Raaseporin kaupunkilippu uudistuu 8.4.2021. Raaseporin kaupunkilippu ladataan jatkossa Matkahuollon uudistetulle Matkakortille, minkä vuoksi Matkakortti on vaihdettava uuteen. Vanhalla kaupunkilipulla olevat kaudet voi kuitenkin käyttää loppuun ennen kortin uusimista.
Raaseporin kaupunkilipulla voi matkustaa lipun voimassaoloaikana Raaseporin työssäkäyntialueella.
- 30 päivän kausilippu on voimassa 30 vuorokautta ostopäivästä.
- Lipun voi ladata Matkahuollossa, R-kioskeilla ja busseissa.
- Lippua myydään vain Raaseporin kaupungissa kirjoilla oleville henkilöille.
- Lippu ei kelpaa Pohjolan Liikenteen linja-autoissa.
- Vaihdollisissa yhteyksissä on lippu leimattava kullakin osamatkalla erikseen.
- Käyttäjältä ei peritä erillisiä maksuja, kuten esimerkiksi pikavuorolisää, yövuorolisää tai maksua lastenvaunujen kuljettamisesta.
Kaupunkilippu on henkilökohtainen ja sitä ostettaessa täytyy todistaa henkilöllisyys passilla, poliisin myöntämällä henkilötodistuksella tai ajokortilla.
Palveluseteli
Kaupunkilipun ostohetkellä allekirjoitetaan palveluseteli, jossa on kerrottu kaupunkilippuun liittyvistä ohjeista ja ehdoista. Voit tulostaa ja täyttää palvelusetelin myös etukäteen, kun olet tulossa ostamaan kaupunkilippua. Vaihdettaessa Matkakorttia uuteen, palvelusetelia ei tarvitse täyttää eikä esittää myyntipisteessä.
Raaseporin kaupunkilipun palveluseteli
Kaupunkilipun hinta
Kaupunkilipun hinta on 60,00 €
Lue myös
Hyvinkää−Karjaa-rataosalla poistetaan riskipuita loppusyksystä lähtien
26.09.2023
Hyvinkään ja Karjaan välisen rataosuuden varrelta poistetaan riskipuita turvallisuuden parantamiseksi. Työ aloitetaan loppusyksystä 2023 ja tavoitteena on poistaa riskipuut loppuvuoteen 2024 mennessä. Riskipuita poistetaan osana Väyläviraston Hyvinkää−Hanko-radan sähköistys ja tasoristeyksien…
Raaseporin ensimmäinen kylätie valmistui Billnäsiin, mutta miten sillä kuljetaan?
20.09.2023
Billnäsin 2,4 kilometriä pitkä kylätie valmistui elo-syyskuussa 2023. Sen suunnittelu ja toteutus on tehty yhteistyössä Raaseporin kaupungin, Uudenmaan ELY-keskuksen sekä Traficomin kanssa. Kylätietä varten Vasarasepäntie ja Billnäsin puistotie saivat uuden…
Raaseporin ensimmäinen kylätie valmistumassa Billnäsiin
23.08.2023
Kylätie valmistuu elo-syyskuussa 2023, ja sen suunnittelu ja toteutus on tehty yhteistyössä Raaseporin kaupungin, Uudenmaan ELY-keskuksen sekä Traficomin kanssa.Kylätien avulla lisätään kevyen liikenteen turvallisuutta. Billnäsin puistotie ja Vasarasepäntie Billnäsin ruukin…