Näinä haastavina aikoina on tärkeää, että otamme kaikki vastuuta tartuntojen leviämisen estämiseksi. Haluamme erityisesti suojella vanhuksia ja teemme kaiken, minkä voimme sen eteen, että tartunnat pysyvät poissa asumisyksiköistämme. Pyydämme nyt, että kaikkien asumisyksiköissämme asuvien vanhusten läheiset osallistuisivat myös tähän työhön.
Tutustukaa etukäteen vierailuja koskeviin ohjeisiin, olkaa yhteydessä henkilökuntaan ja noudattakaa ohjeita, joita he antavat. Pyydämme myös, että ette noutaisi vanhusta kotiin, jos se vain on mahdollista. On todettu, että riskit ovat suuret, että kotivierailulla ollut asukas tuo tartunnan asumisyksikköön. Meidän täytyy pitää kotivierailulta tullut asukas erossa muista mahdollisuuksien mukaan, ja tämän haluamme tietysti välttää.
Ajankohtaiset rajoitukset asumisyksiköissämme ja vuodeosastoilla
Kotilomia ei myönnetä Raaseporin terveyskeskuksen vuodeosastolla joulun ja uuden vuoden aikana koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Lisäiksi kaupungin valmiusryhmä on asettanut seuraavat rajoitukset koskien läheisten vierailuja asumisyksiköissämme:
- Vierailulle voi tulla vain täysin terveenä.
- Kaikki vierailut sovitaan etukäteen, vain 1 vieras kerrallaan/asiakas, kuitenkin maksimissaan 3 vierasta/yksikkö.
- Vierailulle tultaessa ja koko vierailun aikana tulee käyttää kasvomaskia.
- Henkilökunta ohjaa vierailijoille huolellisen käsi- ja yskimishygienian.
- Vierailijat pyrkivät pitämään 2 metrin turvaväliä asiakkaaseen ja henkilökuntaan.
- Aina kun mahdollista, vierailut toimintayksikköön toteutetaan erikseen vierailuun suunnitellussa infektioturvallisessa tilassa, jossa on esimerkiksi pisarasuoja (muovipleksi) asiakkaan ja vieraan välissä. Muutoin vierailu toteutetaan asiakkaan omassa huoneessa, ei yhteisissä tiloissa.
- Vierailun kesto saa olla 30 minuuttia.
Toimintayksikön johtaja vastaa vierailujen turvallisesta järjestämisestä ja voi joutua arvioimaan vierailujen mahdollisuutta uudelleen. Aina vierailut eivät ole mahdollisia.
Potilaiden/asiakkaiden ja mahdollisten saattajien/seuralaisten tulee myös käyttää kasvomaskia vastaanotoillamme, muun muassa terveyskeskuksessa, hammaslääkärin vastaanotolla ja kuntouttavassa toiminnassa.
Lue myös
Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023!
30.12.2022
Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen järjestettäväksi vuoden 2023 alussa. Palvelut löytyvät samasta tutusta paikasta kuin aiemminkin. Palveluissa käytössä olevat puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet vaihdetaan porrastetusti uusiin. Katso ajantasaiset tiedot Länsi-Uudenmaan…
Voimaa vanhuuteen – kevään ohjelma julkaistu!
30.12.2022
Löydät nyt Voima vanhuuteen -projektin kevään ohjatun toiminnan ohjelman täältä (linkki kaksikieliseen esitteeseen). …
Seniori-info
08.12.2022
Länsi-Uudenmaan Seniori-infosta saat apua hyvinvointiin, ikääntymiseen ja arkielämään liittyviin kysymyksiin 20.12.2022 alkaen.Palvelu on tarkoitettu kaikille ikääntyneille sekä heidän läheisilleen.Seniori-info palvelee arkisin klo 9-15 kahdessanumerossa ja sähköpostitse: Läntinen alueHanko, Inkoo, Karkkila,…