Raaseporin kaupungin kunniamerkkitoimikunta on päättänyt jakaa niin kutsutun Raasepori-mitalin, “Comitatus Raseburgensis Sigillum” kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvistille seuraavin perusteluin:
”Kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist jää eläkkeelle tänä vuonna.
Lundqvist on viiden vuoden aikana tehnyt merkittäviä ponnistuksia Raaseporin hyväksi. Lundqvistin aikana kaupungin kumulatiivisesta alijäämästä on päästy eroon. Hän on työskennellyt merkittävällä tavalla alueen elinkeinoelämän kanssa ja edistänyt yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lundqvistin aikaa kaupunginjohtajana on leimannut vahvasti koronapandemia. Toiminnan johtamisessa Ragnarin piirteet ovat palvelleet kaupunkia hyvin, ja Raasepori on selvinnyt poikkeuksellisista olosuhteista erittäin hyvin.
Kaupunginjohtajana Ragnar on aina työskennellyt Raaseporin etu mielessään ja saavuttanut monia myönteisiä tavoitteita.”
Valtuuston puheenjohtaja Anders Walls, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anita Westerholm ja kunniamerkkitoimikunnan puheenjohtaja Henrik Lindholm jakoivat mitalin Lundqvistille tiistaina 21. kesäkuuta 2022.


– On suuri kunnia saada vastaanottaa Raasepori-mitali! Viisi vuotta on kulunut nopeaan, ja olemme ehtineet toteuttaa sekä hienoja että myös vaativia projekteja, ja kokeneet myös haasteellisia aikoja, kun pandemia iski suurin piirtein virkakauteni puolessa välissä. Haluan kiittää kaikkia luottamushenkilöitä, kaupungin henkilökuntaa ja tietysti myös kaupungin asukkaita näistä antoisista viidestä vuodesta, sanoo Lundqvist.
Raasepori-mitali on aiempina vuosina jaettu seuraaville henkilöille:
- Saraste Jukka-Pekka, 2011
- Charalambides Alexis, 2011
- Ntallaris Anthony, 2011
- Wickholm Kaj, 2012
- Peltonen Matti, 2013
- Nybom Jan, 2014
- Grunn Torolf, 2015
- Johansson Mårten, 2015
- Höglund Nils-Gustav, 2017
- Simola Tom, 2017
- Sid Sven, 2019
- Forsström Tua, 2020
- Lindberg Ingmar, 2020
- Ekblom Henrik, 2020
- Lundqvist Ragnar, 2022
Mitalin jakoperiaatteiden mukaan kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja tai kaupunginhallituksen puheenjohtaja voi antaa ehdotuksia mitalin saajaksi. Arvioitaessa ansiomerkkiehdotuksen taustalla olevaa panosta on arvioitava aikaansaannosten merkitys, laatu, laajuus ja jatkuvuus. Päätöksen tekee kunniamerkkitoimikunta.
Lue myös
Osallistuva budjetointi 2023 – aika äänestää suosikkiasi!
12.05.2023
Nyt on aika äänestää Raaseporin osallistuvan budjetoinnin suosikkiehdotustasi! Klikkaa eteenpäin osoitteeseen raasepori.fi/osallistuvabudjetointi, tutustu ehdotuksiin ja äänestä suosikkiasi. Äänestysaika päättyy perjantaina 26.5.2023 klo 15. Ehdotukset ja äänestyslomakkeen löydät siis…
Päivitetty palveluverkkoselvitys esiteltiin Karjaalla
10.05.2023
Raaseporin päivitetty, kouluihin ja päiväkoteihin keskittyvä palveluverkkoselvitys esiteltiin eilen illalla Karjaalla Tryckeriteaternissa. Konsultti Mikko Marja-aho Tilakonsultit Oy:stä esitteli selvityksen noin 40 kuulijalle. Paikalla oli myös kaupunginjohtaja Petra Theman, tekninen johtaja…
Hilding Ekelund -kadun avajaiset
19.04.2023
Arkkitehti Hilding Ekelundin (1893-1984) kadun avajaisia vietettiin 18.4.2023 aurinkoisissa merkeissä Karjaalla vesitornin luona. Ekelundia kunnioitettiin omalla nimikkokadulla työstään Raaseporin rakennetun ympäristön puolesta, erityisesti Karjaalla. Ekelund on suunnitellut muun muassa ruotsinkielisen…