Kesätyöt 2024

Kesätyöt 2024

21.12.2023 / Cathina Wretdal-Lindström

Kesätyöntekijöiden rekrytointi on vihdoin täällä taas, ja mahdollisuuksia on monia.

Raaseporin kaupunki palkkaa kesälle 2024 nuoria eri tehtäviin kaupungin yksiköissä. Kyse voi olla eri tehtävistä, kuten esim. puistotyöntekijä, laitoshoitaja, keittiöapulainen, museo-opas, urheilukentän hoitaja, uimavalvoja, kirjastotyöntekijä, leiriohjaaja, kulttuurityöntekijä tai kiinteistönhoitaja.

Nuoret, jotka tarvitsevat työharjoittelua opintojaan varten, ovat etusijalla kesätyöläisiä palkattaessa. Nuorten tulee olla syntyneitä 2008 tai sitä ennen.

Korkeakoulussa ja ammattikorkeakoulussa opiskelevien palkka on 1 800 €/kk, ammatti-oppilaitoksissa ja lukiossa opiskelevien 1 550 €/kk sekä muiden nuorten 1 400 €/kk.

Tämän vuoden uutuutena haluamme tarjota pienelle määrälle 2011-2009 syntyneille nuorille (jotka ovat täyttäneet 13 vuotta ennen työn aloittamista) ns. ympäristökesätyöpaikkoja . Ajatuksena on antaa nuorille mahdollisuus tehdä jotain konkreettista ympäristön hyväksi parin viikon ajan. Työ tehdään ulkona, toivon mukaan hienossa säässä, ja siihen sisältyy erilaisia tehtäviä, kuten roskien keräämistä, rikkaruohojen kitkemistä, haravointia ja trimmausta. Kahden viikon palkka työstä on 600 euroa. Lue enemmän ympäristökestyöpaikasta ja hae viimeistään 29.2.2024: https://www.raasepori.fi/artikkelit/kaupunki/avoimet-tyopaikat/ymparistokesatyo-varhaisnuorille/

Kaikki kesätyöhakemukset tehdään sähköisesti (HUOM! Tietoa miten ympäristökesätöihin haetaan tulee myöhemmin). Hakuaika jatkuu 25.2.2024 klo. 23:59 saakka. Pyrimme ilmoittamaan sinulle viimeistään huhtikuun puolivälissä, mikäli olet saanut kesätyötä vai et.

Linkki sähköiseen hakulomakkeeseen ohjeineen löytyy tästä:
Raaseporin kaupungin kesätyöt 2024 – Raaseporin kaupunki – Kuntarekry

Tule meidän tiimiimme!

Lisätietoja antaa rekrytointikoordinaattori Cathina Wretdal-Lindström, puh. (019) 289 2038
careers@raasepori.fi