Tarjouspyyntö / Ensiapukoulutukset vuosina 2023–2024

Tarjouspyyntö / Ensiapukoulutukset vuosina 2023–2024

24.10.2022 / Tobias Björklund

Raaseporin kaupunki antaa vuosittain ensiapukoulutusta noin 60 työntekijälle. Haemme nyt ensiapukouluttajaa vuosille 2023–2024 sekä mahdolliselle optiovuodelle.

Toivomme tarjousta noin 60 työntekijän kouluttamisesta vuosittain. Koulutukset on hajautettu koko vuodelle, esim. keväälle ja syksylle, ja koulutuksia tulee pitää sekä suomeksi että ruotsiksi. Koulutusten tulee tasoltaan olla hätäensiapukursseja, 8 tuntia.

Kouluttajalla tulee olla vähintään ammattikorkeakoulutason hoitoalan tutkinto. Lisäksi hänen tulee olla hyväksytty Punaisen Ristin ensiapukouluttaja.

Tarjouksesta tulee käydä ilmi

  • kurssin rakenne ja sisältö
  • vuosittaisten koulutustilaisuuksien määrä sekä osanottajien enimmäismäärä tilaisuutta kohden
  • hinta per tilaisuus ilman arvonlisäveroa.

Raaseporin kaupungin henkilöstöosasto vastaa koulutukseen ilmoittautumisesta ja sopivien tilojen hallinnoinnista.

Valintakriteerit: hinta ja soveltuvuus

Maksuehdot: 21 päivää, verkkolasku. Tarjouksessa tulee ilmoittaa Y-tunnus.

Tarjoukset lähetetään henkilöstöpäällikkö Johan Nylundille, osoitteeseen johan.nylund@raseborg.fi, viimeistään 7.11.2022 klo 13.00.


14.10.2022 / Martina Rosenqvist

Nyt on jälleen aika ilmoittautua mukaan Pomovästin seuraavaan viestintäkoulutustapahtumaan! Teemana on ”Verkkosivut; perusteet ja päivitykset” torstaina 20.10.2022 klo 17.30-20.30. Kurssi on suomenkielinen ja kouluttajan toimii Laura Johansson Lvngroom-yrityksestä.

Koulutus koostuu teoriaosasta jossa käydään läpi keskeiset käsitteet: verkkosivujen rakenne, verkkosivujen suunnittelu ja design, lyhyesti hakukoneoptimointi, eri verkkosivualustat, mitä tulee ottaa huomioon verkkosivuja tilattaessa ja ostettaessa sekä verkkosivustojen ylläpitäminen ja päivittäminen. Teemme myös verrokki-harjoituksen jossa perehdymme eri verkkosivuihin pienissä ryhmissä ja esittäen sitten havaintomme muille osallistujille. Illan lopuksi kaikki osallistuneet saavat muistilistan asioista, jotka tulee huomioida omia verkkosivuja tehdessä, taikka vaihtoehtoisesti niitä ostettaessa.

Koulutus on ilmainen ja pidetään suomeksi Zoomia käyttäen. Osallistumislinkki koulutustapahtumaan lähetetään kaikille ilmoittautuneille viimeistään aamulla ennen luentoa. Ilmoittaudu viimeistään kaksi päivää ennen kyseistä tilaisuutta sähköpostitse: juha.rautalahti@pomovast.fi tai soita 044-700 3920

Pomovästin tämän syksyn koko koulutustarjonnan löydät täältä: https://www.pomovast.fi/fi/ajankohtaista/


29.09.2022 / Stina Kreutzman

Kenelle tuki on tarkoitettu?

Maaseudulla toimivat mikro- ja pienyritykset voivat vielä hakea tukea investointeihin, joilla edistetään
siirtymistä ympäristöystävälliseen teknologiaan tai siirrytään käyttämään uusiutuvaa energiaa oman
yrityksen tarpeisiin. Tuella voi kattaa kolmasosan kustannuksista. Tuen avulla voi hankkia esimerkiksi
aurinkopaneeleita tai ilmalämpöpumppuja ja näin säästää sähkölaskussa.
Siirtymistä uusiutuvaan energiaan tuetaan EU:n elpymisvaroista. Investointi uusiutuvaan energiaan ei
edellytä yrityksen kasvua, kuten tavanomaiset maaseudun yritystuet.
Yrittäjä voi tarkistaa Maanmittauslaitoksen karttapalvelusta, sijaitseeko hänen yrityksensä
tukikelpoisella alueella eli maaseudulla. Tukea ei myönnetä kaupunkialueilla sijaitseville yrityksille. Muita
tavanomaisia Uudenmaan yritystukialueiden rajauksia ei ole käytössä tässä tukimuodossa.

Mihin tukea saa?

Maaseudun mikro- ja pienyritykset voivat saada investointitukea resurssitehokkaan teknologian ja
ympäristöystävällisten energiaratkaisujen hankintaan kuten esimerkiksi aurinkopaneeleihin tai
ilmalämpöpumppuratkaisuihin. Tukea voi hakea, jos ottaa käyttöön uuden tehokkaamman tai energiaa
säästävän ja kohtuullisin kustannuksin toteutettavan tekniikan tai toimintatavan.
Jos yrityksesi on maataloustuotteita jalostava mikro- tai pienyritys (Annex 1-yritys), voit saada
investointeihin 35 % tukea. Tuen määrä voi olla enintään 200 000 euroa.
Muut maaseudun yritykset voivat saada tukea 30 % investoinnin kokonaiskustannuksista (tässä
tarkoitetaan alv 0 % -kustannusta) ja se on de minimis -ehtoista.
Investoinnin on oltava riittävän suuri, jotta tukea voi saada. Tukea ei myönnetä, jos tuen määrä jäisi alle
2000 euron. Tukea ei voi saada käytettyjen koneiden ja laitteiden hankintaan. Myytäväksi tarkoitetun
energian tuottamiseen liittyviin investointeihin tuki ei myöskään sovellu.

Miten ja milloin tukea haetaan?

Aikataulu on nopea, sillä Uudellamaalla vapautui lisää elpymisvaroja haettavaksi erään isomman hankkeen
peruunnuttua. Tukea haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelun kautta 15.10.2022 mennessä.
Aikataulusta johtuen nyt haetaan toteutusvalmiita hankkeita, joissa ovat vaadittavat asiakirjat kunnossa tai
ne saadaan nopeasti hankittua.
Hakemuksen vireilletulo vaatii liiketoimintasuunnitelman ja mahdollisen rakennusluvan tarve olisi hyvä
selvittää etukäteen. Päätöksenteon takaraja on 31.12.2022 EU-rahoituskauden vaihtuessa. Myönteinen
tukipäätös edellyttää lainvoimaista rakennuslupaa, jos investointi vaatii luvan.

EU-maaseuturahaston elpymisvaroista rahoitetaan myös biokaasurakentamista, maatalousinvestointeja,
maaseudun innovaatioryhmiä sekä tukea harvaan asutun maaseudun yritysten omistajanvaihdosten
suunnitteluun. Elvytysvaroilla pyritään erityisesti vaikuttamaan siihen, että investoinneilla olisi myönteisiä
ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. EU-maaseuturahaston elpymisvarat ovat osa laajempaa EU:n
elpymisrahoitusta.


Lue lisää:
• Ruokaviraston tiedotteesta: Säästöä maaseudun yritysten sähkölaskuun – Ruokavirasto
• EU-maaseuturahaston elpymisvaroista Maaseutu.fi -sivustolla: Maaseuturahaston elpymisvarat |
Maaseutu.fi


Uudenmaan ELY-keskuksen maaseuturahoituksen yritysasiantuntijat
• Siina Viskari, 0295 021 178
• Tony Lassas, 0295 021 091
• Juha-Pekka Nikkola, 0295 021 115
• Sähköposti: maaseuturahoitus.uusimaa@ely-keskus.fi
• Verkkosivut: ELY-keskuksen sivut Maaseudun yritysrahoitus – ely – ELY-keskus sekä
maaseutuohjelman viestintäkanava Uudellamaalla www.uusimaaseutu.fi -sivusto ja Facebook-sivu.
• Haluatko tietoa Maaseutuohjelman rahoitustuista? Tilaa Maaseutuohjelman uutiskirje


28.09.2022 / Stina Kreutzman

Pomovästin Viestintäkoulutus syksyllä 2022


Pomoväst järjestää syksyn 2022 aikana viestintäkoulutusta osana keväällä alkanutta Hankekouluamme, joka on suunnattu kaikille alueellamme toimiville yhdistyksille, järjestöille ja yrittäjille.

Koulutus on suunnattu aloittelijoille ja pidemmälle ehtineille kertauksena maustettuna uusilla ajatuksilla ja ideoilla. Onnistunut projekti edellyttää onnistunutta viestintää kaikkien oleellisten sidos- ja kohderyhmien kanssa – siksi olemme valinneet hankekoulumme kolmanneksi koulutusteemaksi viestinnän.


Koulutus on ilmainen ja pidetään suomeksi Zoomia käyttäen.

  • Aihe: Digitaaliset kokoukset – näin aktivoit osallistujat Zoomin ja Teamsin avulla
  • Aika: Torstaina 6.10.2022 (ruots. 5.10.) Klo. 18:00 – 19:30
  • Kouluttaja: Anna Bertills / Bertills & Jung

Zoom ja Teams alkavat olla monille tuttuja työkaluja vuonna 2022. Nyt kohdistuu painopiste enemmän itse kokoustekniikkaan, kuinka kokouksia johdetaan ja kuinka luodaan yhteisöllisyyttä ja aktiivista osallistumista digitaalisesti näyttöruudun kautta. Tämä on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin haasteemme. Anna Bertills luennoi ja opastaa digi-viestinnässä käytettävistä Zoom ja Teams työkaluista, opastaa viestintätekniikoista ja antaa arkisia, hyödyllisiä niksejä.

—————————————————-

  • Aihe: Verkkosivut; perusteet ja päivitykset
  • Aika: Torstaina 20.10.2022 (ruots. 19.10) Klo. 17:30 – 20:30
  • Kouluttaja: Laura Johansson / lvngroom

Koulutus koostuu teoriaosasta jossa käydään läpi keskeiset käsitteet: verkkosivujen rakenne, verkkosivujen suunnittelu ja design, lyhyesti hakukoneoptimointi, eri verkkosivualustat, mitä tulee ottaa huomioon verkkosivuja tilattaessa ja ostettaessa sekä verkkosivustojen ylläpitäminen ja päivittäminen. Teemme myös verrokki-harjoituksen jossa perehdymme eri verkkosivuihin pienissä ryhmissä ja esittäen sitten havaintomme muille osallistujille. Illan lopuksi kaikki osallistuneet saavat muistilistan asioista, jotka tulee huomioida omia verkkosivuja tehdessä, taikka vaihtoehtoisesti niitä ostettaessa.

—————————————————-

  • Aihe: Sosiaalisen median tehokas käyttö
  • Aika: Torstaina 03.11.2022 (ruots.2.11.) Klo. 18:00 – 20:00
  • Kouluttaja: Kristiina Salo / Digitaalivietsinnän konsultti

Koulutus antaa laajan katsauksen siitä kuinka eri sosiaalisen median alustoja käytetään Suomessa, sekä tietoa ja inspiraatiota sivustojen tehokkaasta hyödyntämisestä.

—————————————————-

  • Aihe: Miten rakennat digitaalisen tavaramerkkisi somessa ja verkossa
  • Aika: Keskiviikkona 23.11.2022 (ruots.17.11.) Klo. 18:00 – 19:30
  • Kouluttaja: Emma Geisor / Bertills & Jung

Luennolla opit ajattelemaan strategisesti viestistisi ja sivustojen sisällöstä, sekä mitenkä taktisesti hyödynnät käyttämiäsi kanavia viestinnässäsi ja rakentaessasi tavaramerkkiäsi somessa ja verkossa. Opit myös että kuinka tuotat myyvää ja tunteita herättävää sisältöä ja miten laadit viestisi niin että se tavoittaa ja sisäistetään oikeissa kohderyhmissä? Linn Jung sparraa sanoman, asiakkuuksien ja sisällön tiimoilta.

—————————————————-

Ilmoittaudu viimeistään kaksi päivää ennen kyseistä tilaisuutta sähköpostitse: juha.rautalahti@pomovast.fi tai soita 044-700 3920
Lisätietoja Hankekoulusta antaa hankepäällikkö Juha Rautalahti, puh 044-700 3920.
Aiempien kahden osion, Ideasta hankesuunnitelmaksi ja Hankerahoitus, luentoesitykset ovat nähtävissä kotisivuillamme: https://www.pomovast.fi/fi/hankekoulu/



5.07.2022 / Stina Kreutzman

Yrittäjä, tule vahvistamaan muutoskyvykkyyttäsi!

Etsimme Luotsi Palveluun innostuneita ja sitoutuneita palveluyrityksiä. Jos sinulla on ainakin pari toimintavuotta takana sekä elinkelpoinen yritys niin hae mukaan nyt!

Novagon yritysneuvojat Taina Jukola ja Annika Metsämäki luotsaavat palveluyrityksiä uudistamaan ja
kehittämään yritysten kilpailukykyä.
Vuoden mittaisessa maksuttomassa luotsauksessa palveluyritykset saavat asiantuntija-apua ja pienen
ostobudjetin omaan kehitettävään pilottiinsa.
Pääpainona palvelun tietoiskuissa on tulevaisuus ja digitalisaatio ammattitaitoisten valmentajien
johdolla. Lisäksi tarjoamme yrityskohtaista neuvontaa sekä verkostotumista Keski-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan yrittäjien kanssa.

Ota yhteyttä, kerromme lisää taina.jukola@novago.fi tai annika.metsamaki@novago.fi

Luotsi – yritysten muutoskyvykkyyttä vahvistamassa

Luotsi palvelu luotsaa yrityksiä koronakriisistä elpymiseen. Yritykset tarvitsevat nyt jos koskaan tukea osaamiseen, asiakasymmärryksen kehittämiseen ja ketterään reagointikykyyn. Luotsi palvelussa etsimme yhdessä yrittäjän kanssa yritykselle taloudellista kasvua uudistamalla yrityksen liiketoimintaa kilpailukyvyn edistämiseksi. Kohderyhmänä luovien alojen, hyvinvointi- ja liikunta-alojen sekä muiden palvelualojen mikro- ja pienyritykset painottuen naisvaltaisiin toimijoihin. Posintran toiminta-alueella kohderyhmänä ovat luovien alojen yritykset. Lue lisää: Luotsi – yritysten muutoskyvykkyyttä vahvistamassa – Posintra.fi

Yrittäjän talousavun tietoisku yrittäjille: Yrittäjä, ennakoi!

AIKA
24.8.2022 12:00 – 12:30
PAIKKA
Teams

Yrittäjän talousavun asiantuntijat kertovat, miten yrittäjä voi varautua vaikeisiin tilanteisiin ja huolehtia yrityksensä kannattavuudesta.

Ideasta liikeideaksi

AIKA24.8.2022 17:00 – 18:30
PAIKKA
Teams

Ideasta liikeideaksi -webinaarissa

• pääset pohtimaan ideasi lähtökohtia ja potentiaalia
• saat tietoa ja ohjeita, miten voit kehittää ideastasi liikeidean
• kuulet konkreettisia keinoja idean testaamiseen

Mistä idea yrittäjyyteen?

AIKA7.9.2022 9:00 – 10:00
PAIKKATeams

Oletko kiinnostunut itsesi työllistämisestä ja yrittäjyydestä, mutta sinulla ei vielä ole ideaa? Tule kuuntelemaan miten ideoita syntyy, ja millaisia polkuja yrittäjyyteen on olemassa. 

Tietoiskuihin pääset mukaan Novagon Tapahtumakalenterin kautta:
https://novago.tapahtumakalenterit.fi/

LUOTSI – Yritysten muutoskyvykkyyttä vahvistamassa -hankkeen päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto, rahoituksen myöntäjänä Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hanketta rahoitetaan REACT-EU-rahoituksesta, osana Euroopan unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. Hankkeen päätoteuttaja on Posintra Oy ja osatoteuttajina Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuke ja Novago Yrityskehitys Oy.


12.04.2022 / Stina Kreutzman

Uudenmaan ELY-keskuksen myöntämät maaseuturahaston yritys- ja hanketuet ovat lähes käytetty vuodelta 2022. Näillä näkymin jäljellä olevia yritystukia ja EU:n elpymisvaroja voi hakea 15.8. mennessä ja hanketukia 30.4. ja 30.9. mennessä. Maaseutuohjelman tuissa on ollut jatkuva haku, mutta hakemukset käsitellään valintajaksoittain. Varoja on siis niukasti, mutta hyviä hakemuksia voi vielä jättää. Kesän 2022 jälkeen tiedämme enemmän rahoitustilanteesta – kannattaa tiedustella ajankohtaista tilannetta ennen hakemuksesi jättämistä: maaseuturahoitus.uusimaa@ely-keskus.fi.  Vuoden 2023 alusta alkaa maaseuturahaston uusi kausi osana EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa (CAP 2023-2027) ja silloin on jaossa lisää maaseudun yritys- ja hanketukia. 

HUOM! Nuoren viljelijän aloitustukea ja maatalouden investointitukia voi vielä hakea normaaliin tapaan Uudenmaan ELY-keskuksesta. 

Vuoden 2022 valintajaksot:

Yritystuet (sisältäen EU:n elpymisvarat)

Maaseutuohjelman yritystukien valintajaksot Uudenmaan ELY-keskuksessa ovat:

16.3.-15.8.2022

Hanketuet (sisältäen yritysryhmähankkeet)

Maaseutuohjelman kehittämishankkeiden valintajaksot Uudenmaan ELY-keskuksessa ovat:

1.2.–30.4.2022

1.5.–30.9.2022 

Maatalouden investointituet:

16.3.–15.8.2022

16.8.–15.10.2022

Nuoren viljelijän aloitustuki:

1.2.–30.4.2022

1.5.–31.7.2022

1.8.–31.10.2022


11.04.2022 / Stina Kreutzman

Hankekoulu jatkuu ja nyt on aika saada tietoa eri rahoituslähteistä.
Olemme koonneet yhteen muutamia hankerahoittajia kertoaksemme että mitä mahdollisuuksia
heillä on myöntää rahoitusta yhdistyksille ja pienyrittäjille alueellamme.
Tiistaina 12.04.2022 klo. 17 alkaen pidämme ruotsiksi verkkon välityksellä informaatioillan
Zoomi’a käyttäen ja vastaavasti suomeksi keskiviikkona 20.04.2022 alkaen klo. 17.
Tilaisuudet kestävät korkeintaan 3 tuntia. Tarvitsemme etukäteen ilmoittautumisenne, jotta voimme
lähettää teille linkin tilaisuuksiin. Tilaisuudet ovat ilmaisia.


Rahoittajat ovat informaatioilloissa osittain eri organisaatiot, jotenka voit itse valita, että osallistutko
vain yhteen, taikka kumpaankin tilaisuuteen.


Seuraavat organisaatiot / rahoittajat ovat edustettuina:
Säästöpankkisäätiöt
Suomen Kulttuurirahasto (vain 20.04)
Svenska Kulturfonden (vain 12.04)
Kotiseutuliitto (vain 20.04)
Uudenmaan liitto
Finnvera
Business Finland (vain 20.04)
Rakennerahastot
Leader Pomoväst


Ilmoittaudu viimeistään päivää ennen tilaisuuksiamme sähköpostitse: juha.rautalahti@pomovast.fi
taikka soita numeroon 044-700 3920!
Lähetämme osallistumislinkin sähköpostitse viimeistään infotilaisuutta edeltävänä aamuna.
Lisätietoja Hankekoulusta antaa hankepäällikkö Juha Rautalahti


31.03.2022 / Petra Louhimies

Raaseporin kaupunki toteuttaa vuoden 2022 aikana markkinointikampanjan, ja hakee nyt mainos- tai viestintätoimistoa sen suunnitteluun, koordinointiin, toteuttamiseen ja seurantaan. Löydät tarjouspyyntömme, brändikäsikirjamme sekä graafisen ohjeistuksemme tästä.

Tarjouspyyntö markkinointikampanjan toteutuksesta_Raasepori_3.2022

Ladda nerVisa

Raaseporin brändikäsikirja 2022

Ladda nerVisa

Raaseporin graafinen ohjeisto

Ladda nerVisa

11.03.2022 / Sonja Grönqvist

Yritystontteja on mahdollista varata Horsbäckin alueella.
Tontit voidaan jakaa toivomuksen mukaan ja hinta on 10 euroa/m². Vuosivuokra on 5 % kauppahinnasta ja se sidotaan elinkustannusindeksiin.

Huom! Myyntihinta korotetaan 18.3.2022 lähtien ja uusi hinta on 12 €/m² (teknisen lautakunnan päätös 15.2.2022).

Lisätietoja antaa mittauspäällikkö, puh. 019 289 3821.
S-posti: mittaus@raasepori.fi.


Käyntiosoite: mittausyksikkö, Raaseporintie 37, 10650 Tammisaari.


11.03.2022 / Sonja Grönqvist

Yritystontteja on mahdollista varata Bäljarsin alueella. Hinta on 10 euroa/m². Vuosivuokra on 5 % kauppahinnasta ja se on sidottu elinkustannusindeksiin.

Huom! Myyntihinta korotetaan 18.3.2022 lähtien ja uusi hinta on 12 €/m² (teknisen lautakunnan päätös 15.2.2022).

Lisätietoja antaa mittauspäällikkö, puh 019 289 3821.
S-posti: mittaus@raasepori.fi.

Käyntiosoite: mittausyksikkö, Raaseporintie 37, 10650 Tammisaari.


4.03.2022 / Stina Kreutzman

Seminaari järjestetään Tytyrin Elämyskaivoksessa tiistaina 29.3 klo 9.00-14.30.

Seminaarin osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa Länsi-Uudenmaan matkailustrategian sisältöön. Lisää infoa päivän ohjelmasta tulee piakkoin.

Tarjoamme osallistujille aamupalaa ja seminaarin jälkeen saa jäädä maukkaalle keittolounaalle (omakustanne, 15 €, maksetaan paikan päällä). Lounaan jälkeen tarjoamme kiinnostuneille opastetun kierroksen kaivoksessa.

Päivään kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä kaivoksessa, maan alla on ympäri vuoden +8C. Kokoustila Tytyrisalissa on lämmitetty. Lisätietoja kohteesta www.tytyrielamyskaivos.fi.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan 22.3. asti. Ilmoittaudu tästä.

Päivän ohjelma:

9.00 – 9.30 Aamupala ja verkostoituminen

9.30 – 12.30 Ohjelma (lisää infoa tulee piakkoin)

12.30 – 13.30 Omakustanteinen lounas

13.30 – 14.30 Opastettu kierros Tytyrin kaivoksessa

Länsi-Uudenmaan matkailuseminaarin järjestäjät, ovat Novago sekä alueen kunnat Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio ja Lohja.

Järjestämme osallistujille maksuttoman bussikuljetuksen kotikunnalta Lohjalle, menopaluu, jos tarpeeksi monta ilmoittaa kiinnostuksensa.

Elämyskaivoksen osoite on Kuilukatu 42. Kohteeseen voi tulla myös omalla autolla, kohteessa on parkkialue.

Tapahtuma Facebookissa

Novago logo

Novago Företagsutveckling Ab – Novago Yrityskehitys Oy – Novago Business Development Ltd


28.02.2022 / Stina Kreutzman

Yhdistykset ja pienyrittäjät! Nyt on aika ilmoittautua!

Oletko joskus aikonut hakea hankerahoitusta, mutta se on tuntunut niin vaikealta että olet jättänyt sen
tekemättä? Silloin tämä on ehkä sinua varten! Hankekoulussa opit hankesuunnitelman laatimisen
alkeet, mistä voi anoa hankerahoitusta ja millä tavalla kerrotaan toteutetun hankkeen tuloksista. Tämä
kaikki yksinkertaisella ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Hyvä suunnitelma on usein hyvän hankkeen
perusta ja sen avulla saa myös helpommin rahoitusta.
Pomoväst järjestää vuoden 2022 aikana Hankekoulun, joka koostuu kolmesta aihe-alueesta; Ideasta
hankesuunnitelmaksi, Hankerahoitus ja Viestintä osioista. Tämän lisäksi järjestämme hankeklinikoita, joissa voit saada henkilökohtaisia neuvoja juuri sinun hankkeeseesi.
Hankekoulu on ilmainen ja koostuu erillisistä kokonaisuuksista, voi siis osallistua yhteen tai usampaan.
Kaikki tilaisuudet ovat kaksikielisiä, puhumme toista kieltä ja näytämme esitysmateriaalin toisella
kielellä, jokainen voi siis puhua omaa kieltään.


Osa 1 – ”Ideasta toimintasuunnitelmaksi” klo 17.30 – 20.30 (sis. kahvitauon)

InkooTi 08.03.2022Café Wilhelmsdal, Ola Westmanin Puistotie 1 (puhumme ruotsia)
SiuntioKe 09.03.2022Fanjunkars, Fanjunkarsintie 1
KirkkonummiTo 10.03.2022Kirjastotalo Fyyri, kokoustila Lonoks, Kirkkotori 1
TammisaariTi 15.03.2022Restaurant Centro, Oikotie 8 (puhumme ruotsia)
Hanko Ke 16.03.2022Brankis, Nycanderinkatu 8


Ilmoittaudu viimeistään viikkoa ennen kyseistä tilaisuutta: sähköpostitse
juha.rautalahti@pomovast.fi. Lisätietoja Hankekoulusta: www.pomovast.fi tai hankepäällikkö Juha
Rautalahti, puh 044-700 3920


14.12.2021 / Stina Kreutzman

Raaseporin Yrittäjien sääntömääräinen syyskokous pidettiin 23.11.2021 Fiskarin hotelli Tegelin kokoustilassa, kokouksen jälkeen jäsenyrittäjät viettivät mukavan illan Wärssy ravintolassa.

Henna Ljung valittiin jatkamaan puheenjohtajakauttaan vuodelle 2022. Samalla syyskokous päätti, että hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla kuin vuonna 2021,
vedoten korona-vuoteen, jolloin ei ole päässyt tekemään aktiivisesti vaikuttajatyötä
yhdistyksenä.
“Nyt hallituksen jäsenillä on ymmärrys yhdistyksen vuosikellosta ja ensi vuosi päästään
aloittamaan heti uudella drivella!” sanoo Henna Ljung.

Nick Victorzon, Peik Victorzon, Henna Ljung, Mari Pylväläinen. Kuva: Johan Ljungqvist / Multifoto Oy

Varapuheenjohtajana jatkaa hallituksen jäsen Mats Grönblom. Samaten hallituksen jäseninä
jatkaa Mari Pylväläinen yrityksestä Mariens Oy, Sebastian Laxell yrityksestä Sebastian
Laxell Consulting Oy, Anders Helle yrityksestä Multifoto Oy sekä kassanhoitajana jatkaa
Christer Forsskåhl. Hallituksen kokouksiin osallistuu tarvittaessa kaupungin kehityspäällikkö Jennifer Gammals
sekä Yrityskehitys Oy Novagon asiantuntija Alexandra Stoor.
Henna Ljung on ollut mukana Raaseporin yrittäjien hallituksessa varapuheenjohtajan
roolissa 3 vuotta sekä aloittaa nyt siis toisen kauden puheenjohtajana.

Henna on osallistunut/osallistuu aktiivisesti Uudenmaan Yrittäjien sekä Suomen Yrittäjien luottamusmiehille
järjestettyihin koulutuksiin sekä tapahtumiin.
“Yhteistyöverkko yli aluerajojen on osa ensi vuoden strategiaamme. Olemme koonneet
aktiivisen ryhmän Läntisen Uudenmaan yrittäjäyhdistysten puheenjohtajistosta ja
suunnittelemme yhteistyötä yli kuntarajojen. Yksi hyvä esimerkki tästä on, että voimme
kutsua ruotsinkielisiin tapahtumiin suomenkielisten naapuriyhdistysten ruotsinkielisiä jäseniä
ja päinvastoin. Yhteistyö yli kuntarajojen auttaa meitä löytämään hyviä käytänteitä
naapurikunnilta.

Anders Helle, Mari Pylväläinen, Mats Grönblom, Henna Ljung, Christer Forsskåhl, Sebastian Laxell.
Kuva: Johan Ljungqvist / Multifoto Oy


Toivotamme uusia yrittäjiä mukaan joukkoomme, unohtamatta nykyisiä jäseniämme. Kaikki
yrittäjät ovat meille yhtä tärkeitä iästä ja yrityksen koosta riippumatta. Pystymme
paikallisyhdistyksenä tarjoamaan Suomen yrittäjien jäsenetujen lisäksi jäsenyrittäjillemme
verkostoitumistilaisuuksia sekä asiantuntijakeskusteluja, joihin tarvittaessa kutsumme myös
kaupungin virkamiehiä. Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan kuuluu myös suositut Breakfast
Clubit sekä After Workit, joita tulemme järjestämään jäsenyrityksissämme kuukausittain.”
tiivistää Henna Ljung tulevan vuoden suunnitelmia.

Hallitus yllätti paikallisen yrityksen diplomilla


Henna Ljung on toiminut viimeiset kuusi vuotta yksinyrittäjänä Tammisaaren keskustassa:
“Hallitustyöskentely antaa minulle hyvää vastapainoa yksinyrittäjän arkeen, olen saanut
näinä vuosina paljon uusia kontakteja sekä Raaseporin että koko Uudenmaan alueelta.
Menemme positiivisin mielin supervuoteen 2022 ja viemme yhdessä yrittäjiä eteenpäin!”
Hallitus yllätti paikallisen yrityksen diplomilla
Joulukuussa hallitusten jäsenet kokoontuivat YLP!-pizzeriaan yhteiseen illanviettoon, jossa
paketoitiin vuosi 2021 ja avattiin jo hieman vuotta 2022. Samalla hallitus palkitsi YLP! –
yrittäjät Viktor ja Peik Victorzonit “Sijoitti Raaseporin kartalle 2021”- diplomilla.

Nick ja Peik Victorzon. Kuva: Johan Ljungqvist / Multifoto Oy

YLP! on kuuluisa ympäri Suomen ja on sananmukaisesti sijoittanut Raaseporin Gastronomian
kartalle. Ylp! You local Pizzan maukkaat pitsat syntyvät paikallisista kauden raaka-aineista ja
ravintola on ensimmäinen “zero waste”-ravintola skandinaaveissa.
Tervetuloa tutustumaan YLP!iin sekä kaikkiin Raaseporin yrityksiin!” toivottaa Raaseporin
yrittäjien hallitus.


2.12.2021 / Stina Kreutzman

Yrittäjä,

Tervetuloa Länsi-Uudenmaan online Yritystreffeille ke 8.12.2021, klo 16.30 – 20.30

Online (GoToMeeting & Businessmaker -platform)

Voit kohdata tulevaisuuden yhteistyökumppanisi ja asiakkaasi, sekä luoda verkostoa yritystoimintasi tueksi!

Yritystreffeillä voit vakaalla aikomuksella, mutta pilke silmäkulmassa, speed-deitata muita yrittäjiä. Tapahtumaan voivat tulla mukaan kaikki Länsi-Uudenmaan yritykset toimialaan tai kokoon katsomatta. Myös oppilaitokset, kunnat, yhdistykset ja liiketoimintaansa vasta aloittelevat toimijat sekä naapurikuntien yritykset ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan. Rekisteröidy mukaan 8.12. klo 14.00 mennessä.

Klikkaa tästä ja rekisteröidy!

Tapahtuma toteutetaan kokonaisuudessaan etäyhteyden avulla. GoToMeeting – etäyhteys on avoinna koko tapahtuman ajan. Voit esitellä siellä yrityksesi toimintaa ja verkostoitua silloin, kun sinulla ei ole sovittuna kahden keskisiä treffejä. Saat GoToMeeting -etäyhteyslinkin sähköpostiisi hieman ennen tapahtumapäivää.

Jos vielä mietit, tässä hyödyt tapahtumasta:

+ Ekologisen ja tehokkaan tavan verkostoitumiseen verkon välityksellä

+ Tavata potentiaalisia uusia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita

+ Päästä harjoittelemaan myyntiä tositoimissa ja tositarkoituksella

+ Päästä vaihtamaan ajatuksia mielenkiintoisten kollegojen kanssa

Vielä ehtii mainiosti ilmoittautua ja sopia treffejä!

TAVATAAN YRITYSTREFFELLÄ!


19.10.2021 / Petra Louhimies

Maaseudun mikro- ja pienyritykset voivat 18.10. alkaen hakea tukea investointeihin, jotka edistävät uusiutuvan energian käyttöönottoa ja yrityksen energia- ja resurssitehokkuutta.

Investoinnit rahoitetaan EU:n elpymisvaroista, joilla helpotetaan toipumista koronakriisistä.

Lue lisää:


15.10.2021 / Minttu Peuraniemi

Raaseporin kaupungin kaavoitus hankkii fasilitointipalvelun kehityskuvatyön vuorovaikutusta varten. Tarjoukset on jätettävä viimeistään 29.10.2021. Lisätietoja antaa maankäyttösuunnittelija Minttu Peuraniemi, minttu.peuraniemi@raasepori. fi, puh. 019-289 3844.


14.09.2021 / Petra Louhimies

Etsimme Luotsi Palveluun yrityksiä mukaan! Novagon yritysneuvojat Annika Metsämäki ja Taina Jukola luotsaavat yrityksiä noin vuoden mittaisessa palvelussa uudistamaan ja kehittämään yritysten kilpailukykyä.

Palvelussa yrittäjät saavat yrityskohtaista neuvontaa, työpakettikokonaisuuksia ammattitaitoisten kouluttajien johdolla ja verkostotumista Keski-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan yrittäjien kanssa.

Luotsi Palvelu starttaa nyt syyskuussa, ilmoittaudu mukaan!

annika.metsamaki@novago.fi tai taina.jukola@novago.fi

Luotsi Palvelun päätoteuttaja on Posintra, osatoteuttajia ovat Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuke ja Novago Yrityskehitys Oy. Hanke on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella.


14.09.2021 / Petra Louhimies

Novagon järjestämän GAME of IDEAS III yritysideakilpailun loppukilpailu lähestyy vauhdilla. Alkukarsintojen jälkeen loppukilpailussa on tänä vuonna mukana kahdeksan todella mielenkiintoista yritysideaa.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan paikan päälle seuraamaan jännittävää kilpailua ja äänestämään suosikkiasi. Samalla pääset verkostoitumaan alueen muiden yrittäjien kanssa pienen tarjoilun lomassa klo 16.00 alkaen.

Ohjelma

klo 16.00 – 16.45 Verkostoituminen & pientä tarjoilua
klo 17.00 Kilpailu alkaa!
klo 19.20 – 19.50 Tauko-ohjelma: haastattelussa vuoden 2020 kilpailijoista Sebastian Laxell (Whiteboard.fi) ja Tomi Koivulehto (BNG Palvelut Oy)
20.00 – 20.15 Voittajien julkistaminen!

Ilmoittaudu mukaan ti 14.9.2021 mennessä.

Striimauslinkki tapahtumaan löytyy Novagon nettisivuilta, Länsi-Uusimaa ja Västra Nyland lehtien kotisivuilta. Novagon sivuilta löydät myös äänestyskoodin ja ohjeet!

Novago järjestää kilpailun yhteistyössä alueen yrittäjäjärjestöjen ja muiden alueen toimijoiden sekä FiBAN bisnesenkeliverkoston kanssa. Tämän vuoden finaalin juontaa Reidar Wasenius. Tuomariston bisnesenkelit ovat: Annukka Mickelsson, Reima Linnanvirta ja Olli Malmivaara.


8.09.2021 / Petra Louhimies

EU-maaseuturahaston elpymisvaroja on kaikkiaan maassamme jaossa 207,5 miljoonaan euroa, josta maaseudunyrityksille kohdennetaan 26 miljoonaa. Tukihaku aukeaa lähiaikoina. Nyt maatilakytkentäisten yritysten sekä maaseutualueiden mikro- ja pienyritysten kannattaa lähteä valmistelemaan hankkeita, jotka liittyvät uusiutuvan energian, tehokkaampien tai energiaa säästävämpien tekniikoiden käyttöönottoon, digitaalisuuteen tai omistajainvaihdoksiin.

Rahoitusta on haettavissa suhteellisen lyhyt aika, joten nyt haetaan toteutusvalmiita hankkeita, joissa ovat vaadittavat asiakirjat (luvat) kunnossa tai ne saadaan nopeasti hankittua. Seuraavaksi esitetyt tiedot ovat ennakkotietoja elpymisvaroista ja niiden ehdoista, joten muutokset näihin ovat mahdollisia.

Investointikohteet ja ehdot

Elpymisvaroja suunnataan maaseutualueiden mikro- ja pienyrityksille, maatilakytkentäisille yrityksille sekä maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostusyrityksille (mikro- ja pienet). Tukea voi mm. saada seuraaviin aineettomiin ja aineellisiin investointeihin:

• Uuden tehokkaamman tai energiaan säästävän taikka muilla tavoin BAT-vaatimuksen (Best Available Technology) täyttävän tekniikan tai toimintatavan käyttöön ottaminen.
• Digitaalisuuden lisääminen yritystoiminnassa.
• Energiamuodon vaihtaminen uusiutuvaan energiaan. Uusiutuvan energian käytön lisääminen (esim. aurinkopaneelit ja ilmalämpöpumput). Uusiutuvan energian tuotanto oman yrityksen käyttöön (yrityksen toimitilat).
• Energia ja materiaalitehokkuuden parantaminen sekä hävikin vähentäminen (yrityksen resurssitehokkuutta parantavat aineelliset ja aineettomat investoinnit).
• Uusiutuvaa energiaa tuottavien olemassa olevien laitosten uudistaminen

Tukea voivat hakea joko aloittavat tai jo toimivat yritykset, joiden investointi toteutetaan tukikelpoisella maaseutualueella (SYKE:n määritelmä). Tukea ei siis myönnetä kaupunkialueilla sijaitseville yrityksille eikä myöskään käytettyihin koneisiin tai laitteisiin. Jos yritys toimii asuinrakennuksen kanssa samalla tontilla, tuki on mahdollinen. Kyseiset tukiehdot mahdollistavat myös energiainvestoinnit maatilakytkentäisissä yrityksissä, joissa yritystoimintaa harjoitetaan saman Y-tunnuksen alla maatalouden yhteydessä.

Maatalouden ulkopuolista liiketoimintaa harjoittaville mikro- ja pienyrityksille sekä maatilakytkentäisille yrityksille investointien tukitaso on 30 %. Hyväksyttävien kustannusten tulee olla vähintään 10 000 euroa ja investointeihin sovelletaan yleistä de minimis –asetusta.

Maataloustuotteita ja elintarvikkeita jalostaville mikro- ja pienyrityksille sekä monialaisille maatiloille investointien tukitaso on 35 %. Hyväksyttävien kustannusten tulee olla vähintään 10 000 euroa. Tuen enimmäismäärä on 200 000 euroa (Annex I-tuotteet). Muiden lopputuotteiden (Non-Annex I) osalta tuki myönnetään de minimis –ehtoisesti.
Biokaasua tuottavien uusien laitoksien tai tuotantoyksiköiden investointitukitaso on 50 %. Hyväksyttävät kustannukset vähintään 10 000 €. Hyväksyttävät kokonaiskustannukset enintään 2 milj. €. Laitoksen enimmäiskoko voi olla kokonaisteholtaan enintään 2 MW.

Omistajanvaihdokset

Alkavien mikro- ja pienyritysten, jotka työllistävät ja sijaitsevat harvaan-asutulla ja ydinmaaseudulla (SYKE:n luokitus), on mahdollista hakea elpymisvaroja omistajavaihdoksien valmisteluun liittyvien ohjaus-, neuvonta- ja asiantuntijapalveluiden hankkimiseen. Omistajanvaihdosten tukitaso on enintään 10 000 euroa vaihdosta kohden. Pienin myönnettävä tuki on 2000 euroa.

Elpymisvarojen hakeminen ja valinta rahoitettavaksi hankkeeksi

Hakemukset tehdään Hyrrä-järjestelmän kautta alueen ELY-keskukseen. Haun aukeamista tullaan ilmoittamaan myöhemmin.

ELY-keskus pisteyttää saapuneet hakemukset valintaperusteita käyttäen ja valitsee rahoitettavaksi ne hankkeet, jotka täyttävät valintaperusteet parhaiten. Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomiota erityisesti hankkeen toteutumisvalmiuteen sekä hakijan kykyyn aloittaa toteutus mahdollisimman pian valinnan jälkeen. Rahoitettavien hankkeiden elpymisrahat tulee käyttää sitomisvuotta seuraavien kolmen vuoden aikana.

Lisätietoja

Lue lisää elpymisvaroista: Maaseutu.fi -sivusto

Uudenmaan ELY-keskuksen yritysasiantuntijat

Siina Viskari, siina.viskari(at)ely-keskus.fi, 0295 021 178
Tony Lassas, tony.lassas(at)ely-keskus.fi, 0295 021 091
Juha-Pekka Nikkola, juha-pekka.nikkola(at)ely-keskus.fi, 0295 021 115

Uudenmaan ELY-keskus
Yrityskehittäminen
Uudenmaan ELY-keskus, PL 36, 00521 Helsinki
Käyntiosoite: Uudenmaan ELY-keskus, Opastinsilta 12 A, 2. krs, 00520 Helsinki
Puh. 0295021180


8.09.2021 / Petra Louhimies

EU-maaseuturahaston elpymisvaroja on mahdollista hakea hankkeisiin, joilla parannetaan digitaalisuutta, ilmasto- ja ympäristötoimia yrityksissä sekä maaseudun tietoliikenneyhteyksiä. Rahoitusta on haettavissa suhteellisen lyhyt aika, joten nyt haetaan toteutusvalmiita hankkeita, joissa ovat vaadittavat asiakirjat (luvat) kunnossa tai ne saadaan nopeasti hankittua.

Elpymisvaroista rahoitettavilla hankkeilla on omat valintakriteerinsä, ja hankevalinnassa haetaan elvytysvaroille asetettuja tavoitteita täyttäviä kohteita. Hakemukset tehdään Hyrrä-järjestelmän kautta alueen ELY-keskukseen. Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomiota erityisesti hankkeen toteutumisvalmiuteen sekä hakijan kykyyn aloittaa toteutus mahdollisimman pian valinnan jälkeen. Rahoitettavien hankkeiden elpymisrahat tulee käyttää sitomisvuotta seuraavien kolmen vuoden aikana.

Rahoitustuenhaku on jo avoinna laajakaistainvestoinneissa ja maatilojen investoinneissa. Maaseudun innovaatioryhmien kohdalla se aukeaa piakkoin. Haun aukeamisesta yritysten osalta ilmoitetaan myöhemmin ja tiedot yrityksiä koskevista tuista perustuvat ennakkotietoihin.

Laajakaistainvestointien haku parhaillaan käynnissä – toinen hakukierros päättyy 30.9.2021

Laajakaistainvestoinneissa on tällä hetkellä menossa toinen hakukierros 15.6.–30.9.2021. Rahoitus kohdennetaan maaseudun alueille, jotka eivät markkinaehtoisesti rakennu. Tukiprosentti voi olla jopa 70 %. Tukirahaa ei ole kiintiöity ELY-keskuksittain, vaan hankkeita rahoitetaan sitä mukaan, kun niitä syntyy. Päätökset rahoitettavista hankkeista tulevat syksyn aikana, mutta hankkeen voi aloittaa jo omalla riskillä, kun hakemus on tullut vireille ELY-keskukseen. Lue lisää asiasta.

Maaseudun mikro- ja pienyritykset sekä maatilakytkentäiset yritykset

Ennakkotietojen mukaan tukea voi hakea investointeihin, jotka koskevat digitaalisuuden lisäämistä sekä uusiutuvan energian käyttöönottamista ja -lisäämistä. Investoinnit voivat olla esim. aurinkopaneeleita, ilmalämpöpumppuja, biolaitosten rakentamista, uusiutuvan energian tuotantoa oman yrityksen käyttöön, energia ja materiaalitehokkuuden parantamista tai hävikin pienentämistä tai uusiutuvaa energiaa tuottavien laitosten uudistamista. Tukea voi hakea, jos ottaa käyttöön uuden tehokkaamman tai energiaa säästävän tai muilla tavoin BAT- vaatimukset (Best Available Technology) täyttävän tekniikan tai toimintatavan.

Tukea voivat hakea maaseutualueiden mikro- ja pienyritykset, maatilakytkentäiset yritykset sekä maataloustuotteita ja elintarvikkeiden jalostavat mikro- ja pienyritykset (ml. maatilakytkentäiset yritykset). Yritys voi olla joko aloittava tai jo toimivakin. Tukea ei myönnetä kaupunkialueilla sijaitseville yrityksille, eikä käytettyjen koneiden ja laitteiden hankintaan.

Hyväksyttävien kustannusten tulee olla vähintään 10 000 euroa. Tukiprosentti elintarvikkeiden jalostusyrityksien hankkeissa on 35 % ja tuen enimmäismäärä 200 000 euroa (Annex I -tuotteet) ja muilla lopputuotteilla de minimis- ehtoisesti. Muiden yritysten hanketukitaso on 30 % ja se on de minimis -ehtoista.

Biokaasua tuottavien uusien laitoksien tai tuotantoyksiköiden investointitukitaso on 50 %. Hyväksyttävät kustannukset vähintään 10 000 €. Hyväksyttävät kokonaiskustannukset enintään 2 milj. €. Laitoksen enimmäiskoko voi olla kokonaisteholtaan enintään 2 MW.

Maaseudun mikro- ja pienyritysten omistajainvaihdokset

Ennakkotietojen mukaan elpymisvaroilla tuetaan myös aloittavien mikro- ja pienyritysten (työllistävien) omistajainvaihdoksia harvaanasutulla ja ydinmaaseudulla (SYKE:n määritelmä). Tukea voi hakea omistajavaihdoksien valmisteluun liittyvien ohjaus-, neuvonta- ja asiantuntijapalveluiden hankkimiseen. Tuki on enintään 10 000 € kertakorvauksena ja pienin myönnettävä tuki 2 000 €.

Maatiloille suunnatut elpymisvarat

Maatilojen on mahdollista hakea elpymisvaroja työympäristöä, tuotantohygieniaa, eläinten hyvinvointia tai ympäristön tilaa edistäviin investointeihin. Nämä investoinnit voivat olla esimerkiksi tuotantotilojen ilmanvaihdon parantamiseen liittyviä, lantaloiden kattamisia, apevaunuja ja uusiutuvan energian käyttöönottamista, kuten aurinkopaneelien hankintaa, hakelämpökeskuksen rakentamista, tai vaikkapa biokaasutuotantolaitoksen rakentamista. Maataloudessa käytettävän biokaasun tuotantoinvestointiin tuki nousee 40 %:sta 50 prosenttiin. Muuten tukiprosentit ja tukiehdot pysyvät entisellään maatilojen osalta.

Maaseudun innovaatioryhmät

Maaseudun innovaatioryhmien eli EIP-ryhmien (EIP = European Innovation Partnership) hakukierros on 7.9.-29.10.2021. EIP-hankkeilta edellytetään, että ne edistävät joko digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa, siirtymistä vihreään talouteen tai parantavat alkutuotannon sopeutumis- ja stressinsietokykyä muuttuvissa olosuhteissa. EIP-hankkeista on infotilaisuudet 7.9. ja 7.10. Lue lisää asiasta.

Lisätietoja

Lue lisää elpymisvaroista: Maaseutu.fi -sivusto

Uudenmaan ELY-keskuksen yritysasiantuntijat

• Siina Viskari, siina.viskari(at)ely-keskus.fi, 0295 021 178
• Tony Lassas, tony.lassas(at)ely-keskus.fi, 0295 021 091
• Juha-Pekka Nikkola, juha-pekka.nikkola(at)ely-keskus.fi, 0295 021 115
Uudenmaan ELY-keskuksen hankeasiantuntijat
• Juha Mäkinen, juha-k.makinen(at)ely-keskus.fi, 0295 021 110 (laajakaista-hankkeet)
• Maria Konsin-Palva, maria.konsin-palva(at)ely-keskus.fi, 0295 021 081
• Miia Koivunen, miia.koivunen(at)ely-keskus.fi, 0295021180

Uudenmaan ELY-keskus
Yrityskehittäminen
Uudenmaan ELY-keskus , PL 36, 00521 Helsinki
Käyntiosoite: Uudenmaan ELY-keskus, Opastinsilta 12 A, 2. krs, 00520 Helsinki
Puh. 0295021180


7.09.2021 / Petra Louhimies

Raaseporin yrittäjät ovat valinneet vuoden yrittäjäksi Oy Daniek Ab / Rengasmarket Tammisaari

Oy Daniek Ab perustettiin Tammisaaressa vuonna 1990. Aluksi toimintaan kuului renkaiden myynti Esson toiminnan sekä huoltoaseman tilojen yhteydessä. Toiminta vahvistui vuonna 1994 ajoneuvojen vuokraustoiminnalla, tämä aloitettiin yhdellä pakettiautolla sekä yhdellä henkilöautolla. Vuonna 2000 yritys sijaitsi Tammisaaren Rautatienkadulla, tällöin alkoi renkaiden myynti tosissaan ja yritys sai aputoiminimen Rengasmarket Tammisaari. Jo viiden vuoden kuluttua vuonna 2005 muuttivat he nykyiseen toimitilaansa Valkovuokonkuja 1.

Nykyään vuonna 2021 heidän rengashotellissa säilytetään noin 1400 ajoneuvon renkaat sekä vuokrattavana on kolme pakettiautoa, yksi minibussi, neljä henkilöautoa sekä kaksi peräkärryä. Toiminnan kasvaessa alkavat nykyiset tilat olemaan aikansa palvelleita ja omistajilla on kehitysideoita, näitä varten he pitävät silmänsä auki uusille ratkaisuille.
Sukupolvenvaihdos aloitettiin vuonna 2012, tällä hetkellä Oy Daniek Ab on veljesten Kim (40%) ja Mats (40%) Danielsson sekä isän Kjell Danielssonin (20%) omistuksessa.

Korona:
“Olemme pärjänneet koronan aikana oikein hyvin. Keväällä 2020 sen puhjetessa oli myynti hieman pienempi, mutta jo kesästä 2020 lähtien asiakasmäärä kasvoi entisestään. Tähän vaikutti kaupungissa vierailevien turistien määrä, kesäasukkaiden muutto paikkakunnalle sekä paikallisten asukkaiden halu käyttää paikallisia palveluita. Juuri koronan puhjettua rakensimme yhden vuokra-autoistamme huoltoautoksi voidaksemme palvella asiakkaitamme myös heidän kodeissaan. Tästä palvelusta tuli todella suosittu, jota monet ovat käyttäneet. Palvelu on edelleen toiminnassa ja tulee mitä luultavimmin pysymään yrityksen palveluna jatkossakin.” kertoo Kim Danielsson.

Vuoden yrittäjä palkittiin Raaseporissa Yrittäjän päivänä 5.9.2021. Juhlapäivänä paikalliset yrittäjät kokoontuivat viettämään mukavaa päivää yhdessä Påminnessa (Suomen eteläisin laskettelukeskus). Päivän ohjelmassa oli leikkimielinen yrittäjien välinen mäkiautokisa sekä herkuttelu Piazza Foodin sekä Cafe Antiquen tarjoiluista, nämä molemmat yritykset ovat myös yrittäjäyhdistyksen jäsenyrityksiä. Tunnelmannostattajana musisoi paikallinen bändi the WaLe’s.

Perusteluita valintaan ovat yrityksen pitkäaikainen toiminta, jo yli 30 vuotta, sekä jatkuva toiminnan kehittäminen. Sukupolvenvaihdoksen vienti kunnialla läpi. Satsaaminen hyvinvoivaan henkilökuntaan sekä sesonkiaikaan myös nuorten työllistäminen erilaisiin työtehtäviin.

Valintaan osallistuivat Raaseporin Yrittäjät ry:n hallitus, Raaseporin kaupungin kehitysosasto
sekä Novago Yrityskehitys Oy.


Lisätietoja:
Henna Ljung
Puheenjohtaja, Raaseporin Yrittäjät ry
0503583024
raaseporin@yrittajat.fi / hennas@msn.com


9.06.2021 / Petra Louhimies

Yrittäjille suunnattu kustannustuki on nyt haettavissa 23.6.2021 asti. Tämä kierros soveltuu myös yksinyrittäjille ja positiivinen päätös on nyt paljon helpompi saada kun aikaisimmissa hakukierroksissa. Löydät tietoja tuesta sekä hakukanavan Valtiokonttorin sivuilta. Pyydä kirjanpitäjältäsi apua sekä tarvittavat tiedot tuen hakemiselle. Myös Novagon yrityskehityskeskus auttaa, voit soittaa joko Annika Metsämäelle 044-046 4481 tai Taina Jukolalle 044-758 5691 tai laittaa sähköpostia osoitteeseen yritysapu@novago.fi.

Kenelle kustannustuki on tarkoitettu?

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronapandemian vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia tukikauteen (1.11.2020–28.2.2021) kohdistuvia palkka- ja muita kuluja. Kustannustuen tavoitteena on yritysten toiminnan jatkuvuuden tukeminen koronapandemian aikaansaamassa vaikeassa tilanteessa sekä konkurssiin ajautuvien yritysten määrän vähentäminen järjestämällä yrityksille lisäaikaa toiminnan ja kustannusten sopeuttamiseen koronapandemian aiheuttaman kriisin pitkityttyä ja tartunta-aaltojen palattua. Lue lisää kustannustuesta Valtiokonttorin sivuilta.

Onko sinulla oikeus sulkemiskorvaukseen?

Tarkista myös mahdollisuutesi sulkemiskorvaukseen jos koronasäännöt ovat sulkeneet toimitilasi ovet. Korvaus on haettavissa neljän kuukauden aikana sulkemismääräyksen päättymisestä. Myös tämä korvaus haetaan Valtiokonttorilta.

Yrittäjä – jos sinulla on oikeus tukeen niin hae sitä!


3.06.2021 / Petra Louhimies

Kilpailu on oiva mahdollisuus sinulle, jolla on rohkeutta, bisnesvaistoa ja palavaa intoa tuoda ideasi esiin.

Hae viimeistään 2.8.2021 – novago.fi/goi3

gjutare hanterar smält järn

Bisnesideakilpailu Game of Ideas järjestetään kolmatta kertaa. Nyt etsimme taas uusia bisnesideoita! Ensimmäisessä vaiheessa hakijat esittävät bisnesideansa verkon välityksellä Novagon tuomaristolle ja loppukilpailun juontajalle Reidar Waseniukselle. Näistä lupaavimmat valitaan 21.9.2021 klo 17.00 – 20.00 pidettävään loppukilpailuun, joka striimataan ja tallennetaan. Tarjoamme tarvittaessa sparrausta ideasi ja esityksesi kehittämiseen 30.6. asti.   Kilpailussa parhaat ideat palkitaan kolmessa eri kategoriassa; houkuttelevin investointi, vahvin tiimi ja  lupaavin liikeidea. Myös yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan!

Kilpailuun voi ottaa osaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Mikäli luova idea kutkuttaa mieltä ja sen esittely bisnesenkeleille houkuttaa, kilpailuun voi osallistua myös muualta päin Suomea.  

Hae rohkeasti mukaan:

1. Pääset sparraamaan liikeideaasi!
2. Testata ideasi todellisten ammattilaisten edessä!
3. Saat näkyvyyttä tuotteellesi tai palvelullesi!
4. Myös isoille tuotteille ja ideoille on tilaa Ruukissa!
5. Mahdollisuuden enkelisijoitukseen!  

Tästä pääset suoraan täyttämään hakemuksen! Lue lisää: novago.fi/goi3 tai ota yhteyttä gameofideas[at]novago.fi

Katso Sebastian Laxellin menestystarina vimeossa!

Kilpailun järjestää Novago yhteistyössä Raaseporin yrittäjien, Billnäsin ruukin sekä Fibanin – Finnish business angels network:in kanssa


9.03.2021 / Petra Louhimies

Kysymme ihmisten tunteita Raaseporia ja sen alueita kohtaan yhteistyössä empatia-analytiikkayhtiö NayaDaya Oy:n kanssa. Tunteiden kautta voimme ymmärtää kuntalaisten ja muualla asuvien erilaisia kokemuksia Raaseporista.

Osallistumalla anonyymiin kyselyyn saat äänesi kuuluviin aivan uudella tavalla!

Kysely on avoinna 23.3.2021 asti. Kiitos osallistumisestasi!

Vinkki! Jaa kyselyn linkkiä mielellään perheellesi ja tutuillesi. Voit myös auttaa esim. vanhempiasi tai lapsia täyttämään kyselyn. Mitä enemmän vastauksia, sen tarkempi tulos.
Linkki: https://link.webropol.com/s/raasepori

Tunnekysely on osa kaupungin brändityötä. Voit lukea lisää brändityöstä täällä.


9.03.2021 / Petra Louhimies

Puurakentaminen tarvitsee monenlaisia kokeneita ja uusia tekijöitä, jotka tarvitsevat toisiaan. Suunnittelija, rakentaja, materiaalituottaja tai muu puualan ammattilainen, tilaaja tai puurakentamisesta vasta kiinnostunut rakentaja, verkostoidu Puurakentamisen treffeillä! Kerro mitä tarjoat tai tarvitset ja tapaa kumppaneita kahden kesken.

Osallistujat voivat sopia toistensa kanssa kahdenkeskisiä treffejä ti 23.3. klo 15.00 saakka. Mukaan pääset täyttämällä rekisteröitymislomakkeen: kerro sen avulla itsestäsi lisää. Rekisteröitymisen jälkeen kirjaudu sisälle tapahtumasivulla, tutustu muihin osallistujiin ja sovi itsellesi kahdenkeskisiä treffejä!

Osallistuaksesi tarvitset tietokoneen tai mobiililaitteen, jossa on mikrofoni ja kamera. Lisää ohjeita ja vinkkejä löydät kirjauduttuasi sisään valikosta kohdasta Ohjeet ja vinkit.

Järjestämme to 18.3. klo 8.00-9.00 treffien infotilaisuuden, jossa kuulet lisää niin treffeistä, niiden sisällöistä kuin vinkkejä verkostoitumiseen. Pääset infotilaisuuteen mukaan täältä.

Lue lisää tapahtumasta täällä.

Tapahtuman järjestää Seutukaupunkien yritysverkosto

Aila Ryhänen
projektiasiantuntija
Seutukaupunkien yritysverkosto
aila.ryhanen@suupohja.fi


26.02.2021 / Petra Louhimies

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 24.2.2021 tehnyt päätöksen, joka velvoittaa lukuisia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueen toimijoita varmistamaan yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Päätös koskee seuraavia toimijoita:

  • yksityiset yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt
  • yksityiset elinkeinonharjoittajat
  • kunnat ja kuntayhtymät
  • uskonnolliset yhdyskunnat
  • julkisoikeudelliset laitokset.

Päätös on voimassa 25.2.–14.3.2021 ja se on väliaikaisen tartuntatautilain pykälän 58 d mukainen. Aluehallintoviraston päätös ei koske ravintoloita – ravintoloiden toiminnan rajoittamisesta päättää valtioneuvosto.

Päätös koskee toimijoiden sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun, sekä rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan toiminnan järjestäjä vastaa tiettynä ajankohtana.

Aluehallintovirasto ohjaa toimijoita yleisellä tasolla uuden määräyksen toteuttamisessa ja pyrkii mahdollisimman pian tuottamaan vastauksia yleisimpiin kysymyksiin sivustolle http://avi.fi.

Lisää päätöksestä AVI:n sivuilla.

Huomioi, että tämän päivän (26.2.2021) päätös sulkea tiettyjä tiloja HUS:in alueella ei ole voimassa Raaseporin kaupungissa.

Raaseporin kaupunki valmistautuu myös toimeenpanemaan rajoituksia, joista valtioneuvosto tiedotti tilaisuudessaan torstaina 25.2.2021. Tiedotamme lisää viikon 9 alussa.


25.02.2021 / Petra Louhimies

Kevään 2021 aikana toteutetaan alueellisen energianeuvonnan kampanja, joka kohdistuu erityisesti taloyhtiöihin.

Kampanjan tavoitteita ovat:

• energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käytön edistäminen
• ohjaus suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon
• energianäkökulman huomioiminen huolto- ja korjaustoimissa

Kampanjan ensimmäinen toimenpidekokonaisuus keskittyy alueellisiin taloyhtiöfoorumeihin. Toiminnassa kootaan energianeuvojan avustuksella yhteen naapuruston taloyhtiöiden hallitukset, vaihdetaan kokemuksia energiatehokkuudesta sekä edesautetaan aktiivista yhteistyötä kiinteistöjen ja alueen kehittämiseksi. Taloyhtiöt päättävät osallistumisestaan foorumin tapaamisiin itsenäisesti, eivätkä sitoudu mihinkään osallistuessaan tapaamisiin.

Energiatehokkuustoimien miettiminen yhdessä lähialueen samankaltaisten taloyhtiöiden kanssa on taloyhtiöille paitsi strategisesti järkevää ja taloudellisesti kannattavaa kiinteistönpidon kannalta. Parhaimmillaan alueelliset Taloyhtiöfoorumit tarjoavat mahdollisuuksia pienentää taloyhtiöiden energiakustannuksia, parantaa asumisolosuhteita, sekä nostaa kiinteistön ja koko alueen arvoa.

Mikäli haluat kuulla lisää Taloyhtiöfoorumeista tai ilmoittaa taloyhtiösi kiinnostuneeksi toiminnasta, voit mihinkään sitoutumatta jättää yhteystietosi tällä lomakkeella.

Voit myös ottaa yhteyttä alueelliseen energianeuvojaasi: energianeuvonta@ramboll.fi.

Tulevat webinaarit

Alueellinen energianeuvonta järjestää taloyhtiöiden hallituksille ja asukkaille kevään aikana webinaareja energiatehokkuusaiheista.

Klikkaamalla webinaari-linkkiä pääset ilmoittautumaan webinaariin.

Energiaviraston rahoittamaa alueellista energianeuvontaa toteuttaa Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa Ramboll Finland. Motiva koordinoi kampanjan valtakunnallisia toimia.


23.02.2021 / Petra Louhimies

Tammisaaren pohjoissatamassa sijaitseva makasiinirakennus, niin sanottu Gnägget, tarjotaan vuokralle 12.4.2021 lukien.

Rakennus on noin vuodelta 1840, ja rakennettiin alun perin suolamakasiiniksi. Vuosina 1979-1991 rakennus toimi diskona ja monelle kaupungin nuorelle maamerkkinä. Rakennus nimettiin tällöin Gnäggetiksi, ja nimi on säilynyt tähän päivään asti. Vuodesta 1995 rakennuksessa on toiminut Metsähallituksen luontokeskus Naturum.

Puurakennuksen pinta-ala on 273 m2. Rakennus lämmitetään sähköllä. Kuukausivuokra on vähintään 1777 € (alv. 0%). Tarjouksessa tulee käydä ilmi tarjottu kokonaisvuokra €/kk. Vuokrasopimus on määräaikainen kattaen kolme vuotta optiolla kahdelle lisävuodelle. Mikäli vuokralainen on arvonlisäverovelvollinen, lisätään arvonlisävero, joka on tällä hetkellä 24 %. Vuokralainen vastaa sähkö- ja vesikuluista.

Lisätietoja antaa kiinteistörakennusmestari Stefan Sarkanen, puh. 019-289 3908 ja kiinteistöpäällikkö Catharina Lindström, puh. 019-289 3985.

Hakemukseen tulee liittää kirjallinen kuvaus vuokralaisen suunnittelemasta toiminnasta rakennuksessa. Palveluntuottajan valinnassa tehdään kokonaisarvio toiminnasta ja tarjousta kuukausivuokrasta. Tämä ilmoitus korvaa aikaisemmat tilaa koskevat ilmoitukset.

Vapaamuotoinen hakemus toimitetaan viimeistään 5.3.2021 klo 12:00 sähköpostitse osoitteeseen anna.friberg@raasepori.fi.

RAASEPORIN KAUPUNGIN TILAHALLINTO


12.02.2021 / Petra Louhimies

Luksian PR-hankkeessa rakennamme yrittäjille ja yrityksille yhdessä alueen toimijoiden kanssa palvelu-, koulutus- ja yhteistyömallin kannattavuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

PR-hankkeessa

  • Saat infoa ja neuvontaa koulutuksista sekä erilaisista rahoitusvaihtoehdoista.
  • Verkostoidut ja kehität liiketoimintaasi yhteistyössä verkoston kanssa.
  • Saat työnohjausta ja työkaluja työhyvinvointiin.

Järjestämme PR-Parempaa Resilienssiä yritysten välisiä teematapahtumia ja työpajoja. Lisäksi Sinulla on mahdollisuus saada henkilökohtaista konsultaatiota projektityöntekijöiltämme esimerkiksi markkinoinnin, myynnin tai oman hyvinvoinnin edistämiseen.

Ole rohkeasti yhteydessä

Anne-Mari Hätönen
ESR-projektipäällikkö
puh. 044 335 5868

Antti Haasto
Info, yritysyhteistyö ja rahoitusneuvonta
puh. 044 335 5865

Suvi Eriksson
Verkostotyö ja kehittäminen
puh. 050 301 3458

Anita Tuomola
Työnohjaus ja työhyvinvointi
puh. 0400 483 869

Sähköposti: etunimi.sukunimi@luksia.fi

PR-Parempaa Resilienssiä 16.11.2020-30.04.2022 ESR TL 3.
Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus ET 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen


12.02.2021 / Petra Louhimies

Yksinyrittäjäakatemian sisältö ja hyödyt

Yksinyrittäjäakatemia on noin vuoden kestävä yrittäjälle maksuton koulutusohjelma, jossa yrittämisen keskeisiä asioita käsitellään yksinyrittäjän näkökulmasta. Kokoonnumme kuukausittain oppimaan keskustelevien luentojen, vertaispuheenvuorojen ja workshoppien myötä. Kouluttajina toimivat Uudenmaan Yrittäjien jäsenyrittäjistä valitut asiantuntijat sekä Luksian kouluttajat.

Merkittävä osa Yksinyrittäjäakatemian ajatusta on verkoston luominen: koulutusohjelmaan osallistuvat, yrittäjämentorit sekä asiantuntijakouluttajat muodostavat vahvan ryhmän. Teemme lähipäivistä nauhoituksia, jotka voit katsoa itsellesi sopivaan aikaan. Käytämme myös Teamsia tarvittaessa yhteydenpitoon sekä opetukseen.

Yksinyrittäjäakatemian aloitus

Yksinyrittäjäakatemia alkaa torstaina 4.3.2021 klo 9.00. Kuukausittaiset koulutuspäivät torstaisin Luksian Lohjan toimipisteessä, Nummentie 6.

Yksinyrittäjäakatemian aihealueet:

  • Yrityksen liiketoimintamahdollisuudet, tavoitteet, strategia, kilpailuetu
  • Asiakkuudet
  • Kumppanuudet ja sidosryhmät
  • Tuotteistaminen
  • Myynti, markkinointi, viestintä, digimarkkinointi
  • Talous (kannattavan yrityksen talouden perusteet, rahoitus, talouden johtaminen ja kehittäminen)
  • Itsensä johtaminen, työhyvinvointi, ajankäytön hallinta, sisäinen tehokkuus

Kiinnostuitko?

Lue artikkeli aikaisemman ryhmän kokemuksista.

Katso myös lyhyet videot:
Parasta koulutuksessa
Koulutus antoi
Suosittelen koulutusta

Hae mukaan

Ilmoittaudu mukaan Luksian koulutuskalenterista (+ merkistä) ”Yksinyrittäjäkatemia (Yrittäjän ammattitutkinto)”

Lisätiedot

Luksia: Suvi Eriksson, 050 301 3458, suvi.eriksson@luksia.fi Uudenmaan Yrittäjät: Kati Liikanen, 050 370 3257, kati.liikanen@uudenmaanyrittajat.fi


12.02.2021 / Petra Louhimies

Oletko nuori? Onko sinulla ideoita, mutta rahat puuttuvat? Pomoväst jakaa rahaa nuorille joilla on hyviä ideoita, mutta tarvitsevat rahallista tukea niiden toteuttamiseen. Pomo€ash voidaan myöntää ryhmille, vähintään 3 nuorille (11-25 vuotiaita) tai nuorille yrittäjille (11-25 vuotiaita). Jos kaikki hakijat ovat alle 18 vuotiaita, tarvitaan aikuinen yhteyshenkilö.
Pomo€ash-tuen suuruus on 100-900 euroa.

Hakuaika 1- 28.2.2021

Katso  https://www.pomovast.fi/fi/nuoriso_raha/



9.02.2021 / Petra Louhimies

Vastuu Tammisaaren tori-, iltatori- ja joulumarkkinatoiminnasta on aiemmin ollut  Tammisaaren ydinkeskustayhdistyksellä Raaseporin kaupungin kanssa solmitun yhteistyösopimuksen kautta. Tammisaaren ydinkeskustayhdistyksen irtisanottua sopimuksen kaupunki on etsinyt toritoiminnalle uutta yhteistyökumppania Tammisaaren toritoiminnan jatkon varmistamiseksi. Uudeksi yhteistyökumppaniksi valittiin TomTori, joka ottaa vetovastuun Tammisaaren toritoiminnasta 9.2.2021 alkaen.

– Muutos ei vaadi toimenpiteitä niiltä myyjiltä, joilla on vuosipaikka, vaan kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, TomTorin Tom Rönnblad vakuuttaa.

Människor går på Ekenäs torg. Gamla stadshuset syns i bakgrunden.

TomTorilla on pitkä kokemus toritoiminnan järjestämisestä, ja yritys on tehnyt yhteistyötä Raaseporin kaupungin kanssa vuosittain järjestettyjen syysmarkkinoiden järjestelyjen osalta. Rönnblad on myös aiemmin hallinnoinut Tammisaaren toritoimintaa Tammisaaren ydinkeskustayhdistyksen kautta.

– Olemme iloisia, että saamme kokeneen yhteistyökumppanin, joka pystyy ottamaan toritoiminnan haltuun lyhyellä varoitusajalla. On tärkeää, että tori ja sen ympärillä oleva toiminta sujuu mutkattomasti ja että tori säilyy kohtaamispaikkana myös tulevaisuudessa, kehityspäällikkö Jennifer Gammals sanoo.

Tom Rönnblad haluaa kehittää toritoimintaa, ja ajatuksena on esimerkiksi pitää isompi toripäivä jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina.

– Toivotan niin vanhat kuin uudetkin kauppiaat ja asiakkaat sydämellisesti tervetulleiksi puhaltamaan lisää elämää Raatihuoneentorin toritoimintaan. Yhdessä teemme torista vielä viihtyisämmän ja mukavamman kauppapaikan sekä yhteisen olohuoneen, TomTorin Tom Rönnblad toivoo.

Torilla tavataan!

Lisätietoja antaa

TomTori
puh. 040 504 8090
info@tomtori.fi
www.tomtori.fi


28.01.2021 / Petra Louhimies

Welcome-palvelu on mukana kehittämässä Länsi-Uudenmaan matkailuyrityksiä järjestämällä koulutuksia ja muita tapahtumia. Voimme pidentää kävijöiden oleskelua alueellamme myös sesongin ulkopuolella luomalla houkuttelevia ja helposti ostettavia matkailutuotteita. Digitaalinen ja kestävä kehitys ovat myös aiheita, joissa Welcome neuvoo matkailuyrityksiä. Welcomin aikaisempien koulutusten materiaalit löytyvät täältä. Welcome-palvelun toteuttaa Novago Yrityskehitys Oy, Uudenmaan ELY-keskuksen maaseuturahaston rahoituksella, jota on myönnetty 16.4.2021 asti.

Alexandra Stoor Novagosta on Welcome-hankkeen vetäjä.

Welcome järjestää nyt keväällä muutaman koulutuksen myös ruotsiksi. Kuten aina, koulutukset ovat osallistujille täysin maksuttomia. Koulutukset ovat räätälöityjä Länsi-Uudenmaan matkailuyrityksille, mutta muutkin ovat tervetulleita.  Osallistuminen on helppoa, koska suurin osa koulutuksista järjestetään verkossa. Koulutukset nauhoitetaan ja niitä voi katsoa myös jälkikäteen (ei Google My Business). Suosittelemme kuitenkin osallistumista, jotta saat parhaan hyödyn ennakko- ja kotitehtävistä ja voit kysyä omaa toimintaasi koskevia kysymyksiä suoraan kouluttajalta.

Kevään koulutukset

Tuotteistamiskoulutus(ruotsiksi)

Kouluttajana toimii Tiina Reijonen, Visit Finland Akatemia

Osa I – ti 9.2 klo 13-16
Osa II – ma 15.2 klo 13-16

Linkin Facebook-tapahtumaan löydät täältä, jos haluat jakaa tapahtuman omissa kanavissasi

Digitaalinen kehittäminen(ruotsiksi)

Kouluttajana toimii Johanna Heinonen, Visit Finland Akatemia

Osa I – to 11.3 klo 9-12
Osa II – ke 17.3 klo 9-12

Linkin Facebook-tapahtumaan löydät täältä, jos haluat jakaa tapahtuman omissa kanavissasi

Google My Business -koulutuksia

Google My Business on maksuton palvelu yrityksille ja muille organisaatioille, jotka haluavat paremman näkyvyyden Google-hauissa ja Google Mapsissa. Google My Business näkyy Google haussa sivustolla oikeassa reunassa, jolloin yrityksestäsi löytyy helpommin tietoja, esimerkiksi osoite, aukioloajat, yhteystiedot ja verkkosivusto. Koulutuksen aikana opettelemme Google My Business -työkaluja, vinkkejä ja tehokasta hyötykäyttöä yrityksesi saavutettavuuden parantamiseksi.

Kouluttajana toimii Welcomen yritysneuvoja Alexandra Stoor

Ti 2.3 klo 14.30-16.00 (ruotsiksi)
To 4.3 klo 14.30-16.00 (suomeksi)

Linkin Facebook-tapahtumaan löydät täältä, jos haluat jakaa tapahtuman omissa kanavissasi

__________

Ruokamatkailukilpailu 2021

Hae mukaan kilpailuun, johon haetaan yrityksiä, jotka tarjoavat matkailijoille ruokaan liittyviä elämyksiä ja voit voittaa 3.000 euron tuotekehitysrahan. Kilpailulla rohkaistaan ruokaan ja matkailuun liittyviä verkostoja kehittämään vastuullisuuteen ja paikallisuuteen perustuvaa ruokamatkailutarjontaa. Kilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisen ruokamatkailun tuotteistamista Suomessa, etsiä ruokamatkailun kärkituotteita ja vahvistaa aitoa yhteistyötä. Kilpailuun voi osallistua 18.3.2021 asti, finalistit valitaan kesäkuussa ja voittajat julkistetaan 16.9.2021. Lue lisää kilpailusta Hungry for Finlandin nettisivuilta. Sieltä löytyy myös paljon hyvää materiaalia ruokamatkailusta.


27.01.2021 / Petra Louhimies

DUUNI 2021 -rekrytointimessut lähestyvät!

DUUNI 2021 virtuaalitapahtuma ke 10.3.2021 klo 9.00 – 15.00

Kohtaa tulevaisuuden osaajat nopeasti ja vaivattomasti – tarvitsitpa sitten kokoaikaista, osa-aikaista tai kesätyöntekijää! Länsi-Uudenmaan ensimmäisillä digitaalisilla rekrymessuilla profiloidut nykyaikaisena työnantajana.

Duuni 2021 rekryteringsmässa logo

Duuni 2021 -rekrymessut järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti viiden kunnan alueella. Tarkoitus on saada työnhakijoille ja yrittäjille turvallinen kohtaamispaikka ja mahdollisuus uusien työsuhteiden solmimiseen.

Aamupäivällä klo 9-12 päälavalla on mielenkiintoisia puheenvuoroja, iltapäivällä messuhuoneet avautuvat ja työnhakijat ja yritykset pääsevät kohtaamaan! Kontaktit järjestyvät maksuttomasti, eikä sinun tarvitse edes lähteä toimistostasi – tai mökiltäsi! Tapaat työnhakijat livenä kameran välityksellä ja/tai chatissä. Osallistuminen on tehty äärimmäisen helpoksi, mutta tarvittaessa apua löytyy.

Tilaisuuden järjestää Novago Yrityskehitys Oy yhteistyössä TE-palveluiden, Hangon, Inkoon, Lohjan, Raaseporin ja Siuntion kanssa ESR:n tuella.

VARAA VIRTUAALINEN STÄNDI TÄSTÄ LINKISTÄ 10.2.2021 MENNESSÄ.


22.12.2020 / Piia Nordström

Raaseporin kaupungin pyytää tarjouksia metsä- ja puistotyöpalveluista sekä kaislanleikkuusta. Sopimusaika on 1.2.2021 – 31.12.2023.

Tarjoukset tulee jättää viimeistään 11.1.2021 kl 12.00.

Anbudsbegäran Tarjouspyyntö Skogs- och parkarbetstjänster 2021-2023 17122020

Ladda nerVisa

25.11.2020 / Petra Louhimies

Raaseporin Yrittäjien sääntömääräinen syyskokous pidettiin 24.11. Raaseporin Auditoriossa.

Henna Ljung valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin hallituksen jäsen Mats Grönblom. Uutena hallitukseen valittiin yrittäjä Mari Pylväläinen yrityksestä Mariens Oy sekä Sebastian Laxell yrityksestä Sebastian Laxell Consulting Oy. Hallituksen kokouksiin osallistuu kaupungin kehityspäällikkö Jennifer Gammals sekä yrityskehityskeskus Novagon asiantuntija Alexandra Stoor .

Monica Javanainen jättää puheenjohtajan tehtävänsä eikä jatka hallituksen jäsenenä.
“Kolmen vuoden kausi hallituksen puheenjohtajana on ollut todella antoisa, kertoo Monica Javanainen.
“Olemme saaneet uusia aktiivisia jäseniä ja myös uusia nuoria jäseniä on liittynyt mukaan. Tapahtumiin olemme saaneet runsaasti osallistujia, tosin tänä vuonna tapahtumia on rajoitettu. Olemme onnistuneet vahvistamaan yhteistyötä kaupungin kanssa,” Monica jatkaa.
“Konkreettinen esimerkki on kansallinen Yrittäjäpäivä, joka ollaan järjestetty jo kahtena vuonna yhdessä kaupungin kanssa. Yrittäjäpäivästä on tullut toimintamme tärkein tapahtuma. Silloin myös Vuoden Yrittäjä nimetään. Koen, että kolmen vuoden jakso puheenjohtajana on juuri sopiva. Uuden puheenjohtajan luotsaama hallitus saa taas uutta ja tuoretta potkua. Henna on tähän tehtävään erinomainen valinta!”

Monica toimii yrittäjänä ja toimitusjohtajan Billnäsissä sijaitsevassa suunnittelu – ja digitoimistossa, JCO Digitalissa. Henna Ljung on ollut mukana hallituksessa varapuheenjohtajan roolissa 3 vuotta. Henna on myös varajäsen Uudenmaan yrittäjien hallituksessa sekä on osallistunut / osallistuu aktiivisesti luottamusmiehille järjestettyihin tapahtumiin. Järjestötoiminnasta hänellä on kokemusta eri yhdistyksistä. Yrittäjänä hän on toiminut 12 vuotta, joista viimeiset viisi vuotta hänellä on on ollut OmpeluStudio Tammisaaren keskustassa ja kaksi vuotta sitten hän avasi myös miesten vaatteiden erikoisliikkeen, Mancaven, studion yhteyteen.

“Hallitustyöskentely antaa minulle hyvää vastapainoa yksinyrittäjän arkeen, olen saanut näinä vuosina paljon uusia kontakteja sekä Raaseporin että koko Uudenmaan alueelta. Menemme positiivisin mielin vuoteen 2021 ja jatkamme samaan innokkaaseen tahtiin järjestämällä verkostoitumistilaisuuksia yhteistyökumppaneidemme kanssa. Olen otettu tästä uudesta puheenjohtajan roolista ja otan sen vastaan haastavana, mutta antoisanatehtävänä. Viedään yhdessä yrittäjiä eteenpäin!”

Vuosikokouksessa jaettiin myös huomionosoituksia kokoukseen osallistuville yrittäjille.

  • Vuoden Yksinyrittäjä: Ari Eronen , Suutari Eki
  • Vuoden positiivisin: Päivi Purontaus , Piazza & Centro
  • Vuoden Startup-yrittäjä: Sebastian Laxell
  • Raaseporin Yrittäjien elämäntyöpalkinto: Lea Adolfsson
Tre premierade poserar för kameran

Huomionosoituksia jaetaan laajemmin Raaseporin Yrittäjien kesäjuhlassa 2021.

Vuoden 2021 hallitus

  • Puheenjohtaja Henna Ljung, Tmi Henna Ljung, Studio hennas / MANCAVE
  • Varapuheenjohtaja Mats Grönblom, Mats Grönblom Consulting Oy
  • Rahastonhoitaja Christer Forsskåhl, Septor Oy
  • Jäsen Anders Helle, Hellefilms Oy
  • Jäsen Mari Pylväläinen, Mariens Oy
  • Jäsen Sebastian Laxell, Sebastian Laxell Consulting Oy

Missio

  1. Parantaa ja edistää yrittäjien toimintaedellytyksiä Raaseporissa
  2. Järjestää yrittäjille hyödyllisiä koulutustilaisuuksia
  3. Järjestää verkostoitumistilaisuuksia
  4. Edistää jäsenistön ja seudun aktiivista kaksikielisyyttä
  5. Yhteistyö kaupungin ja paikallisten yrittäjä-järjestöjen kanssa

Lisätietoja

Monica Javanainen, 045 651 7914, monica@jco.fi
Henna Ljung, 050 358 3024, henna@msn.com


21.10.2020 / Petra Louhimies

Tervetuloa matkailualan ja muidenkin alojen yrittäjät Online-yritystreffeille!

Tässä tapahtumassa pääset jo ennakkoon tutustumaan muihin osallistujiin ja sopimaan itsellesi jopa 10 kahdenkeskistä videotapaamista.

Tule mukaan, näin helppoa se on!

1. ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan täyttämällä businessmaker.fi sivulta löytyvä rekisteröitymislomake.
Ilmoittaudu tästä linkistä
https://businessmaker.fi/matkailualanyritystreffitonline/index.php/fi/

2. LUO PROFIILI
Luo profiilisi tapahtumaan rekisteröitymällä sivuston oikeasta yläkulmasta löytyvän rekisteröidy-napin kautta.

3. SOVI TREFFEJÄ
Sovi treffejä 28.10.2020 – 9.11.2020 välisenä aikana.
Aikataulutamme sopimasi treffit puolestasi. Varaudu olemaan mukana koko tapahtuma-aika, sillä treffisi aikataulutetaan tuon ajan sisälle.

4. OLE PAIKALLA 10.11.2020
Tapahtuma alkaa kokoontumisella yhteisellä etäyhteysalustalla. Ennen treffien alkamista avaa GoToMeeting-etäyhteys ja toteuta sen jälkeen treffit tämän tapahtumasivun kautta.

Ohjelma:
Klo 15.30 Tapahtuma alkaa
Tapahtuman etäyhteys aukeaa. Mahdollisuus testata yhteyksiä ja tutustua demoon, kuinka online-treffeille liitytään. BusinessMakerin tekninen tuki palvelee numerossa +358 44 7035417
Klo 16.00 Tervetulosanat
Klo 16.10 Tekninen ohjeistus
Klo 16.15 Treffit alkavat
Siirtyminen tapahtumasivuston kautta kahdenkeskisille treffeille. Etäyhteysalustalla yritysesittelyjä ja verkostoitumista.
Klo 19.00 Treffit päättyvät (viimeistään)
Treffit päättyvät kunkin osallistujan oman aikataulun mukaisesti. Etäyhteysalusta sulkeutuu klo 19.00.

Tule ja löydä itsellesi kumppaneita, asiakkaita, alihankkijoita, asiantuntijoita tai vaikkapa uusi Yrittäjä-ystävä!
Sovellus on helppokäyttöinen ja tekninen tuki on palveluksessasi koko tapahtuman ajan. Osallistuaksesi tarvitset tietokoneen tai mobiililaitteen, jossa on mikrofoni ja kamera.


1.10.2020 / Petra Louhimies

Welcome-hankkeen koulutukset alkavat taas! Koulutukset ovat räätälöidyt matkailuelinkeinon yrityksille ja ovat maksuttomia kaikille.

Welcome-hanke on tarkoitettu Länsi-Uudenmaan matkailyrittäjille ja muille alasta kiinnostuneille. Osallistuminen Welcome-hankkeen tilaisuuksiin on maksutonta. Materiaalit hankkeen aiemmista koulutuksista löytyvät täältä. Hankkeen rahoitus on saatu Uudenmaan ELY-keskuksen maaseuturahastosta.

Koulutuksia ei tallenneta, mutta PowerPointit lähetetään osallistujille koulutuksen jälkeen. Koulutukset ovat suomenkielisiä, mutta kysymyksiä saa myös kysyä ruotsiksi. Etäkoulutuksien toteuttamiseen käytämme Teamsia.

Katso kaikki koulutukset Novagon tapahtumakalenterista!

Tarjolla muun muassa hakukoneoptimointia, vastuullisuusviestintää ja matkapakettilakikoulutusta!


8.09.2020 / Petra Louhimies

Esirippu nousee Raaseporin Linnassa ke 9.9. klo 17.00. Pystytä oma kisastudio ja katso mitä huikeita ideoita on valloillaan Game of Ideas kilpailussa!

Loppukilpailuun valitut yritykset paljastuvat vasta keskiviikkona! Mukana on mm. kehitysideoita rakennusalalle, teollisuudelle merkittävää mittaustekniikkaa, e-urheilua, idea it-teknologiaan ja ikäväestölle suunnattua palvelua. 

Katsojat pääsevät verkon välityksellä äänestämään omaa suosikkiaan!

Seuraa tapahtumaa videolähetyksen kautta.


31.08.2020 / Petra Louhimies

Lauantaina 5.9. vietettiin valtakunnallista Yrittäjän päivää. Raaseporissa juhlallisuudet järjestettiin tänä vuonna online-lähetyksenä Raaseporin kaupungintalolta.

Vuoden yrittäjä palkittiin juhlallisuuksien yhteydessä. Perusteluita valintaan ovat yrityksen vahva kasvu, työllistämisvaikutus, panostus osaavaan ja hyvinvoivaan henkilökuntaan sekä yrityksen moderni ja tulevaisuuteen panostava, ympäristöä säästävä toimintamalli.

Valintaan osallistuivat Raaseporin Yrittäjät ry:n hallitus, Raaseporin kaupungin kehitysosasto sekä Novago Yrityskehitys.

Raaseporin Vuoden yrittäjä 2020 on N3M Power

Raaseporin yrittäjät on nimennyt Vuoden yrittäjäksi N3M Power Oy:n.

N3M Power Oy Ab on perustettu Karjaalla vuonna 2006. Yritys sai alkunsa, kun sen neljä perustajaa havaitsivat tarpeen vastata sähköverkkojen rakentamisen kilpailuun. Suuret potentiaaliset asiakkaat aloittivat ensimmäiset julkiset hankintansa, ja N3M halusi olla mukana tarjoamassa laadukkaita palveluita paikallisesti ja edullisesti.

Alaa hallitsivat aikaisemmin muutamat suuret yritykset, ja pieniä ja joustavampia urakoitsijoita oli vähän. N3M olisi yksi pienistä ja siitä tulikin nopeasti edelläkävijä Suomen markkinoilla.

Toiminta alkoi sähköverkkojen rakentamisella ja ylläpidolla. Pian tehtävät laajenivat myös puhelinverkkoihin. Neljä perustajaa työskentelevät edelleen yrityksessä ja toimivat osakkaina. Kaikilla heillä on pitkä kokemus alalta.

Yhtiön toimipaikat ovat Raaseporissa, Lohjalla ja Porvoossa. N3M:n liikevaihto on hieman yli 10 miljoonaa euroa vuodessa ja se työllistää noin 50 henkilöä.


3.07.2020 / Petra Louhimies

Onko sinulla erinomainen idea ja tarvitset resursseja sen toteuttamiseen? Sitten olet löytänyt oikean paikan!

Novago Yrityskehitys Oy järjestää Game of Ideas 2 yritysideakilpailun, missä bisnesenkelit etsivät Uudenmaan parhaimpia ideoita.

Uudet bisnesideat päästetään valloilleen Raaseporin Linnassa 9.9.2020 kello 17-20.

Lisätiedot ja hakemus löytyy täältä: https://novago.fi/goi2/


2.07.2020 / Petra Louhimies

Työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä kiertotaloudessa. Tavoitteena on luoda uutta liiketoimintaa ja kasvua. Avustukseen on varattu miljoona euroa kolmeksi vuodeksi.

Lisää tietoa löytyy Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta: https://tem.fi/-/rahoitushaku-kiertotaloushankkeille-avattu-tavoitteena-luoda-uutta-liiketoimintaa-ja-kasvua?languageId=fi_FI

Hakulomake löytyy täältä: https://tem.fi/ekosysteemiavustus

Haku sulkeutuu 7.8.2020 klo 16.15.


30.06.2020 / Petra Louhimies

Welcome-hanke on tarkoitettu Länsi-Uudenmaan matkailyrittäjille ja muille alasta kiinnostuneille. Koulutuksien ja muiden tilaisuuksien kautta, osallistujat kehittävät mm. digitaalisia taitoja, markkinointivalmiutta, tuotteistamistaitoja sekä oppivat kestävästä matkailusta. Osallistuminen Welcome-hankkeen tilaisuuksiin on maksutonta. Materiaalit hankkeen koulutuksista löytyvät täältä. Hankkeen rahoitus on saatu Uudenmaan ELY-keskuksen maaseuturahastosta.

Ajankohtaiset yritystuet

Kuntien myöntämä yksinyrittäjätuki, 2000e

Yksinyrittäjänä on vielä mahdollista hakea korona tukea, 2000e, yrityksen kustannuksiin. Tuen hakemiseen edellytyksenä on kolme kriteeriä; yrityksen toiminnan on pitänyt olla kannattavaa ennen koronakriisiä, yrityksen tulojen on oltava laskeneet vähintään 30% 16.3 jälkeen ja yrityksellä ei saa olla suuria verovelkoja (tai veroveloista täytyy olla maksusuunnitelma). Tuki on tarkoitettu päätoimisille yksinyrittäjille riippumatta yrityksen yhtiömuodosta.

Ne yksinyrittäjät, joilla on yritys Novagon toimialueella; Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio ja Lohja, voivat hakea tukea yrityskehitysyhtiö Novagon kautta. Muiden kuntien yrittäjät voivat tarkistaa tästä, mistä tukea haetaan.

Hyvitys toiminnan rajoittamisesta

Ravitsemisyritykset, joiden toimintaa rajoitettiin ajanjaksolla 4.4-31.5.2020, voivat saada kompensaatiota rajoituksen ajalta. Tuon ajanjakson myyntiä verrataan tammi-helmikuun 2020 tai huhti-toukokuun 2019 myyntiin, ja yritys voi saada korvausta vähentyneestä myynnistä.Lue lisää korvauksesta ja perusteista täältä.

Suurimmalle osalle yrityksiä tämä korvaus maksetaan automaattisesti, mutta joidenkin yritysten on tehtävä hakemus. Tarkista täältä, saako yrityksesi korvauksen automaattisesti vai ei. Jos et saa tukea automaattisesti, voit hakea sitä tämän linkin kautta viimeistään 31.8.2020.

Tuki uudelleentyöllistymiseen

Ravintoloiden, henkilöstöravintoloiden ja muiden catering-yritysten kohdalla on mahdollista saada tukea työntekijöiden uudelleen palkkaamiseen (enimmäismäärästä työntekijöitä, jotka työskentelivät yrityksessä kokopäiväisesti helmikuussa 2020). Tukea voi saada myös palkatulle työvoimalle henkilöstöyritysten kautta tai alihankkijan kautta tehdylle työlle. Tuki on 1000 e jokaiselle työntekijälle, joka saa vähintään 2500 e palkkaa kolmen kuukauden ajan. Lue lisää tuesta ja perusteista täältä. Hakemus on avoinna 31.10.2020 saakka.

Tulossa: Yritysten kustannustuki

Yritysten kustannustuki avautuu haettavaksi 7.7 alkaen. Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Valtiokonttori järjestää tiistaina 30.6. klo 13–14 webinaarin, jonka aikana saadaan lisää infoa kustannustuesta.

Markkinoi yrityksesi ja koko aluetta erilaisissa Facebook-ryhmissä

Tällä hetkellä, kun kotimaan matkailu on niin suosittua, uusia matkailuaiheisia ryhmiä ilmestyy Facebookiin jatkuvasti. Olemme koonneet joitain ryhmiä aiheena suomalainen matkailu. Liity ryhmiin, jotka mielestäsi sopivat yrityksellesi. Lue ensin ryhmän tarkoitus ja seuraa aiempia keskusteluita. Tarkista ryhmän säännöt, seuraa keskusteluja ja mainosta yritystäsi sääntöjen mukaisesti. Muista mainita kirjoittaessasi viestiä MISSÄ yrityksesi on, MIKSI se on vierailun arvoinen ja MILLOIN se on avoinna. Meidän kaikkien apua tarvitaan laittamaan Länsi-Uudenmaan tarjonta kartalle.

Maata pitkin matkustavat, 21.000 jäsentä

https://www.facebook.com/groups/867083580048037/

”Haluamme matkailla ympäristöystävällisesti ilman lentokoneita!”

Matkaile Suomessa – vinkkejä ja ideoita, 10.900 jäsentä

https://www.facebook.com/groups/matkaile.suomessa/

”Ainut kriteeri julkaisuille ja keskusteluille on, että niiden pitää liittyä jollakin tavalla kotimaan matkailuun.”

Hei me reissataan kotimaassa, 9.300 jäsentä

https://www.facebook.com/groups/567353224110058/

”Ryhmän tarkoituksena on edistää kotimaan matkailua.”

Poikkea polulta/På andra vägar – vaihtoehtoiset matkakohteet Suomi, 4.600 jäsentä

https://www.facebook.com/groups/poikkeapolulta/

”Ryhmän päällimmäisenä tarkoituksena on vaihtaa vinkkejä näkemisen arvoisista, vaihtoehtoisista matkakohteista Suomessa, mutta muutkin kotimaan matkailuun liittyvät keskustelunavaukset ovat tervetulleita!”

Kotimaan helmet, 1.900 jäsentä

https://www.facebook.com/groups/kotimaanmatkailu/

”Tämä ryhmä on kaikille meille, jotka rakastamme lähilomailua ja kotimaan hienoja matkakohteita. Kysy, kerro, keskustele! Paljasta salaisuutesi ja auta muitakin löytämään Suomen upeimmat lomakohteet ❤️”

Lähimatkailun vinkit, 1.200 jäsentä

https://www.facebook.com/groups/250746179471998/

”Ryhmässä kuka vain voi jakaa lähimatkailusta hyviä vinkkejä muillekin löydettäväksi ja hyödynnettäväksi.”

Esteetön matkailu, 2.600 jäsentä
https://www.facebook.com/groups/353746328038174/
”Vammaisille henkilöille, heidän perheenjäsenilleen ja ystävilleen tarkoitettu epävirallinen ryhmä/yhteisö. Josko saataisiin tänne koottua hyviä vinkkejä ja kokemuksia esteettömästä matkailusta kotimaassa ja erityisesti ulkomailla.”

Karavaanarit, 28.000 jäsentä
https://www.facebook.com/groups/258217214206806/
”Se suomen suurin, aito ja alkuperäinen KARAVAANARIT ryhmä 🙂 Tämä ryhmä on karavaanareille ja sellaiseksi itsensä tunteville tarkoitettu suljettu ryhmä. Avointa keskustelua harrastukseen, reissuihin ja toimintaan liittyen.”

Motoristin retki- ja kahvittelupaikkoja Suomessa, 2.700 jäsentä

https://www.facebook.com/groups/369295676895856/

Keskusteluryhmä Facebookissa Länsi-Uudenmaan matkailuyrityksille

Olemme perustaneet keskusteluryhmän Länsi-Uudenmaan matkailuyrittäjille Facebookiin. Ryhmä on kaksikielinen ja voit keskustella kaikkea matkailuyrittäjyyteen liittyvää. Voit kysyä kysymyksiä, antaa neuvoa ja vinkkejä, etsiä yhteistyökumppaneita, vinkata koulutuksista ym. Ryhmä on suljettu, eli ulkopuoliset eivät näe mitä ryhmässä keskustellaan. Liity ryhmään tästä!

Kehitä yrityksesi toimintaa yhdessa Laurea Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa

Nyt sinulla on mahdollisuus kehittää yrityksesi toimintaa uudelle tasolle yhteistyössä Laurea Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Etsimme matkailualan yrityksiä työpajaan, jossa opiskelijat yhteistyössä yrittäjän kanssa suunnittelevat ja toteuttavat työpajassa yrityksen kehittämiskohteen. Työpajan kesto on 3 tuntia ja toteutusaika lokakuussa 2020. Ota rohkeasti meihin yhteyttä ja ilmoittaudu. Mukaan mahtuu maksimissaan 8 yritystä, joten toimi nopeasti!

Yritysideakilpailu Game of Ideas 2

Liikeideat päästetään taas valloilleen Game of Ideas 2 yritysideakilpailussa Raaseporin Linnassa keskiviikkona 9.9.2020 klo 17.00-20.00. Onko sinulla erinomainen idea ja tarvitset resursseja sen toteuttamiseen? Mitä jos osallistuisit kilpailuun, jossa bisnesenkelit etsivät Länsi-Uudenmaan parhaimpia ideoita? Lue lisää kilpailusta tästä ja täytä sen jälkeen hakulomake ennen 10.8.2020. Kilpailuun liittyvissä tiedusteluissa vastaamme osoitteessa gameofideas@novago.fi


18.06.2020 / Petra Louhimies

Raaseporin kaupunki on osakkaana Länsi-Uudenmaan kuntien omistamassa Novago Yrityskehitys Oy:ssä, jonka tehtävänä on ilmaiseksi neuvoa yritysten perustamisessa, kasvussa ja kehittämisessä.

Novagon tulevat tapahtumat vuonna 2020:

Novago Yrityskehitys Oy

Puh (019) 369 1865, info@novago.fi

Toimistot

Lohja, Nummentie 12-14

Raasepori, Raaseporintie 9, Tammisaaressa


11.06.2020 / Petra Louhimies

Pomoväst on jakanut ensimmäisen kerran tukea 11-25 -vuotiaille yrittäjille Pomo€ash-haun kautta.

Tukea saavat Svartå Fishing (Lennart Tuominen, Saga Ruotsalo ja Jonas Parmanen), Rufus gräsklipperi (Rufus Svensson) ja valokuvaaja Emma Reijonen. Seuraavan kerran Pomo€ashia jaetaan syyskuussa, hakuaika on 1.-15.9.2020. Lue lisää tuesta Pomovästin verkkosivuilta.

Lue lisää nuorista yrittäjistä Pomovästin Facebook-sivulta.

Pomoväst palvelee etänä, otathan yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.


1.06.2020 / Petra Louhimies

Koronaepidemia on muuttanut kotimaan matkailukäyttäytymistä ja kiinnostus mökkeilyyn ja luontoon on selvästi lisääntynyt. Vuokramökkien kysyntä on nousussa, minkä vuoksi haluamme kartoittaa yksityishenkilöiden kiinnostusta vuokrata kesämökkejään.

Olisitko kiinnostunut laittamaan kesämökkisi tuottamaan niinä päivinä kun mökki on tyhjillään? Vai pelkäätkö sen aiheuttavan paljon ylimääräistä työtä tai haittaa?

Kyselyyn voi vastata nimettömästi. Mikäli annat yhteystietosi, otamme sinuun yhteyttä. Kyselyyn vastaaminen vie alle 5 minuuttia.

Kyselyyn pääset tästä linkistä.

Kyselyn tekee EKSU Tammisaaren mökkihuolto & vuokraus

Yhteyshenkilö Daniel Råstedt, puh 0407037850


29.04.2020 / Petra Louhimies

Kela voi maksaa tartuntatautipäivärahan työnantajalle, jos työntekijä on tartuntataudin vuoksi estynyt tekemästä työtään ja työnantaja maksaa tälle palkkaa poissaolon ajalta. Työnantaja hakee tartuntatautipäivärahaa Kelasta samalla tavalla kuin sairauspäivärahaa.

Jos työntekijä on tartuntataudin leviämisen estämiseksi määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin, työnantaja voi työ- tai virkasuhteen ehtojen perusteella maksaa työntekijälle palkan poissaolon ajalta ja hakea tartuntatautipäivärahaa Kelasta.

Tartuntatautipäiväraha korvaa maksetun palkan täysimääräisenä. Tartuntatautipäiväraha voidaan myöntää koko työstä poissaolon ajalle. Jos työnantaja maksaa esimerkiksi puolet palkasta karanteenin ajalta, maksaa Kela tämän osuuden työnantajalle ja loput työntekijälle.

Jos työntekijä pystyy tekemään työnsä esimerkiksi etätyönä eikä ansionmenetystä synny, ei oikeutta tartuntatautipäivärahaan ole työntekijällä eikä työnantajalla.

Kela.fin työnantajasivuilla on kerrottu tartuntatautipäivärahan saamisen edellytyksistä sekä tartuntatautipäivärahan hakemisesta työnantajalle. Tartuntatautipäiväraha pitää hakea 2 kuukauden kuluessa siitä, kun työntekijä on määrätty olemaan poissa työstään. Tällä hetkellä tartuntatautipäivärahan käsittelyaika on noin 3 viikkoa eli sille asetetun tavoitteen mukainen.

Lue lisää Kelan sivuilta

Tartuntatautipäiväraha työntekijälle tai työnantajalle

Tartuntatautipäivärahan hakeminen työnantajalle

Tartuntatautipäivärahan käsittelyajoista virheellistä tietoa


17.04.2020 / Petra Louhimies

Koronakriisi on haavoittanut monia yrityksiä, ja julkiselle tuelle on huutava tarve.  Yrittäjägallup kertoo, että yrityksistä joka kymmenes on menettänyt koko liikevaihtonsa  ja kolmannes myynnistään yli puolet. Lähes puolet yrityksistä kertoo tarvitsevansa  valtion tukea selvitäkseen kriisistä. 
Mutta tuet eivät välttämättä ehdi ajoissa tai ne eivät ole riittäviä. Nyt on tärkeää kaikin  tavoin auttaa hädässä olevia yrityksiä. Esimerkiksi #ostapaikalliselta-kampanja muistuttaa, kuinka keskittämällä ostoksensa lähiyrittäjän palveluihin auttaa paikallisia  yrityksiä selviytymään. Kaikki keinot, niin pienet kuin suuretkin, ovat nyt tärkeitä.

Raaseporin Yrittäjät käynnistää 15.4.2020 kampanjan, jossa etsitään Raaseporin  seudulta yrityksiä, joilla on mahdollisuus auttaa pienempiä. “Idea tuli paikalliselta  jäsenyrittäjältä, ja mielestämme konsepti on juuri sellainen, jota Raaseporin Yrittäjät  paikallisyhdistyksenä lähtee mielellään viemään eteenpäin”, kertoo Raaseporin Yrittäjien  puheenjohtaja ​Monica Javanainen​.  

Idea toimii yksinkertaisuudessaan niin, että kummia etsivät eli apua tarvitsevat yritykset  voivat kertoa itsestään Raaseporin yrittäjien verkkosivuilla osoitteessa www.raaseporinyrittajat.fi​. Samoin kummiehdokkaat voivat ilmoittautua verkkosivuilla.  Kun sopivat parit löytyvät, yritykset voivat sopia keskenään avun toteuttamisesta. Se voi  esimerkiksi olla isomman tuote-erän hankinta tai palveluiden ostaminen ennakkoon  esimerkiksi kattamaan yhden kuukauden palkan, kuten idean takana oleva yrittäjä on  tehnyt. Raaseporin Yrittäjät julkaisee kummitarinat verkkosivuilla, ja ensimmäinen sieltä  jo löytyykin. 

Thermotech ryhtyi hierojayrittäjän kummiksi

“Monella pienyritysten omistajalla on nyt taloudellisesti raskas aika epidemian takia.  Myös meillä Thermotechillä on taloudellisia vastoinkäymisiä, mutta uskomme silti, että  voimme auttaa muita. Me voimme investoida yhden kuukauden palkan Annicalle, joka  on pieni itsenäinen ammatinharjoittaja ja jonka työ on vähentynyt dramaattisesti näinä  aikoina”, Thermotechin toimitusjohtaja ​Jonas Holmström​ kertoo.

 “Ostamme hierojalta palveluita pitkälle eteenpäin ja maksamme nyt hänelle yhden  kuukauden palkan, jonka hän laskuttaa meiltä. Muutaman vuoden aikana voimme siis  saada työntekijöitämme hierontaan Annicalle sopivina ajankohtina. Samalla  panostamme henkilökuntaamme, joka työskentelee toimistossa ja jolla on usein selkä-  ja niskaongelmia”, Holmström perustelee. 

“Sen sijaan, että pitäisimme tuon summan itsellämme, laitamme sen liikkeelle, jotta  pääsemme kaikki kriisistä nopeammin. Olisimme voineet valita myös parturi-kampaajan, leipomon, ravintolan tai linja-autoyrityksen. Kannustankin luovuuteen  kohteen valinnassa.” 

Jonas Holmström haastaa mukaan muitakin alueen yrityksiä, esimerkiksi Karjaan  puhelimen, Tammisaaren Energian ja Rothin, ajattelemaan samalla tavalla. Hänen mukaansa Raaseporissa on todennäköisesti lähes sata yritystä, jotka voivat toimia  kummina pienemmille, saada sitä kautta uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön ja löytää  uusia innovatiivisia tapoja auttaa toisiaan.
  
“Uskon, että säätiöt ja yhdistykset voivat myös ilmoittautua kummiksi ja saada  talkooapua pienyritysten omistajilta tarvittaessa. Arvelen, että moni voi myös toimia  lahjoittajakummina, jos varsinaisia yhteistyömuotoja ei heti löydy”, Holmström sanoo. 

Lisätietoja: Monica Javanainen puheenjohtaja Raaseporin Yrittäjät ry 045 651 7914 monica@jco.fi


15.04.2020 / Petra Louhimies

Hallitus on kehysriihessään 8.4.2020 linjannut, että yksinyrittäjien tukemiseen myönnettäväksi kuntien kautta kohdennetaan 250 milj. euroa.  Asetusta sovelletaan valtion talousarvion mukaisen valtionavustuksen myöntämiseen yksinyrittäjille koronaepidemian aiheuttaman tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi. 

Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää yksinyrittäjille korona-avustusta kuntien kautta. Länsi-Uudenmaan alueella kunnat (Hanko, Inkoo, Lohja, Raasepori ja Siuntio) ovat sopineet yhteisestä toimintatavasta tukien suhteen. 

Avustusta haetaan siten, että kuntien omistama Novago Yrityskehitys Oy vastaanottaa hakemukset sähköisesti nettisivujensa kautta (www.novago.fi). Tämän jälkeen kunnat tekevät päätökset avustusten myöntämisestä tai hylkäämisestä ja maksavat tuet myönteisen päätöksen saaneille yrittäjille.

Yksinyrittäjäavustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yrityksen merkittävästi heikentynyt taloudellinen tilanne ja alentunut liikevaihto johtuvat koronaepidemiasta. Epidemian on arvoitu alkaneen vaikuttaa yksinyrittäjien taloudellista tilannetta heikentävästi Suomessa 16.3.2020 lähtien, jolloin todettiin poikkeusolo ja otettiin käyttöön valmiuslaki. 

Hakemus ja lisätietoa hakemuksen täyttämisestä ja tuen myöntämisen kriteereistä löytyy Novagon verkkosivuilta https://novago.fi/yksinyrittajanavustus/. Hakemuksen täyttämiseen vaaditaan vahvaa tunnistautumista ja haku avataan torstaina 16.4.2020 klo 12:00.  

Avustusta haetaan yrityksen YTJ-rekisterin mukaisesta kotikunnasta. Tuen suuruus on 2000 euroa ja se on kertakorvaus. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen. 

Yksinyrittäjällä tarkoitetaan tässä päätoimista yrittäjää yritysmuodosta (toiminimi, ky, ay, oy tai osk) riippumatta. Myös ns. “kevytyrittäjät” ja freelancerit voivat hakea tukea. Tuen saaminen edellyttää, ettei yrittäjällä ole palkattua työvoimaa hakemushetkellä. 

Yrittäjän pitää osoittaa, että hänen taloudellinen tilanteensa on heikentynyt koronaviruksen takia. Yrityksellä ei ole saanut olla taloudellisia vaikeuksia ennen koronakriisiä. Yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan, mikäli yritystoiminta on ollut kannattavaa vuoden 2019 tilinpäätökseen tai ennakkoveroilmoitukseen perustuen. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla Verohallinnon hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi. Hakijan tulee myös huolehtia, ettei eri päätöksillä myönnettyjen de minimis –tukien määrä ylitä sallittua maksimimäärää. 

Kunta tekee avustusta koskevan sopimuksen valtionavustuslain 7 §:n 3 kohdan mukaisesti avustuksen vastaanottavan yksinyrittäjän kanssa. Sopimukseen sisältyy avustuksen myöntämisen, käytön ja käytön valvonnan ehdot. Sopimus on tarpeellinen, jotta avustusta saaneet yksinyrittäjät ovat tietoisia rahoituksen luonteesta valtionavustuksena. TEM voi tarkastaa avustuksen saaneen yksinyrittäjän taloutta ja toimintaa avustuksen käyttöön liittyvin osin. Kunnan ja hakijan välille syntyy hakemuksen myönteisellä ratkaisulla yksityisoikeudellinen sopimussuhde.  Sopimus syntyy kunnan hyväksyessä hakijan hakemuksen ja hakijan saadessa hyväksymisestä tiedon. 

Avustusta voidaan maksaa 16.3.2020–31.8.2020 välillä aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuki on määräaikainen ja sitä voi hakea 30.9.2020 saakka. 

Yhteyshenkilöt

Kaikissa tukeen liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä Novago Yrityskehityksen yritysneuvojiin tai asiakaspalvelun kautta, 019 369 1865. Kaikkien Novagolaisten henkilökohtaiset yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://novago.fi/yhteystiedot/. Kuntien yhteyshenkilöt koskien yksinyrittäjien tukea ovat: 

Toimi näin

Jos olet yksinyrittäjä ja koronakriisi on aiheuttanut yrityksellesi merkittäviä tulonmenetyksiä, toimi seuraavasti

  1. Lue ensin huolellisesti läpi TEM:in kriteeristö (lue alempana) tuen saamiseksi ja arvioi täytätkö nämä. 
  2. Ole kirjanpitäjääsi/laskutusosuuskuntaasi yhteydessä saadaksesi hakemukseen tarvittavat liitteet sähköisessä muodossa. Vaihtoehtoisesti voit skannata oman kirjanpitosi dokumentit valmiiksi. 
  3. Kirjoittaudu sisään hakemukseen vahvan tunnistuksen avulla (pankkitunnuksin ja/tai mobiilivarmenteella).
  4. Täytä hakemus huolellisesti ja liitä tarvittavat liitteet. Hakemus löytyy Novagon sivuilta.   

TEM:in kriteeristö tuen saantia varten 

Saadakseen tukea yksinyrittäjän tulee täyttää tiettyjä kriteerejä. Näitä TEM:in asettamia kriteerejä ovat: 

  • Yksinyrittäjällä tarkoitetaan tässä päätoimista yrittäjää yritysmuodosta (toiminimi, ky, ay, oy tai osk) riippumatta. Myös ns. “kevytyrittäjät” ja freelancerit voivat hakea tukea. Tuen saaminen edellyttää, ettei yrittäjällä ole palkattua työvoimaa hakemushetkellä.
      
  •  Päätoimisella yksinyrittäjällä tarkoitetaan yrittäjää, jolla on yrittäjän eläkevakuutus (YEL-vakuutus-numero) tai joka voi esittää vähintään vuosittaisen 20 000 euron yrittäjätulon tai laskutuksen. Mikäli yritys on aloittanut alle 6 kk sitten, yrittäjän tulee osoittaa, että ilman koronaa tulot olisivat olleet vähintään 20 000 euroa.  
  • Liitteeksi tarvitaan tilinpäätös 2019/viimeisin tilinpäätös TAI Veroilmoitus 2019/viimeisin veroilmoitus. Lisäksi tarvitaan jäljennökset kirjanpidosta ja/tai tiliotteista sen todentamiseksi miten myynti ja kustannukset ovat kehittyneet 2020. “Kevytyrittäjät” ja freelancerit todistavat toiminnan kannattavuuden ja koronan aiheuttaman tulomenetyksen parhailla mahdollisilla tositteilla.   
  • Yritystoiminnan taloudellisen tilanteen ja liikevaihdon heikentyminen 16.3.2020 jälkeen on todennettava jäljennöksillä kirjanpidosta ja/tai tiliotteista (kulut ja myyntituotot). Merkittävänä heikentymisenä voidaan pitää sitä, että myyntituotot ovat laskeneet 30 % tai enemmän.  
  • Yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan, mikäli yritystoiminta on ollut kannattavaa vuoden 2019 tilinpäätökseen tai ennakkoveroilmoitukseen perustuen. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla Verohallinnon hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi. Kannattavan toiminnan arvioinnissa voidaan ottaa huomioon yksinyrittäjän selvitys poikkeuksellisesta tilanteesta vuonna 2019. 
  • Avustusta voidaan myöntää 16.3.2020 – 31.8.2020 välillä yksinyrittäjän toiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin yksinyrittäjän toiminnan vakauttamiseksi. Yksinyrittäjät voivat hakea avustusta 30.9.2020 saakka. 
     
  • Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa.  
  • Hakijan tulee huolehtia, ettei eri päätöksillä myönnettyjen de minimis –tukien määrä ylitä sallittua maksimimäärää. De minimis -tuki tarkoittaa julkista yritystukea, jonka määrän Euroopan Unioni on tulkinnut niin vähäiseksi, ettei se vääristä kilpailua tai vaikuta EU-jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Yritykselle voidaan myöntää enintään 200 000 euroa de minimis -tukea kolmen peräkkäisen verovuoden kuluessa. Maantiekuljetusten alalla toimivalle yritykselle de minimis -tukea voi olla enintään 100 000 euroa. Tukipäätöksessä on ilmoitettu, jos kyseessä on de minimis -tuki. Lisätietoa: https://tem.fi/vahamerkityksinen-tuki-eli-de-minimis-tuki 
  • Yksinyrittäjäavustusta myönnetään yrittäjäkohtaisesti. Mikäli yksinyrittäjällä on useita yrityksiä, joissa hän työskentelee, avustusta myönnetään sille yritykselle, jossa yrittäjä työskentelee päätoimisesti. Yrityksessä saattaa olla useita yrittäjäasemassa olevia henkilöitä, jotka eivät siis ole palkansaajan asemassa (työsuhteessa), mutta ei välttämättä yhtään työsuhteista henkilöä.  
  • Mikäli yksinyrittäjällä on sivu- tai liitännäiselinkeino, tulkitaan se sivutoimiseksi yksinyrittäjyydeksi, mikä ei oikeuta avustukseen. 

Yleistä tietoa hakemisprosessista 

  • Yksinyrittäjä hakee avustusta kirjallisesti kotikunnastaan (YTJ-rekisterin mukainen kotikunta). Yksinyrittäjän avustuksessa kyse on 2 000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän laskennallisiin, yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja muut toimistomenot. Kertakorvausta myönnettäessä yritystoiminnasta aiheutuneena kustannuksena ei pidetä yrittäjän itselleen nostamaa palkkaa. Korvausta ei siten katsota yrittäjän yrityksestä saamaksi tuloksi. Osin tämän korvauksen avulla yksinyrittäjän on tarkoitus selviytyä koronavirusepidemian aiheuttamasta haastavasta taloustilanteesta. Kertakorvaus voidaan myöntää 16.3.2020 alkaen syntyneisiin kustannuksiin ja avustuksen viimeinen hakupäivä on 30.9.2020. Kyse on laskennallisesta summasta, eikä avustuksen saajalla ole velvollisuutta esittää avustusta hakiessa tai jälkikäteen tositteita kustannusten syntymisestä. 
     
  • Niiden tilanteiden varalle, että hakija on ilmoittanut virheellistä tietoa, kunnan ja hakijan välisessä sopimuksessa sovitaan, että avustuksensaajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus, ja että väärinkäyttötapauksissa kunta voi vaatia maksetun avustuksen palautettavaksi.
      
  • Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.  

 Tähän avustukseen sisältyy de minimis -tukea 2000 euroa. Komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen (Euroopan unionin virallinen lehti L 352, 24.12.2013) perusteella julkista tukea voidaan yritykselle myöntää de minimis -tukena enintään 200 000 euroa (Maanteiden tavarankuljetuspalveluja tarjoaville yrityksille tuen määrä on enintään100 000 euroa) kuluvan verovuoden ja kahden sitä edeltäneen verovuoden muodostaman jakson aikana. Deminimis -tukien enimmäismäärään lasketaan avustuksen saajan de minimis -tukien lisäksi myös ne Suomessa myönnetyt de minimis -tuet, jotka on myönnetty saman konsernin muille suomalaisille yrityksille tai muille sellaisille suomalaisille yrityksille, joilla on avustuksen saajayhtiöön muu komission asetuksen (EU) N:o1407/2013 artiklan 2 kohdan 2 mukainen sidos. Avustuksen saaja vastaa siitä, että eri tahojen (mm. ministeriöt, ministeriöiden alaiset viranomaiset, Business Finland, Finnvera Oyj, kunnat, maakuntien liitot) myöntämien de minimis -tukien yhteismäärä ei ylitä tätä määrää. Avustuksen saaja on velvollinen ilmoittamaan kunnalle kaikkien itse saamiensa sekä muiden edellä tarkoitettujen läheisyhtiöiden saamien de minimis -tukien määrät ja myöntöajankohdat. 


15.04.2020 / Petra Louhimies

Raaseporin kaupunki on tehnyt poikkeusjärjestelyjä eräiden ulkoisten vuokralaistensa vuokranmaksuun ja haluaa omalta osaltaan helpottaa yrityksien ja yhdistysten tilannetta koronapandemian aikana. Raaseporin kaupunki myöntää vuokravapauden huhti- touko- ja kesäkuun ajaksi yrityksille ja yhdistyksille, jotka ovat vuokralaisina kaupungin rakennuksissa ja tiloissa. Poikkeusjärjestelyt vuokranmaksussa koskevat Raaseporin kaupungin vuokralaisina olevia yrityksiä ja yhdistyksiä, joiden tilanne on merkittävästi vaikeutunut koronapandemian aikana. Mikäli vuokra on maksettu huhti- ja toukokuulta, vuokra palautetaan.

Vuokralaisen on kirjallisesti haettava vuokravapautta. Vapaasti muotoiltu hakemus lähetetään sähköpostitse osoitteeseen soile.makinen@raasepori.fi. Hakemuksessa on perusteltava, miten vallitseva pandemia vaikuttaa yrityksen/yhdistyksen toimintaan. Hakemus tulee toimittaa viimeistään 31.5.2020.

Seuraamme koronapandemian kehitystä ja tarvittaessa ryhdymme uusin toimenpiteisiin auttaaksemme vuokralaistemme toiminnan jatkumisen poikkeus olojen yli.

Lisätiedot

Tekninen johtaja Jan Gröndahl, jan.grondahl@raasepori.fi       

Tilahallintopäällikkö Anna Friberg, anna.friberg@raseborg.fi


8.04.2020 / Jennifer Gammals

Yrittäjille määräaikainen oikeus työmarkkinatukeen

Yrittäjälle voidaan maksaa työmarkkinatukea, jos yrityksessä työskentely on päättynyt tai yrittäjätulo on koronaepidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa. Yritystoimintaa ei tarvitse lakkauttaa, jotta voi saada työmarkkinatukea.

Työmarkkinatukea haetaan ilmoittautumalla ensin työttömäksi työnhakijaksi TE-palveluissa. Tämän jälkeen yrittäjä voi hakea työmarkkinatukea Kelasta. Kela rakentaa yrittäjille oman verkkohakemuksen. Kela ilmoittaa kela.fissä tarkemmin, milloin yrittäjä voi täyttää hakemuksen Kelan sähköisessä asiointipalvelussa.

Yrittäjät voivat alkaa hakea työmarkkinatukea 16.3 alkaen. Sitä voi hakea myös takautuvasti.

Yritystoimintaa ei tarvitse lakkauttaa, jotta voi saada työmarkkinatukea. Yrittäjätuloa voi saada myös työmarkkinatuen ohessa, jolloin tulo pienentää työmarkkinatuen määrää.

Yrittäjälle maksettava työmarkkinatuki maksetaan ilman lapsikorotusta. Työmarkkinatuki on 33,66 euroa päivässä, ja siitä maksetaan veroa.

Muutokset ovat voimassa 30.6. asti.

Työmarkkinatukea pitää hakea ennen toimeentulotukeen turvautumista

Perustoimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, ja sen määrään vaikuttavat kaikki asiakkaan ja hänen perheensä käytettävissä olevat tulot ja varat. Tuloiksi lasketaan myös muut sosiaalietuudet. Perustoimeentulotukea ennen pitää selvittää oikeus esimerkiksi työttömyysetuuksiin, asumisen tukiin, vanhempainpäivärahoihin ja sairauspäivärahaan.

Lisätietoja medialle:

Antti Ristimäki, juristi, Kela
puh. 020 6342 194, antti.an.ristimaki@kela.fi

Lisätietoja asiakkaille:


6.04.2020 / Petra Louhimies

Raaseporin kaupunki kehottaa asukkaita, vierailijoita ja vapaa-ajan raaseporilaisia ostamaan paikallisilta yrityksiltä, jotta kaikki voivat olla mukana tukemassa pienten ja keskisuurten yritysten toiminnan jatkuvuutta alueellamme. Nyt yritykset tarvitsevat kipeästi tuloja mahdollistaakseen toimintansa myös tulevaisuudessa, ja kaikki voivat kantaa kortensa kekoon valitsemalla paikallisia tuotteita ja palveluita.

Kehottaakseen kuluttajia ostamaan paikallista, Raaseporin kaupunki on käynnistänyt kampanjan, jossa viesti on hyvin yksinkertainen ja selkeä – osta paikallista. Kampanja näkyy ilmoituksissa HBL-, Västra Nyland – ja Etelä-Uusimaa -lehdissä, katukuvassa Place2Go -kylteissä sekä sosiaalisessa mediassa ja raasepori.fi ja visitraasepori.fi verkkosivuilla. Kaikilla on myös mahdollisuus ladata “Ostan paikallista” -profiilikuvakehys kaupungin Facebook-sivuilta ja lisätä se omaan Facebook-profiilikuvaansa osoittaakseen tukensa kampanjalle.

“Kampanjalla haluamme myös inspiroida muita kaupunkeja ja kuntia näyttämään tukensa paikallisille yrityksille omalla alueellaan” 

Jennifer Gammals – Raaseporin kehityspäällikkö

Monta tapaa ostaa paikallista ja saada tukea

Uudet rajoitukset kieltävät ravintoloiden, kahviloiden ja baarien aukiolon, mutta jatkossa on vielä mahdollista myydä take away -aterioita. Kaupunki on kartoittanut kaikki Raaseporin kotiinkuljetus- ja noutomahdollisuudet ja koonnut kaiken tiedon kotisivuilleen. 

“Soiteltuamme ravintoloitsijoille olemme olleet vaikuttuneita yritysten taistelutahdosta. Monet kokeilevat nyt take away -mahdollisuutta, osa myös kotiinkuljetuksella ja toivovat, että kuluttajat löytävät heidän palvelunsa tätä kautta.”

Martina Österberg, Raaseporin matkailupalvelut

Kaupunki kerää myös kotisivuilleen tietoa tavoista kuluttaa paikallisia tuotteita näinä poikkeuksellisina aikoina. Voit esimerkiksi ostaa suoraan tilojen kaupoista ja reko-ryhmistä sekä ostaa paikallisten palveluiden lahjakortteja uuden verkkokaupan shoplocally.fi kautta. Kaikki vinkit löytyvät kaupungin ja matkailupalveluiden kotisivuilta 1.4. lähtien ja tietoja päivitetään jatkuvasti.

Vuokranalennuksia, konsultointityötä ja tukea yrityksille

Kaupunki on tiedottanut kaikkia ravintolayrityksiä, jotka ovat vuokralla kaupungin tiloissa, että he saavat huhti- ja toukokuussa vuokranalennuksen.

Kaupungin osittain omistama kehitysyritys Novago on kerännyt yrityksille kaiken tarpeellisen tiedon yritystuista ja päivittää sivuja jatkuvasti. Novago antaa myös konsultointia ja auttaa yrityksiä eri hakemusten kanssa.

Kulttuuritoimijat voivat ottaa yhteyttä kaupungin kulttuuripalveluihin saadakseen konsultointia ja apua koskien kaupungin kulttuurihakemuksia ja muita avustuksia. Lisää tietoa antaa kaupungin kulttuurisihteeri Lotta Lerviks, lotta.lerviks@raasepori.fi. Kulttuuriyrittäjät voivat myös ottaa shoplocally.fi -verkkokaupan käyttöön myydäkseen palveluitaan. Kaupungin yhteistyökumppani Luckan Raseborg antaa myös tietoa ja neuvoa kulttuuritoimijoille.

Kaupunki on koonnut linkkejä ja tietoa erilaisista tukitoimista Koronatietoa yrityksille-sivulle.

Lisää tietoa

Jennifer Gammals, kehityspäällikkö

S-posti: jennifer.gammals@raasepori.fi


2.04.2020 / Jennifer Gammals

Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa. Haku tapahtuu yrityksen sijaintikunnasta. Tuen suuruus on 2000 euroa. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen.

Tuen tavoitteena on osaltaan turvata se, että tukea saava yritys pystyy jatkamaan toimintaansa kannattavasti koronaviruksen aiheuttaman kriisin jälkeen. Tukea käytetään yksinyrittäjän maksuvalmiuden ylläpitämiseen.

Haku pyritään avaamaan kunnissa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa. Kunnat tiedottavat tuen avautumisesta. Kunnille laaditaan tuen myöntämiseen käytännönläheiset ohjeet sekä valmis hakulomakepohja.

Avustuksen ehtona heikentynyt taloudellinen tilanne

Tukea voi hakea yksin taloudellista toimintaa harjoittava Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä tai ammatinharjoittaja, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa, mukaan lukien freelanceryrittäjät.

Yrityksessä saattaa olla useita yrittäjäasemassa olevia henkilöitä, jotka eivät ole palkansaajan asemassa eli työsuhteessa, mutta ei välttämättä yhtään työsuhteista henkilöä. Nämä usean yrittäjän yritykset kuuluvat ELY-keskusten palveluiden piiriin. Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista tukea voivat hakea osakeyhtiöt sekä kommandiittiyhtiöt, avoimet yhtiöt ja osuuskunnat, jotka työllistävät vähintään kuusi työsuhteessa olevaa henkilöä.

Avustuksen myöntämisen ehtona on yksinyrittäjän osoittama merkittävä heikentynyt taloudellinen tilanne ja liikevaihdon alenema koronaviruksen takia 31.12.2019 jälkeen. Tuki on harkinnanvarainen. Tukea ei voi myöntää, jos yritys on ollut taloudellisissa vaikeuksissa ennen koronakriisiä, eikä yritykselle, jolla on verovelkoja.

Avustusta voidaan maksaa 1.3.2020–31.8.2020 välillä aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuki on määräaikainen ja sitä voi hakea 30.9.2020 saakka.

Yksinyrittäjä voi hakea myös työttömyysturvaa

Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa. Jos yksinyrittäjä on hakenut tukea kunnista, se otetaan myöhemmin huomioon haettaessa työttömyysturvaa.

Valtio ja kunnat tekevät tuen myöntämisestä toimeksiantosopimuksen, joka perustuu Kuntaliiton ja työ- ja elinkeinoministeriön yhdessä valmistelemaan sopimuspohjaan Valtio rahoittaa tuen kokonaisuudessaan. Yksinyrittäjille myönnettävissä oleva tukisumma määritellään kuntakohtaisesti sen mukaan, kuinka paljon kunnassa on yksinyrittäjiä. Kunnan käytettävissä oleva rahoitus on laskennallinen osuus valtion myöntämästä 100 miljoonaa eurosta.

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny Hasu, p. 029 504 7213 

osastopäällikkö Marja-Riitta Pihlman, TEM, p. 029 504 9208

osastopäällikkö Ilona Lundström, TEM, puh. 029 504 7186

neuvotteleva virkamies Jaana Lappi, TEM, puh. 029 506 2658  

hallitusneuvos Jan Hjelt, TEM, puh. 029 504 8940

varatoimitusjohtaja Timo Reina, Kuntaliitto, p. 09 771 2700

alueet ja yhdyskunnat -yksikön johtaja Jarkko Huovinen, Kuntaliitto, p. 09 771 2550

lakiasian johtaja Juha Myllymäki, Kuntaliitto, p. 09 771 2193


1.04.2020 / Petra Louhimies

Näinä poikkeuksellisina aikoina meidän kaikkien päivittäiset teot ja valinnat merkitsevät paljon alueemme tuottajille ja yrittäjille. Osta siis mahdollisimman paljon Raaseporin tuottajilta ja yrittäjiltä, niin heillä on mahdollisuus selvitä näinä vaikeina aikoina! Tässä vinkkejä Raaseporin palvelutarjontaan koronaviruksen aiheuttaman kriisin aikana.

Raaseporissa olemme ylpeitä kaikista paikallisista tuotteistamme ja palveluistamme. Täällä kaupan tai salongin omistaja palvelee usein itse sinua ja tiedät mihin rahasi menevät. Toreilla ja tilakaupoissa saat tavata tuottajan ja voit ostaa rakkaudella viljellyt tai kasvatetut tuotteet ilman välikäsiä. 

Uudet Shop Locally- ja Place2Shop -verkkokaupat

Useat yrittäjät ovat uudessa tilanteessa, ja kaikki etsivät uusia toimintatapoja ja myyntikanavia. Raaseporissa kaksi paikallista toimijaa on lyhyessä ajassa rakentanut nettikaupparatkaisuja. Koska nettikaupat ovat aivan uusia, kehotamme käymään tasaisin väliajoin katsomassa sitä mukaa, kun tuotetarjonta kasvaa.

Shop Locally on juuri lanseerattu ja sen kautta yritykset Raaseporin, Hangon ja Inkoon alueilta voivat myydä tuotteita, palveluja ja lahjakortteja netissä. Jos olet itse yrittäjä ja haluat tuotteesi myyntiin, voit ilmoittaa kiinnostuksesi suoraan Shop Locally -palveluun.

Toinen paikallinen nettikauppa on Place2Shop, joka myös tarjoaa mahdollisuuden myydä erilaisia tuotteita ja palveluja alueella Hanko, Raasepori ja Inkoo. Jos olet yrittäjä ja nettikauppa kiinnostaa, voit olla yhteydessä Place2Go-yhtiön palveluun.

Ruoka kotiinkuljetettuna senioreille ja riskiryhmille

Raaseporin vanhuspalvelut ja työllisyyspalvelut järjestävät kotiinkuljetuksia yhteistyössä ruokakauppojen kanssa. Palvelu on tarkoitettu kaupungin asukkaille, joiden tulee koronaepidemian takia pysyä erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa. (Yli 70-vuotiaat ja henkilöt, jotka kuuluvat riskiryhmiin.)

Raaseporin take away -ravintolat 

Koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset ravintola-alalla eivät koske ns. take away- annoksia, ja siksi kehotamme kaikkia tukemaan alueemme ravintoloita näinä vaikeina aikoina. Tilaa siis mahdollisuuksien mukaan lounas tai illallinen nouto-annoksena: pääset itse helpommalla ja tuet samalla meidän alueen yrittäjiä! Jos et itse pääse hakemaan annosta, osa ravintoloista tarjoaa jopa kotiinkuljetuksen rajoitetulla alueella.

HUOM! Muista tilata annoksesi hyvissä ajoin etukäteen ruuhkien ja kiireen välttämiseksi. Huomioi myös turvaväli muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan noutotilanteessa, ja varaa maksukortti käteisen sijaan.

Katso alueemme take away -ravintolat tästä.

Lähiruokaa suoraan tuottajilta

Raasepori on laadukkaan lähiruoan pääkallopaikka. Täällä on harvinaisen laaja verkosto ruokaintolijoita, paikallisia tuottajia ja luomutiloja. Moni viljelijöistä ja lihatuottajista myy tuotteitaan tilakaupoissa, Tammisaaren ja Karjaan rekoryhmissä ja toreilla. Viime vuosina Raaseporin lähiruokatarjontaa ovat rikastuttaneet myös monet artesaanituotteet, joita valmistetaan kaupungin juustoloissa, pienpanimoissa, leipomoissa ja jopa tislaamossa. 

Näistä paikoista voit ostaa suoraan tuottajalta

Raaseporin torit ovat oleellinen osa Raaseporin lähiruokakulttuuria ja osa niistä toimivat vuoden ympäri. Vaikka toritoiminta on hiljaisempaa talvella, moni asukas hankkii mielellään vihannekset, kalaa ja tuoreita leivonnaisia suosikkimyyjältään. Löydät luettelon eri toreista täältä.

Mörbyn luomutilan pieni tilakauppa on ollut keskeinen osa tilan toimintaa jo vuodesta 1991. Valikoimasta löytyy tilalla kasvatettuja luomutuotteita kuten viljoja, hunajaa ja naudanlihaa. Ajankohtaiset uutiset Facebookista.

Fiskarsin lähiruokapiiri toimii Facebookissa ja tarjoaa lähiruokaa ja -juomaa take-awayna suoraan paikallisilta, Fiskarsin tuottajilta. Tilaukset tuottajien postausten alle tai suoraan tuottajille. Noudot ennakkotilausten perusteella Ägräs Taproomista lauantaina klo.14-17.
HUOM! Taproomissa kerrallaan max.1 hlö! Liity ryhmään Facebookissa.

Myynti on ainakin ensi alkuun rajattu vain Fiskarsin ja lähialueen toimijoihin (tilojen rajallisuuden vuoksi). Jos haluat tuotteita myyntiin, ota ensin ylläpitäjiin yhteyttä ja sovi asiasta heidän kanssaan! Jakelun hoitaa Ägräs Taproom yhdessä tuottajien kanssa.Maksut ensisijaisesti suoraan tuottajille!

Rekoringit Tammisaaressa ja Karjaalla

Lähiruuan suoramyynti Facebookin kautta toimivissa rekorenkaissa on ollut suuri hitti menneinä vuosina. Tuottajien ja kuluttajien yhteiset Reko-renkaat toimivat jakelua myöten ilman välikäsiä.

Tuottajat ilmoittavat jakeluun tulevat tuotteensa Facebookryhmän etusivulla. Ilmoituksessa tulee olla jakelun päivämäärä, kuvaus tuotteesta, pakkauskoot, hinnat, ainesosaluettelot sekä viimeinen tilausajankohta. Mielellään myös puhelinnumero.

Asiakas tilaa tuotteet kommentoimalla tuottajan myynti-ilmoitusta. Huomioi viimeinen tilausajankohta ja pidä kiinni siitä. Facebookissa tehty tilaus on sopimus, jolla asiakas sitoutuu noutamaan ja maksamaan tilauksen sekä tuottaja toimittamaan tilauksen. Jos sinulle tulee este etkä pääse paikalle ilmoita siitä suoraan sopimuksen toiselle osapuolelle mahdollisimman pian. 

Tammisaaren jakelut jakelu parittomien viikkojen perjantaina (talvikauden aikana) Yrkeshögskolan Novian parkkialueella, osoite Raaseporintie 9. Liity ja seuraa ilmoituksia ryhmän Facebook-sivuilta.

Karjaan rekoryhmän jakelu parittomien viikkojen perjantaina. Jakelutilaisuudet pidetään klo Axxellin parkkipaikalla, Ratakatu 75, Karjaa. Seuraa ilmoituksia ryhmän Facebook-sivuilta.

Taide, käsityöt ja designtuotteet

Monet luovat ihmiset ovat asettuneet Raaseporiin sen inspiroivan ja rauhallisen ympäristön vuoksi, eivätkä syyttä. Heidän teoksiaan ja tuotteitaan voi ostaa eri kaupunginosista ja kylistä sekä heidän omista pajoistaan ja ateljeistaan. Olemme koostaneet listan alueemme toimijoista, muista myös kurkata Shop Locally- ja Place2Shop-verkkokauppoihin, joihin lisätään uusia tuotteita sitä mukaa, kun yrittäjät ehtivät laittaa tuotteitaan sinne (linkit kauppoihin löytyvät artikkelin alusta). 

Päivittäistavarakauppojen erityisjärjestelyt

Varuboden-Oslan seuraavissa toimipaikoissa (ruokakaupat) on kaupan ensimmäinen aukiolotunti (arkisin) varattu riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kaupassa asiointiin: S-Market Tammisaari, S-Market Karjaa, S-Market Pohja ja Sale Tenhola.

Kuljetusyritys GoParking hoitaa 2.4. alkaen ruoan tilaus-, keräys- ja kotiinkuljetuspalvelun kaupoistamme. Lisätietoa palvelusta löydät osoitteesta: www.goparking.fi/gojelppi/.


18.03.2020 / Petra Louhimies

Novago Yrityskehitys Oy on päättänyt korotetusta valmiudesta informoida ja auttaa alueen yrityksiä, jotka kärsivät koronaviruksen aiheuttamista ongelmista. Poikkeuksellisessa tilanteessa on tärkeää, että yhtään elinkelpoista yritystä ei pääse kaatumaan. Kehitysyhtiöiden neuvontatyölle on nyt suuri kysyntä.

Koronaviruksen johdosta kysyntä on monilla aloilla heikentynyt dramaattisesti ja aiheuttanut välittömiä ongelmia yritysten maksuvalmiuteen ja kassanhallintaan. Siksi Suomen Yrittäjät, Kuntaliitto, SUK ja SEKES ovat sopineet yhteistyöstä, jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä selviämään poikkeuksellisen tilanteen yli. Osapuolet lisäävät yrittäjille tarjottavaa neuvontaa ja luovat yhteisiä toimintamalleja, jotta yritysten haastaviin tilanteisiin pystyttäisiin vastaamaan nopeasti. SUK:in että SEKES:in jäsenenä Novago ottaa viipymättä näitä toimintamalleja käyttöön ja haluaa täten varmistaa toimenkuvajärjestelyin ym. neuvontatyön (erityisesti rahoitus, kassavirta, HR) resurssointi poikkeustilanteessa.

Keinoina alkuvaiheessa ovat muun muassa:
• suunnata nopeasti henkilöresursseja yrityksien neuvontaan akuutissa kriisitilanteessa,
• selvittää tarve ja mahdollisuus yhteistyöhön Finnveran ja ELY-keskusten kanssa yritysten rahoitushakemuksissa,
• selvittää, missä asioissa tarvitaan yhteistyötä yrittäjiä edustavien organisaatioiden, kuntien, muiden kuntaorganisaatioiden ja eri viranomaisten kanssa,
• tehdä selkeitä ohjeita ja suosituksia mm. kuntien ja yrittäjäyhdistysten väliseen yhteistyöhön poikkeusoloissa.
Organisaatiot korostavat, että ihmisten terveys on ensisijalla, mutta nyt samalla on nähtävä myös kulman taakse. Elinkelpoisten yritysten säilyminen myös tässä poikkeustilanteessa on olennaisen tärkeää, ja kaikki mahdolliset vanhat ja uudet keinot on otettava täysimääräisinä erittäin nopeasti käyttöön.

Tulemme myös päivittämään verkkosivujamme ja lisäämään sinne ajankohtaista tietoa mm. valtion toimenpiteistä, kun kyseistä tietoa on saatavilla. Suosittelemme myös linkkiä Suomen Yrittäjien kattaville Kaikki Koronasta -sivuille. Sinne päivitetään tietoa myös valtion toimista.

Novago palvelee yrittäjäksi aikovia ja jo toimivia yrittäjiä. Neuvomme perustamisessa, liiketoiminnan kehittämisessä, kansainvälistymisen ja rahoituksen kiemuroissa ja haasteiden yllättäessä. Meiltä saa neuvontaa myös yrityksen osto- ja myyntitilanteissa, sekä silloin kun sukupolvenvaihdos on ajankohtainen. Palvelemme myös rekrytointiin ja henkilöstöhallintoon liittyvissä asioissa. Novago Yrityskehitys Oy:n omistavat viisi läntisen Uudenmaan kuntaa; Hanko, Inkoo, Lohja, Raasepori ja Siuntio.

Novagon yhteystiedot


6.03.2020 / Petra Louhimies

Haluamme kuulla juuri Sinun mielipiteesi yrittämisen arjesta omassa kunnassasi. Vastaa siis Yrittäjien kuntabarometri -kyselyyn (ent. Elikeinopoliittinen mittaristo).

Miksi tämä on kysely on tärkeä ja miksi siihen kannattaa vastata?

  • Yrittäjä pääsee antamaan palautetta ja arvioimaan oman kuntansa toimintaa: Mitkä asiat toimivat ja mitä pitää parantaa?
  • Kunnat saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta toiminnastaan mm. kunnan tekemien julkisten hankintojen merkityksestä yrittäjille.
  • Yrittäjäyhdistykset saavat tietoa  siitä, mihin asioihin heidän pitää jäsentensä puolesta kunnassa vaikuttaa.
  • Kunnat ja niiden yrittäjiä palvelevat yhtiöt saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta tarjoamistaan yrityspalveluista: Parantavatko yrityspalvelut yrittäjän arkea ja saako palveluita matalalla kynnyksellä?

Miksi Suomen Yrittäjät kysyy näitä asioita? 

Tarvitaan tutkittua tietoa, jotta yrittäjäjärjestö voi vaikuttaa paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti siihen, että yrittämisen olosuhteet kunnissa ovat parhaat mahdolliset. Tutkimuksesta saadut tulokset ovat tärkeä työkalu yrittäjien ja kuntien yhteistyön kehittämisessä. Kunnille ja yrittäjäyhdistyksille toimitetaan kyselytutkimuksen tulokset.

Jotta tuloksissa näkyy aidosti yrittäjien mielipiteet, on tärkeää, että jokainen jäsenyrittäjä kertoo oman näkemyksensä.

Vastaa kyselyyn tästä

Lisätietoja Yrittäjien kuntabarometristä saat täältä.

Yrittäjien toivotaan vastaavan kyselyyn 16.2.-31.3.2020. Tulokset julkistetaan Kunnallisjohdon seminaarissa 19.5.2020.


4.03.2020 / Jennifer Gammals

Ensimmäistä kertaa järjestettävälle Puurakentamisen Kasvupolulle haetaan liiketoimintaansa kehittämään ja kasvattamaan innostuneita yrityksiä, joiden pääasiallinen toiminta keskittyy puurakentamiseen tai puurakennusalan kehittämiseen ja uudistamiseen.

Kasvupolulla yritys tapaa yhteensä kahdeksan sparraajaa. Sparraajat auttavat Kasvupolulle mukaan valittuja yrityksiä löytämään kasvun eväitä ja kontakteja kahdenkeskisissä tapaamisissa.

Kasvupolulla jokaiselle yritykselle valitaan heidän tarpeisiinsa sopivat sparraajat yrityksen kasvusuunnitelman tavoitteiden mukaisesti.  Sparraus on mukaan valituille yrityksille maksutonta.

Puurakentamisen Kasvupolun tavoitteet ovat muun muassa:

  • edistää ja tukea puurakentamisen toimialaa ja verkottumista myös nykyisten verkostojen ulkopuolelta,
  • tukea suomalaisten yritysten kansainvälistä kasvua,
  • tavoitella suurempia suomalaisia yrityksiä, joiden ydintuote/materiaali on puu, sekä
  • nostaa puurakentamisen mainetta ja tunnettuutta.

Ilmoittautua kannattaa, vaikka vähän empisikin, sillä ilmoittautumiseen kuuluvan Kasvuyritysanalyysin täyttäminen antaa yritykselle hyvää lisätietoa ja laittaa pohtimaan asioita.

Puurakentamisen Kasvupolku sparrausohjelman järjestää KasvuOpen yhdessä Seutukaupunkien yritysverkostot -hankkeen ja ympäristöministeriön kanssa.

Ilmoittaudu ohjelmaan viimeistään 1.4.2020. Sähköisen hakemuslomakkeen löydät KasvuOpenin -sivulla.

Puurakentamisen Kasvupolku

Bio- ja kiertotalouden Kasvupolku

VA puurakentamisen-kasvupolku-esite-a4

Ladda nerVisa

Bio- ja kiertotalouden Kasvupolku, esite

Ladda nerVisa

3.03.2020 / Jennifer Gammals

Welcome-hanke on tarkoitettu matkailyrittäjille ja muille alasta kiinnostuneille. Koulutuksien ja muiden tilaisuuksien kautta, osallistujat kehittävät mm. digitaalisia taitoja, markkinointivalmiutta, tuotteistamistaitoja sekä oppivat kestävästä matkailusta. Kevään aikana olemme jo pitäneet kolme koulutuspäivää ja monta on vielä tulossa. Osallistuminen Welcome-hankkeen tilaisuuksiin on maksutonta ja tämän sähköpostin saa vapaasti jakaa kaikille kiinnostuneille. Welcome-hankkeen rahoitus on saatu Uudenmaan ELY-keskuksen maaseuturahastosta.

Länsi-Uudellamaalla on paljon saksankielisiä ja venäläisiä turisteja. Mitä nämä turistit haluavat kokea ja tarjoammeko todella jotain, mitä he haluavat ostaa? Welcome-projektissa järjestämme kaksi erilaista koulutuspäivää, jotka käsittelevät näitä kahta markkina-aluetta. Koulutuspäivinä saat vinkkejä, miten voit tehdä matkailuyrityksenä houkuttelevia ja myyviä tuotteita näille asiakasryhmille. Lisäksi saatat löytää yhteistyökumppanin, jonka kanssa voit tehdä yhteistyötä, jotta sinulla olisi mahdollisuus tarjota entistä parempia kokemuksia saksankielisille tai venäläisille vierailijoille. Kurssit ovat tavalliseen tapaan täysin ilmaisia!

12.3 klo 9-16 Venäjä kohdemarkkinana

Paikka: Tammisaari, Startup Factory, Raaseporintie 9

Kouluttaja: Virve Obolgogiani, Mimino

Lue lisää – https://novago.fi/venajakohdemarkkinana12032020/

17.3 klo 9-16 Saksa kohdemarkkinana

Paikka: Lohja, Novagon toimitila, Nummentie 12-14

Kouluttajat: Suvi Ahola ja Jan Badur, Nordic Marketing

Lue lisää – https://novago.fi/saksakohdemarkkinana17032020/

31.3 klo 10-15 Tarinallistaminen

Maaliskuun lopussa Welcome-projektissa järjestämme tarinankerronnasta koulutuksen yhteistyössä Tarinakoneen Anne Kalliomäen kanssa. Tarinallistamalla voit luoda tarinoita yrityksestäsi ja palveluistasi. Voit hyödyntää tarinallistamisen etuja markkinoinnissa ja myynnissä. Nykyisessä tilanteessa erilaisuutta arvostetaan ja erilaisuus myy. Anne Kalliomäki on tarinankerronnan edelläkävijä Suomessa ja on myös julkaissut aiheesta kirjan.

Paikka: Karjaa, Axxell, Ratakatu 75

Kouluttaja: Anne Kalliomäki, Tarinakone

Lue lisää – https://novago.fi/tarinallistaminen30032020/

16.4 klo 9-16 Kestävä matkailun teemapäivä

Viime syksynä Welcome-projektissa järjestimme Tammisaaressa kestävän matkailun ensimmäisen koulutuspäivän ja nyt huhtikuun puolessa välissä järjestämme seuraavan kestävän matkailun teemapäivän kahdesta eri aiheesta. Aamupäivällä sateenkaarimatkailun asiantuntija Hannu Medina kertoo sinulle, miksi sateenkaarimatkailu on olemassa, sen potentiaalit ja mitä yrityksesi tulee tehdä houkutellakseen sateenkaarimatkailijoita. Saat kuulla erilaisia esimerkkejä maailmalta ja Suomesta.

Iltapäivällä esteettömän matkailun asiantuntija Jukka Parviainen kertoo sinulle, mitä esteettömyys tarkoittaa ja miksi ja millä tavalla matkailuyrityksesi tulisi kehittää esteettömyyspalveluita.

Paikka: Fiskars

Kouluttaja: Hannu Medina, Gay Travel Finland / Jukka Parviainen, Ellare oy

Lue lisää – https://novago.fi/kestava-matkailu-teemapaiva-16-4-2020/

Materiaalipankki

Materiaalit kaikista Welcome-koulutuksista löytyvät Matkailun materiaaliapankista. Sieltä löytyy myös paljon muuta hyödyllistä tietoa matkailualaan liittyen!

Lyhyet työpajat

Welcome-hankkeessa järjestämme myös lyhytkestoisia työpajoja eri teemoilla, esim.:

  • Opi käyttämään Google My Businessia
  • Helppo hakukoneoptimointi
  • Markkinointi somessa
  • Opi kirjoittamaan houkuttelevia ja myyviä tuotekortteja

Seuraava työpaja:

Tuotekortti + Google My Business työpaja

Fiskars, ma 16.3 klo 13.00-16.00


Jos haluat osallistua työpajoihin tai haluat, että järjestämme työpajan paikkakunnallasi, ota rohkeasti yhteyttä!

Alexandra Stoor

Projektledare – projektipäällikkö

Welcome – matkailun yhteistyöhanke Länsi-Uudellamaalla

Welcome – ett samarbetsprojekt inom turismen i västra Nyland

Novago Företagsutveckling Ab – Novago Yrityskehitys Oy – Novago Business Development Ltd

Raseborgsvägen 9, 10600 Tammisaari – Raaseporintie 9, 10600 Tammisaari

Nummisvägen 12-14, 08100 Lojo – Nummentie 12-14, 08100 Lohja

Gsm +358 44 700 4199

alexandra.stoor@novago.fi

www.novago.fi


1.03.2020 / Petra Louhimies

Tammisaaren rautatieaseman liikennekeskuksessa on vuokrattavana 75 m2 suuruinen tila.

Kuukausivuokra ilman alv:tä on 925 euroa. Vuokratakuu vaaditaan. Vuokraan sisältyy vesi- ja lämpökustannukset sekä ulkoalueen hoitokulut.

Autopaikkoja saatavilla.

Lisätietoa antaa kiinteistöpäällikkö Catharina Lindström, puh. 019 289 3985 tai tilahallintopäällikkö Anna Friberg, puh. 019 289 3904.



24.02.2020 / Jennifer Gammals

Kuule asiantuntijan vinkit, miten kuntien hankinnat tehdään fiksusti ja
miten pienet yrittäjät voivat yksin ja yhdessä myydä kunnille.
Mahdollisuus todella hyödylliseen verkostoitumiseen!

Ti 12.3.2020 , klo 13 30 16.30
Fennia Arena
Aleksis Kiven tie 7, Siuntio

Klo 13.00 14 30 : Hankintaneuvoja Sanna Meronen Vilenius Uudenmaan
yrittäjistä kertoo toimivista käytännöistä
Klo 14.30 16.30 : Pikaiset tapaamiset alueen yrittäjien ja kuntien
hankinnoista vastaavien kanssa Y- treffi sovelluksen avulla
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan:
https://businessmaker.fi/lansiuudenmaanhankinta/index.php/fi/


3.02.2020 / Petra Louhimies

Raaseporin kaupunki tarjoaa viljelyalueita vuokralle maanviljelytarkoituksiin viideksi vuodeksi Karjaalla ja Pohjassa. Kiinnostuneet voivat antaa tarjouksen viideksi vuodeksi lähettämällä kirjallisen tarjouksen mittausyksikölle, Raaseporintie 37, 10650 Tammisaari viimeistään 13. helmikuuta 2020 klo 14.00. Tarjousten tulee olla suljetussa kirjekuoressa ja varustettuna merkinnällä ”Viljelysvuokra”.

Lisätietoja löydät kuulutuksesta ”Maanviljelysvuokra” täältä: https://twebfi.raseborg.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/kuullist_tweb.htm


21.01.2020 / Marika Stigell

Raaseporin kaupunki tarjoaa vuokralle seuraavat jäätelökioskipaikat vuodeksi 2020 – 2022:

  1. Asematie (Tammisaari)
  2. Ruiskuhuoneen puistikko (Tammisaari)
  3. Puistikko Kustaa Vaasankatu ja Kuningatterenkadun kulmauksessa (Tammisaari)

Paikat on merkitty oheiseen karttaan.

Ajanjakso 3 vuotta, 2020 – 2022, 15.4.-30.9. vuosittain. Jäätelökioskit on vietävä pois sesonkien välillä.

Rakennustarkastuksen on hyväksyttävä kioskien ulkoasu. Kioskinhaltijan on hankittava tarvittavat viranomaisluvat.

Kioskinhaltijan on vastattava sähköliittymästä sekä sähkönkulutuksesta, hakijan on itse hankittava mahdollinen vesiliittymä (ei sisälly).

Kaupunki ei vastaa mahdollisista liikennejärjestelyistä, tapahtumista, toritoiminnasta ym. johtuvista seurauksista.

Tarjoukset annetaan €/ kausi kustakin paikasta. Arvonlisäveroa ei pidä sisällyttää tarjoushintaan, koska kyseessä on maanvuokra tai siihen verrattavissa oleva vuokra.

Ensi sijassa vuokrataan (1) paikka hakijaa kohden. Tekninen lautakunta voi kuitenkin harkita uudestaan, kuinka monta paikkaa yhdellä hakijalla voi olla. Hakijoita pyydetään ilmoittamaan haetut paikat suosituimmuusjärjestyksessä (ensi kädessä haetaan paikka nro x, toissijaisesti paikka nro y jne.). Tarjous annetaan paikkaa kohden, tarjoussumma voi vaihdella.

Kaupunki pidättää itselleen oikeuden hylätä kaikki tarjoukset.

Kirjalliset tarjoukset, jotka sisältävät vuosittaisen vuokran jätetään tekniselle keskukselle, PL 58, 10611 RAASEPORI viimeistään 10. helmikuuta 2002 klo 15.00. Tarjoukset jätetään suljetussa kuoressa, joissa on merkintä “Jäätelökioskipaikat”.

Lisätietoja antaa hallintopalvelupäällikkö Jens Rosendal, puh. 019 289 2522.

2020_Jäätelökioskit kartta

Ladda nerVisa

13.01.2020 / Minttu Peuraniemi

Hankinnan kohteena on kahden Raaseporinjoen valuma-alueella olevan eroosioherkän uoman korjausurakointi. Toimenpiteet liittyvät Raaseporinjoki-hankkeeseen, jossa vähennetään merkittävästi Raaseporinjoen valuma-alueelta jokea pitkin Suomenlahteen päätyvää ravinnekuormitusta.

Hankkeessa on laadittu toimenpidesuunnitelma ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Suunnitelma sisältää useita potentiaalisia toimia mm. eroosion vähentämiseksi. Hanketta vetää Raaseporin ympäristötoimisto. Hankkeen toteutusaika on 1.7.2018-31.12.2020. Hanke toteuttaa osaltaan Suomen vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmia, joissa esitetään toimet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Hanketta rahoittaa ympäristöministeriö.

Kohteisiin on tutustuttava ennen tarjouksen antamista viikolla 4 ja tarjoukset tulee toimittaa viimeistään 31.1.2020 klo 13. Maastokäynnistä sovitaan projektipäällikön kanssa, jolta saa myös tarjouspyyntöasiakirjat.

Projektipäällikkö
Minttu Peuraniemi
019 289 2270
etunimi.sukunimi@raasepori.fi


7.11.2019 / Petra Louhimies

Raaseporin rekrymessut järjestetään kolmannen kerran tiistaina 21.1.2020 klo 15–18 Axxellin tiloissa Karjaalla. Messujen järjestäjänä toimii Raaseporin kaupunki yhteistyössä Novago Yrityskehitys OY:n, TE-palvelujen ja ammattikoulu Axxellin kanssa. Rekrymessut pidetään Axxellin Avoimien ovien päivien yhteydessä.

Messujen tarkoituksena on tuoda yhteen alueen tarjoamat monipuoliset työmahdollisuudet ja työnhakijat. Nuoret työnhakijat ovat tärkeä kohderyhmä, mutta messut ovat suunnattu kaikille työnhakijoille. Messut tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden työnantajille ja työnhakijoille tavata kasvotusten.

Messujen teemana “Kesätöitä nuorille”

Messuilla esitellään myös kesätyömahdollisuuksia, joita tuodaan esille entistä enemmän tänä vuonna. Kesätyö on monen nuoren ensimmäinen työpaikka, ja sen kautta nuori pääsee tutustumaan työelämään ja saa työkokemusta tulevaisuutta varten.

Tänä vuonna työnhakijat voivat myös saada apua CV:n laatimiseen. CV-valmentaja antaa vinkkejä siihen, miten laaditaan selkeä CV, joka nostaa esiin hakijan vahvuudet haettavaa työpaikkaa varten.

Rekrymessuille oma logo

Tämän vuoden toinen uutuus on messujen uusi visuaalinen ilme ja logo, joka perustuu Raaseporin kaupungin uuteen visualiseen ilmeeseen. Uuden logon tarkoituksena on selkeyttää rekrymessujen vuotuista viestintää. Logon on suunnitellut Frisko designin Anni Pöyhtäri.

Rekrymessujen logo valkoisena turkoosilla taustalla. Logossa kaksi kolmioa, jotka muodostaa kolmannen kolmion sekä teksti Rekrymessut Raasepori sekä ruotsiksi, että suomeksi.
Rekrymessujen logon on suunnitellut Anni Pöyhtäri.

Kaupunki tarjoaa 100 kesätyöpaikkaa

Raaseporin kaupungilla on messuilla myös oma osasto. Kaupunki tarjoaa vuosittain 100 kesätyöpaikkaa, ja messukävijöille tarjotaan apua kesätyöhakemusten täyttämiseen sekä tietoa kaupungin tarjoamista koko- ja osa-aikaisista työpaikoista, harjoittelupaikoista ja siviilipalveluspaikoista.

Ilmoittaudu näyteilleasettajaksi

Näytteilleasettajien ilmoittautumisaika on alkanut. Tapahtuma on suunnattu länsiuusmaalaisille yrityksille ja organisaatioille ja on ilmainen, sekä näytteilleasettajille, että yleisölle. Yritykset, jotka ovat kiinnostuneita olemaan mukana, voivat ilmoittautua sähköisellä ilmoittautumislomakkeella osoitteessa lyyti.in/rekrymassan 31.12.2019 asti.

Tervetuloa!

Lisätietoja antaa

(10.11.2019 asti)

Matkailupäällikkö
Ville Vuorelma
019 289 2012
ville.vuorelma@raasepori.fi

(11.11.2019 alkaen)

Kehityspäällikkö
Jennifer Gammals
019 289 2700
jennifer.gammals@raasepori.fi


1.11.2019 / Tobias Björklund

Tarjouspyyntö / Ensiapukoulutukset vuosina 2020–2021

Raaseporin kaupunki antaa vuosittain ensiapukoulutusta noin 100 työntekijälle. Haemme ensiapukouluttajaa vuosille 2020–2021.

Toivomme tarjousta noin 100 työntekijän kouluttamisesta vuosittain. Kurssit, jotka on hajautettu koko vuodelle, esim. kevääseen ja syksyyn, tulee pitää sekä suomeksi että ruotsiksi. Kurssien tulee tasoltaan olla hätäensiapukursseja, 8 t.

Kouluttajalla tulee olla vähintään ammattikorkeakoulutason tutkinto. Lisäksi hänen tulee olla hyväksytty punaisen ristin kouluttaja.

Tarjouksesta tulee käydä ilmi seuraavaa:

  • kurssin rakenne ja sisältö
  • vuosittain järjestettävien kurssien määrä sekä kurssikohtainen osanottajien määrä
  • hinta ja mahdollisten ylimääräisten kurssien hinta

Raaseporin kaupungin henkilöstöosasto vastaa kursseille ilmoittautumisesta ja sopivien kurssitilojen hallinnoinnista.

Valintakriteerit: hinta, sisältö ja soveltuvuus

Maksuehdot: 21 päivää, verkkolasku. Tarjouksessa tulee ilmoittaa Y-tunnus.

Lähettäkää tarjoukset henkilöstöpäällikölle Johan Nylundille, osoitteeseen johan.nylund@raseborg.fi, viimeistään 15.11.2019 klo. 16:00.


26.09.2019 / Petra Louhimies

Sähkönjakeluyhtiö Caruna ja Raaseporin kaupunki lahjoittavat tämän syksyn aikana kaupungin asukkaille uimalippuja. Caruna ja kaupunki haluavat auttaa ja tukea raaseporilaisia, joilla harrastusmahdollisuudet ovat rajalliset esimerkiksi taloudellisista syistä.

“Uiminen on kansalaistaito, joka pitäisi olla jokaisella suomalaisella hallussa ja haluamme mahdollistaa uimisella matalan kynnyksen liikuntaa ja hyvää oloa raaseporilaisille. Valitsimme lahjoitukseksi uimaliput, koska uiminen on mahdollista vuoden ympäri, se sopii kaikille ikäryhmille ja mikä parasta – se on hauskaa ja hyödyllistä samaan aikaan”, Carunan avainasiakaspäällikkö ja idean isä, Petri Parviainen, iloitsee.

Raaseporin edustajat vastaanottavat uimalippulahjoituksen Carunalta

“Carunan idea uimalipuista on loistava ja lähdimme tähän tietysti innolla mukaan. Haluamme Carunan tavoin mahdollistaa liikkumisen tasavertaisesti ikään, sukupuoleen tai rajoituksiin katsomatta”, sanoo Raaseporin kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist.

“Liput tullaan jakamaan sosiaalitoimen puolesta lasten- ja perhepalvelujen sekä aikuisten sosiaalipalvelun kautta eri ikäryhmille tarpeen mukaan”, kertoo lippujen vastaanottaja sosiaalipalvelujen johtaja Mikaela Heinonen-Lindholm.

Caruna lahjoittaa uimalippuja verkkoalueidensa asiakkaille. Raaseporin kaupunki on ensimmäinen kaupunki, joka vastaanottaa uimaliput.

Lisätietoja:

Ragnar Lundqvist
Kaupunginjohtaja
Puh 019 289 2001
ragnar.lundqvist@raasepori.fi

Petri Parviainen
avainasiakaspäällikkö
Caruna
puh 044 244 8933
petri.parviainen@caruna.fi



23.08.2019 / Petra Louhimies

Menestyvää yrittäjyyttä Raaseporissa

Valtakunnallinen Yrittäjän päivä on kuin yrittäjien vappu tai uusivuosi, vuoden kohokohta, joka ansaitsee entistä isomman huomion. Päivää on syytä juhlia isosti, ja niin tehdään jälleen myös Raaseporissa torstaina 5. syyskuuta, jolloin ohjelmaa on koko päivän. Päivän aikana nähdään ja koetaan paljon uutta. Tästä lähtien Raaseporin vuoden yrittäjä nimetään Yrittäjän päivänä, kun aikaisemmin nimitys on annettu yhdistyksen vuosikokouksessa. Viime vuonna vuoden yrittäjä oli Nylund’s Boathouse , jonka menestystä on ollut hieno seurata.

Tämän vuoden tapahtuman teemana on ”Menestyvä yrittäjä Raaseporissa”. Meillä onkin loistavat edellytykset menestyä ja olla Suomen yrittäjäystävällisin kunta. Sijaintimme on lähellä pääkaupunkiseutua, meillä on upea luonto ja monikielisyys ja olemme tottuneet hyvään yhteistyöhön.

Yrittäjähenkinen ihminen harjoittaa liiketoimintaansa päämääriensä mukaan. Mutta iso vaikutus on myös ympäristöllä. Se, miten kaupunki tukee yrittäjyyttä, miten yritykset tekevät yhteistyötä ja millainen on yrittäjyyden ilmapiiri, vaikuttaa monen yrityksen menestykseen. Toisiansa innostamalla yritykset voivat tuntea olonsa paremmaksi ja saada enemmän kasvua. Jatkuva keskustelu kaupungin kanssa tuo esiin yritysten tarpeet, ja kaupunki voi vastata niihin.

-Meillä on mahdollisuus tehdä Raaseporista Suomen paras paikka yrittää. Ei anneta globalisaation ja muuttuvan maailman estää sitä, mitä teemme. Meidän ei pidä pysähtyä, vaan kehittyä ja kasvaa. Mutta meidän on tehtävä se yhdessä, toteaa Raaseporin kaupungin kehityspäällikkö Jennifer Gammals sekä Raaseporin yrittäjien puheenjohtaja Monica Javanainen .

-Me voimme levittää sitä, mitä meillä on: Raaseporin hyvää yrittäjähenkeä ja yrittämisen mahdollisuuksia täällä. Jos joku ajattelee, että sellaisia ei ole olemassa, kannustan ajattelemaan uudella tavalla. Nykypäivän työkalujen, internetin ja uusien viestintäkanavien avulla voit tehdä työtä Raaseporissa ja palvella asiakkaitasi ympäri Suomea tai kansainvälisesti, Javanainen muistuttaa.

Yrittäjän päivän järjestää Raaseporin Yrittäjät ry yhdessä Raaseporin kaupungin, Novagon ja Nordean kanssa. Päivä alkaa Breakfast Clubilla, jonka paneelikeskustelussa puhutaan mahdollisuuksista tehdä bisnestä kaupungin rajojen yli mutta myös kansainvälisesti. Pyöreän pöydän keskustelussa pidetään workshop, jonka tavoitteena on parantaa
yrittämisen olosuhteita Raaseporissa. Päivä kruunataan cocktail-tilaisuudella uudella kaupungintalolla, jossa nimetään Vuoden yrittäjä. Illan tilaisuuden avaa kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist ja erikoisvieraana on Kaj Kunnas.

Toivotamme kaikki seudun yrittäjät tervetulleeksi mukaan. Sitovat ilmoittautumiset 31.8. mennessä.


Ohjelma

7:30 – 9:30 Breakfast Club
Paikka: Startup factory, Novia, Tammisaari

7:30 – 8:00 Aamiainen ja verkostoitumista (käyntikortit mukaan!)
8:00 Tervetuloa: päivän avaa Raaseporin kaupungin kehityspäällikkö Jennifer Gammals
8:05 Tervehdys Novagolta, Tom Gammals
8:10 Tervehdys Raaseporin Yrittäjiltä, Monica Javanainen
8:15 – 9:00 Yrittäjäpäivän paneelikeskustelu

Paneelin juontaa Larson Österberg
Paneelissa mukana:
Michael Nylund , Nylunds Boathouse – venevälitys ja huolto (Vuoden Yrittäjä 2018)
Marcus Ahlfors , Nemesys – digitaaliset palvelut
Christoffer Relander , Christofferrelander.com – valokuvaaja, multi-exposures

9:00 – 9:30 Mahdollisuus keskustella kaupungin, yrittäjien ja Novagon edustajien kanssa / tutustumista.

Aamiaistarjoilun vuoksi pyydämme sitovat ilmoittautumiset 31.8. mennessä sähköpostiosoitteeseen hennas@msn.com. Tilaisuus on maksuton.

11:30 – 14:00 Yrittäjälounas
Paikka: Ravintola GH Fyren, Tammisaari
Tilaisuuden avaus: Monica Javanainen , Raaseporin Yrittäjät
Tietoa yrityksiin kohdistuvista huijaus- ja petosyrityksistä: Noora Hammar , Nordea
Miltä Suomen ja Euroalueen talous näyttää? Kristian Nummelin , Nordea
Lounastarjoilun vuoksi pyydämme sitovat ilmoittautumiset 31.8. mennessä
sähköpostiosoitteeseen raija.osterlund@nordea.fi. Tilaisuus on maksuton.

16:00 – 18:00 Pyöreän pöydän keskustelu
Paikka: Ravintola Kosthålli, Tammiharju, Tammisaari
Kutsutilaisuus, jossa paikalliset elinkeinoelämän toimijat yhdessä kaupungin johtavien toimihenkilöiden ja poliittisten päättäjien kanssa keskustelevat konkreettisista toimenpiteistä, joilla voimme yhdessä edistää kaupungin ja yritysten välistä yhteistyötä.

18:30 – 21:00 Cocktail-tilaisuus
Paikka: Kaupungintalo, Tammiharju, Tammisaari
18:30 Tervetuloa: kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist
18:45-19:15 Verkostoitumista
19:15-19:45 Vuoden yrittäjän nimeäminen
20:00 Erikoisvieraana Kaj Kunnas
Verkostoitumista, tarjolla cocktail-paloja ja kuohuvaa
Tilaisuus on maksuton. Tarjoilun vuoksi pyydämme sitovat ilmoittautumiset 31.8. mennessä sähköpostiosoitteeseen hennas@msn.com.

Toivotamme tervetulleeksi kaikki seudun yrittäjät! Osallistuminen ei vaadi jäsenyyttä, mutta mikäli kuitenkin haluat liittyä mukaan Yrittäjien kasvavaan joukkoon, se käy helposti osoitteessa www.yrittajat.fi/liity.

Lisätietoja:
Monica Javanainen
puheenjohtaja
Raaseporin Yrittäjät ry
045 651 7914
monica@jco.fi


14.08.2019 / Jennifer Gammals

Syyskuun viidentenä päivänä vietetään Suomessa Kansallista Yrittäjäpäivää. Siksi yrittäjät ja Raaseporin kaupunki tempaisevat yhdessä yrittäjyyden puolesta.

Raaseporin Yrittäjät ja Raaseporin kaupunki järjestävät yhdessä torstaina 5.9
klo 16:00 – 18:00 pyöreän pöydän keskustelutilaisuuden, paikkana ravintola Kosthålli,
Tammiharjussa.

Kutsumme paikallisia elinkeinoelämän ja muita toimijoita yhdessä kaupungin johtavien toimihenkilöiden ja poliittisten päättäjien kanssa keskustelemaan konkreettisista toimenpiteistä, joilla yhdessä voimme edistää kaupungin ja yritysten välistä yhteistyötä. Tarjoamme osallistujille iltapalan.

Tilaisuuden jälkeen kaupunki tarjoa coctailit kaupungintalolla.

Ilmoittautumisia pyydämme viimeistään torstaina 29.8 osoitteeseen jan.lindholm@iki.fi. Kutsu on tarkoitettu 1-2 henkilölle.


17.07.2019 / Petra Louhimies

Hangon, Inkoon, Lohjan, Raaseporin ja Siuntion alueen yritysten hyödynnettäväksi julkaistiin kesäkuussa uusi Länsi-Uudenmaan Yritys- ja palveluhakemisto, https://novago.yrityshakemistot.fi/ , joka perustuu Novago Yrityskehitys Oy:n ylläpitämään. Hakemisto toimii alueella toimivien yritysten ilmaisena markkinointikanavana ja siitä löytyy yritysten perustietojen lisäksi myös yritysten tarjoamat tuotteet ja palvelut. Yrityksenne julkiset perustiedot löytyvät palveluhakemistosta ja siinä mukana oleminen ja tietojen päivittäminen on yrityksille aina maksutonta ja vapaaehtoista, lisätietoja Novagolta.

Raaseporin yrittäjiä Raaseporin yrittäjät ry:n kevätkokouksessa.

Tälle sivulle keräämme yrittämiseen koskevaa tietoa ja linkkejä.


8.07.2019 / Jennifer Gammals

Novago Yrityskehitys Oy järjestää nyt ensimmäistä kertaa GAME of IDEAS yritysideakilpailun Raaseporin linnassa 24.9.2019. Yritykset saavat mahdollisuuden esittää liikeideansa neljälle bisnesenkelille, jotka odottavat saavansa investoida yrityksiin ja ideoihin, joilla katsovat olevan reilusti kasvupotentiaalia.

Henkilölle, jolla on erinomainen idea, ja joka tarvitsee resursseja sen toteuttamiseen, tämä on oiva mahdollisuus! Paikalla on neljä bisnesenkeliä, jotka ovat varautuneet sijoittamaan uusiin, lupaaviin ja mielenkiintoisiin ideoihin. Mukaan pääsee enintään 12 yritystä ja valitulla kilpailijalla on 12 minuuttia aikaa vakuuttaa linnan bisnesenkelit ideastaan. Osallistuminen kilpailuun on maksutonta.

Investointimahdollisuuden lisäksi bisnesenkelit tulevat kruunaamaan voittajat neljässä eri kategoriassa; houkuttelevin investointi (isot ja pienet yritykset), vahvin tiimi sekä lupaavin liikeidea. Ennen kilpailua Novago mielellään auttaa yrityksiä ideansa kehittämisessä tai pitchauksen suunnittelussa. Lisäksi Novago pyrkii löytämään yhteistyökumppanin sitä toivoville yksinyrittäjille.

Bisnesenkelit kuuluvat suomalaiseen FiBAN -verkostoon, voittoa tavoittelemattomaan yhdistykseen, jonka tavoitteena on edistää yksityishenkilöiden sijoittamista kasvuyrityksiin. FiBAN on yksi Euroopan suurimmista ja aktiivisimmista bisnesenkeliverkostoista, johon kuuluu yli 650 hyväksyttyä sijoittajajäsentä.

Novago Yrityskehitys Oy on kuntaomisteinen kehitysyhtiö, jonka tehtävänä on kehittää ja tukea paikallista yrityselämää. Novago auttaa sekä yrittäjyyttä harkitsevia että jo yrittäjinä toimivia. Novago neuvoo mm. miten perustetaan yritys, miten kehitetään toimintaa, kansainvälistytään tai haetaan rahoitusta. Novago neuvoo myös, miten tulisi toimia, jos törmää ongelmiin.

Myös ilman uutta yritysideaa on tervetullut yleisöksi seuraamaan kilpailua Raaseporin linnaan. Luvassa on keskiaikaista ohjelmaa ja pientä tarjoilua. Illan aikana FIBAN:in toimitusjohtaja Reidar Wasenius toimii linnan ritarina ja tilaisuuden juontajana.

Kilpailusta kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä Novagoon sähköpostiosoitteen gameofideas@novago.fi kautta viimeistään 19.8.2019.

Yleisöä pyydetään ilmoittautumaan osoitteessa https://novago.tapahtumakalenterit.fi/.

Lisätietoa yritysideakilpailusta löytyy Novagon sivulta www.novago.fi/goi. Novagon toimitusjohtaja Tom Gammals, 050 911 1866, vastaa mielellään mahdollisiin kysymyksiin.


30.04.2019 / Petra Louhimies

Tervetuloa yrittäjätapaamiseen 14.5.2019 Raaseporin kaupungintalolle Tammisaareen. Aamun aikana Raaseporin kaupungin elinkeinotiimi kertoo toiminnastaan, kaupungintalolla järjestetään tutustumiskierros ja kerrotaan tulevasta työpajasta, jossa on tarkoitus suunnitella kaikille yrittäjäyhdistyksille tarkoitettu vuosikalenteri.

7.30–9.30 Yrittäjätapaaminen ja Breakfast Club, jossa teemana uuden kaupungintalon ja elinkeinotiimin esitteleminen

Ohjelma

7.30–7.45 Aamiainen ja verkostoitumista (käyntikortit mukaan!)

7.45–8.15 Kaupungin tervehdys ja elinkeinotiimin esitteleminen

8.15–8.45 Tutustumiskierros

8.45–9.00 Tulevan verkostoitumistyöpajan esittely kaikille yrittäjäyhdistyksille, Novago

9.00–9.30 Avointa keskustelua.

Tilaisuuden järjestää Raaseporin kaupunki, Novago ja Raaseporin yrittäjät ry.

Paikka: Raaseporin kaupungintalo, Kosthålli, Raaseporintie 37, 10650 Tammisaari

Tervetuloa mukaan! Tilaisuus on avoin kaikille.


28.01.2019 / Petra Louhimies

Vuoden 2019 alussa Raaseporin kaupunki ottaa käyttöön digitaalisen etuusjärjestelmän ePassi kulttuuri-, liikunta- ja lounasseteleitä varten.

Aloite etujen digitalisoimisesta on tullut sekä kaupungilta että monelta yrittäjältä.

Toivomme mahdollisimman suurta ja monipuolista tarjontaa työntekijöillemme. Tarkempaa tietoa siitä, kuinka paikalliset yritykset voivat ottaa ePassi-tuotteita vastaan, saa tuotteen verkkosivulta https://www.epassi.fi/

Ystävällisen terveisin

Henkilöstöosasto, Raaseporin kaupunki