Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu uudistetaan länsiuusmaalaisten kuntien Espoo, Kauniainen, Hanko, Karkkila, Inkoo, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti yhteistyönä. Hanketta johtaa Espoo, joka tulee hoitamaan kuljetuspalvelun hankinnan ja kaikki kunnat osallistuvat yhteisten, kuljetuspalvelun käyttöä ja myöntämistä ohjaavien ohjeiden kehittämiseen. Myös kuljetuspalvelun käyttäjillä on ollut mahdollisuus osallistua kehittämiseen omilla kokemuksillaan. Ohjeisiin sallitaan tiettyä vaihtelua kuntien välillä, koska kuljetuspalvelun käyttäjien tilanteet ja tarpeet vaihtelevat suuresti. Raasepori on esimerkki hyvin laaja-alaisesta kunnasta, jossa matkat ovat pitkiä jo kunnan sisällä ja monilla palvelut ovat kaukana. Uudella yhteistyöllä pyritään parantamaan saatavuutta kaikille kuljetuspalvelun käyttäjille ja tekemään palvelun käytöstä helpompaa sekä kohtelemaan kaikkia tasapuolisesti.
Lisätietoja löydät täältä.
Projektin suunniteltu eteneminen:
– yksittäiset kunnat hyväksyvät ohjeet keväällä 2019
– välityspalvelut, jotka hallinnoivat kuljetuspalvelujen tilauksia, hankitaan keväällä.
– kesällä hankitaan kuljetuspalvelu vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain mukaan
– syksyllä palvelu koekäytetään yhdessä vapaaehtoisten kehittäjäasiakkaiden kanssa
– loppuvuodesta aloitetaan käyttäjien siirto uuteen palveluun
– pyrkimyksenä on, että siirrot on tehty valmiiksi kesällä 2020.
Lue lisää kuljetuspalveluiden uudistuksesta täällä.
Kevätterveisin,
Vammaispalvelut
Lue myös
Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023!
30.12.2022
Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen järjestettäväksi vuoden 2023 alussa. Palvelut löytyvät samasta tutusta paikasta kuin aiemminkin. Palveluissa käytössä olevat puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet vaihdetaan porrastetusti uusiin. Katso ajantasaiset tiedot Länsi-Uudenmaan…
Vammaisneuvosto
03.06.2022
Kokouspöytäkirja 21.2.2022 Pöytäkirja 21.2.2022Ladda nerVisa…
Hyvinvointialue tiedottaa: vastaa kyselyyn ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden kuljetuspalveluista
29.04.2022
Länsi-Uudenmaan alueen ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden kuljetuspalveluja suunnitellaan parhaillaan. Alueen asukkaille on avattu kysely, jossa pyydämme kertomaan uusiin kuljetuspalveluihin liittyviä toiveita. Kysely on auki 22.4.-20.5. Vastaamaan pääsee…