Terveysviranomaiset suosittelevat koronarokotuksen ottamista. Rokotuksen ottaminen suojaa paitsi työntekijää itseään, myös hänen läheisiään, työkavereita ja avustettavia henkilöitä. Aiemmin rokotusten ottaminen on ollut avustajille viime kädessä aina vapaaehtoista.
Tartuntatautilakia on kuitenkin nyt väliaikaisesti muutettu lisäämällä siihen uusi koronarokotuksiakin koskeva pykälä 48 a. Lakimuutos on voimassa ajalla 1.1.–31.12. 2022, voimaantulon siirtymäaika kestää 31.1.2022 asti. Lakimuutos koskee myös henkilökohtaisen avun palvelua.
Lakimuutoksen myötä vakavan koronavirustaudin riskiryhmään kuuluvaa vammaista henkilöä lähikontaktissa avustavalla henkilökohtaisella avustajalla tulee lähtökohtaisesti olla joko:
- koronarokotteen antama suoja tai
- enintään 6 kuukautta aikaisemmin sairastetun ja laboratoriovarmistetun taudin antama suoja COVID-19-tautia vastaan.
Työnantaja voi käyttää avustajana vain erityisestä syystä henkilöä, joka ei näitä edellytyksiä täytä.
Jatkossa henkilökohtaisen avustajan (tai henkilökohtaisen avun työtä hakevan) tulee esittää riskiryhmään kuuluvalle vammaiselle työnantajalleen selvitys COVID-19-tautia vastaan saamastaan suojasta. Työnantaja voi pyytää rokotusta ja/tai sairastettua tautia koskevat kirjalliset selvitykset avustajalta. Jos työntekijällä ei ole edellä kuvattua suojaa COVID-19-tautia vastaan, tilanne voi johtaa palkanmaksun keskeytykseen.
Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät
Heta-liiton ohjeet
Lue myös
Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023!
30.12.2022
Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen järjestettäväksi vuoden 2023 alussa. Palvelut löytyvät samasta tutusta paikasta kuin aiemminkin. Palveluissa käytössä olevat puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet vaihdetaan porrastetusti uusiin. Katso ajantasaiset tiedot Länsi-Uudenmaan…
Vammaisneuvosto
03.06.2022
Kokouspöytäkirja 21.2.2022 Pöytäkirja 21.2.2022Ladda nerVisa…
Hyvinvointialue tiedottaa: vastaa kyselyyn ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden kuljetuspalveluista
29.04.2022
Länsi-Uudenmaan alueen ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden kuljetuspalveluja suunnitellaan parhaillaan. Alueen asukkaille on avattu kysely, jossa pyydämme kertomaan uusiin kuljetuspalveluihin liittyviä toiveita. Kysely on auki 22.4.-20.5. Vastaamaan pääsee…