Raaseporin liikenneturvallisuussuunnitelman päivittäminen on alkanut yhteistyössä Uudenmaan ELY-keskuksen, Liikenneturvan ja poliisin kanssa. Vuonna 2010 valmistuessaan suunnitelma oli edistyksellinen ja laaja-alainen ja on sitä edelleen. Suunnitelmaa on toteutettu yhdessä ELY-keskuksen ja muiden toimijoiden kanssa askel askeleelta. Tällä kertaa työ tehdään yhteistyössä myös Hangon kaupungin kanssa.
Liikenneturvallisuus on arjessamme tärkeä ja konkreettinen asia, joka liittyy myös kokemukseen arjen sujuvuudesta sekä kaupunkimme viihtyisyydestä. Suunnitelmatyössä panostetaan erityisesti asukaspalautteen saamiseen työn pohjaksi. Karttapohjaisen liikenneturvallisuuskyselyn, joka on avoinna 25.2. -17.3.2019, kautta toivomme saavamme tietoomme asukkaiden koulu- tai työmatkaan tai arkisiin askareisiin liittyviä liikenneturvallisuushavaintoja ja tietoa erityisesti lähiympäristön riskipaikoista Raaseporin alueella.
Kyselyn kautta saatavaa tietoa käytetään suoraan liikenneturvallisuussuunnitelmassa toimenpiteitä määriteltäessä, sekä välillisesti muun infrastruktuurin, katujen ja maankäytön suunnittelussa Raaseporin kaupungissa. Itse liikenneturvallisuussuunnitelma valmistuu myöhemmin vuoden 2019 aikana.
Liikenneturvallisuuskysely suomenkielisenä osoitteessa: http://apps.strafica.fi/karpalo/hara
Liikenneturvallisuussuunnitelma vuodelta 2010 löytyy osoitteesta:
https://www.ely-keskus.fi/documents/10191/178328/Raasepori_litu-suunnitelma_2010.pdf
Lisätietoa liikenneturvallisuussuunnitelmatyöstä antaa:
Piia Nordström, vastaava katupäällikkö, piia.nordstrom(at)raasepori.fi
Lue myös
Väliaikaisia muutoksia terveysasemien toimintaan loka-marraskuussa – yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa palvelujen turvaamiseksi
16.09.2022
Loka- ja marraskuussa Raaseporin kaupungin terveysasemilla on tavallista vähemmän lääkäreitä, jonka vuoksi teemme väliaikaisia muutoksia palvelujen tarjontaan. – Ei ole uusi ilmiö, että lääkärit viipyvät vain lyhyitä aikoja terveyskeskuksessa, mutta…
Karjaa-Tammisaari-pyörätien avajaiset 25.8.2022 klo 16.00
18.08.2022
Tervetuloa uuden Karjaa-Tammisaari-pyörätien avajaisiin torstaina 25. elokuuta 2022 klo 16. Paikka: Horsbäckin uusi alikulkutunneli. Pyörätien vihkii käyttöön ministeri Thomas Blomqvist. Valtatie 25:n Horsbäckin alikulkutunnelin rakennustyöt ovat nyt valmiit ja sen…
Lepin liikennejärjestelyiden avajaiset 7.9.2022 klo 12.00
18.08.2022
Tervetuloa Lepin liikennejärjestelyiden avajaisiin keskiviikkona 7. syyskuuta 2022 klo 12.00. Paikka: Uikkukujan päässä sijaitseva kääntöpaikka. Avajaisseremoniaan osallistuu: Ministeri Thomas BlomqvistProjektipäällikkö Antti Koski, VäylävirastoUrakoitsijan edustaja sekä kaupungin edustajat kaupunginjohtaja Petra Theman,…