
Mustionjoen Åminneforsin kalatiessä on riittänyt liikennettä ja nyt seurannassa on havaittu myös merilohien löytäneen kalatiehen. Kalatiehen asetettu videokamera on tallentanut kuvamateriaalia ensimmäisistä lohista kalatiessä.
Kalojen kulkua Äminneforsin kalatiessä on toukokuusta lähtien seurattu ns. VAKI-laskurilla ja elokuun lopussa saatiin laskurin rinnalle myös videokameraseuranta. Touko-kesäkuussa havaittiin Åminneforsin kalatiessä runsaasti liikennettä, kun VAKI-laskuri tallensi jopa toistasataa ylöspäin vaeltavaa kalaa vuorokaudessa. Hiljaisemman heinäkuun jälkeen liikenne kalatiessä on hieman piristynyt ja elokuun lopussa käyttöönotetun videokameraseurannan perusteella on voitu todentaa myös lohien löytäneen kalatiehen – sitä on osattu odotella jo laskurinkin antamien tietojen perusteella.
”Oli sykähdyttävä hetki nähdä lähes kymppikiloisen lohen lipuvan rauhallisesti koko komeudessaan videokameran ohi” iloitsee kalateiden rakennuttamisesta vastannut Piia Nordström Raaseporin kaupungista.
”Lohikalojen nousu on hankkeen onnistumisen ykkösmittari ja on todella ilahduttavaa nähdä, että kalatie on osoittanut heti toimivuutensa” iloitsee kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anders Walls Raaseporin kaupungilta.
Mustionjoen kalatie toimii mahdollistaen vaelluskalojen, ainakin vimpan ja lohen nousun jokeen. Seuranta jatkuu marraskuun loppuun asti kuluvana vuonna. Seurannan päätyttyä selviää, mitkä kaikki lajit ovat kalatien löytäneet heti ensimmäisenä vuonna. Seurannan pitkän tähtäimen tavoitteena on nousevan kannan ja sen kehittymisen arviointi. Nyt kun nousevien kalojen määrät ovat vielä istutusten varassa ja pieniä, on erityisen tärkeää kyetä arvioimaan rakennettujen kalateiden toimivuutta.
”Rakennettujen kalateiden toimivuuden seuranta on aivan yhtä tärkeää kuin itse rakentaminen”, muistuttaa kalateiden toimivuustutkimuksista vastaavan Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä.
Kalatieinvestointien onnistumista on tärkeä arvioida samalla kun seuraavia toimenpiteitä eli kahden ylimmän kalatien rakentamista suunnitellaan. ”Toteutettujen toimenpiteiden onnistumisen todentaminen on tärkeää myös rahoituksen saamiseksi seuraaviin toimenpiteisiin”. toteaa Jaana Pönni LUVYstä.
Lisätietoja:
Piia Nordström
Yhdyskuntatekniikan päällikkö
Raaseporin kaupunki
piia.nordstrom(at)raasepori.fi
019 2893852
Juha-Pekka Vähä
Hankepäällikkö
Länsi Uudenmaan vesi ja ympäristö ry
juha-pekka.vaha(at)luvy.fi
045 7750 7727



Lue myös
Maanrakennus Sjöberg-ralli Prästkullassa 30.9.2023
20.09.2023
South West Motorsport ry järjestää harrasterallia Prästkullassa lauantaina 30. syyskuuta klo 8-18. Beslut_bulleranmälan_SouthWestMotorsport_9.2023Ladda nerVisa…
Öljyvuoto Pohjankurun satamassa
01.09.2023
Eilen torstaina 31.8.2023 iltapäivällä Pohjankurun satamassa huomattiin öljyvuoto. Pelastuslaitos ja merivartiosto puomittivat alueen, ja yön aikana saaneet rajattua vuotoalueen sekä suojattua omaisuutta sekä ranta-aluetta. Kaupunki seuraa tilannetta ja tekee yhteistyötä…
Eteläkärjen Ympäristöterveys tiedottaa: Uimaveden laatu normaali myös Lappohjan uimarannalla.
09.08.2023
Artikkeli päivitetty 16.8.2023 klo 11.30. Uimaveden laatu on nyt normaali myös Lappohjan uimarannalla, toimenpiteet kumottu! Lappohjan uimarannalta 14.8.2023 otetun näytteen tulokset ovat valmistuneet. Rannan vesi täyttää vaatimukset ja näin ollen…