Koulujen alkaessa 50 peruskoulua aloittaa kehittämistoiminnan #Uuttakoulua –hankkeessa Uudellamaalla. Hanke on osa Opetushallituksen rahoittamaa tasa-arvoisen peruskoulun kehittämisohjelmaa. Ohjelman erityisenä tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten yhdenvertaisia oppimismahdollisuuksia eri puolilla Suomea. Uudellamaalla hankkeeseen osallistuu 16 kuntaa: Hanko, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula ja Vihti. Tuusulan kunta koordinoi hanketta yhdessä Lohjan kaupungin kanssa.
Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Helsingin yliopisto, Vanhempainliitto, Synesis Oy, PositiivinenCV Oy ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Hankekunnissa hanke on ensimmäinen tässä laajuudessa toteutettu perusopetuksen kehittämishanke. Hankekuntien alueella käy koulua 55 000 peruskoululaista, mikä on enemmän kuin Helsingin kaupungissa. Hankekunnissa on kouluja lähes yhtä paljon kuin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteensä. Hanke on erinomainen alku kattavalle yhteistyölle, sillä hankkeeseen osallistuu lähes neljäsosa hankekuntien kouluista.
#Uuttakoulua -hankkeen erityisenä painopistealueena on vahvistaa koulujen uudistumiskyvykkyyttä, systeemistä kehittämistä ja vahvuuksiin perustuvaa vuorovaikutuskulttuuria. Hankkeessa koulujen ja kuntien perusopetuksen johtoryhmille toteutetaan systeemiseen kehittämiseen perustuva johtoryhmävalmennus, jonka vaikuttavuutta Helsingin yliopisto tutkii. Opettajille järjestetään koulutusohjelma vahvuuslähtöiseen oppimiseen ja positiivisen CV:n käyttöön. Hankkeessa toteutetaan palvelumuotoiluun perustuva projekti Vanhempainliiton kanssa vanhempien opetukseen liittyvien tarpeiden ja toiveiden kartoittamiseksi hankekunnissa. Lisäksi opettajille ja monialaisille työryhmille järjestetään muotoilutyöskentelyyn perustuva kehittämisohjelma, jossa vahvistetaan osallistujien kehittämisvalmiuksia oppimisen ja arjen hyvinvointia vahvistavan toimintakulttuurin kehittämisessä.
Hankkeen aloitustilaisuus on 11.9.2019 9.30 – 15.00 Aalto Yliopistossa Dipolissa. Tilaisuuteen osallistuvat kaikkien hankkeeseen osallistuvien koulujen rehtorit ja kehittämisryhmät.
Hankkeessa järjestetään 12.11.2019 kello 9.00 – 16.00 Järvenpää-talossa Järvenpäässä sivistystoimen johdolle, rehtoreille, kehittämisasiantuntijoille ja poliittisille päättäjille suunnattu alueellinen konferenssi. Tilaisuuden avaa opetusministeri Li Andersson.
Keväällä 28.4.2020 kello 9 – 16 Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää hankkeen kanssa yhteistyössä Heurekassa Vantaalla avoimen hankkeen aiheita ja tuloksia esittelevän tapahtuman.
Hankkeen lopussa toteutetaan alueellinen lasten, nuorten ja opettajien yhteinen osaamisfestari.
Lisätietoja
Minna Lumme
Projektipäällikkö
040 314 3424
Etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Heidi Zopf
Projektikoordinaattori
040 314 3425
Etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Facebook @Uuttakoulua
Twitter @Uuttakoulua
Instagram @uuttakoulua
www.uuttakoulua.fi
Lue myös
Viikolla 40 maksutonta kouluruokailua juhlitaan myös Raaseporissa
29.09.2023
Tänä vuonna juhlimme maksuttoman kouluruokailun 75-vuotisjuhlaa Suomi ja Ruotsi ovat edelleen ainoat maat maailmassa, joissa valtio takaa ilmaisen lämpimän kouluaterian joka päivä. Monissa muissa maissa vanhemmat joutuvat maksamaan koululaisten ateriat…
Kiilan koululla järjestettävät kerhot
30.08.2023
”Harrastamisen Suomen mallia” järjestetään Raaseporissa jo kolmatta vuotta. Harrastustoiminta käynnistyy viikolla 36, eli maanantaina 4.9.2023Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa…
Jokaisella lapsella on oikeus kulttuurikasvatukseen
19.06.2023
Raaseporin kaupunki tarjoaa vuosittain kulttuurielämyksiä jokaiselle raaseporilaiselle lapselle päiväkodista peruskoulun loppuun asti. Tavoitteena on aktivoida lapsia ja nuoria sekä esitellä heille taiteen ja kulttuurin tarjoamia mahdollisuuksia. Kulttuurikasvatussuunnitelman ohjelmat kytkeytyvät täydentävästi…