Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n (LUVY) uudessa VALUME II -hankkeessa parannetaan pilottialueiden luonnonmukaista vesienhallintaa ja vähennetään kuormitusta merenlahtiin. Hankkeen aikana rakennetaan kaksitasouomia ja kosteikkoja. Rakenteilla pyritään mahdollistamaan maatalouden paremmat toimintaedellytykset ilmastonmuutoksen edetessä sekä lisäämään myös alueen luonnon monimuotoisuutta.

Suunnittelussa yhdistetään olemassa olevia digitaalisia paikkatietoja maastokartoituksiin, jotta löydetään sopivimmat paikat vesienhallintarakenteille. Maastokartoituksia tullaan tekemään Raaseporissa Totalfladanin valuma-alueella Storängsbäcken- ja Lillängsbäcken-purojen varsilla, Siuntiossa Bölebäcken-puron varsilla sekä Kirkkonummella Jolkbyån-puron varsilla.
Maanomistajiin tullaan ottamaan yhteyttä, kun mahdollisia vesiensuojelurakenteita haluttaisiin suunnitella yhdessä maanomistajan kanssa tarkemmin. “Meihin voi mielellään olla yhteydessä myös muidenkin alueiden maanomistajat, jos teillä olisi tarjota hyviä paikkoja vesiensuojelurakenteille”, kannustaa LUVYn vesistöasiantuntija Katja Pellikka.
Lisätietoja:
Annika Söderholm-Emas
aluekoordinaattori
hankekoordinaattori
annika.soderholm-emas@luvy.fi
044 528 5019
Katja Pellikka
vesistöasiantuntija
katja.pellikka@luvy.fi
050 475 4452
VALUME II -hanke toteutetaan osana rannikkovesien tilan parantamista tavoittelevaa Rannikkovesivisio 2050 -työtä. Rannikkovesien kunnostamisesta tehtiin kuusivuotinen rahoitussopimus kuntien kanssa vuosille 2023–2028. Visiota rahoittavat tällä hetkellä Raaseporin, Siuntion ja Kirkkonummen kunnat. Hanke sai ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelman rahaa (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, maa- ja metsätalouden vesienhallinta) 210 000 € vuosille 2023–2025. Hanke päättyy 15.6.2025.
Ympäristöministeriön käynnistämä vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019–2023 on merkittävä panostus vesien suojeluun: tavoitteena on Itämeren ja sisävesien hyvä tila.
Lue myös
Långholmen, Strömsön eteläpuolella: kallion louhintaa ja murskausta rakennustyön yhteydessä
26.05.2023
Työ on aloitettu 25.5.2023, ja arvioitu olevan valmis viimeistään 31.7.2023. Rakentajan mukaan maanrakennustyöt pitäisi saada valmiiksi hyvällä marginaalilla tässä ajassa. Päätös_meluilmoitus_Långholmen_Nyström Oy_2023Ladda nerVisa…
Ketosirkka-hankkeen toinen maastokausi on käynnistynyt
19.05.2023
Maisemanhoitohankkeen tavoitteena on vahvistaa luonnon monimuotoisuutta paikallisella tasolla, läntisellä Uudellamaalla. Hankekonsortion muodostavat Raaseporin, Lohjan ja Hangon kaupungit, Uudenmaan virkistysalueyhdistys sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri. Rahoittajia ovat ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelma sekä konsortion…
Pohjanlahtea ylittävät ratasillat Tammisaaressa korjataan, ja Västerbypuron ratarumpua vaihdetaan, kesä-elokuussa 2023
17.05.2023
Siltojen ratapölkyt vaihdetaan, ja silta ratapölkkyjen alla hiotaan koneellisesti ja maalataan. Västerbypuron rummun vaihto on aikataulutettu tehtäväksi 10.-12.6. Sillat korjataan kesä-elokuussa. Työt tehdään pääasiassa ilta- ja yöaikaan, ratalikenteen ehdoilla. Ralf…