MITÄ?
SKAPA on Svenska kulturfondenin käynnistämä ja rahoittama kansallinen hanke, jonka tavoitteena on kehittää taiteen perusopetusta Suomen ruotsinkielisillä alueilla. Opetusta järjestetään monilla toiminta-alueilla kaksi- tai kolmikielisesti (suomi, ruotsi, englanti).
Projekteja on tällä hetkellä yhteensä 14. Raaseporin ja Hangon yhteinen SKAPA Position alkoi elokuussa 2023 ja jatkuu kevään 2026 loppuun.
Mitä on taiteen perusopetus (TPO)?
”Taiteen perusopetus on koulun ulkopuolista, ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua eri taiteenalojen opetusta. Oppilaat saavat valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.” (OPH, 29.9.2023)
TPO:n taidemuodot
ARKKITEHTUURI KUVATAIDE KÄSITYÖ MEDIATAITEET MUSIIKKI SANATAIDE SIRKUS TANSSI TEATTERI
Taiteen perusopetusta tarjotaan Raaseporissa ja Hangossa musiikissa, tanssissa, sirkustaiteessa, kuvataiteessa ja teatterissa. Taiteen perusopetusta järjestävät Länsi-Uudenmaan tanssiopisto Hurja Piruetti, Hangon baletti- ja liikuntakoulu, Raaseporin musiikkiopisto, Teatterikoulu Konfetti, Kuvataidekoulu Colorikus.
Lisätietoa taiteen perusopetuksesta TPO-liiton sivuilla.
KENELLE?
SKAPA Position palvelee Raaseporin ja Hangon lapsia, nuoria ja aikuisia sekä alueella taiteen opetuksen parissa työskenteleviä. Hankkeen tavoitteena on madaltaa taiteen perusopetuksen osallistumiskynnystä, kehittää tarjottavia palveluita ja raottaa ovea uusille. Alue on maantieteellisesti laaja ja haasteena on harrastuksen fyysinen saavutettavuus, kehitystyön huomioidaan myös saavutettavuuden taloudelliset ja sosiaaliset näkökulmat.
MITEN?
Hankkeessa kehitetään dialogisesti palvelumuotoilun metodein. 2,5 vuoden ajan järjestetään kehittämistyöpajoja, koulutuksia sekä tapaamisia, joissa sisältöjä suunnitellaan ja toimintamalleja kehitetään yhdessä sidosryhmien kanssa. Kyselyt ja haastattelut ovat merkittävä osa hanketta.
Syksyllä 2023 muodostetaan eri taiteenalojen sidosryhmien edustajista koostuva Visioryhmä. Ryhmällä on merkittävä rooli taidekasvatuksen pitkäjänteisessä kehittämisessä. Lisäksi aiheiden parissa työskentelee kuusi taidealakohtaista työryhmää.
Keskiössä on taideopetuksen saavutettavuuden lisääminen, toimijoiden välisen verkoston vahvistaminen sekä toimivan, monialaisen ja -puolisen alustan rakentaminen taideopetukselle.
Kuvitukset: Anni Pöyhtäri, Frisko Design