 klo 18.00. Ohjelma on ruotsinkielinen. Edithin sisaret-esitys Kulttuuritalo Fokus, Maresi ma 13.11 klo 18.00. Ohjelma on ruotsinkielinen, osittain myös suomeksi.

Ma 4.12. Kirjailijavierailu: Patrik Berghäll. Patrik kertoo uudesta kirjastaan Hyökkäys Bengtskäriin : saaristotaistelut Suomenlahdella kesällä 1941. Kultturitalo Fokus, Maresi, klo 18. Ohjelma on ruotsiksi.

Tiistai 12.12. Jouluaskartelua. Ekoaskartelua koko perheelle. Maresi alk. klo 17.

Ruotsinkielinen lukupiiri järjestetään tiistait 22.8., 19.9., 24.10. ja 21.11. klo 18, ExLibris.

Suomenkielinen lukupiiri järjestetään tiistait 15.8., 12.9., 10.10. ja 7.11. klo 18, ExLibris.

Bromarvin kirjasto

Lauantaina 9.9. kl. 13–14.30: Philip Teir kertoo kirjastaan J&B : kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta – ohjelman järjestää Bromarf Biblioteks Vänner rf. Tilaisuus on ruotsiksi.


13.10.2023 / Madeleine Lindholm

12–15-vuotiaiden kirjakerho Kirjapeipot kokoontuu kerran kuukaudessa Tornissa lasten- ja nuortenosastolla. Kevään päivämäärät:

  • 19.1. klo 15
  • 7.2. klo 14:15
  • 22.3. klo 15
  • 19.4. klo 15
  • 17.5. klo 15

Tervetuloa vanhat ja uudet osallistujat! Kirjasto tarjoaa välipalaa.

Oletko lukenut hyvän kirjan, jota haluat suositella? Tuo se mukaan! Oletko lukenut huonon kirjan, josta haluat keskustella? Tuo senkin! Onko sinulla ehdotuksia kirjoista, jotka tulisi ostaa kirjastolle? Kerro! Voit myös tulla vain kuuntelemaan. Kerho on kaksikielinen.

Kuulostaako mielenkiintoiselta? Tule mukaan! Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä Lisa Strömsholmiin, lisa.stromsholm@raseborg.fi, 019-289 2955


13.10.2023 / Madeleine Lindholm

Bromarf Biblioteks Vänner yhdistys kutsuu juhliin!

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Bromarfin kirjaston ystävät ostivat Furutorpin erittäin runsaan lahjoituksen ansiosta. Tervetuloa juhlimaan kylän kirjastoa lauantaina 28.10. klo 13 kuplivan juoman, suolaisen välipalan sekä hyvien tarinoiden kera. Upeita kirjapalkintoja arvotaan.

Voit tukea kaunista Furutorpia liittymällä yhdistyksen jäseneksi.



20.09.2023 / Madeleine Lindholm

Pohjan kirjasto on kiinni perjantaina 22.9. tilapäisen henkilöstöpulan takia.


12.09.2023 / Madeleine Lindholm

Helle-Bibliossa tehdään päivityksiä seuraavina päivinä ja kellonaikoina. Palvelussa voi silloin esiintyä häiriöitä etkä mahdollisesti pysty lainaamaan, lukemaan tai kuuntelemaan kirjoja. Pahoittelemme häiriöitä.  

12.9. klo 7.30–8.30    

26.9. klo 7.30–8.30    

3.10. klo 7.30–8.30  


29.08.2023 / Madeleine Lindholm

Lokakuussa Tammisaaren ja Karjaan kirjastot tarjoaa pakopelin Kirottu amuletti. Kerää porukka ja tule mukaan!

Harvinainen kirottu amuletti on kadonnut ja sotkenut taikatarvikeliikkeen mullin mallin. Kaupan apulainenkin on hävinnyt teille tietämättömille. Onnistuuko ryhmänne löytää amuletti ajoissa ja palauttaa se paikoilleen ennen kuin kirouksen vaikutuspiiri kasvaa?

Kohderyhmä: 9-vuotiaasta ylöspäin, jos ryhmässä on vanhempiakin pelaajia, voi nuorempiakin pelaajia ottaa hyvin mukaan.

Ryhmäkoko jopa 14 henkilöä

Pelin kesto: noin 30 min

Pelin tekijä on Ääres eduEscape.

Tammisaaren kirjasto, Torni

Torstai 19.10. ja perjantai 20.10. klo 9–16 (viimeinen ryhmä aloittaa klo 15.15).

Ilmoittaudu etukäteen osoitteeseen lisa.stromsholm@raasepori.fi



Karjaan kirjasto, Maresi

Tiistai 24.10. klo 14–18, keskiviikko 25.10. klo 12–17 ja torstai 26.10. klo 13.30–17.

Ilmoittaudu etukäteen osoitteeseen diana.heiskanen@raseborg.fi


28.08.2023 / Madeleine Lindholm

Bromarvin kirjasto on suljettu viikolla 36 (4.–10.9.2023).


23.08.2023 / Madeleine Lindholm

Tarvitsetko apua älypuhelimen,tabletin tai tietokoneen käytössä?

ENTER ry:n ja EKL ry:n vapaaehtoiset seniorit antavat henkilökohtaista ja maksutonta vertaisopastusta. Opastusta voi saada sekä suomeksi että ruotsiksi.
Opastukset toteutetaan yhteistyössä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n kanssa.

Bromarvin kirjasto

Vättlaxintie 18, 10570 Bromarv

Opastusta keväällä 2024:
torstait 8.2., 7.3., 4.4. ja 2.5.
klo 10–12

Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta: 
p. 019 289 2994, bromarvinkirjasto@raasepori.fi

Karjaan kirjasto

Laaksokatu 4, 10300 Karjaa (Kokoushuone ExLibris)

Opastusta 23.1.–17.5.2024
parillisten viikkojen tiistaisin klo 11–14:
23.1., 6.2., 20.2., 5.3., 19.3., 2.4. ja 16.4..
ja parillisten viikkojen perjantaisin klo 13–15:
26.1., 9.2., 23.2., 8.3., 22.3., 5.4., 19.4., 3.5. ja 17.5.


Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta: 
p. 019 289 2970, karjaan.kirjasto@raasepori.fi

Pohjan kirjasto

Keskusraitti 4, 10420 Pohjankuru

Opastusta 16.1.–16.5.2024:
parittomien viikkojen tiistaisin klo 11–14:
16.1., 30.1., 13.2., 27.2., 12.3., 26.3., 9.4. ja 23.4.
ja parillisten viikkojen torstaisin klo 13–15:
25.1., 8.2., 22.2., 7.3., 21.3., 4.4., 18.4., 2.5. ja 16.5.

Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta: 
p. 019 289 2980, pohjan.kirjasto@raasepori.fi

Tammisaaren kirjasto

Raaseporintie 8, 10600 Raasepori (kokoushuone Mylly)

Opastusta 26.1.–17.5.2024
parillisten viikkojen perjantaisin klo 10–12:
26.1., 9.2., 23.2., 8.3., 22.3., 5.4., 19.4., 3.5. ja 17.5.

Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta: 
p. 019 289 2950, kirjasto@raasepori.fi

Tenholan kirjasto

Pitäjäntie 12, 10520 Tenhola

Opastusta keväällä 2024:
torstait 25.1., 22.2., 21.3., 18.4. ja 16.5.
klo 10–12

Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta: 
p. 019 289 2997, tenholankirjasto@raasepori.fi

Opastusajat löytyvät myös Enterin sivuilta: https://www.entersenior.fi/opastus/lahiopastus/lansi-uusimaa/ 

Katso myös: https://www.verkostavirtaa.fi


14.08.2023 / Madeleine Lindholm

Tervetuloa tekemään löytöjä Tammisaaren ja Pohjan kirjastoihin. Poistomateriaali on tällä viikolla 14.–18.8. ilmaista.


7.08.2023 / Petra Louhimies

Mustion sivukirjastossa ei ole henkilökuntaa paikalla viikolla 34.

Kirjasto avoinna itsepalveluperiaatteella maanantai–torstai klo 8-19 sekä perjantai–sunnuntai klo 8–17.


14.06.2023 / Madeleine Lindholm

Rätt bok på rätt plats -hanke (Oikea kirja oikeassa paikassa) on yhteistyössä Raaseporin kaupunginkirjaston kanssa tarjonnut viidelle Raaseporissa sijaitsevalle päiväkodille niin sanotun eteiskirjaston, josta perheet voivat lainata kotiin kirjoja lasten hakemisen yhteydessä. Näin kirjat ovat lähempänä käyttäjiään. Lastenkirjastonhoitajat ovat valinneet kirjat lasten iän ja kotikielen mukaan, ja kokoelma vaihdetaan muutaman kuukauden välein. Päiväkodeilla on myös mahdollisuus järjestää hankkeen kautta kirjailijavierailuja.

Hankkeen tavoitteena on lisätä ääneen lukemista kodeissa ja madaltaa kynnystä lainata kirjaston kirjoja. Samalla eteiskirjastot toimivat kaupunginkirjaston näyteikkunana ja esittelevät lastenkirjavalikoiman laajuuden.

Hanke jatkuu vuoden loppuun, ja jos se onnistuu hyvin, eteiskirjastot voivat jatkaa kaupunginkirjaston ohessa. Hankkeeseen osallistuvat päiväkodit ovat Björkebo, Skogsgläntan, Langansböle daghem, Solbacka daghem ja Karuselli.

Rätt bok på rätt plats -hankkeen toteuttaa Sydkustens Landskapsförbund r.f. yhteistyössä Finlands Svenska biblioteksförening rf:n sekä paikallisten kirjastojen ja yhdistysten kanssa.

Hankkeen rahoittavat Opetushallitus, Svenska folkskolans vänner, Brita Maria Renlundin muistosäätiö ja Lisi Wahls stiftelse för studieunderstöd.


13.06.2023 / Madeleine Lindholm

Pohjan kirjasto on tilapäisesti suljettu työvoimapulan takia ma–ti 19–20.6.2023.
Perjantaina 23.6. (juhannusaattona) kirjasto on suljettu.


2.06.2023 / Madeleine Lindholm

Kirjastoauto ei kulje tiistaina 6. ja keskiviikkona 7. kesäkuuta 2023 huollon takia.


29.05.2023 / Madeleine Lindholm

Kesä vaikuttaa hieman kirjastojen aukioloaikoihin. Tähän kootaan tiedot.

Tammisaaren kirjasto

Ajalla 1.6.–31.8.2023 Tammisaaren kirjasto on lauantaisin suljettu.
Perjantaina 23. kesäkuuta kirjasto on suljettu.

Karjaan kirjasto

Perjantaina 23. kesäkuuta vain omatoimi.

Karjaan kirjastossa on ainoastaan omatoimipalvelu lauantaisin ajalla 1.6.–31.8.2023.

Pohjan kirjasto

Lauantaina 10. kesäkuuta kirjasto on poikkeuksellisesti auki klo 10–14.
Maanantaina 19.6., tiistaina 20.6. ja perjantaina 23. kesäkuuta kirjasto on suljettu.

Tenholan kirjasto

Vain omatoimi ajalla 26.6.–26.7. Vain omatoimi ke 2.8.

Bromarvin kirjasto

Mahdollista lainata laina-automaatilla lauantaisin ajalla 10.6.–26.8. klo 11–13.
23.–24. kesäkuuta kirjasto on suljettu.

Kirjastojen kaikki yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät tästä.


25.05.2023 / Anne-Marie Brandtberg

Jokaisella lapsella on oikeus kulttuurikasvatukseen

Raaseporin kaupunki tarjoaa vuosittain kulttuurielämyksiä jokaiselle raaseporilaiselle lapselle päiväkodista peruskoulun loppuun asti. Tavoitteena on aktivoida lapsia ja nuoria sekä esitellä heille taiteen ja kulttuurin tarjoamia mahdollisuuksia. Kulttuurikasvatussuunnitelman ohjelmat kytkeytyvät täydentävästi varhaiskasvatus- ja opetussunnitelmaan samalla tuoden kaivattua vaihtelua arkeen.
Kulttuuri kuuluu kaikille!
Lue lisää: https://www.raasepori.fi/lapset-nuoret-opetus/varhaiskasvatus-esikoulu/suunnitelmat/


20.05.2023 / Madeleine Lindholm

Päivän teemana on yhteinen verkkokirjastomme Helle-Finna. Tule tutustumaan sen uusiin ominaisuuksiin sekä tarkistamaan omat yhteystietosi.

Nappaa myös mukaasi kesän lukuhaaste ja Helle-makeisia.

Tervetuloa!


15.05.2023 / Petra Louhimies

Raaseporin kaupunki julkaisee ”Pihojemme aarre” -julkaisun, joka kertoo pihapuiden merkityksestä.

“Pihapuumme ovat aliarvostettu aarre, älykäs systeemi,
joka suojelee meitä auringolta ja tuulelta, ehkäisee tulvia
ja tuottaa meille happea. Puut luovat paitsi miellyttävän
ympäristön meille ihmisille myös kodin luonnon kiertokulun
kannalta elintärkeille linnuille ja hyönteisille…Tässä julkaisussa
haluamme kertoa kaiken sen, mitä ehkä et tiennyt
pihapuistamme. Haluamme luoda katsauksen puiden taianomaiseen
maailmaan ja herätellä sinua harkitsemaan tarkasti,
jos jonain päivänä sinun päätettävissäsi on, kaadetaanko
puu vai jätetäänkö se kasvamaan. “

Tervetuloa julkistamistilaisuuteen Raaseporin museolla

Keskiviikkona 17.5 klo 15-17 järjestämme tiedotus- ja julkistamistilaisuuden Raaseporin museolla, Kustaa Vaasan katu 11. Tilaisuudessa kaupunginarkkitehti Johanna Backas, ympäristöpäällikkö Maria Eriksson ja johtava puistopäällikkö Maria Eriksson kertovat pihapuista omasta näkökulmastaan. Saat myös käsiisi uunituoreen julkaisumme ensimmäisenä ja voit osallistua puuvisaamme. Tilaisuus on kaikille avoin.

Tiesitkö, että 25 m korkea metsälehmus tuottaa noin 1,7kg happea tunnissa? Jos puu kaadetaan, vastaavan happimäärän tuottamiseen tarvitaan 2 700 uutta nuorta puuta.

Kampanja näkyy Raaseporin kirjastoissa

Keskiviikosta 17.5 lähtien löydät puujulkaisun Raaseporin kirjastoista. Useissa kirjastoissa on näkyvillä myös teemaan liittyvä mini-näyttely. Julkaisu lähetetään myös mm. asunto-osakeyhtiöille. Myöhemmin tänä vuonna kampanja saa jatkoa ja näkyy silloin myös kaupunkikuvassa.

Sinä voit osallistua

Voit osallistua kampanjaan ottamalla kuva rakkaimasta pihapuustasi ja jakamalla se sosiaalisen mediaan tunnisteella #pihojemmeaarre. Näin autat meitä levittämään tärkeää sanomaa. Kiitos osallistumisestasi.


Pihojemme aarre -julkaisu on yhteistyö monen eri kaupunginyksikön välillä. Julkaisun sisältöön on osallistunut asiantuntijoita mm. kaavoituksesta, ympäristötoimistosta, puistoyksiköstä sekä museolta.


18.04.2023 / Madeleine Lindholm

Ma 1.5.2023

Kirjastot ovat kiinni, omatoimipalvelu klo 8–17 Karjaan, Tenholan ja Mustion kirjastoissa.

Ti 16.5.2023

Tammisaari: 1. kerros on auki klo 8.30–15.

Karjaa: ei omatoimia.

Pohja: lehtilukusali on auki klo 11–15.

Kirjastoauto ei kulje.

Tenhola: ei omatoimia.

Mustio: ei omatoimia.

Bromarv: suljettu (koskee koko viikko 20 eli 15–19.5.2023).

Poikkeavat aukioloajat tiistaina 16. toukokuuta johtuvat kirjastojärjestelmän muutostöistä. Aineistoja ei voi lainata, uusia eikä varata.  Kaikki verkkokirjaston toiminnot ja siihen yhteydessä olevat sähköiset palvelut ovat myös pois käytöstä. Katko alkaa jo maanantaina 15.5. klo 22. Häiriöitä voi esiinytä keskiviikkona 17. toukokuuta. Kirjastot ovat auki keskiviikkona 17.5. pyhän aaton aukiolojen mukaan, katso aukioloajat tästä.

Torstai 18.5., Helatorstai

Kirjastot ovat kiinni, omatoimipalvelu klo 8–17 Karjaan, Tenholan ja Mustion kirjastoissa.

Perjantaina 26. toukokuuta 2023 henkilökunnan koulutus

Perjantaina 26.5.2023 Karjaan ja Pohjan kirjastot ovat suljettuina henkilökunnan koulutuspäivän takia. Tammisaaren kirjaston 1. kerros on auki klo 8.30–13. Verkkokirjasto ja omatoimikirjastot toimivat silloin. Kirjastoauto ei kulje. Bromarvin kirjasto palvelee normaalisti.


15.04.2023 / Madeleine Lindholm

Kirjaston lukuinnostajapalvelu auttaa sinua löytämäänhyvää lukemista jos vaikka tuntuu siltä että et tiedä mistä aloittaisit tai että olet lukenut jo kaiken.

Innostaja tekee sinulle henkilökohtaisen listan tarpeisiisi sopivista kirjoista. Täytä verkossa lomakeemme jossa kysymme lukutottumuksistasi. Lapsille on oma lomake, katso alta.

Täyttämällä tietosi lomakkeeseen hyväksyt, että käytämme henkilötietojasi Raaseporin lukuinnostaja-palvelua varten. Tietoja ei rekisteröidä tai käytetä markkinointiin.

Lasten lukuinnostaja

Kirjaston lukuinnostaja auttaa tietysti myös nuorempia lukijoita! Tästä pääset lasten lomakkeeseen.



7.03.2023 / Madeleine Lindholm

Mustion sivukirjaston omatoimipalveluksessa on tekninen häiriö. Tiistaina 14.3. ei ole henkilökuntaa paikalla. Henkilökunta on paikalla seuraavan kerran torstaina 16. maaliskuuta 2023.

Ongelmaa selvitetään, pahoittelemme mahdollisesti aiheutunutta haittaa.


31.01.2023 / Madeleine Lindholm

Kirjaston tapahtumat ovat ilmaisia ​​ja kaikille avoimia.

Tapahtumat löytyvät myös kirjaston Facebook-sivuilla.
Seuraa meitä myös Instagramissa.

Karjaan kirjasto

Lukupiiri Karjaan kirjastossa: 7.2., 7.3., 4.4. ja 9.5. Karjaan kirjasto, Maresi-huone, 2. kerros. Tervetuloa mukaan!

Tiistaisin 21.2., 28.3. ja 18.4. järjestetään Novellikoukku, eli tarinoita, käsitöitä ja kupponen kuumaa. Tule tekemään käsitöitä ja kuuntelemaan ääneenlukua. Ota oma käsityö mukaan. Voit myös tulla vain kuuntelemaan tarinoita. Karjaan kirjasto, Maresi-huone, 2. kerros.

Tiistaina 21.2. Korealainen lastenkirjailija Hyun-Jeong Jeon lukee lastenkirjojaan koreaksi ja näyttää
animaatioita. Karjaan kirjasto Monitoimihuone Maresi klo 14.

Tiistaina 28.2. alkaa ruotsinkielinen lukupiiri Karjaalla, klo 18 kokoushuone ExLibriksessä kirjaston tilan ohella. Kevään tapaamiset ovat tiistait 28.3., 25.4., 23.5. klo 18.

Ma 20.3. vierailulla Karjaan kirjastossa käy kääntäjä Jaana Nikula klo 18. Maresi-huone, 2 krs. Hän on kääntänyt mm. Johanna Holmströmin ja Zinaida Lindénin kirjat. Hänelle myönnettiin Mikael Agricola -palkinto vuonna 2018.

1. huhtikuuta klo 12 alkaen Fokustalossa on koko perheen pääsiäistapahtuma. Ohjelmassa mm. munajahti, pääsiäisaskarteluasema, digitaalinen pakohuone yläkouluikäisille lapsille. Kaikki munajahtin lähteneet tai digitaalisen pakohuoneen suorittaneet lapset palkitaan suklaamunalla. Satutuokio suomeksi klo 13 kirjastossa. Tule mielellään pukeutuneena pääsiäisteemaan!

Tapahtumien lisäksi kiinnitämme huomiota erilaisiin teemapäiviin ja viikkoihin esim. kirjanäyttelyin. Tiesitkö että Vaahteramäen Eemeli täyttää tänä vuonna 60 vuotta!

Karjaan ja Pohjan kirjasto

Kirjakekkerit järjestetään 7.-11.3.2023. Ohjelma löytyy Kirjakekkerit-kotisivuilla.

Tammisaaren kirjasto

Keskiviikkona 1. maaliskuuta on luvassa ruotsinkielinen luento arjen hyvinvoinnista. Psykologi Alexandra Lindholm johdattaa miten itse pystyt vaikuttamaan mielialaasi arjessa pienten muutosten avulla. Pääskynen klo 18.

Tiistaina 21. maaliskuuta Bo Wessman kertoo kirjastaan Båtfolk : båtar och folk från gångna tider. Kokoushuoen Pääskynen, klo 18. Ruotsinkielinen tapahtuma.

Keskiviikkona 12. huhtikuuta kirjasto järjestää Tammisaaren puutarhayhdistyksen yhteistyössä luento: Feng shui puutarhassa (ruotsiksi). Pääskynen klo 18–19.

2. toukokuuta alkaen kirjaston aulassa alkaa jokakesäinen poistokirjamyynti. Tule tekemään löytöjä! Kirjoja täydennetään jatkuvasti myynnin aikana.

Ke 10. toukokuuta Tove Virta kertoo uudesta kirjastaan, Naturväktarna. Pääskynen klo 18. Ruotsinkielinen tapahtuma.

Huhtikuun ajan kirjaston toisessa kerroksessa on esillä interaktiivinen taide- ja kirjanäyttely. Lasten ja nuorten taidekeskuksen Lähikuvia Luonnosta näyttelyssä teoksia on 20 eri maasta. Teoksia voi tutkia suurennuslasin kanssa ihan läheltä ja tarkastella hyönteisiä, kasveja, sieniä tai puiden erimuotoisia lehtiä ja yksityiskohtia. Teosten kautta voi testata kuinka monta kasvia tai eläintä jo tunnistaa ja samalla voi oppia uusia asioita eri lajeista. Näyttelyn yksityiskohdat innostavat luonnon tarkkailuun.

Tapahtumien lisäksi kiinnitämme huomiota erilaisiin teemapäiviin ja viikkoihin mm. kirjanäyttelyin. Tiesitkö että Vaahteramäen Eemeli täyttää tänä vuonna 60 vuotta!

Sivua päivitetään säännöllisesti, tervetuloa uudelleen!


30.01.2023 / Madeleine Lindholm

Pohjan kirjasto on 1. helmikuuta 2023 alkaen auki arkipäivisin seuraavasti: maanantaisin klo 14–19 ja tiistai–perjantai klo 11–16.


26.11.2022 / Madeleine Lindholm

Zonta yhdistyksen näyttelyt Pohjan, Karjaan ja Tammisaaren kirjastoissa nostaa esille kampanjan Zonta says NO! – Väkivalta ei ole koskaan väkivalta, tunnista lähisuhdeväkivalta.

Teemanäyttelyt ovat esillä ajalla 25.11.–10.12.2022.

Lue lisää kampanjasta Zontan sivuilta tästä (englanninkielellä).




7.11.2022 / Madeleine Lindholm

Linda Bondestamin kirjaan perustuva Elämäni pohjalla -näyttely on saapunut meille.

Näyttely on nähtävissä Tammisaaren kirjastossa ajalla 8.–30.11.2022.

Meressä keikkuvat taideteokset ovat päiväkotilasten ja esikoululaisten teoksia Svenska folkskolans vännerin järjestämästä Snälla hjältar piirustus- ja kirjoituskilpailusta. He ovat luoneet taideteokset kuultuaan tarinan aksolotlin elämästä Linda Bondestamin kirjassa Elämäni pohjalla.


2.11.2022 / Madeleine Lindholm

Vuosi 2022 on Euroopan nuorison teemavuosi! Teemavuodella halutaan tunnustaa Euroopan nuorison merkitys paremman – vihreämmän, osallistavamman ja digitaalisemman – tulevaisuuden luomisessa. Euroopan nuorison teemavuosi tarjoaa tilaisuuden astua pandemian jälkeiseen tulevaisuuteen täynnä luottamusta ja toivoa.

Lue lisää opetushallinnon kotisivuilta.

Tammisaaren kirjastossa (2. krs) on nuorisotavoitteet -julistenäyttely esillä ajalla 1.–11.2022.



25.10.2022 / Madeleine Lindholm

Ruotsalainen lastenkirjaklassikko Mikko Mallikas täyttää 50 vuotta vuonna 2022. Gunilla Bergströmin rakastetun kuvakirjasarjan ensimmäinen osa God natt, Alfons Åberg ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1972 (suomennos Mikko Mallikas on oikukas ilmestyi 1977). Juhlimme ympäri Raaseporin kirjastoja mm. näyttelyin ja tapahtumin.

🪚 Mikko Mallikas 50 vuotta mini-näyttely esillä 1.10.2022-31.1.2023 Maresi-monitoimihuoneessa, Fokus, 2. krs.

🪚 Bokkalaset-tapahtuman yhteydessä pidetään ruotsinkileinen satutunti Tammisaaren kirjastossa lauantaina 12.11. klo 12.

🪚 Teema- ja kirjanäyttely jossa inspiraatiota Mikko Mallikas-kirjoista, Tammisaaren kirjasto, 2 krs.

🪚 Lainaa Mikko Mallikas -kirjoja kaikista meidän kirjastoista.

Kirjastojen yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä.


25.10.2022 / Madeleine Lindholm

Ekenäs fotoklubb esittää makrovalokuva-näyttelynsä Pohjan kirjastossa ajalla 24.10.–19.11. ja Tammisaaren kirjastossa ajalla 19.11.–27.12.


25.10.2022 / Madeleine Lindholm

Omatoimipalvelu Mustion lähikirjastossa on taas käytössä.


10.10.2022 / Madeleine Lindholm

Syysloma on lukuloma ja kirja on matkalippusi maailmalle. Ota kirja käteen tai kuulokkeisiin ja lennähdä unelmiesi matkalle – etelän lämpöön, kaukaiseen avaruuteen tai tuntemattomaan tulevaisuuteen!

Ota halutessasi kyytiin kaveri tai koko perhe. Matkailkaa lukemalla yhdessä tai jakakaa hurjia matkakertomuksia. Kenen reissu oli jännittävin? Mitä matkalta jäi mieleen? Minne seuraavaksi lähdetään?

Matkaoppainasi kirjamatkalla ovat kirjastojen ja kirjakauppojen innokkaat ammattilaiset. Kysy vinkkejä äkkilähdöistä!

Lukuloman sivuilta löydät lukuvinkkejä sekä matkapuuhaa: värityskuvia ja lukuhaasteita, jotka kirittävät matkallasi eteenpäin: https://www.lukuloma.fi/.

Ikimuistoista lukulomaa!


6.10.2022 / Madeleine Lindholm

Pimeä viikonloppu tulee taas tänä vuonna Tammisaaren kirjastoon. Tänä vuonna osallistujat saavat yrittää ratkoa MURHAMYSTEERIN meidän Escape Roomissa!

Tule selvittämään kuka on murhaaja lauantaina 29.10.2022 klo 11–13!

Säännöt:
– Osallistua voi vain kerran.
– Jonossa oleville ei saa kertoa vinkkejä tai vastauksia.

1-6 osallistujaa per ryhmä. Aika n. 10 minuuttia.

Tapahtuma on suunnattu ala-asteikäisille. Huoneessa saattaa löytyä kammottavia yksityiskohtia, joten aikuisen seuraa suositellaan pienimmille.

Paikka: Tammisaaren kirjasto, Torni (lastenosasto). Kaikille osallistujille luvassa palkinto.



3.10.2022 / Madeleine Lindholm

PressReaderiin ei ole enää mahdollista kirjautua sisään suoraan verkkokirjasto Helle Finnan sivulta, josta näkee omat lainat. Nyt kirjautuminen tapahtuu suoraan PressReaderissa omalla kirjastokortilla ja pin-koodilla. Mahdollisuus kirjautua palveluun verkkokirjaston omien sivujen kautta oli väliaikainen ratkaisu, kunnes kaikilla Helle-kirjastoilla oli mahdollisuus ostaa palvelu ja saimme palveluun kirjautumisen toimimaan. Nyt kun tämä toimii, emme pysty enää tarjoamaan vanhaa kirjautumistapaa. 

Näin kirjaudut sisään Pressreaderiin: 

Mene osoitteeseen www.pressreader.com . Valitse Sign in ja sen jälkeen Libraries and Groups. Kirjoita hakukenttään Helle ja valitse Helle-Libraries. Kirjaudu sisään kirjastokortilla ja pin-koodilla. Voit myös kirjautua sisään käyttämällä PressReader -appia. Lisää ohjeita löydät Helle-Finnan e-aineistot -sivulta: 

https://helle.finna.fi/Content/e-aineisto

Pahoittelemme, että muutos tapahtui ilman ennakkoilmoitusta. 


28.09.2022 / Madeleine Lindholm

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila vierailee Karjaan kirjastossa tiistaina 11.1 lokakuuta 2022 klo 17.30. Kulttuuritalo Fokus, Maresi.

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila Turun kirjamessuilla 2012. Kuva: Anneli Salo.

20.09.2022 / Madeleine Lindholm

Vuonna 2020 ilmestyi kirja ”Suomalaisten puut arjessa ja ajatuksissa”. Nyt kirjasta on julkaistu ruotsinkielinen versio ”Träden och vi”. Kåre Pihlström vierailee Tammisaaren kirjastossa jossa hän kertoo ja keskustelee kirjasta ja ajatuksistaan puista. Keskiviikkona 19.10.2022 klo 18-19, Pääskynen, Tammisaaren kirjasto. Tapahtuma on kaksikielinen. Vapaa pääsy, tervetuloa!



16.09.2022 / Madeleine Lindholm

Kari Wikholm kertoo kirjastaan Pirtun tie Rutt 96 Karjaan kirjastossa (Kulttuuritalo Fokus) tiistaina 27.9.2022 klo 18, Maresi-huoneessa. Kirja kertoo snappertunalaisesta kalastajasta Svenistä, joka 1930-luvulla ajautuu pirtutrokareiden maailmaan. Haastattelijana Kristian Ajanto.



17.08.2022 / Madeleine Lindholm

Mustion kirjasto sai vihdoin avautua uudelleen, kun uusi kouluvuosi Raaseporin peruskouluissa alkoi 16. elokuuta 2022. Kirjasto sijaitsee upouudessa koulurakennuksessa Askersintien varrella. Kirjaston sisäänkäynti ja pysäköinti ovat rakennuksen takapuolella.

Uuteen kirjastoon pääsee nyt myös kun henkilökunta ei ole paikalla. Silloin tarvitaan voimassaoleva kirjastokortti (Helle/Lukas) ja korttiin kytketty pinkoodi.

Mustion kirjaston omatioimiajat ovat seuraavat: maanantai–torstai klo 8.00–19.00 ja perjantai–sunnuntai klo 08.00–17.00. Henkilökunta on paikalla tiistaisin klo 15–19 ja torstaisin klo 9–11.

Alle 15-vuotias joka haluaa käyttää Mustion kirjastoa omatoimisesti tulee olla perehtynyt käyttösääntöihin sekä hakenut kirjastosta käyttöoikeudet huoltajan avulla. Se tehdään lomakkeen avulla kirjastokäynnin yhteydessä. Lue lisää omatoimipalvelusta tästä.

Mustion kirjastosta löytyy luettavaa kaiken ikäisille. Aikuisille on fiktiota ja jännitystä sekä joitain tietokirjoja. Lapsille löytyy sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Kirjastossa voi käyttää tietokoneita, pelata lautapelejä, lukea lehtiä (ei sanomalehtiä) jne.


8.08.2022 / Madeleine Lindholm

ENTER ry:n digiopastus on avointa ja maksutonta kaikille senioreille. Opastus on henkilökohtaista ja siinä edetään rauhallisesti, opastettavan omaan tahtiin. 

Opastajina toimivat ENTER ry:n perehdyttämät vapaaehtoiset vertaisopastajat, jotka ovat itsekin ikäihmisiä.

Karjaan kirjasto

Parillisten viikkojen tiistaisin klo 11-14:
4.10., 18.10., 1.11., 15.11. ja 29.11.

Parillisten viikkojen perjantaisin klo 13–15
21.10., 4.11., 18.11., 2.12. ja 16.12.

Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta: 
p. 019 289 2970 tai karjaan.kirjasto@raasepori.fi

Pohjan kirjasto

Parittomien viikkojen tiistaisin klo 11–14: 
27.9., 11.10., 25.10., 8.11. ja 22.11.

Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta: 
p. 019 289 2980 tai pohjan.kirjasto@raasepori.fi

Tammisaaren kirjasto

Parillisten viikkojen perjantaisin klo 10–12: 
23.9., 7.10., 21.10., 4.11., 18.11. ja 2.12.

Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta: 
p. 019 289 2950 tai kirjasto@raasepori.fi

Opastukset toteutetaan yhteistyössä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n kanssa.

Tästä klikkaamalla siirryt Enterin kotisivuille (avautuu uudessa selainikkunassa).


5.08.2022 / Madeleine Lindholm

Torstaina 4. elokuuta noin 39 500 kirjaa ja muuta laina-aineistoa oli siirretty Nils Grabbenkadulta uuteen Fokus-kulttuuritaloon (Laaksokatu 4), jossa uusi kirjasto sijaitsee. Jo perjantaina 5.8. kaikki lainamateriaali oli uudessa kodissa. Jäljelle siirrettäväksi jää vielä m.m. tietokoneita.

Vierailijat pääsevät pian tutustumaan raikkaihin tiloihin.

Muutto on edennyt vaivatta

Muutto on sujunut todella hyvin, sanoo Ann-Kristin Nylund, vastaava kirjastonhoitaja Karjaalla. Sää on ollut puolellamme kuumuudesta huolimatta. Kirjaston henkilökunta kiittää Muuttohaukat-muuttoyritystä tehokkaasta urakasta.

Nyt on jäljellä vaativin työ eli hyllymetrien käsittely. Paljon hienosäätöä on jäljellä ennen kuin kokoelma on sijoitettu esille näyttävimmällä tavalla. Kun materiaali on paikallaan, myös palvelu ja lainaus tapahtuu sujuvasti.

Karjaan kirjasto pyritään avaamaan 22. elokuuta. Kirjaston tilat ovat kahdessa kerroksessa, ja sinne pääsee helposti pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella.

Lukupaikkoja löytyy kirjaston jokaisessa tilassa.
Hyllyjen säätelyä, kirjatukia, kyltitystä… Pieniä mutta tärkeitä kirjaston palapelejä.

Uudet tilat – tutut palvelut

Kirjastosta löytyy kaikki tutut palvelut kuten sanomalehdet, tietokoneet, tulostus, kopiointimahdollisuus jne. Uutuutena kirjastossa on omatoimipalvelu, eli kirjastoon pääsee sisään vaikka henkilökunta ei ole paikalla. Lainaus tapahtuu lainaautomaatin kautta. Lue lisää tästä Raaseporin kirjastojen omatoimipalvelun toiminnasta. Katso myös päivitetyt aukioloajat kotisivuiltamme.

Kysymyksiä voi laittaa sähköpostitse karjaankirjasto@raasepori.fi

Tykkää kirjaston Facebook-sivuista: Raseborgs stadsbibliotek – Raaseporin kaupunginkirjasto
Seuraa kirjaston instagram: bibliotekeniraseborg

Tykkää Fokustalon Facebook-sivuista: FOKUS Karis Karjaa
Seuraa Fokustalon instagram: fokuskariskarjaa


26.07.2022 / Madeleine Lindholm

Syksystä 2022 alkaen alle 15-vuotias käyttäjä, joka haluaa käyttää Raaseporin omatoimikirjastoa, tulee olla perehtynyt käyttösääntöihin sekä hakenut kirjastosta käyttöoikeudet huoltajan avulla.

Kirjaston uusiin tiloihin pääsee pian itsenäisesti sekä Mustiossa että Karjaalla. Raaseporin kirjastoissa astuu voimaan tärkeä mukautus omatoimikirjastojen käyttämiseen liittyen koskien alle 15-vuotiaita. Alle 15-vuotiaan käyttöoikeuksia hakee kirjastosta huoltaja, joka vastaa kirjaston käytöstä. Käyttöoikeuksia koskeva lomake täytetään kirjastossa. Lue lisää Raaseporin omatoimikirjastojen käyttösäännöistä tästä.

Kun Mustion lähikirjasto muuttaa uuteen koulukeskukseen Askersiin 16. elokuuta 2022, sinne pääsee sisään tiettyinä aikoina, vaikka henkilökunta ei olisi paikalla.

Myös Karjaan kirjasto muuttaa syksyn aikana uusiin tiloihin kulttuuritaloon osoitteessa Laaksokatu 4 (Karjaan kirjasto on suljettuna muuton ajan 25.7.–21.8.). Kuten Mustiossa, Karjaallekin pääsee sisään kirjastoon vaikka henkilökunta ei ole paikalla.

Oven avaamiseen tarvitset voimassa olevan kirjastokortin ja PIN-koodin. Lainaus tapahtuu lainaautomaatissa.

Tenholan lähikirjaston omatoimiajat muuttuvat

Tenholan omatoimiajat ovat 15.8.2022 alkaen seuraavat:
Maanantai–torstai klo 8–19
Perjantai–sunnuntai klo 8–17
Henkilökunta on paikalla maanantaisin klo 15–19 ja keskiviikkoisin klo 9–11.

Myös alle 15-vuotias joka haluaa käyttää Tenholan kirjastoa omatoimisesti tulee olla perehtynyt käyttösääntöihin sekä hakenut kirjastosta käyttöoikeudet huoltajan avulla.

Valitse itsellesi varaustunnus – esimerkiksi lemmikkisi nimi

Varausten löytämisen helpottamiseksi saat mielellään valita varaustunnuksen. Varaustunniste on numerosarja, joka muodostuu automaattisesti, tai nimimerkki, jonka itse valitset. Sen avulla löydät jatkossa varauksesi varaushyllystä. Tunnisteen vaihtamista voi pyytää verkkokirjastossa tai asiakaspalvelussa. Tunnus näkyy myös sähköposti-/tekstiviestissä jonka saat kun varauksesi on noudettavissa. Huomaa, että kortti johon varaus on tehty täytyy olla se jolla lainaat varausta automaatilla.

Esimerkkejä varaustunnuksista (kuva: Tammisaaren kirjasto).

Muistilista omatoimikirjastossa asioimiseen

  • Voimassa oleva Helle-kirjastokortti
  • 4-lukuinen PIN-koodi liitettynä korttiin
  • Varaustunnus jotta löydät varaamasi aineisto varaushyllystä (muista että kortti johon varaus on tehty täytyy olla se jolla lainaat varausta automaatilla)
  • Alle 15-vuotiaan omatoimikirjaston käyttöoikeus tulee olla voimassa. Raaseporin omatoimikirjastojen käyttösäännöt

18.07.2022 / Madeleine Lindholm

Karjaan kirjasto on suljettu 25.7.–21.8.2022 muuton vuoksi. Laina-aikaa on pidennetty niin, että eräpäivä on aikaisintaan 22.8., eikä myöhästymismaksuja kerry tänä aikana. Voit tarkistaa sekä uusia lainasi osoitteessa https://helle.finna.fi

Myös Karjaan kirjastoon tulevat varaukset keskeytetään edellä mainituksi ajaksi. Karjaan kirjaston asiakkaat voivat noutaa varauksensa jostain muusta Helle-kirjastosta, esim. Pohjan tai Tammisaaren kirjastosta. Voit valita, mistä kirjastosta noudat varauksesi, kun teet varauksen verkkokirjastossa. Myös jo tehtyjen varausten noutopaikan voi vaihtaa verkkokirjastossa, kunhan varaus ei ole vielä ehtinyt kuljetukseen.

Lainoja voi toistaiseksi palauttaa Nils Grabbenkatu 5:n palautusluukun kautta.

Ota yhteyttä kirjastoon sähköpostitse kirjasto@raasepori.fi tai puhelimitse 019 289 2950 (Tammisaari), jos sinulla on kysyttävää lainojen uusimisesta, palautuksista tai varauksista.

Karjaan kirjasto avaa ovensa uudessa osoitteessa Laaksokatu 4 maanantaina 22.8.2022 klo 12.00.

Karjaan kirjastoissa on syksystä lähtien myös omatoimipalvelua, lue lisää aiheesta tästä linkistä.


22.06.2022 / Madeleine Lindholm

Kirjastot ovat kiinni juhannusaattona 24.6.

Pohjan kirjasto on suljettu kahden viikon ajan 27.6.–10.7. Sinä aikana ei ole kuljetuksia. Katso Pohjan kirjaston poikkeavat aukioloajat tästä.

Tenholan kirjasto toimii vain omatoimikirjastona 27.6.–27.7. Varauksia ei poimita sinä aikana.

Bromarvin kirjastoon pääsee kesälauantaisin (paitsi juhannuspäivänä la 25.6).

Karjaan kirjasto on suljettuna muuton ajan 25.7.–21.8. Kuljetukset kulkevat muutonkin aikana, mutta silloin Karjaan kokoelmaan ei voi tehdä varauksia.

Mustion kirjasto avataan 16.8. kolmen vuoden tauon jälkeen.

Aukioloajat löytyvät täältä.


14.06.2022 / Madeleine Lindholm

Kirjastot ovat siirtyneet kesäaikaan: tarkistathan kesän aukioloajat verkkosivuilta tai kirjastosta. Seuraa meitä myös somessa; Facebook sekä instagram. Linkki verkkokirjastoon.

  • Kirjastokortillasi voi olla rekisteröitynä jopa 100 lainaa
    Kesälukeminen ei lopu kesken. Lomalla on aikaa nauttia kirjoista, äänikirjoista, lehdistä, elokuvista, peleistä ja musiikista. Voit lisäksi lainata mukaasi mm pelivälineitä sekä lautapelejä.
  • E-lainat eivät vie tilaa matkalaukusta
    E-kirjasto on auki ympäri vuorokauden. Voit lainata kirjoja, äänikirjoja, musiikkia ja elokuvia, olitpa kaupungissa tai mökillä, rannalla tai sisätiloissa. Tästä löydät linkkejä e-aineistoihin.
  • Muista uusia lainasi lomallakin
    Omien lainojen uusiminen kannattaa muistaa lomallakin: se on helppoa mistä päin maailmaa tahansa. Tarvitset Helle Finna-verkkokirjastossa uusimista varten kirjastokortin numeron ja pin- koodin. Kirjaudu omiin tietoihisi ja uusi kaikki lainasi parilla klikkauksella. Lainat voi uusia kuusi kertaa, jos niistä ei ole varauksia. Voit myös lähettää uusintapyyntösi sähköpostilla tai soittaa meille.
  • Jos et pääse noutamaan varauksia lomasi aikana, kirjaudu Helle Finna-verkkokirjastoon ja lukitse varauksesi määräajaksi ja aktivoi varaus uudelleen, kun olet taas paikalla. Et menetä paikkaasi varausjonossa. Jos varaus on jo matkalla tai noudettavissa, ota yhteyttä kirjastoon.
  • Käytä virtuaalista kirjastokorttia
    Verkkokirjaston asiakastiedoista löytyy kirjastokorttisi viivakoodi. Voit käyttää sitä asiakaspalvelussa henkilötodistuksen kanssa.
  • Muista myöhästymismaksut
    Myöhästymismaksut kaikissa Helle-kirjastoissa on 15 senttiä päivässä / aineisto ja noutamattomasta varauksesta peritään 1 €.
  • Maksa verkossa
    Voit maksaa yli 2 euron maksut myös verkossa. Kirjaudu Helle-Finna-verkkokirjastoon, etsi asiakastiedoistasi Maksut-välilehti ja noudata ohjeita.
  • Yhteystiedot ajan tasalla
    Tarkista kirjastokäynnin yhteydessä että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Kirjastot eivät saa automaattisesti tietoa osoitteen- ja muiden yhteystietojen muutoksista.

3.06.2022 / Madeleine Lindholm

Bromarvin kirjasto on avoinna jo toisena vuonna peräkkäin kesälauantaisin kesäkuussa (paitsi juhannuspäivänä 25.6.), heinä- ja elokuussa klo 10.30-13.30 Bromarf Biblioteks Vänner -yhdistyksen ansiosta. Lainausautomaatista on mahdollista lainata kirjoja. Palautuksia voi jättää, mutta ne kirjataan palautetuiksi vasta kun kirjaston henkilökunta on seuraavan kerran paikalla.


3.06.2022 / Madeleine Lindholm

”Suomalaisten puut arjessa ja ajatuksissa” – kirja joka kertoo aineellisesta sekä henkisestä suhteestamme kotimaisiin puulajeihin ennen ja nyt.

Kåre Pihlström – metsänhoitaja, joulukuusien kasvattaja sekä kirjailija vierailee Bromarvin kirjastossa lauantaina 11.6. klo 13.

Vapaa pääsy, tilaisuus on kaksikielinen.

Järj.: Bromarf Biblioteks Vänner rf


30.05.2022 / Madeleine Lindholm

Maanantaina 6.6. Tenholan kirjastossa ei ole henkilökuntaa paikalla. Omatoimikirjasto toimii normaalisti. Tiistaina 7.6. ja keskiviikkona 8.6. kirjasto on kokonaan suljettu kirjastojärjestelmän uudistustöiden vuoksi. Myös Helle-verkkokirjaston palvelut ovat silloin pois käytöstä.

Kaikkia sulkuajalle osuneita eräpäiviä ja varausten viimeisiä noutopäiviä on siirretty eteenpäin.


28.05.2022 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kaikki kirjastot ovat suljettuina tiistaina 7.6. ja keskiviikkona 8.6. kirjastojärjestelmän uudistustöiden vuoksi. Myös Helle-verkkokirjaston palvelut ovat silloin pois käytöstä.

Kaikkia sulkuajalle osuneita eräpäiviä ja varausten viimeisiä noutopäiviä on siirretty eteenpäin.

Tammisaaren kirjaston 1. kerros on auki klo 9–16.


10.05.2022 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren ja Karjaan kirjastot sulkee klo 13 keskiviikkona 25.5.2022 henkilökunnan koulutustilaisuuden takia.

Helatorstaina 26.5.2022 Raaseporin kirjastot ovat kiinni.


12.04.2022 / Madeleine Lindholm

Karjaan kirjasto on poikkeuksellisesti auki tiistaina 12.4.2022 klo 11–16 vähäisen henkilökunnan takia.


1.04.2022 / Madeleine Lindholm

Tänä vuonna Tammisaaren kirjasto täyttää 160 vuotta. Kirjasto on kerännyt muistoja joita te kävijät yhdistävätte kirjastoon. Lue muistot alta!

MUISTOJA

Muistan lapsena käynnit vanhassa kirjastossa, kirjojen hajun ja kaakeliuunin lämmön, sekä valtavan kokoisen pöydän täynnä lehtiä. Mielestäni oli uskomattoman jännittävä paikka. 5 ja 6 luokkalaisina kokoonnuimme usein luokkakavereitten kanssa musiikkihuoneeseen – mukavia muistoja. – Heidi Björk, 52

MINNEN

Där lånade jag böcker när jag hade börjat läsa . Så det är 70 år sen det hände ! 😀💞👋 – Birgit Bergkvist

Att lära sig läsa och få tillgång till böckernas värld i min barndom var stort. Att besöka biblioteket och få välja bland alla böcker den känsla var ännu större. Tyvärr blev min läshunger reducerad av att jag bara fick låna sju böcker i veckan. Boken som fortfarande finns i minnet var Titanic undergång. Året var 1946 och jag var sju år. – Berit Skogs

Vad jag minns?ja bland annat doften av böcker som välkomnade en så fort man steg in i bibblan”och sen minns jag att skyltarna där det stod att man inte fick prata högt..nej helst skulle man viska ifall man hade någon annan med sig..minns även det knarrande golvet.. och den varma och lugna stämningen som rådde på den tiden 💕 – Monica Kaisla

Då jag var liten så hade de på Lördagar sagostund för barn. – Jan-Peter Sjöholm

Många fina minnen från både gamla och “nya” Bibban! I “nya” bibban kunde man lyssna på musik vid stolar med hörlurar eller inne i ett musikrum. Man valde bland skivorna och bibbatanten gav hörlurar och sa vart man skulle gå och sätta sig och så lade hon på musiken. – Birgitta Wall

Den stämning som rådde i gamla ribban i slutet av 50-talet och början av 60-talet var fantastisk. Rurik Rancken och hela personalen. bidrog till ett lugn och en förtätad koncentration på BOKEN. Speciellt minns jag stämningen i det lilla rummet till vänster efter långa bordet där man läste tidningar. Det lilla rummet var, tror jag, ett slags referensbibliotek, där fanns sköna fåtöljer och där satt oftast samma människor. Minns speciellt en man med en distinkt svart mustasch, han var alltid väldigt brunbränd och påminde till sitt väsen om David Niven. Hade för mig att han var något slags pensionerad officer, men jag kan ha helt fel. Stämningen i det rummet var tät, lugn och där rådde total tystnad, liksom i biblioteket i övrigt. Jag kan fortfarande förflytta mig i minnet till denna oas av vänlighet och koncentration. Biblioteket var en oerhört viktig plats och lade grunden till en egenskap jag har odlat vidare senare i livet: bokmalens. Respekten för boken och den koncentration den förutsätter lades där, tack för det! – Torbjörn Kevin, 70

Jag minns den behagliga tystnaden när man gick bland hyllorna på den mjuka heltäckningsmattan. Jag minns de stora balkarna i taket som man gärna hade klättrat på. Jag minns takfönstren där högt uppe. Jag minns grönväxterna i trappavsatsen som var som en liten djungel man hade velat utforska men aldrig vågade. – Kristoffer, 41

Jag har ett minne av sagostunderna på biblioteket på 50-talet. Dom var visst på lördagarna och vi barn satt på golvet framför hen som läste. Speciellt kommer jag ihåg en sagostund då Tove Jansson läste Muminberättelser.

Jag satt alltid på bibban och gjorde läxorna efter skolan (högstadiet & gymnasiet). Bodde man på landet fick man vänta tills den enda bussen för dagen gick, så då var bibban ett bra ställe. Och alltid fastnade det en och annan bok i handen också, förutom läxböckerna!

Bokbussen kom till skolan (Box, indragen för länge sen) och alla vi småttisar travade iväg och kom tillbaka bärande på stora bokhögar. Långt var det också, när man hade korta ben, men massor med roliga böcker fanns det i bokbussen!

I det gamla bibbahuset av trä var jag skärrad, det kändes strängt. Nya bibban med sina öppna rum var mitt andra hem. Ringde nån hem till mej på trådtelefon svarades hon är på bibban.Sagostunder! LPskivor i hörsalens snurrfåtöljer! Läste mig genom barn och ung och sen vuxensidan. Kämpade från A, helt oguidat. Men smaken för böcker mättades inte. Idag jobbar jag som professionell läsare. – Mia Österlund, 53

Minns när man lyssnade på musik med hörlurarna i slutet av -80 talet! – Kim Tolonen, 44

Jag minns en gång när jag sökte en viss bok men den fanns inte biblioteket. Då sade den snälla tanten att hon själv har den hemma. Så jag fick låna den istället. På tal om service – Pigge Svenskberg, Fd tonåring

Jag minns när Ted Forsström och Kaj Korkea-Aho besökte Ekenäs bibliotek och pratade om sitt humorprogram Radio Pleppo. De bjöd på sång och mycket humor 🙂 Året var 2007. – Edvin, 32

Påbörjade folkskolans första klass -55. An efter man lärde sig läsa och skriva började jag besöka biblioteket. Vid slutet av 50-talet och början av 60-talet fanns i princip ingenting för barn och ungdom. Ingen TV, inga spel, ingen ledd verksamhet om intresserade mig som idrott, fotboll etc. Då styrde man sina steg till biblioteket. Där fanns ett stort urval av barn- och ungdomsböcker. Där satt man många kvällar med likasinnade. Speciellt kommer jag ihåg böckerna med barnen Hedenhös. Föreståndarinnan, redan en äldre dam fru Ginman övervakade allt och alla. Några missöden kommer jag inte ihåg. Det var en bra tid – 73 åring

Inget illa om ryttmästare Alf Fager, f.d. officer i tsarryska armén. När man på 60-talet besökte biblioteket, försvann s.g.s. alla besökare. Orsaken va enkel. Han åt så mycket vitlök att hela huset luktade vitlök, så där var omöjligt att vara – 73 åring

Jag brukade rutscha nerför backen till biblioteket. Rancken och fru Ginman satte undan alla nya ungdomsböcker till mig. – 72 åring

Ett bra och mysigt bibliotek – Linda, 20

Många fina minnen. Bland annat sagostunder(som barn), lån av bra böcker och filmer (VHS och DVD), samt då man fick läsa i biblioteket i lugn och ro till studentskrivngarna. – Alexander Hindrén, 26

Återvände 19.7.1947 fyllda 7 år från Sverige, efter 5 goda år som krigsbarn i Dalsland/Sverige på en liten bondgård. Enligt lagen skulle man som 7-åring gå i skola i Finland. Började i I klass i september 1947 i byggnaden i hörnet av Skillnadsgatan och Raseborgsvägen för Gertrud Hasselberg och också andra klass för henne i samma byggnad. Tredje klass gick jag i angränsande byggnad 1949 för den stränga läraren Lennart Ginman. Hoppade över fjärde klassen och flyttade till Ekenäs Samskola hösten 1950. Student 1959 efter 12 års skolgång.

Biblioteket på samma gård blev tidigt en trivsam miljö på kvällarna. I medlet på 1950-talet (själv redan 15) dök en trevlig farbror upp, Rurik Rancken, som hjälpte och sökte fram vad man önskade. Han blev som en vän, ända tills jag hösten 1959 lämnade staden för Hanken och ekonomstudier och därefter arbete på en revisionsbyrå. Under somrarna i slutet på 1960-talet lånade vi böcker, mest nog sagoböcker åt barnen för holmen i Ekenäs skärgård. Tänk, vi satt på holmen den 24 juli 1969 på kvällen och lyssnade på radio på den första månlandningen! Pojkarna var redan över 10 då det nya trivsamma biblioteket öppnade 1978. Då vi kom upp för att handla, dumpade vi de aktiva pojkarna på biblioteket, så kunde vi handla mat och byggnadstillbehör för reparationer och underhåll av sommarstugan. Dom trivdes där, och vi fick lugn och ro!

Åren går, och efter en 45 år lång parentes i Helsingfors, flyttade vi 2005 tillbaka till Ekenäs, nu som pensionärer. Det trivsamma biblioteket fanns kvar, och vi lånar böcker än idag!

Sven Sundström 81   

—                           

Jag är så tacksam för att barnen (3 st) kunnat komma in här i mysiga, trygga atmosfären, för att t.ex. vänta på musiktimme eller göra läxor etc. En turvapaikka! Tack till hjärtliga bibliotekspersonalen! – 44 år

Ronja 11 år minns sagostunder och Just Dance-spel.

Astrid 11 år minns Halloween 2021.

Andrea 8 år minns första gången då hon lånade många böcker.

Den 11.3.2022 kom jag på dagsverk till bibban!!! Jag är ett stort bibbafan, och har älskat att läsa ända sen liten, så det var verkligen spännande att få jobba en hel dag på bibban! (Jobbade i 7 timmar) – Tovemarie, 12

Mitt första tydliga minne av Ekenäs bibliotek är från1982-1983. Rasebo daghem låg granne med biblioteket och vi förskolebarn kunde ibland få besöka bibban medan de yngre barnen hade vila efter maten. Då kände vi oss stora och nästan som riktiga skolbarn! – Karin Nyström, 45


21.03.2022 / Petra Louhimies

Vanheneminen – muistoja avioliitosta

Per-Erik Lönnforsin kirja Öppna Lådor (2021) sai alkunsa, kun hän uskalsi avata vaimonsa jättämän tiedoston tietokoneella. Tiedostoista löytyy vaimo Pearlin kirjoittamia tekstejä hänen elämän eri jaksoista. Per-Erik Lönnfors ja Ralf Friberg keskustelevat kirjasta maanantaina 11.4. klo. klo 18-19 Tammisaaren kirjastossa. Ohjelma on ensisijaisesti ruotsiksi.

Raaseporin kaupunginkirjasto ja Bokkalaset ovat tapahtuman järjestäjinä.


21.02.2022 / Madeleine Lindholm

Maaliskuun 2022 aikana Tammisaaren kirjastossa nostetaan esille kestävän kehityksen teema. Luvassa ohjelmia sekä teemakirjanäyttelyjä.

Tiistaina 8. maaliskuuta klo 17.30 asti n. 19, talousneuvoja Katharina Jägerskiöld Martat ry:stä luennoi kaikille, jotka haluavat huoletta hallita omaa henkilökohtaista talouttaan. Hän käy läpi sen, mitä tarvitaan, jotta jokaisen henkilön talouden perusta on hyvässä kunnossa. Luennolla hän antaa konkreettisia vinkkejä, jotka voidaan helposti ankkuroida arjen talouteen, kehittää omaa talouttaan pienin askelin. Vaiheisiin kuuluu muun muassa kilpailuttaminen ja rahatreffit. Luento pidetään Tammisaaren kirjaston ensimmäisessä kerroksessa kokoushuoneessa Pääskynen. Luento on ruotsinkielinen.

Lauantaina 12. maaliskuuta klo 10.30 on ympäristöaiheisen satutuokion aika. Sopii parhaiten lapsille 3-vuotiaasta alkaen. Tuokio järjestetään Tornissa Tammisaaren kirjaston toisessa kerroksessa. Ruotsinkielinen tuokio kestää puoli tuntia.


Samana lauantaina eli 12. maaliskuuta klo 12–14 Maria Sundell näyttää, kuinka tehdään ns. Junk Journal, eli "Roskapäiväkirja", joka on päiväkirja kierrätetyistä materiaaleista, kuten vanhoista kirjoista, paperista, kirjekuorista ja kangaspaloista. Materiaalit sidotaan yhteen kirjaksi, jota voit käyttää mm. päiväkirjaan, valokuva-albumiin tai mihin tahansa haluat. Työpaja on ensisijaisesti suunnattu aikuisille, käsityöhön tottuneet lapset voivat osallistua yhdessä aikuisen kanssa, sinun tulee osata ommella ja leikata saksilla. Paja on pääosin ruotsinkielinen. Katso esimerkkejä Junk Journalsista Maria Sundellin instagramissa: https://www.instagram.com/maria.sundell.fi/

Kestävän kehityksen teemaisia ​​kirjoja on esillä sekä lasten- että aikuisten osastoilla ja niitä voi lainata.

Lisätietoja: kirjasto@raasepori.fi 



14.02.2022 / Madeleine Lindholm

Helle-kirjastoissa on otettu asiakkaiden toiveesta käyttöön verkkomaksaminen. Maksuja voi halutessaan yhä maksaa myös kirjaston asiakaspalvelussa.  

Maksaakseen verkossa asiakas kirjautuu omalle tililleen verkkokirjastossa helle.finna.fi. Maksut-välilehdeltä löytyy erittely maksuista ja pääsy maksupalveluun. Maksaa voi joko MobilePaylla, verkkopankkitunnuksilla tai luottokortilla. Asiakastietoihin täytyy olla tallennettu sähköpostiosoite, jotta verkkomaksaminen onnistuu.

Kaikki verkkomaksut ohjautuvat ensin Porvoon kaupungille, josta ne välitetään myöhemmin muihin Helle-kuntiin.  

Kaikki maksut täytyy maksaa kerralla. Pienin verkossa maksettava summa on 2 €. Sitä pienemmät summat pitää maksaa paikan päällä jossain Helle-kirjastossa.

Lisätietoja: Seija Kivelä, 040 489 5775, seija.kivela@porvoo.fi 


4.01.2022 / Madeleine Lindholm

Suomen Kirjastomuseon näyttelyssä on mukana sodan jälkeen sensuurin käsiin joutuneita neuvostovastaisia kirjoja, asiakirjoja ja luettelo uudemmista kirjoista, jotka on eri syistä poistettu joko kirjaston kokoelmista tai koulujen käytöstä.

Näyttely on esillä Tammisaaren kirjastossa ajalla 2.–31. tammikuuta 2022.



2.12.2021 / Madeleine Lindholm

Kirjastoapulainen Mio vinkkaa teille lukemista ja katsomista ennen joulua.

Seuraa mielellään Mion vinkkejä!

1.12

Mion jouluvinkkaus alkaa Anniina Mikaman nuortenkirjalla Myrrys. Myrrys on vanhaa suomen kieltä ja tarkoittaa tietäjää. 15-vuotias Niilo elää kovissa oloissa Kivihalmeen kasvattina, mutta päätyy mahtavan myrryksen kisälliksi. Elämä korpimetsän armoilla kasvattaa pojan rohkeutta ja Niilo nousee vastustamaan heitä, jotka ovat tehneet hänelle vääryyttä. Anniina Mikaman Myrrys on vetävä historiallinen seikkailuromaani, jossa on mukana ripaus muinaista magiaa.

Mio inleder jultipsandet med en bok för ungdomar: Rigelstenen av Sebastian Nyberg. En hällristning leder tonåringarna Linnea och Simon till en sten med hemlighetsfulla krafter som ligger begravd i en myr nära småstaden där de bor. De smarta och handlingskraftiga ungdomarna måste hålla samman för att motstå ett hemligt sällskap som vill använda stenen för att väcka en uråldrig ondska. Sebastian Nybergs debut Rigelstenen är ett stort och medryckande fantasyäventyr.

2.12

Mion vinkki tänään saa sinut unohtamaan kaikki joulustressiin liittyvä. Vieterilintukronikka – Haruki Murakami. Myyttiseen asemaan noussut Vieterilintukronikka on yksi Murakamin pääteoksista, eeppinen tarina, jossa eksynyt sielu voi löytää tien takaisin vain vieterilintua seuraamalla. Yliluonnollisesti sävyttynyt matka, jolla oppaina toimii vaihteleva joukko hahmoja, joista jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan.

Mios tips idag får dig att glömma all julstress. Amerikansk jord av Jeanine Cummins är en skrämmande aktuell och fullständigt uppslukande roman om en mor och en son på flykt – från Acapulco i Mexiko mot tryggheten i USA. En oavbrutet spännande berättelse om hur långt vi är villiga att gå för att rädda dem vi älskar.

3.12

Mion tämän päivän vinkkinä on Kirsi Pehkosen nuortenkirja Voittolaukaus. Hillan joukkue Kiekkosudet tavoittelee paikkaa SM lopputurnauksessa. Kamppailu on tiukka ja jatkuu viimeiseen sarjaotteluun saakka…

Hilla ottaa niin koulun kuin urheilunkin tosissaan, ja treenaa rankkareita myös vapaa-ajallaan yhdessä poikaystävänsä, maalivahti Birgerin kanssa. Mutta miksei Birger kutsu Hillaa koskaan kotiinsa?

Mio tipsar om undgomsromanen Lea gör mål av Torsten Bengtsson. Leas lag spelar match mot Lejonen. Så får Lea till ett skott mot mål, men pucken går utanför. Ändå ligger den inne i målburen. Hur gick det till? Och hur ska domaren döma?

Lea är en tjej med skinn på näsan och ingen man sätter sig på. Hon är inte rädd för att säga ifrån om något är fel, fast hon skulle nog skulle tänkt sig för ibland.

6.12

Mio on joulupuuhaillut ahkerasti koko itsenäisyyspäivän ja ehdottaa rentoutumista elokuvan muodossa. Kirjaston elokuvapalvelut Viddla (viddla.fi) ja Kirjastokino (kirjastokino.fi) tarjoavat elokuvia jokaiseen makuun. Kirjaudu sisään kirjastokortin numerolla ja korttiin liitetyllä PIN-koodilla.

Mio har jäktat med julbestyr hela självständighetsdagen och tipsar om avkoppling i form av film. Bibliotekens filmtjänster Viddla (viddla.fi) och Kirjastokino (kirjastokino.fi) erbjuder film för alla smaker. Logga in med bibliotekskortets nummer och pinkoden som är kopplat till kortet.

7.12

Mion elämäntapaan kuuluu ekologiset valinnat ja päivän vinkistä hän on oppinut paljon: Hyvin eletty – Karita Sainio, 2017. Vastuullinen koti, ruoka, kauneus & muoti. Hyvin eletty opastaa kattavasti vastuulliseen elämäntapaan. Kirja opastaa valitsemaan oikein teetpä hankintoja kotiin, vaatekaappiin tai keittiöön. Lisäfiilistä tuovat kirjan inspiraatiotarinat, joissa tunnetut suomalaiset henkilöt kertovat omista tavoistaan elää eettisemmin.

Mio föredrar en ekologisk livsstil och har lärt sig mycket från dagens boktips: Städa hållbart med Ekotipset – Ellinor Sirén, 2021. Lär dig hur du gör dina egna billiga städprodukter, och hur du får den årliga storstädningen och alla veckostädningar att löpa som smort. Här finns också många fiffiga ekohacks – som hårsnoddar av trasiga nylonstrumpbyxor, eller hur du får skosulor att bli vita igen.

8.12

Tänään Mio vinkkaa hienosta kirjasta, Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme. Eloisassa ja humoristisessa teoksessaan vuodelta 1963 Ginzburg herättää henkiin suuren italialaisen perheen, jolla on omat rutiinit ja rituaalit, villitykset, lentävät lauseet ja tarinat. Pohjimmiltaan Kieli jota puhuimme on tarina perheestä ja kielestä; tarinankerronnasta sekä selviytymiskeinona että petoksen ja vallankäytön välineenä.

Mios tips denna dag är den fina boken Familjelexikon av Natalia Ginzburg. I den självbiografiska klassikern ”Familjelexikon” från 1963 tecknar Natalia Ginzburg ett kärleksfullt och oförglömligt porträtt av sin italienska familj, genom en lika originell som humoristisk roman om språk och historieberättande. Fadern Giuseppe och modern Lidia – ständigt på kollisionskurs – fyller huset med vänner, böcker och politik, allt medan de fem barnen växer upp och Mussolinis skugga faller över landet.

9.12

Mio haluaa tänään vinkata Anders Sparringin kirjoittamasta Vorosen perhe -lastenkirjasarjasta. Vorosen perheessä he eivät vain voi olla ottamatta asioita, jotka eivät ole heidän. Ainakin kaikki paitsi isoveli Niilo tekevät niin. Niilo ei osaa edes valehdella. Nämä ovat todella hauskoja kirjoja täynnä vitsejä, fiksuja ratkaisuja, ääniä, jekkuja ja petkutusta. Mio suosittelee sarjaa lämpimästi ääneenlukukirjana 6-9-vuotiaille, mutta sopii myös itse luettavaksi. Bonuksena voit nähdä kirjoihin perustuvan TV-sarjan myös tämän vuoden joulukalenterina SVT:llä!

Mio vill idag tipsa om barnboksserien Familjen Knyckertz av Anders Sparring. I familjen Knyckertz kan de bara inte låta bli att ta saker som inte är deras. Åtminstone gör alla utom storebror Ture det. Ture kan inte ens ljuga. Det här är riktigt roliga böcker fyllda med ordvitsar, fiffiga lösningar, ljud, ruffel och båg. Mio rekommenderar serien varmt som högläsningsbok för åldern 6-9 år, men funkar också bra att läsa själv. Som bonus kan man dessutom se en filmatisering av serien som årets julkalender på SVT!

10.12

Miolla on tänään tarjolla oikein hirvittävä kirjavinkki. Atlantin Kuningatar – Risto Isomäki (2021). Lähitulevaisuuteemme sijoittuvassa Atlantin kuningattaressa matkataan kohti ilmastokatastrofia. Trooppista biomassaa ja suolaliuosta pohjoiseen, ja arktista merijäätä Afrikkaan kuljettavalla, maailman suurimmalla laivalla käydään henkeäsalpaava kamppailu maailman pelastamiseksi.

Ett riktigt rysande tips har Mio att bjuda på idag. Brännaren – M. W. Craven (2020). En seriemördare bränner människor levande vid de förhistoriska stencirklarna i Storbritanniens Lake District. Han lämnar inga ledtrådar efter sig, och polisen är hjälplös. När hans namn hittas inristat i de förbrända resterna av det tredje offret tas den avstängde kommissarie Washington Poe tillbaka i tjänsten och kastas in i en utredning som han inte vill ha något med att göra. I takt med att antalet offer ökar börjar Poe inse att mycket mer står på spel för honom personligen i fallet än vad han kunnat föreställa sig.

13.12

Malin Klingenbergin kuvakirja Viisi hauvaa on Mion vinkkinä tänään. Hauvat haisevat, ja ne voivat tupsahtaa perheeseen ihan melkein varoittamatta. Ne saattavat pelätä vieraita ihmisiä tai ihmiset niitä. Hauvojen puhetta ei voi ymmärtää, mutta koska vieraat hauvat on joka tapauksessa viisainta kiertää kaukaa, niin ehkä se ei ole niin vaarallista.

Malin Klingenbergs bilderbok Främlingarna vill Mio tipsa om idag. Främlingarna luktar konstigt och tuppar av utan förvarning. De är rädda för folk. Men de är ganska gulliga, särskilt när de rapar. Man förstår inte vad de säger, men man ska inte prata med främlingar, så det kanske inte gör så mycket.

14.12

The Crown – arvostettu tv-sarja Britannian kuningatar Elizabeth II:sta ja hänen elämästään ​​1950-luvun alusta nykypäivään, jossa perheen elämänvaiheet kerrotaan kronologisesti. Tarinoita kuninkaallisten syvimmistä salaisuuksista on taitavasti dramatisoitu – tämä on loppujen lopuksi viihdettä, mutta kaikki tehdään suurella kunnioituksella totuutta kohtaan.

The Crown – en hyllad tv-serie om Storbritanniens drottning Elizabeth II och hennes tid som regent från början av 1950-talet fram till idag där familjens livsskeden är kronologiskt berättade. Historien är skickligt dramatiserad – otroliga skådespelarprestationer fängslar tittaren med in i kungligheternas innersta hemligheter. Visserligen är detta underhållning, men allt är gjort med stor respekt för sanningen.

15.12

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Ransom Riggs, 2012). Goottisävyinen fantasiaromaani ei jätä kylmäksi ketään.

Viisitoistavuotias Jacob lähtee hirvittävän perhetragedian seurauksena isoisän tarinoissa esiintyneelle kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää saarelta Neiti Peregrinen lastenkodin rauniot.

Jacob tutkii merkillisen talon hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen käy selväksi, että taloon aikoinaan majoitetut lapset olivat vähintäänkin eriskummallisia: he saattoivat olla myös vaarallisia. Lapset oli ehkä viety kaukaiselle saarelle karanteeniin, mutta miksi?

Miss Peregrines hem för besynnerliga barn av Ransom Riggs (2012) är en nervkittlande skräcksaga som kryper in under skinnet.

Omständigheterna kring farfaderns död tar den femtonårige Jacob till en avlägsen ö utanför Wales kust och till de fallfärdiga ruinerna av Miss Peregrines hem för underliga barn.

Bland dess övergivna rum och ekande korridorer kan Jacob inte motstå en djupdykning i sin farfars förflutna och snart inser han att barnen i huset kan ha funnits i verkligheten. Eller är de fortfarande vid liv?

16.12

Ei joulua ilman The Grinch-elokuvaa! Vihreän otuksen seurasta voi nauttia sekä animaatioversiossa että Jim Carreyn tähdittämänä.

Ingen jul utan den grönpälsade krabaten Grinchen! Välj mellan filmen från 2000 med Jim Carrey eller den animerade som kom ut 2019. Boken Grinchen: julen är stulen av Dr. Seuss finns också att låna!

17.12

Tänään matkustetaan Mion kanssa Pohjanmaalle. Ann-Luise Bertell: Oma maa on taidokas sukuromaani Pohjanmaan lakeuksilta työntää juurensa syvälle Elofin elämään, joka viiltää kipeästi ja tuo onnen. Kaiken keskiössä on Elofin perimä kototila, josta suvun tarinat kurottavat sisällissodan ajasta aina 1980-luvulle saakka. Vahvat juuret tuovat voimaa, mutta voivatko ne myös tukahduttaa ihmisen? Seuraava Mion jouluvinkki ma 20.12.

I dagens tips reser vi med Mio till Österbotten. Ann-Luise Bertells Heiman är en koncentrerad släktkrönika från Österbotten som frågar sig vad priset är för att inte få vara sig själv, för att hänga kvar vid någon annans drömmar. När Elof är tio år gammal dör hans far. Då blir lillebror Ivar och han ensamma, på släktingarnas nåder. Rädslan blir en följeslagare genom livet som endast stundvis kan tuktas av glädjen i att berätta, av alkohol eller kvinnor. Nästa tips med Mio kommer måndag 20.12.

20.12

Mio arvostaa kotimaisia elokuvia jossa näyttelevät lahjakkaat nuoret. Hölmö nuori sydän on Selma Vilhusen ohjaama suomalainen draamaelokuva vuodelta 2018. Kirsikka Saaren oman romaaninsa pohjalta käsikirjoittama elokuva kertoo lähiöteinien romanssista, joka johtaa teiniraskauteen. Nuoret päättävät pitää lapsen, lippunsa aikuisuuteen. Mutta mikään ei ole sellaista kuin Kiira kuvitteli, vähiten Kiirasta haaveileva Lenni.

Mio uppskattar verkligen inhemsk film med duktiga unga skådisar. Hölmö nuori sydän (2018) är en dramafilm som baserar sig på Kirsikka Saaris ungdomsroman med samma namn. Lenni är kär i förortens populära tjej Kiira. En natt förändrar allt, Kiira blir gravid. Ungdomarna bestämmer sig för att behålla barnet. Framför dem väntar en omtumlande tid.

Denna bild har ett alt-attribut som är tomt. Dess filnamn är Jultips-12-21-768x768.png

21.12

Hauskat kuvakirjat kuuluu joulun odotteluun. YksisarvEInen – Kling, Marc-Uwe (2021).
Pieni, sateenkaariharjainen YksisarvEInen on koko Hattarametsän silmäterä. Sitä syötetään sokeroiduilla onnenapiloilla ja vaaleanpunaisilla omenoilla. Silti se ei vain kasva yksisarvismaisen suloiseksi, kuten kunnon satumaisen sarvipään kuuluisi. Sen lempilausahdus on uhmakas ”EI”.

Riktigt roliga bilderböcker hör till i julväntans tider. Skrällets nio liv av Kristina Murray Brodin (2020) – en modern kattresa som är både fartfylld och tankeväckande. Med lätta rim och fantastiska illustrationer föds en halsbrytande historia som rymmer både upptäckarlust och livsglädje samtidigt som boken öppnar upp för samtal om liv och död.

Denna bild har ett alt-attribut som är tomt. Dess filnamn är Jultips-12-22-768x768.png

22.12

Tänään Miolla on teille kaksi suomenruotsalaisen kirjoittamaa jännärivinkkiä.

Eva Frantz – Tästä pelistä pois (2021). Pikkukaupunkilaiset ovat ylpeitä uudesta asukkaastaan, jääkiekkolegenda Samuel Lindbergistä, joka on palannut kotimaahansa NHL-vuosien jälkeen. Hänen amerikkalainen vaimonsa Alison ei kuitenkaan tahdo sopeutua ja pariskuntaa ympäröi salailun ilmapiiri. Kaupunkia kuohuttaa myös uusi pyörätiehanke, jonka suurin vastustaja, erakoitunut ja äksy Börje Bohman on kadonnut jälkiä jättämättä. Idyllin särkee myös kauhea yllätys, joka odottaa tuoretta äitiä hänen kurkatessaan vaunuissa nukkuvaa vauvaansa. Vanhempi konstaapeli Anna Glad ottaa tehtäväkseen ratkaista useamman mysteerin kerralla.

Idag har Mio två finlandssvenska författares spänningsromaner på tipslistan åt er.

Nära till natten – Karin Collins (2021). Det är höst i Hangö, året är 1987. Sommargästerna har åkt hem, nätterna blir kallare. Stadsborna sysslar med sitt. Bjarne tar hand om sin dementa fru, men rör sig i skogen i kamouflagekläder när hon sover. Niklas gömmer sig i ett tält i en grandunge med en hög böcker som enda sällskap och Becky längtar hem till Manchester. Varje dag efter skolan leker två flickor häst i Märsaskogen, men en kväll kommer de inte hem. Vad är det som har hänt med dem?

Denna bild har ett alt-attribut som är tomt. Dess filnamn är Jultips-12-23-768x768.png

23.12

Tämä nuorten jännäri pitää lukijan hengästyttävässä otteessa alusta loppuun. Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee. Viisi oppilasta jää jälki-istuntoon, vain neljä selviää siitä hengissä. Jokainen on epäilty ja kaikilla on jotain salattavaa.

Här är en ungdomsthriller som håller läsaren i ett gastkramande grepp från början till slutet. Karen M. McManus: En av oss ljuger. Fem får kvarsittning. Bara fyra kommer levande därifrån. Alla har hemligheter. Det som spelar roll är hur långt man är beredd att gå för att skydda dem.

Denna bild har ett alt-attribut som är tomt. Dess filnamn är Jultips-12-24-768x768.png

24.12

Mio ehdottaa jouluaatoksi, että klikkaa kirjaston musiikkipalveluihin nimeltä Naxos. Etsi sieltä joulumusiikkia, jota voi soida taustalla koko päivän tuomaan tunnelmaa. Naxos-palveluita on kolme ja ne löytyvät osoitteesta raasepori.fi/vapaa-aika/kirjasto/e-kirjat/ – kirjautumiseen tarvitset vain kirjastokortin numeron. Käytä hakutoimintoa löytääksesi haluamaasi musiikkia!

Tämä oli Mion viimeinen jouluvinkki tällä kertaa. Toivottavasti Mio on tuonut monia hyviä vinkkejä joulun odotukseen. Raaseporin kaupunginkirjasto toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

På julafton tipsar Mio om att klicka in på bibliotekens musiktjänster Naxos och leta fram julmusik som sedan kan spela i bakgrunden hela dopparedagen lång. Det finns tre Naxos-tjänster och de hittas via raseborg.fi/fritid/bibliotek/e-bocker/ – allt som behövs för att logga in är bibliotekskortets nummer. Använd sökfunktionen för att leta fram musik enligt tycke och smak!

Detta var Mios sista jultips för denna gång. Hoppas Mio har gett er många bra tips i väntan på jul. Raseborgs stadsbibliotek önskar er alla en riktigt god jul och gott nytt år!


15.11.2021 / Madeleine Lindholm

Bromarvin kirjasto on kiinni perjantaina 19.11.


5.11.2021 / Madeleine Lindholm

Palvelinvaihto vaikuttaa kirjastojen toimintaan tiistaina 30.11. Tuolloin lainoja ei voi uusia tai palauttaa (palautuluukkuihin jätetyt kirjat kirjautuvat 1.12 palautetuiksi). Kirjoja ei voi varata ja kirjastokorttiin kytkettyjä palveluita ei voi käyttää. Verkkokirjasto Helle Finnassa voi selailla teostietoja mutta niteiden saatavuustietoja ei näe.

Tammisaaren kirjaston 1. kerros on auki (myös lehtilukusali) klo 9–15.

Karjaan ja Pohjan lehtilukusalit ovat auki klo 10–15.

Kirjastoauto ei kulje 30.11.


3.11.2021 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren ja Karjaan kirjasto ovat kiinni pyhäinpäivänä 6.11.2021.


1.11.2021 / Madeleine Lindholm

Marraskuussa Ekenäs Fotoklubbenin näyttely ”Arkkitehtuuri” on nähtävissä Pohjan kirjastossa.


15.10.2021 / Madeleine Lindholm

Karjaan kirjastossa järjestetään syksyn aikana kolme satutuntia kerran kuussa lauantaisin. Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja nauttimaan!

Lauantai 23.10.

Syksyinen satutunti. Ruotsinkielinen satutunti alkaa klo 10.30 ja suomenkielinen klo 11.

Lauantai 20.11.

Jännittävä satutunti kilttien kummitusten seurassa. Ruotsinkielinen satutunti alkaa klo 10.30 ja suomenkielinen klo 11.

Lördag 11.12

Jouluinen satutunti. Ruotsinkielinen satutunti alkaa klo 10.30 ja suomenkielinen klo 11.


7.10.2021 / Madeleine Lindholm

Pohjan kirjaston pääsisäänkäyntiin asennetaan tällä viikolla uusi ovi. Pyydämme teitä käyttämään Delitukun puoleista ovea asioidessanne kirjastossa. Kirjojen palautusluukku on kiinni tällä hetkellä.


22.09.2021 / Madeleine Lindholm

Lokakuu

Kummituspolku 30.10. Pimeä viikonloppu

Uniikki mahdollisuus käydä kirjaston kammottavimmissa salaisissa kätköissä jossa päivänvaloa ei koskaan näy! Polkua pitkin mennään ryhmissä ja samalla vastataan  kysymyksiin. Kaikki jotka ovat vastanneet oikein palkitaan makeisilla. 9 vuotta täyttäneille.

Tule mielellään naamioituneena! Naamioituneet kävijät voivat osallistua pukukilpailuun.

Marraskuu

Satutuokio 27.11.

Satuja 3 v. täyttäneille, Torni, Tammisaaren kirjaston 2. krs.

Joulukuu


16.09.2021 / Madeleine Lindholm

Ruusuvettä ja kalan hajua.

Tervetuola kuuntelemaan syyrialais-ruotsalaisen kirjailian Khaled Alesmaelin ja suomalais-espanjalaisen storytellerin María Serranon keskustelua kulttuuritalo Kareliassa lauantaina 18. syyskuuta klo 14. Keskustelu on englannksi. Tule joko paikalle Kareliaan Tammisaareen tai osallistu kotoa Teamsissa (linkki löytyy alempaa). Alesmael kertoo matkastaan, jolloin hän dokumentoi ja jakoi arabialaisten homomiesten elämäntarinoita eri maista. Alesmaelin kirja Gateway to the Sea باب البحر (ruots. En port mot havet – Brev från arabiska bögar) julkaistiin ruotsiksi vuonna 2020. Khaled Alesmaelin esikoisromaani Selmlik julkaistiin Ruotsissa vuonna 2018 ja Saksassa vuonna 2020 ja on myynyt tuhansia kappaleita.

Khaled Alesmael haki turvapaikkaa Ruotsista vuonna 2014 ja hänelle myönnettiin kansalaisuus. Hän asuu nyt Lontoossa ja työskentelee Göteborgin yliopistossa arabiankielisen kirjallisuuden lehtorina. Khaled valmistui Damaskuksen yliopistosta vuonna 2006. Alesmael työskenteli yli 15 vuotta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Hän on yksi Syria Tomorrowin perustajista. Syria Tomorrow on yksi ensimmäisen sukupolven yksityisiä vapaita medioita Syyriassa. Vuonna 2009 Alesmael toimi Radio France Internationalin kirjeenvaihtajana Damaskuksessa. María Serrano on storyteller ja konferenssitulkki, jolla on moninainen tausta. Serrano asuu Tammisaaressa. Hänellä on lapsuudesta saakka siteitä arabialaiseen kulttuuriin ja elämänmittainen kiinnostus rauhanaktivismia ja pakolaisten asemaa kohtaan.

Linkki online-haastatteluun (Teams): https://bit.ly/2XgERt5https://khaledalesmael.com
https://leopardforlag.se/khaled-alesmael

Karelia on esteetön.

(Teksti: Raasepori Pride).

https://raaseporipride.fi/ohjelma/


30.08.2021 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kirjastot ovat suljettu perjantaina 10. syyskuuta henkilökunnan koulutuksen takia. Kirjastoauto ei myöskään kulje pe 10.9.

Tammisaaren kirjaston lehtilukusali, hiljainen lukusali sekä näyttely Perspektiivissä on auki klo 9–15.


16.08.2021 / Madeleine Lindholm

Kirjastoautolla on valitettavasti teknisiä ongelmia, eikä reittejä voi ajaa 16.8.–20.8. Kirjastoauto kulkee taas maanantaista 23.8. alkaen!


21.06.2021 / Madeleine Lindholm

Perjantaina 25.6. Raaseporin kirjastot ovat kiinni. Karjaan kirjasto sulkeutuu torstaina 24.6. poikkeuksellisesti jo klo 17. Bromarvin lähikirjastossa ei ole itsepalvelua juhannnuspäivänä la 26.6.

Mukavaa juhannusta!


17.05.2021 / Madeleine Lindholm

Tervetuloa kesäiselle satupiknikille! Kaksikielinen satutuokio järjestetään keskiviikkona 14. heinäkuuta klo 14–15 Tammisaaren kirjaston ulkopuolella olevalla nurmikolla. Satutuokio soveltuu yli 3 v. lapsille. Ota mukaan huopa ja piknikkori, jos haluat, kirjasto tarjoaa mehua. Ohjelma järjestetään säävarauksella.

Osoite: Raaseporintie 8, 10650 Tammisaari
Puhelin: 019 289 2950


12.05.2021 / Madeleine Lindholm

Kirjastot ovat kiinni helatorstaina 13.5.

Aukioloajat ke 12.5.: Tammisaari 10–17, Karjaa 10–17, Pohja 11–15, Bromarv 9–12, Tenhola 9–11.


11.05.2021 / Madeleine Lindholm

Bromarvin sivukirjasto on avoinna kesälauantaisin 15.5.-28.8.2021* klo 10-13 omatoimista asiointia varten.

Paikalla kirjastossa on Bromarv Biblioteks Vänner-yhdistyksen jäseniä auttamassa laina-automaatin kanssa. Kirjoja, pelejä ym. on mahdollista lainata hyllyistä sekä etukäteen varatut kirjat voi noutaa.

* Juhannuspäivänä 26.6. kirjasto on suljettu.


6.04.2021 / Madeleine Lindholm

Kirjastot ovat auki rajoitetusti.

Kirjastoista voi noutaa varauksia ja käydä jättämässä palautuksia. Kirjastojen lehtilukusalit ja muut tilat on suljettu.

Aineistoa voi varata verkkokirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Yhteystiedot.

Kirjastot palvelevat rajoitetusti seuraavasti:

Tammisaari

Ma–ti klo 10–16
Ke 10–18
To–pe kl. 10–16

Karjaa

Ma, ke, to, pe klo 10–16
Ti klo 12–18

Pohja

Ma–pe klo 11–15

Tenhola (keskiviikkoisin)

31.3. klo  12–16
7.4. kl. 12–16
14.4. klo 12–16
21.4. klo 12–16
28.4. klo 12–16

Bromarv

6.4. klo 15–17
12.4. klo 15–19
19.4. klo 15–19
26.4. klo 15–19

Kirjastoauton asiakkaat voivat ilmoittaa, mistä kirjastosta varattu aineisto halutaan noutaa.

Aineistoa voi varata verkkokirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia.

Kaikkien kirjastojen palautusluukut toimivat normaalisti.

Henkilökunta vastaa kysymyksiin puhelimitse ja sähköpostitse.

Yhteystiedot

E-aineisto


29.03.2021 / Madeleine Lindholm

Kirjastot ovat suljettuina ajalla 2.–5.4.2021. Bromarvin sivukirjasto on auki tiistaina 6.4. klo 15–17 varausten noutamiselle.


25.02.2021 / Madeleine Lindholm

Olemme kiitollisia jos voisitte antaa pari minuuttia ajastanne vastaamalla kyselyyn Raaseporin kirjastoautosta. Vastaukset käytetään kirjastoauton toiminnan selvittämiseen ja kehittämiseen. Kysely on avoinna 31.3.2021 asti.

Kyselyyn: https://forms.gle/NS6tt5dq2v4dQNhx7


18.01.2021 / Madeleine Lindholm

Haluatko olla mukana nimeämässä Mustion uutta koulu- ja päiväkotikeskusta?

Raaseporin sivistyslautakunta järjestää nimikilpailun uudelle koulu- ja päiväkotikeskukselle, joka on käyttövalmiina syksyllä 2022. Uudessa kiinteistössä tulee toimimaan Mustion koulu, Svartå skola, Svartå daghem/Mustion päiväkoti, sivukirjasto, nuorisotoiminta ja neuvolatoiminta.  

Nimiehdotukset perusteluineen jätetään joko sähköisesti tämän linkin kautta: NIMIKILPAILU  tai paperiversiona kaupungin kirjastoille.

Sivistyslautakunnan nimeämä työryhmä käy läpi kaikki ehdotukset ja työryhmä antaa ehdotuksensa sivistyslautakunnalle, joka tekee lopullisen päätöksen. Työryhmän kokoonpano:

Tina Nordman, sivistystoimenjohtaja
Elisabet Ehrstedt, opetuspäällikkö
Nina Aartokallio, varhaiskasvatuspäällikkö
Heidi Enberg, kirjastojohtaja
Hanna Rönnblom, rehtori Svartå skola
Marjo Laitinen, rehtori Mustion koulu
Oppilasedustaja Mustion molemmista kouluista
Holger Wikström, sivistyslautakunnan edustaja

Viimeinen jättöpäivä on 7.2.2021.

Kaikkien nimiehdotusten jättäneiden kesken arvotaan 5 kpl lippupakettia, jotka oikeuttavat ilmaiseen uimahallikäyntiin Tammisaaren uimahallissa ja museokäyntiin Raaseporin museoon.


14.01.2021 / Madeleine Lindholm

E-materiaalimme on käytettävissä vuorokauden ympäri. Satoja kirjoja, elokuvia, musiikkia ilmaiseksi. Lue myös päivän lehti kirjastokorttisi avulla.

Kaikki palvelut eivät edellytä kirjastokorttia.

Tästä löydät kootut linkit E-aineistoihin.

Voit pyytää uuden tunnusluvun/pin-koodin kirjastokorttiisi, jos olet unohtanut sen. Lue lisää tästä.

Lapsille ja nuorille löytyy myös puuhaa ja tehtäviä.

Makupalat.fi – Kirjastojen linkit tiedonhakuun.

Kirjasammon sivuilla löydät lisää linkkejä.

Lukulumo-palvelu on tehnyt päätöksen avata Lukulumon koulu- ja home access -version kaikille, jotta karanteeniin tai sairasaikaan mahtuisi myös lukemisen iloa.

Ole yhteydessä jos on kysyttävää. Kirjastojen yhteystiedot.

Katso Tuusulan kirjastojen YouTubevideo Viddla-elokuvapalvelusta. Kirjautuessasi sisään valitset kirjastolistasta Helle-kirjastot.


7.01.2021 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kaupunginkirjasto hakee osa-aikaista (60%) erikoiskirjastovirkailijaa ajalle 1.2.2021- 30.6.2022 Tammisaareen.

Etsimme työntekijää, joka haluaa olla mukana kehittämässä ja tuottamassa kirjastopalveluita lapsille ja nuorille yhteistyössä lastenkirjastonhoitajan kanssa.

Lue lisää ja jätä hakemus Kuntarekryssä: Erikoiskirjastovirkailija – Raseborg stad – Kuntarekry.


4.01.2021 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren kirjaston porraskäytävässä on mahdollista järjestää pienempiä näyttelyjä. Tilan voi varata ilmaiseksi mm yhdistykset tai luokat jossa voi esitellä esim. teemanäyttelyn tai taidetta. Lue lisää ja varaa: Näyttelyt


18.12.2020 / Madeleine Lindholm

Kirjastot palvelevat seuraavasti joulupyhien aikana, uutenavuotena sekä loppiaisena:

Tammisaari 23.12. 10-17 (norm. 19)
Karjaa 31.12. 10-16
Tenhola suljettu 23.12.–31.12.
Pohja suljettu 30.–31.12.
Kirjastoauto ei kulje 24.12.–10.1.

—————————————————–

Kirjastot ovat auki rajoitetusti ajalla 27.11.–10.1.2021 koronaviruksen leviämisriskin vuoksi. Kirjastoista voi noutaa varauksia ja käydä jättämässä palautuksia.

Kirjastojen lehtilukusalit ja muut tilat on suljettu.

Aineistoa voi varata verkkokirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Yhteystiedot.

Varattua aineistoa voi noutaa maanantaista 30. marraskuuta alkaen seuraavasti:

Tammisaari

Ma–ti klo 10–16 (5.1. klo 10–18)
Ke 10–18 (23.12. klo 10–17)
To–pe kl. 10–16

Karjaa

Ma, ke, to, pe klo 10–16
Ti klo 12–18 (myös 5.1)

Pohja

Ma–pe klo 11–15 (ajanvarauksella)
Suljettu 30.-31.12

Tenhola

2.12. klo 12–16
9.12. klo 12–16
21.12. klo 12–16
Suljettu 23.1–31.12
4.1. klo  12–16

Bromarv

7.12. klo 15–19
14.12. klo 15–19
21.12. klo 15-19
28.12. klo 15-19
4.1. klo 15-19

Kirjastoauton asiakkaat voivat ilmoittaa, mistä kirjastosta varattu aineisto halutaan noutaa.

Aineistoa voi varata verkkokirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia.

Kaikkien kirjastojen palautusluukut toimivat normaalisti.

Henkilökunta vastaa kysymyksiin puhelimitse ja sähköpostitse.

Yhteystiedot

E-aineisto


11.12.2020 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren kirjastossa toimii nyt varattujen kirjojen nouto itsepalveluna. Varattu aineisto on jaettu kahteen hyllyyn yläkerrassa lainatiskin vasemmalla puolella.

Löydät kirjasi lähetetyssä viestissä mainitun varaustunnisteen avulla. Varaustunniste on numerosarja, joka muodostuu automaattisesti, tai nimimerkki, jonka itse valitset. Sen avulla löydät varauksesi varaushyllystä. Varaukset lajitellaan tunnusten mukaan itsepalveluhyllyllä.

On tärkeää tarkistaa, että varauskoodi on oikea, jotta ei sekoiteta useita kopioita samasta kirjasta.

Henkilökunta auttaa tarvittaessa löytämään kirjasi. Tunnisteen vaihtamista voi pyytää verkkokirjastossa tai asiakaspalvelussa. Kirjat lainataan laina-automaatilla tai henkilökunnalta.


7.12.2020 / Madeleine Lindholm

Helle-kirjastosi tarjoaa omille asiakkailleen maksutta PressReader-lehtipalvelun. PressReaderista löytyy tuhansia sanoma- ja aikakauslehtiä yli 80 kielellä. Itse palvelu on englanninkielinen. Kirjaudu Helle Finna-verkkokirjastoon, omassa profiilissasi ”Lainat”-kohdalta löydät Pressreaderin logon, jonka klikkaamalla pääset palveluun.

Kirjautuessa verkkokirjastoon näkymä voi näyttää tältä. Pressreaderin logo on helppo löytää.

Alla infovideo Pressreaderista.


19.11.2020 / Madeleine Lindholm

Elokuusta 2018 lähtien Ad Astra on luonut digitaalisia satuja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, arabiaksi ja venäjäksi yhdessä akustisen musiikin kanssa.

Ad Astra on työskennellyt yli 10 vuoden ajan useilla eri tavoilla lasten ja nuorten kanssa kiinnostuksen, hyväksynnän, tiedon ja vuoropuhelun luomiseksi eri kulttuurien välillä. Maamme erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret tarvitsevat tukea kasvaakseen harmonisiksi, osaaviksi ja empaattisiksi yksilöiksi. Kaikille lapsille on tärkeää hankkia tietoa omasta kulttuuristaan ja kulttuuriperinnöstään sekä muista. Myös aikuiset voivat käyttää tarinoita tehokkaaseen ja hauskaan kielen oppimiseen.

Ad Astran verkkosivuilla on digitaalisia tarinoita Ramadanista, Nouruzista, kiinalaisesta uudestavudesta, Sukkotiska, Diwalista, Epiphaniasta ja Kuujuhlasta.


16.11.2020 / Madeleine Lindholm

Uudenmaan kirjastojen lukuhaaste 2020–2021 löytyy Raaseporin kirjastoista.

Peruskoululaisille tarkoitetussa lukuhaasteessa on 26 haastekohtaa, jotka on ryhmitelty väljästi 16 otsikon alle. Haasteet on laadittu niin, että kaiken ikäiset oppilaat voivat niihin tarttua.

Voit myös ladata haasteen itse Uudenmaan kirjastojen verkkosivuilta:


5.11.2020 / Madeleine Lindholm

Bromarvin sivukirjasto on poikkeuksellisesti kiinni perjantaina 6.11.


30.10.2020 / Madeleine Lindholm

Aikuisten kaunokirjallisuus sekä lastenkirjat löysivät myös vihdoin tiensä Karjaan kirjastoon Grabbegårdeniin jossa kirjasto tilapäisesti majailee.

Aukioloajat ma 2.11. alkaen:

Ma 11-19

Ti 11-19

Ke 10-17

To 11-19

Pe 10-17

La 10-14


22.10.2020 / Madeleine Lindholm

Maanantaina 9. marraskuuta vietetään Kura skymning Tammisaaren kirjastossa. Ohjelmassa luetaan ääneen Auður Ava Ólafsdóttirs romaanista Ärr. Tilaisuus alkaa klo 18.

Muistutamme pitämään huolta käsihygieniasta sekä käyttämään kasvosuojainta. Kaikki tervetulleita, toki terveinä!


20.10.2020 / Madeleine Lindholm
Tammisaaren kirjaston digihuone.

Haluamme muistuttaa että Tammisaaren kirjastossa on käytettävissä digitointihuone. Laitteilla voi siirtää vanhoja äänitteitä ja dokumentteja digitaaliseen muotoon. Huoneessa on selkeät ohjeet ja tarvittaessa voi saada opastusta.

Laitteilla voi käsitellä

  • valokuvia
  • diakuvia
  • LP-levyjä
  • VHS-kasetteja

Varaa aika tai kysy lisää! Tästä löydät kirjastojen yhteystiedot.


8.10.2020 / Madeleine Lindholm

Pohjan kirjasto on suljettu perjantaina 9.10.


1.10.2020 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren kirjastossa on lokakuussa esillä Plan International Suomen valokuvanäyttely ”Turvallinen alku elämälle” sekä teemaan liittyvä kirjaesittely. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11.10 ja se huomioidaan myös lasten- ja nuortenosastolla.

Turvallinen alku elämälle -näyttely kertoo Planin työstä Mosambikissa, jossa Plan edistää tyttöjen ja naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä -oikeuksia ja tukevat tyttöjen koulutusta yhteistyössä paikallisten yhteisöjen ja klinikoiden kanssa. Työtä tukevat ulkoministeriö ja kuukausilahjoittajat. Merkittävässä roolissa ovat myös paikalliset terveysvapaaehtoiset, jotka jakavat tietoa perhesuunnittelusta ja ehkäisystä.

Kuvat: Mikko Toivonen | Tekstit: Iida Riekko


24.09.2020 / Madeleine Lindholm

Luonnonlaki (2019) on dokumenttielokuva maatilaperheen vaikeasta sukupolvenvaihdoksesta konkretisoituvan ilmastonmuutoksen Suomessa.

Verena Netzerin ja Mika Rantosen ohjaaman elokuvan ilmaisnäytös järjestetään Tammisaaren kirjastossa, Pääskysessä klo 18. Elokuvan kesto on 70 min. Ei tekstitystä. Tervetuloa!


16.09.2020 / Madeleine Lindholm

Kirjastoon saa tuoda heijastimia.

Onko työpaikallasi / yritykselläsi heijastimia annettavaksi kirjastoon? Tai onko kotonasi käyttämättömiä ylimääräisiä heijastimia? Tuo ne Tammisaaren kirjastoon (info, 2. krs), tarvitsemme niitä ripustettavaksi kirjastojen heijastinpuihin.



9.09.2020 / Madeleine Lindholm

Jos et ole kirjautunut Helle-Finna -tilillesi vuoteen, tili ja luomasi suosikkilistat poistuvat automaattisesti. Tämä johtuu tietosuoja-asetuksista.   

Kannattaa siis käydä tilillä syyskuussa ja silloin tällöin sen jälkeenkin. Lokakuussa Helle-Finnan käyttöönotosta tulee kuluneeksi vuosi.  

Tästä on myös lähetetty tietoa sähköpostitse.

Kirjastokorttisi on voimassa kolme vuotta kerrallaan. Sinun pitää käydä kirjastossa kolmen vuoden välein aktivoimassa korttisi.

Verkkokirjastoon pääset klikkaamalla tästä.


7.09.2020 / Madeleine Lindholm

Bäst i världen?

Tua Forsström kertoo työskentelystä Svenska Akademienissä Tammisaaren kirjastossa (Perspektiivi) ma 21.9.2020 klo 17.30. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Suomenruotsalainen kirjailijia Tua Forsström. Kuva: Johannes Jansson/norden.org


28.08.2020 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren ja Pohjan kirjastoista voit lainata valmiiksi täytettyjä teema-kirjakasseja. Kasseissa on lappu josta näkee teeman sekä sisällön ja kirjojen määrän.

Lapsille on esimerkiksi Astrid Lindgren-teemakassi ja nuorille on historiaa.

Raasepori sekä Helle-kirjastot- kangaskasseja on myös myytävänä jos haluat täydellisen kassin käytettäväksi mm. kirjastokäynteihin!


25.08.2020 / Madeleine Lindholm

Karjaan kirjasto avataan tiistaina 1.9. klo 10 osoitteessa Nils Grabbenkatu 5, Grabbegården-nimisessä kiinteistössä.

Kirjaston kokoelmasta on lainattavissa tietokirjallisuus, aikuisten ja lasten cd:t, DVD:t sekä äänikirjat. Kaunokirjallisuuden ja lastenkirjallisuuden kokoelmasta valikoima uutuuksia. Myös päivälehtiä ja aikakauslehtiä voi lukea. Asiakkaille on kaksi asiakastietokonetta.

Loput kaunokirjallisuuden ja lastenkirjallisuuden aineistosta otetaan käyttöön kun niihin tarkoitetut tilat vapautuvat. Ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Aukioloajat muuttuvat tilapäisesti seuraavasti: maanantai 10-18 , tiistai–perjantai 10–17, lauantai kiinni.


25.08.2020 / Madeleine Lindholm

Kirjastoauto ei kulje tulevana perjantaina 28.8 koska se on huollossa.


10.08.2020 / Madeleine Lindholm

Karjaan kirjasto muuttaa väistötiloihin Fokus-talon purkutöiden vuoksi elokuussa 2020. Kirjasto on suljettuna muuton vuoksi 3.8.–31.8.2020. Väistötilat sijaitsevat Karjaan keskustassa osoitteessa Nils Grabben katu 5, Grabbegården-nimisessä kiinteistössä.

Karjaan kirjastosta lainattu aineisto ei eräänny sillä välin, kun kirjasto on kiinni, vaan eräpäivät siirtyvät automaattisesti syyskuun alkupuolelle. Henkilökunta Karjaan kirjastossa vastaa arkisin puhelimeen klo 10-15 välillä. Kirjoja voi myös palauttaa palautusluukkuun toistaiseksi. Varattuja kirjoja voi hakea jostain muusta kirjastosta Raaseporissa (myös kirjastoautosta). Ilmoita henkilökunnalle mistä kirjastosta haluat hakea varauksesi.

Kirjastoauto palvelee asiakkaita Karjaan kirjastolla elokuun aikana kolme kertaa, keskiviikkoisin 12., 19. ja 26.8. klo 14–15.30.

Fokus-talon purkaminen aloitetaan lokakuussa 2020. Kirjasto saa uudet tilat vanhan Fokus-talon tilalle rakennettavasta kulttuurikeskuksesta, jonka on arvioitu valmistuvan kesän 2022 jälkeen.


28.07.2020 / Madeleine Lindholm

Torstaina 30.7. jätämme hyvästit Fokus-talolle 47 vuoden jälkeen ja juhlistamme tilaisuutta mehulla ja keksillä. Sydämellisesti tervetuloa lainaamaan samalla viimeiset kirjat ennen muuttoa ja jakamaan parhaimmat Fokus-muistot kanssamme. Kirjasto on avoinna vielä perjantainakin, mutta keksit tarjoillaan jo torstaina.


25.06.2020 / Madeleine Lindholm

20. heinäkuuta askarrellaan satuaiheisessa teemassa lastenkirjastonhoitaja Rebeckan kanssa Tammisaaren kirjastossa, Pääskysessä klo 12.30–13.30. Ohjelma on kaksikielinen ja suunnattu ensisijaisesti ala-asteikäisille.

Heinäkuun 28. päivä järjestetään satutuokio lapsille klo 17.30–18. Satutuokio pidetään ulkona (ei sateella), tuulimyllyn vieressä Tammisaaren kirjaston ohella. 3 v. ylöspäin suunnattu.

Tervetuloa mukaan!

Katso myös tapahtumasivumme Facebookissa.



1.06.2020 / Madeleine Lindholm

Kaikki lukuintoiset voivat kesän aikana osallistua Raaseporin kirjastojen lukuhaasteeseen. Aikuiset voivat täyttää lukubingoa ja nuoremmat lukutoukkaa 20.9.2020 saakka.

Bingo- ja toukkalappuja saa noutaa kirjastoista ja ne voi tulostaa myös itse alta.

Kaikkien niiden kesken, jotka palauttavat kirjastoon täytetyn lukuhaastelapun, arvotaan yllätysvoittoja. Huom! Vain yksi osallistumislomake per lukija.

Kirjabingo

Ladda nerVisa

Lukutoukka

Ladda nerVisa

30.04.2020 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kirjastojen henkilökunta toivottaa oikein mukavaa vappua.


24.04.2020 / Madeleine Lindholm

Lukuviikolla 2020, jonka teemana oli Luovuutta ilmassa, kirjasto järjesti kirjoituskilpailun. Pyysimme teitä olemaan luovia lähettämään oma lyhyt kertomus tai runo. Tarinan tai runon piti liittyä alla olevaan kuvaan. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin yksi yllätyspalkinto ja voittajaan ollaan yhteydessä viikolla 18. Kiitämme kaikkia osallistuneita!

Kuvan alla voit lukea kaikki kertomukset ja runot.

Tässä on kaunis paikka
jossa joku syntyi ja joku kuoli
Kauriin tallaama polku
Torvisienen rihmaverkko
Puut venyttelivät satoja vuosia
Kun sulkee silmät
kuulee miljoona vuotta taaksepäin
tässä samassa hetkessä 

– Kirsti Schreck

Sagoväsen och aftonljus,
I bakgrunden sakta skogens sus,
Sidornas prassel och vacker pärm,
Så mycket bättre än varje skärm,
Lugnet finns, precis som jag minns.

– Sandra Berglund

Ledsen
Olycklig även om allt går bra
Omringad av folk men vill bara dra
Sätta mig i gräset på en blommig äng
Eller lägga mig och gråta i min säng

– Siiri Kvarnström

Böcker
Boken kan vara en räddning för många men för vissa kan det vara tråkiga och långa.
Men för mig har det alltid betytt så mycket det roliga och korta men vackra stycket.
Jag brukar läsa om katter och monster som virvlar runt i roliga konster.
För vissa är det en lugn stund i livet men för mej är katter och monster huvudalternativet.

– Petronella Skog

Misslyckas för att lyckas
Du kan inte lära dig att flyga 
Förrän du har ramlat.

– Maya Hallgren

Att läsa en bok ger mod.
Att läsa en bok ger kunskap.
En bok är en skinande gåva.
En bok är ett levande liv i mitt.

– Ellen Nyström

En liten man gick på vägen.
Han skulle gå och fiska fast han borde gå till skola men han brydde inte.
Han kom till en skiljeväg, han kan gå till vänster och fiska eller till höger och lära något i skola..
Han undrade åt vilket håll skall han gå.
En ängel sade “din mamma vill att du går till skola att lära”.
En djävul berättade “nix vem bryr sig? Du vill ju ha fisk inte onyttigt faktor om världskriget!”.
Mannen undrar om han borde lyssna till ängeln eller djävul.
Efter en stund säger mannen “kan ni vara tysta! Jag vill gå och fiska!”.

– Lydia Lydecken

EN STUND I ENSAMHET
SITTANDES PÅ EN STEN
I EN LUMMIG GRÖNSKANDE PARK
LÄSER OM FLYDDA TIDER
FÖRNIMMER OM DET SOM EN GÅNG VAR

– Kerstin Lindström

Om en mening i livet
De skrivna orden fick nytt liv när de möttes av tanken.
Tanken fick ord och tillsammans blev de plötsligt en delad viktig insikt, som liksom sprakade i luften.
Oberoende av tiden och ändå så direkt och viktig, med betydelse precis i nuet. 
Det tysta igenkännande mötet mellan två sökare som aldrig annars hade mötts.
En mening i livet.

– Johanna Marjala

Läslust
På blommande äng
jag drömmer mig bort.
En längtan mig fyller,
en sommar så kort.
Saligt att fånga dess skönhet.

– Inger Kokko


20.04.2020 / Madeleine Lindholm

Lukuviikko 2020 alkaa tänään ja teemana on Luovuutta ilmassa! Nyt jos koskaan on siis aika olla luova ja luoda oma lyhyt kertomus tai runo. Tarinan tai runon pitää liittyä alla olevaan kuvaan ja koostua enimmillään viidestä lauseesta. Lähetä oma tarinasi viimeistään torstaina 23. huhtikuuta osoitteeseen kirjasto@raasepori.fi. Parhaat kertomukset julkaistaan kirjaston kotisivuilla sekä Tammisaaren ja Karjaan Facebookissa, ja kaikkien osallistujien kesken arvomme yllätyspalkinnon!

kuva: Pixabay

Lukuvinkkejä ja muuta Lukuviikkoon liittyvää löydät tästä.


15.04.2020 / Madeleine Lindholm

Nyt voit saada tilapäisen tunnuksen, jonka avulla pääset lainaamaan Helle-kirjastojen e-kirjoja, e-lehtiä ja e-elokuvia siihen asti, kunnes kirjastot taas avautuvat. Soita numeroon 019 520 2430 (ma–pe klo 10–15).



8.04.2020 / Madeleine Lindholm

Voit pyytää uuden tunnusluvun Helle-Finnaan, jos olet unohtanut sen. Mene osoitteeseen: https://helle-finna.fi ja valitse ”Kirjaudu”. Klikkaa se auki. Klikkaa ”Unohditko tunnuslukusi”, täytä lomake ja klikkaa ”Pyydä uutta tunnuslukua”. Mene sähköpostiisi ja kirjaudu sisään. Avaa viesti, joka on tullut Hellestä (noreply@finna.fi). Klikkaa viestissä olevaa linkkiä ja luo itsellesi uusi tunnusluku. Huom! Sähköpostiosoitteesi täytyy olla sama joka on kirjattuna omiin tietoihisi kirjastojärjestelmässä, jotta tämä toimisi. Jos sinun asiakastiedoistasi puuttuu sähköpostiosoite, ole yhteydessä omaan kirjastoosi lisätäksesi sen tietoihisi.

1. Valitse ”Kirjaudu” ja sen jälkeen klikkaa ”Unohditko tunnuslukusi”
2. Täytä kirjastokortin numero ja sähköpostiosoite. Sähköpostiosoitteen tulee olla sama joka on kirjattu asiakastietoihisi. Klikkaa Pyydä uutta tunnuslukua-painiketta ja mene sen jälkeen sähköpostiisi ja noudata ohjeita Hellestä tulleessa sähköpostiviestissä.

30.03.2020 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kirjastojen henkilökunta jatkaa työtehtäviään, vaikka kirjastojen tilat ovat poikkeuksellisesti asiakkailta suljettuina aikavälillä 18.3.-13.5.2020. Kirjastojen sulkemisen tavoitteena on ehkäistä koronatartuntojen etenemistä. THL:n mukaan koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Olennainen leviämistä estävä toimenpide on sosiaalisten kontaktien välttäminen.

Minkälaisia työtehtäviä kirjaston henkilökunta tekee arjessaan, asiakaspalvelun lisäksi?

Kirjastojen palautusluukut tyhjennetään säännöllisesti ja palautettu materiaali kirjataan palautetuksi.

Kirjaston aineistohankinta on jatkuva prosessi. Hankintoja on tehtävä joka viikko, jotta kirjasto pystyy tarjoamaan asiakkailleen uusimmat aineistot. Aineistotoimittajien kanssa tehdyt hankintasopimukset ohjaavat kirjaston hankintoja ja pystymme hyödyntämään parhaat alennukset tilaamalla kirjoja kustantajien ennakkoluetteloista. Syksyn kirjat tilataan huhti-kesäkuussa. Ellemme noudata hankinta-aikatauluja, emme pysty tarjoamaan asiakkaillemme uutuusaineistoa sen ilmestyessä. Emme myöskään pysty hyödyntämään suurinta alennusprosenttia, mikä tarkoittaa sitä, että joudumme ostamaan vähemmän aineistoa kalliimpaan hintaan.

Essi Gruborovics, kirjastonhoitaja, ja uusia, luettelointia odottavia kevään kirjoja. Kuva Karjaan kirjastosta.

Koronavirustilanteesta huolimatta kirjalähetykset toimitetaan kirjastoon viikoittain. Kirjaston henkilökunta kuvailee kaiken aineiston tarkkaan määriteltyjä kansainvälisiä ja kansallisia kuvailusääntöjä noudattaen ja tallentaa tiedot Koha-kirjastojärjestelmään. Tämän jälkeen kirjat tarroitetaan ja muovitetaan, sekä käsitellään valmiiksi lainattavaksi asiakkaille.

Solveig Harjula (oik.) valmistelee Tammisaaren, Tenholan ja Bromarvin uutta aineistoa ennen kuin asiakkaat voivat lainata niitä. Taustassa näkyy Gun-Britt Malmlund joka vastaa jokapäiväisistä vahtimestarin tehtävistä. Kuva on Tammisaaren kirjastosta.

Postinjakelu jatkuu normaalisti koronavirustilanteesta riippumatta. Vaikka asiakkaat eivät pääse lukemaan päivä- ja aikakauslehtiä, on ne silti rekisteröitävä saapuneeksi. Aikakauslehdet viedään Koha-järjestelmään, jotta ne ovat myöhemmin lainattavissa.

Kun päivitimme kirjastojärjestelmämme avoimeen lähdekoodiin perustuvaan Koha-järjestelmään, jäivät monet tiedot kaipaamaan jälkikäteiskorjausta ja -päivitystä. Nyt kun emme ole asiakaspalvelussa, meillä on aikaa mm. signumtietojen korjaamiseen, tietokannan päivittämiseen ja laskutetun aineiston läpikäymiseen. Jokainen tehtävä vaatii asiantuntemusta ja huolellisuutta.

Raaseporin kaupunginkirjasto kuuluu 12 kunnan kirjastojen muodostamaan Helle-kimppaan, johon kuuluu kaikkiaan 28 kirjastoa. Poikkeustilanteesta huolimatta teemme jatkuvaa yhteistyötä muiden Helle-kirjastojen kanssa suunnittelussa, koronavirustilanteesta johtuvien ongelmien ratkaisemisessa, yhteisten kokoelmien ylläpidossa, e-aineiston hankinnassa, markkinoinnissa jne. Myös Helle-kirjastojen väliset kuljetukset kulkevat edelleen. Jos kuljetuksista ei huolehdita, kasaantuu sekä lähtevä että saapuva aineisto kaikkien kirjastojen tiloissa.

Poikkeustilanne on myös otollinen ajankohta kirjastojen uudelleenjärjestelylle, perinpohjaiselle siivoukselle ja suunnittelutyölle, kuten syksyn tapahtumat, kirjavinkkaukset koululaisille sekä satutunnit. Teemme aktiivisesti kokoelmatyötä, kuten poistoja sekä hyllymerkintöjen päivittämistä. Myös lähikirjastojen sekä kirjastoauton kokoelmat ja kirjavarastot käydään läpi ja järjestetään uudelleen tarvittaessa. Kirjaston henkilökunta osallistuu myös mahdollisuuksien mukaan ammattitaitoa päivittäviin etäkoulutuksiin.

Hyllyt ja esittelypöydät pyyhkitään huolellisesti pölystä. Kuva on Tammisaaren kirjastosta.
Rebecka Asikainen järjestää hyllyt ja lainattava materiaali huolellisesti. Kuva on Tammisaaren kirjastosta.
Nämä lasten- ja nuortenkirjat ovat poistoja, jotka ensin täytyy yksitellen tarkistaa valtakunnallisesta varastokirjastosta mikäli ne ovat lainattavissa sieltä. Jos ne löytyvät varastokirjastosta, poistetut kirjat voi laittaa myyntiin. Kuva on Pohjan kirjastosta.

Kirjastojen ollessa suljettuina pyrimme huomiomaan asiakkaamme järjestämällä puhelinneuvontaa, olemalla aktiivisesti läsnä sosiaalisessa mediassa ja markkinoimalla kirjastojen kattavia e-aineistojen kokoelmia. Teemme parhaamme, jotta kirjaston kaikki palvelut ovat asiakkaidemme käytettävissä heti kun kirjastot avataan uudelleen.

Päivityksiä sosiaalisiin medioihin ja kotisivuille voi osittain hoitaa etätyönä. Kirjaston markkinointia tehdään jatkuvasti. Tammisaaren ja Karjaan Facebooksivuilla on sulkuajalla meneillään mm. kuva-arvoituksia piristykseksi.

Tammisaaren kirjaston Facebook-sivut: Ekenäs bibliotek – Tammisaaren kirjasto
Karjaan kirjaston Facebook-sivut: Karis bibliotek – Karjaan kirjasto

Tammisaaren kirjasto Instagramissa: @ekenasbibliotek


16.03.2020 / Madeleine Lindholm

Vuoden Koko kansa lukee-kampanjaa vietetään 16.3.–5.4.2020.

Koko kansa lukee -kampanjan ajan jokainen kirjastokortin omistaja voi vapaasti viihtyä kolmen e-kirjan parissa, jotka ovat Hanna-Riikka Kuisman Finlandia-ehdokkuuden saanut Kerrostalo (Like), ruotsinkielinen Karin Erlandssonin huippujännäri Missdåd (Schildts & Söderströms) sekä Topelius-palkittu, Briitta Hepo-ojan nuortenkirja Suomea lohikäärmeille (Otava).

Kirjoja voi lukea helposti Ellibs- tai Biblio-verkkopalvelussa, tai Ellibs- tai Biblio-sovelluksella, jotka ovat ladattavissa oman puhelimen sovelluskaupasta. Tarvitset kirjastokorttisi ja pin-koodin kirjautumista varten. Laina-ajoistakaan ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat automaattisesti laina-ajan päätyttyä.

Kampanjakirjat löytyvät 16. maaliskuuta alkaen osoitteesta ekirjasto.kirjastot.fi, joka on yleisten kirjastojen yhteinen e-kirjasto. E-kirjastosta löytyy myös muuta luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa.

Kampanjan mahdollistaa kirjastojen ja kustantajien yhteistyö.


11.03.2020 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren kirjasto kutsuu kaikki pehmolelut yökylään 3.–4. huhtikuuta!

Pehmolelusi yöpyy kirjastossa, saa kuulla satuja, lukea ja leikkiä muiden pehmojen kanssa.

Seuraavana päivänä saat hakea pehmosi kotiin ja näet samalla kuvia miten on mennyt ja mitä kaikkea pehmolelusi ja sen uudet kaverit on yön aikana keksinyt tehdä!

Täytä pehmolelusi tiedot lomakkeelle jonka saat kirjastosta ja tuo lomake sekä pehmolelusi Tammisaaren kirjastoon viimeistään perjantaina 3.4. klo 17.


26.02.2020 / Madeleine Lindholm

Koko kevään aikana Raaseporin kaikissa kirjastoissa on luvassa ohjelmaa kaikille lapsille, nuorille sekä muuten ”lapsellisille”.

Tiistaina 10. maaliskuuta sekä tiistaina 7. huhtikuuta pidetään ruotsinkielinen satutuokio klo 17.30–18 Torni-tilassa Tammisaaren kirjastossa.

Kirjastoautossa voi vierailla vuoden Kirjakekkerissä 14. maaliskuuta klo 10 ja 14 välillä. Kirjakekkerit vietetään tänä vuonna Pohjan kirjastossa. Kirjastoautossa järjestetään klo 11 ja 13 suomenkieliset satutuokiot. Tiesitkö että kirjastoauto täyttää tänä vuonna 10 vuotta?

Maanantaina 16. maaliskuuta Tenholan kirjastossa on historiallinen teemailta klo 17 – 18. Suunnattu 9 vuotiaista ylöspäin. Ohjelma on ensisijaisesti ruotsiksi.

Maanantain 16. maaliskuuta sekä maanantaina 6.4. löytyy vielä vapaita aikoja lukukoira Tessalle Karjaan kirjastossa. Soita Karjaan kirjastoon ja varaa aika lapsellesi. Maanantain 6.4. Tammisaaren lukukoiravierailuun on yksi vapaa aika jäljellä, soita Tammisaaren kirjastoon ja kysy lisää.

Tiistaina 17. maaliskuuta on luvassa englanninkielinen satutuokio Tammisaaren kirjastossa klo 17.30 – 18 Torni-tilassa.

Maanantait 23.3. ja 20.4. järjestetään ala-asteikäisille suunnattu askartelu- ja satuverstas Tammisaaren kirjastossa klo 12.30 – 13.30. Ohjelma on kaksikielinen ja siihen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

26.3. Nuorten kirjavalintaryhmä kokoontuu Tammisaaren kirjastossa klo 16, tule mukaan valitsemaan uusia kirjoja jotka ostetaan kirjastoon! Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tiistait 24.3. sekä 21.4. järjestetään suomenkieliset satutuokiot Tammisaaren kirjastossa klo 17.30 – 18 Torni-tilassa.

Maanantaina 30. maaliskuuta Tenholan kirjastossa askarrellaan pääsiäisaiheessa klo 17.30 ja 18.45 välillä. Kaikki askarteluhimoiset tervetulleita!

Maanantaina 27. huhtikuuta pidetään ruotsinkielinen satutuokio Tenholan kirjastossa klo 17.30–18.

Jos pehmolelusi haluaa yöpyä yhden yön Tammisaaren kirjastossa niin se on mahdollista huhtikuun 3. päivänä. Lisää tietoa tulossa pian!


24.02.2020 / Madeleine Lindholm
Aiemmin palvelu oli Elib, josta lännellä ja idällä oli omat versionsa (Elib Östnyland ja Lukas). Sovelluksen nimi oli jo tuolloin Biblio ja palveluun kirjauduttiin erillisellä käyttäjätunnuksella. Nykyään kaikki Helle-kirjastot ovat yhdistyneet samaan Biblio-palveluun, johon kirjaudutaan sisään kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Bibliota voi käyttää verkkoselaimen kautta https://helle.bibliolibrary.fi/  tai Biblio-sovelluksen kautta. Jos olet käyttänyt aikaisempaa Biblio-sovellusta, sinun tarvitsee: – kirjautua sovelluksesta ulos – päivittää sovellus – valita listalta Helle-kirjastot Kirjaudu tämän jälkeen takaisin sisään.



3.02.2020 / Madeleine Lindholm

Syksyllä 2019 toteutettiin kattava kartoitus asukkaiden toiveista ja mielipiteistä Raaseporin kirjastoista. Kysely tehtiin muun muassa siksi, että Raaseporiin suunnitellaan lähivuosina uusia kirjastotiloja.

Kyselyn yhteydessä järjestettiin myös muutamia kaikille kuntalaisille avoimia työpajoja, tapaamisia eri kohderyhmien kanssa sekä keskustelutilaisuuksia koulujen neljäsluokkalaisten kanssa. Kaikille asukkaille suunnattu kysely oli avoinna kahden kuukauden ajan (1.9.–31.10.).

Kysely oli saatavilla sekä paperiversiona että verkossa, ja siihen vastasi 552 henkilöä, joista 80 % oli naisia. Vastanneista ruotsia puhuu äidinkielenään 65 % ja suomea 40 %. Yli puolet sanoi käyttävänsä Tammisaaren kirjastoa ja reilut 40 % Karjaan kirjastoa. 73 %:lla oli alle 5 kilometrin matka käyttämäänsä kirjastoon. Jokaisen kysymyksen kohdalla oli mahdollisuus kirjoittaa omia kommentteja ja tätä mahdollisuutta hyödynnettiin aktiivisesti.  Omia vapaamuotoisia kommentteja kirjoitettiin yli 1 000 kappaletta.

Suurin osa vastaajista oli tyytyväisiä kysyttyyn eli kirjaston palveluihin, tiloihin, kokoelmiin ja aukioloaikoihin, ja palaute näistä oli myönteistä. Esiin nousi toiveita esimerkiksi aukioloajoista, lainattavasta materiaalista, ohjelmatoiminnasta jne.

Monet vastasivat, etteivät he tienneet mainituista toiminnoista/palveluista/aineistosta ja/tai että he ottaisivat ne käyttöön tulevaisuudessa. Tämä oli erittäin hyödyllistä tietoa kirjaston toiminnan kehittämisen tueksi. Tiedottamista ei voi koskaan olla liikaa, ja samoista asioista on tiedotettava uudelleen jonkin ajan kuluttua.

Aukioloajat Enemmistö oli tyytyväinen aukioloaikoihin, mutta jotkut toivoivat pidempiä aukioloaikoja (kirjasto aukeaisi aiemmin aamulla tai olisi auki myöhempään illalla). Myös viikonloppu- ja sunnuntaiaukioloa toivottiin. Myös omatoimikirjasto mainittiin yhtenä vaihtoehtona.

Tiedottaminen Useimmat olivat tyytyväisiä siihen, miten kirjasto tiedottaa toiminnastaan, mutta kaikki eivät tienneet jo olemassa olevista eri tiedotuskanavista. Avoimien kommenttien joukossa oli muutamia hyviä vinkkejä, kuten esimerkiksi toive sähköpostiuutiskirjeestä.

Lainattava aineisto Suurin osa käyttäjistä lainaa kirjastosta kirjoja. Myös e-aineistoista e-kirjat olivat suosituimpia. Tämänhetkisen lainattavan aineiston lisäksi toivottiin muun muassa urheiluvälineitä, soittimia, ompelukoneita ja verenpainemittareita. Pelejä kysyttiin myös ja kirjastoihin onkin nyt ostettu lisää pelejä sekä lainattaviksi että kirjastoissa pelattaviksi.

Ohjelmatoiminta Toiveissa oli myös muun muassa kirjailijavierailuita, kirjallisuuspiirejä, peli-iltoja, askartelua ja lasten satuhetkiä. Kirjastoissa on jo aikaisemmin järjestetty nyt toivottuja ohjelmia, mutta vastauksista käy selvästi ilmi, että monet eivät ole löytäneet tietoa kirjaston tapahtumista.

Toiminnot Kirjastoissa voi tehdä myös paljon muuta kuin lainata kirjoja. Useimmat vastaajat sanoivat lukevansa kirjoja ja lehtiä kirjastossa. Lähes puolet vastasi käyvänsä näyttelyissä. Monet kysyivät ja toivoivat mukavia istumapaikkoja ja hiljaisia tiloja. Kahvila oli myös korkealla toivelistalla.

Tulevaisuuden kirjasto Viimeinen avoin kysymys koski tulevaisuuden kirjastoa ja sitä, miltä se näyttää. Tulevaisuuden kirjaston tulee olla monipuolinen monitoimitalo, jossa voi viettää aikaa, harrastaa, osallistua tapahtumiin, lainata kirjoja, musiikkia ym., saada tietoa, neuvontaa ja apua erilaisissa digitaalisissa palveluissa  ja laitteissa.

Kiitos kaikille vastaajille ja kommentoijille. Vastauksista on paljon apua kirjastojemme kehittämisessä!


15.01.2020 / Madeleine Lindholm

Tervetuloa kaikenikäiset noidat, velhot ja jästit viettämään Harry Potter-tapahtumia joko/sekä Tenholan että Tammisaaren kirjastoissa. Tenholassa järjestämme Harry Potter-illan torstaina 6. helmikuuta klo 16–18. Tammisaaressa vietämme Harry Potter päivää lauantaina 8. helmikuuta koko aukioloajan eli klo 10–14.

Tule selvittämään mihin tupaan kuulut, etsimään koulun kadonneita esineitä ja kurkistamaan mitä tapahtuu taikajuomien luokkahuoneessa (alle 7-vuotiaat aikuisten seurassa).


13.01.2020 / Madeleine Lindholm

Keskiviikkona 22. tammikuuta Pohjan kirjastossa järjestetään tilaisuus koskien kirjaston käytettävissä olevia elektronisia palveluja. Vastaamme kysymyksiin ja näytämme miten käytät palveluja. Pohjan kirjasto on auki klo 11–15. Ota tarvittaessa tablettisi tai kannettavasi mukaan.



3.01.2020 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kirjastot ovat suljettu loppiaisena 6.1.2020.


31.12.2019 / Madeleine Lindholm

Tule kuuntelemaan lastenkirjastonhoitaja Rebeckaa Tammisaaren kirjaston viihtyisässä Torni-tilassa. Hän lukee ääneen kaikenlaisia jänniä tarinoita. Tilaisuudet pidetään seuraavat torstait klo 14 ja 15 välillä: 16.1., 23.1., ja 30.1. Suunnattu ensisijaisesti 9–13 vuotiaille.


30.12.2019 / Madeleine Lindholm

Keväällä kaikki innokkaat lapset ovat tervetulleet askartelemaan satuaiheisessa teemassa lastenkirjastonhoitaja Rebeckan kanssa. Ohjelma pidetään seuraavat maanantait: 20.1., 10.2., 23.3. ja 20.4. klo 12.30–13.30 välillä Tammisaaren kirjastossa. Tilaisuus on kaksikielinen ja ensisijaisesti ala-asteikäisille suunnattu.


28.12.2019 / Madeleine Lindholm

Ystävällinen ja suloinen lukukoira Tessa vierailee taas Tammisaaren ja Karjaan kirjastoissa! Tessa vierailee seuraavat maanantait Tammisaaren kirjastossa: 27.1., 24.2., 23.3. ja 20.4. kello 17.30 ja 18.30 välillä. Varaa aika (aika/lukija: 15 minuuttia) lapsellesi, joka tahtoo opetella lukemisen jaloa taitoa pienen ja karvaisen opettajan johdolla! Voit varata ajan kirjastokäynnin yhteydessä tai soittamalla 019-2892950.

Lukukoira ilahduttaa meitä myös Karjaan kirjastossa. Tessa vierailee Karjaan kirjastossa maanantaisin 13.1., 10.2., 16.3. ja 6.4. (15 minuutin aikoja klo 17.30 ja 18.30 välillä). Varaa aika lapsellesi, joka tahtoo opetella lukemisen jaloa taitoa pienen ja karvaisen opettajan johdolla! Voit ottaa yhteyttä Facebookissa tai soittamalla 019-2892970. Karjaan kirjaston Facebook-sivu.


16.12.2019 / Madeleine Lindholm

Vuodenvaihteen jälkeen seuraavat uudistuneet aukioloajat tulevat voimaan Raaseporin kirjastoissa:

Tenholan sivukirjasto on auki sekä henkilökunta on paikalla maanantaisin klo 15 – 19 ja kekiviikkoisin klo 12 – 16. Tenholan sivukirjaston omatoimiajat ovat maanantai – torstai klo 8 – 20, perjantai klo 8 – 12 sekä lauantai ja sunnuntai klo 8 – 17.

Tammisaaren kirjasto on auki klo 10 – 17 pyhän aattoina.

Karjaan kirjasto on auki klo 10 – 17 pyhän aattoina.

Poikkeavista aukioloajoista ilmoitetaan kirjaston kotisivulla.


16.12.2019 / Madeleine Lindholm

Ensi vuoden alusta Tammisaaren kirjastossa pidetään nyt myös satutuokioita suomeksi. Ne pidetään seuraavat tiistait: 28.1.2020, 25.2.2020, 24.3.2020 ja 21.4.2020 klo 17:30─18:00. Paikka: Tammisaaren kirjasto, Torni-huone (2 krs.). Sadut ovat suunnattuja kolmevuotiaille ja sitä ylöspäin. Tervetuloa!


13.12.2019 / Madeleine Lindholm

Raaseporin musiikkiopiston oppilaat esiintyvät Pohjan kirjastossa torstaina 19.12. klo 16.30.


11.12.2019 / Madeleine Lindholm
  • Tammisaaren kirjasto: suljettu 24─26.12. Tiistai 31.12. auki klo 10─17. 1.1.2020 suljettu.
  • Karjaan kirjasto: suljettu 24─26.12. Tiistai 31.12. auki klo 10─16. 1.1.2020 suljettu.
  • Pohjan kirjasto: suljettu 24─27.12. 1.1.2020 suljettu.
  • Tenholan kirjasto on suljettu vko 52 ja 1.
  • Bromarvin kirjasto on suljettu vko 52.


11.12.2019 / Madeleine Lindholm

Normal
0

21

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

Tammisaaren kirjasto on auki klo 10─17 (omatoimiaika klo 9─10)  maanantaina 23.12. Karjaan kirjasto on auki klo 10─16 maanantaina 23.12. Pohjan kirjasto on auki klo 11─15 maanantaina 23.12. Tenholan kirjasto on suljettu maanantaina 23.12. Bromarvin kirjasto on suljettu maanantaina 23.12.



3.12.2019 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren kirjasto on auki klo 10─17 (omatoimiaika klo 9─10) torstaina 5.12. Perjantai 6.12. suljettu.

Karjaan kirjasto on auki klo 11─16 torstaina 5.12. Perjantai 6.12. suljettu.

Pohjan kirjasto on auki klo 11─15 torstaina 5.12. Perjantai 6.12. suljettu.


26.11.2019 / Madeleine Lindholm

Helle-kirjastojen uusi elokuvapalvelu Kirjastokino on avattu. Palvelu löytyy osoitteesta www.kirjastokino.fi. Voit katsoa elokuvia valitsemalla haluamasi elokuvan ja klikkaamalla Katso. Tämän jälkeen valitse valikosta Helle-kirjastot ja kirjaudu sisään kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Palvelussa ei ole lainausrajoituksia. Elokuvien lisäksi tarjolla on myös esimerkiksi dokumentteja ja harrasteohjelmia.

On hyvä muistaa, että palvelu on vielä kehitysvaiheessa ja sen sisällöt laajenevat pikkuhiljaa. Tämän vuoksi esimerkiksi ruotsinkielistä materiaalia on vielä tällä hetkellä vähän tarjolla.


19.11.2019 / Madeleine Lindholm

Maanantaina 25.11. on luvassa jouluaiheista askartelua lastenkirjastonhoitaja Rebeckan kanssa Tenholan kirjastossa klo 17.30─18.45, tervetuloa!


8.11.2019 / Madeleine Lindholm

Nykyiset e-kirjapalvelut (Elib) eBiblioteket Östnyland ja Lukas yhdistyvät Helle-Biblio-palveluksi, joka avautuu maanantaina 11.11.2019.

Helle-Bibliossa voit kirjautua sisään suoraan kirjastokortin numerolla ja tunnusluvulla.

Biblio-sovelluksessa on mahdollista lainata sekä e-kirjoja että e-äänikirjoja. Kirjautuessasi sisään palveluun valitse Helle-kirjastot kirjastojen listasta.

Jos haluat käyttää Helle-Bibliota selaimen kautta, mene osoitteeseen https://helle.bibliolibrary.fi/ ja kirjaudu sisään kirjastokortin numerolla ja pinkoodilla.

Muutoin palvelu toimii samaan tapaan kuin aikaisemminkin. Palvelusta voi lainata yhden kirjan viikossa.

Helle-Biblio-palvelussa on e-kirjoja ja e-äänikirjoja ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Myös muunkielisiä kirjoja on saatavilla.

Ennen 11. marraskuuta lainatut kirjat voi lukea valmiiksi vanhassa palvelussa, mutta vanhan palvelun kautta ei voi enää lainata uusia kirjoja tämän ajankohdan jälkeen.

Lisätietoja: Tove Selkälä, palveluesimies, 040 489 9610, tove.selkala@porvoo.fi

E-aineistot.





24.10.2019 / Madeleine Lindholm

Tämän vuoden Kura skymning Karjaan kirjastossa pidetään maanantaina 11.11. klo 18.00. Historioitsija Aapo Roselius kertoo kirjastaan Villi itä: Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921. Tapahtuma on kaksikielinen.

Bokkalasetin painetussa ohjelmassa mainittu Viktor Wilson ja John Gardberg-kirjan ohjelma on valitettavasti peruttu.


15.10.2019 / Madeleine Lindholm

Tämän vuoden Kura skymning-ohjelma Mustavalkoisilla kynnyksillä on rajoja rikkova runo- ja musiikkiohjelma jossa Mira Berglund-Fitzpatrick tulkitsee Elsa Boströmin runoja ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Musiikkia esittää John Millar ja Anthony Shaw. Tammisaaren kirjastossa 11. marraskuuta 2019 klo 18.30.

Welcome to Ekenäs/Tammisaari library on november 11 2019, 6.30 p.m., to the annual Kura skymning event. On black and white thresholds is a boundary breaking poetry and music event. Mira Berglund-Fitzpatrick reads poems by Elsa Boström in swedish, finnish and english. Music performed by John Millar and Anthony Shaw.

Svenska Kulturfonden tukee tapahtumaa.


7.10.2019 / Madeleine Lindholm

Tenholan kirjasto sulkeutuu perjantaisin klo 14.00. Ei itsepalvelumahdollisuutta klo 14 jälkeen.


2.10.2019 / Madeleine Lindholm

Lokakuun ajan voit tutustua kirja- ja valokuvanäyttelyyn Tammisaaren kirjaston yläkerrassa. Näyttely Vapaita Unelmia on tehty yhteistyössä Plan International Suomen kanssa.

Valokuvaaja Meeri Koutaniemen kanssa Plan International toteutti valokuvaushankkeen yhdessä orjatyöstä vapautuneiden nepalilaistyttöjen kanssa. Työpajaan osallistuneet tytöt kuuluvat etniseen tharu-vähemmistöön, jossa perheet ovat perinteisesti myyneet tyttäriään vauraisiin perheisiin kotiorjiksi, niin kutsutuiksi kamalareiksi. Kamalari-orjien määrä on vähentynyt roimasti viime vuosina Planin ja muiden järjestöjen sekä Nepalin hallituksen työn ansiosta. Vapaita unelmia antaa kasvot ja äänen tytöille, jotka olivat pitkään näkymättömiä. He kertovat kokemastaan hyväksikäytöstä, mutta myös unelmistaan ja tahdostaan muuttaa maailmaa.

Tutustu samalla kirjaston kirjavalikoimaan, olemme näyttelyn yhteydessä keränneet kirjoja aikuisille jotka liittyvät teemaan ja niitä saa ilman muuta lainata.

Kansainvälistä Tyttöjen päivää vietetään 11.10 ja tähän liittyen laitamme esille kirjoja myös lapsille ajankohtaisessa teemassa.


27.09.2019 / Madeleine Lindholm

Maanantaina 30.9. klo 18.00 järjestetään keskustelu tulevaisuuden kirjastoista Raaseporissa. Paikka: Tammisaaren kirjasto, Pääskynen.

Kahvitarjoilu. Arvomme lahjakortin kirjakauppaan kaikkien osallistuneiden kesken.

Tervetuloa!


25.09.2019 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kaupunginkirjasto liittyi noin vuosi sitten Helle-kirjastokimppaan. Uusittu Helle-verkkokirjasto avautuu uuteen ilmeeseen ja uudessa osoitteessa ─ helle.finna.fi ─ lokakuun 1. päivänä. Uusi verkkokirjasto on nopeampi, nätimpi, parempi ja ei kovin harmaa. Voit tehdä hakuja, varauksia ja hankintaehdotuksia aivan kuten aiemminkin sekä tarkistaa omat tietosi.

Uutta palvelussa ovat lukusuositukset ja listat varatuimmista aineistoista. Myös pääsy Helle-kirjastojen e-palveluihin helpottuu.

Vaikka odottavan aika onkin pitkä, hyvää kannattaa kuitenkin odottaa.

Nähdään 1. lokakuuta uudessa verkkokirjastossa!


6.09.2019 / Madeleine Lindholm
Kuva: YLE

Kirjastoauto käy Mustiolla joka toinen viikko. Joka toinen tiistai auto käy klo. 9─12 ruotsin- ja suomenkielisellä koululla sekä Mustion päiväkodissa. Joka toinen torstai kirjastoauto pysähtyy klo. 18─19.30 parkkipaikalla Lindersintie 61. Aikatauluja jaetaan kirjastoissa ja se löytyy myös kirjaston kotisivulta https://www.raasepori.fi/vapaa-aika/kirjasto/kirjastoauto/  sekä Google Mapsista. Aikataulu löytyy myös kirjastoauton pysäkiltä.

Mustion sivukirjaston suljettua, sieltä lainattua aineistoa voi palauttaa kirjastoautoon, johonkin toiseen kirjastoon Raaseporissa tai toiseen Helle-kirjastoon. Myös kirjaston ulkopuolella olevaan palautuslaatikkoon voi palauttaa lokakuun ajan.


2.09.2019 / Madeleine Lindholm

Kirjastoissa on maanantaista 2.9. alkaen taas normaalit aukioloajat. Aukioloajat ja yhteistiedot näet tästä linkistä.


21.08.2019 / Madeleine Lindholm

Mustion kirjasto on kiinni tällä viikolla. Soita numeroon 019 289 2970, mikäli sinulla on kysyttävää!


7.08.2019 / Madeleine Lindholm

Karjalohjalainen valokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo vierailee Bromarvin sivukirjastossa lauantaina 24.8.8 klo 13. Willamo on julkaissut yksin tai yhteistyössä kymmeniä valokuvateosta ja esittänyt kuviaan monissa näyttelyssä vuosien varrella, nyt viimeksi kesän aikana Lohjalla.
Häntä kiinnostaa varsinkin ihmisen ja eläimen välinen suhde ja yhteys nyt sekä menneinä aikoina. Willamo on mm viettänyt suurimman osan yhdestä vuodesta vanhassa metsässä jossa hän on rauhassa voinut seurata metsän ja eläinten elämää eri vuodenaikoina. Myös muinainen kalliotaide sekä myyttiset eläinkuvat ovat inspiroineet häntä.

Tilaisuudessa Heikki Willamon valokuvateoksia ovat ostettavissa käteismaksulla.

Vapaa pääsy.


6.08.2019 / Madeleine Lindholm

Mustion sivukirjasto on suljettu perjantaina 9.8.


1.08.2019 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan kirjastoissa saat nyt tehdä löytöjä poistetusta aineistosta ILMAISEKSI.




27.05.2019 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kirjastot ovat kiinni helatorstaina 30.5. Tammisaaren ja Karjaan kirjastot sulkevat keskiviikkona 29.5. klo 16.


10.05.2019 / Madeleine Lindholm

Raaseporin kaupunginkirjasto viettää Helle-päivää 20.5.Helle-päivän yhteydessä aloitetaan kesän kirjamyynti (Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan kirjastoissa). Järjestämme myös kirjabingo- sekä bookfacekilpailuja. Lisää infoa saat paikan päällä sekä seuraamalla meitä (Tammisaaren ja Karjaan kirjaston facebooksivut sekä Tammisaaren kirjaston instagram: ekenasbibliotek). Tammisaaren ja Karjaan kirjastoissa on myös mahdollisuus tutustua varastoihin!

Raaseporin kaupunginkirjasto kuuluu Helle-kirjastokimppaan, joka on Hangosta Loviisaan ulottuva 12 kunnan muodostama kirjastojen verkosto. Näillä kirjastoilla on yhteinen lainaus- ja varausjärjestelmä ja samalla kortilla voi asioida missä Helle-kirjastossa tahansa. Helle-kirjastot ovat saaneet nimensä kirjastoneuvos Helle Kannilan mukaan.


29.04.2019 / Madeleine Lindholm

Tammisaaren kirjasto
30.4. avoinna klo 9─16
1.5. suljettu

Karjaan kirjasto
30.4. avoinna klo 10─16
1.5. suljettu

Pohjan kirjasto
1.5. suljettu


29.04.2019 / Madeleine Lindholm


Myöhästymismaksut 15 snt / lainattu aineisto / päivä peritään mikäli aineisto ei ole palautettu eräpäivän aukioloaikana kun henkilökunta on paikalla.

Noutamattomasta varauksesta peritään 1 euron maksu / aineisto.


21.02.2019 / Lisa Strömsholm

Mustion sivukirjasto on kiinni perjantaina 22.2.


14.02.2019 / Lisa Strömsholm
Olettärkeä.fi

Mannerheimin lastensuojeluliitto tiedottaa toiminnastaan Raaseporissa Tammisaaren kirjastossa tiistaina 5.3. Toiminta on kaksikielinen ja toimintamuodot ovat tilapäinen lastenhoitoapu, perhekummitoiminta ja Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminta.

Tiedotustilaisuus on suunnattu sekä lapsiperheille että henkilöille, jotka haluavat liittyä vapaaehtoistoimintaan ja antaa aikaansa tukeakseen lapsiperheiden hyvinvointia. MLL kouluttaa, rekrytoi ja tukee kaikkia, jotka osallistuvat toimintaan.

Perhetoiminnan koordinaattoria Minna Lindström on paikalla Tammisaaren kirjaston sisääntuloaulassa 5.3. klo 10–12. Lue lisää Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiristä.


29.01.2019 / Lisa Strömsholm
Uusi elokuvien suoratoistopalvelu Viddla on otettu käyttöön Helle-kirjastoissa. Viddla löytyy osoitteesta https://viddla.fi/.

Palvelussa valitaan ensin elokuva ja vasta katso elokuva -linkin takaa aukeaa kirjautuminen, josta valitaan oikea kirjasto ja syötetään kirjastokortinnumero ja pin-koodi. Yhdellä lainalla elokuva on katsottavissa 48 tuntia. Lainaukset on rajoitettu siten, että yhdellä kortilla saa 4 lainaa kalenterikuukaudessa.

Huomatkaa vielä, että meillä on käytössä rajallinen määrä lainauksia. Eli jos palvelu saavuttaa suuren suosion, saattavat lainaukset loppua kesken.


29.01.2019 / Lisa Strömsholm
Kokeile äänikirjaa 4.-24.2 jonottamatta. Myös 5 e-kirjaa vapaasti kaikille.

Helmikuussa on oikea aika kokeilla e-lukemista ja tehdä se yhdessä vaikka koko ystäväpiirin kanssa. Kirjastot ja kustantajat avaavat yhtaikaisesti luettavaa lapsille nuorille ja aikuisille. Koko kansa lukee -kampanjan ajan voit vapaasti viihtyä seuraavien e-kirjojen parissa.

  1. Palviainen, Jukka-Pekka & Rönns, Christel: Allu ja salaperäinen opettaja (WSOY)
  2. Vasantola, Satu: En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi)
  3. Erlandsson, Karin: Pärlfiskaren (Schildts & Söderströms)
  4. Frantz, Eva: Sommarön (Schildts & Söderströms)
  5. Teir, Philip: Så här upphör världen (Schildts & Söderströms)

Kampanjassa on ensimmäistä kertaa mukana myös e-äänikirja:

  1. Erikson, Thomas: Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään (Atena)

Kampanjakirjat löytyvät 4. helmikuuta osoitteesta ekirjasto.kirjastot.fi, joka on yleisten kirjastojen yhteinen e-kirjasto. E-kirjastosta löytyy myös muuta luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa.

Kampanjakirjoja voi käyttää myös oman kirjaston sivujen kautta tai Ellibs-sovelluksella (ladattavissa oman puhelimen sovelluskaupasta) samaan tapaan kuin avaisi nettisivun tai ne voi ladata omalle tietokoneelle, tabletille tai älypuhelimelle. Laina-ajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat automaattisesti laina-ajan päätyttyä.