Raaseporin kaupunki ennallistaa Gåsören-saaren laitumeksi

Raaseporin kaupunki ennallistaa Gåsören-saaren laitumeksi

11.12.2023 / Barbro Österman

Kesällä 2024 laiduntaminen alkaa pienellä Gåsörenin saarella Ramsholmenin pohjoispuolella Tammisaaressa. Ennen kuin lehmät voivat aloittaa laiduntamisen siellä, on tuleva hakamaa ja rantalaidun kunnostettava. Laidun on aidattu syksyllä 2023 ja pian on vuorossa Gåsörenin puuston ja pensaikon raivaus. Työt tehdään talvella 2023–2024, sääolosuhteiden ollessa suotuisat. Raivauksella pyritään luomaan avointa laidunmaata harvalla puustolla.

Toimenpiteet noudattavat Hagen-Ramsholmenin hoitosuunnitelmaa, jonka Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyi vuonna 2021. Hanketta vetää Raaseporin kaupunki ja sitä rahoitetaan ympäristöministeriön HELMI-elinympäristöohjelman varoin.

Mikä on hankkeen hyöty?

Nykyään Gåsören on umpeenkasvanut, ja saarta hallitsee tervaleppä sekä nuori koivikko. Rantoja hallitsee sekä korkea ruoko että nuori vesakko. Tavoitteena on luoda monimuotoisempi ympäristö, joka hyödyttää kahlaajia ja muita matalakasvuisia rantoja suosivia lintuja, ympäristötarkastaja Juha Laiho kertoo.

Hakamaat ovat vähentyneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä, mikä on johtanut siihen, että monet niistä riippuvaiset lajit, kuten monet hyönteiset, ovat uhanalaistuneet. Hankkeen päätavoitteena on vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja auttaa uhanalaisia lajeja. Hakamaan ja sen puistomaisen ympäristön odotetaan lisäävän alueen maisemallista arvoa.

Lisätietoja:

Helmi-hanke: ympäristötarkastaja Juha Laiho, puh. 019 289 2369, juha.laiho@raasepori.fi

Metsän raivaus: metsätalousinsinööri Mats Wikström, puh. 019 289 3834, mats.wikstrom@raasepori.fi