ILMOITUS SUUNNITTELUN KÄYNNISTYMISESTÄ JA TUTKIMUSOIKEUDESTA
Valtatien 25 parantaminen maantien 111 liittymän kohdalla tiejärjestelyineen, tiesuunnitelma, Raasepori
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ja Raaseporin kaupunki aloittavat asiakohdassa mainitun tiesuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen.
Tiesuunnitelma käsittää valtatien 25 ja maantien 111 liittymän parantamisen. Lisäksi hankkeessa parannetaan maantien 111 sekä Lepinpellonkadun ja Uikkukujan liittymää.
Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon suunnittelun käynnistymisestä ja tutkimusoikeudesta seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 108 § ja kuntalaki 108 §). Suunnitelman laatijalla on oikeus tehdä kiinteistöillä suunnittelutyön edellyttämiä mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 16 §). Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa on oikeus olla tutkimuksissa saapuvilla ja lausua mielipiteensä asiassa (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 16 § ja 27§).
Suunnittelun edetessä tullaan myöhemmin erikseen ilmoitettavalla tavalla varaamaan tilaisuus mielipiteen ilmaisemiseen suunnitelmasta (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 27 § ja valtioneuvoston asetus maanteistä 3 §).
Valmistuttuaan suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville, jolloin asianosaisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus suunnitelmasta (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 27 § ja valtionneuvoston asetus maanteistä 3 §).
Lisätietoja:
Mira Aaltonen, Uudenmaan ELY-keskus,
mira.aaltonen@ely-keskus.fi, puhelin 0295 026 290
Jan Gröndahl, Raaseporin kaupunki,
jan.grondahl@raseborg.fi, puhelin 019 289 2255
Helsingissä 11.3.2019 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus www.ely-keskus.fi/uusimaa
Lue myös
Bosse on täällä – kesäkuun ensimmäisellä viikolla matkustat ILMAISEKSI!
02.06.2023
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla 5.-11.6.2023 kannattaa Raaseporissa matkustaa julkisilla! Kuljet nimittäin täysin ilmaiseksi Bosse-busseillamme, mihin päin Raaseporia ja kuinka monta kertaa sitten haluatkin matkustaa! Tarkista reitit ja aikataulut uudesta…
Raaseporin uudet latausasemat
25.05.2023
Raaseporin uudet latausasemat on nyt virallisesti avattu Tammisaaren, Prediumin ja Sommaröstrandin vierassatamaan. Latausasemissa voit lukita pyöräsi, ladata kannettavan laitteesi ja sähköpyöräakkusi ilmaiseksi, käyttää ilmaista wi-fi verkkoa, pumpata ilmaa pyörän…
Raaseporin joukkoliikenne uudistuu vaiheittain vuonna 2023
16.05.2023
Raaseporin kaupunki on viemässä läpi joukkoliikenteen vaiheittaista uudistusta. Isona muutoksena joukkoliikenteen taustajärjestelmien digitalisoiminen, kun joukkoliikenteessä otetaan käyttöön valtakunnallinen lippujärjestelmä Waltti. Sähköisten järjestelmien käyttöönotto on muuttamassa oleellisesti myös joukkoliikennesuunnittelua. Digitaalisella harppauksella mahdollistetaan muun…