Resurssipankki-hanke
Kolmannen sektorin roolin kehittämiseksi ja vahvistamiseksi kotouttamistyössä luotiin Resurssipankki-projekti, joka oli Raaseporin, Lohjan, Karkkilan ja Vihdin yhteinen kaksivuotinen yhteistyöprojekti. Hankkeen rahoittajina toimivat turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF sekä hankkeeseen osallistuvat kunnat. Hankkeen puitteissa järjestettiin erilaisia tapahtumia, tapaamisia, teemakoulutuksia ja muita aktiviteetteja, joiden tarkoituksena oli kehittää ja vahvistaa kolmannen sektorin toimijoita kotoutumistoimijoina sekä kehittää ja syventää eri yhdistysten, organisaatioiden, vapaaehtoisten sekä kuntien välistä yhteistyötä ja verkostoitumista. Hanke alkoi toukokuussa 2018 ja päättyi joulukuussa 2020.
Hankkeen myötä Karjaalla on, yhdessä Suomen Punaisen Ristin ja Emmaus r.y:n kanssa, vuokrattu tilat “Järjestötila Raaseporissa” yhdistystoimintaa varten tammikuusta 2019 lähtien. Tilassa järjestettiin erilaista toimintaa ryhmille sekä muita tapahtumia ja tilaisuuksia. Toimintatilan tarjoamisen yhdistyksille, vapaaehtoisille ja maahanmuuttajataustaisille henkilöille tuki aktiivisia yhdistyksiä ja henkilöitä, ja auttoi löytämään uusia toimijoita ja kehittämään toimintamuotoja, jotka tukevat maahanmuuttajien kotoutumista ja lisäävät kulttuurin moninaisuutta Raaseporissa.
Toimintavuodet 2021-2022
Yhteiskunnallisen tilanteen ja rajoitusten takia vilkas toiminta tiloissa hidastui vuonna 2020 ja 2021. Toiminta ei kuitenkaan kokonaan loppunut. Resurssipankki-hankkeen loppumisen jälkeen kolmannes sektori otti tilan haltuunsa. Järjestötila Agora kuuluu nyt Raaseporin Tapahtumat verkostoon, yhteistyössä Länsi-Uudenmaan maahanmuuttajapalveluiden ja muiden vapaaehtoisten kanssa. Tavoitteena on elvyttää tiloissa harjoitettua vilkasta toimintaa. Pyrimme tavoittamaan olevia yhdistyksiä ja uusia toimijoita. Tällä hetkellä tiloissa toimii Suomikerho ja Radikaalit Ristipistot. Jos tunnette että järjestäväsi toiminta sopisi Järjestötila Agoraan, ota rohkeasti yhteyttä!
Tilatiedustelut: laura.malin@raseborg.fi
Enemmän tietoa Järjestötilassa tapahtumasta toiminnasta löytyy sekä Järjestötilan Facebook-sivulta että RATAn nettisivulta.
