Kirjallisuusfestivaali Bokkalaset järjestetään 6.–12.11. Vuoden teema on ”Yhteisö”, jota käsitellään festivaaliohjelmassa eri näkökulmista. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy, lukuun ottamatta olut & siideri-tastingia keskiviikkona ja kirjallisuusillallista lauantaina, joihin on ennakkoilmoittautuminen ja osallistumismaksu.
Lue lisää ohjelmasta:
Program 2024 | Bokkalaset (wordpress.com)
Lämpimästi tervetuloa!
Bokkalaset 6.-12.11.2024
Pohjan ja Bromarvin kirjastot ovat suljettu maanantaina 14. lokakuuta 2024.
Friday Fun
Perjantaisin klo 17.00-19.00
R. 4-6, Tammisaaren uimahalli
Uimataitoisille lapsille
Relax
Perjantaisin klo 19.30-20.30
Tammisaaren uimahalli
Aikuisille
Västerbyn tekonurmikentän työt alkavat nyt.
Hankkeessa rakennetaan tekonurmikenttä valaistuksineen ja aitauksineen Västerbyssä sijaitsevalle peltoalueelle. Kentän lisäksi rakennetaan myös kaksi pysäköintialuetta, sekä jalankulkuyhteys tekonurmikentälle. Syksyn aikana tehdään kentän pohjatyöt.
Kiitos kaikille lehtikyselyyn vastanneille. Kaiken kaikkiaan saimme 67 vastausta, monta lehtitoivetta ja myös joitain muita kommentteja ja ideoita toimintaamme. Kysely oli auki ajalla 2.–30.9.2024.
Otamme toiveet huomioon uusiessamme ensi vuoden tilaukset. Useimmat lehdet tilataan tai uusitaan tilaukset lokakuussa ja kokoelma käydään läpi vuosittain. Valinta perustuu lainauslukuihin sekä valikoiman laajuuteen kirjastojen välillä niin että samaa lehteä ei tilata moneen eri kirjastoon.
Vuoden 2025 lehtimääräraha ei tule nousemaan. Tästä johtuen lehtitilausten määrä ei myöskään voi kasvaa, mutta jonkun lehden vaihtaminen toiseen, teidän toiveiden mukaan, on mahdollista. Sähköisistä lehtipalveluista e-Press on käytettävissä kirjastojen tietokoneilla, Pressreader myös kotoa käsin, kuten myös uuden kansallisen e-kirjaston lehdet, jotka on luettavissa sovelluksen kautta.
Noin 20 % vastaajista käyttää digitaalisia lehtipalvelujamme. Nämä voivat täydentää niitä sanomalehtiä, joita ei ole fyysisessä muodossa paikan päällä luettavissa. Kirjastossa voit kysyä neuvoja tai pyytää meitä näyttämään sinulle kuinka niitä käytetään. Tälle sivulle on koottu kaikki kirjaston e-aineistolinkit.
Torstai 10.4.2025
klo 13.00-16.00
Karjaan urheiluhalli
Maksuton
Ohjelma:
– House of horror kellarissa klo 17–20
– Disko uimahallissa klo 18–20
– Arvonta
– Ilmapalloputous klo 19
Kummituskierroksen ohjeet:
Kummituskierros klo 17–20 uimahallin kellarissa, jonotus ulkopuolella. Kummituskierrokselle voi osallistua vain oppaan johdolla, odota vuoroasi jonossa. Kummituskierros on ilmainen.
– Valokuvaus ja kuvaaminen kielletty.
– Yksi kummituskierros / henkilö.
– 10 henkilöä / ryhmä.
– Kummituskierroksen aikana on pidettävä kiinni nauhasta.
– Suositus: ei alle 7-vuotiaille.
Disko
Disko uimahallissa perjantaina 1.11 klo 18–20. Diskon aikana valaistus on himmennetty, diskovalot ja musiikki ovat päällä.
Sisäänpääsymaksu uimahalliin.
Noudata uimahallissa käyntiä koskevia ohjeita.
FÄRGBAD-NÄYTTELY
Färgbad-näyttely on nähtävillä kulttuuritalo Fokuksessa Karjaalla lokakuussa ja marraskuussa 2024. Luckan Raaseporin lastenkulttuurikeskus toteuttaa näyttelyn yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskus Kruunupään kanssa. Kokonaisuus on esillä Galleria Promenadessa toisessa kerroksessa 8.10.-28.11. Kaikille avoimia näyttelyn avajaisia vietetään maanantaina 7.10. klo 17-18. Paikan päällä voit tuolloin tavata kaksi näyttelyn taiteilijaa, Kirsi Jaakkolan ja Sanna Pajunen-Kyynäräisen Porin lastenkulttuurikeskuksesta.
Färgbad-näyttely avaa vauvan näkökulmaa värientäyteisesti hänen oman ilmaisunsa kautta. Nähtävillä on julkaisun valloittavia ruotsinkielisiä ensiloruja sekä kirjasta tuttuja leikillisiä elementtejä.
Kruunupään kuvataiteilijoiden Kirsi Jaakkolan ja Sanna Pajunen-Kyynäräisen sekä porvoolaisen kuvittaja Filippa Hellan toteuttama Färgbad-kuvakirja ilmestyi syksyllä 2022. Kuvakirja esittelee Vauvojen värikylpy® -työpajatoimintaa vauvan näkökulmasta ja tarjoaa visuaalisesti rikkaan katseluelämyksen Värikylpy-työpajojen sisällöistä.
Färgbad-kuvakirjaa ovat tukeneet Porin kaupunki, Föreningen Konstsamfundet, Svenska kulturfonden ja Eugène, Elisabeth och Birgit Nygréns stiftelse. Kuvakirjan näyttelyn on tuottanut lastenkulttuurikeskus Kruunupää Svenska Kulturfonden i Björneborg tuella.
Lapsen oikeuksien viikolla Luckan järjestää myös Vauvojen värikylpy työpajan Pirjo Mönttisen kanssa suomeksi 19.11. klo 11:30-12:30 kulttuuritalo Fokusessa. Ilmoittautuminen täällä: https://forms.gle/QothQa2VDJxRfZMy9
Färgbad -kirjaa on myynninssä Luckan Raseborgin kirjakaupassa.
Tervetuloa kulttuuritreffeille!
Kulttuuritreffit ti 15.10 klo 13.00 Hub Feenixissä (Högbenintie 30, 10350 Meltola)
Hub Feenix – Retreats, Studios, and Coworking in Finland
Aloitamme kulttuuripalveluiden henkilökunnan tervehdyksellä ja sitten Hub Feenix toivottaa kaikki tervetulleiksi. Tämän jälkeen sana on vapaa ja kuulemme mielellämme teidän suunnitelmistanne ja projekteistanne. Mikäli meitä on monta, jaamme enintään 3 minuutin puheenvuoroja per osallistuja, jotta kaikki varmasti saavat suun vuoron.
Aivan lopuksi meillä on mahdollisuus tutustua Hub Feenixin tiloihin sekä Magic Forest Trailiin.
Hubfeenix Resident Artists
Tervetuloa!
Iloisin terveisin,
Sanna, Sirpa & Johanna
Fokus täyttää 2-vuotta ja me juhlimme koko viikon 7.-13.10
Fokus after work taiteen merkeissä taiteilija Jaea Changin kanssa perjantaina 11.10 klo 17 aulassa
Karin Widnäs keskustelee Jaea Changin kanssa englanniksi.
Fokuksen kahvila on auki, joten voit kahvitella muiden taiteen ystävien kanssa.
Vapaa sisäänpääsy! Lämpimästi tervetuloa!
Kulttuuritalo Fokus (Laaksokatu 4, Karjaa )
Arr/Järj:
Raseborgs stads kulturtjänster – Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Vaeltava katse
Katri Pailos & Riitta-Mai Pihala
Avajaiset 2.10. klo 17-19
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Haemme nyt vastaavaa kirjastonhoitajaa Karjaan ja Mustion kirjastoihin
Toimintayksikön esihenkilönä vastaat palvelusta ja sen kehittämisestä sekä toimit kirjastotoimenjohtajan sijaisena.
Työtehtäviin kuuluu kokoelmatyö sekä aikuisten ohjelmatoiminta. Osallistut Raaseporin kirjaston yhteiseen markkinointityöhön sekä asiakaspalveluun ja muihin kirjastotehtäviin.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, joka sisältää tai jonka lisäksi on suoritettu kirjastotieteiden (60 op) opintoja.
Edellytämme, että sinulla on kokemusta kirjastotyöstä sekä molempien kotimaisten kielten hyvä suullinen ja kirjallinen taito
Jos olet valmis ottamaan seuraavan askeleen urallasi, hae nyt ja liity tiimiimme!
Hakuaika päättyy 29.9.2024 klo 23.59.
Lue lisää ja jätä hakemuksesi Kuntarekryn kautta: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/vastaava-kirjastonhoitaja-620911/
Syysmarkkinat järjestetään 19.-20.9.2024 Tammisaaren markkinakentällä.
Keskiviikosta 18.9. alkaen Tammisaaren uimahallin vieressä ei voi pysäköidä.
Tammisaaren uimahalli sekä kuntosali ovat avoinna normaalisti, drop-in tunnit normaalin aikataulun mukaan.
Mukavia markkinapäiviä!
Tammisaaren Säästöpankki Areenalla tehdään valaistusmittauksia torstaina 12.9. klo 21.30-01.00 sekä keskiviikkona 18.9. noin klo 21.00-00.00.
Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Elämäni kuvina
Viva Forstén
Viva Forstén, syntynyt Sundström, kasvoi Tammisaaren saaristossa. Hän muutti 14-vuotiaana Helsinkiin opiskellakseen posliinimaalariksi. Hän muutti myöhemmin takaisin Tammisaareen, meni naimisiin ja asettui Jomalvikiin, jossa hän hoiti maatilaa yhdessä miehensä Bernt ”Tutte” Forsténin kanssa. Vapaa-aikanaan hän maalasi.
Näyttelyssä on esillä ainoastaan osa hänen maalauksistaan vuosien varrelta. Hän on maalannut lukuisia muotokuvia ja maisemamaalauksia, jotka ovat esillä sekä yksityiskodeissa että julkisissa tiloissa.
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Lukemisen oppiminen saattaa joillekin olla helpompaa koira kainalossa. Lukukoira on kärsivällinen kuuntelija, joka ei arvostele eikä huomauttele virheistä, hitaudesta tai epäröinnistä. Koiran läsnäolo rentouttaa lukijaa ja lievittää stressiä.
Tammisaaren kirjasto
Lukukoira Scooby-Doo on paikalla Tammisaaren kirjastossa (lastenosasto, Tornissa) keskiviikkoisin klo 17.30–18.30 ajalla 23.10.–20.11.
Koiran kanssa voi viettää kerrallaan 15 minuuttia omavalintaista kirjaa lukien. Ilmoittaudu etukäteen infotiskille, kirjasto@raasepori.fi tai 019-2892950 viimeistään edellisenä päivänä klo 17 mennessä. Muistathan myös peruuttaa varauksesi, jos et pääsekään paikalle.
Karjaan kirjasto
Lukukoira Atlas on paikalla Karjaan kirjastossa seuraavat tiistait klo 18-19: 17.9., 1.10., 15.10., 29.10., 26.11. ja 10.12. Paikka: Maresi. Koiran kanssa voi viettää kerrallaan 15 minuuttia omavalintaista kirjaa lukien. Ilmoittaudu etukäteen infotiskille, sähköpostitse karjaan.kirjasto@raasepori.fi tai 019-2892970 viimeistään edellisenä päivänä. Muistathan myös peruuttaa varauksesi, jos et pääse paikalle.
Atlas on myös rodultaan australialainen labradoodle.
Kirjastoissamme Raaseporissa järjestetään erilaisia tapahtumia syksyllä 2024.
Katso myös Facebook-sivumme.
Tammisaaren kirjasto
Lukukoira
Lukukoira Scooby-Doo on paikalla Tammisaaren kirjastossa (lastenosasto, Tornissa) keskiviikkoisin klo 17.30–18.30 ajalla 23.10–20.11.
Koiran kanssa voi viettää kerrallaan 15 minuuttia omavalintaista kirjaa lukien. Ilmoittaudu etukäteen infotiskille, kirjasto@raasepori.fi tai 019-2892950 viimeistään edellisenä päivänä klo 17 mennessä. Muistathan myös peruuttaa varauksesi, jos et pääsekään paikalle.
Pioniluento 16.9. klo 18, kokoushuone Pääskynen
Mikko Uusi-Honko Pionien koti -puutarhatilalta pitää luennon pioneista. Aiheet käsittelevät pioneja kasveina, istutusta, hoitoa, vinkkejä ym. Keskustelua sekä suomeksi ja ruotsiksi.
Viiru & Pesonen-päivä lauantaina 5.10. klo 10.30–13
Viiru ja Pesonen-kirjat täyttävät tänä vuonna 40 vuotta, ja juhlimme sitä näyttelyllä ja ohjelmilla kirjastossa. Koko viikon kirjastossa on esillä tietovisa, jolla voit testata kuinka hyvin tunnet kissan ja hänen ukonsa, ja lauantaina 5.10 luvassa on satutuokioita, askarteluja ja muklajahti.
Suomenkielinen satutuokio klo 11, ruotsiksi klo 10:30 ja 12:30.
Kirjailijavierailu, dekkarikirjailija Martta Kaukonen keskiviikkona 16.10. klo 15.
Syyslomaaskartelua perjantaina 18.10. lastenosastolla klo 10–15.
Pimeä viikonloppu lauantaina 26.10. Dekkareita ja jännitystä kaiken ikäisille.
Satutuokio 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille:
Ruotsiksi klo 10:15
Suomeksi klo 10:45
Dekkareita koululaisille:
Ruotsiksi 12:45
Suomeksi klo 13.15
Dekkariarvoitus ryhmille koko päivän, ilmoittaudu tiskillä. Jokaisessa ryhmässä jonkun on osattava lukea, muuten ei ikärajaa.
Heijastinrazzia! Agenttimme jakaa heijastimia mahdollisille lainrikkojille.
Bokkalaset 6.–11.11. Ruotsinkielinen kirjallisuusjuhla, vuoden teema on yhteisöllisyys. Program och mera info.
- La 9.11. Teater nära: Sånger för små öron, Torni + Maria Sundell
- Ma 11.11. kirjailijavierailu, Marie Allen: Pensionatet Hohenhausen, Galleria Perspektiivi klo 18.
Tiistai 19.11. klo 18–18.30 Tarinatuokio, Filippa Helle. Lasten oikeuksien viikkoon liittyvä ohjelma.
Joulusatu ja askartelua tiistaina 10.12. klo 17.30–18.30.
Karjaan kirjasto
Lukukoira – Lukukoira Atlas vierailee kirjastossa klo 18-19. Varaa aika kirjastosta soittamalla 019-289 2970, lähettämällä sähköpostia karjaan.kirjasto@raasepori.fi tai kirjastokäynnin yhteydessä.
Lukukoira käy 17.9., 1.10., 15.10., 29.10., 26.11. ja 10.12. Lukuaikaa on 15 min/lapsi. Paikka: Maresi.
Runoja rakkaudesta ti 8.10.
Teatteriryhmä Svalan esittää ensi viikon tiistaina (8.10.) klo 18–19 ”Lyckans minut – Dikter om kärlek” (ruotsiksi) Karjaan kirjaston Maresi huoneessa.
Viiru & Pesonen-päivä lauantaina 5.10.
Asartelua klo 10.30–13, kokushuone ExLibris.
Satutuokio ruotsiksi klo 11.
Satutuokio suomeksi klo 12.
Tunnista digihuijaus – luento ma 14.10. klo 13–14.30
Kaikille avoin ja maksuton luento. Luennolla käymme esimerkkien avulla läpi ajankohtaisia netti- ja
puhelinhuijauksia ja niiden tunnusmerkkejä. Saat myös tietoa siitä, miten toimia, jos tulet huijatuksi. Luento pidetään suomeksi ja ruotsiksi. Luennon asiantuntijana on Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.
Syyslomalla askarrellaan koko perheen kanssa, torstaina 17.10. klo 11–19 (drop in!)
Haamujahti lauantaina 26.10 klo 10–14. Löydätkö kirjastossa piileskelevän kummituksen?
Gardberg Center – kirjaesittely 12.11. klo 18.
Uusi kirja Handelsmän och hantverkare.
Pohjan kirjasto
Haamujahti ja satutuokio perjantaina 25.10. Löydätkö kaikki kirjastossa piileskelevät kummitukset? Satutuokio pienimmille (3–6 v): suomeksi klo 13 sekä ruotsiksi klo 13.30.
Kim Björklund esittää uuden kirjan Pojo historik del 4 aulassa tiistaina 5.11. klo 12 (ohjelma on ruotsiksi).
Pohjan kirjasto on auki la 30.11. klo 10–13 Pohjan joulumarkkinoilla. Tonttujahti lapsille!
Bromarvin kirjasto
Satutuokioita ruotsiksi
su 29.9. klo 12–12.30
su 27.10. klo 12–12.30
su 24.11. klo 12–12.30
su 15.12. klo 12–12.30
Satutuokiot ovat avoinna kaikille. Kuvakirjoja 3–8 vuotiaille sekä myös nuoremmille. Klo 12.30–13 on mahdollista lainata kirjoja automaatilla. Tuokiot järjestävät Bromarf biblioteks vänner r.f. ja Folkhälsan i Bromarf r.f.
Kirjailijavierailu: Eva Frantz
La 28.9. klo 13. Järj. Bromarf Biblioteks Vänner rf
Kirjailijavierailu la 12.10. klo 13, Philip Teir ja Rosanna Fellman
Pietarsaaren vaikutukesta kahden kirjailijan elämään. Ohjelma on ruotsiksi.
Järj.: Bromarf Biblioteks Vänner rf
Raaseporin kaupunki jakaa joka vuosi toiminta-avustuksia yhdistyksille ja muille toimijoille, kuten kulttuuritoimijoille ja tiekunnille. Vuonna 2024 jaetaan yli 300 000 euroa avustuksina.
Alla listattuna kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan sekä kaupunginhallituksen jakamat avustukset.
Näyttely Galleria Promenadessa 4.-30.9.2024
Tyyne, koirani Tyyne
János Ihalainen
Mun vanha koirani Tyyne oli mulle Se-seuralainen tässä elämässä.
Mulle niin rakas, niin tärkeä.
Muiden teosten lomassa löydätte tästä näyttelystä vain yhden koirataulun, mutta se onkin Se taulu Siitä Yhdestä koirasta. Nähdään Tyyne.
Olen 36-vuotias Raaseporilainen kuvataiteilija, ja teokseni ovat luomisen virtaa, tehty sinä hetkenä, sille hetkelle. Minulla on mielenterveysongelma-taustaa (ahdistus) jonka kanssa taistelen joka päivä, mutta joskus saan hetken rauhaa kun asetun tyhjän taulun eteen, ja vain otan pensselin käteen ja annan mennä. Ja joskus sieltä tulee vimma, ja taulu onnistuu, joskus taas ei.
Mutta nauttikaa!
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la & su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Still Moments 2
Jaea Chang
Tietoa teoksesta
Nimi Still Moments no. 2
Vuosi 2024
Materiaali Keramiikka ja metallivaijeri
koko leveys 9.5m x korkeus 1.8m
Teoksien taustaa
Nerikomi-tekniikka on ollut keskeinen osa Jaea Changin keraamista työskentelyä vuodesta 2019 lähtien, jolloin hän alkoi luoda seinäveistossarjaansa Cut. Tämä monimutkainen menetelmä, joka vaatii useita valmisteluvaiheita värikkäiden savikuosien rakentamiseksi, on vähitellen auttanut häntä ymmärtämään toistuvan työn merkityksen ja käsityöhön käytetyn merkittävän ajan. Kertyneen ajan käsite ilmenee usein visuaalisesti hänen töissään erivärisinä savikerroksina, erityisesti hänen seinäveistoksissaan. Still Moments on hänen ajan pohdiskeluihinsa perustuva käynnissä oleva projekti, joka tallentaa ohikiitäviä hetkiä ja tunteita, jotka saattaisivat muuten kadota ilman ponnisteluja. Yksittäin valmistetut Nerikomi-keramiikkalevyt on koottu metallilangoilla muodostaen suuren ripustettavan installaation, joka herättää taiteilijan mielessä kokoelman ajassa leijuvia hetkiä.
Taiteilijasta
Jaea Chang on eteläkorealainen keramiikkataiteilija, joka keskittyy nykykeramiikkaan. Graafisen suunnittelun taustan omaava Jaea siirtyi taidealalle keramiikan pariin, seuraten kiinnostustaan käsitöihin. Hänen taiteensa pääpainopiste on käsityöestetiikan tutkimisessa, joka ilmenee hienovaraisesti materiaalien kautta. Hänen keraamiset työnsä välittävät usein lämpimiä ja pehmeitä tuntemuksia, ja ne saattavat ottaa kangasmaisia muotoja. Fyysisestä, toistuvasta prosessista on tullut merkittävä osa hänen taiteellista työskentelyään, ja saven luonne tarjoaa hänelle vapautta ja spontaanisuutta henkilökohtaisessa ilmaisussa. Keraamisen tuotannon hitaassa prosessissa hän löytää merkityksen kokemuksen ja luovuuden kautta saadusta tiedosta. Hänen töitään on edustanut Lokal Helsinki, ja niitä on hankittu sekä yksityisiin että julkisiin kokoelmiin, mukaan lukien Suomen valtion taideteostoimikunta.
Jaea on suorittanut kandidaatin tutkinnon Kookmin-yliopistossa ja maisterin tutkinnon Etelä-Korean Seoul National Universityssa, molemmat visuaalisen viestinnän suunnittelussa. Vuonna 2020 hän suoritti maisteriopintonsa Aalto-yliopistossa, pääaineenaan nykyaikainen muotoilu. Vuodesta 2018 lähtien hän on asunut ja työskennellyt Helsingissä.
Bromarvin kirjasto on suljettu viikolla 35 (26.8.–1.9.2024). Lauantaina 31.8. klo 11–13 Bromarf biblioteks vänner-yhdistys on paikalla jolloin voi lainata automaatin kautta.
HUOM.! Uimahalliin kassa sulkee 60 minuuttia ennen uimahallin sulkemista.
Perjantai 29.11. | Avoinna klo 08.00-16.00 |
Itsenäisyyspäivän aatto 5.12. | Avoinna klo 06.00-16.00 |
Itsenäisyyspäivä 6.12. | Suljettu |
Jouluaaton aatto 23.12. | Avoinna klo 06.00-16.00 |
Jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä 24.-26.12. | Suljettu |
Uudenvuoden aatto 31.12. | Avoinna klo 08.00-16.00 |
Uudenvuodenpäivä 1.1. | Suljettu |
Loppiainen 6.1. | Avoinna klo 11.00-18.00 |
Kiirastorstai 17.4. | Avoinna klo 06.00-18.00 |
Pitkäperjantai 18.4. | Suljettu |
Pääsiäislauantai, pääsiäispäivä ja toinen pääsiäispäivä 19.-21.4. | Avoinna klo 11.00-18.00 |
Vappuaatto 30.4. | Avoinna klo 09.00-16.00 |
Vappupäivä 1.5. | Suljettu |
Helatorstai 29.5. | Avoinna klo 11.00-18.00 |
Perjantai 13.6. | Avoinna klo 08.00-16.00 |
Tänä vuonna on syytä juhlaan!
28. elokuuta 1984 pidettiin avajaiset Pohan kirkonkylän nykyisessä kirjaston tiloissa, osoitteessa Keskusraitti 4.
Keskiviikkona 28.8.2024 kirjaston lukusalissa on kahvitarjoilu, tervetuloa!
Historiaa
Kirjasto toimi alusta asti kirkossa. Postinkuljettaja Mathias Weckström perusti ensimmäisen kirjaston Pohjassa vuonna 1837. Syyskuussa 1877 se siirrettiin alakouluun, jossa toimi myös oppilaskirjasto. Vuonna 1925 kirjasto muutti kuntataloon ja vuonna 1955 kirjasto sai omat tilat entiseen suomalaiseen alakouluun kirkkokylässä. Vanha koulu peruskorjattiin kirjastokäyttöön, jolloin kirjastossa oli 5320 nidettä ja lainausmäärä noin 8000 lainaa vuodessa.
1970-luvun lopulla oli nousukausi Pohjan kirjastotoiminnassa. Nykyisen rakennuksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1983. Kirjasto sai nyt vihdoin kirjastotoiminnalle tarkoitetut tilat, arkkitehti Heikkisen suunnitteleman noin 700 neliömetrin rakennuksen, josta noin puolet on kirjaston tiloja. Toisessa puoliskossa on mm. nuorisotila sekä kansalaisopiston kurssitiloja.
Pohjan kirjasto tänään
Tällä hetkellä Pohjan kirjastolla on noin 22 000 lainaa vuodessa. Kävijätilastot olivat vajaat 10 000 vuonna 2023. Aineistomäärä Pohjan kirjastossa on tänään noin 29 500. Kirjasto kuuluu Helle-kirjastokimppaan.
Raaseporin kirjastoauto ei kulje 19.–23.8.2024.
Laina-asiat: Pohjan kirjasto, puh. 289 2980, pohjan.kirjasto@raasepori.fi
12–15-vuotiaiden kirjakerho Kirjapeipot kokoontuu aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 15:15 – n. 16:15 Tornissa Tammisaaren kirjaston lasten- ja nuortenosastolla. Kerho on kaksikielinen, ohjaajana toimii Maya Hallgren.
Tervetuloa vanhat ja uudet osallistujat! Kirjasto tarjoaa välipalaa.
Kuulostaako mielenkiintoiselta? Tule mukaan! Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä Lisa Strömsholmiin, lisa.stromsholm@raasepori.fi, 019-289 2955
Enter ry:n digiopastus on avointa ja maksutonta kaikille senioreille.
He antavat neuvontaa ja ATK-apua tietokone-, tabletti- ja kännykkäkysymyksissä.
Opastus on henkilökohtaista ja siinä edetään rauhallisesti, opastettavan omaan tahtiin.
Opastajina toimivat Enterin perehdyttämät vapaaehtoiset vertaisopastajat, jotka ovat itsekin ikäihmisiä.
Lue lisää: https://www.entersenior.fi/opastus/
Bromarvin kirjasto
Vättlaxintie 18, 10570 Bromarv
Opastusta syksyllä 2024:
torstait 19.9., 17.10., 14.11. ja 12.12.
klo 10–12
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2994, bromarvinkirjasto@raasepori.fi
Puhelinajat: ma 15-19, ke 9-12, pe 14-17.
Karjaan kirjasto
Laaksokatu 4, 10300 Karjaa (Kokoushuone ExLibris)
Opastusta ajalla 3.9.-13.12.2024
parillisten viikkojen tiistaisin klo 11–14:
3.9., 17.9., 1.10., 15.10., 29.10., 12.11. ja 26.11.
ja parillisten viikkojen perjantaisin klo 13–15:
6.9., 20.9., 4.10., 18.10., 1.11., 15.11., 29.11. ja 13.12.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2970, karjaan.kirjasto@raasepori.fi
Mustion kirjasto
Askersintie 51, 10360 Raasepori (Mustio)
Opastusta seuraavina keskiviikkoina:
11.9., 9.10. ja 6.11. klo 15-18.
Varaa aika Karjaan kirjaston kautta:
puh. 019 289 2970, karjaan.kirjasto@raasepori.fi
Pohjan kirjasto
Keskusraitti 4, 10420 Pohjankuru
Opastusta ajalla 5.9.-12.12.2024:
parittomien viikkojen tiistaisin klo 11–14:
10.9., 24.9., 8.10., 22.10., 5.11. ja 19.11.
ja parillisten viikkojen torstaisin klo 13–15:
5.9., 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11., 28.11. ja 12.12.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2980, pohjan.kirjasto@raasepori.fi
Tammisaaren kirjasto
Raaseporintie 8, 10600 Raasepori
Opastusta 13.9.–13.12.2024
perjantaisin klo 10–12.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2950, kirjasto@raasepori.fi
Tenholan kirjasto
Pitäjäntie 12, 10520 Tenhola
Opastusta syksyllä 2024:
torstait 5.9., 3.10., 31.10. ja 28.11.
klo 10–12
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2997, tenholankirjasto@raasepori.fi
Puhelinajat: ma klo 15-19, ke klo 9-11.
Tenholan ulkokuntosalin avajaiset pidetään keskiviikkona 21.8.2024 klo 14.00-17.00. (Tunnelipolku, 10520 Tenhola).
Jos olet täyttänyt 65 vuotta, olet lämpimästi tervetullut osallistumaan ulkoilupäiville Raaseporissa. Lähdemme kävelylle lähiympäristöön, jonka jälkeen järjestetään kevyttä toimintaa, jota voimme tehdä yhdessä ulkona.
HUOM! Osallistuminen on maksutonta eikä edellytä ennakkoilmoitusta. Osallistujille tarjotaan kahvia ja pientä purtavaa niin kauan kuin tarjoiltavaa riittää.
Ulkoilupäivät järjestetään yhteistyössä paikallisten eläkeläisjärjestöjen, Ikäinstituutin ja Voimaa Vanhuuteen – hankkeen kanssa.
Pohja – Tiistai 10.9 klo 10.00-12.00
Tavataan Gumnäsin juhlapaikalla klo 10.00 (Gumnäsintie 71)
Tammisaari – Torstai 19.9 klo 13.00-15.00
Tavataan Tammisaaren liikuntapuistossa, Kipparipuistossa klo 13.00 (Kuressarenkatu)
Karjaa – Torstai 26.9 klo 13.00-15.00
Tavataan seikkailuradalla Pumppulahden puistoalueella klo 13.00 (Tragmaninkuja 1)
Liikuntaneuvoja paikalla
Mustion ulkokuntosali tiistai 3.9 klo 12.00-13.00
Askersintie 51, 10360 Mustio
Bromarvin ulkokuntosali tiistai 10.9 klo 12.00-13.00
Vättlaxintie 7, 10570 Bromarv
Tenholan ulkokuntosali tiistai 17.9 klo 12.00-13.00
Tunnelipolku, 10520 Tenhola
Bromarvin kirjasto on kiinni maanantaina 12. elokuuta 2024.
Pikku Papun orkesteri konsertoi ke 4.9. klo 18 TryckeriTeaternissa, Laaksokatu 4, 10300 Karjaa.
Konsertti on ilmainen, mutta varmistaaksesi paikkasi tulee sinun ilmoittautua oheisesta linkistä.
https://link.webropol.com/ep/pikkupapu
Pikku Papun Orkesterin konsertissa perheen pienimmätkin pääsevät mukaan lauluihin ja leikkeihin. Myös riemunkiljahtelu ja tanssiminen on sallittua – jopa toivottavaa!
Pikku Papun Orkesteri on Jenny ja Antti Wihurin säätiön tunnustuspalkinnolla vuonna 2018 palkittu lastenmusiikkia säveltävä, sovittava ja esittävä yhtye. Orkesterin papulaulut syntyvät yhteistyössä kirjailija-kuvittaja Liisa Kallion kanssa. Orkesteri on ollut ehdolla Emma-gaalassa vuoden lastenlevy-kategoriassa, sekä voittanut vuonna 2018 Vuoden lastenmusiikkiyhtye-palkinnon lastenmusiikkipäivän Jellona-gaalassa. Orkesteri on aiemmin julkaissut kaksi levyä, Pikku Papun laulut (Tammi, 2012) ja Pikku Papun Orkesteri (Tammi, 2016). Orkesterin energinen esiintyminen, akustiset soittimet, moniääninen laulu ja eri tyylilajeilla leikittelevät sovitukset ovat sulattaneet niin pienten kuin varttuneempienkin kuulijoiden sydämet. Pikku Papun laulut ovat tulleet monille tutuiksi Yle TV2:n Pikku Kakkosesta ja Musarullaa-konserttisarjasta. Papulaulujen lisäksi orkesteri on tulkinnut ja sovittanut muun muassa Yleisaradiolle uusiksi perinteisiä lastenlauluja Mörri-Möykystä Lennä Lennä Leppäkerttuun.
Haemme kirjastovirkailijaa Pohjan kirjastoon.
Virkailijan päätehtäviin kuuluu asiakaspalvelu ja -neuvonta, kokoelmatyö sekä ohjelmatoiminta nuoremmille lapsille (pääosin varhaiskasvatus- sekä alakouluryhmille)
Kelpoisuusvaatimuksena on työhön soveltuva tutkinto. Ansioksi katsotaan suoritettu kirjastoammatillinen tutkinto (60 op) tai työn ohessa suoritettavaa kirjastoammatillista tutkintoa.
Edellytämme hyviä asiakaspalvelutaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, vuorovaikutukseen sekä kommunikointiin eri ihmisten kanssa sekä hyvää organisointikykyä.
Arvostamme aiempaa kokemusta kirjastotyöstä, sekä kiinnostusta kirjallisuuteen sekä työn kehittämiseen.
Odotamme innokkaasti saavamme innostuneen kirjastovirkailijan mukaan tiimiimme! Oletko se sinä? Hae nyt!
Hakuaika päättyy 20.8.2024 klo 15.00.
Lue lisää ja jätä hakemuksesi Kuntarekryn kautta https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjastovirkailija-615395
SAVE THE DATE
Kulttuuritalo Fokuksessa tapahtuu
Fokus after work taiteen merkeissä taiteilija Ilona Niemen kanssa perjantaina 16.8 klo 17 aulassa
Ilona Niemen taidenäyttely Reunion Galleria Centrumissa on avoinna 30.8. saakka.
Ennakkoilmoittautuminen ohjattuun toimintaan syksylle 2024 avautuu torstaina 8.8.2024 klo 13.00 alla olevien linkkien kautta, tai puhelimitse 019 289 2185, 019 289 2191, 019 289 2194, 019 289 2197.
Areenan yleiset aukioloajat ovat arkisin klo 07–21 ja viikonloppuisin klo 10–18. Toivotamme kaikki asukkaat sekä liikunnan ystävät tervetulleeksi käyttämään kenttää harjoitusaikojen ulkopuolella.
Valitettavasti Tammisaaren Säästöpankki Areenalla on ollut luvatonta oleskelua ja ilkivaltaa sen jälkeen, kun avasimme toukokuussa. Tehostamme nyt valvontaa sekä muistutamme, että asiaton oleskelu esimerkiksi katsomoissa sekä kentällä on kiellettyä. Tämän linkin kautta löydät varausjärjestelmämme ja voit tarkistaa miten kenttä on varattu.
Suomalaisen kamariorkesterin tunnelmallinen kesäfestivaali idyllisessä Tammisaaressa kietoo kuulijan Ikuisten tarinoiden pauloihin. Orkesterin taiteellisen johtajan Jan Söderblomin kanssa kapellimestarin roolissa vuorottelee kansainvälistä nousukiitoa tekevä nuori suomalaiskapellimestari Kristian Sallinen.
”Satujen maailmat ja kertomisen perinne ovat inspiroineet vuoden kesäkonserttien ohjelman. Musiikin tarinat ovat usein abstrakteja, mutta ne pystyvät kiihottamaan mielikuvituksemme näkemään maailmoja, joita kukaan ei ole aiemmin nähnyt”, kuvailee Jan Söderblom.
Kesäkonserttien ohjelmassa kuullaan ikuisia suosikkisävelmiä Antiikin aarioista ja tansseista Faunin iltapäivään. Kohtaamme klassikkohahmoja Pulcinellasta Pelleakseen ja Melisandeen sekä harvemmin esitetyn melodraamaversion Metsänhaltijasta. Maa, kevään tytär on saamelaisrunouteen pohjaava myyttinen eepos.
Alma Pöysti tähdittää harvoin esitettyjä Sibeliuksen melodraamoja
Golden Globe -ehdokkuudestaan huikeaan kansainväliseen suosioon noussut, Jussi-palkittu näyttelijä Alma Pöysti tähdittää sunnuntain iltapäiväkonserttia peräti kahden, harvoin esitetyn melodraaman lausujasolistina.
Konsertissa kuullaan Runebergin runoon pohjaava Mustasukkaisuuden yöt ja Viktor Rydbergin tekstiin sävelletty Metsänhaltija ja muuta Sibeliuksen kamarimusiikkia. Melodraama on tänä päivänä lähes unohdettu sävellysmuoto, jossa musiikki ja lausutut sanat kulkevat rinta rinnan.
Kiehtova saamelaiskulttuuri avautuu musiikin, runojen ja dokumenttielokuvan kautta
Festivaali nostaa esille myös ikiaikaisia saamelaistarinoita: perjantain konsertissa kuultava Outi Tarkiaisen Eanan, giđa nieida (suom. Maa, kevään tytär) on vaikuttava teos, jonka solistina loistaa mezzosopraano Virpi Räisänen.
”Eanan, giđa nieida on myyttinen eepos, joka kuvaa pohjoisen ihmisen ydinkokemuksia historiasta nykypäivään. Teoksen tekstinä toimii mittava kollaasi saamelaisesta runoudesta, alkaen kolttasaamelaisia koskevista asiakirjoista 1600-luvulta päätyen aikamme uusimpiin runokokoelmiin (mm. Rauni Magga Lukkari ja Rose-Marie Huuva)”, kertoo teoksestaan Outi Tarkiainen (s. 1985), jota on kuvattu yhdeksi sukupolvensa kiinnostavimmaksi säveltäjäksi
Bio Forumissa nähdään festivaalin päätteeksi Suvi Westin ja Anssi Kömin ohjaama tunteikas dokumenttielokuva Máhccan – Kotiinpaluu, joka kertoo arvokkaan museokokoelman palauttamisesta saamelaisille.
Orkesterin uusimpia huippumuusikkoja esitellään solisteina
Suomalainen kamariorkesteri on tänä vuonna saanut riveihinsä uusia virtuoosimuusikkoja, joiden kotiorkestereina ovat mm. Berliinin Filharmonikot, Lapin kamariorkesteri, Kansallisoopperan orkesteri ja Lyypekin kaupunginorkesteri. Maailmalla huippuorkestereissa uraa tekeville nuorille suomalaismuusikoille Tammisaaren kesäkonsertit on tervetullut vierailu kesäiseen kotimaahan.
Berliinin Konzerthaus-orkesterin äänenjohtaja, kontrabasisti Maria Krykov taituroi erityisesti elokuvamusiikista tunnetun Nino Rotan Divertimento Concertanten solistina. Aarre Merikannon Schott-konserton solisteina kuullaan viulisti Kasmir Uusitupaa, klarinetisti Hanna Hujasta ja käyrätorvisti Paula Ernesaksia.
Chappe Solo -sarjassa kuullaan kolme lyhyttä konserttia suositun Tammisaarelaismuseo Chappen näyttelysalissa ja puutarhassa. Soolokonsertit soittavat Heidi Rahkonen, kontrabasso, Ukko Pietilä, oboe ja Paula Ernesaks, käyrätorvi ja ohjelmassa on musiikkia säveltäjiltä Britta Byström, Nicholas Maw, Pēteris Vasks ja Benjamin Britten.
Tammisaaren kesäkonsertit on Suomalaisen kamariorkesterin tunnetuin ja suosituin tapahtuma. Orkesterin taiteellisen johtajan Jan Söderblomin suunnittelemissa konserteissa nautitaan musiikkielämyksistä ja elokuisista illoista tunnelmallisessa Tammisaaressa. Festivaali toteutetaan Suomalaisen kamariorkesterin, Raaseporin kaupungin kulttuuripalveluiden, Tammisaaren seurakunnan ja Ekenäs konsertgarangiföreningenin yhteistyönä.
Festivaalia tukevat orkesterin pääyhteistyökumppanit Kone, HPP Asianajotoimisto ja Raaseporin kaupunki sekä Taiteen edistämiskeskus Taike, Svenska kulturfonden, William Thurings stiftelse, Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond ja yksityiset mesenaatit.
Vuonna 1990 perustettu Suomalainen kamariorkesteri kokoaa yhteen maamme parhaat ammattimuusikot. Orkesterin jäsenet ovat suomalaisten orkestereiden konserttimestareita ja äänenjohtajia, arvostettuja pedagogeja ja
freelance-muusikoita sekä myös kansainvälistä uraa tekeviä orkesterimuusikkoja ja solistikykyjä. Konserttien liput ovat myynnissä lippu.fi:n verkkokaupassa ja palvelupisteissä.
Lippuja on tänä vuonna ostettavissa korttimaksulla myös Tammisaaren kirkolla tuntia ennen konserttia, mikäli konsertit eivät ole loppuunmyytyjä.
Lisätiedot:
Taiteellinen johtaja
Jan Söderblom
puh. 040 574 7537
Toiminnanjohtaja, Suomalainen kamariorkesteri
Ninni Sulva-Vakkilainen
ninni.sulva@finnchamber.fi
puh. 045-124 7046
Kulttuurituottaja, Raaseporin kulttuuripalvelut
Elin Sundell
elin.sundell@raseborg.fi
puh. 040 185 3873
Mikä meitä yhdistää?
Hilkka Kuusisen akvarellinäyttely
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la-su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Peikkotyttö ja muita värikkäitä hahmoja
Anna Löfhjelmin maalauksia
Avajaiset ti 2.7.klo 16-18
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la-su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Perinteinen lasten päivä perhe & lastenjuhla Ramsholmenin Snäcksundsvägen sunnuntaina 28.7.2024 klo 12-15
Päivän aikataulu ja ohjelma:
12:00-15:00
Ilmaisohjelmaa:
Ponniratsastus ja kärryajelua
Hyppylinna
11:45-12:00
Professori BLUFFO. Klovni kertoo lavalla mitä tulee tapahtumaan…
12:00-12:45
Aarne Alligator ja viidakkorumpu esiintyy kesäteatterilla. Esitys ruotsin kielellä.
13:45 -14:00
Professori BLUFFO. Klovni kertoo lavalla mitä tulee tapahtumaan…
14:00-14:45
Aarne Alligator ja viidakkorumpu esiintyy kesäteatterilla. Esitys suomen kielellä.
Snackbar tarjoilee suolaisia ja makeita herkkuja puistossa päivän aikana.
Alle 2-vuotiaat veloituksetta konserttiin aikuisen kanssa.
Liput: www.netticket.fi sekä teatterilta saatavuuden mukaan.
Tervetulleeksi teidät toivottavat:
Arne Alligator, Raseborgs kulturförening r,f. Ramsholmens Kulturförening r.f. Varuboden – Osla, Svenska Kulturfonden. Rasebogs stad / Raaseporin kultuuritoimisto
Valvoja paikalla joka päivä 24.6-4.8 klo 12.00-18.00.
Perinteinen lasten päivä Mustion Linnalla sunnuntaina 30.6.2024. Hållsnäsintie 89, 10360 Mustio, Raasepori.
Päivän aikataulu ja ohjelma:
10:30-11:15
Lapsille suunnattu Linnakierros ruotsin kielellä kartanossa.
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy aikuisen kanssa.
Aikuiset 12 € / henkilö ennakkovarauksella Mustion Linnan verkkokaupasta, paikan päällä 15 €.
Lisätietoa: www.mustionlinna.fi
11:00-18:00
Ammattitaikuri Mano Doron taikanäyttely Mustion Linnan Makasiinissa.
11:00-15:00
Hevoskärry ja poniajelua (ilmainen).
11:15-11:30
Arpajaiset Linnan edustalla.
11:30-12:15
Lapsille suunnattu Linnakierros ruotsin kielellä kartanossa.
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy aikuisen kanssa.
Aikuiset 12 € / henkilö ennakkovarauksella Mustion Linnan verkkokaupasta, paikan päällä 15 €.
Lisätietoa: www.mustionlinna.fi
11:45-12:00
Professori BLUFFO. Klovni kertoo mitä lavalla tulee tapahtumaan…
12:00
Ravintola Linnankrouvi avoinna klo 12:00-15:00.
12:00-12:45
Aarne Alligator ja viidakkorumpu esiintyy kesäteatterilla. Esitys ruotsin kielellä.
13:00-13:45
Lapsille suunnattu Linnakierros ruotsin kielellä kartanossa.
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy aikuisen kanssa.
Aikuiset 12 € / henkilö ennakkovarauksella Mustion Linnan verkkokaupasta, paikan päällä 15 €.Lisätietoa: www.mustionlinna.fi
12:30
Taikashow Makasiinissa. Aikuiset 10 €, lapset alle 12 vuotta aikuisen kanssa 5 €, alle 3-vuotiaat veloituksetta.
13:45 -14:00
Professori BLUFFO. Klovni kertoo mitä lavalla tulee tapahtumaan…
14:00-14:45
Aarne Alligator ja viidakkorumpu esiintyy kesäteatterilla. Esitys suomen kielellä.
15:00
Taikashow Makasiinissa. Aikuiset 10 €, lapset alle 12 vuotta aikuisen kanssa 5 €, alle 3-vuotiaat veloituksetta.
17:30
Taikashow Makasiinissa. Aikuiset 10 €, lapset alle 12 vuotta aikuisen kanssa 5 €, alle 3-vuotiaat veloituksetta.
Muita:
Pihapelejä puistossa itsenäiseen pelailuun.
Pukeudu naamiaisasuun, paras asu palkitaan päivän aikana.
Mustion VPK paikalla puistossa päivän aikana.
Mustion Snackbar puistossa, mistä voi ostaa suolaisia ja makeita herkkuja.
Alle 2-vuotiaat veloituksetta konserttiin aikuisen kanssa.
Liput: www.netticket.fi sekä paikan päällä teatterilta saatavuuden salliessa.
Kesänäyttely
Karjaan taideyhdistys
Galleria Fenix (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Jessica Söderholm
Avajaiset 10.6. klo 13-16
Jessica on kehittänyt öljyvärimaalauksiaan joissa on hedelmiä ja abstrakteja aiheita ja väreillä on olennainen rooli. Hänen taiteensa on harmoninen sekoitus leikkisyyttä ja väriloistoa, mikä tekee jokaisesta teoksesta ainutlaatuisen ja kiehtovan. Hänen sukulaistensa, Nadine Lundahlin (s. 1958) ja Amélie Lundahlin (1850-1914), taiteellinen työ heijastuu Jessican teoksissa. Heiltä hän on saanut inspiraatiota, joka on vahvistanut hänen motivaatiotaan luoda omaa henkilökohtaista taidettaan, joka suoraan koskettaa katsojan tunteita.
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la-su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
NÄYTTELY GALLERIA CENTRUMISSA 4.6.-3.8.2024
POIMINTOJA KAUPUNGIN TAIDEKOKOELMASTA – BORE FORSBÄCK
Bore Rafael Eugen Forsbäck, syntynyt 2 maaliskuuta 1909 Snappertunassa, kuollut 9 lokakuuta 1994 Tammisaaressa
Bore Forsbäck: Hänen elämänsä ja uransa
Varhaiset vuodet ja koulutus Bore Forsbäck syntyi vuonna 1909 Snappertunassa, Skräddarbölessä. Perhe muutti Helsinkiin vuonna 1912. Jo nuorena Bore tiesi haluavansa taiteilijaksi. Suoritettuaan ylioppilastutkinnon vuonna 1929 hän aloitti taideopinnot Ateneumissa, jossa hän opiskeli neljä vuotta. Sen jälkeen hän jatkoi taidehistorian opintoja yliopistossa. Vuonna 1936, samana vuonna, kun hän päätti taideopintonsa, hän muutti Älgöön, Södergårdiin Tammisaaren saaristossa.
Perhe-elämä ja uran alku Bore meni naimisiin Rut Lundbergin kanssa Espingskäristä vuonna 1937. 1930- ja 1940-luvuilla Bore oli ahkera maalari ja piti näyttelyitä pääasiassa Helsingissä. Hänen ensimmäiset yksityisnäyttelynsä järjestettiin vuonna 1936 Tammisaaressa ja 1946 Strindbergin taidehallissa Helsingissä, missä hänen teoksensa saivat positiivista palautetta sekä Hufvudstadsbladetilta että Helsingin Sanomilta.
Toisen maailmansodan jälkeen Forsbäckin perhe, johon nyt kuului neljä poikaa, muutti Gammelbodaan ja myöhemmin takaisin Södergårdiin Älgössä. Yksinkertainen saaristolaiselämä ja tilan käytännön työt veivät Borelta aikaa keskittyä taiteeseensa, mikä tarkoitti myös aikaa vieviä matkoja Tammisaareen ja Helsinkiin.
Näyttelyt ja taiteellinen kehitys Vuosina 1948-1950 Bore piti näyttelyitä yhdessä muiden taiteilijoiden kanssa Martin Schönin taidehallissa Tammisaaressa. 1960- ja 1970-luvuilla hänellä oli useita yksityisnäyttelyitä Tammisaaren museohallissa, mukaan lukien muistonäyttely vuonna 1995. Hänen teoksiaan on laajalti Tammisaaressa, sekä yksityiskodeissa että julkisissa kohteissa. Hän työskenteli enimmäkseen öljyväreillä, mutta myös välillä akvarelleilla.
Julkiset tilaustyöt ja myöhemmät vuodet 1950-luvulla Bore teki kaksi julkista seinämaalausta. Ensimmäinen oli tilaus Hangon kaupungintaloon ja toinen Tammisaaren Säästöpankille heidän 100-vuotisjuhlansa kunniaksi. Hän teki myös alttaritaulun Utön majakkakirkkoon. Se esittää Pietarin kalansaalista ja oli erään purjehtivan tammisaarelaisen lahjoitus.
Bore elätti itsensä taiteilijana apurahojen ja näyttelypalkintojen avulla. 1960-luvulta lähtien hän täydensi maalaamistyötään opettamalla Työväenopistossa Tammisaaressa ja Karjaalla sekä toimimalla virkaatekevänä lehtorina opettajaseminaarissa. 1980-luvun alussa hänelle myönnettiin taiteilijaeläke.
Tyyli ja myöhemmät elämänvaiheet Boren maalaustyyli kehittyi ajan myötä realistisesta tyylistä kohti tyylitellympää ja kaksiulotteisempaa ilmaisua, ja myöhemmin kohti huomattavan kubistista tyyliä.
Tammisaaren kirjasto
Lauantaisin kesä-, heinä- ja elokuussa kirjasto on suljettu.
Juhannusaatto 21. kesäkuuta suljettu.
Karjaan kirjasto
Lauantaisin kesä-, heinä- ja elokuussa kirjasto on vain omatoimisesti auki (klo 8–17).
Juhannusaatto pe 21.6.: vain omatoimi (klo 8–17).
Pohjan kirjasto
Lauantaina 8.6. auki klo 10–14 (Pohjan päivä).
Pe 21.6. (juhannusaatto) suljettu.
Tenholan kirjasto
Henkilökunta paikalla ainoastaan maanantaisin ajalla 3. – 23.6. (klo 15–18).
Vain omatoimi ajalla 24.6. – 4.8.
Maanantaina 5.8. henkilökunta paikalla klo 15–18. Keskiviikkona 7.8. vain omatoimi.
Bromarvin kirjasto
Suljettu 10. – 14.6.
Pe 21.6. (juhannusaatto) suljettu.
Suljettu 26. – 30.8.
Lainaus laina-automaatilla kesälauantaisin klo 11–13 ajalla 8.6. 24.8. (paitsi la 22.6.). Bromarf Biblioteks Vänner-yhdistyksen jäseniä paikalla, mutta ei kirjaston henkilökunta.
Mustion kirjasto
Henkilökunta paikalla tiistaisin klo 15–18 ajalla 4. – 23.6.
Vain omatoimi ajalla 24.6. – 4.8.
Henkilökunta paikalla tiistaina 6.8. klo 15–18.
Torstaina 8.8. vain omatoimi (klo 8–19).
Galleria Centrumin kesänäyttelyssä nähdään kuvataiteilija Ilona Niemen (1975) maalaamia hahmoja, joita
EMMA – Espoon modernin taiteen museo on luonnehtinut sielukkaiksi otuksiksi.* Niemi kuvaa ihmisyyttä
eläinhahmojen avulla. Aihe on taiteessa ikivanha: jo Lascaux’n luolassa on piirustus lintupäisestä ihmisestä,
ja mytologiat vilisevät ihmiseläinsekoituksia. Niemen teokset ovat ensi katsomalta kepeitä ja humoristisia,
mutta pinnan alta löytyy synkkiäkin sävyjä. Teoksia inspiroineet hahmot ja tarinat peilaavat universaaleja
teemoja, ja lajikato rinnastuu taiteilijan lapsuudenystävän katoamiseen vuonna 1988.
Niemi suoritti taideopintonsa Skotlannissa ja Yhdysvalloissa (MFA, 2007). Hänen teoksiaan on ollut esillä
esim. Lontoon National Portrait Galleryssa (2002), Gescheidle galleriassa Chicagossa (2007), Turun
Taidemuseossa (2007), Royal Scottish Academyssä (2022) ja Bærum Kunsthallissa Oslossa (2023). Niemen
yksityisnäyttelyjä on nähty esim. Joensuun ja Salon taidemuseoissa (2018 ja 2014) ja julkisen taiteen teos
EMMA:n edustalla (2020). Teos kuuluu EMMA:n kokoelmiin.
Lisätietoja:
Ilona Niemi
ilona@ilonaniemi.com
puh. 0440 750 518
www.ilonaniemi.com
*Lähde:
https://www.sttinfo.fi/tiedote/69873435/ilona-niemen-uusi-teos-personae-mythologicae-tuo-28-sielukastaotusta-rakennustyomaa-aitaan-weegeen-edustalle?publisherId=6981718
Tervetuloa tekemään löytöjä Tammisaaren ja Pohjan kirjastoihin maanantaista 20. toukokuuta alkaen.
Kirjasto poistaa vuosittain kirjoja, lehtiä, elokuvia ja muuta lainamateriaalia. Aineistoa poistetaan kirjaston varastointi- ja poistoperiaatteiden mukaisesti esimerkiksi, jos aineiston sisältö on vanhentunut, se on huonokuntoinen tai se ei jostain muusta syystä enää ole ajantasainen. Kirjamyynnin ansiosta kirjoista on hyötyä vieläkin kauemmin. Ostamalla poistokirjoja tuet kirjaston toimintaa.
Bromarvin kirjastoon pääsee käymään kesälauantaisin kesäkuun 8. (paitsi juhannuspäivänä 22.6.), elokuun 24. päivään asti Bromarf Biblioteks Vänner -yhdistyksen ansiosta klo 11–13. Lainausautomaatista on mahdollista lainata kirjoja. Palautuksia voi jättää, huomaathan että nämä kirjataan palautetuiksi vasta kun kirjaston henkilökunta on seuraavan kerran paikalla.
Tervetuloa kulttuuritreffeille!
Kulttuuritreffit ti 21.5 klo 14.00 Furuborg (Skogbyntie 99, 10680 Skogby)
Aloitamme kulttuuripäällikkö Lotta Lerviksin tervehdyksellä. Tämän jälkeen kulttuuripalveluiden henkilökunta kertoo ajankohtaisista tapahtumista ja asioista, jonka jälkeen sana on vapaa ja kuulemme mielellämme teidän suunnitelmistanne ja projekteistanne. Mikäli meitä on monta, jaamme enintään 3 minuutin puheenvuoroja per osallistuja, jotta kaikki varmasti saavat suun vuoron. Aivan lopuksi ehdimme toivottavasti keskustella yhdessä Raaseporin kulttuurielämästä.
Tilaisuuden jälkeen mahdollisuus vierailla Irma-bunkkerissa Harparskogissa.
Tervetuloa!
Ilmoittautuminen kesäuimakouluun avautuu tiistaina 14.5 klo 13.00 ja tapahtuu tämän linkin kautta.
Meillä on ilo avata toinen Open Call haku näyttelyille Galleria Centrumissa Kulttuuritalo Fokuksessa.
- Hakuaika: 13.5-14.6.2024
- Näyttelyjakso: 3 kuukautta
- Haettavat näyttelyjaksot:
- 3.3.-31.5.2025
- 2.6. -29.8. 2025
- 1.9. -29.11.2025
- 1.12.2025-28.2.2026
- 2.3.-30.5. 2026
- 1.6.-31.8.2026
- 1.9.-30.11. 2026
- 1.12.2026-27.2.2027
- Haku on avoinna kaikille sekä yksittäisille taitelijoille että työpareille ja -ryhmille.
- Hakemus tulee sisältää vapaamuotoisen hakemuksen yhteystietoineen, näyttelysuunnitelman, 3-5 teoskuvaa ja ansioluettelon. Muista merkitä myös hakemasi näyttelyajankohta, mikäli haet vain yhtä tiettyä ajankohtaa.
- Hakemus lähetetään viimeistään 14.6.2024. yhtenä PDF-tiedostona sähköisesti osoitteeseen: kult@raseborg.fi
- Näyttelytoimikunta tekee valinnat hakemusten perusteella elokuussa 2024.
- Taiteilijoille ilmoitetaan viimeistään 30.9.2024.
Näyttelyn järjestämiseen liittyviä käytäntöjä
•Näyttelyaika on 3kk ja se sisältää ripustus- ja purkupäivät.
•Näyttelytilasta ei peritä vuokraa.
•Taiteilija vastaa kuratoinnista sekä hoitaa näyttelyn ripustamisen ja purkamisen.
•Taiteilijan käytössä on rajoitettu määrä työkaluja, veistos- ja laitejalustoja sekä esityslaitteistoa.
– Seinä 1: 4m x 3m, Seinä 2: 6m x 3m.
– Jalustat: 2 kpl 120x120x10cm; 2 kpl 100x100x85cm och 1kpl 130x40x105cm
– Tilassa on mahdollista olla esillä mm. maalauksia, valokuvia, videotaideteoksia, veistoksia jne.
•Taiteilija hoitaa teosten kuljetukset ja niihin mahdollisesti liittyvät vakuutukset.
•Kaupunki hoitaa näyttelytilan siivouksen ja näyttelyvalvonnan.
•Näyttelytiedote, sähköinen kutsu ja juliste
•Kulttuuripalvelut lähettää sähköisen näyttelykutsun ja -tiedotteen omien postituslistojensa mukaisesti.
•Avajaiset pyritään järjestämään ensimmäisen näyttelyviikon perjantaina.
•Taiteilija hoitaa avajaisjärjestelyt ja laatii näyttelyä koskevan kirjallisen materiaalin (esim.teoslista ja CV).
•Taiteilija hoitaa teosmyynnin, myyntiprovisiota ei peritä.
Tammisaaren Säästöpankki Areenan perusparannustyöt ovat valmistuneet, ja kenttä on valmiina EIF:n miesten edustusjoukkueen ensimmäiseen kotikentällä pelattavaan Veikkausliiga-otteluun sunnuntaina 12. toukokuuta 2024!
Kevään aikana vanha keinonurmikenttä on purettu, ja uusi lämmitetty keinonurmi on rakennettu täyttämään Palloliiton laatuvaatimukset Veikkausliigassa pelaamiseen. Samanaikaisesti projektin kanssa kentän hulevesien hallintaa on tehostettu. Tehokkaalla hulevesien hallinnalla eli sade- tai sulamisveden ohjaamisella pois kentältä, kenttä pysyy hyvässä kunnossa kaikkina vuodenaikoina ja sitä on helpompi ylläpitää.
Projekti on edennyt hyvää vauhtia, vaikka vaihteleva kevätsää onkin tuonut haasteita töihin.
– Olemme tyytyväisiä, että projekti on sujunut mutkattomasti. Urakoitsija on onnistunut pitämään aikataulun ja jopa kiristämään sitä hieman, vaikka sää on ajoittain yrittänyt vaikeuttaa työtä, kertoo Raaseporin kaupungin liikuntapalveluiden päällikkö Julia Salmela, joka on ollut projektin vetovastuussa kaupungin puolelta.
– 13.5.2024 alkaen avaamme kaikki voimassa olevat harjoitusvuorot Tammisaaren Säästöpankki Areenalla. Silloin aikataulu täyttyy niin juniorijalkapallolla, yleisurheilulla ja koulujen Stafettkarnevalen-harjoituksilla, jatkaa Salmela.
EIF pelaa ensimmäisen Veikkausliiga-kotiottelunsa kotikentällään Tammisaaressa tamperelaista Ilvestä vastaan sunnuntaina 12. toukokuuta 2024 klo 18.30.
Raaseporin kaupunki toivottaa sekä kotiyleisön että vierailevat jalkapallofanit tervetulleiksi seuraamaan Veikkausliiga-jalkapalloa Raaseporiin!
Taidenäyttely
Kati Murtomaan croquis-piirustuksia
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10–19, to-pe 10–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Toinen ulottuvuus
Johanna Kollin
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11–19, ke & pe 9–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Kanslaisopiston kevätnäyttely
Kuvataide & käden taidot
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10–19, to-pe 10–17, la 10–14, su suljettu Lämpimästi tervetuloa!
Rekisteröidyt yhdistykset, joiden kotipaikka on Raasepori ja jotka haluavat käyttää kaupungille kuuluvia tiloja toimintoihinsa, voivat jättää kirjallisen hakemuksen.
Yhdistykset, jotka haluavat vuokrata tilaa suuren, kertaluontoisen tapahtuman järjestämiseen, on mieluiten jätettävä hakemus kuusi kuukautta ennen tapahtuman alkua.
Hakemus tehdään sähköisesti alla olevien linkkien kautta viimeistään 30.4.2024. Jo saapuneet hakemukset huomioidaan.
Yksityishenkilöiden hakemukset
Hakemuksia voi jättää 30.4.2024 jälkeen, mutta harjoitteluvuoroja jaettaessa 30.4.2024 jälkeen jätetyt hakemukset huomioidaan vasta ajoissa saapuneiden hakemusten käsittelyn jälkeen.
Raaseporin kaupunki hakee kahvilayrittäjää Tammisaaren uimahalliin. Sopimukseen sisältyy kahvilatuotteiden-, uimahalli- ja kuntosalilippujen myynti sekä uimapukujen, pyyhkeiden ja muiden uimahallitoimintaan liittyvien tuotteiden vuokraus. Yrittäjä maksaa kahvilatilasta kuukausivuokran (vuokra sisältää toiminnan edellyttämät peruslaitteet) ja saa provision (5 prosenttia) myydyistä lipuista. Vuonna 2023 kävijöitä oli 86 779.
Kahvilan aukioloajat ovat samat kuin uimahallin aukioloajat, eli tällä hetkellä maanantaisin ja torstaisin klo 6–21, tiistaisin ja perjantaisin klo 8–21, keskiviikkoisin klo 9–21, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–18. Uimahallin ollessa suljettuna (kuusi viikkoa kesä–heinäkuussa) vuokraa ei peritä.
Sopimuskausi alkaa sopimuksen mukaan, mutta viimeistään 1.8.2024.
Kiinnostuitko toiminnasta?
Ota yhteyttä liikuntapalvelupäällikkö Julia Salmelaan, puh. 040 758 5715, tai julia.salmela@raasepori.fi
Muun muassa kirjastojärjestelmän uudistus vaikuttaa kirjastojen tavallisiin aukioloaikoihin huhti- ja toukokuussa:
Tammisaaren kirjasto
Tiistai 30.4. auki klo 10–17.
Keskiviikko 1.5. suljettu.
Maanantai 6.5.–tiistai 7.5. kirjaston lukusalit (1.krs) ovat auki klo 8.30–16, yläkerta suljettu. Kirjastojärjestelmää päivitetään.
Torstai 9.5. suljettu.
Karjaan kirjasto
Tiistai 30.4. henkilökunta paikalla klo 10–17.
Keskiviikko 1.5 vain omatoimi (klo 8–17).
Maanantai 6.5.–tiistai 7.5. suljettu. Kirjastojärjestelmää päivitetään.
Torstai 9.5. vain omatoimi (klo 8–17).
Pohjan kirjasto
Keskiviikko 1.5. suljettu.
6.–14.5. suljettu. Kirjastojärjestelmää päivitetään ja kirjastossa tehdään huoltotöitä.
Tenholan kirjasto
Keskiviikkona 10.4. vain omatoimi (klo 8–19).
Maanantai 6.5.–tiistai 7.5. suljettu. Kirjastojärjestelmää päivitetään.
Bromarvin kirjasto
Keskiviikko 1.5. suljettu.
Maanantai 6.5.–perjantai 10.5. suljettu.
Mustion kirjasto
Torstai 25.4. vain omatoimi (klo 8–19).
Tiistai 30.4. vain omatoimi (klo 8–19).
Maanantai 6.5.–tiistai 7.5. suljettu. Kirjastojärjestelmää päivitetään.
Torstai 16.5. vain omatoimi (klo 8–19).
Kirjastoauto
Kirjastoauto ei kulje 6.–7.5.
Helle-kirjastot liittyvät kuntien yhteiseen E-kirjastoon, joka avautuu 29.4.2024. Alkuvaiheessa E-kirjastossa on e-kirjoja, äänikirjoja ja e-aikakauslehtiä. Myöhemmin valikoimaan tulee mahdollisesti muita aineistoja.
Aluksi E-kirjasto toimii vain sovelluksessa. Sellainen rakennetaan sekä Android- että iOS-käyttöjärjestelmille. Myöhemmin E-kirjastosta tehdään myös selainversio.
E-kirjastoon kirjaudutaan vahvan tunnistautumisen avulla. Asiakkaan oikeus käyttää E-kirjastoa määräytyy sen mukaan, asuuko hän vakituisesti kunnassa, joka on liittynyt E-kirjastoon. Kun asiakas muuttaa asuinpaikkaa, oikeus E-kirjaston käyttöön voi lakata.
E-kirjaston käyttö ei ole sidottu kirjaston käyttöön tai kirjastokorttiin, mutta kirjastot auttavat asiakkaita kirjautumisessa ja neuvovat muutenkin E-kirjaston käytössä.
Lukuoikeuksia on rajallinen määrä, joten suosituimpia aineistoja voi jonottaa varaamalla niitä. Aineistoja hankitaan jatkuvasti lisää, joten uutta luettavaa ja kuunneltavaa tulee viikoittain.
Palvelun tuottaa Kansalliskirjasto yhteistyössä yleisten kirjastojen kanssa.
Lisää tietoa E-kirjasto | Kansalliskirjasto
HUOM! Helle-kimpan e- ja äänikirjapalvelut Biblio ja Ellibs eivät lakkaa toimimasta välittömästi huhtikuussa. Ellibs jatkaa kesäkuun ja Biblio syyskuun loppuun saakka.
Bussikuljetus Seniorikarkeloihin järjestetään alla olevan aikataulun mukaisesti:
- Bromarvin kirkko12.00 -Tenholan Sale 12.25 – Tammisaaren palloiluhalli 12.45
- Fiskarsin tori 11.50 – Pohjan bussiasema 12.00 – Karjaan matkakeskus 12.20 – Tammisaaren palloiluhalli 12.45
- Mustion kioski 11.50 – Snappertunan kirkko 12.20 – Tammisaaren palloiluhalli 12.45
Ilmoittautuminen tekstiviestitse Julia Thurinille 040 1838117 viimeistään 5.4. klo 10.00
Bussi ajaa takaisin samaa reittiä Tammisaaren pallohallilta tapahtuman päätyttyä klo 16.00.
Kevätnäyttely
Kuvataidekoulu Colorikus
Avajaiset 10.4. klo 17
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10–19, to-pe 10–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Kirjastojen poikkeavat aukioloajat pääsiäisenä 2024 ovat seuraavat:
Tammisaaren kirjasto
Perjantai 29.3. – maanantai 1.4. kiinni.
Karjaan kirjasto
Perjantai 29.3. – maanantai 1.4. vain omatoimi (klo 8–17).
Pohjan kirjasto
Perjantai 29.3. kiinni.
Maanantai 1.4. kiinni.
Tenholan kirjasto
Maanantai 1.4. vain omatoimi (klo 8–17).
Bromarvin kirjasto
Perjantai 29.3. kiinni.
Maanantai 1.4. kiinni.
Fiskars Easter Sessions -kamarimusiikkitapahtuma järjestetään kevättalvisen ruukin maisemissa pääsiäisviikolla 27.-29.3.2024. Neljä kamarimusiikkikonserttia tarjoavat monipuolista ohjelmaa Fiskarsin Lukaalilla ja Karjalohjan kirkossa sekä Fiskars-yhtiön 375-vuotisjuhlan kunniaksi ensimmäistä kertaa myös upeassa Kivitalossa Fiskarsin ruukkikylän ytimessä. Solistiksi saapuu mezzosopraano Lilli Paasikivi, ja kamarimusiikkikokoonpanoissa soittaa kansainvälinen ryhmä LEAD! mentoreita, nuoria muusikoita sekä Lohjan kaupunginorkesterin jäseniä.
Ohjelma / programme
Wednesday 27 th March Manor House, Fiskars
Including works by Boulanger, Respighi, Puccini, Ravel
With special guest Sonja Herranen
Thursday 28 th March Lukaali, Fiskars (matinee)
Including works by Fagerlund, Clyne, Dvořák
Thursday 28 th March Karjalohja Church (evening)
Including works by Sibelius, Wagner, Bryars, Haydn
With special guest Sonja Herranen
Friday 29 th March Lukaali, Fiskars
Including works by Bartok, Haydn, Enescu
Fokus after work taiteen merkeissä taiteilija Camilla Mobergin kanssa perjantaina 22.3 klo 17 aulassa
Elise Simonsson keskustelee taiteilija Camilla Mobergin kanssa. Fika & Fokus on avoinna ja sinulla on mahdollisuus ostaa kupillinen hyvää kahvia ja seurustella muiden taiteenystävien kanssa.
Kulttuuritalo Fokus, Laaksokatu 4, Karjaa
Tervetuloa!
Tänään maanantaina 18.3. Tammisaaren keskuskentän tekonurmikentän perusparannustyöt alkavat.
Ensimmäinen työvaihe on poistaa vanha matto, joka siirretään sekä otetaan käyttöön Karjaan urheilupuistossa.
Karjaan urheilupuiston kehittäminen alkoi vuonna 2023, rakentamalla pohjakerroksen harjoituskenttiä varten nykyisen tekonurmikentän ympärille.
Nämä pienemmät harjoituskentät parantavat harjoittelumahdollisuuksia.
Kaikki liikuntapaikkarakentamisesta kiinnostuneet voivat seurata projektia kaupungin sosiaalisen median kanavien kautta.
Teemme viikoittaista raportointia, miten työt etenevät.
Facebook: Raaseporin kaupungin liikunta, Instagram: motionliikunta_raseborg
Kirjakekkerit kutsuu pohtimaan ihmisyyttä päätapahtumaan Karjaalle la 16.3.2024
Perinteikäs kirjallisuustapahtuma Kirjakekkerit järjestetään 11.-16.3.2024 jo 12. kertaa. Viikko alkaa suomenkielisiin kouluihin tehtävillä kirjailijavierailuilla, jatkuu lastenteatterin merkeissä ja huipentuu lauantaina 16.3. päätapahtumaan Karjaan keskustassa kulttuuritalo Fokuksessa. Tapahtuman teemana vuonna 2024 on ihmisyys.
Kaikki ohjelma on osallistujille ilmaista. Päätapahtuman tapahtumapaikka kulttuuritalo Fokus sijaitsee Karjaan rautatieaseman vieressä ja sen ympärillä on runsaasti pysäköintitilaa.
Lue lisää: Kirjakekkerit.fi | Kirjallisuustapahtuma Karjaalla
Kevätnäyttely
Karjaan taideyhdistys
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10–19, to-pe 10–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Vaikutus & Ilmaisu
Marita Kulvik
Luonto on keskeinen teema kokoelmassani, josta muutamia töitä on nyt esillä näyttelyssäni.Luonto on luonnollisesti käsite täynnä häilyvää epämääräisyyttä, sillä äärimmäisenä luonto tarkoittaa käytännössä kaikkeutta niin kauan kuin se liittyy materiaalisiin arvoihin. Toinen merkitys liittyy ihmisen sisäiseen olemukseen, perustavanlaatuiseen ominaisuuteen tai luonteeseen. Voisi sanoa, että näyttely edustaa molempia merkityksiä.
Mutta mitä me yleisesti ymmärrämme luonnolla, on koskematon ympäristö metsineen, maastoineen, kasveineen ja eläimineen. Tässä merkityksessä olen maalannut maisemia. Maisemakuvat ovat olleet kiehtovia, koska ne tarjoavat minulle luonnon elementtejä, värejä ja tunnelmia. Koko akvarellikokoelman olisi voinut keskittyä yhteen ainoaan elementtiin, kuten esimerkiksi ”veden”, syventämiseen. Ehkä kokoelma olisi ollut yhtenäisempi silloin.Mutta vaikka vesiin liittyviä sommitelmia on paljon, ne ovat osa kokonaisuutta. Oleellista minulle on ollut luoda tunnelmia, eikä siinä ole elementtirajoituksia. Erilaiset vuodenajat välittävät joko värejä ja runollisia tunteita tai dramaattisia vaikutuksia sääilmiöissä.
Maisemamaalaus ei ole pelkästään kuvausta, sillä olipa maalaus esittävää realistisessa mielessä tai abstraktia, taiteilijan näkemys aiheesta on aina keskiössä. Luodaksemme ilmaisumme kuvailemme tätä jollain henkilökohtaisella tavalla – aina aiheen valinnasta, värien valinnasta, tyylistä, merkityksestä ja ilmaisusta. Taiteilija maalaa sen, mikä on hänelle merkityksellistä. Akvarelli ei ole minulle koskaan rutiinia. Jokainen uusi työ on haaste, jotain mikä täytyy hallita. Luonto on minun inspiraationlähteeni. Monet maailman konfliktit johtuvat luonnon riistämisestä. Luonnon tulisi olla meille kaikille arvokas lahja. Sitä ei pitäisi pitää itsestäänselvyytenä vaan suojella ja vaalia. Se on paikka, jossa voimme palautua, inspiroitua, löytää voimia ja energiaa.
Akvarellimaalaus alkoi nuoruudessani matkakuvituksina, siihen aikaan, kun minulla ei ollut edes kameraa. Akvarellimaalaus on aina ollut mukana metalli- ja nahkatöideni rinnalla. Kuvataiteen opintojen ja taidepedagogisen koulutuksen myötä olen myös opettanut aihetta yli 30 vuotta. Näen itseni monitaiteellisena, koska toimintakenttäni on ollut kuvataiteen alueella jo 80-luvulta lähtien.
Näyttelyn nimi on ”Vaikutelmia & Ilmaisuja”. Haluan tässä tehdä prosessin näkyväksi. Aistit ovat jatkuvasti häiriintyneitä arjen valikoivassa tietoisuudessa. Kun menemme luontoon, huomaamme sen olevan jatkuvassa liikkeessä ja vaihtelussa. Jos esimerkiksi istumme meren huuhtomille kallioille ja uppoudumme pelkästään tuntemaan ja olemaan, ilman jännittyneitä odotuksia ja hiljaisesti tarkkailemme mitä luonnossa tapahtuu, ilman tavoitteita, se on havainnointia perustuen yksinkertaisesti näkemiseen.
Se on alitajuista ajattelua, joka määrällisesti eroaa tietoisesta ajattelusta. Se on nopeampaa ja monimutkaisempaa. Kun mieli on vastaanottanut vaikutelmia luonnosta, niillä on taipumus jäädä pysyvästi mieleen eivätkä häviä hetkessä. Muistissa oleva vaikutelmavirta on väline, jonka avulla luomme minuutemme. Nämä vaikutelmat sitten ehkä paljon myöhemmin muuttuvat työprosesseiksi ateljeessa ja kypsyvät ilmaisuksi. Kokonainen piirustus tai maalaus on ensimmäisestä viivasta alkaen prosessi sisältä ulospäin. Kuten puun runko, joka kasvaa korkeutta kohti, myös taiteellinen suunta kehittyy sisältä ulospäin muodon ja värin komposition kautta kokonaisuudeksi.
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11–19, ke & pe 9–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Luontokuvia Fårösta Gotlannista
BioFoto Finland
https://www.biofoto.fi/
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11–19, ke & pe 9–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Kirjastossa on saatavilla kirjoja eri kielillä sekä aikuisille että lapsille. Raaseporin kaupunginkirjastossa on ruotsin ja suomen lisäksi kirjoja englanniksi, ranskaksi, saksaksi, viroksi, venäjäksi, ukrainaksi, kurdiksi, arabiaksi, albaniaksi ja farsiksi/persiaksi , sekä yksittäisiä kirjoja muilla kielillä. Kokoelmat ovat pieniä, mutta muista Helle-kirjastoista on myös mahdollista tilata kirjoja ilmaiseksi. Jos tarvitaan kirjoja kielillä, joita Helle-kirjastoista ei löydy, voimme tilata siirtokokoelmia Monikielisestä kirjastosta. Tämä tarkoittaa, että meillä on pieni, väliaikainen kokoelma tietyllä kielellä olevia kirjoja. Yksittäisiä kaukolainoja Helle-kimpan ulkopuolelta maksaa 4 tai 8€/kirja.
Satakielikuukausi on äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhliva jakso, jota vietetään Kansainvälisen äidinkielen päivän 21.2. ja Maailman runouden päivän 21.3. välissä. Satakielikuukautta on vietetty Suomessa vuodesta 2015. Raaseporin kaupunginkirjasto osallistuu satakielikuukauteen tuomalla esille vieraskielisiä kirjoja näyttelyissä ja somessa.
Raaseporin kaupunginkirjaston pehmopresidentinvaalit olivat todella jännittävät. Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan kirjastoissa annettiin yhteensä 450 ääntä ja tulos oli erittäin tasainen. Nyt äänet on laskettu ja meillä on voittaja: Teddy-nalle voitti 24 % äänistä, jota seurasi hevonen Henry 23 %:lla. Teddyn pääviesti on, että kaikkien tulee olla ystävällisiä toisilleen ja halata enemmän. Aiheeseen liittyviä kirjoja on esillä kirjastoissa. Kiitos kaikille äänestäjille!
Akvarellinäyttely – Kävelyretkiä Tammisaaressa
Anna Saijonmaa
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10–19, to-pe 10–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Tekstiilitaidenäyttely Taitava sielun lintu
Tupu Hult
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11–19, ke & pe 9–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Mustion sivukirjaston omatoimipalvelu on pois käytöstä teknisen vian takia. Ilmoitamme kun se toimii taas.
Fokus after work taiteen merkeissä taiteilija Tuuli Aution kanssa tiistaina 6.2 klo 17 aulassa.
Kulttuurisuunnittelija Sirpa Huusko keskustelee taiteilija Tuuli Aution kanssa. Fika & Fokus on avoinna ja sinulla on mahdollisuus ostaa kupillinen hyvää kahvia ja seurustella muiden taiteenystävien kanssa.
Tervetuloa!
Tervetuloa kulttuuritreffeille!Kulttuuritreffit ti 6.2 klo 14.00 Pohjan kirjastossa (Keskusraitti 4, 10420 Pohjankuru)
Aluksi kulttuuripäällikkö Lotta Lerviks kertoo kaupungin avustushakemusprosessista. Tämän jälkeen kulttuuripalveluiden henkilökunta kertoo ajankohtaisista tapahtumista ja asioista, jonka jälkeen sana on vapaa ja kuulemme mielellämme teidän suunnitelmistanne ja projekteistanne. Mikäli meitä on monta, jaamme enintään 3 minuutin puheenvuoroja per osallistuja, jotta kaikki varmasti saavat suun vuoron. Aivan lopuksi ehdimme toivottavasti keskustella yhdessä Raaseporin kulttuurielämästä.
Tervetuloa!
Lue lisää yhdistysavustuksista:
https://www.raasepori.fi/etusivu/kaupunki/avustukset-yhdistyksille/?langswitch=180758
Karjaan kirjaston henkilökunta on paikalla torstaina 25.1.2024 klo 10 ja 17 välillä. Kirjastossa on omatoimipalvelu klo 8–10 sekä klo 17–19 välillä.
On taas aika äänestää Vuoden raaseporilaista 2023! Vuoden raaseporilainen -arvonimen sekä muiden Raasepori-palkintojen voittajat paljastetaan palkintoseremoniassa helmikuun puolessavälissä. Voit seurata palkintojenjakotilaisuutta suorana lähetyksenä kaupungin Facebook-sivujen kautta.
Vuoden raaseporilainen -nimityksen lisäksi jaetaan:
- vuoden kulttuuripalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- vuoden urheilupalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- vuoden nuorisopalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut nuorisovaltuusto
- vuoden kestävän kehityksen palkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kaupunkikehitysjaosto.
Ennakkotuomaristo, johon tänä vuonna kuuluvat kaupunginhallituksen valitsemat jäsenet, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anita Westerholm ja kaupunginhallituksen jäsen Kati Sointukangas sekä viestintäpäällikkö Petra Louhimies, on valinnut äänestykseen seuraavat ehdokkaat:
Raaseporin Jouluapu
Jenna Nyman, Jenna Ahlroth-Ragnell, Jannica Nyman, Jenny Romberg-Valkeapää.
Raaseporin jouluapu auttaa apua hakeneita perheitä, joilla ei eri elämäntilanteitten takia ole jouluna varaa lahjoihin tai jouluruokaan. Perheissä voi esimerkiksi esiintyä köyhyyttä, työttömyyttä tai sairauksia. Vuonna 2015 toimintansa aloittanutta jouluapua on vuodesta 2022 pyörittänyt ”neljä J:tä”, Jenna Nyman, Jannica Nyman, Jenna Ahlroth-Ragnell ja Jenny Romberg-Valkeapää.
Ryhmä on ollut yhteyksissä yrityksiin, ja yksityishenkilöt ovat saaneet myös lahjoittaa tarvitseville. He ovat olleet vastaanottamassa tavaroita ja järjestäneet niin, että kaikki hakijat, vuonna 2023 yhteensä 70 perhettä, ovat saaneet jouluksi apua. Sen lisäksi he jakavat lahjoja yksinäisille ja vähävaraisille vanhuksille. He tekevät työn täysin vapaaehtoisesti omien päivätöidensä ja perheidensä ohella.
Sepi Sundman
Sepi Sundman on pitkäaikainen järjestötoimija ja tunnettu muun muassa Karjaan mielenterveysyhdistys Kaippari ry:n puheenjohtajana, joka vuonna 2022 sai Mielenterveyden keskusliiton Vuoden Pomppu -yhdistyspalkinnon.
Vuonna 2023 Sundman julkaisi kirjan, jossa hän kertoo vaiheistaan musiikin parissa ja Faces-festivaalin järjestämisestä. Sundman on monen tuki ja turva, ja oikea järjestöaktiivi, jonka voi löytää erilaisista tapahtumista äänipöydän takaa.
Anne Ingman
Anne Ingman on jo vuodesta 2009 tehnyt Helene Schjerfbeck -teemaopastuksia Tammisaaressa. Hän on ansiokkaasti tuonut esiin Raaseporin tunnetuinta taiteilijaa luoden monipuolisen aikamatkan vierailijoille sukeltamalla Schjerfbeckin elämään ja rooliin kokonaisvaltaisesti. Opastukset ja Annen rooli Helenenä on herättänyt vuosien aikana huomiota myös kotimaisessa mediassa.
Äänestys on päättynyt 2.2.2024 klo 12. Kiitos kaikille äänestäjille!
Raaseporin kaupunginkirjasto järjestää lapsille omat presidentinvaalit Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan kirjastoissa ajalla 17.1–12.2, toisin sanoen samaan aikaan kun on tasavallan presidentinvaalit. Ehdokkaat ovat kuusi pehmolelua, joilla on erilaiset vaaliteemat ja mielipiteet. Äänestää voi kirjastojen aukioloaikoina ja Karjaalla myös omatoimiajalla.
Ennakkoäänestys presidentinvaaleihin alkaa kirjastoissa 17.1.2024. Ota siis koko perhe mukaan äänestämään samalla! Pehmoleluvaaleissa jokaisella on äänioikeus.
Pehmolelupresidentti tulee esiintymään edustushahmona ja toimii arvojohtajana lastenosastolla seuraavat kuusi vuotta. Vaalitulos virallistetaan 16.2.2024.
Ehdokkaat
Lisää kirjoja kansalle!
Hubert-pöllö asuu Pohjassa ja pitää iltasaduista. Hänen mielestään jokainen pitää saada äänensä kuuluviin. Hubertin suosikkikirja on Felicity Brooksin kirjoittama ”Monen sortin tunteet”.
Siistiä pitää olla!
Roberta-robotti asuu Fiskarsissa ja pitää matkustamisesta. Hänen mielestään kukaan ei saa heittää roskia ja suosikkikirja on Linda Bondestamin ”Hyvää huomenta avaruus”.
Lisää haleja kansalle!
Teddy-nalle asuu Karjaalla ja pitää mustikoista. Hänen mielestään kaikkien pitäisi olla ystävällisiä toiselleen. Teddyn suosikkikirja on ”Tam-Tam metsäretkellä”, kirjoittanut Josefine Sundström.
Kaikkien pitää osata uida!
Jussarön ympäristössä asuva Debbie-delfiini pitää eniten ystävien kanssa uimisesta. Hänen mielestään jokaisella pitää olla uima-allas kotona. Debbien suosikkikirja on Björn Bergenholtzin ”25 kalaa – joko tunnet?”
Banaani päivässä pitää lääkärin loitolla
Alina-apina asuu ja pitää askartelusta ja banaaniletuista. Hänen mielestään leikkipuistoja pitäisi olla enemmän. Alinan suosikkikirja on Josefine Sundströmin ”Banaanipuku, juhlakengät ja superärsyttävä supersankari”.
Pidemmät kesälomat!
Snappertunassa asuva Henry-hevonen pitää porkkanoista ja laiskoista kesäpäivistä laitumella. Hänen mielestään kaikkien pitäisi ottaa rauhallisemmin ja olla stressaamatta. Henryn suosikkikirja on Maria Nordinin kirjoittama ”Taikamatka – meditatiivinen satukirja, joka rauhoittaa ja rentouttaa”.
Tammisaaren elokuvajuhlat järjestetään kahdeksannentoista kertaa tammikuun 19.-21.1.2024
Vuoden 2024 festivaaliteema on CHAOS
Draamaa, dokumenttielokuvia ja paljon muuta löytyy ohjelmistosta.
Elokuvat esitetään: Bio Forum, Helene Schjerfbeckin katu 5, 10600 Tammisaari
Liput: 12 euro – vapaa pääsy elokuvanäytöksin lauantaina ja sunnuntaina ennen kello 15:00
Lisätietoa festivaalista löytyy:
http://www.ekenasfilmfest.fi/
http://ekenasfilmfest.blogspot.fi
Kysymykset: ekenas.filmfest@gmail.com
#EkenäsFilmFest2023 #ekenasfilmfest #tammisaarenelokuvajuhlat #BioForum
FREDAG | PERJANTAI | FRIDAY 19.1.2024
14:00 – Stormskärs Maja (Myrskyluodon Maja) [2024]
Regi/Ohjaaja: Tiina Lymi, 2 h 44 min,
svenskt tal, suomenkielinen tekstitys.
Gäster | Vieraat: Jonna Järnefelt, skådespelare | näyttelijä
Tobias Zilliacus, skådespelare | näyttelijä,
Thomas Forsström, Solar Films.
17:30 – Stormskärs Maja (Myrskyluodon Maja) [2024]
Regi/Ohjaaja: Tiina Lymi, 2 h 44 min,
svenskt tal, suomenkielinen tekstitys.
Gäster | Vieraat: Jonna Järnefelt, skådespelare | näyttelijä
Tobias Zilliacus, skådespelare | näyttelijä,
Thomas Forsström, Solar Films.
21:00 – Savvusanna sõsarad (Smoke Sauna Sisterhood) [2023]
Regi/Ohjaaja: Anna Hints, 1 h 29 min,
Estniskt tal/vironkielinen, suomenkielinen tekstitys/svensk text, K12
LÖRDAG | LAUANTAI | SATURDAY 20.1.2024
10:00 – Östersjön – havet med många ansikten [2023]
Produktion/Tuotanto: Gustav Munsterhjelm, Mats Westerbom, Rickard Munsterhjelm, 30 min, svenskt tal
Gäst | Vieras: Gustav Munsterhjelm
11:00 – The Fall [2024]
Written and directed by Mansoor Hosseini
Starring Johanna Ryynänen, Emma Nogo, Anne Surakka, Anete Colacioppo
35 min
12:00 – The Other Side of Mars (Mars kuvien takaa) [2019]
Regi/Ohjaaja/Diector: Minna Långström, 56 min
Gäst | Vieras | Guest: Minna Långström
13:30 – Ett långt liv i kortfilm. Nalle Lindqvists kortfilmer 1956 och senare [2024]
Produktion/Tuotanto: Kjell Ekholm, 45 min, svenskt tal
Gäst | Vieras: Kjell Ekholm
15:00 – Joyland, [2022]
Regi/Ohjaaja: Saim Sadiq, 2 h 6 min,
Språk/kieli: Punjabi/Urdu, suomenkielinen tekstitys/svensk text, K12
17:30 – The Promised Land (Bastarden) [2023]
Regi: Nikolaj Arcel, 2 h 7 min,
Danskt tal/tanskankielinen, suomenkielinen tekstitys/svensk text, K15
20:00 – Viften (Empire) [2023]
Regi: Fredrikke Aspöck, 1 h 33 min,
Danskt tal/tanskankielinen, English subtitles
SÖNDAG | SUNNUNTAI 21.1.2024
10:00 – Drömmen blir verklighet [2023]
Produktion/Tuotanto: FIXtv, 27 min, svenskt tal
10:45 – Murder of Crows [2023]
Regi/Ohjaus: William Fikaris, 14 min, svenskt tal, English subtitles
11:30 – I’m in the Band – storyn om The Hellacopters [2021]
Regi/Ohjaus: Amir Chamdin, Johan Bååth, Jim Heneghan,
59 min, svenskt tal
13:00 – Michael Monroe -dokumenttielokuva [2023]
Regi/Ohjaus: Pete Eklund, Jussi Lehtomäki, Patrik Sigmundt, 1 h 37 min, suomenkielinen/in english, suomenkielinen tekstitys
Gäster | Vieraat: Pete Eklund & Patrik Sigmundt
15:00 – Neljä pientä aikuista [2023]
Regi/Ohjaus: Selma Vilhunen, 2 h 2 min, suomenkielinen
17:30 – Kärleksbevis [2022]
Regi/Director: Richard Hobert, 1 h 35 min, svenskt tal, English subtitles
19:30 – Driving Mum (Á Ferð með Mömmu) [2022]
Regi/Director: Hilmar Oddsson, 1 h 52 min, isländskt tal, English subtitles
HUOM: Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Fokus after work taiteen merkeissä taiteilija Tanja Heikkilän kanssa perjantaina 5.1. klo 16 aulassa
Kulttuurisuunnittelija Sirpa Huusko keskustelee taiteilija Tanja Heikkilän kanssa. Fika & Fokus on avoinna ja sinulla on mahdollisuus ostaa kupillinen hyvää kahvia ja seurustella muiden taiteenystävien kanssa.
Sinulla on myös mahdollisuus tutustua Tanja Heikkilän Edible Fineart-valokuvateossarjaan sekä Edible Fineart performanssivideo 10.1. saakka.
Tanja Heikkilä toimii ”Edible Fineart / Syötävä kuvataide” -genressä. Hän käyttää taiteessaan syötäviä, orgaanisia materiaaleja ja toteuttaa niistä geometrisiä installaatioita ja dokumentoi työnsä valokuviin tai videolle. Taiteensa kautta Heikkilä puhuu ekologisesti kestävän ruoantuotannon puolesta, luo yhteistyömahdollisuuksia ja innostaa ihmisiä elämään hetkessä.
Tervetuloa kulttuuritalo Fokukseen (Laaksokatu 4, Raasepori)!
Syksyn aikana 13 kirjastoa ja 3 kirjastoautoa ympäri maata osallistuivat kirjastojen hiilijalanjäljen laskentaa. Tässä joukossa olivat mukana myös Tammisaaren kirjasto ja Raaseporin kirjastoauto.
Helsingin kaupunginkirjastojen ja Gaia Consulting Oy:n johdolla kävimme läpi kirjastojen omaisuudesta ja toiminnasta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Hankkeen myötä parannettiin hiilijalanjäljen arviointia niin, että laskenta on mahdollista suorittaa muillekin toimipisteille.
Monet päästöjä synnyttävät asiat ovat haastavia tunnistaa ja ihan alkuun kävimmekin ryhmässä lävitse, mitkä mittarit ovat olennaisia ja mitkä eivät. Yksittäisen kirjaston kohdalla tarkasteltiin täten muun muassa toimitilan energiankulutusta, aineiston määrää ja kiertokulkua, kaikkia tarvittavia tietotekniikkatarvikkeita, kuljetuksia kirjastoon ja poispäin, sekä esimerkiksi henkilöstön työmatkaliikkumista ja asiakasmääriä. Kirjastoauton kohdalla näiden lisäksi mukaan tulivat auton ominaisuudet, ajokilometrit ja polttoainekulutus
Hiilijalanjälki kuvataan hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määränä tonneissa (tCO2e). Hankkeessa arvioimme vain vuoden 2022 toimintaa.
Tammisaaren kirjaston kokonaishiilijalanjälki oli 194 tCO2e vuonna 2022. Suurin osa päästöistä syntyy aineistoista ja erilaisista kuljetuksista. Tammisaaren päästöt olivat suunnilleen yhtä suuret muiden osallistuneiden keskisuurten kirjastojen, Porvoon ja Valkeakosken, kanssa.
Kirjastoauton kokonaishiilijalanjälki oli 18 tCO2e vuonna 2022. Päästöt syntyivät suurimmaksi osaksi auton polttoainekulutuksesta. Verrattuna muihin autoihin Raaseporin auto käytti vähäisesti sähköä ja lämpöä ollessaan parkissa. Autolla on talli Pohjan kirjaston rakennuksessa, siinä missä muiden kaupunkien autoja säilytetään erillisessä hallissa.
Hankkeen aikana keskusteltiin myös kirjastojen hiilikädenjäljestä. Hiilikädenjälki pyrkii kuvaamaan niitä toimia, jotka auttavat asiakkaita vähentämään omia ympäristövaikutuksiaan. Kirjastojen hiilikädenjälki on suuri, koska resurssien jako on kirjastojen ydintoimintaa. Tällöin sinun ei tarvitse ostaa jokaista kirjaa kokeillaksesi, pidätkö siitä. Sen lisäksi sinun ei tarvitse välttämättä omistaa tietokonetta, tulostinta, yksittäisiä aikakausilehtiä, jokaista urheiluvälinettä tai vaikkapa lautapeliä. Hiilikädenjäljen tarkastelu auttaakin meitä kehittämään lainaus- ja jakamispalveluita tulevaisuudessa.
Helle.Finnan sivuilla voit tutkia, kuinka paljon säästät euroissa, kun lainaat aineistoja kirjastojen kautta. Klikkaa tästä laskuriin.
Kirjastojen hiilijalanjälkilaskenta on osa Yleisten kirjastojen ympäristötyö näkyväksi ja teräväksi -hanketta. Katso hankkeen sivulta lisää tuloksia meiltä ja muilta kirjastoilta kirjastot.fi.
Emä
Anja Snellman
Avajaiset 5.1. klo16.30–18
Mantrapiiri Sakari Solan kanssa klo 18–19 (10 €)
Näyttely koostuu pääasiassa huovutetuista taideteoksistani seinillä ja maataideteoksestani lattialla.
Pimeys ja valo, luonnon kiertokulku ja naiseus ovat taiteessani toistuvia teemoja.
HUOM: Galleriassa järjestetään Presidentinvaalit 16.1.-11.2 ja tuolloin vain osa teoksista on esillä.
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10–19, to-pe 10–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Kisun kehystetyt akvarellikortit
Kirsi-Marja Tynkkynen
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11–19, ke & pe 9–17, la 10–14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja kulttuurin ystäviä erittäin antoisasta kuluneesta vuodesta ja samalla toivottaa kaikille rauhallista joulua sekä säihkyvää uutta vuotta.
*********************************************************
Vuoden taidehankinta 2023
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut on ostanut neljän teoksen sarjan Edible Fineart -valokuvateoksesta taiteilija Tanja Heikkilältä. Nämä teokset olivat esillä Chappen ensimmäisessä näyttelyssä. Sekä valokuvateoksen, Winter Andi Baloghilta, joka piti valokuvanäyttelyn 2.9.-30.11.2023 Galleria Centrumissa kulttuuritalo Fokuksessa.
Save the date! Järjestämme Fokus after work taiteen merkeissä taiteilija Tanja Heikkilän kanssa perjantaina 5.1. klo 16 aulassa
Tanja Heikkilä toimii ”Edible Fineart / Syötävä kuvataide” -genressä. Hän käyttää taiteessaan syötäviä, orgaanisia materiaaleja ja toteuttaa niistä geometrisiä installaatioita ja dokumentoi työnsä valokuviin tai videolle. Taiteensa kautta Heikkilä puhuu ekologisesti kestävän ruoantuotannon puolesta, luo yhteistyömahdollisuuksia ja innostaa ihmisiä elämään hetkessä.
Tervetuloa kulttuuritalo Fokukseen (Laaksokatu 4, Raasepori)!
********************************************************
JOKAISELLA LAPSELLA ON OIKEUS KULTTUURIKASVATUKSEEN
Raaseporin kaupunki tarjoaa vuosittain kulttuurielämyksiä jokaiselle raaseporilaiselle lapselle päiväkodista peruskoulun loppuun asti. Tavoitteena on aktivoida lapsia ja nuoria sekä esitellä heille taiteen ja kulttuurin tarjoamia mahdollisuuksia. Kulttuurikasvatussuunnitelman ohjelmat kytkeytyvät täydentävästi varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmaan samalla tuoden kaivattua vaihtelua arkeen. Kulttuuri kuuluu kaikille!
LUE LISÄÄ: raasepori.fi/vapaa-aika/kulttuuri/raaseporin-kulttuurikasvatussuunnitelma
*******************************************************
SKAPA
Loppukesästä käynnistyi lähes kolmivuotinen Raaseporin ja Hangon kaupunkien yhteishanke Skapa Position. Hankkeen tavoitteena on parantaa taiteen perusopetuksen (TPO) toimintaedellytyksiä.
Työskentely hankkeessa pohjaa avoimeen dialogiin toimijoiden välillä ja palvelumuotoiluun pohjaaviin metodeihin. Yhtenä tärkeimmistä tavoitteista on luoda verkosto, jossa kehittyminen ja kehittäminen jatkuvat luontevasti myös hankkeen päätyttyä. Skapan projektikehittäjänä toimii Lasse Lampenius ja projektipäällikkönä Susanna Louneva.
Svenska Kulturfonden on hankkeen rahoittaja. Voit nähdä hankkeen aloitusseminaarin TÄÄLLÄ.
****************************************************
Kuluneen vuoden aikana olemme tarjonneet kulttuurielämyksiä ja erilaisia yleisötapahtumia sekä tapaamisia yhteensä 30 000 osallistujalle. Näistä koululais- ja vanhustenpalveluiden asiakkaita oli yli 9000 osallistujaa. Olemme myös koordinoineet 31 näyttelyä, joissa vieraili 13 000 asiakasta. Ja tämän lisäksi olemme saaneet nauttia kaikkien aktiivisten yhdistysten ja muiden toimijoiden järjestämistä kulttuurielämyksistä. Raasepori on upea kulttuurikaupunki. Olemme siitä erittäin iloisia ja ylpeitä.
Iloisin kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna, Sirpa, Susanna och Lasse
Nyt kaikilla on mahdollisuus ehdottaa junioria kaupungin urheilustipendeihin.
Hakuaika päättyy 7.1.2024.
Linkki lomakkeeseen:
Pohjan kirjasto on suljettu keskiviikkona 13. joulukuuta 2023.
Tammisaaren uimahallissa on tehty tehopuhdistus, vesi täyttää vaatimukset ja uimahalli avataan yleisölle
Tammisaaren uimahalli suljettiin 5.12.2023, koska isossa altaassa todettiin Pseudomonas Aeruginoa-bakteereja. Uimahallin kosteissa tiloissa on nyt tehty tehopuhdistus, allasveden puhdistusjärjestelmässä on tehty huuhteluja samalla, kun altaan klooripitoisuutta on tilapäisesti nostettu uimahallin ollessa suljettu. 7.12.2023 otetut uudet näytteet osoittavat, että missään altaassa ei ole Pseudomonas Aeruginosa-bakteeria.
Uimahalli avataan yleisölle 9.12.2023. Uimaveden laadun seuranta jatkuu rutiinisuunnitelman mukaisesti, ennen vuodenvaihdetta tehdään vielä yksi näytteenottokierros.
Asiassa ei anneta enempiä tiedotteita.
Lisätietoja medialle:
Fredrika Åkerö, vapaa-ajan päällikkö, puh. 019 289 2145
Katianna Kuula, SYMI, terveysvalvonnan johtaja, puh. 040 13 59 222
Ennakkoilmoittautuminen kevään 2024 ryhmiin avautuu torstaina 14.12.2023 klo 13.00 osoitteessa
www.raasepori.fi/vapaa-aika/liikunta/ohjattu-toiminta/
Rutiininäytteenotossa on käynyt ilmi, että Tammisaaren uimahallin suuressa altaassa esiintyy Pseudomonas Aeruginosa-bakteereja. Laatuvaatimus on, että näitä bakteereja ei tule esiintyä lainkaan.
Tulosten johdosta uimahalli suljetaan tavallista aikaisemmin tänään ja halli pidetään kiinni 6.-8.12.2023 Sillä aikaa tehdään toimenpiteitä ja otetaan uudet näytteet.
Lisätietoja annetaan perjantaina 8.12.2023.
Toivotamme teidät tervetulleiksi kulttuuritreffeille tiistaina 12.12 klo 14.00.
Treffit toteutetaan virtuaalisen Teams työkalun kautta.
Aloitamme kulttuuripäällikkö Lotta Lerviksin tervehdyksellä ja hän kertoo myös mitä kaupungin organisaatiomuutos ja uusi kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö merkitsee kulttuuritoiminnalle.
Uudet projektityöntekijät Susanna Louneva ja Lasse Lampenius esittelevät SKAPA Position-projektia ja kulttuurisuunnittelijat Sanna Himmelroos ja Sirpa Huusko kertovat ajankohtaisista asioista.
Lopuksi sana on vapaa ja haluamme mielellämme kuulla suunnitelmistanne ja projekteistanne vuodelle 2024. Mikäli osallistujia on paljon, rajaamme yhden puheenvuoron maksimissaan kolmeen minuuttiin, jotta kaikki ehtivät kertoa kuulumisensa. Tämän jälkeen on aikaa keskustella yleisesti kulttuurielämästä Raaseporissa.
Microsoft Teams meeting
Join on your computer, mobile app or room device
Click here to join the meeting
Meeting ID: 391 004 167 244
Passcode: uV8rUD
Download Teams | Join on the web
Learn More | Meeting options
Kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna, Sirpa, Susanna & Lasse
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Luovuuden voima
Tammisaaren taideyhdistys
Avajaiset 4.12. klo18-20
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Kohtaamisia
Tuuli Autio
Minkälaisia jälkiä erilaiset kohtaamiset meihin jättävät? Miten toisen kohtaaminen
onnistuisi? Voiko taiteen äärellä kohdata itsensä? Näyttelyn teemana on
kohtaaminen ja kosketuksissa oleminen.
Veistokset on tehty puusta ja vanhoista työrukkasista. Rukkaset ovat kuluneet
puhki puuta käsitellessä erään perheen käytössä. Työ on jättänyt jäljet rukkasiin ‒
ja tekijöihin.
Reliefit eli kohokuvat on veistetty kuusesta ja maalattu temperavärein. Puu haastaa
vuoropuheluun. Veistäessään kirveellä sisäisen maailman kuvia taiteilija kuuntelee
puuta ja hakee kosketusta puuhun, maailmaan ja itseensä.
Kuvataiteilija Tuuli Autio on veistänyt lapsesta asti ja työskennellyt monipuolisesti
puun parissa. Yksityisten taidekokoelmien lisäksi useita Aution teoksia on hankittu
Valtion ja HUS Taidetoimikunnan kokoelmiin. Työskentelyä on tukenut Suomen
Kulttuurirahaston Hämeen rahasto.
Teokset ovat myytävänä. Tiedustelut: tuuliautio.fi@gmail.com
Galleria Centrum (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Jouluajan ja uudenvuoden poikkeavat aukioloajat kirjastoissa:
Tammisaaren kirjasto
Tiistai 5.12. (Omatoimi, lukusalit klo 8.30–10), henkilökunta paikalla klo 10–17.
Keskiviikko 6.12. Suljettu.
Maanantai 25.12. ja tiistai 26.12 Suljettu
Maanantai 1.1. Suljettu
Lauantai 6.1. Suljettu
Karjaan kirjasto
Tiistai 5.12. Omatoimi klo 8–19, henkilökunta paikalla klo 10–17
Keskiviikko 6.12. Omatoimi klo 8–17
Maanantai 25.12. ja tiistai 26.12. Omatoimi klo 8–17
Maanantai 1.1. Omatoimi klo 8–17
Lauantai 6.1. Omatoimi klo 8–17
Pohjan kirjasto
Lauantai 2.12. Kirjasto on auki klo 10–13
Keskiviikko 6.12. Suljettu.
Maanantai 25.12. ja tiistai 26.12. Suljettu.
Perjantai 29.12. Suljettu
Maanantai 1.1. Suljettu
Tenholan kirjasto
Keskiviikko 6.12. Omatoimi klo 8–17
25.12.–7.1. Vain omatoimi (ark. klo 8–19, pyhäpäivä klo 8–17)
Bromarvin kirjasto
4.–6.12. Suljettu
25.12.–1.1. Suljettu
Mustion kirjasto
Tiistai 5.12. Omatoimi klo 8–17
Tiistai 12.12. Omatoimi klo 8–19
Torstai 14.12. Omatoimi klo 8–19
Tiistai 26.12. Omatoimi klo 8–17
Tiistai 2.1. Omatoimi klo 8–17
Kirjastoauto
Kirjastoauto ei kulje 21.12.–8.1.
Miksi tarvitaan taiteen perusopetusta?
Tule kuulemaan lisää ja keskustelemaan kanssamme taidepolitiikasta ja taideopetuksesta. Saamme kuulla puheenvuorot Anita Westerholmilta, Annika Lyytikäiseltä ja Katja Köngäkselta. Seminaari on maksuton ja kaikille avoin. Kulku tilaan on esteetön. Seminaari, kuten hankekin, on kaksikielinen. Kaikki saavat käyttää omaa äidinkieltään. Skapa on Hangon ja Raaseporin kaupunkien yhteishanke, jossa kehitetään taiteen perusopetusta palvelumuotoilun menetelmin.
HUOM! Lisätietoja projektista verkkosivuilla: https://www.raasepori.fi/lapset-nuoret-opetus/projektit/skapa-position-2023-26/
29.11. klo 14–16 Kulttuuritalo Fokus, Tryckeriteatteri
Ilmoittaudu ennakkoon tästä: https://forms.office.com/e/Mzu038C1V7
Tammisaari kartalla – näyttely ja YouTube-video
Ekenässällskapet esittää yhteistyössä Länsi-Uudenmaan museon kanssa näyttelyn Tammisaaren kehityksestä paikkakuntana ja yhteisönä karttojen avulla 1600-luvulta tähän päivään saakka.
Näyttely, joka pidetään Galleria Perspektiivissä Tammisaaren kirjastossa, Raaseporintie 8, ajalla 16.-30.11 2023 koostuu kartoista ja valokuvista eri vaihteista kaupungin historiaa, jotka ovat osa Länsi-Uudenmaan museon kokoelmaa.
YouTube-videon samasta teemasta löydät täältä:
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Keskiviikkona 22.11.2023 Tenholan lähikirjastossa ei ole henkilökuntaa paikalla. Omatoimipalvelu on auki normaalisti.
Tiistaina 21. marraskuuta 2023 Mustion lähikirjastossa ei ole henkilökuntaa paikalla. Omatoimipalvelu on auki normaalisti.
Kaupunki tiedottaa kaupungin hoitamista talvikunnossapidoista koskien hiihtolatuja sekä jääkenttiä/jääkaukaloita talvikaudella 2023-24.
Jaksolla 1.12.2023-29.2.2024 kaupungilla on talvipäivystystä hiihtoladuilla sekä jääkentillä.
Seuraavat hiihtoladut ylläpidetään Karjaalla: Urheilupuiston ladut, Mäntynummen kuntoradalla
Seuraavat hiihtoladut ylläpidetään Tammisaaren alueella: Markkinakenttä, Dragsvikin kuntoilurata, Västerbyn ulkoilualueen hiihtolatu yhdessä Österby Sportklubb:in kanssa kunnossapitosopimuksen mukaisesti.
Västerbyn ulkoilualueen pysäköintipaikat ovat Tammisaaren portilla, Grabbskogin ranta ja missä Peikkometsänpolku alkaa. Myös Västerbyn koulun pysäköintialuetta voi käyttää iltaisin ja viikonloppuisin.
Seuraavat jääkentät ylläpidetään Karjaalla ja Pohjassa:
- Urheilupuiston kaukalo ja jääkenttä
- Pohjassa kaukalon ja jääkentän
Seuraavat jääkentät ylläpidetään Tammisaaressa:
- Markkinakentän kaukalo ja jääkenttä
- Gammelbodan kaukalo ja jääkenttä
- Langansbölen kaukalo ja jääkenttä
Kunnossapitosopimuksella yhdistyksien kanssa toteutuvia:
- hiihtoladut Oxbergetilla Mustiolla sekä Pohjan kirkonkylässä ja Fiskars
- hiihtoladut ja jääkentät Bromarvin urheilukentällä sekä kaukalo, Skogbyn urheilukenttä ja kaukalo
- Tenholan koulun kaukalo
- jääkenttiä Västerbyn koulukentällä, Österbyn lähiliikuntapaikalla ja Snappertunan koulukentällä
Kaupungin liikuntapaikkahuollolla ei ole mahdollisuutta toteuttaa hiihtolatuja tai jääkenttiä muualle kuin yllämainituille alueille.
Onni on valokuvata – dokumenttivalokuva ajassa ja tilassa
Håkan Eklund
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Lauantaina 4. marraskuuta 2023 Tammisaaren kirjasto on suljettu. Karjaan kirjastossa on vain omatoimipalvelu.
Bokkalaset on vuosittain Raaseporissa järjestettävä ruotsinkielinen kirjallisuustapahtuma.
Pimeys ja valo on vuoden 2023 Bokkalaset-tapahtuman teema.
Kävijät voivat kohdata novellitaidetta, prosaa ja runoutta suomenruotsalaisten ja pohjoismaisten kirjailijoiden keskusteluiden, haastatteluiden ja esiintymisten kautta.
Festivaali huomioi sekä aikuiset että lapset.
Ohjelma koostuu totuttuun tapaan kirjailijavierailuista, näyttelyistä, musiikista, kirjoittajatyöpajoista ja juhlista.
Voit tutustua ohjelmistoon kokonaisuudessan Bokkalasetin kotisivuilla:
www.bokkalaset.fi
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen avustukset järjestöille ja yhdistyksille – hakuaika 9.10.-3.11.2023!
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue avaa järjestöavustushaun vuonna 2024 maksettaviin avustuksiin. Syksyn 2023 avustushakukierroksella hakuun tulevat yleisavustus ja kumppanuusavustus.
Hakuaika: 9.10.-3.11.2023 klo 15:45
Lisätietoa ja hakuohjeet hyvinvointialueen verkkosivuilla https://www.luvn.fi/fi/tietoa-meista/organisaatio/jarjestoyhteistyo/lansi-uudenmaan-hyvinvointialueen-avustukset-jarjestoille-ja-yhdistyksille
Ohjelma:
-Kummituskävely kellarissa klo 17-20
-Disco uimahallissa klo 18-20
-Arvonta
-Ilmapalloputous klo 19
WILD WOMEN
Nicole Hjelt
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Bromarf Biblioteks Vänner yhdistys kutsuu juhliin!
On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Bromarfin kirjaston ystävät ostivat Furutorpin erittäin runsaan lahjoituksen ansiosta. Tervetuloa juhlimaan kylän kirjastoa lauantaina 28.10. klo 13 kuplivan juoman, suolaisen välipalan sekä hyvien tarinoiden kera. Upeita kirjapalkintoja arvotaan.
Voit tukea kaunista Furutorpia liittymällä yhdistyksen jäseneksi.
Haemme nyt kirjastovirkailijaa vakinaiseen toimeen Pohjan kirjastoon.
Virkailijan päätehtäviin kuuluu asiakaspalvelu ja -neuvonta, kokoelmatyö sekä ohjelmatoiminta nuoremmille lapsille (pääosin varhaiskasvatus- sekä alakouluryhmille). Muut tehtävät muovautuvat osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Lue lisää ja hae: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjastovirkailija-557062/
Ekenäs Fotoklubb 50-vuotta juhlanäyttely
Avajaiset ke 4.10. klo 18
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10
14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Metamorfos – Art & Poems
Katarina Backas & Nora Gullmets
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Pohjan kirjasto on kiinni perjantaina 22.9. tilapäisen henkilöstöpulan takia.
Raaseporin Kulttuuriyhdistys r.f. juhlii 30-vuotisjuhlaansa Tanssigaalalla, Tammisaaren Palloiluhallissa la 4.11 klo. 19.00 – 01.00
Tanssigaalassa mukana suosittu tanssiorkesteri BROGRENS Ruotsista sekä Pohjanmaalta, Suomesta CARISMA
Liput 27 €
Liput portilta 32 €
Tanssigaala on suunnattu aikuiselle tanssiyleisölle. K-18
Illan aikana luvassa laulua ja tanssittavia kappaleita.
Ihmisiä kerääntyy Pernajasta, Kemiöön ja nyt myös Pohjanmaalta asuntoautolla/asuntovaunulla, jonka voit pysäköidä Tammisaaren Markkinakentälle, johon mahtuu 150 autoa.
MUSIIKKILEIRI!
Syksyn musiikkileiri syyslomalla 12-16 vuotiaille! Haluatko luoda musiikkia, oppia uutta, tavata uusia tai vanhoja kavereita?
Tule mukaan syyslomalla! 19.-22.10.2023 Villa Christine, Tenhola, Raasepori,.
Tervetuloa luovalle tauolle keskellä syyslukukautta luodakseen energiaa talvelle!
Ilmoittautuminen: https://www.komp.fi/copy-of-komp1-1
https://www.komp.fi
Fokus after work taiteen merkeissä taiteilija Andi Baloghin kanssa
lauantaina 14.10. klo 16 aulassa
Ennen keskustelua mahdollisus tutustua hänen näyttelyynsä Symphonia Natura – Soinnukas pohjoinen Galleria Centrumissa.
Tervetuloa kulttuuritalo Fokukseen (Laaksokatu 4, Raasepori)!
Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen on tulossa Tammisaareen ja konsertti kuullaan Sigurd Snårensalissa torstaina 5.10. klo 19.00 Tilaisuudessa esiintyvät Veikko Ahvenainen ja hänen ruotsalainen puolisonsa harmonikkataituri ja pianisti Carina Nordlund. Ohjelmassa kuullaan ikivihreitä säveliä Säkkijärven polkasta Sibeliukseen. Konsertti järjestetään yhdessä Raaseporin kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa.
Jo 94-vuotias Veikko Ahvenainen oppi 9-vuotiaana soiton alkeet kuopiolaiselta muikkukauppiaalta. Ensimmäinen soolokonsertti hänellä oli jo vuonna 1948, joka järjestettiin Kuopion kaupungintalossa.
Veikon ensimmäinen levytys oli vuonna 1955 ja tänään hän on maamme eniten levyttänyt artisti 1087 levytyksellä. Kansainväliset konserttikiertueet alkoivat 1960-luvulla aina Moskovan Tshaikovskin konserttisalista kuuluisaan Washingtonin Kadetraaliin Yhdysvalloissa.Takana on ennätykselliset 5000 konserttia eri puolilla maailmaa.
Ahvenainen on saanut monia tunnustuksia pitkästä urastaan, kuten Pro Finlandia-mitalin vuonna 2010 ja kansainvälinen Harmonikkaliitto Cofédération Internationale des Accordéonistes (CIA) myöntämän Merit Award – palkinnonvuonna 2020.
Väliajalla voi tutustua Veikon laajaan levytystuotantoon. Viimeisin CD-uutuus on Ilta Oulujoella. Levyllä on 24 ikivihreää hittiä. Levytys on tehty 1970-luvulla Kouvolan ja Viipurin 1930-luvun hanureilla. Konsertissa on saatavana myös Veikon kirjoittama suosittu kirja Hanurini muistoja.
Liput15€ ovelta. Tervetuloa kuulemaan konserttia!
Helle-Bibliossa tehdään päivityksiä seuraavina päivinä ja kellonaikoina. Palvelussa voi silloin esiintyä häiriöitä etkä mahdollisesti pysty lainaamaan, lukemaan tai kuuntelemaan kirjoja. Pahoittelemme häiriöitä.
12.9. klo 7.30–8.30
26.9. klo 7.30–8.30
3.10. klo 7.30–8.30
Lastenkekkereillä viihdyttää Sotta ja Pytty sekä Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu su 24.9. klo 16 Karjaan Brankkisella
Tervemenoa svengailemaan!
8-22.9.2023 Tammisaaren palloiluhalli on varattu ylioppilaskirjoituksia varten.
Kuntosali on avoinna, mutta kävijöillä ei ole pääsyä pukuhuoneisiin tai suihkuihin.
4.9.2023 alkaen voit lunastaa oman avaimesi seniorikuntosaleille.
Raaseporin kaupungin liikuntapalveluilla on kaksi kuntosalia, joissa käyttäjän tulee olla vähintään 65 vuotta tai eläkkeellä.
Seniorikuntosalien käyttö edellyttää rekisteröitymistä (liikuntaneuvoja puh. 019 289 3085) ja avaimen aktivointiehtojen hyväksymistä. Jos liikuntaneuvoja ei vastaa, jätä viesti vastaajaan niin hän soittaa sinulle. Liikuntaneuvojalta voit lunastaa avaimen sovitulla tavalla. Vanhat avaimet eivät enää toimi, joten jos olet aiemmin lunastanut avaimen, sinun tulee palauttaa se liikuntaneuvojalle.
Kuusi kuukautta maksaa 35 euroa ja 12 kuukautta 60 euroa. Maksusta lähetetään lasku.
Samaa avainta voit ilman ylimääräistä kustannusta käyttää sekä Karjaalla että Pohjassa.
Lue lisää seniorikuntosaleista tästä.
”Harrastamisen Suomen mallia” järjestetään Raaseporissa jo kolmatta vuotta. Harrastustoiminta käynnistyy viikolla 36, eli maanantaina 4.9.2023
Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastustarjonta valitaan lasten ja nuorten toiveiden mukaan.
Kiilan koululla koululla järjestetään seuraavat kerhot:
Jalkapalloa ja liikuntaleikkejä 1-2 lk | Maanantaisin 13.15-14.15, koulun liikuntasalissa |
PLAY! – kerho 1-2 lk. | Keskiviikkoisin 8.00-8.55, koulun liikuntasalissa |
Parkour 3-4 lk. | Maanantaisin 14.30-15.30, koulun liikuntasalissa |
PLAY! – kerho 3-4 lk. | Tiistaisin 14.15-15.15, koulun liikuntasalissa |
Kokkikerho 4-6 lk. | Torstaisin 15.00-17.00 parilliset viikot, Karjaan yhteiskoulun kotitalousluokassa |
Kuvataidekaverit 5-6 lk. | Keskiviikkoisin 15.00-16.00, koulun kuvisluokassa |
Mukaan kerhoon pääsee ilmoittautumalla Raaseporin Suomen mallin kotisivujen kautta:
Kerholaiset ovat koulun tapaturmavakuutuksen piirissä.
Ystävällisin terveisin,
Isak Vilander, Koordinaattori, Harrastamisen Suomen malli, Raaseporin kaupunki
isak.vilander(a)raasepori.fi
Lokakuussa Tammisaaren ja Karjaan kirjastot tarjoaa pakopelin Kirottu amuletti. Kerää porukka ja tule mukaan!
Harvinainen kirottu amuletti on kadonnut ja sotkenut taikatarvikeliikkeen mullin mallin. Kaupan apulainenkin on hävinnyt teille tietämättömille. Onnistuuko ryhmänne löytää amuletti ajoissa ja palauttaa se paikoilleen ennen kuin kirouksen vaikutuspiiri kasvaa?
Kohderyhmä: 9-vuotiaasta ylöspäin, jos ryhmässä on vanhempiakin pelaajia, voi nuorempiakin pelaajia ottaa hyvin mukaan.
Ryhmäkoko jopa 14 henkilöä
Pelin kesto: noin 30 min
Pelin tekijä on Ääres eduEscape.
Tammisaaren kirjasto, Torni
Torstai 19.10. ja perjantai 20.10. klo 9–16 (viimeinen ryhmä aloittaa klo 15.15).
Ilmoittaudu etukäteen osoitteeseen lisa.stromsholm@raasepori.fi
Karjaan kirjasto, Maresi
Tiistai 24.10. klo 14–18, keskiviikko 25.10. klo 12–17 ja torstai 26.10. klo 13.30–17.
Ilmoittaudu etukäteen osoitteeseen diana.heiskanen@raseborg.fi
Bromarvin kirjasto on suljettu viikolla 36 (4.–10.9.2023).
Tarvitsetko apua älypuhelimen,tabletin tai tietokoneen käytössä?
ENTER ry:n ja EKL ry:n vapaaehtoiset seniorit antavat henkilökohtaista ja maksutonta vertaisopastusta. Opastusta voi saada sekä suomeksi että ruotsiksi.
Opastukset toteutetaan yhteistyössä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n kanssa.
Bromarvin kirjasto
Vättlaxintie 18, 10570 Bromarv
Opastusta keväällä 2024:
torstait 8.2., 7.3., 4.4. ja 2.5.
klo 10–12
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2994, bromarvinkirjasto@raasepori.fi
Karjaan kirjasto
Laaksokatu 4, 10300 Karjaa (Kokoushuone ExLibris)
Opastusta 23.1.–17.5.2024
parillisten viikkojen tiistaisin klo 11–14:
23.1., 6.2., 20.2., 5.3., 19.3., 2.4. ja 16.4..
ja parillisten viikkojen perjantaisin klo 13–15:
26.1., 9.2., 23.2., 8.3., 22.3., 5.4., 19.4., 3.5. ja 17.5.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2970, karjaan.kirjasto@raasepori.fi
Pohjan kirjasto
Keskusraitti 4, 10420 Pohjankuru
Opastusta 16.1.–16.5.2024:
parittomien viikkojen tiistaisin klo 11–14:
16.1., 30.1., 13.2., 27.2., 12.3., 26.3., 9.4. ja 23.4.
ja parillisten viikkojen torstaisin klo 13–15:
25.1., 8.2., 22.2., 7.3., 21.3., 4.4., 18.4., 2.5. ja 16.5.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2980, pohjan.kirjasto@raasepori.fi
Tammisaaren kirjasto
Raaseporintie 8, 10600 Raasepori (kokoushuone Mylly)
Opastusta 26.1.–17.5.2024
parillisten viikkojen perjantaisin klo 10–12:
26.1., 9.2., 23.2., 8.3., 22.3., 5.4., 19.4., 3.5. ja 17.5.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2950, kirjasto@raasepori.fi
Tenholan kirjasto
Opastusta keväällä 2024:
torstait 25.1., 22.2., 21.3., 18.4. ja 16.5.
klo 10–12
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2997, tenholankirjasto@raasepori.fi
Opastusajat löytyvät myös Enterin sivuilta: https://www.entersenior.fi/opastus/lahiopastus/lansi-uusimaa/
Katso myös: https://www.verkostavirtaa.fi
Ekenäs Fotoklubb
Kesä kaupungissa
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Tuija A. Järvenpää
Fredrikas födelsedag 2.-8.9. (akvarelleja)
Avajaiset la 2.9. klo 12
Dear Virginia I´m looking for a room 9.-29.9. (taidegrafiikkaa)
Avajaiset la 9.9. klo 12-14
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14 & su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Raasepori Pride-viikkoa vietetään 21.-27.8. Tervetuloa juhlimaan ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta, luvassa on värikästä ja monipuolista ohjelmaa!
Raasepori Pride järjestetään tänä vuonna seitsemättä kertaa ja ensimmäistä kertaa oman yhdistyksen, Raaseporin Sateenkaaren, alla. Viikon aikana järjestetään pienempiä ja suurempia tapahtumia eri puolilla Raaseporia. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia.
Prideviikon ohjelma koostuu monipuolisesta yhdistelmästä luentoja, taidetta, esityksiä, liikuntaa, askartelua, elokuvaa, sateenkaarimessua – Pridekulkuetta unohtamatta. Tulevana lauantaina 26.8. Pride tarjoaa ohjelmaa koko perheelle Kulttuuritalo Fokuksen ulkopuolella kulkueen jälkeen. Illalla nähdään upea show TryckeriTeaternin lavalla.
Päivitetty ohjelma löytyy Facebookista sekä Visit Raseborgin tapahtumakalenterista.
Toivotamme kaikille iloista ja toivon täyteistä Pride-viikkoa!
Symphonia Natura – Soinnukas pohjoinen
Andi Balogh
Näyttelyssä nähdään unkarilaisen Andi Baloghin luomia valokuvia, joissa käsitellään pohjoista luontoa.
Sinfonia tarkoittaa eri elementtien kombinaatiota miellyttävällä tavalla, eli “yhteen helisevää”. Symphonia
Natura viittaa tässä yhteydessä pohjoisen luonnon soinnukkuuteen, joka virtaa luonnon estetiikasta, sen
idyllisyydestä, dramaattisuudesta, mystisyydestä tai melankolisuudesta.
Näyttely koostuu 4 osasta, jotka ovat sidoksissa toisiinsa ja luovat yhdessä sinfonian. Nämä komponentit
ovat Maaruska, Lumi, Valo ja Pohjoistuuli, jotka ovat analogisia 4 elementin kanssa: Maaruska – Maa, Lumi
-Vesi, Valo- Tuli, Pohjoistuuli – Ilma.
“ Teokset syntyivät vaelluksilla Lapissa, Pohjois-Norjassa ja Etelä-Suomessa viime 8 vuoden aikana.
Käytän itseäni sekä kuvaajana että kuvien hahmona. Omakuvien ottamisen sijaan pyrkimykseni on
kuvata ihmishahmoja ilman persoonaa osana ykseyttä. Kuitenkin kuviin vankiutuu myös omia
kokemuksia ja arvoja, kuten syvää yhteyttä luontoon, pohjoisen ilmapiirin rakentavaa vaikutusta
elämääni henkisesti sekä luonnon ja elämän kunnioittaminen ja arvostaminen.
Valokuvien toteuttaminen tapahtuu aina paikan päällä spontaanisti kameran, jalustan ja
itselaukaisimen avulla. Lisäksi käytössäni on erilaisia kangaspaloja, joilla on tietty symboliikka
valokuvissa.
Näyttelyn kautta tarkoitukseni on välittää ja visualisoida pohjoisen luonnon soinnukkuutta, joka
koskee ihmissielua ja soi siinä. Toiveeni on, että näyttelyn kautta vierailijoita saavat ammentaa
intoa, havaita luonnon lumousta, inspiroitua, olla läsnä. Luonto antaa soinnukasta rauhaa, jota
moni meistä tarvitsee, varsinkin nykypäivinä. “
Andi Balogh on pääkaupunkiseudulla asuva valokuvaaja, joka muutti Suomeen vuonna 2009.
Suomalaisen metallimusiikin kautta kohtaama luonto ja kulttuuri ajoi hänet opettelemaan suomen kieltä ja muuttamaan Suomeen. Nykyään hän tekee kaupallisia kuvauksia sekä yksityisille että yrityksille, lisäksi hän luo taidekuvia pohjoisessa luonnossa.
Portfolio: Arché Photography – www.archephotography.com
Instagram: @archesphere
Galleria Centrum (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Fokus after work taiteen merkeissä perjantaina 25.8. klo 17.
Tule tapaamaan taiteilijat Minka ja Aalo Kailu. Keskustelu käydään suomeksi, mutta mahdollisuus esittää kysymyksiä ruotsiksi.
Ennen keskustelua myös mahdollisus tutustua heidän näyttelyynsä ”Sinä olet minun kuvani” Galleria Centrumissa.
Tarjoamme kahvia ja virvokkeita.
Tervetuloa!
Mustion sivukirjastossa ei ole henkilökuntaa paikalla viikolla 34.
Kirjasto avoinna itsepalveluperiaatteella maanantai–torstai klo 8-19 sekä perjantai–sunnuntai klo 8–17.
Outside Surreal Fuzz Art Tour, Part eight
Greger Grönholm, Benny Uhlenius ja Sari Hiltula
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la & su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Yhdyskuntatekniikka/urheilu antaa kolme käytettyä jalkapallomaalia. Jos kiinnostuit, laita sähköpostiviesti osoitteeseen tanja.liljeqvist@raasepori.fi
Pastoraali-teema tuo luonnon vehreyden ja loppukesän idyllin Tammisaaren kesäkonsertteihin. Suomalaisen kamariorkesterin huippumuusikoiden lisäksi lavalla ovat solistivieraina nuoret tähdet sopraano Iris Candelaria ja viulisti Tami Pohjola. Kuningasbasso Matti Salminen ja brittiläis-suomalainen Alakulo Ensemble yhdistävät rohkeasti eri musiikin tyylisuuntia ja sävelmiä tangomusiikin poljentoon ja Pentti Hildén yhtyeineen esittää C.M. Bellmanin musiikkia.
Tammisaaren Kesäkonsertit on Suomalaisen kamariorkesterin tunnetuin ja suosituin tapahtuma. Orkesterin taiteellisen johtajan Jan Söderblomin suunnittelemissa konserteissa nautitaan musiikkielämyksistä ja elokuisista illoista tunnelmallisessa Tammisaaressa.
Lue lisää ohjelmasta:
Tammisaaren Kesäkonsertit – Suomalainen Kamariorkesteri (finnchamber.fi)
Vuonna 2000 käynnistetty festivaali järjestetään yhteistyössä Raaseporin kaupungin, Tammisaaren seurakunnan ja Tammisaaren konserttien kannatusyhdistyksen kanssa.
Pääyhteistyökumppanit ovat Kone, HPP Asianajotoimisto ja Raaseporin kaupunki. Yhteistyössä myös Veho, Svenska kulturfonden, William Thurings stiftelse ja Emilie och Rudolf Gesellius fond.
EMC Salminen
’Värit soivat meissä sisäisesti’
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Raseporin kaupunki jakaa joka vuosi toiminta-avustuksia yhdistyksille sekä muille toimijoille, kuten kulttuuritoimijoille ja tiekunnille. Vuonna 2023 jaetaan lähes 300 000 euroa avustuksina.
Alla listattuna kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan sekä kaupunkikehitysjaoston jakamat avustukset.
Pohjan liikuntapuisto, Keskusraitti 4, on nyt käyttövalmis. Tervetuloa kokeilemaan!
Maria Meller – ”20 vuotta maalausta ja polvisuojia ”
Juhlanäyttely koristemaalauksesta
Avajaiset su 2.7. klo 14-17
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la & su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Sari Raikaslehto
Me, Myself & I
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Rätt bok på rätt plats -hanke (Oikea kirja oikeassa paikassa) on yhteistyössä Raaseporin kaupunginkirjaston kanssa tarjonnut viidelle Raaseporissa sijaitsevalle päiväkodille niin sanotun eteiskirjaston, josta perheet voivat lainata kotiin kirjoja lasten hakemisen yhteydessä. Näin kirjat ovat lähempänä käyttäjiään. Lastenkirjastonhoitajat ovat valinneet kirjat lasten iän ja kotikielen mukaan, ja kokoelma vaihdetaan muutaman kuukauden välein. Päiväkodeilla on myös mahdollisuus järjestää hankkeen kautta kirjailijavierailuja.
Hankkeen tavoitteena on lisätä ääneen lukemista kodeissa ja madaltaa kynnystä lainata kirjaston kirjoja. Samalla eteiskirjastot toimivat kaupunginkirjaston näyteikkunana ja esittelevät lastenkirjavalikoiman laajuuden.
Hanke jatkuu vuoden loppuun, ja jos se onnistuu hyvin, eteiskirjastot voivat jatkaa kaupunginkirjaston ohessa. Hankkeeseen osallistuvat päiväkodit ovat Björkebo, Skogsgläntan, Langansböle daghem, Solbacka daghem ja Karuselli.
Rätt bok på rätt plats -hankkeen toteuttaa Sydkustens Landskapsförbund r.f. yhteistyössä Finlands Svenska biblioteksförening rf:n sekä paikallisten kirjastojen ja yhdistysten kanssa.
Hankkeen rahoittavat Opetushallitus, Svenska folkskolans vänner, Brita Maria Renlundin muistosäätiö ja Lisi Wahls stiftelse för studieunderstöd.
Tule tutustumaan Tammisaaren taideluolaan!
Kuvanveistäjän ateljee sijaitsee Sepänkadulla 8 (sisäpihalla) ja on avoinna kesällä 2023 ke-su klo 14-18.
Enemmän tietoa näyttelystä löydät alta:
Pohjan kirjasto on tilapäisesti suljettu työvoimapulan takia ma–ti 19–20.6.2023.
Perjantaina 23.6. (juhannusaattona) kirjasto on suljettu.
Avoimet Kylät -päivä järjestetään tulevana lauantaina 10. kesäkuuta. Avoimet Kylät on Suomen suurin yleisötapahtuma, sillä mukana on valtakunnallisesti yli 600 tapahtumaa. Tapahtumapäivänä voi lähteä lähimatkailemaan kylille ja osallistua monipuolisiin tapahtumiin!
– Tapahtumakartta näyttää erittäin hyvältä ja kylillä järjestetään mielenkiintoisia tapahtumia aina Letkunheiton MM-kisoista saunaralliin polkujuoksutapahtumaan. Viikonlopun sää näyttää myös hyvältä, joten tästä saadaan varmasti jälleen onnistunut tapahtumapäivä aikaiseksi, kertoo tapahtuman valtakunnallinen koordinaattori Marianne Liitelä Suomen Kylät ry:stä.
Avoimet Kylät -päivä järjestetään valtakunnallisesti jo yhdeksättä kertaa. Päivän tavoitteena on lisätä kylämatkailua, antaa kaupunkilaisille kipinää maallemuuttoon ja nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa. Erilaisissa tapahtumissa esitellään kyliä matkailijoille ja kohdataan kyläläisiä.
Kaikki päivään osallistumat tapahtumat löydät www.avoimetkylat.fi -verkkosivuilta. Sivustolle on julkaistu kartta, josta pääsee tutustumaan kaikkiin päivässä mukana oleviin tapahtumiin ja kyliin.
Kyläfoorumin jäsenyhdistykset järjestävät Raaseporin tapahtumia:
- Pohjan kirkonkylä, Pohjan Päivä – Koko perheen kylätapahtuma klo 10-14
Paljon kaikkea nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Musiikkia, esityksiä, kirppis- ja torimyyntiä, aktiviteetteja, näyttelyitä.
Tapahtumajärjestäjä ja lisätietoa:
Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys ry
www.facebook.com/PohjanPaivaPojoDagen, www.pohjapojo.fi - Lasten kirppis ja toripäivä Fiskarsin torilla klo 11-14
Kylän lapset myyvät kirpputoritavaraa ja tekemiään tuotteita.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tapahtumajärjestäjä: Fiskarsin Kyläseura ry, Fiskarsin tori, Peltorivi 1 - Historialliset henkilöt
Tammisaaren Vanhakaupunki, Raippatori
Ympäri Tammisaaren Vanhaa kaupunkia esitellään kiinnostavia henkilöitä, joilla on kytkentää Tammisaareen. Henkilöitä on yhteensä 16 kappaletta. Esittely henkilöstä löytyy sähkökaappien päällä Vanhassa kaupungissa. Henkilöitten löytämisen helpottamiseksi Tammisaaren Vanhankaupungin yhdistys on julkaisut kartan, jotka löytyvät yhdistyksen esitelaatikoista ympäri Vanhaa kaupunkia, esim. Raippatorilla. Esityksen yhteydessä löytyy QR-koodi, joka vie yhdistyksen kotisivuille, josta löytyy pidempi esittely henkilöstä.
Tapahtuman järjestäjä ja lisätietoa:
Tammisaaren Vanhan kaupungin yhdistys ry
www.gamlastaniekenas.fi
- Kesätori ja Avoimet Kylät -päivä klo 9-12
Nitlaxintie 12, 10600 Tammisaari
Kauden ensimmäinen kesätorimyynti. Mahdollisuus tutustua käärmeeseen (noin klo 10), kanoihin ja hevosiin, joilla voit ratsastaa, sekä muita pieneläimiä. Ludde Lindholm esiintyy tunnelmallisella laululla ja soittaa kitaraa n. 9.30 ja 10.30.
Tapahtuman järjestäjä ja lisätietoa: Prästkulla Hembygdsförening rf.
https://www.facebook.com/PrastkullaSommartorg
https://prastkulla.fi/hem/
Kirjastoauto ei kulje tiistaina 6. ja keskiviikkona 7. kesäkuuta 2023 huollon takia.
Minka Kailu & Aalo Kailu
Save the date: AW taiteen merkeissä pe 25.8. klo 17
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Taiteilijat Minka Kailu ja Aalo Kailu, äiti ja tytär, ovat luoneet yhdessä näyttelyn, joka kuvastaa matkaa lapsuudesta aikuisuuteen. Teosten kautta he tarkastelevat naiseksi kasvamista ja vanhenemista yhteisen kuvallisen ilmaisun kautta. Teoksissaan he käyttävät monipuolista sekatekniikkaa, johon kuuluvat piirustus, vesivärit ja kollaasitekniikka.
Minka ja Aalo ovat työskennelleet yhdessä luoden teoksia, jotka perustuvat heidän molempien ideoihin. He täydentävät toistensa ajatuksia ja luovat kuvallisen tarinan, joka kertoo, millaista on olla äitinä ja tyttärenä. Yhteistyöllään he tarjoavat uudenlaisen näkökulman äidin ja tyttären suhteeseen. Teoksissa näkyy elämän arvaamattomuus, kasvun herkkyys ja kipeys. Ne välittävät koettuja tunteita ja kokemuksia katsojilleen.
Teosten luomisprosessi on ollut pitkä ja intensiivinen. Minka ja Aalo ovat etsineet kollaasimateriaaleja kirpputoreilta ja antikvariaateista useiden vuosien ajan. Heidän keskustelunsa ja yhteinen tekemisensä ovat olennainen osa tätä prosessia. Heidän työskentelynsä luo yhteistä kuvallista kieltä, jolla he kertovat tarinaansa. Minka ja Aalo ovat innoissaan ensimmäisestä yhteisestä näyttelystään. He toivovat teosten koskettavan ja herättävän ajatuksia katsojissa, kuten niiden tekeminen on koskettanut heitä.
Kesä vaikuttaa hieman kirjastojen aukioloaikoihin. Tähän kootaan tiedot.
Tammisaaren kirjasto
Ajalla 1.6.–31.8.2023 Tammisaaren kirjasto on lauantaisin suljettu.
Perjantaina 23. kesäkuuta kirjasto on suljettu.
Karjaan kirjasto
Perjantaina 23. kesäkuuta vain omatoimi.
Karjaan kirjastossa on ainoastaan omatoimipalvelu lauantaisin ajalla 1.6.–31.8.2023.
Pohjan kirjasto
Lauantaina 10. kesäkuuta kirjasto on poikkeuksellisesti auki klo 10–14.
Maanantaina 19.6., tiistaina 20.6. ja perjantaina 23. kesäkuuta kirjasto on suljettu.
Tenholan kirjasto
Vain omatoimi ajalla 26.6.–26.7. Vain omatoimi ke 2.8.
Bromarvin kirjasto
Mahdollista lainata laina-automaatilla lauantaisin ajalla 10.6.–26.8. klo 11–13.
23.–24. kesäkuuta kirjasto on suljettu.
Kirjastojen kaikki yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät tästä.
Trash till treasure
Kevin Stewart & Pertti TuunanenAvajaiset ma 5.6.
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la & su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
- Fiskarsin päiväkoti
- Karuselli
- Kiilan päiväkoti
- Kirjasto
- Labyrintin päiväkoti
- Mäntykodon päiväkoti
- Mustion päiväkoti
- Pinjaisten päiväkoti
- Pohjan päiväkoti
- Varhaiskasvatus & esikoulu
Jokaisella lapsella on oikeus kulttuurikasvatukseen
Raaseporin kaupunki tarjoaa vuosittain kulttuurielämyksiä jokaiselle raaseporilaiselle lapselle päiväkodista peruskoulun loppuun asti. Tavoitteena on aktivoida lapsia ja nuoria sekä esitellä heille taiteen ja kulttuurin tarjoamia mahdollisuuksia. Kulttuurikasvatussuunnitelman ohjelmat kytkeytyvät täydentävästi varhaiskasvatus- ja opetussunnitelmaan samalla tuoden kaivattua vaihtelua arkeen.
Kulttuuri kuuluu kaikille!
Lue lisää: https://www.raasepori.fi/lapset-nuoret-opetus/varhaiskasvatus-esikoulu/suunnitelmat/
Tervetuloa kulttuuritreffeille!
Kulttuuritreffit ke 31.5 klo 14.00 Knipnäs Hyvän olon keskuksessa, Linnunlaulu 1, Tammisaari.
https://knipnas.fi/
Aloitamme kulttuuripäällikkö Lotta Lerviksin tervehdyksellä , jonka jälkeen kulttuurisuunnittelijat kertovat ajankohtaisista asioista. Lopuksi sana on vapaa ja kuulemme mielellämme teidän suunnitelmistanne ja projekteista. Mikäli meitä on monta, jaamme kaikille osallistujille kolmen minuutin puheenvuoroja, jotta kaikki ehtivät saada suunvuoron. Tämän jälkeen toivottavasti jää vielä aikaa keskustella kulttuurielämästä Raaseporissa sekä mahdollisuuteen tutustua Knipnäsin kesänäyttelyyn Happiness allowed.
Aurinkoisin kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna & Sirpa
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Luckan Raseborg esittää:
Oppilaat Fiskarin koulun Käsityökaverit-harrastusryhmästä esittelevät teoksiaan.
Avajaiset pe 26.5. klo 15
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Tammisaaren Taideyhdistys ja Karjaan Taideyhdistys järjestävät yhteisen kesänäyttelyn Kulttuuritalo Fokuksessa , Laaksokatu 4 Karjaa.
Avajaiset ti 6.6 klo 17.00.
Galleria Fenix (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma, ti & to 11-19, ke & pe 9-17, la 10-14, su suljettu
Tervetuloa!
Onoman kesänäyttely 2023 Arts & Crafts and Rabbit Holes
Kuparipajan näyttelysalit ja ulkoalueet
21.5.-10.9.2023
ma-su klo 11-18
Onoman kesänäyttely todellisuuden vääristymien äärellä
Fiskarsin käsityöläisten muotoilijoiden ja taiteilijoiden ja osuuskunta Onoman 29. (kahdeskymmenesyhdeksäs) kesänäyttely, Arts & Crafts and Rabbit Holes, avaa ovensa jälleen kesän kynnyksellä 21.5.2023 ja pysyy avoinna aina 10.9.2023 asti. Näyttely tulee olemaan surrealistinen, moniaistinen ja monitaiteellinen näyttely- ja tapahtumakokonaisuus Fiskarsin Kuparipajalla ja sen ympäristössä.
Tämän vuoden rohkea näyttely tulee esittelemään kotimaisia taiteen kärkinimiä niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Näyttelyn teemana on arjen ja todellisuuden vääristymät. Tätä teemaa lähestytään monelta kantilta ennakkoluulottomasti.
Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Työryhmä: Päivi Alajuntti & Leena Hurri, Daniel Enckell, Petri Eskelinen, Ilmari Gryta, Lulu Halme, Timo Heino, Kaisa Huotari, Pekka Juhani Ijäs, Marko Kaiponen, Leena Kangaskoski, Työryhmä: Tinja Kari, Sara Moayed, Yaiza Hernandez, Olli Kari, Työryhmä: Susanna Louneva, Anu Mykrä, Tiina Karimaa, Tiina Vaskivaara, Annamari Karjalainen, Riikka Latva-Somppi, Työryhmä: Johanna Matruka & Anna Sevchenko, Työryhmä: Laura Merz & Rudi Merz, Erica Mena, Risto Musta, Timo O. Nenonen, Ron Nordström, Stefan Nyström, Työryhmä: Deepa Panchamia & Robin Brandt, Anssi Pulkkinen, Taneli Rautiainen, Antti-Ville Reinikainen, Työryhmä: Aapo Repo & Anu-Anette Varho, Sami Ryhänen, Tatu Rönkkö, Annatuuli Saine, Taru Samola, Jukka Silokunnas, Jonna Suurhasko, Tommi Toija, Jarno Vesala, Työryhmä: Karin Widnäs & Viivi Varesvuo, Katja Öhrnberg.
Tervetuloa!
Lue lisää:
Näyttelyt – Onoma
Päivän teemana on yhteinen verkkokirjastomme Helle-Finna. Tule tutustumaan sen uusiin ominaisuuksiin sekä tarkistamaan omat yhteystietosi.
Nappaa myös mukaasi kesän lukuhaaste ja Helle-makeisia.
Tervetuloa!
Tammisaaren uimahalli on suljettu 17.6.-30.7.
1.-30.7. välisenä aikana palloiluhallin kuntosali on suljettu.
Uimahalli ja kuntosali ovat suljettuina viikonloppuisin elokuussa.
Raaseporin kaupunki julkaisee ”Pihojemme aarre” -julkaisun, joka kertoo pihapuiden merkityksestä.
“Pihapuumme ovat aliarvostettu aarre, älykäs systeemi,
joka suojelee meitä auringolta ja tuulelta, ehkäisee tulvia
ja tuottaa meille happea. Puut luovat paitsi miellyttävän
ympäristön meille ihmisille myös kodin luonnon kiertokulun
kannalta elintärkeille linnuille ja hyönteisille…Tässä julkaisussa
haluamme kertoa kaiken sen, mitä ehkä et tiennyt
pihapuistamme. Haluamme luoda katsauksen puiden taianomaiseen
maailmaan ja herätellä sinua harkitsemaan tarkasti,
jos jonain päivänä sinun päätettävissäsi on, kaadetaanko
puu vai jätetäänkö se kasvamaan. “
Tervetuloa julkistamistilaisuuteen Raaseporin museolla
Keskiviikkona 17.5 klo 15-17 järjestämme tiedotus- ja julkistamistilaisuuden Raaseporin museolla, Kustaa Vaasan katu 11. Tilaisuudessa kaupunginarkkitehti Johanna Backas, ympäristöpäällikkö Maria Eriksson ja johtava puistopäällikkö Maria Eriksson kertovat pihapuista omasta näkökulmastaan. Saat myös käsiisi uunituoreen julkaisumme ensimmäisenä ja voit osallistua puuvisaamme. Tilaisuus on kaikille avoin.
Tiesitkö, että 25 m korkea metsälehmus tuottaa noin 1,7kg happea tunnissa? Jos puu kaadetaan, vastaavan happimäärän tuottamiseen tarvitaan 2 700 uutta nuorta puuta.
Kampanja näkyy Raaseporin kirjastoissa
Keskiviikosta 17.5 lähtien löydät puujulkaisun Raaseporin kirjastoista. Useissa kirjastoissa on näkyvillä myös teemaan liittyvä mini-näyttely. Julkaisu lähetetään myös mm. asunto-osakeyhtiöille. Myöhemmin tänä vuonna kampanja saa jatkoa ja näkyy silloin myös kaupunkikuvassa.
Sinä voit osallistua
Voit osallistua kampanjaan ottamalla kuva rakkaimasta pihapuustasi ja jakamalla se sosiaalisen mediaan tunnisteella #pihojemmeaarre. Näin autat meitä levittämään tärkeää sanomaa. Kiitos osallistumisestasi.
Pihojemme aarre -julkaisu on yhteistyö monen eri kaupunginyksikön välillä. Julkaisun sisältöön on osallistunut asiantuntijoita mm. kaavoituksesta, ympäristötoimistosta, puistoyksiköstä sekä museolta.
Rata on valmis käyttöä varten perjantaina 12.5. klo 17.00 ja puretaan sunnuntaina 14.5. klo 16.00.
Västra Nylands folkhögskola esittää: Create-linjan kevätnäyttely
Create on VNF:n taidelinja, joka tarjoaa laajan opintokokonaisuuden. Muutamia esimerkkejä: graafinen suunnittelu, eri maalaus- ja piirustustekniikoita, valokuva ja elokuva, animaatio, sarjakuvataide, kuvitus, taidegrafiikka, keramiikka ja hopeantaonta.
Osa oppilaiden teoksista ovat toukokuussa esillä Galleria Promenadessa.
Tervetuloa näyttelyyn!
Kiinnostuitko opinnoista? Lue lisää: vnf.fi/studier/create/
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma-to 9-19, pe 9-18, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Taidenäyttely
Kuvitukset ja kuvataide: Catarina Johansson
Kuvatekstit: Lotte Nyberg
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Ma 1.5.2023
Kirjastot ovat kiinni, omatoimipalvelu klo 8–17 Karjaan, Tenholan ja Mustion kirjastoissa.
Ti 16.5.2023
Tammisaari: 1. kerros on auki klo 8.30–15.
Karjaa: ei omatoimia.
Pohja: lehtilukusali on auki klo 11–15.
Kirjastoauto ei kulje.
Tenhola: ei omatoimia.
Mustio: ei omatoimia.
Bromarv: suljettu (koskee koko viikko 20 eli 15–19.5.2023).
Poikkeavat aukioloajat tiistaina 16. toukokuuta johtuvat kirjastojärjestelmän muutostöistä. Aineistoja ei voi lainata, uusia eikä varata. Kaikki verkkokirjaston toiminnot ja siihen yhteydessä olevat sähköiset palvelut ovat myös pois käytöstä. Katko alkaa jo maanantaina 15.5. klo 22. Häiriöitä voi esiinytä keskiviikkona 17. toukokuuta. Kirjastot ovat auki keskiviikkona 17.5. pyhän aaton aukiolojen mukaan, katso aukioloajat tästä.
Torstai 18.5., Helatorstai
Kirjastot ovat kiinni, omatoimipalvelu klo 8–17 Karjaan, Tenholan ja Mustion kirjastoissa.
Perjantaina 26. toukokuuta 2023 henkilökunnan koulutus
Perjantaina 26.5.2023 Karjaan ja Pohjan kirjastot ovat suljettuina henkilökunnan koulutuspäivän takia. Tammisaaren kirjaston 1. kerros on auki klo 8.30–13. Verkkokirjasto ja omatoimikirjastot toimivat silloin. Kirjastoauto ei kulje. Bromarvin kirjasto palvelee normaalisti.
Kirjaston lukuinnostajapalvelu auttaa sinua löytämäänhyvää lukemista jos vaikka tuntuu siltä että et tiedä mistä aloittaisit tai että olet lukenut jo kaiken.
Innostaja tekee sinulle henkilökohtaisen listan tarpeisiisi sopivista kirjoista. Täytä verkossa lomakeemme jossa kysymme lukutottumuksistasi. Lapsille on oma lomake, katso alta.
Täyttämällä tietosi lomakkeeseen hyväksyt, että käytämme henkilötietojasi Raaseporin lukuinnostaja-palvelua varten. Tietoja ei rekisteröidä tai käytetä markkinointiin.
Lasten lukuinnostaja
Kirjaston lukuinnostaja auttaa tietysti myös nuorempia lukijoita! Tästä pääset lasten lomakkeeseen.
Rekisteröidyt yhdistykset, joiden kotipaikka on Raasepori ja jotka haluavat käyttää kaupungille kuuluvia tiloja toimintoihinsa, voivat jättää kirjallisen hakemuksen.
Yhdistykset, jotka haluavat vuokrata tilaa suureen kertaluontoiseen tapahtumaan, on mieluiten jätettävä hakemus kuusi kuukautta ennen tapahtuman alkua.
Hakemus tehdään näiden linkkien kautta viimeistään 30.4.2023. Jo saapuneet hakemukset huomioidaan.
https://app.assently.com/t/42jxej (organisaatiot)
https://app.assently.com/t/bkv5az (yksityishenkilöt)
Hakemuksia voi jättää 30.4.2023 jälkeen, mutta harjoitteluvuoroja jaettaessa näitä huomioidaan vasta kun ajoissa saapuneita on käsitelty.
Fokus after work taiteen merkeissä keskiviikkona 19.4. klo 17. Lasse Lampenius keskustelee taiteilija Hans-Peter Schüttin kanssa. Keskustelu käydään suomeksi, mutta mahdollisuus esittää kysymyksiä ruotsiksi.
Mahdollisuus tutustua hänen näyttelyynsä Olentoudesta Galleria Centrumissa.
Tervetuloa!
Kansalaisopisto esittää
Käden taidot 5.4.-14.4.
Kuvataidekoulu 15.4.-21.4.
Kuvataide 22.4.-28.4.
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Tammisaaren palloiluhallin pukuhuoneet ovat suljettuna lauantaina 15.4 klo 14.00 alkaen.
Spiritual in Art
Victor X
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma-to 9-19, pe 9-18, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
The title of the exhibition is a reference to Wassily Kandinsky’s book “Concerning the
Spiritual in Art”. Kandinsky was a painter and a musician. He found that it was easier to
express his inner emotional state by playing cello than by painting objects such as
landscapes and portraits. That is how abstract art came along. According to Kandinsky, the
purpose of abstract art is to open up an artist’s inner spiritual world.
How does musical composition relate to composition in visual art? Both of them have
elements that can be described as rhythm and melodies.
➢ In visual art, the rhythm is represented as sequences of similar elements.
➢ Melody corresponds to a visual path, or a leading line – something like a winding road
in the mountains.
Viktor Khachtchanski got a diploma in graphic design along with a Master’s degree
in audio engineering. While working full-time as an engineer, he was also a graphic
designer at a jazz club in the 80s and 90s.
Viktor has lived in Finland since 2000. He has held several solo exhibitions in
Finland (inc. Kirkkonummi, Turku, Helsinki and Kotka). Viktor is a member of Helsinki
International Artists’ Association (HIAA) and Ekenäs Konstförening. He participated
in over twenty group exhibitions around Finland, Russia, and Spain during the last
fifteen years.
Viktor’s artistic style could be described as music-influenced abstractionism
combined with surrealistic appearance.
Torstai 6.4 | klo 06:00-18:00 |
Perjantai 7.4 | suljettu |
Lauantai-maanantai 8-10.4 | klo 11:00-18:00 |
Raaseporin kirjastoauto toimii ennakkoäänestysbussina 25.–27.3.2023. Kyseisenä aikana kirjastopalvelut eivät ole käytössä kirjastoautossa.
Kirjastoauton aikataulu.
Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan kirjaston tiloissa järjestetään ennakkoäänestys, lue lisää ennakkoäänestyksestä ja vaalipäivästä kaupungin kotisivuilta.
Raaseporin kaupungin liikuntapalveluilla on kaksi kuntosalia, joissa käyttäjän tulee olla vähintään 65 vuotta tai eläkkeellä.
Seniorikuntosalien käyttö edellyttää rekisteröitymistä (liikuntaneuvoja puh. 019 289 3085) ja avaimen aktivointiehtojen hyväksymistä. Jos liikuntaneuvoja ei vastaa, jätä viesti vastaajaan niin hän soittaa sinulle. Liikuntaneuvojalta voit lunastaa avaimen sovitulla tavalla.
Kuusi kuukautta maksaa 35 euroa ja 12 kuukautta 60 euroa. Maksusta lähetetään lasku.
Samaa avainta voit ilman ylimääräistä kustannusta käyttää sekä Karjaalla että Pohjassa. Sinun ei tarvitse asua Raaseporissa voidaksesi kuitata avaimen.
Kuntosalien henkilökunta
Kaupungin liikuntapalvelujen liikuntaneuvoja on paikalla sovittuina viikkoaikoina. Liikuntaneuvoja opastaa, miten käytät laitteita turvallisesti, sekä palvelee sinua asiakasasioissa. Kuntosalit ovat myös avoinna omatoimista harjoittelua varten, mutta silloin kaupungin liikuntapalvelujen liikuntaneuvoja ei ole paikalla.
Villa Anemonen kuntosali Karjaalla on avoinna omatoimista harjoittelua varten vuonna 2023.
Aukioloajat:
maanantai ja perjantai klo 7–20
tiistai–torstai klo 7–9 ja 14–20
lauantai–sunnuntai klo 8–18
Liikuntaneuvoja paikalla
maanantaisin klo 13-15
tiistaisin klo 9-12
torstaisin klo 12-15
Ohjattua ryhmätoimintaa (Villa Anemone)
Hyvinvointialueen kuntoutusyksikkö järjestää ohjattua ryhmätoimintaa. Nämä ajat on varattu sellaisille henkilöille, joille omatoiminen harjoittelu ei fysioterapeutin mielestä sovi.
Näinä aikoina kuntosalissa ei voi harjoittaa omatoimista harjoittelua:
tiistaisin klo 13-14
keskiviikkoisin klo 11-12
torstaisin klo 9-11
Mariakodin kuntosali Pohjassa
Uusi kuntosali on avoinna maaliskuussa arkisin klo 8–16. Tule kokeilemaan!
Liikuntaneuvoja paikalla
maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12
Voit rekisteröityä kuntosalin käyttäjäksi 15.4.2023 alkaen, jonka jälkeen Pohjan kuntosali on auki iltaisin ja viikonloppuisin myös omatoimiseen harjoitteluun.
Ryhmätoimintaa (Pohjassa)
Yksi Voimaa vanhuuteen-ryhmä käyttää Pohjan seniorikuntosali alla olevat ajat, jolloin sali ei ole avoinna yksittäisille käyttäjille.
Tiistaisin 18.4, 25.4, 9.5, 16.5 klo 9.00-11.00
Keskiviikkona 24.5 klo 9.00-11.00
Torstaian 20.4, 25.5 klo 9.00-11.00
Perjantaina 28.4 klo 14.00-16.00 sekä perjantaisin 5.5, 12.5, 19.5 klo 9.00-11.00
Muista, että hyvä käsihygienia on tärkeää. Pese ja desinfioi kätesi tullessasi kuntosalille ja poistuessasi siitä. Toivomme, että jokainen puhdistaa laitteet käytön jälkeen.
Haiskahtaa rev … yyltä Malmåsassa Tenholassa taas maaliskuussa ja siksi toivotamme kaikki tervetulleiksi kokemaan Prästkulla Revyyn muutaman vuoden tauon jälkeen.
Revyyn nimi on ”Vi har flyt” ja se tarjoaa paljon naurun remakka, yhteiskuntakritiikkiä ja nokkelaa ajattelemisen aihetta sekä mukaansatempaavaa musiikkia. Käsikirjoituksen takana on duo Sicke Lundberg och Peppe Krook, jotka ovat myös Tenholan kesäteatterin tautahenkilöitä. Ohjauksesta vastaa Sicke Lundberg ja musiikkinumerot on sovittanut ja esittää Uffe Enberg.
Näyttelijät ovat sekoitus revyyveteraaneja ja uusia, eri-ikäisiä kykyjä. Beatrice Johansson ja Héléne Selenius ovat mukana viidennettä kertaa, Leif Wikström on yksi Prästkullarevyy veteraani. Tuoreempia kasvoja Malmåsan lavalla ovat Malin Ekman, Kevin Saari, Josefina Karlman, Yvonne Valtonen och Millan Carlson. Iselin Nylund, Oscar Söderström ja Peppe Krook olivat mukana syksyn 2018 revyyssä.
Näytöksien päivämäärät : To 16.3 kl.19.00 Su 19.3 kl.15.00 Su 19.3 kl.18.00
To 23.3 kl.19.00 La 25.3 kl.15.00 La 25.3. kl.18.00
Su 26.3 kl.15.00 Su 26.3 kl.18.00 To 30.3 kl.19.00
La 1.4 kl.15.00 La 1.4 kl.18.00 To 6.4 kl.19.00
Liput: Aikuinen 25 €, Eläkeläinen 20 €, Opiskelija 20 €,
Lapset 5-15 år 15 €
Ryhmät (minimi 20 henkilöä) á 20 €
Varaukset: Luckan Raseborg, Fokus-talo
Dalgatan 4, 10300 Karis puh 044 0170176
Ovelta: Lipunmyynti avautuu tunti ennen näytöksen alkua.
www.prastkulla._
Järj. Prästkullanejdens Hembygdsförening
Tule mukaan Voimaa vanhuuteen-projektin tapaamiseen torstaina 16.3. klo 11-15 urheiluopisto Kisakeskukseen Pohjassa.
Tarjoamme kevyen lounaan, hyödyllistä tietoa ja hauskaa liikuntaa.
Kuljetus voidaan järjestää tarpeen vaatiessa.
Kysymykset ja ilmoittautumiset osoitteeseen julia.thurin@raasepori.fi viimeistään maanantaina 13.3.
Mustion sivukirjaston omatoimipalveluksessa on tekninen häiriö. Tiistaina 14.3. ei ole henkilökuntaa paikalla. Henkilökunta on paikalla seuraavan kerran torstaina 16. maaliskuuta 2023.
Ongelmaa selvitetään, pahoittelemme mahdollisesti aiheutunutta haittaa.
Tammisaaren palloiluhallin kuntosalia päivitetään.
Juoksumatto ja yksi kuntopyöristä siirretään jo tänään torstaina 2 päivä maaliskuuta. Kaikki cardiolaitteet uusitaan.
Toimituksen ja asennuksen vuoksi kuntosali on suljettu torstaina 9.3. aamupäivällä.
Kuntosali avataan uudelleen 9.3. klo 13.00
Ui metrejä ja liiku minuutteja. Kampanja on käynnissä Tammisaaren uimahallissa 1.-31.3.2023.
Sateenkaaren väreissä
Hilkka Kuusinen
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma-to 9-19, pe 9-18, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Tervetuloa tutustumaan uuteen seniorikuntosaliin Mariamäen palvelutalossa.
tiistaina 7.3. klo 14-16,
osoite: Maariantie 18, seuraa kylttejä
Raaseporin kaupunki ja Karjaan ja Pohjan ikäihmisten tuki ry järjestävät yhdessä avoimet ovet.
Nyt on uusi mahdollisuus lähettää ehdotuksia urheilusaavutuksista vuonna 2022.
Liitteestä käy ilmi, mitä periaatteita sovelletaan ja alla olevan linkin kautta voi nimetä urheilijaa tai joukkuetta.
https://link.webropolsurveys.com/S/4F5022C847B4E2E1
Linkki sulkeutuu 28.2.2023.
Moments
Niklas Rosström
”Erilaisia tuokioita ammattielämästäni 2017 – 2022”
Dokumenttivalokuvanäyttely Galleria Perspektiivissä, Tammisaaressa.
Valokuvia ja muuta taianomaisista hetkistä & ihmisistä, joita viihde- ja musiikkiprofiili Niklas Rosström on tavannut ja joiden kanssa työskennellyt eri tilanteissa viimeisten vuosien aikana.
– Ihmiset ovat kiitollisia kuvauskohteita, jos vain onnistuu vangitsemaan heidät ”juuri nyt ja juuri silloin” hetkissä. Siksi minulla on tavoite vangita erilaiset, aidot tuokiot.
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Raaseporin kaupunki hakee projektipäällikköä ja hankekehittäjää Skapa Position -kehitysprojektiin, jonka tavoitteena on edistää taiteen perusopetusta Raaseporissa ja Hangossa.
Hakemukset tulee lähettää vimeistään 1.3.2023 klo 16 mennessä.
Haemmeko sinua tai tunnetko jonkun toisen, joka sopisi täydellisesti tähän työhön? Jaa mielellään tietoa, jotta löydämme oikeat henkilöt!
Lue lisää:
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/projektipaallikko-501829/
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hankekehittaja-501901-1/
Ystävällisesti ota yhteyttä:
Liikuntaneuvoja
Ada Malm 040-6434208
Liikunnanohjaaja
Patrik Nyberg 019 289 2191 (040-7585716)
Julia Salmela 019 289 2192 (040-7585715)
Julia Thurin 019 289 2194 (040-1838117)
Yleisöluisteluvuorot jäähallissa hiihtolomalla
Maanantai-torstai
klo 13-15 ilman mailaa
klo 15-16 mailan kanssa
Perjantaina klo 16.30-18 mailan kanssa
Lauantaina klo 12.30-14.30 ilman mailaa
Wednesday fun & Friday fun
Tammisaaren uimahallissa lapsille klo 17-19
Relaxuinti aikuisille keskiviikkona ja perjantaina klo 19.30-20.30
Nuorisotilat Tammisaaressa, Tenholassa ja Karjaalla normaalit aukioloajat
Escape room kulttuuritalo Fokuksessa
tiistai-torstai klo 13-16
Tervetuloa!
Koko perheen kirjallisuustapahtuma Kirjakekkerit järjestetään jälleen maaliskuun toisella viikolla. Tämän
vuoden Kirjakekkerit on järjestyksessään yhdestoista ja päätapahtuma järjestetään kulttuuritalo
Fokuksessa lauantaina 11.3.
Vuoden teema on roolit. Toimimme arkielämässämme jatkuvasti monissa eri rooleissa. Miten roolit ohjaavat käyttäytymistämme ja miten rooliodotukset vastaavat todellisuutta?
Millaisia erilaisia rooleja kirjallisuus nostaa esiin? Millaisia rooleja meille annetaan ja miten me omaksumme niitä?
Kirjakekkerit 2023 ohjelmisto
Maanantai 6.3. Pohjan kirjasto
klo 18.00 Kari Wikholm
Pirtun tie, Rutt 96
Keskiviikko 8.3. Mustion kirjasto/ Askers
klo 18 Aki Ollikainen
Torstai 9.3. klo 18, Pohjan kirjasto
Teatteri Hevosenkenkä: Koirakampaamo Villa Koiranen
Lauantai 11.3. klo 10-16, kulttuuritalo Fokus
Kirjailijavierailut – TryckeriTeatern:
klo 10 Miina Mäki ja Anni Pöyhtäri
klo 11 Rosa Meriläinen
klo 12 Kristiina Vuori
klo 13 Leena Parkkinen
klo 14 Rosa Liksom
klo 11-14 Haastattelijana kulttuuritoimittaja Pia-Maria Lehtola
Sanataidehaasteen palkintojenjako klo 15. Palkinnot jakaa Sanataidehaasteen tuomari Katarina Wikström.
Lasten ohjelmaa
10.30 Satutuokio: Kolme porsasta. Leena Hurri/Teatterivalimo – Fabel
10-14 Nylands hantverk: Drop in askartelutyöpajoja. – Monitoimitila Maresi
10-14 Karjaan MLL: Kassityöpaja – Monitoimitila Maresi
10-14 Karjaan MLL: Paperintaittelutyöpaja – Monitoimitila Maresi
klo 14 Luckan Raseborg esittää: Taikuri Robert Jägerhorn – Fenix-sali
Kahvila SysterÅbror palvelee kirjallisuuden ystäviä klo 10-16
Kirjamyyntiä aulassa klo 10-16
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Vuoden 2022 Raasepori-palkinnot on nyt jaettu! Palkintojenjakotilaisuuden voi katsoa kaupungin Facebook-sivuilta, lähetys alkaa noin 12 minuutin kohdalla.
Palkintojen vastaanottajat ovat:
Vuoden raaseporilainen – Andreas Rönnberg
Andreas Rönnberg on monivuotinen BK-46 miesten käsipallojoukkueen sekä yhden seuran juniorijoukkueen (CF08) valmentaja. Rönnberg on ollut usean vuoden ajan mukana kehittämässä yhdistyksen junioritoimintaa ja luonut mahdollisuuksia sekä tytöille että pojille kehittyä käsipallon pelaajina. Rönnberg on myös varmistanut, että Karjaa on saanut takaisin paikkansa käsipallon pääkaupunkina, kun BK-46 on voittanut miesten Suomen mestaruuden, useita cup-kultia sekä tuonut kansainvälisiä otteluita paikkakunnalle, jotka luovat Karjaalle ja Raaseporille näkyvyyttä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Vuoden kulttuuripalkinto – Margareta ”Maggi” Ahlfors ja Jörgen Engroos
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt palkita kaksi raaseporilaista vapaaehtoistyötä tekevää henkilöä.
Margareta ”Maggi” Ahlfors
Maggi Ahlfors vastaa TryckeriTeaternin teatteripuvustamosta. Hän on tehnyt suuren työn vapaaehtoistyöntekijänä Teatteripuvustamossa monta vuotta. Västnyländska Ungdomsringen ylläpitää teatteripuvustamoa, joka sijaitsee TryckeriTeaternin tiloissa. Puvustamosta löytyy yli 6000 vaatetta ja erilaisia asusteita. Ahlfors pitää näitä järjestyksessä ja teki ison urakan viime kesänä, kun koko puvustamo siirrettiin vanhasta Tryckiksestä uuteen Fokustaloon. Siellä hän on suunnitellut järjestelmän uudestaan sopimaan paremmin uusiin moderneihin ja juuri tähän tarkoitukseen rakennettuihin tiloihin. Teatteripuvustamo ja Maggi Ahlfors ovat tärkeitä koko kaupungille, koska puvustamo on auki myös yksityishenkilöille, yhdistyksille ja muille toimijoille, joilla on tarve vuokrata asuja eri tilanteisiin.
Jörgen Engroos
Kun Jörgen Engroos vuonna 2016 muutti Raaseporin Skogbyhyn, hän osallistui Rintamamuseon tiedotustilaisuuteen, jossa hän kuuli Bunkkeri Irman kunnostussuunnitelmista. Restaurointia ei ollut aloitettu, koska työhön ei ollut vapaaehtoisia. Engroos kiinnostui hankkeesta ja vastasi sitten bunkkerin entisöimisestä. Päättäväisenä ja määrätietoisena ihmisenä hän sai mukaan myös useita muita vapaaehtoisia. Hän on kehittänyt bunkkeria mm. äänimaailmalla, sotahistorian esineillä ja sotapolun bunkkerin vieressä sijaitsevan panssaroidun aidan vieressä.
Oppaana Engroos on uskomattoman hyvä. Hän saa kaikki osallistujat kiinnostumaan kiehtovalla ja mielenkiintoisella tavallaan puhuessaan eläytyneesti, innostuneesti, selkeästi ja intohimolla. Sitoutumisellaan alueemme sotahistoriaan, Jörgen Engroos on tehnyt uskomattoman suuren ja korvaamattoman kulttuurisen panoksen
Vuoden urheilupalkinto – Oliver Helander
Tämän vuoden urheilupalkinnon saa keihäänheittäjä Oliver Helander. Oliver on kotoisin Karjaalta ja edustanut IF Raaseborgia, kunnes siirtyi kaudella 2022 Vaasaan ja Oulun Pyrintö -seuraan.
Kaudella 2022 hän voitti kultaa Paavo Nurmen kisoissa ja teki uuden henkilökohtaisen ennätyksen (89,83 m), mikä merkitsi viidettä sijaa vuoden maailmantilastoissa sekä neljättä sijaa Suomen kaikkien aikojen tilastoissa. Hän edusti Suomea yleisurheilun MM-kisoissa Eugenessa (USA) kesällä 2022 ja pääsi finaaliin, jossa sijoittui kahdeksanneksi. Sitä ennen Oliver on kilpaillut muun muassa EM-kisoissa, MM-kisoissa ja olympialaisissa, ja nyt hänen tähtensä on vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa.
Vuoden nuorisopalkinto – Raseborgs Regnbåge – Raaseporin Sateenkaari
Raseborgs Regnbåge – Raaseporin Sateenkaari -yhdistys saa Raaseporin nuorisovaltuuston nuorisopalkinnon kiitokseksi siitä, että yhdistys jatkaa tärkeää työtä Raasepori Priden järjestämisessä. Tällä tavoin nuorisovaltuusto haluaa kiinnittää huomiota siihen tärkeään työhön, jota yhdistys tekee HBTQIA+ -kysymysten ja monimuotoisuuden puolesta Raaseporissa. Nuorille on erityisen arvokasta kokea vahvistusta sekä nähdä, että oma identiteetti voi näyttää monelta eri tavalta.
Vuoden kestävän kehityksen palkinto – Jalofoods (Oy Soya Ab)
Jalofoods on osoittanut pitkäjänteistä työtä kokonaisvaltaisesti ympäristöystävällisen liiketoiminnan kehittämiseen. Uusi biokaasulaitos on osoitus siitä, että yritys suhtautuu vakavasti näihin periaatteisiin.
Jalofoods on ilmoittanut, että haluaa luovuttaa summan edelleen kuntouttavan työtoiminnan TAMFIX-työpajalle Tammisaaressa. Varat toivotaan ohjattavaksi yksikön työviihtyvyyteen tai muuhun toiminnan kehittämiseen.
Näyttely Galleria Centrumissa 7.2.-31.5.2023
Hans-Peter Schütt
Olentoudesta
Taiteilijatapaaminen järjestetään myöhemmin keväällä.
Galleria Centrum (Laaksokatu 4 / kulttuuritalo Fokus) on avoinna ma-ti 11-19, ke 10-17 to 11-19, pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Näyttely koostuu toistaiseksi tuntemattomien eläinoletettujen muotokuvista. Niillä ei ole nimiä, niitä ei tavata eläintieteen lajikartastoissa, eikä niitä voida paikantaa kipittämällä evoluution portaita edestakaisin.
Voimme kuvitella niiden anatomisia kokonaisolemuksia, tunnusomaista käyttäytymistä, tyypillisiä elinpiirejä ja evoluutiopolkua jostain kaukaisuudesta aina tähän pisteeseen. Tällainen lähestyminen lienee ensimmäiseksi mieleen tulevaa meille ihmisille. Se on meidän lajityypillistä käyttäytymistä. Se on älykästä ja etevää, mutta nimeämistä, tunnistamista ja järjestelmällistä kategorisointia suosiva lähestymistapa sisältää myös puutteita.
Yhtä hyvin voisimme lähteä liikkeelle siitä, että yrittäisimme samaistua ja myötäelää. Lähestyä näitä olentoja tunteiden ja mielikuvituksen avulla. Pyrkiä hahmottamaan niiden halua elää, kasvaa, oppia ja kehittyä, niiden toiveita kokea onnen tunteita, pitää huolta ja rakastaa, niiden unelmia. Kaikkea sitä, minkä kuvittelemme tekevän meidänkin elämistämme tarkoituksellisia ja minkä oletamme olevan itsellemme oikeutettua tavoitella.
Olen tehnyt tämän kaltaisia teoksia pitkään ja syyni tehdä niitä ovat nykyään erilaisia kuin 10 vuotta sitten. Tällaiset näköalojen avartumiset ja ajatusten liikkeet lienevät elämän eteenpäin lipumiseen liittyviä tavallisia tapahtumia. Teokset ovat saaneet alkunsa kohtaamisestani tuntemattoman kanssa. Nyt sanoisin niiden käsittelevän kaiken elämän arvokkuutta, samankaltaisuutta ja pyrkimystä selviytyä elämisen haasteista, vaikka maailmassa olemisen muoto ja tavat olisivatkin kovin erilaisia.
Kirjaston tapahtumat ovat ilmaisia ja kaikille avoimia.
Tapahtumat löytyvät myös kirjaston Facebook-sivuilla.
Seuraa meitä myös Instagramissa.
Karjaan kirjasto
Lukupiiri Karjaan kirjastossa: 7.2., 7.3., 4.4. ja 9.5. Karjaan kirjasto, Maresi-huone, 2. kerros. Tervetuloa mukaan!
Tiistaisin 21.2., 28.3. ja 18.4. järjestetään Novellikoukku, eli tarinoita, käsitöitä ja kupponen kuumaa. Tule tekemään käsitöitä ja kuuntelemaan ääneenlukua. Ota oma käsityö mukaan. Voit myös tulla vain kuuntelemaan tarinoita. Karjaan kirjasto, Maresi-huone, 2. kerros.
Tiistaina 21.2. Korealainen lastenkirjailija Hyun-Jeong Jeon lukee lastenkirjojaan koreaksi ja näyttää
animaatioita. Karjaan kirjasto Monitoimihuone Maresi klo 14.
Tiistaina 28.2. alkaa ruotsinkielinen lukupiiri Karjaalla, klo 18 kokoushuone ExLibriksessä kirjaston tilan ohella. Kevään tapaamiset ovat tiistait 28.3., 25.4., 23.5. klo 18.
Ma 20.3. vierailulla Karjaan kirjastossa käy kääntäjä Jaana Nikula klo 18. Maresi-huone, 2 krs. Hän on kääntänyt mm. Johanna Holmströmin ja Zinaida Lindénin kirjat. Hänelle myönnettiin Mikael Agricola -palkinto vuonna 2018.
1. huhtikuuta klo 12 alkaen Fokustalossa on koko perheen pääsiäistapahtuma. Ohjelmassa mm. munajahti, pääsiäisaskarteluasema, digitaalinen pakohuone yläkouluikäisille lapsille. Kaikki munajahtin lähteneet tai digitaalisen pakohuoneen suorittaneet lapset palkitaan suklaamunalla. Satutuokio suomeksi klo 13 kirjastossa. Tule mielellään pukeutuneena pääsiäisteemaan!
Tapahtumien lisäksi kiinnitämme huomiota erilaisiin teemapäiviin ja viikkoihin esim. kirjanäyttelyin. Tiesitkö että Vaahteramäen Eemeli täyttää tänä vuonna 60 vuotta!
Karjaan ja Pohjan kirjasto
Kirjakekkerit järjestetään 7.-11.3.2023. Ohjelma löytyy Kirjakekkerit-kotisivuilla.
Tammisaaren kirjasto
Keskiviikkona 1. maaliskuuta on luvassa ruotsinkielinen luento arjen hyvinvoinnista. Psykologi Alexandra Lindholm johdattaa miten itse pystyt vaikuttamaan mielialaasi arjessa pienten muutosten avulla. Pääskynen klo 18.
Tiistaina 21. maaliskuuta Bo Wessman kertoo kirjastaan Båtfolk : båtar och folk från gångna tider. Kokoushuoen Pääskynen, klo 18. Ruotsinkielinen tapahtuma.
Keskiviikkona 12. huhtikuuta kirjasto järjestää Tammisaaren puutarhayhdistyksen yhteistyössä luento: Feng shui puutarhassa (ruotsiksi). Pääskynen klo 18–19.
2. toukokuuta alkaen kirjaston aulassa alkaa jokakesäinen poistokirjamyynti. Tule tekemään löytöjä! Kirjoja täydennetään jatkuvasti myynnin aikana.
Ke 10. toukokuuta Tove Virta kertoo uudesta kirjastaan, Naturväktarna. Pääskynen klo 18. Ruotsinkielinen tapahtuma.
Huhtikuun ajan kirjaston toisessa kerroksessa on esillä interaktiivinen taide- ja kirjanäyttely. Lasten ja nuorten taidekeskuksen Lähikuvia Luonnosta näyttelyssä teoksia on 20 eri maasta. Teoksia voi tutkia suurennuslasin kanssa ihan läheltä ja tarkastella hyönteisiä, kasveja, sieniä tai puiden erimuotoisia lehtiä ja yksityiskohtia. Teosten kautta voi testata kuinka monta kasvia tai eläintä jo tunnistaa ja samalla voi oppia uusia asioita eri lajeista. Näyttelyn yksityiskohdat innostavat luonnon tarkkailuun.
Tapahtumien lisäksi kiinnitämme huomiota erilaisiin teemapäiviin ja viikkoihin mm. kirjanäyttelyin. Tiesitkö että Vaahteramäen Eemeli täyttää tänä vuonna 60 vuotta!
Sivua päivitetään säännöllisesti, tervetuloa uudelleen!
Pohjan kirjasto on 1. helmikuuta 2023 alkaen auki arkipäivisin seuraavasti: maanantaisin klo 14–19 ja tiistai–perjantai klo 11–16.
Possible Visions of Impossible Fears
Alexandra Trufanova
Avajaiset 1.2.klo17
Ympäristökriisin lisäksi Ukrainan sota on aiheuttanut monissa ihmisissä entistäkin enemmän turvattomuuden ja maailman haurauden tunteita. Minulle on venäläisenä sen lisäksi tullut syyllisyyden ja häpeän tunne kansani puolesta. Hallitus, jota en valinnut, järjestelmä, jota vastustin, aloitti hirviömäisen sodan ja monet kansalaiset tukivat sitä.
Tunnen tuskaa ukrainalaisten sotilaiden puolesta, jotka kuolevat puolustaessaan maataan. Yhtä lailla minuun sattuu, kun ajattelen ukrainalaisia siviilejä. Lisäksi pelkään perheeni puolesta, joka jäi Venäjälle. Olen viettänyt useita kuukausia levottomassa tilassa, pelossa ja jännityksessä. Ja vasta nyt löysin voiman käsitellä tapahtumien herättämiä tunteita valokuvan avulla.
Otan älypuhelimella kuvia ympärilläni olevista tavallisista asioista, ihmisistä, maisemista. Samalla tavalla kuten monet tekevät, joille älypuhelin on korvannut kameran: tallennan elämän hetkiä. Sen jälkeen käsittelen kuvat mobiilisovelluksessa. En lähtökohtaisesti käytä Photoshopia ja Lightroomia, vaan valitsen vain älypuhelimille tehtyjä sovelluksia. Tuhoan valokuvien rakenteen ja teen niistä visioita globaalin sodan mahdollisista seurauksista. Aivan kuten sota tuhoaa maailman ja saastuttaa ihmisten mielet, tuhoan valokuvat ja sen, mitä on kuvattu. Joskus niin, että on mahdotonta määrittää, mitä niissä oli alkuperin kuvattu. Usein tulosta on mahdotonta ennustaa- aivan kuten on mahdotonta ennustaa tulevaisuutta.
Tämä tulevaisuuden mahdollinen apokalyptinen maailma syntyy suoraan tästä päivästä. Älypuhelimen kameramatriisiin osuva valo tallennetaan digitaalisena tiedostona (binäärikoodina). Rakennan digitaalisin elementein, kuten pikselit ja digitaalinen kohina, synteettisen tulevaisuudenkuvan. Reaalimaailma ja fantasia yhdistyvät kuvapinnalla ja varoittavat ihmisten toiminnan mahdollisista seurauksista. Ympäristö, vakaiden demokraattisten yhteiskuntien olemassaolo ja arkielämä ei ole itsestäänselvyys, vaan ihmisen toiminnan tulos. Tulevaisuus riippuu rauhan ja ympäristön säilyttämisestä. Possible Visions of Impossible Fears on todiste mahdollisesta tulevaisuudesta.
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Raaseporin kaupunki on vuodesta 2021 osallistunut opetus- ja kulttuuriministeriön alaiseen Suomen malli -hankkeeseen. Hanke on suunnattu peruskoululaisille, ja hankkeeseen osallistuu 267 kuntaa ympäri maata. Raasepori hakee ministeriöltä avustusta hankkeelle myös tulevalle lukuvuodelle.
Etsimme nyt uusia harrastuksen järjestäjiä ja toimijoita, jotta voimme tarjota Raaseporin lapsille ja nuorille mahdollisimman laajan kattauksen erilaisia harrastuksia.
Mikä on Suomen malli?
Suomen mallissa päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.
Miten toiminta on käynnistynyt Raaseporissa?
Raaseporissa on tällä hetkellä käynnissä 62 kerhoa. Noin 800 osallistujaa on säännöllisesti mukana näiden kerhojen maksuttomassa harrastustoiminnassa, jota he itse ovat halunneet ja äänestäneet. Raaseporissa toiminnan järjestämiseen on osallistunut 14 eri paikallista harrastustoiminnan järjestäjää. Toimintaa kehitetään jatkuvasti yhteistyössä paikallisen ohjausryhmän, hankekoordinaattorin, järjestäjien ja koulujen kanssa.
Uusia järjestäjiä etsitään
Järjestätkö harrastustoimintaa, jota haluaisit tarjota Raaseporin lapsille ja nuorille? Ota yhteyttä Raaseporin hankekoordinaattoriin Isak Vilanderiin viimeistään 3.2.2023 sähköpostitse: isak.vilander@raasepori.fi . Helmikuun alussa oppilaat saavat äänestää siitä, mitä harrastuksia he haluavat kouluissa järjestettäväksi lukuvuonna 2023–2024.
Nyt on aika äänestää vuoden raaseporilaista 2022! Äänestys on avoinna 5.2.2022 klo 23.59 saakka, ja nimityksen sekä muiden palkintojen voittajat paljastetaan palkintoseremoniassa 10.2.2022 klo 11.00. Palkintoseremonia lähetetään tänäkin vuonna livenä Facebookin kautta.
Vuoden raaseporilainen -nimityksen lisäksi jaetaan:
- vuoden kulttuuripalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- vuoden urheilupalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- vuoden nuorisopalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut nuorisovaltuusto
- vuoden kestävän kehityksen palkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kaupunkikehitysosasto.
Ennakkotuomaristo, johon kuuluvat valtuuston puheenjohtaja Anders Walls, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anita Westerholm ja tiedottaja Petra Louhimies, on valinnut seuraavat ehdokkaat äänestykseen
Andreas Rönnberg
Andreas Rönnberg on monivuotinen BK-46 miesten käsipallojoukkueen sekä yhden seuran juniorijoukkueen (CF08) valmentaja. Rönnberg on ollut usean vuoden ajan mukana kehittämässä yhdistyksen junioritoimintaa ja luonut mahdollisuuksia sekä tytöille että pojille kehittyä käsipallon pelaajina. Rönnberg on myös varmistanut, että Karjaa on saanut takaisin paikkansa käsipallon pääkaupunkina, kun BK-46 on ottanut miesten Suomen mestaruuden, useita cup-kultia sekä tuonut kansainvälisiä otteluita paikkakunnalle, jotka luovat Karjaalle ja Raaseporille näkyvyyttä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Tammisaaren vanhakaupungin yhdistys ry
Tammisaaren vanhakaupungin yhdistys ry. on aktivoinut kaupungin asukkaita ja muita yhdistyksiä ja järjestänyt monia yleisötilaisuuksia, joissa on ohjelmaa niin asukkaille kuin vieraille kauempaakin. Esimerkkinä voi mainita mm. pääsiäismunajahdin, Vanha kaupunki elää -tapahtuman, Pimeän viikonlopun kurpitsametsästyksen sekä joulukalenterin. Tämän lisäksi yhdistys pitää huolta ympäristöstä erilaisten projektien kautta sekä ruovikkoja raivaamalla.
Marianne Liitelä
Pohjan kirkonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtajana Liitelä on työskennellyt useiden vuosien ajan sekä Pohjan kirkonkylän mutta myös koko Raaseporin kylien elävöittämisen eteen. Hänen kirjoituspöydällään ovat syntyneet monet kirkonkylän kehityshankkeet, mutta myös mm. Raaseporin kyläfoorumin perustaminen sekä muita aloitteita ja kannanottoja, joiden tavoitteena on kaikkien Raaseporin kylien elinvoimaisuus. Liitelä kannustaa ja innostaa, yhdistää kyläläisiä ja kylän toimijoita, ja haastaa kyliä yhteistyöhön yhteisten päämäärien eteen.
Äänestys on päättynyt
Nyt on aika äänestää vuoden raaseporilaista 2022! Äänestys on avoinna 5.2.2022 klo 23.59 saakka, ja nimityksen sekä muiden palkintojen voittajat paljastetaan palkintoseremoniassa 10.2.2022 klo 11.00. Palkintoseremonia lähetetään tänäkin vuonna livenä Facebookin kautta.
Vuoden raaseporilainen -nimityksen lisäksi jaetaan:
- vuoden kulttuuripalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- vuoden urheilupalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- vuoden nuorisopalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut nuorisovaltuusto
- vuoden kestävän kehityksen palkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kaupunkikehitysosasto.
Ennakkotuomaristo, johon kuuluvat valtuuston puheenjohtaja Anders Walls, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anita Westerholm ja tiedottaja Petra Louhimies, on valinnut seuraavat ehdokkaat äänestykseen
Andreas Rönnberg
Andreas Rönnberg on monivuotinen BK-46 miesten käsipallojoukkueen sekä yhden seuran juniorijoukkueen (CF08) valmentaja. Rönnberg on ollut usean vuoden ajan mukana kehittämässä yhdistyksen junioritoimintaa ja luonut mahdollisuuksia sekä tytöille että pojille kehittyä käsipallon pelaajina. Rönnberg on myös varmistanut, että Karjaa on saanut takaisin paikkansa käsipallon pääkaupunkina, kun BK-46 on ottanut miesten Suomen mestaruuden, useita cup-kultia sekä tuonut kansainvälisiä otteluita paikkakunnalle, jotka luovat Karjaalle ja Raaseporille näkyvyyttä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Tammisaaren vanhakaupungin yhdistys ry
Tammisaaren vanhakaupungin yhdistys ry. on aktivoinut kaupungin asukkaita ja muita yhdistyksiä ja järjestänyt monia yleisötilaisuuksia, joissa on ohjelmaa niin asukkaille kuin vieraille kauempaakin. Esimerkkinä voi mainita mm. pääsiäismunajahdin, Vanha kaupunki elää -tapahtuman, Pimeän viikonlopun kurpitsametsästyksen sekä joulukalenterin. Tämän lisäksi yhdistys pitää huolta ympäristöstä erilaisten projektien kautta sekä ruovikkoja raivaamalla.
Marianne Liitelä
Pohjan kirkonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtajana Liitelä on työskennellyt useiden vuosien ajan sekä Pohjan kirkonkylän mutta myös koko Raaseporin kylien elävöittämisen eteen. Hänen kirjoituspöydällään ovat syntyneet monet kirkonkylän kehityshankkeet, mutta myös mm. Raaseporin kyläfoorumin perustaminen sekä muita aloitteita ja kannanottoja, joiden tavoitteena on kaikkien Raaseporin kylien elinvoimaisuus. Liitelä kannustaa ja innostaa, yhdistää kyläläisiä ja kylän toimijoita, ja haastaa kyliä yhteistyöhön yhteisten päämäärien eteen.
Klikkaa tästä äänestyslomakkeelle!HUOM!
Uudenmaan prikaati on varannut Tammisaaren uimahallissa ratoja uintitesteihin. Varattuina aikoina kävijöitä saattaa olla normaalia enemmän.
Jos haluat uida, kun on hiljaisempaa, tarkista tilanne alla olevasta uimahallin varauskalenterista.
Tervetuloa kulttuuritreffeille!
Kulttuuritreffit ti 24.1 klo 14.00 kokoustila Maresissa kulttuuritalo Fokuksessa, Laaksokatu 4, Karjaa.
Aluksi kulttuuripäällikkö Lotta Lerviks kertoo kaupungin avustushakemusprosessista, jonka jälkeen kulttuurisuunnittelijat kertovat ajankohtaisista asioista. Lopuksi sana on vapaa ja kuulemme mielellämme teidän suunnitelmista ja projekteista. Jos meitä on monta jaamme kaikille osallistujille kolmen minuutin puheenvuoroja, jotta kaikki ehtivät saada suunvuoron. Tämän jälkeen toivottavasti jää vielä aikaa keskustella kulttuurielämästä Raaseporissa.
Kulttuuriterveisin
Lotta, Sanna & Sirpa
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Tammisaaren elokuvajuhlat järjestetään 17.kerran 20.-22.1.2023. Vuoden elokuvajuhlien teema on variaatioita. Variaatioilla tavoittelemme ohjelmistoon sekä leveyttä että syvyyttä. Vaihtelu on yksitoikkoisuuden vastakohta, samalla kun vuoden ohjelmisto tarjoaa Tammisaaren elokuvajuhlien perinteistä pohjoismaista painopistettä, haluamme huomioida myös muita maantieteellisiä ulottuvuuksia ja monimuotoisuuksia, esimerkiksi tervetullutta paikallista DUV-yhteisön elokuvatuotantoa. Kriisien ja sotien keskellä on tärkeää sekä nostaa esiin vakaviakin sävyjä viihteen avulla että antaa todellisuuspaolle mahdollisuus.
Tammisaaren elokuvajuhlat avataan perjantaina 20.1. kl.17.30 kotimaisella elokuvalla Järjettömän paska idea. Suureksi iloksemme saamme vieraiksemme suomalaisia elokuvatähtiä, ohjaaja Pamela Tolan ja näyttelijä Iina Kuustosen, jotka esittelevät elokuvan ja kertovat mm. elokuvan tekoprosessista sekä vastaavat yleisön kysymyksiin näytöksen jälkeen; kertoo Tammisaaren elokuvajuhlien puheenjohtaja Sirpa Huusko.
Bio Forumissa esitetään 20.-22.1. kahdeksan pitkän elokuvan lisäksi yksi dokumenttielokuva, kokopitkä versio Loving Highsmith, jossa tutustutaan Patricia Highsmithiin hänen julkaisemattomien päiväkirjojen kautta, jotka kertovat mm. kirjailijan rakkauden kaipuusta ja oman identiteetin etsimisestä.
Bio Forumin ohjelmistossa on peräti neljä ruotsalaista elokuvajuhlilla Suomen ensi-iltansa saavaa elokuvaa. Lastenelokuva Håkan Bråkan, suosittuun ruotsalaiseen sarjaan perustuva elokuva Länge leve bonusfamiljen, skifielokuva UFO Sweden ja poliittinen trilleri Boy from Heaven, joka menestyi Cannesin elokuvajuhlilla. Mainitsemisen arvoinen on myös Pohjoismaisen elokuvapalkinnon voittanut islantilainen Lamb, virolainen Tree of Eternal Love (Ikuisen rakkauden puu) sekä korealainen Pikku Tähti.
Sunnuntaina 22.1. on tarjolla dokumenttielokuvien ystäville monta upeaa elämystä Kulttuuritalo Kareliassa. Päivä aloitetaan klo 10 Teater Magnituden lyhytelokuvalla Vem beställde taxin? (Kuka tilasi taksin?) ja klo 11.15 on vuorossa nuorille sopiva, urheiluaiheinen Tytöt pidetään pallo! Saamme myös iloksemme Kulttuuritalo Kareliaan kaksi ohjaajavierasta, Tommi Seitajoen klo 12.30 ja Michael Franckin klo 13.45, joiden dokumentti- ja lyhytelokuvien lisäksi yleisöllä on mahdollisuus keskustella ohjaajien kanssa.
Kulttuuritalo Karelian näytökset ovat maksuttomia yleisölle ja Bio Forumin pitkien elokuvien näytöksiin liput maksavat 12€.
Toivotamme kaikki elokuvien ystävät lämpimästi tervetulleiksi Tammisaaren elokuvajuhliin 2023. Lisätietoa mm. elokuvista ja vieraista löydät kotisivuiltamme ja blogista: Ekenäs Filmfest – Aktuellt (ekenasfilmfest.fi) sekä facebookista: Ekenäs FilmFest | Facebook
Inside/Outside the Box
Heidi von Wright
Avajaiset 11.1. klo 18-19
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Luciakuoro esiintyy loppiaisen aattona 5.1.2023 klo 18 Pyhän Katarinan kirkossa, Lärkkulantie 26, Karjaa.
Konsertissa mukana Suomen Lucia 2022 Wilma Grönqvist ja Luciakuoro johtajanaan Jannike Sandström. Vapaa sisäänpääsy.
Järjestäjä: Karis-Pojo svenska församling
Tervetuloa!
Löydät nyt Voima vanhuuteen -projektin kevään ohjatun toiminnan ohjelman täältä (linkki kaksikieliseen esitteeseen).
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja kulttuurin ystäviä erittäin antoisasta kuluneesta vuodesta ja samalla toivottaa kaikille rauhallista joulua sekä säihkyvää uutta vuotta.
HUOM: Kulttuuripalveluiden henkilökunta on joululomalla 23.-26.12.2022
Lotta, Sanna ja Sirpa
”Avoin ihmeille”
Patrik Lemberg
Näyttely koostuu piirustuksista mm. sarjoista ”TilliT – menopaluu”, ”Ravintoympyrät” och ”Avoin ihmeille”, sekä yksittäisistä teoksista ja luontokuvista.
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma-to 9-19, pe 9-18, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
22.12 klo 19.30-20.30
Himmennämme valoja ja soitamme rauhoittavaa musiikkia.
Liukumäki, lastenaltaan suihkulähde ja niskahieronta ovat suljettuina tänä aikana.
Tervetuloa mukaan ilmaiseen liikuntamaratoniin 27 joulukuuta!
Päivän aikana on tarjolla neljä erilaista treeniä – kaksi niistä palloiluhallissa ja kaksi uima-altaassa. Voit osallistua yhteen tai useampaan treeniin päivän aikana, ja ilmoittautuminen kuhunkin ryhmään on sitovaa, koska paikkoja on rajoitetusti.
Tarjottavat treenit ovat:
- Kiertoharjoittelu
- Core
- Syvän veden voimistelu
- Suppama HIIT
Uimahallin puolella järjestettäviin treeniin on maksettava sisäänpääsymaksu, joka maksetaan uimahallin kassalla. Ne, jotka osallistuvat ryhmiin palloiluhallissa- muistakaa ottaa oma alusta mukaan!
Palkinto arvotaan niiden kesken, jotka ovat ilmoittautuneet ja osallistuneet kaikkiin neljään treeniin!
Ilmoittautuminen tehdään tämän linkin kautta.
Täältä löytyy drop-in tarjonta keväälle 2023.
Tarjonta löytyy myös alla.
On taas aika nimetä ehdokkaita vuoden 2022 Raasepori-palkintojen saajiksi!
Palkinnot jaetaan palkintoseremoniassa vuoden 2023 alussa. Palkintojen kautta kaupunki haluaa huomioida henkilöitä, yhdistyksiä tai järjestöjä, jotka ovat tehneet huomattavan suorituksen tai teon.
Tänä vuonna kaupunki jakaa:
- kulttuuripalkinnon, jonka vastaanottajan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee,
- urheilupalkinnon, jonka vastaanottajan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee,
- nuorisopalkinnon, jonka vastaanottajan nuorisovaltuusto valitsee,
- kestävän kehityksen palkinnon, jonka vastaanottajan kaupunkikehitysjaosto valitsee sekä
- palkitsee Vuoden raaseporilaisen, jota asukkaat saavat äänestää vuoden 2023 alussa.
Asukkailla on nyt mahdollisuus nimetä ehdokkaita kaikkiin kategorioihin. Ehdotukset tehdään tällä lomakkeella, viimeistään 19.12.2022 klo 12.00.
Klikkaa tästä ehdokasasetteluun!Raasepori-palkintojen kanssa samaan aikaan kerätään ehdotuksia vuoden urheilusuorituksien palkitsemiseksi. Urheilusuoritukset palkitaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan määrittämien perusteiden pohjalta. Ehdotukset voi jättää tämän linkin kautta. Tutustu periaatteisiin alla olevasta dokumentista.
Shweta Singlan maalauksia
Mahdollisuus maalata sitä mitä haluan nähdä, tuntea ja kokea on auttanut minua selviytymään loppuunpalamisesta.
Nyt tässä iässä maalaan ilman vaatimuksia ja kaikella mikä täyttää sieluni. Voimakkaat värit, lehtikulta, kimallus ja impasto.
Elämää muuttavan tapahtuman jälkeen tunsin selittämätöntä kaipuuta maalaamiseen.
Maalauksesta tuli tärkeämpää kuin mikään muu.
Yhtäkkiä tuli visioita ja ideoita, joita aloin toteuttaa kankaalle. Joidenkin takana on tarinoita. Todellisia. Epätodellisia. Omia.
Jaan nämä näyttelyssä Galleria Promenadessa.
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus ) on avoinna ma-to 9-19, pe 9-18, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Joulukuun salonki – Satua ja mielikuvitusta
Tammisaaren taideyhdistys
Avajaiset pe 2.12. klo 18-20
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8/ Tammisaaren kirjasto) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Ennakkoilmoittautuminen ohjattuun toimintaan keväälle 2023 avautuu torstaina 8.12 klo 13.00. Lisätietoa ja ilmoittautumislinkit löydät täältä.
Zonta yhdistyksen näyttelyt Pohjan, Karjaan ja Tammisaaren kirjastoissa nostaa esille kampanjan Zonta says NO! – Väkivalta ei ole koskaan väkivalta, tunnista lähisuhdeväkivalta.
Teemanäyttelyt ovat esillä ajalla 25.11.–10.12.2022.
Lue lisää kampanjasta Zontan sivuilta tästä (englanninkielellä).
Netinkäyttö lisääntyy jatkuvasti ja on olennainen osa nuorten vapaa-aikaa.
Raaseporin kaupungin sivistystoimi on yhdessä Folkhälsanin ja Karjaan Puhelimen kanssa tuottaneet videosarjan, jonka tarkoituksena on opettaa nuoria käyttämään nettiä oikealla tavalla.
Kaikki drop-in ryhmät ovat joulutauolla 5.12.2022-9.1.2023. Toivotamme ryhmille Hyvää Joulua.
Torstain drop-in Lavis ja FasciaMethod Karjaalla Alexia House 3 kerros ovat peruttu loppuvuodeksi. Toivotamme ryhmille Hyvää Joulua.
Sture Lindholm vierailee Karjaan kirjastossa, huone Maresissa, ma 28.11.2022 klo 18 kertomassa uudesta kirjastaan Ekenäs universitet : där inbördeskriget inte slutade 1918. Tapahtuma on ruotsinkielinen.
Tervetuloa!
Linda Bondestamin kirjaan perustuva Elämäni pohjalla -näyttely on saapunut meille.
Näyttely on nähtävissä Tammisaaren kirjastossa ajalla 8.–30.11.2022.
Meressä keikkuvat taideteokset ovat päiväkotilasten ja esikoululaisten teoksia Svenska folkskolans vännerin järjestämästä Snälla hjältar piirustus- ja kirjoituskilpailusta. He ovat luoneet taideteokset kuultuaan tarinan aksolotlin elämästä Linda Bondestamin kirjassa Elämäni pohjalla.
Vuosi 2022 on Euroopan nuorison teemavuosi! Teemavuodella halutaan tunnustaa Euroopan nuorison merkitys paremman – vihreämmän, osallistavamman ja digitaalisemman – tulevaisuuden luomisessa. Euroopan nuorison teemavuosi tarjoaa tilaisuuden astua pandemian jälkeiseen tulevaisuuteen täynnä luottamusta ja toivoa.
Lue lisää opetushallinnon kotisivuilta.
Tammisaaren kirjastossa (2. krs) on nuorisotavoitteet -julistenäyttely esillä ajalla 1.–11.2022.
Bokkalaset 2022 toivottaa tervetulleiksi kirjailijat ja vierailijat!
Jälleen koittaa se aika vuodesta, kun kirjallisuustapahtuma Bokkalasetin vuoro. Voimme sanoa, että on kysymys monivuotisesta perinteestä, joka on selvinnyt maailman melskeen seassa.
On ilo jälleen tavata kirjallisuuden merkeissä! Kaikki kunnia etätapaamisille, mutta tavata kirjailijoita ja kirjallisuuden ystäviä, olla läsnä spontaanien keskusteluiden muodossa on se, joka tekee Bokkalasetista sellaisen juhlan, joka sen tarkoitus olla. Avaamme uusia näkökulmia ja lisäämme ymmärrystä toisten tavalle ajatella. Inspiroidumme. Olemme uteliaita. Voimme kysellä.
Kuinka kirjailijat tulkitsevat aikaansa? Mitä he ovat kokeneet ja kuinka he ovat ratkaisseet ongelmia, joita ovat kohdanneet? Mitä kuulemme? Mitä elämäntarinoita esitellään? Odotuksia herää? Juuri niin! FÖRVÄNTAN on vuoden teema.
Lue lisää ohjelmasta:
Bokkalaset Kalasmeny 2022 (adobe.com)
Tammisaaren kirjasto on suljettu pyhäinpäivänä la 5.11.2022.
Karjaan kirjastossa omatoimipalvelu on käytettävissä klo 8–17.
Dubbelexponerat – Christoffer Relander
Kirjan julkistamistilaisuus & avajaiset keskiviikkona 9.11. klo 18
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8, Tammisaaren kirjasto ) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
*************************************
Valokuvataiteilija Christoffer Relander, joka asuu nykyisin Marianhaminassa, palaa nyt kotiseudulleen valokuvakirjansa ”Dubbelexponerat med Christoffer Relander” julkistamisen yhteydessä.
Tammisaarelaislähtöinen Christoffer Relander teki läpimurtonsa kymmenen vuotta sitten, kun hänen valokuvansa sai suurta kansainvälistä huomiota. Tämän jälkeen hän on vakiinnuttanut asemansa valokuvataiteilijana, pitänyt näyttelyitä ympäri maailmaa, julkaissut useamman tunnustetun julkaisun sekä voittanut useita palkintoja. Aikaisemmin tänä vuonna hän oli Suomen edustaja kansainvälisessä taidebiennalessa Pekingissä.
Kirjan julkistamistilaisuus on Bokkalaset kirjallisuustapahtuman yhteydessä. Relander osallistuu sekä kirjailijana että valokuvataiteilijana. Kuvia uudesta kirjasta on esillä Galleria Perspektiivissä marraskuun ajan. Tämä on Relanderin ensimmäinen yksityisnäyttely Tammisaaressa.
Ohjelma on osa kirjallisuusfestivaali Bokkalasetia.
Kirja ”Dubbelexponerat med Christoffer Relander” on myynnissä kirjaesittelyn yhteydessä.
Metsä ja villit eläimet
Barbara Sierzputowski
Galleria Promenade (Laaksokatu 4, kulttuuritalo Fokus, 2.kerros ) on avoinna ma-to 9-19, pe 9-18, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Olisitko kiinnostunut vetämään yhdistyksesi ikäihmisille suunnattua ryhmää? Näissä inspiraatio- iltapäivissä opit yksinkertaisia harjoituksia valmiista ohjelmista.
Pikka: Villa Anemonen juhlasali
Aika: 23.11 klo 13-16
7.12 klo 13-16
Ohjaaja: Marja-Liisa Riikonen
Benita Bäcklund
Monipuolinen harjoittelu yhdessä vertaisten kanssa tuo lisää iloa ja voimaa vuosiin.
Ilmoittautumiset: Benita Bäcklund puh 050-3522312
Ruotsalainen lastenkirjaklassikko Mikko Mallikas täyttää 50 vuotta vuonna 2022. Gunilla Bergströmin rakastetun kuvakirjasarjan ensimmäinen osa God natt, Alfons Åberg ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1972 (suomennos Mikko Mallikas on oikukas ilmestyi 1977). Juhlimme ympäri Raaseporin kirjastoja mm. näyttelyin ja tapahtumin.
Mikko Mallikas 50 vuotta mini-näyttely esillä 1.10.2022-31.1.2023 Maresi-monitoimihuoneessa, Fokus, 2. krs.
Bokkalaset-tapahtuman yhteydessä pidetään ruotsinkileinen satutunti Tammisaaren kirjastossa lauantaina 12.11. klo 12.
Teema- ja kirjanäyttely jossa inspiraatiota Mikko Mallikas-kirjoista, Tammisaaren kirjasto, 2 krs.
Lainaa Mikko Mallikas -kirjoja kaikista meidän kirjastoista.
Ekenäs fotoklubb esittää makrovalokuva-näyttelynsä Pohjan kirjastossa ajalla 24.10.–19.11. ja Tammisaaren kirjastossa ajalla 19.11.–27.12.
Hydrohex-näyttö ei ole käytössä samaan aikaan kun järjestetään vesivoimistelua.
La 29.10.2022 klo 18 Sigurd Snåren sali, Raasepori
Liput: 25€/20€
Suomalaisen barokkiorkesterin nettikauppa // Finnish Baroque Orchestra’s online shop (holvi.com)
Vaarallisia suhteita
Pastellinsävyistä musiikkiteatteria
Haydn
Riikka Sirén, sopraano
Essi Luttinen, mezzosopraano
Tuomas Miettola, tenori
Kristian Lindroos, baritoni
Niklas Häggblom, näyttelijä
FiBO Players:
Pauliina Fred, traverso
Rodrigo Gutiérrez, oboe
Alf Hörberg, klarinetti
Markus Kaarto, klarinetti
Jani Sunnarborg, fagotti
Thomas Quinquenel, fagotti
Tommi Hyytinen, luonnontorvi
Miska Miettunen, luonnontorvi
Pierre-Ambroise Choderlos de Laclos’n (1741–1803) Vaarallisia suhteita (1782) on kirjeromaanin klassikko sekä aikansa tuhma ja älyllinen menestysteos. Näyttelijä Riko Eklundh, laulajat ja FiBOn puhallinyhtye dramatisoivat romaanin viettelyä ja vehkeilyä otteilla kuudesta Joseph Haydnin (1732–1809) oopperasta.
Laclos’n romaanin päähenkilöt varakreivi de Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat toistensa peilikuvia, häikäilemättömiä manipuloijia. Lisäksi mustasukkaisuuden, häpeän ja arvaamattoman rakkauden peliin joutuvat nuori Cécile de Volanges, hyveellinen Madame de Tourvel ja Cécilen musiikinopettaja, ritari Danceny. Libertiinien vastuuton vallankäyttö ei johda haluttuihin tuloksiin, mutta sen viehätys on tuottanut teoksesta yhä uusia sovituksia. FiBOn esityksen taustalla on myös Stephen Frearsin elokuvaohjaus Valheita ja viettelyksiä (1988).
Musiikinhistoriassa Joseph Haydn typistyy usein sinfonian, jousikvarteton ja oratorion kehittäjäksi, mutta hän sävelsi myös 13 italialaista oopperaa. Pääasiassa Esterházyn hoviin sävellettyjen oopperoiden aariat, ensemblet ja orkesterinumerot ovat riemastuttavia klassismin aarteita: tehojen ja karaktäärien mestaruutta.
Upseeri Laclos puolestaan tunnettiin ennen suurmenestystään tykinkuulien kehittäjänä ja erään Joseph Bolognen oopperan libretistinä. Laclos heittäytyi aktiivisesti vallankumousajan pyörteisiin, kirjoitti naisten koulutuksen puolesta ja eli romaanihenkilöitään sovinnaisemmin.
Dramatisoidun konsertin puhallinsovitukset ovat Jani Sunnarborgin käsialaa. Esityksen kielinä ovat sekä suomi että ruotsi.
Kesto: 1 t 45 min (sis. väliajan)
Tummeneva
Outi Karikiven valokuvia
Rakastan suota, marskimaata, lettoa, hetteikköä, rämettä, aapaa, nevaa ja korpea – rakkaalla lapsella on
monta nimeä – kaikkina vuodenaikoina, mutta ennen kaikkea loppusyksyllä, kun
ensimmäiset pakkasyöt raapaisevat kevyesti kasvustoa. Silloin alkusyksyn hehkuvat, kullankeltaiset ja tulenpunaiset värit haalistuvat ja ikäänkuin maatuvat maisemaan.
Olet tervetullut kuvieni tummaan ja vahvasti tuoksuvaan maailmaan.
Valokuvaajana pyrin kuvattavan ja kuvaajan hiljaiseen vuorovaikutukseen, josta syntyy juuri siihen hetkeen pysähtynyt kuva – valotettu elämä. Henkilökuvaus ja maisemakuvaus kulkevat yllättävän lähellä toisiaan, ne ovat molemmat intiimejä tilanteita, joiden lopputulos kertoo tarinan, myös kuvaajasta.
Haluatko itsestäsi dokumentaarisen kuvasarjan? Tarvitsetko yrityksesi näköiset henkilökuvat? Antaisitko ehkä mahdollisuuden tarinalliseen kuvasarjaan lahjaksi läheiselle? Lemmikistä maailman kaunein kuva? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan ainutkertainen kuvaussessio.
Palveluksessasi.
Näyttelyn musiikki- ja äänimaailman suunnittelu Outi Karikivi ja Olli Kari
toteutus Olli Kari stonelakestudio.fi
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8 ) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Syysloma on lukuloma ja kirja on matkalippusi maailmalle. Ota kirja käteen tai kuulokkeisiin ja lennähdä unelmiesi matkalle – etelän lämpöön, kaukaiseen avaruuteen tai tuntemattomaan tulevaisuuteen!
Ota halutessasi kyytiin kaveri tai koko perhe. Matkailkaa lukemalla yhdessä tai jakakaa hurjia matkakertomuksia. Kenen reissu oli jännittävin? Mitä matkalta jäi mieleen? Minne seuraavaksi lähdetään?
Matkaoppainasi kirjamatkalla ovat kirjastojen ja kirjakauppojen innokkaat ammattilaiset. Kysy vinkkejä äkkilähdöistä!
Lukuloman sivuilta löydät lukuvinkkejä sekä matkapuuhaa: värityskuvia ja lukuhaasteita, jotka kirittävät matkallasi eteenpäin: https://www.lukuloma.fi/.
Ikimuistoista lukulomaa!
Pimeä viikonloppu tulee taas tänä vuonna Tammisaaren kirjastoon. Tänä vuonna osallistujat saavat yrittää ratkoa MURHAMYSTEERIN meidän Escape Roomissa!
Tule selvittämään kuka on murhaaja lauantaina 29.10.2022 klo 11–13!
Säännöt:
– Osallistua voi vain kerran.
– Jonossa oleville ei saa kertoa vinkkejä tai vastauksia.
1-6 osallistujaa per ryhmä. Aika n. 10 minuuttia.
Tapahtuma on suunnattu ala-asteikäisille. Huoneessa saattaa löytyä kammottavia yksityiskohtia, joten aikuisen seuraa suositellaan pienimmille.
Paikka: Tammisaaren kirjasto, Torni (lastenosasto). Kaikille osallistujille luvassa palkinto.
Fokus after work taiteen merkeissä. Tule tapaamaan taiteilija Petra Lindholmia ja ihastelemaan hänen Transmissions videotaideteostaan.
Tervetuloa!
Suomalaisen kamariorkesterin ensemble esittää
Ohjelma:
Sebastian Fagerlund: Cadenza klarinetille
Bernhard Crusell; Klarinettikvartetto nro 3 op.7
Väliaika (15 – 20 min)
Johannes Brahms: Klarinettikvintetto op. 115
Muusikot/Musikerna:
Olli Leppäniemi, klarinetti
Meri Englund ja Sayaka Kinoshiro, viulu
Tuula Saari, alttoviulu
Riitta Pesola, sello
Paikka: Fenix-sali, Kulttuuritalo Fokus
Vapaa sisäänpääsy
Tervetuloa!
Haemme kirjastonhoitajaa lastenkirjastotyöhön Karjaan ja Mustion kirjastoihin. Lue lisää: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjastonhoitaja-464812-1/
Hakuaikaa on pidennetty 21.10.2022 asti (aiemmin 30.9.).
Meillä on ilo avata portfoliohaku näyttelyille Galleria Centrumissa Kulttuuritalo Fokuksessa.
- Hakuaika: 1.-31.10.2022
- Näyttelyjakso: 3 kuukautta/ 2023 tai 2024
- Haettavat näyttelyjaksot:
- 1.2.-31.5.2023 (poikkeuksellisesti 4 kuukautta)
- 1.6.-31.8.2023
- 1.9.-30.11.2023
- 1.12.2023-28.2.2024
- 1.3.-31.5.2024
- 1.6.-31.8.2024
- 1.9.-30.11.2024
- 1.12.2024-28.2.2025
- Haku on avoinna kaikille sekä yksittäisille taitelijoille että työpareille ja -ryhmille.
- Hakemus tulee sisältää vapaamuotoisen hakemuksen yhteystietoineen, näyttelysuunnitelman, 3-5 teoskuvaa ja ansioluettelon. Muista merkitä myös hakemasi näyttelyajankohta, mikäli haet vain yhtä tiettyä ajankohtaa.
- Hakemus lähetetään viimeistään 31.10. yhtenä PDF-tiedostona sähköisesti osoitteeseen: kult@raseborg.fi
- Näyttelytoimikunta tekee valinnat hakemusten perusteella marraskuussa 2022.
- Taiteilijoille ilmoitetaan viimeistään 30.11.2022.
Lue lisää:
Portfoliohaku Galleria Centrum – Raasepori
Vastaamme mielellämme kysymyksiin ja otamme vastaan palautetta!
Iloisin terveisin,
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
HUOM.! Uimahalliin kassa sulkee 60 minuuttia ennen uimahallin sulkemista.
Kaupungin joulujuhlat 2.12 | Avoinna klo 8.00-16.00 |
Itsenäisyyspäivän aatto 5.12. | Avoinna klo 6.00-16.00 |
Itsenäisyyspäivä 6.12. | Suljettu |
Jouluaaton aatto 23.12. | Avoinna klo 8.00-16.00 |
Jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä 24.-26.12 | Suljettu |
Uudenvuoden aatto 31.12. | Avoinna klo 11.00-16.00 |
Uudenvuodenpäivä 1.1. | Suljettu |
Loppiainen 6.1. | Avoinna klo 11.00-18.00 |
Kiirastorstai 6.4. | Avoinna klo 6.00-18.00 |
Pitkäperjantai 7.4. | Suljettu |
Pääsiäislauantai, pääsiäispäivä ja toinen pääsiäispäivä 8.-10.4. | Avoinna klo 11.00-18.00 |
Vappuaatto 30.4. | Avoinna klo 11.00-16.00 |
Vappupäivä 1.5. | Suljettu |
Helatorstai 18.5. | Avoinna klo 11.00-18.00 |
16.6. | Avoinna klo 8.00-16.00 |
Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila vierailee Karjaan kirjastossa tiistaina 11.1 lokakuuta 2022 klo 17.30. Kulttuuritalo Fokus, Maresi.
Luonnon salattu elämä – Hyvinvointia luonnosta Kuvin ja Sanoin
Valokuvaaja: Sara Nylund, @saranylund_photography
Ruonoilija: Susanna Jussila, @sielun_sopukoita
Avajaiset ma 3.10. klo 17.30
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8 ) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Vuonna 2020 ilmestyi kirja ”Suomalaisten puut arjessa ja ajatuksissa”. Nyt kirjasta on julkaistu ruotsinkielinen versio ”Träden och vi”. Kåre Pihlström vierailee Tammisaaren kirjastossa jossa hän kertoo ja keskustelee kirjasta ja ajatuksistaan puista. Keskiviikkona 19.10.2022 klo 18-19, Pääskynen, Tammisaaren kirjasto. Tapahtuma on kaksikielinen. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Tenholan omatoimipalvelu toimii taas.
Kari Wikholm kertoo kirjastaan Pirtun tie Rutt 96 Karjaan kirjastossa (Kulttuuritalo Fokus) tiistaina 27.9.2022 klo 18, Maresi-huoneessa. Kirja kertoo snappertunalaisesta kalastajasta Svenistä, joka 1930-luvulla ajautuu pirtutrokareiden maailmaan. Haastattelijana Kristian Ajanto.
Talviuimareiden avaimet antavat pääsyn kesäpukuhuoneisiin ajalle 14.-30.9. Kun talviuintikausi alkaa 1.10, avaimet toimivat tuttuun tapaan lämpimiin pukuhuoneisiin.
Unien takaa
Janne Koivuniemi
www.gothic.fi
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Tule meille töihin! Etsimme nyt kirjastonhoitajaa vakinaiseen toimeen lastenkirjastotyöhön Karjaan ja Mustion kirjastoihin.
Lue lisää ja hae Kuntarekryn kautta viimeistään 30.9.2022 klo 15: https://www.kuntarekry.fi/…/kirjastonhoitaja-464812-1/
Tervetuloa tutustumaan Raaseporintie 5:n toimintaan, keskiviikkona 7. syyskuuta 2022 klo 14–18!
Osa Raaseporin kaupungin lapsille, nuorille ja perheille palveluita tarjoavista toiminnoista on äskettäin muuttanut uuteen osoitteeseen Raaseporintie 5:een. Nyt järjestämme avoimien ovien päivän, jolloin luvassa on kivaa ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille (mm. kasvomaalausta).
Sydämellisesti tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja uusiin tiloihimme!
- Äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvola
- Perhesosiaalityö (sosiaali- ja perheohjausta, lapsiperheiden kotipalvelu, palvelukoordinaattori)
- Lasten ja nuorten vastaanotto (perheterapeutit, psykologit)
- Lasten kuntoutuspalvelut (puhe-, fysio- ja toimintaterapia)
- Liikuntaneuvonta
Tarjoamme pullaa, mehua ja kahvia!
Tammisaaren palloiluhallin pukuhuoneet 1 ja 2 ovat remontin takia poissa käytösta syyskuun aikana. Kuntosalikävijät ohjataan pukuhuoneisiin 3 ja 4. Nämä pukuhuoneet jaetaan pallolihallin käyttäjien kanssa. Suihkutilaa ei ole.
Drop-in liikuntaryhmät tiistaisin ja torstaisin aloitus v. 36.
Koskee Lavis, Toiminnallinen harjoittelu, FasciaMethod ja Festivo.
Tervetuloa Raaseporin ensimmäisten kuntoportaiden avajaisiin lauantaina 3. syyskuuta 2022 klo 13.00. Pysäköinti Västerbyn hiihtomajan vieressä.
Paikka: Västerbyn ulkoilualue (Västerbyntie 41, 10620 Raasepori).
Kuntoportaat vihkii käyttöön Raaseporin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anita Westerholm.
Raaseporin kaupunki ja Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys järjestää avoimen asukaskokouksen liittyen Pohjan skeittipuiston rakentamiseen.
Kerromme, miltä suunnitelmat näyttävät ja keskustelemme – Tervetuloa mukaan kaikki kiinnostuneet!
Ajankohta: maanantai 29.8. klo 17
Paikka: Pohjan kirjaston juhlasali (Keskusraitti 4)
Hei sinä siellä kotona oleva äiti tai isä pientä lasten kanssa!
Tule mukaan vaunukävelylle ja tapaa muita kotiäitejä tai -isiä. Vaunukävelyt järjestetään Tammisaaressa ja Karjaalla. Tammisaaressa kävely alkaa uimahallilta kello 12.00 ja Karjaalla kävely alkaa Sisu areenalta kello 12.00. Kävellään noin tunti, lasten ehdoilla. Aloitetaan kolmella kerralla syyskuussa, jos intoa ja kiinnostusta löytyy, niin voidaan suunnitella jatkosta.
Seuraavilla päivämäärillä kävellään Tammisaaressa: Maanantai 5.9.2022 Maanantai 12.9.2022 Maanantai 19.9.2022 Seuraavilla päivämäärillä kävellään Karjaalla: Torstai 1.9.2022 Torstai 8.9.2022 Torstai 15.9.2022
Jos mietit jotain, ota yhteyttä:
Lähihoitaja Charlotte Kullberg Puhelinnumero: 040 642 1599 Sähköposti: charlotte.kullberg@raasepori.fi Lähihoitaja Susanna Kalliomäki Puhelinnumero: 019-289 3054 Sähköposti: susanna.kalliomaki@raasepori.fi
Mustion kirjasto sai vihdoin avautua uudelleen, kun uusi kouluvuosi Raaseporin peruskouluissa alkoi 16. elokuuta 2022. Kirjasto sijaitsee upouudessa koulurakennuksessa Askersintien varrella. Kirjaston sisäänkäynti ja pysäköinti ovat rakennuksen takapuolella.
Uuteen kirjastoon pääsee nyt myös kun henkilökunta ei ole paikalla. Silloin tarvitaan voimassaoleva kirjastokortti (Helle/Lukas) ja korttiin kytketty pinkoodi.
Mustion kirjaston omatioimiajat ovat seuraavat: maanantai–torstai klo 8.00–19.00 ja perjantai–sunnuntai klo 08.00–17.00. Henkilökunta on paikalla tiistaisin klo 15–19 ja torstaisin klo 9–11.
Alle 15-vuotias joka haluaa käyttää Mustion kirjastoa omatoimisesti tulee olla perehtynyt käyttösääntöihin sekä hakenut kirjastosta käyttöoikeudet huoltajan avulla. Se tehdään lomakkeen avulla kirjastokäynnin yhteydessä. Lue lisää omatoimipalvelusta tästä.
Mustion kirjastosta löytyy luettavaa kaiken ikäisille. Aikuisille on fiktiota ja jännitystä sekä joitain tietokirjoja. Lapsille löytyy sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Kirjastossa voi käyttää tietokoneita, pelata lautapelejä, lukea lehtiä (ei sanomalehtiä) jne.
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut järjestää Taiteen päivän lauantaina 20.8. klo 14-17 Kulttuuritalo Fokuksessa. Tilaisuus alkaa klo 14 Pylväs veistoksen julkistamisella pääsisäänkäynnin edessä. Pylväs on ensimmäinen prosenttiperiaatteella toteutettava julkinen taideteos Raaseporissa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anders Walls, kulttuuripäällikkö Lotta Lerviks, Pro Artibuksen toimitusjohtaja Mikaela Lostedt och taiteilija Ida Koitila pitävät avajaispuheenvuorot.
Tämän jälkeen avataan näyttelyt sekä Galleria Centrumissa että Galleria Promenadessa.
Näyttely Galleria Centrumissa 20.8.2022-31.1.2023
Transparent world – Remes & Ruotsalo
Helmi Remes och Panu Ruotsalo osallistuvat Taiteen päivään ja kertovat taiteestaan sekä näyttelystä.
Näyttely Galleria Promenadessa 20.8.-31.10.2022
Lasten oikeudet Linda Bondestamin kuvittamana
Luckan Raseborg
Pamela Andersson osallistuu Taiteen päivään ja kertoo näyttelystä.
Vuoden taidehankinta 2021
Kulttuuripalvelut osti DoReMi taideteoksen lasitaiteilija Camilla Mobergilta 2021. Nyt DoReMi sijoitetaan Kulttuuritalo Fokuksen toiseen kerrokseen. Camilla Moberg osallistuu Taiteen päivään klo 14-15.30 ja kertoo taiteestaan ja DoReMi taideteoksesta.
Näyttelytoiminta
Kulttuurisuunnittelija Sirpa Huusko kertoo näyttelytoiminnasta ja vastaa kysymyksiin.
Yleisöllä on myös mahdollisuus tutustua Karjaan kirjaston uusiin tiloihin ja kahvitella Café systerÅbrorssa.
Toivotamma kaikki sydämellisesti tervetulleiksi tutustumaan taiteeseen ja Kulttuuritalo Fokukseen.
Lisätietoa Taiteen päivästä, näyttelytoiminnasta ja taiteesta Kulttuuritalo Fokuksessa:
Kulttuurisuunnittelija Sirpa Huusko, sirpa.huusko@raasepori.fi och puh. 019 289 2786.
Transparent World
Helmi Remes & Panu Ruotsalo
Avajaiset la 20.8. klo 14-17 Taiteen päivän yhteydessä
Lämpimästi tervetuloa!
Galleria Centrum, Kulttuuritalo Fokus, Keskuskatu 90, Karjaa.
Työryhmän Remes&Ruotsalo Transparent World näyttelykonseptissa sukelletaan sammuneiden pintojen kautta tunteiden syvyyksiin.
Transparent World nimeä kantava pienoisnäyttely on taiteilijoiden Helmi Remes (s.1983) ja Panu Ruotsalo (s.1971) yhteisnäyttelykonsepti, joka oli ensi kerran esillä Riihimäellä Suomen lasimuseon suuressa salissa loppuvuonna 2020 Ikävän anatomia nimisenä kokonaisuutena. Karjaan kulttuuritalossa nähtävä näyttely on otanta isosta kokonaisuudesta, jossa taiteilijat tuovat esille puuveistoksia, maalauksia ja lasiteoksia. Kokonaisuutta leimaa vähäeleisyys sekä muotokieleltään että värimaailmaltaan.
Näyttelyn teokset esittelevät näkemyksen siitä miltä tunteen kokeminen voi näyttää. Vähäeleisissä teoksissaan taiteilijat tutkivat näkymätöntä ja aineetonta todellisuutta. Miltä eri tunteet tuntuvat; suru, ilo, onni, kaipuu, tai vaikkapa tyytyväisyys. Taiteilijat kuvaavat omaa ikäväänsä pohjoisen luontoon ja meren rannoille, tunturisoiden reunoille, vuorten rinteille ja hiljaisuuden äärelle, mutta samalla tarkastelevat tunteiden anatomiaa myös yleisellä tasolla. ”Halusimme kuvata näkyväksi ikävän ja melankolian, antaa muodon ilolle ja onnelle, tarkoituksena luoda katsojalle mahdollisuus tutkia aistein ihmisyyden perustaa, tunteita.” Ruotsalo kuvailee. Teokset ovat minimalistia ja abstrakteja ja ne luovat vähäeleisyydellään intensiivisyyden ja herkkyyden rajamailla liikkuvan maailman. Taiteilijat kuvaavat omia tunteitaan konkreettisen kokemusmaailman kautta, mutta samalla tarkastelevat tunteiden anatomiaa myös yleisellä tasolla. Mitä tunne on ja mitä se meissä aiheuttaa?
Mustavalkoisuus ja selkeät muodot hallitsevat kokonaisuutta. Pääelementtinä on hiillytetty puu, kirkas ja valkoinen lasi sekä kolmiulotteisiin teoksiin temaattisesti että värillisesti nivoutuvat maalaukset. Veistosten puuosat on työstetty Billnäsin ruukkialueella ja lasiosat Riihimäellä Osuuskunta Lasismissa. Näyttely Suomen lasimuseossa oli taiteilijoiden ensimmäinen yhteisnäyttely ja myös molemmille ensimmäinen kerta, kun he työskentelevät yhteisteosten parissa. Teokset syntyivät pitkälle vain keskustelemalla ja työhuoneen lattialle luonnostelemalla. Molempien ammattitaito laitettiin koetukselle teosten teknisten haasteiden edessä, mutta lopputulos on juuri se mitä aluksi suunniteltiin. ”Visuaalisten seikkojen ratkaisu prosessissa oli selkeää, mutta kahden täysin erilaisen materiaalin yhdistäminen ei ollut helppoa. Mutta enpä voisi parempaa työparia ajatella kuin Panu, meidän ajatukset menevät täysin yhteen ja työskentely oli haasteidenkin edessä antoisaa.” Helmi Remes kuvaa teosten syntyprosessia.
Helmi Remes
Lasitaiteilija Helmi Remeksen teosten ydin on selkeässä muodossa, johon yhdistyy herkkä, maalausmainen viiva. Kymmenvuotisen uransa aikana hän on perehtynyt ja käyttänyt laaja-alaisesti erilaisia lasintekemisen tekniikoita saavuttaen näin omaleimaisen ja tunnistettavan käsialan suomalaisessa taidelasikentässä. Hänen töitään on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä niin Suomessa kuin Euroopassa. Remes asuu Karkkilassa.
www.helmiremes.com
Panu Ruotsalo
Panu Ruotsalo on Billnäsissä työskentelevä kuvataiteilija. Ruotsalon esittämistapa on kaksikymmenvuotisella urallaan vaihtunut värikylläisestä ja paikoin ekspressiivisestä esittämistavasta vähäeleisempään ja monokromaattisempaan suuntaan. Hän on perehtynyt yhä enemmän tunteiden ja tuntemusten kuvaamiseen, näkymättömien asioiden esille tuomiseen ja muodon antamiseen muodottomille, abstrakteille asioille. Ruotsalo on yksi kutsuituista taiteilijoista Tammisaareen 2023 avattavan uuden nykytaiteen museon avajaisnäyttelyyn.
www.panuruotsalo.com
ENTER ry:n digiopastus on avointa ja maksutonta kaikille senioreille. Opastus on henkilökohtaista ja siinä edetään rauhallisesti, opastettavan omaan tahtiin.
Opastajina toimivat ENTER ry:n perehdyttämät vapaaehtoiset vertaisopastajat, jotka ovat itsekin ikäihmisiä.
Parillisten viikkojen tiistaisin klo 11-14:
4.10., 18.10., 1.11., 15.11. ja 29.11.
Parillisten viikkojen perjantaisin klo 13–15
21.10., 4.11., 18.11., 2.12. ja 16.12.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2970 tai karjaan.kirjasto@raasepori.fi
Pohjan kirjasto
Parittomien viikkojen tiistaisin klo 11–14:
27.9., 11.10., 25.10., 8.11. ja 22.11.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2980 tai pohjan.kirjasto@raasepori.fi
Tammisaaren kirjasto
Parillisten viikkojen perjantaisin klo 10–12:
23.9., 7.10., 21.10., 4.11., 18.11. ja 2.12.
Ajanvaraus opastuksiin kirjastosta:
p. 019 289 2950 tai kirjasto@raasepori.fi
Opastukset toteutetaan yhteistyössä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n kanssa.
Tästä klikkaamalla siirryt Enterin kotisivuille (avautuu uudessa selainikkunassa).
Torstaina 4. elokuuta noin 39 500 kirjaa ja muuta laina-aineistoa oli siirretty Nils Grabbenkadulta uuteen Fokus-kulttuuritaloon (Laaksokatu 4), jossa uusi kirjasto sijaitsee. Jo perjantaina 5.8. kaikki lainamateriaali oli uudessa kodissa. Jäljelle siirrettäväksi jää vielä m.m. tietokoneita.
Muutto on edennyt vaivatta
Muutto on sujunut todella hyvin, sanoo Ann-Kristin Nylund, vastaava kirjastonhoitaja Karjaalla. Sää on ollut puolellamme kuumuudesta huolimatta. Kirjaston henkilökunta kiittää Muuttohaukat-muuttoyritystä tehokkaasta urakasta.
Nyt on jäljellä vaativin työ eli hyllymetrien käsittely. Paljon hienosäätöä on jäljellä ennen kuin kokoelma on sijoitettu esille näyttävimmällä tavalla. Kun materiaali on paikallaan, myös palvelu ja lainaus tapahtuu sujuvasti.
Karjaan kirjasto pyritään avaamaan 22. elokuuta. Kirjaston tilat ovat kahdessa kerroksessa, ja sinne pääsee helposti pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella.
Uudet tilat – tutut palvelut
Kirjastosta löytyy kaikki tutut palvelut kuten sanomalehdet, tietokoneet, tulostus, kopiointimahdollisuus jne. Uutuutena kirjastossa on omatoimipalvelu, eli kirjastoon pääsee sisään vaikka henkilökunta ei ole paikalla. Lainaus tapahtuu lainaautomaatin kautta. Lue lisää tästä Raaseporin kirjastojen omatoimipalvelun toiminnasta. Katso myös päivitetyt aukioloajat kotisivuiltamme.
Kysymyksiä voi laittaa sähköpostitse karjaankirjasto@raasepori.fi
Tykkää kirjaston Facebook-sivuista: Raseborgs stadsbibliotek – Raaseporin kaupunginkirjasto
Seuraa kirjaston instagram: bibliotekeniraseborg
Tykkää Fokustalon Facebook-sivuista: FOKUS Karis Karjaa
Seuraa Fokustalon instagram: fokuskariskarjaa
The best of EFK
Ekenäs Fotoklubb
Muistathan myös FOTOEXPO tilaisuuden, joka järjestetään lauantaina 20.8. Tammisaaren kirjastossa. Tässä tapahtumalinkki, josta löydät lisätietoa: https://fb.me/e/1KCvjTw4T
Galleria Perspektiivi (Raaseporintie 8 ) on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la-su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Tule nautiskelemaan klassisesta musiikista kesäisessä Raaseporissa 4.-7.8.!
Tarjoamme jälleen monipuolisen & korkealaatuisen ohjelmiston klassisen musiikin ystäville.
Kurkista ohjelma kokonaisuudessaan täältä:
https://finnchamber.fi/fi/tammisaari/#ohjelma
Lippuja on vielä saatavilla kaikkiin konsertteihin:
https://www.lippu.fi/artist/ekenas-sommarkonserter/
Lämpimästi tervetuloa!
Suhde tilaan on keskeistä Janne Kaarlehdon abstrakteissa maalauksissa, vaikka ne eivät olekaan sidoksissa tiettyyn ympäristöön. Kaarlehto on kiinnostunut sisäkkäisistä tiloista, siitä kuinka erilaisia kouriintuntuvia miljöitä voi käyttää osana taiteellista ilmaisua. Kun maalaus asetetaan esille tietyssä paikassa – kuten nyt Gamla Bastunissa Tammisaaressa – tulee katsomistapahtumaan vielä jotakin lisää: taiteen paikkakohtainen ulottuvuus.
Avoinna ti-su klo11-15 tai sopimuksen mukaan.
Avajaiset lauantaina 30.7. klo 12 – 18.
Osoite: Länsivalli 11
Lämpimästi tervetuloa!
Syksystä 2022 alkaen alle 15-vuotias käyttäjä, joka haluaa käyttää Raaseporin omatoimikirjastoa, tulee olla perehtynyt käyttösääntöihin sekä hakenut kirjastosta käyttöoikeudet huoltajan avulla.
Kirjaston uusiin tiloihin pääsee pian itsenäisesti sekä Mustiossa että Karjaalla. Raaseporin kirjastoissa astuu voimaan tärkeä mukautus omatoimikirjastojen käyttämiseen liittyen koskien alle 15-vuotiaita. Alle 15-vuotiaan käyttöoikeuksia hakee kirjastosta huoltaja, joka vastaa kirjaston käytöstä. Käyttöoikeuksia koskeva lomake täytetään kirjastossa. Lue lisää Raaseporin omatoimikirjastojen käyttösäännöistä tästä.
Kun Mustion lähikirjasto muuttaa uuteen koulukeskukseen Askersiin 16. elokuuta 2022, sinne pääsee sisään tiettyinä aikoina, vaikka henkilökunta ei olisi paikalla.
Myös Karjaan kirjasto muuttaa syksyn aikana uusiin tiloihin kulttuuritaloon osoitteessa Laaksokatu 4 (Karjaan kirjasto on suljettuna muuton ajan 25.7.–21.8.). Kuten Mustiossa, Karjaallekin pääsee sisään kirjastoon vaikka henkilökunta ei ole paikalla.
Oven avaamiseen tarvitset voimassa olevan kirjastokortin ja PIN-koodin. Lainaus tapahtuu lainaautomaatissa.
Tenholan lähikirjaston omatoimiajat muuttuvat
Tenholan omatoimiajat ovat 15.8.2022 alkaen seuraavat:
Maanantai–torstai klo 8–19
Perjantai–sunnuntai klo 8–17
Henkilökunta on paikalla maanantaisin klo 15–19 ja keskiviikkoisin klo 9–11.
Myös alle 15-vuotias joka haluaa käyttää Tenholan kirjastoa omatoimisesti tulee olla perehtynyt käyttösääntöihin sekä hakenut kirjastosta käyttöoikeudet huoltajan avulla.
Valitse itsellesi varaustunnus – esimerkiksi lemmikkisi nimi
Varausten löytämisen helpottamiseksi saat mielellään valita varaustunnuksen. Varaustunniste on numerosarja, joka muodostuu automaattisesti, tai nimimerkki, jonka itse valitset. Sen avulla löydät jatkossa varauksesi varaushyllystä. Tunnisteen vaihtamista voi pyytää verkkokirjastossa tai asiakaspalvelussa. Tunnus näkyy myös sähköposti-/tekstiviestissä jonka saat kun varauksesi on noudettavissa. Huomaa, että kortti johon varaus on tehty täytyy olla se jolla lainaat varausta automaatilla.
Muistilista omatoimikirjastossa asioimiseen
- Voimassa oleva Helle-kirjastokortti
- 4-lukuinen PIN-koodi liitettynä korttiin
- Varaustunnus jotta löydät varaamasi aineisto varaushyllystä (muista että kortti johon varaus on tehty täytyy olla se jolla lainaat varausta automaatilla)
- Alle 15-vuotiaan omatoimikirjaston käyttöoikeus tulee olla voimassa. Raaseporin omatoimikirjastojen käyttösäännöt
Kesäkonsertti -show Aarne Alligaattori & Viidakkorummun kanssa 14.8 klo. 14-15. He viihdyttävät koko perhettä uusilla ja vanhoilla viidakkoherkuilla, hyvillä ja huomaavaisilla vitseillä ihanassa ympäristössä kesäisessä Tammisaaren kaupungissa.
Aarne Alligaattori on niittänyt mainetta kaikissa Pohjoismaissa sekä Youtubessa yli 120 miljoonalla katselukerralla. Yhtye on esiintynyt myös Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa suurella menestyksellä. Älä missaa heitä livenä.
Liput ennakkomyynnissä / sisäänpääsy 15 € / henkilö. Alle 2-vuotiaat lapset ilmaiseksi.
Lippuja myydään osoitteessa www.netticket.fi ja Luckanista Karjaalla, Kulturhuset Kareliasta Tammisaaressa konserttiviikolla 3.-6.8. ja Österbyn kioskista päivittäin klo 11-21.
Lippuja on rajoitettu määrä sisäänkäynnillä, suositellaan ostamaan ennakkoon.
Sateen sattuessa bussikuljetus on saatavilla ulommalta parkkipaikalta (Villa Schildt) sillalle ja takaisin konsertin jälkeen. Jättäkää autonne Villa Schildtin ulommalle pysäköintialueelle.
Info: rogga@scendraget.fi tai 040-5911712 www.scendraget.fi.
Järjestäjä: Raseborgs Kulturförening r.f.
Lauantaina 6. elokuuta on Tammisaaren kesäkonsertin CARPE DIEM! päivä alkaen klo 10.00 Tammisaaren Raatihuoneen torille Suomen Kamariorkesterin vaskipuhaltajaat kanssa. (vapaa pääsy)
Klo. 11.00 ohjelma jatkuu Villa Skeppetissä, jossa Jennifer Dahlqvist kertoo kirjailijasta ja teoksesta, Göran Schildt: Daphne ja Apollon (1952). Suomen Kamariorkesterin kvartetti Benjamin Brittenin Phantasy Quartetin edessä. Liput Lippu.fi:n tai Luckan Raseborgin kautta alkaen 11,50 €. (Ei myyntiä ovelta)
Klo. 14.00 ollaan taas Tammisaaren kirkossa festivaalin taiteellisen johtajan Jan Söderblomin viulusolistina ja Folke Gräsbeckin kanssa pianolla. Konsertin aikana kuullaan seuraavat teokset: Lili Boulangers D’un matin de printemps, Stravinskyn Dithyrambe ja Rautavaaras Dithyrambos. Lopuksi César Franckin sonaatti viululle ja pianolle A-duuri. Liput Lippu.fi:n tai Luckan Raseborgin kautta alkaen 22,50 € (Ei myyntiä ovelta)
16.00 Virpi Suutarin ohjaama elokuva ”Aalto” esitetään Bio Forumissa. Ennen elokuvaa säveltäjä Sanna Salmenkallio kertoo musiikistaan Aalto-elokuvassa. Liput ja lisätiedot: Bio Forum
Festivaali päättyy sunnuntaina 7.8 klo 10 Musiikkijumalanpalveluksella Tammisaaren kirkossa.
Mukana kvartetti Suomen Kamariorkesterista.
Lisätietoa konserteista ja solisteista: Tammisaaren Kesäkonsertit – Suomalainen Kamariorkesteri (finnchamber.fi)
Karjaan kirjasto on suljettu 25.7.–21.8.2022 muuton vuoksi. Laina-aikaa on pidennetty niin, että eräpäivä on aikaisintaan 22.8., eikä myöhästymismaksuja kerry tänä aikana. Voit tarkistaa sekä uusia lainasi osoitteessa https://helle.finna.fi
Myös Karjaan kirjastoon tulevat varaukset keskeytetään edellä mainituksi ajaksi. Karjaan kirjaston asiakkaat voivat noutaa varauksensa jostain muusta Helle-kirjastosta, esim. Pohjan tai Tammisaaren kirjastosta. Voit valita, mistä kirjastosta noudat varauksesi, kun teet varauksen verkkokirjastossa. Myös jo tehtyjen varausten noutopaikan voi vaihtaa verkkokirjastossa, kunhan varaus ei ole vielä ehtinyt kuljetukseen.
Lainoja voi toistaiseksi palauttaa Nils Grabbenkatu 5:n palautusluukun kautta.
Ota yhteyttä kirjastoon sähköpostitse kirjasto@raasepori.fi tai puhelimitse 019 289 2950 (Tammisaari), jos sinulla on kysyttävää lainojen uusimisesta, palautuksista tai varauksista.
Karjaan kirjasto avaa ovensa uudessa osoitteessa Laaksokatu 4 maanantaina 22.8.2022 klo 12.00.
Karjaan kirjastoissa on syksystä lähtien myös omatoimipalvelua, lue lisää aiheesta tästä linkistä.
Perjantain konsertissa 5.8 Tammisaaren kirkossa vierailevat Suomen Kamariorkesteri, johtaja Jan Söderblom ja viulistit Eriikka Maalismaa ja Kasmir Uusitupa. Konserttiohjelma sisältää Olivier Messiaenin L’Ascension: IV Prière du Christ montant versus Père och Anna Clynes Prince of Clouds ja Andrea Tarrodin Paradisfåglar II. Konsertin päättää Rautavaaran Cantus Arcticus.
Perjantai 5.8 klo. 19 Tammisaaren kirkko
Suomalainen kamariorkesteri, joht. Jan Söderblom, Eriikka Maalismaa, viulu, toisen viulusolistin nimi ilm. myöhemmin
Olivier Messiaen: Ylösnousemus (L’Ascension): Osa nro 4, Kristuksen rukous hänen noustessaan Isänsä tykö
Anna Clyne: Prince of Clouds
—
Andrea Tarrodi: Paradisfåglar II
Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus op. 61
Liput Lippu.fi & Luckan Raseborg 48,50 € (Ei myyntiä ovelta)
Lisätietoa konserteista ja solisteista: Tammisaaren Kesäkonsertit – Suomalainen Kamariorkesteri (finnchamber.fi)
Torstain ensimmäisessä konsertissa Igor Stravinskyn teoksen Apollon musagète jälkeen Förklädd gud esittää Lars-Erik Larsson, Suomen Kamariorkesteri ja solistit Helena Juntunen, sopraano ja Gabriel Suovanen, baritoni. Lisäksi Kamarikuoro Key Ensemble ja Stina Ekblad kertoja. Claude Debussyn Syrinx-teoksessa huilusolistina toimii Suomen Kamariorkesterin pitkäaikainen jäsen Hanna-Kaarina Heikinheimo.
Torstai 4.8. klo 19 Tammisaaren kirkko
Suomalainen kamariorkesteri
joht. Jukka-Pekka Saraste & Jan Söderblom
Hanna-Kaarina Heikinheimo, huilu, Helena Juntunen, sopraano, Gabriel Suovanen, baritoni, Stina Ekblad, kertoja, Key Ensemble
OHJELMA:
Claude Debussy: Syrinx
Igor Stravinsky: Apollon musagète
—
Lars-Erik Larsson: Förklädd gud op. 24
Konsertin kesto n. 2 h
Liput Lippu.fi & Luckan Raseborg 48,50 € (Ei myyntiä ovelta)
Lisätietoa konserteista ja solisteista: Tammisaaren Kesäkonsertit – Suomalainen Kamariorkesteri (finnchamber.fi)
Tule juhlimaan Helene Schjerfbeckin syntymäpäivää ja kuvataiteen päivää Tammisaareen kirkolle. Schjerfbeck-sviitin ensiesitys klo 12.30: Roland Junell yhtyeen kanssa. Piirustus ja maalaustyöpajat kirkkopuistossa klo 13-16. Kirjeiden luenta Helenen kanssa Raaseporin museossa klo 14.30 ruotsiksi ja klo 15.30 suomeksi. Raaseporin museoon on ilmainen sisäänpääsy päivän aikana (klo 11-17). Cafe Schjerfbeck on avoinna koko päivän klo 9-18.
Kirjastot ovat siirtyneet kesäaikaan: tarkistathan kesän aukioloajat verkkosivuilta tai kirjastosta. Seuraa meitä myös somessa; Facebook sekä instagram. Linkki verkkokirjastoon.
- Kirjastokortillasi voi olla rekisteröitynä jopa 100 lainaa
Kesälukeminen ei lopu kesken. Lomalla on aikaa nauttia kirjoista, äänikirjoista, lehdistä, elokuvista, peleistä ja musiikista. Voit lisäksi lainata mukaasi mm pelivälineitä sekä lautapelejä. - E-lainat eivät vie tilaa matkalaukusta
E-kirjasto on auki ympäri vuorokauden. Voit lainata kirjoja, äänikirjoja, musiikkia ja elokuvia, olitpa kaupungissa tai mökillä, rannalla tai sisätiloissa. Tästä löydät linkkejä e-aineistoihin. - Muista uusia lainasi lomallakin
Omien lainojen uusiminen kannattaa muistaa lomallakin: se on helppoa mistä päin maailmaa tahansa. Tarvitset Helle Finna-verkkokirjastossa uusimista varten kirjastokortin numeron ja pin- koodin. Kirjaudu omiin tietoihisi ja uusi kaikki lainasi parilla klikkauksella. Lainat voi uusia kuusi kertaa, jos niistä ei ole varauksia. Voit myös lähettää uusintapyyntösi sähköpostilla tai soittaa meille. - Jos et pääse noutamaan varauksia lomasi aikana, kirjaudu Helle Finna-verkkokirjastoon ja lukitse varauksesi määräajaksi ja aktivoi varaus uudelleen, kun olet taas paikalla. Et menetä paikkaasi varausjonossa. Jos varaus on jo matkalla tai noudettavissa, ota yhteyttä kirjastoon.
- Käytä virtuaalista kirjastokorttia
Verkkokirjaston asiakastiedoista löytyy kirjastokorttisi viivakoodi. Voit käyttää sitä asiakaspalvelussa henkilötodistuksen kanssa. - Muista myöhästymismaksut
Myöhästymismaksut kaikissa Helle-kirjastoissa on 15 senttiä päivässä / aineisto ja noutamattomasta varauksesta peritään 1 €. - Maksa verkossa
Voit maksaa yli 2 euron maksut myös verkossa. Kirjaudu Helle-Finna-verkkokirjastoon, etsi asiakastiedoistasi Maksut-välilehti ja noudata ohjeita. - Yhteystiedot ajan tasalla
Tarkista kirjastokäynnin yhteydessä että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Kirjastot eivät saa automaattisesti tietoa osoitteen- ja muiden yhteystietojen muutoksista.
Tammisaaren Kesäkonsertit on Suomalaisen kamariorkesterin tunnetuin ja suosituin tapahtuma. Orkesterin taiteellisen johtajan Jan Söderblomin suunnittelemissa konserteissa nautitaan musiikkielämyksistä ja elokuisista illoista tunnelmallisessa Tammisaaressa.
Liput Lippu.fi ja Luckan Raasepori. Huom! Konsertteihin ei myydä lippuja ovelta. Lippupisteen verkkokauppa myy lippuja konserttein alkamisaikaan asti.
Lue lisää: Tammisaaren Kesäkonsertit – Suomalainen Kamariorkesteri (finnchamber.fi)
Kysely Länsi-Uudenmaan kylien asukkaille – kylien kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelutAsutko kylässä Länsi-Uudellamaalla? Millaisia kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita sinä kaipaat asuinpaikallesi?
Linkki kyselyyn: https://forms.office.com/r/qTkAJZziHk
Vastaajien kesken arvotaan 3 kappaletta 50 euron arvoista lahjakorttia. Voittajat voivat valita mielensä mukaan Lippu.fi-lahjakortin, Jätskiauto-lahjakortin tai lahjakortin Uudellamaalla toimivaan taidelainaamoon tai museokauppaan (ei Helsinki, Vantaa ja Espoo). Arvonta suoritetaan kyselyn päätyttyä. Jos haluat osallistua lahjakortin arvontaan, lisää yhteystietosi lomakkeen lopussa olevaan kenttään. Emme käytä henkilötietoja muuhun kuin arvonnan suorittamiseen. Kyselyyn voi myös vastata nimettömänä.
Kyselyn toteuttaa Uudenmaan Kulttuuri kylässä -hanke, jonka tavoitteena on kehittää kylien kulttuuripalveluita, luoda uudenlaista kulttuuritoimijoiden yhteistyötä ja tarjota työllistymismahdollisuuksia alueella asuville taiteilijoille. Kysely kattaa Länsi-Uudenmaan kaikki kunnat ja niiden kylät ja haja-asutusalueet.
Vastauksesi on tärkeä – kiitos ajastasi!
Tutustu lisää Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävään nettisivuilla: https://www.porvoo.fi/kulttuuri-kylassa Arvonnan säännöt ja tietosuojaseloste on julkaistu sivustolla.
”Suomalaisten puut arjessa ja ajatuksissa” – kirja joka kertoo aineellisesta sekä henkisestä suhteestamme kotimaisiin puulajeihin ennen ja nyt.
Kåre Pihlström – metsänhoitaja, joulukuusien kasvattaja sekä kirjailija vierailee Bromarvin kirjastossa lauantaina 11.6. klo 13.
Vapaa pääsy, tilaisuus on kaksikielinen.
Järj.: Bromarf Biblioteks Vänner rf
Näyttely Billnäsin ruukista
Näyttely kertoo Billnäsin ruukin lähes 400-vuotisesta historiasta ja havainnollistaa miten ruukkimaisema on vuosisatojen kuluessa muuttunut. Näyttelyn julisteet löydät myös infokyltteinä Billnäsin ruukista, jossa ne muodostavat historiallisen kävelyreitin. Tervetuloa tutustumaan myös paikan päälle.
Infokyltit ja näyttely ovat osa Kulttuurivalli-nimistä projektia, joka pyrkii nostamaan esiin Raaseporin seudun historiaa. Projektista vastaavat historioitsijat Kim Björklund ja Aapo Roselius.
Projektia ovat tukeneet Sparbanksstiftelsen i Karis-Pojo & Svenska kulturfonden
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la-su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Maanantaina 6.6. Tenholan kirjastossa ei ole henkilökuntaa paikalla. Omatoimikirjasto toimii normaalisti. Tiistaina 7.6. ja keskiviikkona 8.6. kirjasto on kokonaan suljettu kirjastojärjestelmän uudistustöiden vuoksi. Myös Helle-verkkokirjaston palvelut ovat silloin pois käytöstä.
Kaikkia sulkuajalle osuneita eräpäiviä ja varausten viimeisiä noutopäiviä on siirretty eteenpäin.
Raaseporin kaikki kirjastot ovat suljettuina tiistaina 7.6. ja keskiviikkona 8.6. kirjastojärjestelmän uudistustöiden vuoksi. Myös Helle-verkkokirjaston palvelut ovat silloin pois käytöstä.
Kaikkia sulkuajalle osuneita eräpäiviä ja varausten viimeisiä noutopäiviä on siirretty eteenpäin.
Tammisaaren kirjaston 1. kerros on auki klo 9–16.
40-vuotisjuhlanäyttely
Karjaan Taideyhdistys
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Raaseporin tapahtumat RATA ry on järjestänyt Raasepori Pridea vuodesta 2018. Tule suunnittelemaan Pridea ja muita tapahtumiamme, mutta ennen kaikkea tule mukaan tapaamaan ratalaisia ja hengailemaan!
Virve kertoo tämän vuoden Pridestä ja kuinka siihen pääsee mukaan.
Janne Junttila kertoo uudesta valotapahtumasta Mustion linnan puistossa, mukaan halutaan vapaaehtoisia.
Minna Parkkonen näyttää, miten tehdään ”radikaaleja ristipistoja”.
Nathalie Sallegren näyttää, miten kuva ja musa innoittavat aloittamaan kirjoitusharrastuksen, Nathalie aloittaa uuden klubin Karjaalla.
Tutustutaan, napostellaan tarjottavia, nautitaan skumpasta ja klo 22 eteenpäin on luvassa Euroviisukatsomo! Paikkana Järjestötila Agora, Keskuskatu 59, Karjaa.
Lue lisää ja ilmoittaudu täältä: https://www.raaseporissa.fi/tulemukaan
Tammisaaren ja Karjaan kirjastot sulkee klo 13 keskiviikkona 25.5.2022 henkilökunnan koulutustilaisuuden takia.
Helatorstaina 26.5.2022 Raaseporin kirjastot ovat kiinni.
Anastasia Sviridenko, Pro Artibuksen residenssitaiteilija Solidarity Residency ohjelman kautta Snäcksund Torpassa, pitää näyttelyn Galleria Perspektiivissä Tammisaaressa 9.5.–14.5.2022
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
NETWORK NOMAD -näyttely on pieni visuaalinen essee, joka heijastelee nuoren miehen tilaa hybridisodan aikakaudella. Näyttelyn epigrammi on otettu T. S. Eliotin runosta The Waste Land, jolla on keskeinen rooli englanninkielisessä modernissa runoudessa.
Tämä teos on laajasti tunnettu siirtymistä satiirista profetiaan; äkillisistä muutoksista puhujassa, paikassa ja ajassa sekä keskeisessä kauhun tunteessa, jonka ei pitäisi rasittaa lukijaa. Eliotin runo perustuu Graalin maljan legendaan – mikä tahansa vaikeasti tavoitettava kohde tai erittäin merkittävä päämäärä. Näyttelyn keskiössä on juokseva Network nomad -hahmo. Taiteilija käyttää tulostettuja potretteja ystävistään sosiaalisesta mediasta, uusia kuvia Ukrainan sodasta, henkilökohtaisia esineitä tulosteina kulttisarjasta sekä piirustuksia pohtien mitkä näistä eivät ole kontrolloituja ja sensuroimattomia. Onko yksityisyydelle tilaa maailmassamme juuri nyt? Ja mikä on päämäärämme?
What are the roots that clutch, what branches grow
Out of this stony rubbish? Son of man,
You cannot say, or guess, for you know only
A heap of broken images, where the sun beats,
And the dead tree gives no shelter, the cricket no relief,
And the dry stone no sound of water. Only
There is shadow under this red rock,
(Come in under the shadow of this red rock),
And I will show you something different from either
Your shadow at morning striding behind you
Or your shadow at evening rising to meet you;
I will show you fear in a handful of dust.
T. S. Eliot, The Waste Land
Pro Artibus -säätiö tekee yhteistyötä HIAP – Helsinki International Artist Programmen ja Frame Contemporary Art Finlandin kanssa tukeakseen Ukrainassa käynnissä olevan sodan vuoksi pakenevia ukrainalaisia taiteilijoita tarjoamalla Snäcksund Torppaa hätäasunnoksi.
LAJITOVERI – work in progress, osa 1.
Kahden taiteilijan ja lajitoverin rinnakkaista työskentelyä.
Taiteilijat Membir Hamilton ja Lehmus Murtomaa työskentelevät 2.5-6.5 Galleria Perspektiivissä.
Olet tervetullut osallistumaan heidän prosesseihin, tarkkailemaan heidän työtään tai vaan oleskelemaan tilassa.
Työ tapahtuu päivittäin ainakin klo 12-16 välillä, teetä tarjolla.
Työtä ovat tukeneet Koneen Säätiö sekä SKRn Uudenmaan rahasto.
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
It fell on a summer´s day – Shakespearen ajan rakkauslauluja
Thomas Campion (1567-1620), John Dowland (1563.1626), Thomas Morley (1557-1602)
Anna Villberg sopraano, Pentti Hildén renessanssiluuttu ja laulu
KONSERTTI SIGURD SNÅRESALI Tammisaari 18.5. klo 18.00
Liput 20€, myynnissä ovelta (käteinen tai mobilepay). Kahvitarjoilu väliajalla.
1500-1600 lukujen englantilaisessa laululyriikassa rakkaus esittäytyy koko laajuudessaan, auvoisasta ihastuksesta intohimon kautta eron katkeraan pettymykseen ja epätoivoon. Paimenrunoudessa kesäinen luonto tarjoaa lukemattomia vertauskuvia rakkauden tunnoille sekä maiseman missä valo ja varjot vaihtuvat.
Anna Villbergin kaunis ja ilmeikäs sopraano on kuin luotu näiden laulujen taipuisaan sävelkieleen; hänen lauluaan voi ihastella monessa eturivin lauluyhtyessä kuten Lumen Valossa ja Giardino Novossa. Hän on valmistunut Sibelius Akatemiasta ja hänen päätyönsä on klassisen laulun lehtorina Vantaan musiikkiopistossa.
Luuttu oli 1500 luvun varsinainen muotisoitin, jota jokaisen arvonsa tuntevan herrasmiehen tuli osata soittaa. John Dowland oli tämän soittimen todellinen mestari ja hänen kappaleitaan löytyy jopa Pietari Brahelta säilyneestä nuottikirjasta. Hänen ainutlaatuinen luuttumusiikkinsa ja luuttulaulunsa sai alunperin kitaristiksi Sibelius Akatemiassa kouluttautuneen Pentti Hildénin antautumaan luutunsoitolle ja luuttulauluille.
Ennakkoilmoittautuminen kesäuimakouluun 2022 tapahtuu torstaina 5.5 klo 13.00 lähtien tämän linkin kautta tai puhelimitse 019 289 2191; 019 289 2192.
Tarkista tiedoista alla, että valitsette oikean tason ennen kuin ilmoitatte lapsenne uimakouluun.
Taso 1 / Alkeis
Aloittelijoille, uimataidottomille ja lapsille, jotka eivät aiemmin ole osallistuneet uimakouluun.
Allas: lasten (terapia)
Tavoite= uida 10 m (vat,vet, alkeis)
Taso 1 / varhaistaito
Aloittelijoille, jotka ovat tottuneet veteen, osaavat uida/liukua pari metriä tai jotka ovat osallistuneet alkeisuimakouluun aiemmin.
Allas: lasten ja terapia
Tavoite: uida 10 m (alkeis)
Taso 1 / 10 m ryhmä
Osaa uida 10 m
Allas: terapia ja iso allas
Tavoite = oppia uimaan vähintään 25 m isossa altaassa (harrastusmerkki)
Taso 2
Osaa uida isossa altaassa (harrastusmerkki)
Allas: terapia ja iso allas
Tavoite = 200 m ja 2 uimatapaa oikealla tekniikalla (taitomerkki, tekniikkamerkki)
Taso 3
Uimataitoisille
Allas: iso allas
Tavoite = kandidaatti, maisteri, priimusmaisteri
Raaseporin kaupunki suunnittelee Tammisaaren uimahallin peruskorjausta ja kerää nyt käyttäjien näkemyksiä uimahallin palveluista. Kyselyyn vastataan nimettömänä ja vastaaminen kestää noin 5 minuuttia.
Mielipidekysely suljetaan maanantaina 2.5.2022 klo 23.59. Voit myös vastata kyselyyn paperilla uimahallissa, jolloin vastausaika päättyy 2.5.2022 klo 21.00, jolloin uimahalli sulkeutuu siltä päivältä.
Rekisteröidyt yhdistykset, joiden kotipaikka on Raasepori ja jotka haluavat käyttää kaupungille kuuluvia tiloja toimintoihinsa, voivat jättää kirjallisen hakemuksen.
Yhdistykset, jotka haluavat vuokrata tilaa suureen kertaluontoiseen tapahtumaan, on mieluiten jätettävä hakemus kuusi kuukautta ennen tapahtuman alkua.
Hakemus tehdään näiden linkkien kautta viimeistään 30.4.2022 klo 12.00.
https://app.assently.com/t/42jxej (organisaatiot)
https://app.assently.com/t/bkv5az (yksityishenkilöt)
Karjaan kirjasto on poikkeuksellisesti auki tiistaina 12.4.2022 klo 11–16 vähäisen henkilökunnan takia.
Tarjolla on iskelmää, poppia ja rockia sekä svengaavia kappaleita! Jannike on vieraileva solisti tavan mukaisesti. Bändi lupaa täyteisen illan aina tanssista, yhteislauluun ja hyvään showmeininkiin! Nyt otetaan takaisin kaikki Coronan vuoksi menetetty, sanoo basisti Kjell Ekholm!
Santa Fé vastaa ravintolatoiminnasta.
Ovet avataan kl 19.30. Bändi aloittaa kl 21.00
Liput: 27 € sisältäen palvelumaksun
Järjestäjä:
www.scendraget.fi
www.perfectmondaygroup.net
Kansalaisopisto esittää:
Kuvataide 1.-10.4.
Käden taidot 12.-21.4.
Kuvataidekoulu 23.-29.4.
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Tänä vuonna Tammisaaren kirjasto täyttää 160 vuotta. Kirjasto on kerännyt muistoja joita te kävijät yhdistävätte kirjastoon. Lue muistot alta!
MUISTOJA
Muistan lapsena käynnit vanhassa kirjastossa, kirjojen hajun ja kaakeliuunin lämmön, sekä valtavan kokoisen pöydän täynnä lehtiä. Mielestäni oli uskomattoman jännittävä paikka. 5 ja 6 luokkalaisina kokoonnuimme usein luokkakavereitten kanssa musiikkihuoneeseen – mukavia muistoja. – Heidi Björk, 52
MINNEN
Där lånade jag böcker när jag hade börjat läsa . Så det är 70 år sen det hände ! – Birgit Bergkvist
—
Att lära sig läsa och få tillgång till böckernas värld i min barndom var stort. Att besöka biblioteket och få välja bland alla böcker den känsla var ännu större. Tyvärr blev min läshunger reducerad av att jag bara fick låna sju böcker i veckan. Boken som fortfarande finns i minnet var Titanic undergång. Året var 1946 och jag var sju år. – Berit Skogs
—
Vad jag minns?ja bland annat doften av böcker som välkomnade en så fort man steg in i bibblan”och sen minns jag att skyltarna där det stod att man inte fick prata högt..nej helst skulle man viska ifall man hade någon annan med sig..minns även det knarrande golvet.. och den varma och lugna stämningen som rådde på den tiden – Monica Kaisla
—
Då jag var liten så hade de på Lördagar sagostund för barn. – Jan-Peter Sjöholm
—
Många fina minnen från både gamla och “nya” Bibban! I “nya” bibban kunde man lyssna på musik vid stolar med hörlurar eller inne i ett musikrum. Man valde bland skivorna och bibbatanten gav hörlurar och sa vart man skulle gå och sätta sig och så lade hon på musiken. – Birgitta Wall
—
Den stämning som rådde i gamla ribban i slutet av 50-talet och början av 60-talet var fantastisk. Rurik Rancken och hela personalen. bidrog till ett lugn och en förtätad koncentration på BOKEN. Speciellt minns jag stämningen i det lilla rummet till vänster efter långa bordet där man läste tidningar. Det lilla rummet var, tror jag, ett slags referensbibliotek, där fanns sköna fåtöljer och där satt oftast samma människor. Minns speciellt en man med en distinkt svart mustasch, han var alltid väldigt brunbränd och påminde till sitt väsen om David Niven. Hade för mig att han var något slags pensionerad officer, men jag kan ha helt fel. Stämningen i det rummet var tät, lugn och där rådde total tystnad, liksom i biblioteket i övrigt. Jag kan fortfarande förflytta mig i minnet till denna oas av vänlighet och koncentration. Biblioteket var en oerhört viktig plats och lade grunden till en egenskap jag har odlat vidare senare i livet: bokmalens. Respekten för boken och den koncentration den förutsätter lades där, tack för det! – Torbjörn Kevin, 70
—
Jag minns den behagliga tystnaden när man gick bland hyllorna på den mjuka heltäckningsmattan. Jag minns de stora balkarna i taket som man gärna hade klättrat på. Jag minns takfönstren där högt uppe. Jag minns grönväxterna i trappavsatsen som var som en liten djungel man hade velat utforska men aldrig vågade. – Kristoffer, 41
—
Jag har ett minne av sagostunderna på biblioteket på 50-talet. Dom var visst på lördagarna och vi barn satt på golvet framför hen som läste. Speciellt kommer jag ihåg en sagostund då Tove Jansson läste Muminberättelser.
—
Jag satt alltid på bibban och gjorde läxorna efter skolan (högstadiet & gymnasiet). Bodde man på landet fick man vänta tills den enda bussen för dagen gick, så då var bibban ett bra ställe. Och alltid fastnade det en och annan bok i handen också, förutom läxböckerna!
—
Bokbussen kom till skolan (Box, indragen för länge sen) och alla vi småttisar travade iväg och kom tillbaka bärande på stora bokhögar. Långt var det också, när man hade korta ben, men massor med roliga böcker fanns det i bokbussen!
—
I det gamla bibbahuset av trä var jag skärrad, det kändes strängt. Nya bibban med sina öppna rum var mitt andra hem. Ringde nån hem till mej på trådtelefon svarades hon är på bibban.Sagostunder! LPskivor i hörsalens snurrfåtöljer! Läste mig genom barn och ung och sen vuxensidan. Kämpade från A, helt oguidat. Men smaken för böcker mättades inte. Idag jobbar jag som professionell läsare. – Mia Österlund, 53
—
Minns när man lyssnade på musik med hörlurarna i slutet av -80 talet! – Kim Tolonen, 44
—
Jag minns en gång när jag sökte en viss bok men den fanns inte biblioteket. Då sade den snälla tanten att hon själv har den hemma. Så jag fick låna den istället. På tal om service – Pigge Svenskberg, Fd tonåring
—
Jag minns när Ted Forsström och Kaj Korkea-Aho besökte Ekenäs bibliotek och pratade om sitt humorprogram Radio Pleppo. De bjöd på sång och mycket humor 🙂 Året var 2007. – Edvin, 32
—
Påbörjade folkskolans första klass -55. An efter man lärde sig läsa och skriva började jag besöka biblioteket. Vid slutet av 50-talet och början av 60-talet fanns i princip ingenting för barn och ungdom. Ingen TV, inga spel, ingen ledd verksamhet om intresserade mig som idrott, fotboll etc. Då styrde man sina steg till biblioteket. Där fanns ett stort urval av barn- och ungdomsböcker. Där satt man många kvällar med likasinnade. Speciellt kommer jag ihåg böckerna med barnen Hedenhös. Föreståndarinnan, redan en äldre dam fru Ginman övervakade allt och alla. Några missöden kommer jag inte ihåg. Det var en bra tid – 73 åring
—
Inget illa om ryttmästare Alf Fager, f.d. officer i tsarryska armén. När man på 60-talet besökte biblioteket, försvann s.g.s. alla besökare. Orsaken va enkel. Han åt så mycket vitlök att hela huset luktade vitlök, så där var omöjligt att vara – 73 åring
—
Jag brukade rutscha nerför backen till biblioteket. Rancken och fru Ginman satte undan alla nya ungdomsböcker till mig. – 72 åring
—
Ett bra och mysigt bibliotek – Linda, 20
—
Många fina minnen. Bland annat sagostunder(som barn), lån av bra böcker och filmer (VHS och DVD), samt då man fick läsa i biblioteket i lugn och ro till studentskrivngarna. – Alexander Hindrén, 26
—
Återvände 19.7.1947 fyllda 7 år från Sverige, efter 5 goda år som krigsbarn i Dalsland/Sverige på en liten bondgård. Enligt lagen skulle man som 7-åring gå i skola i Finland. Började i I klass i september 1947 i byggnaden i hörnet av Skillnadsgatan och Raseborgsvägen för Gertrud Hasselberg och också andra klass för henne i samma byggnad. Tredje klass gick jag i angränsande byggnad 1949 för den stränga läraren Lennart Ginman. Hoppade över fjärde klassen och flyttade till Ekenäs Samskola hösten 1950. Student 1959 efter 12 års skolgång.
Biblioteket på samma gård blev tidigt en trivsam miljö på kvällarna. I medlet på 1950-talet (själv redan 15) dök en trevlig farbror upp, Rurik Rancken, som hjälpte och sökte fram vad man önskade. Han blev som en vän, ända tills jag hösten 1959 lämnade staden för Hanken och ekonomstudier och därefter arbete på en revisionsbyrå. Under somrarna i slutet på 1960-talet lånade vi böcker, mest nog sagoböcker åt barnen för holmen i Ekenäs skärgård. Tänk, vi satt på holmen den 24 juli 1969 på kvällen och lyssnade på radio på den första månlandningen! Pojkarna var redan över 10 då det nya trivsamma biblioteket öppnade 1978. Då vi kom upp för att handla, dumpade vi de aktiva pojkarna på biblioteket, så kunde vi handla mat och byggnadstillbehör för reparationer och underhåll av sommarstugan. Dom trivdes där, och vi fick lugn och ro!
Åren går, och efter en 45 år lång parentes i Helsingfors, flyttade vi 2005 tillbaka till Ekenäs, nu som pensionärer. Det trivsamma biblioteket fanns kvar, och vi lånar böcker än idag!
Sven Sundström 81
—
Jag är så tacksam för att barnen (3 st) kunnat komma in här i mysiga, trygga atmosfären, för att t.ex. vänta på musiktimme eller göra läxor etc. En turvapaikka! Tack till hjärtliga bibliotekspersonalen! – 44 år
—
Ronja 11 år minns sagostunder och Just Dance-spel.
—
Astrid 11 år minns Halloween 2021.
—
Andrea 8 år minns första gången då hon lånade många böcker.
—
Den 11.3.2022 kom jag på dagsverk till bibban!!! Jag är ett stort bibbafan, och har älskat att läsa ända sen liten, så det var verkligen spännande att få jobba en hel dag på bibban! (Jobbade i 7 timmar) – Tovemarie, 12
—
Mitt första tydliga minne av Ekenäs bibliotek är från1982-1983. Rasebo daghem låg granne med biblioteket och vi förskolebarn kunde ibland få besöka bibban medan de yngre barnen hade vila efter maten. Då kände vi oss stora och nästan som riktiga skolbarn! – Karin Nyström, 45
Friday fun Tammisaaren uimahallissa perjantaisin klo 17.00-19.00.
Henkilökunta tuo isolle altaalle erilaisia kellunta- sekä uimavälineitä vesileikkeihin.
Oletko sinä Länsi-Uudenmaan kuntien yhteinen kulttuurituottaja?
Haemme määräaikaista kulttuurituottajaa 2.5.2022 alkaen työskentelemään Uudenmaan Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävän tuottajana Länsi-Uudenmaan kunnissa. Tarjoamme sinulle vaihtelevan työn, jonka avulla voit kehittää ammattitaitoasi ja saat mahdollisuuden verkostoitua laajasti Länsi-Uudenmaan kuntien kulttuuritoimijoiden kanssa.
Lue lisää:
Kulttuurituottaja – Porvoon kaupunki – Kuntarekry
Tammisaaren elokuvajuhlat järjestetään 25.-27.3.2022.
Tammisaaren elokuvajuhlat avataan perjantaina 25.3. kl.17.45 kotimaisella elokuvalla Pahanhautoja. Iloksemme saamme vieraiksemme näyttelijä Sophie Heikkilän, tuottaja Mika Ritalahden ja käsikirjoittaja Ilja Rautsin, jotka esittelevät elokuvan ja kertovat mm. elokuvan tekoprosessista sekä vastaavat yleisön kysymyksiin näytöksen jälkeen.
Bio Forumin ohjelmistossa on neljä Oscar-kilpailussa mukana olevaa elokuvaa. Parhaan kansainvälisen elokuvan palkinnosta kilpaileva norjalainen Världens värsta människa sekä mm. parhaan elokuvan palkinnosta kilpailevat Licorise Pizza, Coda ja Belfast.
Ruotsalaisista elokuvista valitsimme Jag är Zlatan, joka varmasti kiinnostaa ainakin urheiluyleisöä ja aasialaisia tuulahduksia tuo tullessaan japanilainen True Mothers ja kiinalainen Better Days.
Bio Forumissa esitetään 25.-27.3. kahdeksan pitkän elokuvan lisäksi kaksi dokumenttielokuvaa yhteistyössä Pro Artibuksen kanssa. Haru yksinäisten saari ja Tove ja Tooti Euroopassa näytösten jälkeen on mahdollisuus osallistua Galleri Elverketissa ilmaiseen, Juha-Heikki Tihisen opastukseen Kvinnor och kärlek -näyttelyssä.
Sunnuntaina 27.3. on tarjolla dokumenttielokuvien ystäville monta upeaa elämystä Kulttuuritalo Kareliassa. Päivä aloitetaan klo 10 upealla dokumentilla Neiti Aika, jonka jälkeen esitetään virolainen A year full of drama. Kareliassa saamme vieraaksemme kolme elokuvaohjaajaa Susanne Marins (Kintsugi – Artfilms About Loss) , Marjo Levlin (Ellipsis) ja Per-Ove Högnäs (Pommern – hundra år med en fraktseglare ja Vägen till bålet. Trolldomsprocessen på Åland), jotka esittelevät teoksiaan ja vastaavat yleisön kysymyksiin.
Vanheneminen – muistoja avioliitosta
Per-Erik Lönnforsin kirja Öppna Lådor (2021) sai alkunsa, kun hän uskalsi avata vaimonsa jättämän tiedoston tietokoneella. Tiedostoista löytyy vaimo Pearlin kirjoittamia tekstejä hänen elämän eri jaksoista. Per-Erik Lönnfors ja Ralf Friberg keskustelevat kirjasta maanantaina 11.4. klo. klo 18-19 Tammisaaren kirjastossa. Ohjelma on ensisijaisesti ruotsiksi.
Raaseporin kaupunginkirjasto ja Bokkalaset ovat tapahtuman järjestäjinä.
Höyheniä ja siipiä
Harriet Lindholmin akryylimaalauksia
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Kirjakekkerit 2022 – ohjelmisto
Keskiviikko 9.3. Pohjan kirjasto
klo 17.00 Kim Björklund: Kulttuurivalli Billnäsissä – Ruukkimaiseman kehityshistoriaklo
18 Kåre Pihlström: Suomalaisten puut – arjessa ja ajatuksissa
Torstai 10.3. klo 18, Pohjan kirjasto
Teatteri Hevosenkenkä: Kummituskekkerit
Lauantai 12.3. klo 10-16, Pohjan kirjasto
Kirjailijavierailut:
klo 11 Saara Kankaanrinta & Ilkka Herlin
klo 12 Anneli Kanto
klo 13 Meri Valkama
klo 14 Juha Itkonen
Haastattelijana kulttuuritoimittaja Pia-Maria Lehtola
Sanataidehaasteen palkintojenjako klo 15. Palkinnot jakaa Sanataidehaasteen tuomari Aleksis Salusjärvi.
HurjaPiruetin Ladyjen kahvila palvelee herkkusuita klo 10-15
Lasten ohjelmaa:
10-15 Nylands hantverk: Drop in askartelutyöpajoja.
10-14 Anita Johansson & Maikki Hartemo: Drop in satutunteja: Eelis-kissa satuja sekä suomen- ja ruotsinkielisiä lastenlauluja harmonikalla säestettynä
10-14 Luckan Raseborg: Arkistoetsivät/ Arkivdetektiver (kaksikielinen fi/sv)
10-15 Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys & Pohjankurun koti- ja kouluyhdistys: Avoimet ovet nuorisotila Uncanilla. Kierrätyskirjaonnenpyörä ja koti- ja kouluyhdistyksen kahvila
Haluatko Fiskars Village Art & Design Biennale 2022 rinnakkaisohjelmiin?
Fiskars Village Art & Design Biennale on tapahtumakokonaisuus, joka etsii uudenlaisia ajatuksia ja kokemuksia taiteen ja muotoilun alati uudelleen määrittyvistä liitoskohdista. Fiskars Village Art & Design Biennale kohtauttaa nykytaiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin ajankohtaisia kysymyksiä antaen tilaa uudelle ja yllättävälle.
Ohjelmiston yhteisöllisyys ja monitoimisuus varmistetaan kokoamalla alueen (koko Raasepori) taiteilijoiden, muotoiljioiden, gallerioiden ja työpajojen järjestämistä tapahtumista riemastuttavan moniääninen rinnakkaisohjelma. Mukaan voivat hakea monenlaiset poikkitaiteelliset tapahtumat: näyttelyt, näytökset, työhuonevierailut, taidekävelyt sekä esimerkiksi taiteilijaillalliset ja juhlat.
Haku on auki 6.3. asti. Lomakkeen ja lisätietoa löytyy täältä: Fiskars Village Art & Design Biennale (fiskarsvillagebiennale.com)
Mahdollisiin lisäkysymyksiin vastaa helena.fernstrom@luovi.com
Luovan työn tuotteistaminen – taide- ja kulttuurialan osaaminen palveluksi
Webinaari Zoom-alustalla /
Uudellamaalla asuvat ja toimivat taiteilijat ja luovan alan toimijat!
Tervetuloa webinaariin, jossa käydään monipuolisesti läpi luovan työn tuotteistamiseen liittyviä kysymyksiä, kuten tuotteen tai palvelutuotteen kehittämisen valmistelu, työkaluja ja menetelmiä, myyminen, brändäys, skaalaaminen, paketointi, hinnoittelu, markkinointi, yhteistyökuviot sekä taide- ja kulttuurialan palveluiden tuotteistamisen erityiskysymyksiä.
Kouluttajana ja valmentajana toimii taide- ja kulttuurialan yrittäjä ja palvelutuotekehittäjä Johanna Wahlbeck. Wahlbeckilla on pitkä kokemus ja osaaminen taide- ja kulttuurialalta. Kouluttajana ja valmentajana hän on perehtynyt taidealan palvelutuotteiden kehittämiseen, myyntiin ja markkinointiin. Tutustu kouluttajaan tarkemmin sivun lopussa.
Yhteinen osuus ja pienryhmäkonsultointeja
Koulutuksen luento-osuus on torstaina 24.3. klo 9–12. Luento sisältää pieniä harjoitustehtäviä.
Sen lisäksi voit varata ajan henkilökohtaiseen konsultointiin. Konsultointi toteutetaan Zoomissa pienryhmissä tai yksilökonsultointeina. Ryhmiä järjestetään 24.3. klo 12.30 alkaen ja 25.3. klo 16.30 alkaen. Tarkemmat ajat ilmoittautumislomakkeessa.
Koulutus on maksuton ja se järjestetään suomeksi.
Ilmoittaudu mukaan tiistaihin 15.3. mennessä
Koulutukseen ja pienryhmiin tulee ilmoittautua ennakkoon ti 15.3. mennessä. Mukaan pääsee 40 ensimmäistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen konsultointiin on sitova.
Koulutuksessa käytetään Zoom-alustaa
Osallistujia kehotetaan latamaan Zoom-sovellus koneelleen ja tulemaan mukaan sitä kautta, ei selaimella, jotta työkalun ominaisuuksia voi käyttää monipuolisesti. Ohjeita Zoomin käyttöön esim. Yle Digitreenit
Tilaisuuden järjestää Uudenmaan kulttuuritoiminnan kehittämistehtävä Kulttuuri kylässä, jota koordinoi Porvoon kaupunki. Yhteistyökumppanina on Taiteen edistämiskeskus.
”Avoin ihmeille”
– näyttely koostuu kolmesta sarjasta piirustuksia (2020-2021)
sekä noin 50:sta Tammisaaressa kuvatusta luontokuvasta (2011-2021).
Konstnär: Patrik Lemberg
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Maaliskuun 2022 aikana Tammisaaren kirjastossa nostetaan esille kestävän kehityksen teema. Luvassa ohjelmia sekä teemakirjanäyttelyjä.
Tiistaina 8. maaliskuuta klo 17.30 asti n. 19, talousneuvoja Katharina Jägerskiöld Martat ry:stä luennoi kaikille, jotka haluavat huoletta hallita omaa henkilökohtaista talouttaan. Hän käy läpi sen, mitä tarvitaan, jotta jokaisen henkilön talouden perusta on hyvässä kunnossa. Luennolla hän antaa konkreettisia vinkkejä, jotka voidaan helposti ankkuroida arjen talouteen, kehittää omaa talouttaan pienin askelin. Vaiheisiin kuuluu muun muassa kilpailuttaminen ja rahatreffit. Luento pidetään Tammisaaren kirjaston ensimmäisessä kerroksessa kokoushuoneessa Pääskynen. Luento on ruotsinkielinen. Lauantaina 12. maaliskuuta klo 10.30 on ympäristöaiheisen satutuokion aika. Sopii parhaiten lapsille 3-vuotiaasta alkaen. Tuokio järjestetään Tornissa Tammisaaren kirjaston toisessa kerroksessa. Ruotsinkielinen tuokio kestää puoli tuntia. Samana lauantaina eli 12. maaliskuuta klo 12–14 Maria Sundell näyttää, kuinka tehdään ns. Junk Journal, eli "Roskapäiväkirja", joka on päiväkirja kierrätetyistä materiaaleista, kuten vanhoista kirjoista, paperista, kirjekuorista ja kangaspaloista. Materiaalit sidotaan yhteen kirjaksi, jota voit käyttää mm. päiväkirjaan, valokuva-albumiin tai mihin tahansa haluat. Työpaja on ensisijaisesti suunnattu aikuisille, käsityöhön tottuneet lapset voivat osallistua yhdessä aikuisen kanssa, sinun tulee osata ommella ja leikata saksilla. Paja on pääosin ruotsinkielinen. Katso esimerkkejä Junk Journalsista Maria Sundellin instagramissa: https://www.instagram.com/maria.sundell.fi/ Kestävän kehityksen teemaisia kirjoja on esillä sekä lasten- että aikuisten osastoilla ja niitä voi lainata. Lisätietoja: kirjasto@raasepori.fi
Helle-kirjastoissa on otettu asiakkaiden toiveesta käyttöön verkkomaksaminen. Maksuja voi halutessaan yhä maksaa myös kirjaston asiakaspalvelussa.
Maksaakseen verkossa asiakas kirjautuu omalle tililleen verkkokirjastossa helle.finna.fi. Maksut-välilehdeltä löytyy erittely maksuista ja pääsy maksupalveluun. Maksaa voi joko MobilePaylla, verkkopankkitunnuksilla tai luottokortilla. Asiakastietoihin täytyy olla tallennettu sähköpostiosoite, jotta verkkomaksaminen onnistuu.
Kaikki verkkomaksut ohjautuvat ensin Porvoon kaupungille, josta ne välitetään myöhemmin muihin Helle-kuntiin.
Kaikki maksut täytyy maksaa kerralla. Pienin verkossa maksettava summa on 2 €. Sitä pienemmät summat pitää maksaa paikan päällä jossain Helle-kirjastossa.
Lisätietoja: Seija Kivelä, 040 489 5775, seija.kivela@porvoo.fi
Uudenmaan Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävä tiedottaa
Mitä muuta tarvitaan kuin hyvä idea? Tee vakuuttava hakemus
Kevättalvella järjestetään erilaisten avustusten hakijoille ja etenkin taide- ja luovan alan toimijoille info- ja koulutustilaisuuksia kuntien avustusmuodoista ja -käytännöistä. Koulutukset toteutetaan etäyhteyksien kautta.
Sarja alkaa torstaina 17. helmikuuta, jolloin keskitytään avustushakemuksiin ja saadaan vinkkejä, miten omaa projekti-ideaansa ja hakemustaan voi ja kannattaa kirkastaa. Koulutus järjestetään suomeksi klo 10–11 ja ruotsiksi 13–14.
Sarjan eri osissa paneudutaan erityisesti kuntien kulttuuritoiminnan avustusmuotoihin ja -käytäntöihin ja kuntien erilaisiin hankintojen tapoihin. Maaliskuun lopulla järjestetään taiteilijoille ja luovan alan toimijoille suunnattu koulutus luovan työn tuotteistamisesta.
Tilaisuudet, jotka järjestetään 17.2. ja 4.3., ovat avoimia kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tilaisuudet tallennetaan, ja niihin voi tutustua myöhemmin Kulttuuri kylässä -sivustolla (https://www.porvoo.fi/kulttuuri-kylassa)
Koulutukset järjestää Uudenmaan kulttuuritoiminnan kehittämistehtävä Kulttuuri kylässä, jota koordinoi Porvoon kaupunki. Maaliskuun tilaisuuksissa yhteistyökumppanina on Taiteen edistämiskeskus.
Tee vakuuttava hakemus -koulutus torstaina 17.2.
Tilaisuuden kouluttajina toimivat kulttuurituottajat Miira Holländer Porvoosta ja Ona Sandberg Helsingistä. Yhdessä heillä on kokemusta sekä hakemusten kirjoittamisesta että käsittelystä.
– Hyvin ja huolella tehty hakemus erottuu joukosta ja sellaisen käsittely on sujuvaa. Parhaimmillaan hakemuksen teko hio projektia entistä paremmaksi. Projekti-idean esittelyyn kannattaakin panostaa. Idea on luonnollisesti hakijalle läpikotaisin tuttu, mutta käsittelijälle sitä pitää avata ja selventää, jotta siitä syntyy oikeanlainen kuva. Koulutuksessa annammekin vinkkejä, miten se tapahtuu ja mihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota, kertoo kulttuurituottaja Miira Holländer.
Koulutuksessa käytetään esimerkkeinä etenkin kuntien kulttuuritoiminnan avustuksia, mutta samat ohjeet pätevät erilaisiin avustus- ja apurahahakemuksiin. Koulutus onkin avoin kaikille kiinnostuneille, niin yksittäisille hakijoille, työryhmille kuin yhdistysten edustajille.
Linkit koulutukseen
Linkit koulutukseen julkaistaan Porvoon kaupungin tapahtumakalenterissa osoitteessa:
Mitä muuta tarvitaan kuin hyvä idea? (www.porvoo.fi/mita-muuta-tarvitaan-kuin-hyva-idea-tee-vakuuttava-hakemus)
Muutokset ovat mahdollisia. Tarkemmat tiedot julkaistaan osoitteessa: www.porvoo.fi/kulttuuri-kylassa ja Porvoon kaupungin tapahtumakalenterissa www.porvoo.fi/tapahtumat
Lisätietoja:
– Sari Hilska, kehittämiskoordinaattori, 040 482 2004, sari.hilska@porvoo.fi
Nyt on aika äänestää vuoden raaseporilaista 2021! Äänestys on avoinna 13.2.2022 klo 23.59 saakka, ja nimityksen sekä muiden palkintojen voittajat paljastetaan palkintoseremoniassa 18.2.2022 klo 15.00. Palkintoseremonia lähetetään tänäkin vuonna livenä Facebookin kautta.
Vuoden raaseporilainen -nimityksen lisäksi jaetaan:
- vuoden kulttuuripalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- vuoden urheilupalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- vuoden nuorisopalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut nuorisovaltuusto
- vuoden ympäristöpalkinto, jonka vastaanottajan on valinnut kaupunkikehitysosasto.
Ennakkotuomaristo, johon kuuluvat valtuuston puheenjohtaja Anders Walls, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anita Westerholm, kehityspäällikkö Jennifer Gammals sekä tiedottaja Petra Louhimies, ovat kaiken kaikkiaan 17 ehdotuksesta valinnut seuraavat ehdokkaat äänestykseen
Bromarvin kylätoimikunta
Bromarvin kylätoimikunta on ehdolla aktiivisen työnsä takia kotikylänsä puolesta. Bromarv on kehittynyt viimeisten vuosien aikana huomattavasti, ja kylässä on aktiivista ja monipuolista järjestötoimintaa.
Bromarvin kylätoimikunta r.y. on koko Bromarvin kokoava aatteellinen yhdistys tavoitteenaan yhdessä muiden yhdistysten, organisaatioiden, yritysten sekä Bromarvin ystävien kanssa pitää kylä elävänä ja elinvoimaisena. Kylätoimikunta työskentelee aktiivisesti kotikylänsä puolesta ja sitouttaa kyläläisiä.
Jan Holmberg
Jan Holmberg on ehdolla aktiivisuudestaan Facebookin eri kyläryhmissä. ”…toiminta, jota monet arvostavat, ja joka on ollut erityisen arvokasta pandemian aikana.” ehdotuksessa kirjoitetaan. Holmberg on usean raaseporilaisen Facebook-kyläryhmän ylläpitäjä, ja työskentelee vapaaehtoisesti ja aktiivisesti jakaen tietoa ja keskustellen ryhmän jäsenten kanssa.
Christopher Senn
Christopher Senn on ehdolla sitoutumisestaan ja kiinnostuksestaan raaseporilaista elämää kohtaan. Ehdotuksessa häntä kuvataan ilopilleriksi, jolla on oikeanlainen elämänasenne, ja että hän levittää hienoa sanomaa Raaseporissa ojennetulla auttavalla kädellä. Senn valokuvaa koulujen päättäjäisissä ja ylioppilasjuhlissa, tanssiesityksissä, kouluissa ja teattereissa. Hän luo yhteyksiä sekä vanhoihin että nuoriin ja solmii ystävyyssuhteita kaikkien tapaamiensa kanssa.
Klikkaa tästä äänestyslomakkeelle!Raaseporin kaupunki on kuluvan lukuvuoden aikana osallistunut opetus- ja kulttuuriministeriön alaiseen Suomen malli -hankkeeseen. Hanke on suunnattu peruskoululaisille, ja hankkeeseen osallistuu 235 kuntaa ympäri maata. Raasepori hakee ministeriöltä avustusta hankkeelle myös tulevalle lukuvuodelle.
Etsimme nyt uusia harrastuksen järjestäjiä ja toimijoita, jotta voimme tarjota Raaseporin lapsille ja nuorille mahdollisimman laajan kattauksen erilaisia harrastuksia.
Mikä on Suomen malli?
Suomen mallissa päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.
Miten toiminta on käynnistynyt Raaseporissa?
Raaseporissa on tällä hetkellä käynnissä 57 kerhoa. Helmikuussa mukaan tulee vielä 10–20 kerhoa. Noin 700 lasta ja nuorta osallistuu säännöllisesti näiden kerhojen maksuttomaan harrastustoimintaan, jota he itse ovat halunneet ja äänestäneet. Raaseporissa toimintaan on osallistunut kymmenen erilaista paikallista harrastustoimijaa. Toimintaa kehitetään jatkuvasti yhteistyössä paikallisen ohjausryhmän, hankekoordinaattorin, järjestäjien ja koulujen kanssa.
Uusia järjestäjiä etsitään
Järjestätkö harrastustoimintaa, jota haluaisit tarjota Raaseporin lapsille ja nuorille? Ota yhteyttä Raaseporin hankekoordinaattoriin Isak Vilanderiin viimeistään 11.2.2022 sähköpostitse: isak.vilander@raasepori.fi . Maaliskuun alussa oppilaat saavat äänestää siitä, mitä harrastuksia he haluavat kouluissa järjestettäväksi lukuvuonna 2022–2023.
Drop-in ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua. Tulet vain paikalle ja maksat 2€ osallistumismaksun 2€/ tunti + sisäänpääsymaksu.
Drop-in
liikuntaryhmät kevät 2022
Maanantai | Tiistai | Torstai |
Peppu-Reisi-Vatsa klo 18.40-19.40 Karjaa Alexia House 3 kerros Oma alusta mukaan! | Terve selkä klo 10.15-11.00 Karjaa Alexia House 3 kerros Oma alusta mukaan! | Lavis® klo 10.30-11.15 Tammisaaren palloiluhalli |
Kehonhuolto 30min + Mindfullness15 min klo 19.45-20.30 Karjaa Alexia House 3 kerros Oma alusta mukaan! | Festivo klo 17.00-17.45 Raaseporintie 5 | Lavis® klo 13.00-13.45 Karjaa Alexia House 3 kerros |
Kuntopiiri ulkona klo 17.30-18.30 v. 18 (2.5.2022) Tammisaaren Kipparipuisto Oma alusta mukaan! | Toiminallinen harjoittelu klo 17.50-18.50 Raaseporintie 5 Oma alusta mukaan! | FasciaMethod® klo 13.50-14.50 Karjaa Alexia House 3 kerros Oma alusta mukaan! |
Kuntopiiri ulkona klo 18.40-19.40 v. 18 (2.5.2022) Karjaan pumppulahti Oma alusta mukaan! | FasciaMethod® klo 19.00-20.00 Raaseporintie 5 Oma alusta mukaan! |
Drop-in
vesivoimisteu kevät 2022
Tammisaaren uimahalli, 2€/ kerta + sisäänpääsymaksu
Alkaa v. 6 (8.2.2022)
Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai |
Syvän veden voimistelu R.1-3 klo 16.15-16.45 Alkaa v. 13 (29.3.2022) | Vesivoimistelu, terapia klo 11.15-11.45 | Vesivoimistelu, terapia klo 18.30-19.00 | Syvän veden voimistelu R.1-3 klo 12.00-12.30 |
Syvän veden voimistelu R.1-3 klo 19.00-19.30 | Syvän veden voimistelu R.1-3 klo 12.00-12.30 |
- Suositus käyttää suu-nenäsuojaa yleisissä tiloissa.
- Noudatamme edelleen yleisiä ohjeita estääksemme tartuntoja; pidä etäisyyttä ja pese kätesi.
- Käytä liikunnan tiloja ainoastaan oireettomana.
- Rajaamme uimahallin kävijämäärää. Koronapassia ei vaadita.
- Uimakoulujen kellonajat tulevat muuttumaan hieman. Olemme yhteydessä kaikkiin ilmoittautuneisiin sähköpostitse tänään.
- Kaikki ryhmät johon on voinut ilmoittautua, alkavat ohjelman mukaisesti. Muista perua paikkasi jos et aio osallistua.
- Kaikki Drop-in tunnit alkavat maanantaista lähtien. Tämä koskee sekä ryhmäliikuntaa että vesivoimistelua.
Lähipäivinä tulee lisää tietoa ryhmistä sekä aikatauluista
Ohjeistus uimahallin, kuntosalin sekä ohjatun toiminnan osallistujille.
- Suositus käyttää suu-nenäsuojaa yleisissä tiloissa.
- Noudatamme edelleen yleisiä ohjeita estääksemme tartuntoja; pidä etäisyyttä ja pese kätesi.
- Käytä liikunnan tiloja ainoastaan oireettomana.
- Rajaamme uimahallin kävijämäärää. Koronapassia ei vaadita.
Raaseporilaiset kulttuuritoimijat voivat nyt hakea avustusta vuoden 2022 toiminnalleen.
Lue lisää tukiperiaatteista:
Linkki hakulomakkeeseen löytyy tästä:
https://link.webropolsurveys.com/s/Kulturunderstod2022Kulttuuriavustukset
Täydelliset hakemukset tulee jättää sähköisesti viimeistään 28.2.2022.
Uimahalli ja palloiluhallin kuntosali avataan perjantaina 4.2 klo 8.00.
Värikkäitä mielikuvitus hedelmiä ja abstrakteja sommitelmia
Jessica Söderholm
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on 21.1.2022 päättänyt jatkaa rajoituksia, jotka ovat olleet voimassa vuodenvaihteesta asti. Tässä alla yhteenveto niistä rajoituksista, jotka ovat voimassa tällä hetkellä Raaseporissa.
Yleisötilaisuudet
Kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset henkilömäärästä riippumatta ovat kiellettyjä. Päätös on voimassa 7.2.2022 asti.
Yleiset tilat
Kaikki seuraavat julkisten ja yksityisten toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat tilat pitää sulkea:
- joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
- yleiset saunat sekä uimahallien allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
Suljettavaksi määrättyjä tiloja ei ole mahdollista ottaa käyttöön koronapassilla.
Lasten ja nuorten (syntyneet vuonna 2003 tai myöhemmin) ohjattu ryhmäharrastus– ja liikuntatoiminta saa kuitenkin jatkua normaalisti. Päätös ei vaikuta ammattiurheilijoihin.
AVI:n päätös on voimassa 7.2.2022 asti.
Tämän lisäksi Raaseporin kaupungin valmiusryhmä on päättänyt seuraavaa:
- Lasten uimakoulut ja koululuokkien uimaopetus järjestetään Tammisaaren uimahallissa. Otamme yhteyttä koululuokkiin sekä uimakouluihin ilmoittautuneisiin viikon 2 alussa ja annamme lisätietoa järjestelyistä.
- Simmiksen avantouimalan pukuhuone pidetään auki, mutta pukuhuonessa voi olla enintään 4 henkilöä kerrallaan eikä siellä saa viipyä yli 15 minuuttia. Sauna on suljettu.
- Luisteluradat ja hiihtoladut ovat auki, mutta pukuhuoneessa saa olla enintään 5 henkilöä kerrallaan, eikä siellä saa viipyä yli 15 minuuttia.
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut on ostanut uniikin taideteoksen taiteilija Camilla Mobergilta, joka työskentelee ja asuu Fiskarsissa.
”Olemme jo pitkään suunnitelleet investoivamme lasitaideteokseen, joka täydentäisi hienoa taidekokoelmaamme”; sanoo kulttuuripäällikkö Lotta Lerviks
”Uusi kulttuuritalo avataan syksyllä ja DoReMi sopii erinomaisesti musiikkiopiston tiloihin ja inspiroi siellä oppilaita, opettajia sekä kaikkia muita kävijöitä; kertoo kulttuurisuunnittelija Sirpa Huusko.
Taiteilija Camilla Moberg
Lasiveistokseni käsittelevät ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuutta sekä elämän haurautta.
”Kautta aikojen ihmisten tekemät luonnonkivimuodostelmat ovat olleet merkityksellisiä ja eri kulttuureissa viestittäneet eri asioita. Kivipinoja löytyy luonnosta ympäri maailmaa merkitsemään kulkureittejä, näyttämään tietä muille – jättämään hiljaisen viestin ohikulkijalle.
Kivimuodostelma symboloi minulle yhteisöllisyyttä ja inhimillisyyttä, ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuutta. DoReMi on syntynyt luonnonkivien ja kivimuodostelmien inspiroimana. Siinä on myös muistumia linnuista ja hyönteisistä, joiden huikeita värejä ja kuvioita olen halunnut vangita lasiin. Nimi DoReMi on musiikillisen rytmikäs ja kuvaa nasevasti teoksen kolmipalloisen rakenteen.
Lasiveistokseni käsittelevät usein uhanalaisia ja väheneviä eläinpopulaatioita. Teoksillani haluan puhua luonnon monimuotoisuuden puolesta sekä kiinnittää huomiota siihen, miten paljon arvokasta, mutta katoavaa, on ympärillämme.
Uniikit lasiosiot on valmistettu käsin Nuutajärvellä, Suomen vanhimmassa lasiruukissa.”
Tietoa taideteoksesta:
Taiteilija: Camilla Moberg
Nimi: DoReMi
Materiaali: lasi, luonnonkivi, alumiini, akryyli, silikoni, led, langaton himmennin
Korkeus: 91 cm
Leveys: 30 cm
Työryhmä:
puhaltanut: Janne Rahunen, Manuel Diemer, Lasikomppania, Nuutajärvi
hionta: Heikki Viinikainen, Nuutajärvi
sähköistys: Cariitti
luonnokivien työstö: Loimaan Kivi
Anders Aminoffin hahmoja
35 piirrettyä muotokuvaa, jotka esittävät tunnettuja historiallisia henkilöitä.
Keitä he ovat? Tule galleriaan ottamaan selvää
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Suomen Kirjastomuseon näyttelyssä on mukana sodan jälkeen sensuurin käsiin joutuneita neuvostovastaisia kirjoja, asiakirjoja ja luettelo uudemmista kirjoista, jotka on eri syistä poistettu joko kirjaston kokoelmista tai koulujen käytöstä.
Näyttely on esillä Tammisaaren kirjastossa ajalla 2.–31. tammikuuta 2022.
Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta!
Jälleen on erilainen vuosi takana ja pandemiatilanteen eri vaiheista huolimatta vuosi on ollut monella tapaa antoisa ja mielenkiintoinen kaupungin kulttuuripalveluissa. Vuoden aikana järjestämämme yleisötapahtumat ovat saavuttaneet mukavasti kävijöitä, sekä paikan päällä että virtuaalisesti haasteellisesta tilanteesta huolimatta. Olemme voineet tuottaa sähköistä materiaalia ja keskittyä suunnittelemaan uutta tulevaisuutta silmällä pitäen. Iloitsemme myös, että olemme jälleen voineet pitää Galleria Perspektiivin avoinna toukokuun puolesta välistä alkaen.
*************************
Kulttuurikasvatussuunnitelma – Kulttuuriammattilaiset
Sivistyslautakunta päätti kesällä ottaa käyttöön Raaseporin kulttuurikasvatussuunnitelman syksystä 2021 alkaen. Suurin osa suunnitelluista kulttuuriohjelmista kouluissa on voitu toteuttaa jossain muodossa vallitsevasta pandemiatilanteesta huolimatta. Jos haluat tutustua Raaseporin kulttuurikasvatussuunnitelmaan löydät sen täältä: https://www.raasepori.fi/lapset-nuoret-opetus/perusopetus/opetussuunnitelma/
Suunnitelman mukaisesti kaikki yhdeksäsluokkalaiset saavat luennon kulttuuriammateista, taiteen lajeista ja vähän kulttuurilaistakin. Olemme näitä oppitunteja varten tilanneet opetusmateriaaliksi kaksikielisen videon, jossa on pilkahduksia sekä kulttuuriammattilaisista että opiskelijoista, jotka suuntautuvat tulevaisuudessa kulttuuri-alalle. Videon on tuottanut Perfect Monday productions Raaseporin kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelman puitteissa.
Videon myötä haluamme toivottaa kaikille kulttuuritoimijoille ja kulttuurin ystäville oikein Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta:
On taas aika nimetä ehdokkaita vuoden 2021 Raasepori-palkintojen saajiksi! Palkinnot jaetaan palkintoseremoniassa vuoden 2022 alussa. Palkintojen kautta kaupunki haluaa huomioida henkilöitä, yhdistyksiä tai järjestöjä, jotka ovat tehneet huomattavan suorituksen tai teon.
Tänä vuonna kaupunki jakaa:
- kulttuuripalkinnon, jonka vastaanottajan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee
- urheilupalkinto, jonka vastaanottajan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee
- nuorisopalkinnon, jonka vastaanottajan nuorisovaltuusto valitsee
- ympäristöpalkinnon, jonka vastaanottajan kaupunkikehitysosasto valitsee sekä
- Vuoden raaseporilainen -palkinnon, jonka vastaanottajasta asukkaat saavat äänestää vuoden 2022 alussa.
Asukkailla on nyt mahdollisuus nimetä ehdokkaita kaikkiin kategorioihin lähettämällä ehdotuksensa seuraavan linkin kautta https://www.lyyti.fi/questions/528214cd68, viimeistään 20.12.2020 mennessä.
Klikkaa tästä ehdokasasetteluun!Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakaa myös palkintoja vuoden urheilusuorituksista. Urheilustipendit myönnetään tietyin periaattein, lue lisää tästä.
On taas tullut aikaa lähettää ehdotuksensa vuoden urheilusuorituksista 2021.
Tiedostosta käy ilmi, mitä periaatteita sovelletaan ja tämän linkin kautta voi nimetä urheilijaa tai joukkuetta. Linkki sulkeutuu 20.12.2021.
Ennakkoilmoittautuminen ohjattuun toimintaan keväälle 2022 alkaa torstaina 9.12 klo 13.00 alla olevien linkkien kautta tai puhelimitse 019 289 2191, 019 289 2192 tai 019 289 2194.
Uimakoulut
Liikuntaryhmät
Tekniikka-uintia aikuisille
Suppama
Vesivoimistelu
Kaupunki tiedottaa kaupungin hoitamista talvikunnossapidoista koskien hiihtolatuja sekä jääkenttiä/jääkaukaloita talvikaudella 2021-22
Toimintavuoden 2021 laitoshuollossa tehtyjen leikkauksien johdosta jääkenttien tekeminen viivästyy Raaseporissa. Leikkauksista johtuen päivystystä ei suoriteta joulukuussa, tarkoittaen että jääkenttiä jäähdytetään ainoastaan arkisin päiväsaikaan. Tämän takia jääkenttien käyttöönotto viivästyy. Työt on aloitettu ja kaupunki tiedottaa erikseen kotisivuillaan sekä sosiaalisissa medioissa, milloin kentät ovat käytettävissä. Jaksolla 1.1-28.2.2022 kaupungilla on talvipäivystystä hiihtoladuilla sekä jääkentillä.
Seuraavat hiihtoladut ylläpidetään Karjaalla: Urheilupuiston ladut
Seuraavat hiihtoladut ylläpidetään Tammisaaren alueella: Markkinakenttä, Dragsvikin kuntoilurata, Västerbyn ulkoilualueen hiihtolatu yhdessä Österbyn Urheiluseuran kanssa kunnossapitosopimuksen mukaisesti.
Västerbyn ulkoilualueen pysäköintipaikat ovat Tammisaaren portilla, Grabbskogin ranta ja missä Peikkometsänpolku alkaa. Myös Västerbyn koulun pysäköintialuetta voi käyttää iltaisin ja viikonloppuisin.
Seuraavat jääkentät ylläpidetään Karjaalla ja Pohjassa:
- Urheilupuiston kaukalo ja jääkenttä
- Pohjassa kaukalon ja jääkentän auraus
Seuraavat jääkentät ylläpidetään Tammisaaressa:
- Markkinakentän kaukalo ja jääkenttä
- Gammelbodan kaukalo ja jääkenttä
- Langansbölen kaukalo ja jääkenttä
Kunnossapitosopimuksella yhdistyksien kanssa toteutuvia:
- Hiihtoladut Oxbergetilla Mustiolla sekä Pohjan kirkonkylässä
- hiihtoladut ja jääkentät Bromarvin urheilukentällä sekä kaukalo, Skogbyn urheilukenttä ja kaukalo
- jääkentät Österbyn, Tenholan, Snappertunan ja Västerbyn koulupihoilla
Kaupungin urheilulaitoshuollolla ei ole mahdollisuutta toteuttaa hiihtolatuja tai jääkenttiä muualle kuin yllämainituille alueille.
Kaupungin kotisivulla löytyy tiedot mitkä jääradat ovat avoinna: Jääkiekkokaukalot ja luisteluradat – Raasepori
Lisää tietoa antaa:
Fredrika Åkerö
vapaa-aikapäällikkö
019-289 2145
Kirjastoapulainen Mio vinkkaa teille lukemista ja katsomista ennen joulua.
Seuraa mielellään Mion vinkkejä!
1.12
Mion jouluvinkkaus alkaa Anniina Mikaman nuortenkirjalla Myrrys. Myrrys on vanhaa suomen kieltä ja tarkoittaa tietäjää. 15-vuotias Niilo elää kovissa oloissa Kivihalmeen kasvattina, mutta päätyy mahtavan myrryksen kisälliksi. Elämä korpimetsän armoilla kasvattaa pojan rohkeutta ja Niilo nousee vastustamaan heitä, jotka ovat tehneet hänelle vääryyttä. Anniina Mikaman Myrrys on vetävä historiallinen seikkailuromaani, jossa on mukana ripaus muinaista magiaa.
Mio inleder jultipsandet med en bok för ungdomar: Rigelstenen av Sebastian Nyberg. En hällristning leder tonåringarna Linnea och Simon till en sten med hemlighetsfulla krafter som ligger begravd i en myr nära småstaden där de bor. De smarta och handlingskraftiga ungdomarna måste hålla samman för att motstå ett hemligt sällskap som vill använda stenen för att väcka en uråldrig ondska. Sebastian Nybergs debut Rigelstenen är ett stort och medryckande fantasyäventyr.
2.12
Mion vinkki tänään saa sinut unohtamaan kaikki joulustressiin liittyvä. Vieterilintukronikka – Haruki Murakami. Myyttiseen asemaan noussut Vieterilintukronikka on yksi Murakamin pääteoksista, eeppinen tarina, jossa eksynyt sielu voi löytää tien takaisin vain vieterilintua seuraamalla. Yliluonnollisesti sävyttynyt matka, jolla oppaina toimii vaihteleva joukko hahmoja, joista jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan.
Mios tips idag får dig att glömma all julstress. Amerikansk jord av Jeanine Cummins är en skrämmande aktuell och fullständigt uppslukande roman om en mor och en son på flykt – från Acapulco i Mexiko mot tryggheten i USA. En oavbrutet spännande berättelse om hur långt vi är villiga att gå för att rädda dem vi älskar.
3.12
Mion tämän päivän vinkkinä on Kirsi Pehkosen nuortenkirja Voittolaukaus. Hillan joukkue Kiekkosudet tavoittelee paikkaa SM lopputurnauksessa. Kamppailu on tiukka ja jatkuu viimeiseen sarjaotteluun saakka…
Hilla ottaa niin koulun kuin urheilunkin tosissaan, ja treenaa rankkareita myös vapaa-ajallaan yhdessä poikaystävänsä, maalivahti Birgerin kanssa. Mutta miksei Birger kutsu Hillaa koskaan kotiinsa?
Mio tipsar om undgomsromanen Lea gör mål av Torsten Bengtsson. Leas lag spelar match mot Lejonen. Så får Lea till ett skott mot mål, men pucken går utanför. Ändå ligger den inne i målburen. Hur gick det till? Och hur ska domaren döma?
Lea är en tjej med skinn på näsan och ingen man sätter sig på. Hon är inte rädd för att säga ifrån om något är fel, fast hon skulle nog skulle tänkt sig för ibland.
6.12
Mio on joulupuuhaillut ahkerasti koko itsenäisyyspäivän ja ehdottaa rentoutumista elokuvan muodossa. Kirjaston elokuvapalvelut Viddla (viddla.fi) ja Kirjastokino (kirjastokino.fi) tarjoavat elokuvia jokaiseen makuun. Kirjaudu sisään kirjastokortin numerolla ja korttiin liitetyllä PIN-koodilla.
Mio har jäktat med julbestyr hela självständighetsdagen och tipsar om avkoppling i form av film. Bibliotekens filmtjänster Viddla (viddla.fi) och Kirjastokino (kirjastokino.fi) erbjuder film för alla smaker. Logga in med bibliotekskortets nummer och pinkoden som är kopplat till kortet.
7.12
Mion elämäntapaan kuuluu ekologiset valinnat ja päivän vinkistä hän on oppinut paljon: Hyvin eletty – Karita Sainio, 2017. Vastuullinen koti, ruoka, kauneus & muoti. Hyvin eletty opastaa kattavasti vastuulliseen elämäntapaan. Kirja opastaa valitsemaan oikein teetpä hankintoja kotiin, vaatekaappiin tai keittiöön. Lisäfiilistä tuovat kirjan inspiraatiotarinat, joissa tunnetut suomalaiset henkilöt kertovat omista tavoistaan elää eettisemmin.
Mio föredrar en ekologisk livsstil och har lärt sig mycket från dagens boktips: Städa hållbart med Ekotipset – Ellinor Sirén, 2021. Lär dig hur du gör dina egna billiga städprodukter, och hur du får den årliga storstädningen och alla veckostädningar att löpa som smort. Här finns också många fiffiga ekohacks – som hårsnoddar av trasiga nylonstrumpbyxor, eller hur du får skosulor att bli vita igen.
8.12
Tänään Mio vinkkaa hienosta kirjasta, Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme. Eloisassa ja humoristisessa teoksessaan vuodelta 1963 Ginzburg herättää henkiin suuren italialaisen perheen, jolla on omat rutiinit ja rituaalit, villitykset, lentävät lauseet ja tarinat. Pohjimmiltaan Kieli jota puhuimme on tarina perheestä ja kielestä; tarinankerronnasta sekä selviytymiskeinona että petoksen ja vallankäytön välineenä.
Mios tips denna dag är den fina boken Familjelexikon av Natalia Ginzburg. I den självbiografiska klassikern ”Familjelexikon” från 1963 tecknar Natalia Ginzburg ett kärleksfullt och oförglömligt porträtt av sin italienska familj, genom en lika originell som humoristisk roman om språk och historieberättande. Fadern Giuseppe och modern Lidia – ständigt på kollisionskurs – fyller huset med vänner, böcker och politik, allt medan de fem barnen växer upp och Mussolinis skugga faller över landet.
9.12
Mio haluaa tänään vinkata Anders Sparringin kirjoittamasta Vorosen perhe -lastenkirjasarjasta. Vorosen perheessä he eivät vain voi olla ottamatta asioita, jotka eivät ole heidän. Ainakin kaikki paitsi isoveli Niilo tekevät niin. Niilo ei osaa edes valehdella. Nämä ovat todella hauskoja kirjoja täynnä vitsejä, fiksuja ratkaisuja, ääniä, jekkuja ja petkutusta. Mio suosittelee sarjaa lämpimästi ääneenlukukirjana 6-9-vuotiaille, mutta sopii myös itse luettavaksi. Bonuksena voit nähdä kirjoihin perustuvan TV-sarjan myös tämän vuoden joulukalenterina SVT:llä!
Mio vill idag tipsa om barnboksserien Familjen Knyckertz av Anders Sparring. I familjen Knyckertz kan de bara inte låta bli att ta saker som inte är deras. Åtminstone gör alla utom storebror Ture det. Ture kan inte ens ljuga. Det här är riktigt roliga böcker fyllda med ordvitsar, fiffiga lösningar, ljud, ruffel och båg. Mio rekommenderar serien varmt som högläsningsbok för åldern 6-9 år, men funkar också bra att läsa själv. Som bonus kan man dessutom se en filmatisering av serien som årets julkalender på SVT!
10.12
Miolla on tänään tarjolla oikein hirvittävä kirjavinkki. Atlantin Kuningatar – Risto Isomäki (2021). Lähitulevaisuuteemme sijoittuvassa Atlantin kuningattaressa matkataan kohti ilmastokatastrofia. Trooppista biomassaa ja suolaliuosta pohjoiseen, ja arktista merijäätä Afrikkaan kuljettavalla, maailman suurimmalla laivalla käydään henkeäsalpaava kamppailu maailman pelastamiseksi.
Ett riktigt rysande tips har Mio att bjuda på idag. Brännaren – M. W. Craven (2020). En seriemördare bränner människor levande vid de förhistoriska stencirklarna i Storbritanniens Lake District. Han lämnar inga ledtrådar efter sig, och polisen är hjälplös. När hans namn hittas inristat i de förbrända resterna av det tredje offret tas den avstängde kommissarie Washington Poe tillbaka i tjänsten och kastas in i en utredning som han inte vill ha något med att göra. I takt med att antalet offer ökar börjar Poe inse att mycket mer står på spel för honom personligen i fallet än vad han kunnat föreställa sig.
13.12
Malin Klingenbergin kuvakirja Viisi hauvaa on Mion vinkkinä tänään. Hauvat haisevat, ja ne voivat tupsahtaa perheeseen ihan melkein varoittamatta. Ne saattavat pelätä vieraita ihmisiä tai ihmiset niitä. Hauvojen puhetta ei voi ymmärtää, mutta koska vieraat hauvat on joka tapauksessa viisainta kiertää kaukaa, niin ehkä se ei ole niin vaarallista.
Malin Klingenbergs bilderbok Främlingarna vill Mio tipsa om idag. Främlingarna luktar konstigt och tuppar av utan förvarning. De är rädda för folk. Men de är ganska gulliga, särskilt när de rapar. Man förstår inte vad de säger, men man ska inte prata med främlingar, så det kanske inte gör så mycket.
14.12
The Crown – arvostettu tv-sarja Britannian kuningatar Elizabeth II:sta ja hänen elämästään 1950-luvun alusta nykypäivään, jossa perheen elämänvaiheet kerrotaan kronologisesti. Tarinoita kuninkaallisten syvimmistä salaisuuksista on taitavasti dramatisoitu – tämä on loppujen lopuksi viihdettä, mutta kaikki tehdään suurella kunnioituksella totuutta kohtaan.
The Crown – en hyllad tv-serie om Storbritanniens drottning Elizabeth II och hennes tid som regent från början av 1950-talet fram till idag där familjens livsskeden är kronologiskt berättade. Historien är skickligt dramatiserad – otroliga skådespelarprestationer fängslar tittaren med in i kungligheternas innersta hemligheter. Visserligen är detta underhållning, men allt är gjort med stor respekt för sanningen.
15.12
Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Ransom Riggs, 2012). Goottisävyinen fantasiaromaani ei jätä kylmäksi ketään.
Viisitoistavuotias Jacob lähtee hirvittävän perhetragedian seurauksena isoisän tarinoissa esiintyneelle kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää saarelta Neiti Peregrinen lastenkodin rauniot.
Jacob tutkii merkillisen talon hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen käy selväksi, että taloon aikoinaan majoitetut lapset olivat vähintäänkin eriskummallisia: he saattoivat olla myös vaarallisia. Lapset oli ehkä viety kaukaiselle saarelle karanteeniin, mutta miksi?
Miss Peregrines hem för besynnerliga barn av Ransom Riggs (2012) är en nervkittlande skräcksaga som kryper in under skinnet.
Omständigheterna kring farfaderns död tar den femtonårige Jacob till en avlägsen ö utanför Wales kust och till de fallfärdiga ruinerna av Miss Peregrines hem för underliga barn.
Bland dess övergivna rum och ekande korridorer kan Jacob inte motstå en djupdykning i sin farfars förflutna och snart inser han att barnen i huset kan ha funnits i verkligheten. Eller är de fortfarande vid liv?
16.12
Ei joulua ilman The Grinch-elokuvaa! Vihreän otuksen seurasta voi nauttia sekä animaatioversiossa että Jim Carreyn tähdittämänä.
Ingen jul utan den grönpälsade krabaten Grinchen! Välj mellan filmen från 2000 med Jim Carrey eller den animerade som kom ut 2019. Boken Grinchen: julen är stulen av Dr. Seuss finns också att låna!
17.12
Tänään matkustetaan Mion kanssa Pohjanmaalle. Ann-Luise Bertell: Oma maa on taidokas sukuromaani Pohjanmaan lakeuksilta työntää juurensa syvälle Elofin elämään, joka viiltää kipeästi ja tuo onnen. Kaiken keskiössä on Elofin perimä kototila, josta suvun tarinat kurottavat sisällissodan ajasta aina 1980-luvulle saakka. Vahvat juuret tuovat voimaa, mutta voivatko ne myös tukahduttaa ihmisen? Seuraava Mion jouluvinkki ma 20.12.
I dagens tips reser vi med Mio till Österbotten. Ann-Luise Bertells Heiman är en koncentrerad släktkrönika från Österbotten som frågar sig vad priset är för att inte få vara sig själv, för att hänga kvar vid någon annans drömmar. När Elof är tio år gammal dör hans far. Då blir lillebror Ivar och han ensamma, på släktingarnas nåder. Rädslan blir en följeslagare genom livet som endast stundvis kan tuktas av glädjen i att berätta, av alkohol eller kvinnor. Nästa tips med Mio kommer måndag 20.12.
20.12
Mio arvostaa kotimaisia elokuvia jossa näyttelevät lahjakkaat nuoret. Hölmö nuori sydän on Selma Vilhusen ohjaama suomalainen draamaelokuva vuodelta 2018. Kirsikka Saaren oman romaaninsa pohjalta käsikirjoittama elokuva kertoo lähiöteinien romanssista, joka johtaa teiniraskauteen. Nuoret päättävät pitää lapsen, lippunsa aikuisuuteen. Mutta mikään ei ole sellaista kuin Kiira kuvitteli, vähiten Kiirasta haaveileva Lenni.
Mio uppskattar verkligen inhemsk film med duktiga unga skådisar. Hölmö nuori sydän (2018) är en dramafilm som baserar sig på Kirsikka Saaris ungdomsroman med samma namn. Lenni är kär i förortens populära tjej Kiira. En natt förändrar allt, Kiira blir gravid. Ungdomarna bestämmer sig för att behålla barnet. Framför dem väntar en omtumlande tid.
21.12
Hauskat kuvakirjat kuuluu joulun odotteluun. YksisarvEInen – Kling, Marc-Uwe (2021).
Pieni, sateenkaariharjainen YksisarvEInen on koko Hattarametsän silmäterä. Sitä syötetään sokeroiduilla onnenapiloilla ja vaaleanpunaisilla omenoilla. Silti se ei vain kasva yksisarvismaisen suloiseksi, kuten kunnon satumaisen sarvipään kuuluisi. Sen lempilausahdus on uhmakas ”EI”.
Riktigt roliga bilderböcker hör till i julväntans tider. Skrällets nio liv av Kristina Murray Brodin (2020) – en modern kattresa som är både fartfylld och tankeväckande. Med lätta rim och fantastiska illustrationer föds en halsbrytande historia som rymmer både upptäckarlust och livsglädje samtidigt som boken öppnar upp för samtal om liv och död.
22.12
Tänään Miolla on teille kaksi suomenruotsalaisen kirjoittamaa jännärivinkkiä.
Eva Frantz – Tästä pelistä pois (2021). Pikkukaupunkilaiset ovat ylpeitä uudesta asukkaastaan, jääkiekkolegenda Samuel Lindbergistä, joka on palannut kotimaahansa NHL-vuosien jälkeen. Hänen amerikkalainen vaimonsa Alison ei kuitenkaan tahdo sopeutua ja pariskuntaa ympäröi salailun ilmapiiri. Kaupunkia kuohuttaa myös uusi pyörätiehanke, jonka suurin vastustaja, erakoitunut ja äksy Börje Bohman on kadonnut jälkiä jättämättä. Idyllin särkee myös kauhea yllätys, joka odottaa tuoretta äitiä hänen kurkatessaan vaunuissa nukkuvaa vauvaansa. Vanhempi konstaapeli Anna Glad ottaa tehtäväkseen ratkaista useamman mysteerin kerralla.
Idag har Mio två finlandssvenska författares spänningsromaner på tipslistan åt er.
Nära till natten – Karin Collins (2021). Det är höst i Hangö, året är 1987. Sommargästerna har åkt hem, nätterna blir kallare. Stadsborna sysslar med sitt. Bjarne tar hand om sin dementa fru, men rör sig i skogen i kamouflagekläder när hon sover. Niklas gömmer sig i ett tält i en grandunge med en hög böcker som enda sällskap och Becky längtar hem till Manchester. Varje dag efter skolan leker två flickor häst i Märsaskogen, men en kväll kommer de inte hem. Vad är det som har hänt med dem?
23.12
Tämä nuorten jännäri pitää lukijan hengästyttävässä otteessa alusta loppuun. Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee. Viisi oppilasta jää jälki-istuntoon, vain neljä selviää siitä hengissä. Jokainen on epäilty ja kaikilla on jotain salattavaa.
Här är en ungdomsthriller som håller läsaren i ett gastkramande grepp från början till slutet. Karen M. McManus: En av oss ljuger. Fem får kvarsittning. Bara fyra kommer levande därifrån. Alla har hemligheter. Det som spelar roll är hur långt man är beredd att gå för att skydda dem.
24.12
Mio ehdottaa jouluaatoksi, että klikkaa kirjaston musiikkipalveluihin nimeltä Naxos. Etsi sieltä joulumusiikkia, jota voi soida taustalla koko päivän tuomaan tunnelmaa. Naxos-palveluita on kolme ja ne löytyvät osoitteesta raasepori.fi/vapaa-aika/kirjasto/e-kirjat/ – kirjautumiseen tarvitset vain kirjastokortin numeron. Käytä hakutoimintoa löytääksesi haluamaasi musiikkia!
Tämä oli Mion viimeinen jouluvinkki tällä kertaa. Toivottavasti Mio on tuonut monia hyviä vinkkejä joulun odotukseen. Raaseporin kaupunginkirjasto toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
På julafton tipsar Mio om att klicka in på bibliotekens musiktjänster Naxos och leta fram julmusik som sedan kan spela i bakgrunden hela dopparedagen lång. Det finns tre Naxos-tjänster och de hittas via raseborg.fi/fritid/bibliotek/e-bocker/ – allt som behövs för att logga in är bibliotekskortets nummer. Använd sökfunktionen för att leta fram musik enligt tycke och smak!
Detta var Mios sista jultips för denna gång. Hoppas Mio har gett er många bra tips i väntan på jul. Raseborgs stadsbibliotek önskar er alla en riktigt god jul och gott nytt år!
Vapaus
Tammisaaren taideyhdistyksen joulukuun salonki
Avajaiset ke 1.12.klo 18-20
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Ennakkoilmoittautuminen ohjattuun toimintaan keväälle 2022 tapahtuu torstaina 9.12 klo 13.00 lähtien alla olevien linkkien kautta (julkaistaan 2.12) tai puhelimitse 019 289 2191; 019 289 2192 tai 019 289 2194..
Kevään kurssitarjonta julkaistaan 2.12.
Bromarvin kirjasto on kiinni perjantaina 19.11.
Simmis on taas avoinna.
11-15 marraskuuta järjestetään jälleen ruotsinkielinen kirjallisuustapahtuma Bokkalaset. Vuoden tapahtuman teema on Käännekohdat, jota käsitellään useasta eri näkökulmasta festivaaliohjelmassa.
Ohjelmistossa on totuttuun tapaan kirjailijakeskusteluista, haastatteluja, näyttelyitä, seminaareja, elokuvia, musiikkia ja lastenohjelmaa. Bokkalaset haluaa inspiroida ja kannustaa lukemaan suomenruotsalaista ja pohjoismaista kirjallisuutta.
Lue lisää ohjelmasta:
https://bokkalaset.wordpress.com/
Palvelinvaihto vaikuttaa kirjastojen toimintaan tiistaina 30.11. Tuolloin lainoja ei voi uusia tai palauttaa (palautuluukkuihin jätetyt kirjat kirjautuvat 1.12 palautetuiksi). Kirjoja ei voi varata ja kirjastokorttiin kytkettyjä palveluita ei voi käyttää. Verkkokirjasto Helle Finnassa voi selailla teostietoja mutta niteiden saatavuustietoja ei näe.
Tammisaaren kirjaston 1. kerros on auki (myös lehtilukusali) klo 9–15.
Karjaan ja Pohjan lehtilukusalit ovat auki klo 10–15.
Kirjastoauto ei kulje 30.11.
Tammisaaren ja Karjaan kirjasto ovat kiinni pyhäinpäivänä 6.11.2021.
Kaupunki aloittaa metsänhakkuun Västerbyn ulkoilualueella. Hakkuut tehdään ensi vuonna valmistuvan uuden rullahiihtoradan rakentamisen mahdollistamiseksi. Rataa rakennetaan yhteistyössä Österby sportklubbin kanssa. Koneellinen hakkuu edellyttää koneen ympärillä 70 metrin (halkaisija 140 metriä) suojavyöhykettä, jossa ei saa liikkua. Hakkuualue on merkitty karttaan.
Alueella on varoitusmerkit ja -nauhat. Puutavaran ja energiapuun hakkuu- ja ajotyöt alkavat 1.11. ja päättyvät 14.11.2021.
Marraskuussa Ekenäs Fotoklubbenin näyttely ”Arkkitehtuuri” on nähtävissä Pohjan kirjastossa.
Tammisaari kartalla
Kustaa Vaasa perusti Tammisaaren virallisesti 475 vuotta sitten. Pieni kalastajakylä kasvoi ja pikku hiljaa rakennettiin taloja, katuja ja tori. Vuosien varrella asukasluku kasvoi noin 14:sta asukkaasta 14 754:n.
Galleria Perspektiivin näyttely kuvaa kaupungin kehitystä erilaisten karttojen avulla.
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14, su suljettu
Lämpimästi tervetuloa!
Järj: Raaseporin museo & Raaseporinkaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Bokkalaset i Ekenäs kanssa
Lisätietoja Raaseporin museon toiminnasta löydät kotisivullamme raaseporinmuseo.fi.
sunnuntai | 5.12.2021 | klo 11.00-16.00 |
maanantai | 6.12.2021 | suljettu |
torstai | 23.12.2021 | klo 6.00-16.00 |
perjantai-sunnuntai | 24-26.12.2021 | suljettu |
perjantai | 31.12.2021 | klo 8.00-16.00 |
lauantai | 1.1.2022 | suljettu |
torstai | 6.1.20222 | klo 11.00-18.00 |
perjantai | 15.4.2022 | suljettu |
maanantai | 18.4.2022 | klo 11.00-18.00 |
lauantai | 30.4.2022 | klo 11.00-16.00 |
sunnuntai | 1.5.2022 | suljettu |
torstai | 26.5.2022 | klo 11.00-18.00 |
Karjaan kirjastossa järjestetään syksyn aikana kolme satutuntia kerran kuussa lauantaisin. Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja nauttimaan!
Lauantai 23.10.
Syksyinen satutunti. Ruotsinkielinen satutunti alkaa klo 10.30 ja suomenkielinen klo 11.
Lauantai 20.11.
Jännittävä satutunti kilttien kummitusten seurassa. Ruotsinkielinen satutunti alkaa klo 10.30 ja suomenkielinen klo 11.
Lördag 11.12
Jouluinen satutunti. Ruotsinkielinen satutunti alkaa klo 10.30 ja suomenkielinen klo 11.
Paljon upeaa ohjelmaa lapsiperheille Raaseporissa syksyllä 2021
La 2.10 klo 10.30–11.00 Rimlek. Rim, ramsor och rörelselekar för småttingar från 1 år tillsammans med vuxen (ruotsiksi), Tammisaaren kirjasto
La 23.10 Sagostund kl. 10.30–11.00 (på svenska) / Satuhetki klo 11–11.30
(suomeksi), Karis bibliotek/Karjaan kirjasto
La 30.10 Kummituspolku (kaksikielinen ohjelma), Tammisaaren kirjasto
La 30.10 klo 13 Antti Tolvi ja Pauliina Vesslin, Nurinpäin kollektiivi esittää
Hula Hula esitys (sanaton). Ikäsuositus: 5 vuodesta. Kulttuuritalo Karelia
La 13.11 klo 11–14 Kulttuurikaramelli lapsiperheille, Tammisaaren kirjaston
lastenosastolla yhteistyössä Barnens och de ungas Bokkalas
• Interaktiva sagor med Lisa Strömsholm 30 min kl. 11 och 13
• Rim, ramsor och pyssel kring boken Bokstavsvärldar med Maria
Sundell kl. 11.30 och 12.30
• Lekstund inspirerad av boken En kråksång för Nordens barn med Luckan
kl. 12 och och 13.30
15–21.11 Lasten oikeuksien viikko
La 20.11 Sagostund kl. 10.30–11.00 (på svenska) / Satuhetki klo 11–11.30
(suomeksi), Karis bibliotek/Karjaan kirjasto
To 25.11 klo 18.30 Barnens Estrad esittää “Mamma Mu och Kråkan firar
jul” TryckeriTeaternilla (ruotsinkielinen esitys). Liput osoitteessa
netticket.fi ja info@tryckeriteatern.org
To 25.11 klo 17.30 Barnens Estrad esittää “Mimmi Lehmän ja Variksen
joulu” TryckeriTeaternilla (suomenkielinen esitys). Liput osoitteessa
netticket.fi ja info@tryckeriteatern.org
Pe 26.11 klo 18 Barnens Estrad esittää “Mamma Mu och Kråkan firar jul”
(ruotsiksi) Kultturitalo Karelia. Liput osoitteessa netticket.fi
La 27.11 klo 10.30-11.00 Satutuokio (suomenkiel.), Tammisaaren kirjasto
La 11.12 Sagostund kl. 10.30–11.00 (på svenska) / Satuhetki klo 11–11.30
(suomeksi), Karis bibliotek/Karjaan kirjasto
La 11.12.2021 klo 12.00 NSU:n kiertävä lapsi- ja perhenäytelmä “Mitt och
Ditt och Mitt” TryckeriTeaternilla (ruotsinkielinen esitys). Ikäsuositus 6–11 v.
Ilmainen sisäänpääsy, varaa paikatinfo@tryckeriteatern.org
Ke 15.12 klo 17.30-18.30 Joulusatuja ja askartelua (kaksikielinen ohjelma),
Tammisaaren kirjasto
Festivaaliohjelma päiväkodeille (ruotsinkielinen esitys):
To 4.11.2021 klo 9.30–10 Teater Taiminen esitys Leopold Prinshjärta
(Ikäsuositus 2–5 v.), Festival: Svenska veckan 2021/Luckan Raseborg.
Varauksia varausjärjestyksessä osoitteeseen raseborg@luckan.fi
Pidätämme oikeudet ohjelmamuutoksiin.
Digi-vinkkejä
Harrastakotona, 9 eri taiteen muotoa, suunnattu suoraan lapsille ja
nuorille, ruotsiksi ja suomeksi: https://www.harrastakotona.fi/
Kirjavinkkejä, kirjavideoita ja e-kirjoja lapsille:
https://helle.finna.fi/Content/lasten-aineistot
Kirjavinkkejä, e-kirjoja ja elokuvia nuorille:
https://helle.finna.fi/Content/nuoret
Pohjan kirjaston pääsisäänkäyntiin asennetaan tällä viikolla uusi ovi. Pyydämme teitä käyttämään Delitukun puoleista ovea asioidessanne kirjastossa. Kirjojen palautusluukku on kiinni tällä hetkellä.
Toivotamme teidät tervetulleiksi kulttuuritreffeille tiistaina 12.10. klo 14.00.
Teema: Sydkustens landskapsförbund r.f. -yhdistys ja sanataide.
Treffit toteutetaan virtuaalisen Teams työkalun kautta.
Linkki tapaamiseen löytyy tästä: Click here to join the meeting
Vieraamme Paola Fraboni, alueellinen sanataideopettaja ja Monica Martens-Seppelin, kehitysjohtaja kertovat toiminnasta.
Kulttuuripalveluiden ja Sydkustens landskapsförbund -yhdistyksen esittelyiden jälkeen sana on vapaa ja haluamme mielellämme kuulla suunnitelmistanne ja projekteistanne. Mikäli osallistujia on paljon, rajaamme yhden puheenvuoron maksimissaan kolmeen minuuttiin, jotta kaikki ehtivät kertoa kuulumisensa. Tämän jälkeen on mahdollisuus keskustella yleisesti kulttuurielämästä Raaseporissa.
Sydkustens landskapsförbund r.f. on 16:n kaksikielisen kunnan ylläpitämä järjestö, jonka toimeksiantoon kuuluu jäsenkuntien tukeminen koulutuksen ja kulttuurin laadullisen ruotsinkielisen palvelun takaamiseksi.
Sydkustens landskapsförbund toimii edunvalvojana suomenruotsalaisen väestön keskeisissä kysymyksissä. järjestö toteuttaa myös projekteja ja toimii aloitteentekijänä selvityksille toiminta-alueen asukkaiden hyödyksi. Järjestö luo ja ylläpitää verkostoja sekä toimii yhteistyössä viranomaisten ja muiden organisaatioiden kanssa.
https://www.sydkusten.fi/sv/fin/
Kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna & Sirpa
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Lokakuu
Kummituspolku 30.10. Pimeä viikonloppu
Uniikki mahdollisuus käydä kirjaston kammottavimmissa salaisissa kätköissä jossa päivänvaloa ei koskaan näy! Polkua pitkin mennään ryhmissä ja samalla vastataan kysymyksiin. Kaikki jotka ovat vastanneet oikein palkitaan makeisilla. 9 vuotta täyttäneille.
Tule mielellään naamioituneena! Naamioituneet kävijät voivat osallistua pukukilpailuun.
Marraskuu
Satutuokio 27.11.
Satuja 3 v. täyttäneille, Torni, Tammisaaren kirjaston 2. krs.
Joulukuu
Barokkimusiikin loistoa kirkkoholvien alla.
Tapiola Sinfonietta konsertoi Tammisaaren kirkossa viulisti Georg Kallweitin kanssa. Kallweit tunnetaan barokkityylin erikoisosaajana, ja tässä konsertissa hän johdattaa kuulijat Bachin perhepiirin soitinmusiikin äärelle.Johann Sebastian Bachin sävellyksistä kuullaan E-duuri-viulukonsertto sekä alkusoitto tunnetusta orkesterisarjasta nro 2.
Bachin poikien Carl Philipp Emanuelin ja Wilhelm Friedemannin sinfonioissa voi aistia aavistuksen sen ajan uusista tyylivirtauksista.Perhepiiriin kuului myös Georg Philipp Telemann, jonka tuotannosta esitetään mm. alkusoitto moni-ilmeisestä orkesterisarjasta g-molli.
Ohjelma:
Johann Sebastian Bach: Orkesterisarja nro 2 a-molli BWV 1067
Georg Philipp Telemann: Jousisonaatti f-molli TWV 44:32
Johann Sebastian Bach: Viulukonsertto E-duuri BWV 1042
Carl Philipp Emanuel Bach: Sinfonia nro 2 H-duuri Wq 182/2
Georg Philipp Telemann: Alkusoitto orkesterisarjasta g-molli TWV 55:g1
Konsertin kesto on noin 75 minuuttia, ei väliaikaa.
Liput alk. 29/23/12 €, Lippupiste ja ovimyynti
Tervetuloa!
Talviuintia voi harrastaa Tammisaaren keskustassa Stallörenin uimalassa, eli Simmiksessä. Kaupunki siirtyy asteittain käyttämään uutta iLOQ-lukitusjärjestelmää.
Nyt myös Simmiksen pukuhuoneen ja saunan lukot on uusittu, ja uudet iLOQ-avaimet otetaan käyttöön.
Tämä tarkoittaa, että kaikkien talviuimareiden tulee vaihtaa vanha Abloy-avain uuteen iLOQ-avaimeen talviuintikaudeksi 1.10.2021–30.4.2022. Jos et ole ennestään talviuintiasiakas, voit lunastaa itsellesi avaimen Tammisaaren uimahallin kassalta. Kassalla tulee täyttää laskutuslomake. Tämä palvelu on saatavilla uimahallin kassalla toistaiseksi.
Avaimen voi vaihtaa Tammisaaren uimahallin kassalla maanantaista 20.9. alkaen.
Uimahallin kassan aukioloajat
maanantai 6–20
tiistai 8-20
keskiviikko 9-20
torstai 6-20
perjantai 8-20
lauantai 11-17
sunnuntai 11-17
Tarvitset mukaan henkilöllisyystodistuksen.
Asiakkaalta laskutetaan uuden avaimen panttimaksu, 25 euroa (avaimen omakustannushinta). Panttimaksu maksetaan takaisin, kun avain palautetaan.
Talviuintikauden maksu on 75 euroa. Maksuun sisältyy kaksi saunavuoroa viikossa, tiistaisin ja perjantaisin klo 16–20.
Ruusuvettä ja kalan hajua.
Tervetuola kuuntelemaan syyrialais-ruotsalaisen kirjailian Khaled Alesmaelin ja suomalais-espanjalaisen storytellerin María Serranon keskustelua kulttuuritalo Kareliassa lauantaina 18. syyskuuta klo 14. Keskustelu on englannksi. Tule joko paikalle Kareliaan Tammisaareen tai osallistu kotoa Teamsissa (linkki löytyy alempaa). Alesmael kertoo matkastaan, jolloin hän dokumentoi ja jakoi arabialaisten homomiesten elämäntarinoita eri maista. Alesmaelin kirja Gateway to the Sea باب البحر (ruots. En port mot havet – Brev från arabiska bögar) julkaistiin ruotsiksi vuonna 2020. Khaled Alesmaelin esikoisromaani Selmlik julkaistiin Ruotsissa vuonna 2018 ja Saksassa vuonna 2020 ja on myynyt tuhansia kappaleita.
Khaled Alesmael haki turvapaikkaa Ruotsista vuonna 2014 ja hänelle myönnettiin kansalaisuus. Hän asuu nyt Lontoossa ja työskentelee Göteborgin yliopistossa arabiankielisen kirjallisuuden lehtorina. Khaled valmistui Damaskuksen yliopistosta vuonna 2006. Alesmael työskenteli yli 15 vuotta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Hän on yksi Syria Tomorrowin perustajista. Syria Tomorrow on yksi ensimmäisen sukupolven yksityisiä vapaita medioita Syyriassa. Vuonna 2009 Alesmael toimi Radio France Internationalin kirjeenvaihtajana Damaskuksessa. María Serrano on storyteller ja konferenssitulkki, jolla on moninainen tausta. Serrano asuu Tammisaaressa. Hänellä on lapsuudesta saakka siteitä arabialaiseen kulttuuriin ja elämänmittainen kiinnostus rauhanaktivismia ja pakolaisten asemaa kohtaan.
Linkki online-haastatteluun (Teams): https://bit.ly/2XgERt5https://khaledalesmael.com
https://leopardforlag.se/khaled-alesmael
Karelia on esteetön.
(Teksti: Raasepori Pride).
https://raaseporipride.fi/ohjelma/
Sivistyslautakunta päätti 15.6.2021 kokouksessaan että Raaseporin kulttuurikasvatussuunnitelma otetaan käyttöön syksystä 2021 lähtien.
Raaseporin kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma on kokonaisuus, joka muodostuu kaupungin useiden yksiköiden välisestä toimialarajat ylittävästä yhteistyöstä. Tämän lisäksi yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin kanssa esimerkiksi yhteishankkeilla. Suuri osa kulttuuriohjelmista on tilattu, räätälöity ja rahoitettu Raaseporin kaupungin kulttuuripalveluista, kun taas osa tapahtuu kaupunginkirjaston, museon ja musiikkiopiston toiminnan puitteissa. Kolmannen sektorin edustajia ovat mm. Hangon rintamamuseo, Stiftelsen Pro Artibus, Länsi-Uudenmaan Tanssiopisto Hurja Piruetti, Karjaan kotiseutuyhdistys ja Fiskarin kotiseutumuseo. Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut koordinoi kulttuuriohjelmia Raaseporin kulttuurikasvatussuunnitelman puitteissa.
Tavoitteena on, että lapset saavat käsityksen erilaisista taidemuodoista. Tutustumalla taiteisiin lapsi voi löytää uuden harrastuksen. Antoisa vapaa-ajan harrastus lisää hyvinvointia ja ehkäisee syrjäytymistä. Tavoitteena on, että kaikilla lapsilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet kokea kulttuuria ja luoda taidetta päiväkodista/koulusta, varhaiskasvatuspedagogista/opettajasta, kieliryhmästä, maantieteellisestä sijainnista ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta.
Lue lisää:
https://www.raasepori.fi/lapset-nuoret-opetus/perusopetus/opetussuunnitelma/
SINISIMPUKKA – unia meren huoneista
Huovutuksia ja maalauksia Itämeren avainlajista
Henrietta Pitkänen
Taiteilijatapaaminen ma 13.9. klo 17-18
Tervetuloa!
Simpukka on sininen ovi meren huoneisiin.
Sinisimpukka on Itämeren tärkeä asukas: kovien pohjien simpukkamatot suodattavat merellisen vettä vuodessa ja puhdistavat näin merta. Sinisimpukka lomittuu monen muun merilajin, kuten haahkan, elämään muodostamalla niille elinympäristöjä ja ravintoa. Simpukan ikä ja esimerkiksi talvinen hionta vaikuttavat kuorten värimaailmaan, jossa näkyy sävyjä indigonsinestä ruskeaan, valkeaan ja mustaan.
Olen kerännyt sinisimpukankuoria useamman vuoden ajan kotiseutuni Hankoniemen ja Tammisaaren saariston luodoilta ja rannoilta. Kuorten kiehtovat värit, muodot ja energia inspiroivat monimateriaalisiin visuaalisiin runoihin merestä ja simpukoista. Läsnä on myös mereen liittyviä myyttisiä kansanperinteen hahmoja, kuten Vellamo vedenemo.
Näyttelyn sinisimpukkatöillä pohdin meriluonnon visuaalisen vaikuttavuuden lisäksi ihmisen ja meren (tunne)sidettä, johon paikallisuus luo oman sävynsä. Luontoyhteytemme voi taiteen ja myytillisen, runollisen tarinaulottuvuuden kautta solmiutua monisäikeisemmäksi ja elävämmäksi. Tällä on merkitystä niin ihmisten kuin planeetankin hyvinvoinnille.
Henrietta Pitkänen (synt. 1985, Helsinki) on asunut lapsuudestaan lähtien saaristossa kaikkina vuodenaikoina. Tämä johti ensin meribiologiksi ja sittemmin heijastamaan luontokokemuksia ja -yhteyttä taiteen keinoin, erityisesti huovutuksen ja maalauksen tekniikoilla. Löytämistäni luonnonantimista ja kierrätysmateriaaleista saan ideoita, jotka vievät usein työtä eteenpäin. Työskentelen taiteen ja freelancer-toimittajuuden parissa. Soolo- ja yhteisnäyttelyitä vuodesta 2015.
taiteilijatapaaminen galleriassa pe 10.9. klo 16-17
verkkosivu: lintukotoarts.pb.gallery (Lintukoto Arts; mm. CV ja näyttelylista)
Instagram: @lintukotoarts
tiedustelut ja teosmyynti: henrietta.pitkanen@gmail.com
Vaeltajan horisontti
Elina Melginin maalauksia
Taiteilijatapaamiset: avajaisissa lauantaina 2.10. kello 13-16 ja lauantaina 30.10. kello 12-14.
Välkommen!
Öljy- ja akryylimaalein työskentelevän, Karjaalla ja Helsingissä asuvan FT Elina Melginin maalauksien näyttely avataan Galleria Perspektiivissä lokakuussa.
Kyseessä on järjestyksessään toinen yksityisnäyttely maalarilta, joka työskentelee etupäässä Karjaalla. Hän on ollut mukana monessa yhteisnäyttelyssä, joista eräs oli innovatiivinen kansainvälinen virtuaalitaiteen näyttely verkossa kesäkuussa.
Tuohon näyttelyyn kutsuttiin häneltä muutama teos, jotka kuuluvat Tammisaaressa nähtävään sarjaan Vaeltajan horisontti.
Melginin Vaeltajan horisontti -kuvasto koostuu puoliabstrakteista maisemista. Ne ovat kolmiulotteisia meditatiivisia maisemia, joissa voi vaeltaa. Sisäisiin kuviin ilmestyy muistoja matkoilta. Kuvat ovat eräänlaisia sisäisiä näkyjä, kaipausta ”vapaan tuulen ja taivaan valon poluille”, kuten hän kertoo. Sellainen tila voi löytyä Raaseporin metsistä, Ranskan vuoristosta tai Skotlannin nummilta.
Realistisia maisemat eivät ole. Heleät värit luovat tunnelmaa. Katsoja voi löytää maisemasta paikkoja, joissa tekijä itse ei ole käynyt. Tärkeintä on saada kosketus katsojaan, kuten Melgin sanoo. Hänen mielestä taide syntyy vuorovaikutuksessa.
Elina Melginin mielestä taide on avoin ja myötätuntoinen. Sen avulla kommunikoimme tasolla, jonka hän kokee hyvin kiinnostavaksi. Hän on laittanut palautelaatikon Galleria Perspektiiviin toiveella saada palautetta teoksistaan ihmisiltä, joita hän ei ole koskaan tavannut. Etenkin nuorilta hän toivoo joitain viestejä, miten he kokevat näyttelyn maisemat.
Viestintä ja vuorovaikutus ovat Elina Melginin varsinainen ammatti. Hän on itse asiassa henkilö, jolla on monta roolia. Melgin on toimitusjohtaja viestintäammattilaisten yhdistyksessä ProComissa. Väiteltyään 2014 filosofian tohtoriksi hän on tehnyt myös opetus- ja tutkimustyötä paitsi viestinnän myös kulttuurin alueella. Melgin on Turun yliopiston dosentti.
-Olen perehtynyt viestinnän ohella taide- ja kulttuurihistoriaan. Vaeltajan horisonttiin ilmestyy usein viitteitä historiasta tai taidehistorian kuvastosta.
Uimahalli aukeaa normaalisti maanantaina 6.9.2012 klo 6.00.
Käydessäsi Tammisaaren uimahallissa sinun on noudatettava yleisiä suosituksia, pestävä tai desinfioitava kädet, aivastettava tai yskittävä kertakäyttönenäliinaan tai kyynärtaipeeseen sekä pidettävä etäisyyttä muihin kävijöihin ja henkilöstöön.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan yleisissä tiloissa, mutta asiakkaiden ei suositella käyttävän kasvomaskia suihku- ja allastiloissa.
Raaseporin kirjastot ovat suljettu perjantaina 10. syyskuuta henkilökunnan koulutuksen takia. Kirjastoauto ei myöskään kulje pe 10.9.
Tammisaaren kirjaston lehtilukusali, hiljainen lukusali sekä näyttely Perspektiivissä on auki klo 9–15.
Kirjastoautolla on valitettavasti teknisiä ongelmia, eikä reittejä voi ajaa 16.8.–20.8. Kirjastoauto kulkee taas maanantaista 23.8. alkaen!
Ennakkoilmoittautuminen ohjattuun toimintaan syksylle 2021 tapahtuu torstaina 12.8 klo 13.00 lähtien alla olevien linkkien kautta tai puhelimitse 019 289 2191; 019 289 2192 tai 019 289 2194.
Uimakoulut
Liikuntaryhmät
Suppama
Tekniikka-uintia aikuisille
Vesivoimistelu
Järjestäjät ovat erittäin iloisia, että tämän vuoden festivaali pysyttiin järjestämään viime vuoden peruuntumisen jälkeen. Konserttien rungosta vastaa Suomalainen Kamariorkesteri, jonka uusi toiminnanajohtaja Hannele Eklund on vastannut sekä orkesterin että yleisön turvallisuudesta voimassa olevien pandemiarajoitusten mukaisesti.
– Kysyntä oli suurempaa kuin myynnissä olevien lippujen määrä mahdollisti tänä vuonna, sanoo Eklund. Lisäksi hän toteaa, että vaikka kaikki muut pop-up konsertit, Raatihuoneentorin konserttia lukuunottamatta siirrettiin sateen vuoksi Sigurd Snåresaliin, saivat kaikki halukkaat paikan ja tunnelma sekä muusikoiden että yleisön kesken oli hyvä.
Jan Söderblom, joka on festivaalin taiteellinen johtaja suunnitteli jo alunperin ohjelmistosta eri versioita, jotta konsertit voitiin toteuttaa joustavasti pienemmällä orkesterilla. Lauantaina Hetkiä historiasta konserttisarjasta siirrettiin myös ensemble Oliphantin konsertti Tenholan museon puistosta Tenholan kirkkoon. Kirkko täytettiin vain joka toiselle riville, jolloin kirkko tuli täyteen.
Tammisaaren kirkon maksulliset konsertit keräsivät yhteensä noin 300 henkilöä ja lauantain yhteensä kahdeksan ilmaista pop-up konserttia noin 500 henkilöä. Yhteensä Fiskarsin sunnuntaisten päätöskonserttien kanssa koko festivaali saavutti 1000 hengen yleisön.
Me kiitämme kaikkia konserttivieraita, yhteistyökumppaneita & toimitsijoita ja toivotamme kaikki tervetulleiksi jälleen 4-7.8.2022.
Vuosittain toistuva festivaali on Suomalaisen Kamariorkesterin, Raaseporin kaupungin kulttuuripalveluiden, Ekenäs nejdens svenska församlingin ja Tammisaaren konserttikannatusyhdistyksen monivuotisen yhteistyön lopputulos.
Suomalaisen Kamariorkesterin ja Raaseporin kaupungin kulttuuripalveluiden monivuotinen yhteistyö on myös tuottanut projektin, joka mahdollistaa ainutlaatuisen kolmisointu- konserttielämyksen kaikille Raaseporin koulujen kolmannen vuosikurssin oppilaille näiden ammattimuusikoiden toimesta.
Tammisaaren kesäkonserttien kotisivut: www.ekenassommarkonserter.fi
Sanna Himmelroos, kultturisuunnittelija Raaseporin kaupunki, kult@raseborg.fi
Hannele Eklund, toiminnajohtaja SKO, hannele.eklund@wellspoken.fi
Tammisaaren Kesäkonsertit om klassisen musiikin festivaali Raaseporissa. Vuodesta 2000 alkaen on konserteissa vieraillut lukuisa joukko kansainvälisesti tunnettuja artisteja kuten Karita Mattila, Barbara Hendrichs, Olli Mustonen, Juha Uusitalo, Grigory Sokolov Kari Kriikku, John Storgårds, Nathalie Stutzmann, Jaakko ja Pekka Kuusisto muutamia mainitaksemme. Tammisaaren Kesäkonsertit perusti Jukka-Pekka Saraste, joka toimi festivaalin taiteellisena johtajana konserttien 20-vuotisjuhlavuoteen 2019 saakka. Festivaali on rakennettu Suomalaisen Kamariorkesterin ympärille.
Palloiluhallin kuntosali aukeaa 10.8.2021 lähtien tietyin rajoituksin sekä vallitsevilla koronarajoituksilla. Kuntosali tulee olemaan avoinna seuraavasti:
Maanantai – torstai klo 8.00 – 15.00
Perjantai klo 8.00 – 13.00
Huomioithan, että sinun tulee olla valmiiksi pukeutunut koska meillä ei ole pukuhuoneita käytössämme. Kuntosalissa tulee olemaan vaatenaulakko sekä kenkäteline, jota voit tarvittaessa käyttää. Sisäänkäynti normaalisti pääsisäänkäynnin kautta. Henkilökunnan voi tarvittaessa kutsua kassalle (tarkemmat ohjeet löydät kassan tiskiltä).
SU 15.8.2021 KLO 16:00
Jarkko Tammisen imitaatioshow rantautuu Mustion Linnan kesäteatteriin. Esitys koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Sauli Niinistöstä Kimi Räikköseen ja Lauri Tähkästä Paula Koivuniemeen. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja myös paikalliset ”kuuluisuudet” saavat osansa, kun hahmot ottavat esille paikkakunnalla puhuttavia asioita.
Showssa Jarkko on lavalla kovin ”alastomana”, sillä esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja, ja lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon syksyn 2019 Jarkko Tamminen Showsta sekä sitä edeltävistä Stars Show-esityksistä.
Esityksen kesto n. 2h 25min. (sis.väliajan).
Liput:
- 31,50 € peruslippu
- (Lippupiste 35 € + palvelumaksut)
- Lisäksi mahdolliset laskutus- ja toimituskulut
Lisätietoja: https://www.xn--mustionlinnankesteatteri-5bc.fi/liput-yhteystiedot
Ensi-ilta 14.8.2021
Esityskieli Suomi
Näytelmä kertoo Hjalmar Linderista (1862-1921) Mustion linnan kehittäjästä ja aikakautensa suomalaisesta kamariherrasta, varatuomarista, suurmaanomistajasta ja lahjoittajasta, joka eli hyvin värikkään elämän.
Linder vaikutti suuresti Etelä-Suomen ja erityisesti Lohjan teollistumiseen 1800-1900 lukujen vaihteessa. Linder muistetaan lisäksi Suomen sisällissodan vankileirien ala-arvoisten olojen paljastajana, jonka vuoksi hän joutui lähtemään maanpakoon, jossa hän kuoli 2. kesäkuuta 1921 Ranskan Marseillessa. Hänen merkityksensä Suomen elinkeinoelmän ja maaseudun kehittämiseen on ollut merkittävää. Linderin suku pitää yllä edelleen Mustion linnan toimitoja ja johdossa on Filip ja Chirstine Linder jotka vaalivat hienosti Mustion linnan historiaa ja kehittävät nykypäivää.
Mustion linnan kesäteatteri kunnioittaa Hjalmar Linderin muistoa 2021 kesällä kun hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi 100 vuotta. Näytelmän keinoin kunnioittaminen on oivallinen tapa juuri Mustion linnan miljöössä. Näytelmä kertoo Hjalmar Linderin elämän viimeisistä vuosista ja niiden värikkäistä käänteistä, mutta myös takautuvasti hänen elämästään muutenkin. Näytelmässä käsitellään Hjlarmar Linderin ja Mannerheimin kohtaamista ja sitä kautta peilataan ympäröivään maailmaan. Linder oli avioliitossa vähän aikaa Mannerheimin siskon Sophie Mannerheimin kanssa ennen vuosisadan vaihtumista.
Käsikirjoitus Jan Lindroos
Päärooleissa Hjalmar Linderina nähdään Tommy Haakana ja Mannerheimina
Dan Idman
Liput:
- 27 € peruslippu
- (Lippupiste 29.50 € + palvelumaksut)
- 25 € eläkeläinen, opiskelija, työtön, varushlö (Lippupiste 27.50 € + palvelumaksut)
- Lisäksi mahdolliset laskutus- ja toimituskulut
Lisätietoja: https://www.xn--mustionlinnankesteatteri-5bc.fi/liput-yhteystiedot
Solo – Ann Simberg
Avajaiset 3.8 klo 17-19
”Olen taiteilija, joka maalaa ja tekee grafiikkaa. Olen syntynyt Helsingissä ja opiskellut taidetta Suomessa ja Englannissa. Lähdin Suomesta kun olin 17- vuotias ja asun nyt Lontoossa. Englannissa olen myös opiskellut sosiaalityöntekijäksi ja tehnyt johtajan tutkinnon. Olen ollut kokopäivätöissä taiteilijana vuodesta 2012. Minulla on kesämökki Kälaträskin rannalla. Se on Snappertunan ja Fagervikin välissä.
Minun maalaus prosessi voi olla pitkä, kun rakennan öljyväriä kerroksittain, tämä prosessi voi ottaa kolme tai viisi vuotta. Jokaisen kerroksen täytyy kuivua. Tämän aikana paljon voi tapahtua, mutta värit jotka olen käyttänyt läpi prosessin voi aina nähdä lopputuloksessa. Toinen prosessi on että teen vain yhden kerroksen ja silloin käytän vesiväri tekniikkaa, öljyväreillä. Maalauksellani on usein moniselitteisyys ja ne voidaan nähdä kesken abstraktia ja hamoa. Olen koloristi ja se on tehnyt että katson väriä, kuinka kukin värit menevät yhteen. Maalaukseni ovat orgaaniset ja ne voidaan nähdä värit kerroksina jotka ovat matkalla muuttumaan maisemaan.Tämä on minun ensimmäinen näyttely Suomessa.”
Tervetuloa!
Tammisaaren Kesäkonsertit on Suomalaisen kamariorkesterin tunnetuin ja suosituin tapahtuma. Orkesterin taiteellisen johtajan Jan Söderblomin suunnittelemissa konserteissa nautitaan musiikkielämyksistä ja elokuisista illoista mm. kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen luotsaamana.
Vuonna 2000 käynnistetty festivaali järjestetään yhteistyössä Raaseporin kaupungin, Tammisaaren seurakunnan, Tammisaaren konserttien kannatusyhdistyksen sekä Fiskarsissa järjestettävän LEAD! Akatemian kanssa.
Liput Lippu.fi ja Luckan Raasepori.
Tammisaaren Kesäkonserteissa noudatetaan THL:n ja OKM:n hygienia- ja turvallisuusohjetta. Kirkossa ja muissa sisätiloissa järjestettävissä konserteissa suosittelemme kasvomaskien käyttöä. Lippuja tilaisuuksiin myydään normaalia rajoitetummin, jotta lähikontakteja voidaan välttää. Yleisö ohjataan omille paikoilleen ja myös tiloista poistuminen tapahtuu ohjatusti.
Lue lisää tämän vuoden konserteista:
Tammisaaren Kesäkonsertit – Suomalainen Kamariorkesteri (finnchamber.fi)
Uimahalli aukeaa maanantaina 6.9.2021. Tämä edellyttää, että toimintaa rajoittavia koronarajoituksia ei ole tällöin voimassa.
Uimahallissa on kesän aikana tehty laaja kuntotarkastus. Contesta-nimisen yrityksen suorittama kuntotarkastus tehtiin uimahallin tulevan peruskorjauksen suunnittelua varten.
Kun uimahalli elokuun puolessavälissä on palautettu kuntotarkastuksen jälkeen käyttökuntoon, kaupungin tilahallinto voi alkaa täyttää altaita. Altaiden täyttämiseen ja uimahallin avaamiseksi tarvittavien vesinäytteiden hyväksyttämiseen kuluu reilut kaksi viikkoa. Vaikka uimahallin pinnat ovat kunnossa taas elokuussa, uimahalli voidaan siis avata vasta pari viikkoa myöhemmin. Valitettavasti kaupunki ei onnistunut kiirehtimään aikataulua niin, että altaita olisi voitu alkaa täyttää jo heinäkuussa.
Kaupungin tilahallinto vastaa rakennuksesta, huolehtii rakennuksen kunnossapidon ja kuntotarkastuksen aikatauluista ja hankinnoista sekä valvoo töiden etenemistä. Kaupungin vapaa-aikaosasto vastaa uimahallin toiminnasta, kuten uimavalvonnasta ja ohjatusta uimakoulu- ja vesiliikuntatoiminnasta. Kaupungin vapaa-aikaosaston tarjoamien uimakoulujen ja muiden kurssien osalta ilmoittautuminen aukeaa elokuussa, ja suunnitelman mukaan kurssit alkavat syyskuussa.
Lisätietoa antavat:
Thomas Flemmich, vt. kaupunginjohtaja, 019 289 2100 (thomas.flemmich(at)raasepori.fi)
Catharina Lindström, kiinteistöpäällikkö, 019 289 3985. Vastaa kuntotarkastukseen ja kunnossapitoon liittyviin kysymyksiin.
Fredrika Åkerö, vapaa-aikapäällikkö, 019 289 2145. Vastaa ohjattuun toimintaan liittyviin kysymyksiin.
Perjantaina 30. heinäkuuta klo 18.00 Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani esiintyvät Mustion linnassa.
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani on luonut oman tyylinsä yli genre- ja ikärajojen. Yhtyeen takuuvarma meininki valloittaa väen niin klubeilla, festareilla, konserttisaleilla sekä luonnonkauniissa Mustion Linnan maisemissa.
Konsertin kesto n. 2h (sis. väliajan).
Liput:
- 38 € peruslippu
- (Lippupiste 41.50 € + palvelumaksut)
- Lisäksi mahdolliset laskutus- ja toimituskulut
Lisätietoja: https://www.xn--mustionlinnankesteatteri-5bc.fi/liput-yhteystiedot
Diandra tekee konsertin Mustion linnassa 23.07.2021.
Diandra on yksi Suomen valovoimaisimmista naisartisteista. Hän on tullut yleisölle tutuksi Idols-voittonsa lisäksi myös Tähdet, tähdet sekä The Voice Kids -ohjelmista. TV-esiintymisten, kahden soololevyn ja joululaulu-albumin lisäksi Diandran upeaa ääntä on kuultu myös mm. Mikael Gabrielin, Uniikin sekä Cheekin hittisingleillä.
Diandra on tunnettu energisenä kestosuosikkina keikkalavoilla. Tällä hetkellä artisti keikkailee jälleen aktiivisesti, lähes ennätystahdilla. Pelkästään Facebookissa ja Instagramissa hänellä on yhteensä yli 150 tuhatta seuraajaa. Hänen kappaleensa ovat soineet niin Spotifyssa kuin YouTubessakin yhteensä useita kymmeniä miljoonia kertoja. Myös fyysiset levyt ovat alusta asti tehneet kauppansa, tuoden mm. molemmista pitkäsoitoista kultalevyt.
Liput:
- 31.50 € peruslippu
- (Lippupiste 35 € + palvelumaksut)
- Lisäksi mahdolliset laskutus- ja toimituskulut
Lisätietoja: https://www.xn--mustionlinnankesteatteri-5bc.fi/esitykset
Suvi teräsniska esiintyy Mustion linnassa 17.07.2021.
Suvi Teräsniska on tehnyt uransa aikana yhteensä kymmenen albumia. Hänen viimeisin singlensä, Kaikki alueella jäljet säästin, julkaistiin huhtikuussa 2021. Syksyllä 2020 Suvi osallistui suosittuun suomalaiseen Tähdet, tähdet -ohjelmaan ja lavalle läsnäolon seurauksena hurmasi kaikki katsojat. Hänen suurimmat hiteensä ovat Hento kuiskaus, Täydellinen elämä, Jos menet pois, Pahalta piilossa, Elämäni miehiä ja Hei mummo.
Teräsniska on myynyt puoli miljoonaa kappaletta albumeitaan ja melkein kaikki ovat ylittäneet platinalinjan.
Koska Suvi on saavuttanut suosiota, ei ole yllättävää, että hänen menestyksensä seurauksena hänelle on myönnetty erilaisia palkintoja, esim. Emma-gaalalla Vuoden iskelmä -albumille 2017, Iskelmä-Finlandia 2016 ja Kullervo Linnan -säätiön palkinnolle 2013.
Konsertin kesto on noin 1 tunti (ilman taukoa).
Liput:
- 36 € peruslippu
- (Lipputoimisto 39,50 € + palvelumaksut)
- Lisäksi laskutus- ja toimituskulut.
Lisätietoja on osoitteessa: https://www.xn--mustionlinnankesteatteri-5bc.fi/liput-yhteystiedot
ISMO LEIKOLA – JOS NYT IHAN REHELLISIÄ OLLAAN 15.07.2021 Mustion Linnan teatteri.
Historialliset 70 miljoonaa katselukertaa CONAN-esiintymisellään kerännyt koomikkomme maailmalla vaihtaa jälleen kielen kotimaiseen ja saapuu käymään Suomessa. Viime ja edellisvuonna loppuunmyyty kiertue jatkuu kesällä 2021. Tule ja kuule, mitä Ismo on Amerikkaa kiertäessään ihmisistä ja elämästä oivaltanut? Onko mies muuttunut vai pysynyt samana?
Liput:
- 32.50 € peruslippu
- (Lippupiste 36 € + palvelumaksut)
- 27.50 € eläkeläinen, opiskelija, työtön, varushlö
- (Lippupiste 30 € + palvelumaksut)
- Lisäksi mahdolliset laskutus- ja toimituskulut
Lisätietoja: https://www.xn--mustionlinnankesteatteri-5bc.fi/liput-yhteystiedot
Helene Schjerfbeckin syntymäpäiväjuhlat Tammisaaressa 10.07.2021.
Ohjelma:
- Klo 12–16 Tule juhlimaan kuvataiteen päivää Tammisaareen kirkolle
- Klo 12 sellisti Helen Lindén-Pons esiintyy kirkossa
- Klo 13–16 Piirustus- ja maalaustyöpajat kirkkopuistossa
- Klo 9–18 Café Schjerfbeck avoinna koko päivän
Vapaa pääsy ja ei ennakkoilmoittautumista.
Naisen vaellus
Sari Nieminen & Marjut Lehtinen
Avajaiset 1.7.klo 14-16
Tervetuloa!
Perjantaina 25.6. Raaseporin kirjastot ovat kiinni. Karjaan kirjasto sulkeutuu torstaina 24.6. poikkeuksellisesti jo klo 17. Bromarvin lähikirjastossa ei ole itsepalvelua juhannnuspäivänä la 26.6.
Mukavaa juhannusta!
Mustion Linnan Kesäteatterin 2021 ohjelmistossa on musiikkinäytelmä Kaksi Puuta. Juha Tapion hittien siivittämä musiikkikomedia, jonka ensi-ilta on 30.6. 2021. Kaksi puuta on hersyvän hauska tarina rakkaudesta, intohimosta ja jääräpäisyydestä. Vaikka ennen olikin kaikki paremmin, niin voiko muutos joskus kuitenkin olla hyväksi? Kahden täysin erilaisen maailman kohdatessa ristiriidoilta ei voida välttyä, mutta kenties näkökulmien avartaminen voi tuottaa myös jotain hyvää ja yllättävää.
Kaksi puuta – näytelmä ei kerro lauluntekijä Juha Tapiosta, vaan se on itsenäisesti kirjoitettu humoristinen tarina. Juha Tapio ei itse esiinny näytelmässä, mutta Juha Tapion musiikki kuljettaa kiinteästi tarinaa eteenpäin.
Käsikirjoitus: Osku Valve & Otto Kanerva
Ohjaus: Joonas Suominen
Koreografia: Kia Lehmuskoski
Rooleissa: Milana Misic, Jenni Kitti, Saara Rauvala, Esa Nummela, Jaakko Loukkola, Hannamaija Nikander ja Kia Lehmuskoski
Esityksen kesto 2h 20min (sis. väliajan).
Liput:
- 35 € peruslippu
- (Lippupiste 38.50 € + palvelumaksut)
- 33 € eläkeläinen, opiskelija, työtön, varushlö
- (Lippupiste 36.50 € + palvelumaksut)
- 25 € lapset alle 12v.
- (Lippupiste 27.50 € + palvelumaksut)
- 31 € ryhmät väh. 20 hlö
- (Ryhmämyynti ainoastaan teatterilta)
- Lisäksi mahdolliset laskutus- ja toimituskulut
Lisätietoja Mustion Linnan Kesäteatterista ja lipuista: https://www.xn--mustionlinnankesteatteri-5bc.fi/liput-yhteystiedot
Kolmipäiväinen nukketeatteritapahtuma tuo Fiskarsin ruukkiin esityksiä, jotka riemastuttavat ja koskettavat kaikenikäisiä.
Tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Sen järjestävät nukketeatteritaiteilijat Laura Hallantie ja Aapo
Repo toivottavat tervetulleiksi tutustumaan nukketeatterin hauskaan ja ihmeelliseen maailmaan!
Ohjelmistossa on esityksiä ja työpajoja lapsille ja nuorille, puolivuotiaista teini-ikäisiin.
Seuraintalo Lukaalilla nähtävissä esityksissä paperista syntyy eläimiä, puupalikoista kaupunki, jännitetään ehtiikö Siira
sirkukseen ja löytääkö Pinokkio itsensä. Työpajoissa tutustutaan nukkemanipulaation saloihin, luodaan palikkahahmoja
sekä animoidaan paperinukkeja.
Tapahtuma järjestetään sen hetkisten koronarajoitusten sallimissa puitteissa, ja turvallisuusohjeita noudattaen. Osa
tapahtuman ohjelmasta on nähtävissä myös tapahtuman facebook -sivun kautta striimattuna.
Esitysten lomassa voi nauttia kahvia, virvokkeita ja makeaa ja suolaista suupalaa tapahtumakahvilan lämpimässä
tunnelmassa.
Tapahtuman tarkempi ohjelma: facebook.com/nuketkylassa
yhteystiedot: nuketkylassa@gmail.com
liput: tiketti.fi
Outside Surreal Fuzz Art Tour III
Greger Grönholm ja Benny Uhlenius
”Olemme Greger ja Benny tutustuneet toisiimme musiikkihommissa jo noin 20 vuotta sitten. Olemme myös molemmat koko ikämme tehneet taidetta. Tarkoituksenamme on tehdä laajempi taidekiertue useilla eri taidenäyttelyillä eri puolilla Eteläsuomea nimellä Outside Surreal Fuzz Art Tour ja ”kiertueemme” kolmas kohde on Tammisaaren Galleria Perspektiivi. Jokainen näyttelykerta voi poiketa edellisestä sitä mukaan miten uusia töitä syntyy matkan varrella. Mielestämme meidän molempien taidetyylit täydentävät toisiaan, Gregerin outsideart ja Bennyn surrealistinen pop-taide.”
Bennyllä tuo näyttelyyn myös kookkaita puuveistoksia.
Tervetuloa!
Raaseporin valmiusryhmä on tänään 21.5.2021 muuttanut ulkona koskevia rajoituksia seuraavasti:
- vuonna 2002 syntyneiden ja sitä nuorempien junioreiden harjoitteluun ja otteluihin saa osallistua korkeintaan 50 henkeä
- aikuisten harrastustoimintaan saa osallistua samanaikaisesti korkeintaan 50 henkeä
Seniorijoukkueiden otteluiden pelaamisen ajankohta ei ole vielä tiedossa. Pelaaminen on tällä hetkellä sallittua vain SM-tason ja ykkösdivisioonatason joukkueille.
Sisätiloissa tällä hetkellä vain juniorit saavat harjoitella enintään 10 hengen ryhmissä.
EI YLEISÖÄ
Aluehallintoviraston 31.5.2021 asti voimassa olevan viranomaispäätöksen mukaisesti missään tilaisuudessa tai ottelussa ei saa olla yleisöä.
Yleisökiellon valvominen on yhdistyksen/järjestäjän vastuulla ja aluehallintoviraston päätösten noudattamista valvoo poliisi.
Toivotamme teidät tervetulleiksi kulttuuritreffeille tiistaina 8.6. klo 14.00.
Teema: Kesän kulttuuritarjonta
Treffit toteutetaan virtuaalisen Teams työkalun kautta.
Linkki tapaamiseen:
Click here to join the meeting
Aloitamme kulttuurisihteeri Lotta Lerviksin tervehdyksellä, jonka jälkeen sana on vapaa ja haluamme mielellämme kuulla kesäsuunnitelmistanne ja projekteistanne. Mikäli osallistujia on paljon, rajaamme yhden puheenvuoron maksimissaan kolmeen minuuttiin, jotta kaikki ehtivät kertoa kuulumisensa. Tämän jälkeen on mahdollisuus keskustella yleisesti kulttuurielämästä Raaseporissa.
Kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna & Sirpa
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Tervetuloa kesäiselle satupiknikille! Kaksikielinen satutuokio järjestetään keskiviikkona 14. heinäkuuta klo 14–15 Tammisaaren kirjaston ulkopuolella olevalla nurmikolla. Satutuokio soveltuu yli 3 v. lapsille. Ota mukaan huopa ja piknikkori, jos haluat, kirjasto tarjoaa mehua. Ohjelma järjestetään säävarauksella.
Osoite: Raaseporintie 8, 10650 Tammisaari
Puhelin: 019 289 2950
Kirjastot ovat kiinni helatorstaina 13.5.
Aukioloajat ke 12.5.: Tammisaari 10–17, Karjaa 10–17, Pohja 11–15, Bromarv 9–12, Tenhola 9–11.
Bromarvin sivukirjasto on avoinna kesälauantaisin 15.5.-28.8.2021* klo 10-13 omatoimista asiointia varten.
Paikalla kirjastossa on Bromarv Biblioteks Vänner-yhdistyksen jäseniä auttamassa laina-automaatin kanssa. Kirjoja, pelejä ym. on mahdollista lainata hyllyistä sekä etukäteen varatut kirjat voi noutaa.
* Juhannuspäivänä 26.6. kirjasto on suljettu.
Tammisaaren taideyhdistys järjestää 40-vuotis juhlanäyttelynsä. Näyttelyyn osallistuu 35 taiteilijaa 65 teoksellaan. Näyttely sisältää koosteen sekä varhaisemmista että myöhemmistä teoksista.
Tammisaaren taideyhdistys perustettiin 1980. Yhdistyksen tarkoitus on yhdistää taiteilijoita ja taiteesta kiinnostuneita Raaseporissa ja lähialueilla. Yhdistys haluaa myös levittää kiinnostusta taiteeseen ja sen harjoittamiseen yhteiskunnassa järjestämällä avoimia maalaustapahtumia. Myös taide terapiana on ollut yhdistyksen agendalla viimeisimpien vuosien aikana. Nykyään yhdistyksellä on noin sata jäsentä. Jäsenistössä on sekä ammattitaiteilijoita että harrastelijoita, mukaan lukien he, jotka eivät itse maalaa, mutta ovat kiinnostuneita taiteesta.
Galleria noudattaa kirjaston koronarajoituksia; käytä kasvomaskia, pidä etäisyyttä ja enintään kuusi henkilöä yhtäaikaisesti galleriassa.
Galleria Perspektiivi on avoinna ma-ke 10-19, to-pe 10-17. la 10-14
Lämpimästi tervetuloa!
Huhuu vanhemmat!
Oletteko keskustelleet kotona opiskelun aloittamisesta musiikkiopistossa, tanssiopistossa, kuvataidekoulussa tai teatterikoulussa syksyllä?
Taideaineiden opiskelu on hieno investointi.
MUSIIKKI: MUSIIKKIOPISTO
Vielä on mahdollista ilmoittautua oppilaaksi musiikkiopistoon! Ilmoittautuminen avataan uudelleen vielä 17.-23.5.! raseborg.eepos.fi
Ilmoittautuneet otetaan sisään ilmoittautumisjärjestyksessä riippuen soittimen tuntiresursseista. Oppilaspaikka tai jonopaikka ilmoitetaan oppilaalle ja huoltajalle kesäkuun loppuun mennessä.
KUVATAIDE JA TEATTERI: KANSALAISOPISTO
Lue lisää: Kansalaisopisto – Raasepori
TANSSI: HURJAPIRUETTI
Lue lisää: Hurja Piruetti
Liikkuvuusapurahat on tarkoitettu Suomessa asuville ammattitaiteilijoille ja heidän muodostamilleen työryhmille sekä taiteen asiantuntijoille. Apuraha on tarkoitettu yksityishenkilöille, ei yhteisöille. Hakijana voi olla myös yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi).
När Farfar blev ett spöke
Kohta pääset katsomaan sympaattista lastennäytelmää När Farfar blev ett spöke omalta kotisohvaltasi! Myymme lippu.fi:n kautta lippuja esityksen tallenteeseen 23.4.-14.5. välisenä aikana ja esityksen linkki on voimassa kaksi viikkoa ostohetkestä eteenpäin. Voit siis katsoa esityksen milloin sinulle parhaiten sopii. Lipun hinta on 10€ ja kaverilipun 15€, silloin voit katsoa tallenteen yhdessä jonkun muun kanssa.
När Farfar blev ett spöke – Åbo Svenska Teater (abosvenskateater.fi)
Rekisteröidyt yhdistykset, joiden kotipaikka on Raasepori ja jotka haluavat käyttää kaupungille kuuluvia tiloja toimintoihinsa, voivat jättää kirjallisen hakemuksen.
Yhdistykset, jotka haluavat vuokrata tilaa kertaluontoiseen tapahtumaan, on jätettävä hakemus vähintään kuukautta ennen tapahtuman alkua.
Hakemus tehdään tällä lomakkeella viimeistään 30.4.2021 klo 12.00.
Taiteilija: Karin Widnäs
Nimi: Bastuviken
Materiaali: Keramiikka
Tekniikka: Käsin rakennettu ja poltettu Raku-tekniikalla (matta)
Sijoitus: Kaupungintalo
Karin Widnäs: ” Suomen saaristo on ainutlaatuinen. Sen tuhannet saaret ovat aina kiehtoneet minua. Jokaiseen kesähuvilaan kuuluu sauna.
BASTUVIKEN on saanut inspiraationsa näistä luodoista ja poukamista rantasaunoineen. Minulla on ollut onni viettää kesiä saaristossa.
Raku-tekniikka syntyi Japanissa 1600-luvulla. Raku merkitsee iloa.
Professorini Kyllikki Salmenhaara oli ensimmäisiä Suomessa, joka opetti oppilailleen tätä polttotapaa nykyisessä Aalto-yliopistossa. Matta-Raku on erityinen kuparilasite, jonka olen vuosien varrella kehitellyt. Polttotekniikka och lopputuloa poikkeaa perinteisestä kiiltävästä, halkeilevasta Raku-lasitteesta.”
Kaupungin taidekokoelma koostuu yli 1000 taideteoksesta ja sitä täydennetään vuosittain yhdellä tai useammalla paikallisen taiteilijan taideteoksella.
Kirjastot ovat auki rajoitetusti.
Kirjastoista voi noutaa varauksia ja käydä jättämässä palautuksia. Kirjastojen lehtilukusalit ja muut tilat on suljettu.
Aineistoa voi varata verkkokirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Yhteystiedot.
Kirjastot palvelevat rajoitetusti seuraavasti:
Tammisaari
Ma–ti klo 10–16
Ke 10–18
To–pe kl. 10–16
Karjaa
Ma, ke, to, pe klo 10–16
Ti klo 12–18
Pohja
Ma–pe klo 11–15
Tenhola (keskiviikkoisin)
31.3. klo 12–16
7.4. kl. 12–16
14.4. klo 12–16
21.4. klo 12–16
28.4. klo 12–16
Bromarv
6.4. klo 15–17
12.4. klo 15–19
19.4. klo 15–19
26.4. klo 15–19
Kirjastoauton asiakkaat voivat ilmoittaa, mistä kirjastosta varattu aineisto halutaan noutaa.
Aineistoa voi varata verkkokirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia.
Kaikkien kirjastojen palautusluukut toimivat normaalisti.
Henkilökunta vastaa kysymyksiin puhelimitse ja sähköpostitse.
Toivotamme teidät tervetulleiksi kulttuuritreffeille tiistaina 13.4. klo 14.00.
Teema: Uusi kulttuuritalo
Treffit toteutetaan virtuaalisen Teams työkalun kautta.
Linkki tapaamiseen: Click here to join the meeting
Aloitamme kulttuurisihteeri Lotta Lerviksin tervehdyksellä ja tämän jälkeen toivotamme Anne Ahlefeltin, Kulttuuritalo Fokus Karjaalla- hankkeen projektipäällikkö, tervetulleeksi ja keskustelemme toiminnasta tulevassa kulttuuritalossa.
Lopuksi sana on vapaa ja haluamme mielellämme kuulla suunnitelmistanne ja projekteistanne. Mikäli osallistujia on paljon, rajaamme yhden puheenvuoron maksimissaan kolmeen minuuttiin, jotta kaikki ehtivät kertoa kuulumisensa. Tämän jälkeen on mahdollisuus keskustella yleisesti kulttuurielämästä Raaseporissa.
Kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna & Sirpa
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Kirjastot ovat suljettuina ajalla 2.–5.4.2021. Bromarvin sivukirjasto on auki tiistaina 6.4. klo 15–17 varausten noutamiselle.
Tietokirjailija Aapo Roselius vieraili virtuaalisilla Kirjakekkereillä ja häntä haastatteli Ylen kulttuuritoimittaja Pia-Maria Lehtola. Tässä haastattelun tallenne, joka on saatavilla Kirjakekkereiden YouTube-kanavalla 31.3.2021 saakka.
Aapo Roseliuksen ja Tuomas Teporan teos Muukalaisten invaasio, Siirtoväki Suomen ruotsinkielisillä alueilla 1940-1950 käsittelee Talvisodan evakkojen asuttamisen kokemuksia ja käytäntöjä. Roselius ja Tepora ovat tutkineet, miten ruotsinkielisille seuduille sijoittuneen siirtoväen ja paikallisten kohtaaminen todella sujui.
Muukalaisten invaasio
https://kustantamo.sets.fi/kirja/muukalaisten-invaasio/
Kirjakekkereiden Sanataidehaaste 2021 palkintojenjakovideo on saatavilla Kirjakekkereiden YouTube-kanavalla 31.3. saakka.
Raaseporin kaupungin liikunta tarjoaa virtuaalisia treenituokioita.
Lukujärjestyksen löydät facebook sivuilta Raaseporin kaupungin liikunta, instagram sivuilta motionliikunta_raseborg tai Idrott & Hälsomotion – Liikunta (raasepori.fi)
Lukujärjestys sekä tarjontaa vaihtelee joka viikko.
Lämpimät onnittelut kaikille finalisteille, kunniamaininnan saaneille sekä Sanataidemestareille! Olette aivan huikaisevan taitavia
Alakoulujen Sanataidemestari: Varpu Aakkula, Kirkonkylän koulu
Alakoulujen kunniamaininnat: Alma Kaataja, Klinkbackan koulu; Shahed Aldali Kiilan koulu; Paulina Lassman Klee, Fiskarin koulu sekä Onni Lemettinen & Aappo Aakkula, Kirkonkylä koulu
Yläkoulujen Sanataidemestari: Mariel Röhr, Karjaan yhteiskoulu
Yläkoulujen kunniamaininnat: Onerva Niemi, Karjaan yhteiskoulu; Siiri Möller, Karjaan yhteiskoulu; Martti Koivu, Karjaan yhteiskoulu ja Felicia Kantola, Hakarinteen koulu
Yläkoulujen erityiskunniamaininta: Pietari Bicsak, Karjaan yhteiskoulu
Lue lisää Sanataidehaasteesta:
https://kirjakekkerit.blogspot.com/
Osallistu Sanataidehaasteen palkintojenjakoon:
https://youtu.be/lVARu4pWpak
Raaseporin suomenkielinen kirjallisuustapahtuma Kirjakekkerit järjestetään virtuaalisesti 9.-13.3.
Raaseporin suomenkieliset koulut saavat jälleen vieraikseen palkittuja kirjailijoita. Roope Lipasti ja Anja Portin vierailevat alakouluissa sekä Meri Luttinen ja Marisha Rasi-Koskinen yläkouluissa 9.-11.3.Tietokirjailija Aapo Roselius vierailee virtuaalisilla Kirjakekkereillä. Häntä haastattelee Ylen kulttuuritoimittaja Pia-Maria Lehtola ja haastattelusta tehdään tallenne, joka julkaistaan Kirjakekkereiden Youtube-kanavalla 12.3. ja on saatavilla 31.3.2021 saakka. https://www.youtube.com/channel/UCsQhzHKXroyIt9wswEYXHaw
Lauantaina 13.3. Kirjakekkereillä vierailevat Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneet Anni Kytömäki klo 15 ja Pajtim Statovci klo 16. Heitä haastattelee Ylen kulttuuritoimittaja Pia-Maria Lehtola ja haastattelu toteutetaan GoToMeeting-ohjelmalla.
Ilmoittautumiset virtuaalitapaamisiin: https://www.lyyti.fi/questions/14d84ca5db
Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteista: kirjakekkerit.blogspot.fi ja facebook.com/Kirjakekkerit.
Lämpimästi tervetuloa ensimmäisille virtuaalisille Kirjakekkereille!
Olemme kiitollisia jos voisitte antaa pari minuuttia ajastanne vastaamalla kyselyyn Raaseporin kirjastoautosta. Vastaukset käytetään kirjastoauton toiminnan selvittämiseen ja kehittämiseen. Kysely on avoinna 31.3.2021 asti.
Kyselyyn: https://forms.gle/NS6tt5dq2v4dQNhx7
Raaseporissa on runsaasti yhdistyksiä ja kansalaistoimintaa. Kaupunki haluaa tukea kolmatta sektoria ja yksittäisiä toimijoita. Aktiivisten asukkaiden panoksella edistetään hyvinvointia, lisätään yhteenkuuluvuutta ja turvallisuutta kaupungissa sekä luodaan mielekästä vapaa-aikaa.
Kaupunki nostaa strategiassaan (2018–2021) esiin kaupungin rikkaan kulttuurielämän ja elinvoimaisten tapahtumien edelleenkehittämisen merkityksen sekä haluaa aktivoida asukkaita vuoropuheluun ja myönteiseen ajatteluun. Toimintaedellytysten luominen erilaisilla avustuksilla sekä tilojen tarjoaminen tuettuun vuokrahintaan on tärkeä osa kaupungin tehtävää.
Raaseporin kaupunki jakaa avustuksia yhdistyksille, järjestöille ja yhteisöille seuraavasti:
• Yhdistyksen kotipaikka on Raasepori
• Yhdistyksen pääasiallinen toiminta ei kilpaile vastaavien paikallisten järjestöjen kanssa Raaseporissa
• Yhdistys järjestää tapahtumia Raaseporissa
Näitä sääntöjä sovelletaan avustuksiin, jotka rahoitetaan kaupungin talousarviovaroin. Osastot laativat avustuksille erityiset jakoperusteet omalla toimialueellaan.
Kirjakekkerit 2021 järjestetään virtuaalisesti maaliskuun toisella viikolla ????
Raaseporin suomenkielisissä kouluissa toteutettavien virtuaalisten kirjailijavierailuiden lisäksi tarjoamme kirjallisuuden ystäville muita virtuaalisia kirjallisuus elämyksiä ????
Seuraa meitä ja saat pian kuulla lisää ohjelmistosta!
Kirjakekkerit 13.3.2021
Ken tiesi tänne toi – kunnianosoitus kansallisruonoilija JL Runebergille
Rakkaus, luonnon ja isänmaan kauneus, ja uskonnollisuus ovat toistuvia teemoja kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin lyriikassa. Hänen runonsa ovat olleet säveltäjien suosiossa sekä hänen elinaikanaan että vielä nykyaikana. Kulttuuritalo Karelia tarjoaa Runebergin päivänä yhteistyössä naiskuoro Girls’n Qvinnsin laulajien kanssa koosteen runsaista runo- ja lauluaarteista.
Linkki kanavaan:
Kulturhuset Karelia – YouTube
Tervetuloa nauttimaan musiikista!
Toivotamme teidät tervetulleiksi kulttuuritrefeille tiistaina 9.2 klo 14.00.
Treffit toteutetaan virtuaalisen Teams työkalun kautta.
Linkki tapaamiseen: Click here to join the meeting
Aloitamme kulttuurisihteeri Lotta Lerviksin tervehdyksellä ja tiedotteella kaupungin avustushaun uudesta aikataulusta. Tämän jälkeen kulttuurisuunnittelijat kertovat ajankohtaisista asioista.
Lopuksi sana on vapaa ja haluamme mielellämme kuulla suunnitelmistanne ja projekteistanne. Mikäli osallistujia on paljon, rajaamme yhden puheenvuoron maksimissaan kolmeen minuuttiin, jotta kaikki ehtivät kertoa kuulumisensa. Tämän jälkeen on aikaa keskustella yleisesti kulttuurielämästä Raaseporissa.
Kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna & Sirpa
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Anja Portin vierailee virtuaalisesti Raaseporin suomenkielisten koulujen 4.-6.-luokissa maaliskuun toisella viikolla
Anja Portinin neljäs lastenkirja Radio Popov on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia 2020 voittaja.
”Radio Popov kertoo yksinäisyydestä, ystävyydestä ja tarinankerronnan voimasta. Lämmin seikkailutarina tuo mieleen lastenkirjallisuuden klassikot Astrid Lindgrenistä Roald Dahliin, mutta tempaa mukaansa myös aikuisen lukijan.”
https://www.sttinfo.fi/…/lasten–ja-nuortenkirjallisuuden…
Kustantamo S&S
Kuva: Marko Karo
Valmiusryhmä päätti tänään 26.1.2021, että voimassa olevat rajoitukset jatketaan helmikuun loppuun asti.
Ainoana poikkeuksena yhdistyksiä, joiden alle 13 v juniorit saavat 1.2 lähtien harjoitella sisällä enintään 10 hengen ryhmissä mukaan lukien neuvoja/valmentaja. Jos joukkueessa on myös 13 v. täyttäneitä, niin ainoastaan alle 13 v saavat harjoitella sisällä. Vanhemmat eivät saa olla sisällä harjoitusten aikana.
Varattavissa olevat sisäliikuntapaikat ovat liikuntasalit, Karjaan urheiluhalli ja Tammisaaren palloiluhalli eikä tiloja voi jakaa. Ajat on varattava etukäteen seuran kuluvalle kaudelle myönnetyistä ajoista ja eri ryhmien väliin on varattava riittävästi aikaa, jottei tapaa pukuhuoneessa tai käytävissä. Otteluita ei vieläkään sallita.
Uimahalli on edelleen suljettu.
Kirjastojen rajoitetut aukioloajat jatkuvat 28.2. 2021 asti ja näin ollen Galleria Perspektiivi on suljettu vielä helmikuun ajan.
Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää tietoa koronan vaikutuksista taiteen, kulttuurin ja luovien alojen toimintaan.
Kyselyyn voi vastata 18.1.-1.2.2021. https://link.webropolsurveys.com/S/1E8EE73A9E1CE518
Lue lisää:https://minedu.fi/…/opetus-ja-kulttuuriministerio-keraa…
Haluatko olla mukana nimeämässä Mustion uutta koulu- ja päiväkotikeskusta?
Raaseporin sivistyslautakunta järjestää nimikilpailun uudelle koulu- ja päiväkotikeskukselle, joka on käyttövalmiina syksyllä 2022. Uudessa kiinteistössä tulee toimimaan Mustion koulu, Svartå skola, Svartå daghem/Mustion päiväkoti, sivukirjasto, nuorisotoiminta ja neuvolatoiminta.
Nimiehdotukset perusteluineen jätetään joko sähköisesti tämän linkin kautta: NIMIKILPAILU tai paperiversiona kaupungin kirjastoille.
Sivistyslautakunnan nimeämä työryhmä käy läpi kaikki ehdotukset ja työryhmä antaa ehdotuksensa sivistyslautakunnalle, joka tekee lopullisen päätöksen. Työryhmän kokoonpano:
Tina Nordman, sivistystoimenjohtaja
Elisabet Ehrstedt, opetuspäällikkö
Nina Aartokallio, varhaiskasvatuspäällikkö
Heidi Enberg, kirjastojohtaja
Hanna Rönnblom, rehtori Svartå skola
Marjo Laitinen, rehtori Mustion koulu
Oppilasedustaja Mustion molemmista kouluista
Holger Wikström, sivistyslautakunnan edustaja
Viimeinen jättöpäivä on 7.2.2021.
Kaikkien nimiehdotusten jättäneiden kesken arvotaan 5 kpl lippupakettia, jotka oikeuttavat ilmaiseen uimahallikäyntiin Tammisaaren uimahallissa ja museokäyntiin Raaseporin museoon.
Kirjakekkereiden Sanataidehaaste on käynnistynyt ja Raaseporin suomenkieliset koulut ovat saaneet haastetehtävän ohjeistuksineen.
Sanataidehaaste järjestetään viidennen kerran ja aikaa luovalle kirjoittamiselle on tammikuu.Helmikuun aikana esiraati lukee kaikki kirjoitelmat ja valitsee sekä ala- että yläkoulujen finalistit, joista Sanataidehaasten tuomari räpin suomenmestari, muusikko ja laulunkirjottaja Simon Andersson kruunaa Sanataidemestarit.
Palkintojenjako tapahtuu Kirjakekkereillä lauantaina 13.3. Pohjan kirjastossa.
Kaikki finalistit palkitaan ja haluammekin lämpimästi kiittää sponsoreitamme: WSOY, Kustannusosakeyhtiö Otava, Bio Forum, Karis Bok&Papper, Toppen Bokhandel-Inredning-Leksaker & Västnyländska kultursamfundet r.f.
E-materiaalimme on käytettävissä vuorokauden ympäri. Satoja kirjoja, elokuvia, musiikkia ilmaiseksi. Lue myös päivän lehti kirjastokorttisi avulla.
Kaikki palvelut eivät edellytä kirjastokorttia.
Tästä löydät kootut linkit E-aineistoihin.
Voit pyytää uuden tunnusluvun/pin-koodin kirjastokorttiisi, jos olet unohtanut sen. Lue lisää tästä.
Lapsille ja nuorille löytyy myös puuhaa ja tehtäviä.
Makupalat.fi – Kirjastojen linkit tiedonhakuun.
Kirjasammon sivuilla löydät lisää linkkejä.
Lukulumo-palvelu on tehnyt päätöksen avata Lukulumon koulu- ja home access -version kaikille, jotta karanteeniin tai sairasaikaan mahtuisi myös lukemisen iloa.
Ole yhteydessä jos on kysyttävää. Kirjastojen yhteystiedot.
Katso Tuusulan kirjastojen YouTubevideo Viddla-elokuvapalvelusta. Kirjautuessasi sisään valitset kirjastolistasta Helle-kirjastot.
Kirjastojen rajoitetut aukioloajat jatkuvat 31.1.2021 asti ja näin ollen Galleria Perspektiivi on suljettu vielä tammikuun ajan.
Raaseporin kaupunginkirjasto hakee osa-aikaista (60%) erikoiskirjastovirkailijaa ajalle 1.2.2021- 30.6.2022 Tammisaareen.
Etsimme työntekijää, joka haluaa olla mukana kehittämässä ja tuottamassa kirjastopalveluita lapsille ja nuorille yhteistyössä lastenkirjastonhoitajan kanssa.
Lue lisää ja jätä hakemus Kuntarekryssä: Erikoiskirjastovirkailija – Raseborg stad – Kuntarekry.
Tammisaaren kirjaston porraskäytävässä on mahdollista järjestää pienempiä näyttelyjä. Tilan voi varata ilmaiseksi mm yhdistykset tai luokat jossa voi esitellä esim. teemanäyttelyn tai taidetta. Lue lisää ja varaa: Näyttelyt
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja kulttuurin ystäviä ja samalla toivottaa kaikille rauhallista joulua sekä toiveikasta uutta vuotta.
Kulttuuripalveluiden henkilökunta on joululomalla joulun ja uuden vuoden välisen ajan.
Tämä vuosi on ollut erilainen meille kaikille ja osa toiminnasta on peruttu tai siirretty eri virtuaalisille alustoille. Huomaamme, että yleisö kaipaa kulttuuria. Koska osa Bokkalasetin ohjelmasta lähetettiin virtuaalisesti, tavoitimme noin 3600 vierailijaa enemmän kuin viime vuonna. Sitä vastoin jouduimme perumaan suuren osan koulujen ja vanhuspalveluiden kulttuuriohjelmasta, mutta tuotimme sen sijaan virtuaalista materiaalia myös heille. Galleria Perspektiivin ja Fokuksen ollessa suljettuina esittelimme virtuaalisia taidenäyttelyitä Facebook feedissämme.
Monet ovat arvostaneet mahdollisuutta nähdä kaupungin taideteoksia, jotka ovat sijoitettu mm. kaupungintaloon ja kouluihin. Iloitsemme myös, että kaupungin viime vuonna käyttöön ottama prosenttiperiaate on kantanut hedelmää ja ensimmäinen taideteos on valittu. Se on Ida Koitilan Pylväs, joka sijoitetaan uuden kulttuuritalon edustalle Karjaalla. Kulttuuritalo valmistuu suunnitelmien mukaisesti syksyllä 2022.
Kuluneen vuoden aikana olemme tarjonneet kulttuurielämyksiä yleisötapahtumissa yli 14 600 osallistujalle, koululais- ja vanhustenpalveluiden asiakkaista yli 4200 osallistujalle sekä koordinoineet 21 näyttelyä. Ja tämän lisäksi olemme saaneet nauttia kaikkien aktiivisten yhdistysten ja muiden toimijoiden järjestämistä kulttuurielämyksistä. Raasepori on upea kulttuurikaupunki. Olemme siitä erittäin iloisia ja ylpeitä.
Suomalainen Kamariorkesteri tarjoilee soivan joululahjan.
Valitettavasti Tammisaaren Kesäkonsertteja ei voitu koronaepidemian takia
järjestää kesällä 2020. Siksi Suomalainen Kamariorkesteri haluaa tarjota soivan
joululahjan kaikille raaseporilaisille – tervetuloa joulukonserttiin!
https://youtu.be/Mj8BgADcAyY
Kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna ja Sirpa
Kirjastot palvelevat seuraavasti joulupyhien aikana, uutenavuotena sekä loppiaisena:
Tammisaari 23.12. 10-17 (norm. 19)
Karjaa 31.12. 10-16
Tenhola suljettu 23.12.–31.12.
Pohja suljettu 30.–31.12.
Kirjastoauto ei kulje 24.12.–10.1.
—————————————————–
Kirjastot ovat auki rajoitetusti ajalla 27.11.–10.1.2021 koronaviruksen leviämisriskin vuoksi. Kirjastoista voi noutaa varauksia ja käydä jättämässä palautuksia.
Kirjastojen lehtilukusalit ja muut tilat on suljettu.
Aineistoa voi varata verkkokirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Yhteystiedot.
Varattua aineistoa voi noutaa maanantaista 30. marraskuuta alkaen seuraavasti:
Tammisaari
Ma–ti klo 10–16 (5.1. klo 10–18)
Ke 10–18 (23.12. klo 10–17)
To–pe kl. 10–16
Karjaa
Ma, ke, to, pe klo 10–16
Ti klo 12–18 (myös 5.1)
Pohja
Ma–pe klo 11–15 (ajanvarauksella)
Suljettu 30.-31.12
Tenhola
2.12. klo 12–16
9.12. klo 12–16
21.12. klo 12–16
Suljettu 23.1–31.12
4.1. klo 12–16
Bromarv
7.12. klo 15–19
14.12. klo 15–19
21.12. klo 15-19
28.12. klo 15-19
4.1. klo 15-19
Kirjastoauton asiakkaat voivat ilmoittaa, mistä kirjastosta varattu aineisto halutaan noutaa.
Aineistoa voi varata verkkokirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia.
Kaikkien kirjastojen palautusluukut toimivat normaalisti.
Henkilökunta vastaa kysymyksiin puhelimitse ja sähköpostitse.
Uudenmaan liitto rahoittaa koronakriisistä elpymistä ja jälleenrakennusta tavoittelevia hankkeita. Rahoituksen hakijoita voivat olla esimerkiksi voittoa tavoittelemattomat elinkeino-, koulutus- ja työmarkkinatoimijat sekä järjestöt toimialasta riippumatta. Yksittäisen yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen tukea ei myönnetä.
Rahoitus on tarkoitettu hankkeisiin, joilla
- nopeutetaan uusmaalaisten yritysten elpymistä ja uutta taloudellista kasvua
- vahvistetaan innovaatiotoimintaa ja uusia ekosysteemejä
- vahvistetaan uusmaalaisten uskoa tulevaan
- panostetaan luovien alojen toiminnan elpymiseen.
Hakuinfo verkossa 12. tammikuuta
Uudenmaan liitto järjestää 12. tammikuuta kello 12.30 verkkotilaisuuden, jossa hakua esitellään tarkemmin. Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti luovien alojen ja kolmannen sektorin toimijoille. Ilmoittautumisen yhteydessä osallistujat voivat esittää jo ennakkoon kysymyksiä rahoitusasiantuntijoille.
https://www.uudenmaanliitto.fi/rahoitus/uudenmaan_kestavan_kasvun_ja_elinvoiman_tuki_ukke
Tammisaaren kirjastossa toimii nyt varattujen kirjojen nouto itsepalveluna. Varattu aineisto on jaettu kahteen hyllyyn yläkerrassa lainatiskin vasemmalla puolella.
Löydät kirjasi lähetetyssä viestissä mainitun varaustunnisteen avulla. Varaustunniste on numerosarja, joka muodostuu automaattisesti, tai nimimerkki, jonka itse valitset. Sen avulla löydät varauksesi varaushyllystä. Varaukset lajitellaan tunnusten mukaan itsepalveluhyllyllä.
On tärkeää tarkistaa, että varauskoodi on oikea, jotta ei sekoiteta useita kopioita samasta kirjasta.
Henkilökunta auttaa tarvittaessa löytämään kirjasi. Tunnisteen vaihtamista voi pyytää verkkokirjastossa tai asiakaspalvelussa. Kirjat lainataan laina-automaatilla tai henkilökunnalta.
Toivotamme teidät tervetulleiksi Kulttuuritreffeille ti 15.12 klo 14.00. Tapaamme virtuaalisen Teams-työkalun kautta.
Linkki kokoukseen:
Tapaamisen avaa Lotta Lerviks, kulttuurisihteeri Raaseporin kaupungin kulttuuripalveluista. Kulttuurisuunnitteljoiden ajankohtaistervehdysten jälkeen sana on vapaa.
Haluamme mielellämme kuulla ajatuksianne tulevien projektien äärellä. Mikäli osallistujia on paljon rajaamme yhden puheenvuoron kolmeen minuuttiin, jotta kaikki saavat suunvuoron. Tämän jälkeen on aikaa yleiseen keskusteluun kulttuurielämästä Raaseporissa.
Iloisin kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna & Sirpa
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Helle-kirjastosi tarjoaa omille asiakkailleen maksutta PressReader-lehtipalvelun. PressReaderista löytyy tuhansia sanoma- ja aikakauslehtiä yli 80 kielellä. Itse palvelu on englanninkielinen. Kirjaudu Helle Finna-verkkokirjastoon, omassa profiilissasi ”Lainat”-kohdalta löydät Pressreaderin logon, jonka klikkaamalla pääset palveluun.
Alla infovideo Pressreaderista.
Suomen itsenäisyyspäivää huomioidaan tänä vuonna kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvistin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Linnéa Henrikssonin videotervehdyksellä. Musiikista vastaa musiikkiopiston selloryhmä Sanna Jääskeläisen johdolla.
Vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi suunniteltuja konsertteja palvelutaloissa ei voitu tänä vuonna toteuttaa. Itsenäisyypäivä on kaupungille aina yhtä merkityksellinen juhlallisuus ja haluamme videotervehdyksen välityksellä toivottavaa kaikille toiveikasta itsenäisyyspäivää.
Kaupunki ja seurakunnat laskevat perinteisesti seppeleet sankarihaudoille.
Juhla – Tammisaaren taideyhdistys
Tervetuloa!
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti: https://www.raasepori.fi/…/kir…/aukioloajat-ja-yhteystiedot/
Elokuusta 2018 lähtien Ad Astra on luonut digitaalisia satuja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, arabiaksi ja venäjäksi yhdessä akustisen musiikin kanssa.
Ad Astra on työskennellyt yli 10 vuoden ajan useilla eri tavoilla lasten ja nuorten kanssa kiinnostuksen, hyväksynnän, tiedon ja vuoropuhelun luomiseksi eri kulttuurien välillä. Maamme erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret tarvitsevat tukea kasvaakseen harmonisiksi, osaaviksi ja empaattisiksi yksilöiksi. Kaikille lapsille on tärkeää hankkia tietoa omasta kulttuuristaan ja kulttuuriperinnöstään sekä muista. Myös aikuiset voivat käyttää tarinoita tehokkaaseen ja hauskaan kielen oppimiseen.
Bromarvin sivukirjasto on poikkeuksellisesti kiinni perjantaina 6.11.
MEILLÄ ON VAIN YKSI MERI – #MEIDÄNMERI
Näyttely koostuu valokuva- ja piirustuskopioista ja on esillä Galleria Perspektiivissä 4.-26.11.2020. Näyttely on osa hyväntekeväisyyskampanjaa #MEIDÄNMERI.
Tätä työtä edistääkseen Moomin Characters on yhteistyössä John Nurmisen Säätiön kanssa rakentanut läpi Muumien 75-vuotisjuhlavuoden 2020 kestävän #MEIDÄNMERI-kampanjan. Kampanjan avulla levitetään tietoa erilaisista keinoista auttaa Itämerta sekä kerätään varoja John Nurmisen Säätiön työhön, jonka tarkoituksena on puhdistaa ja suojella Itämerta sekä sen ainutlaatuista kulttuuriperintöä.
Bokkalaset tukee #MEIDÄNMERI kampanjaa, tuethan sinäkin.Lahjoitukset Mobile Pay: 93691 kautta tai http://www.xn--vrthav-iua.fi/
Aikuisten kaunokirjallisuus sekä lastenkirjat löysivät myös vihdoin tiensä Karjaan kirjastoon Grabbegårdeniin jossa kirjasto tilapäisesti majailee.
Aukioloajat ma 2.11. alkaen:
Ma 11-19
Ti 11-19
Ke 10-17
To 11-19
Pe 10-17
La 10-14
5-9 marraskuuta kokoontuvat kirjallisuuden ystävät 20. kerran Bokkalaset-kirjallisuustapahtumaan. Vuoden teema on Muistot, jota käsitellään festivaaliohjelmassa eri näkökulmista. Koronapandemia on vaikuttanut järjestelyihin ja siksi päätettiin, että suurin osa ohjelmasta esitetään virtuaalisesti.
Järjestäjien tervehdys terveyteen ja turvallisuuteen liittyen Bokkalasetin aikana
- Yleisö Kulttuuritalo Kareliassa rajataan 40 henkilöön perjantaina ja lauantaina 6-7.11.
- Tule paikan päällle ainoastaan, jos olet täysin terve ja sinulla ei ole flunssaoireita.
- Pidä turvaväliä ja huolehdi hyvästä käsihygieniasta.
- Yleisö päästetään saliin noin 10 minuuttia ennen ohjelman alkua.
- Yleisö ei voi tulla saliin tai poistua sieltä kirjailijahaastatttelun aikana, joka alkaa aina tasatunnein.
- Järjestäjät suosittelevat, että kaikki paikalla olijat käyttävät kasvomaskia. Kasvomaskeja jaetaan paikan päällä.
- Järjestäjät muistututtavat myös viranomaisten suosituksista: Henkilöt, jotka kuuluvat riskiryhmään suositellaan välttämään lähikontakteja pandemian aikana ja siksi näita henkilöitä neuvotaan välttämään yleisötilaisuuksiin osallistumista.
Lisätietoa viranomaisten rajoituksista ja suosituksista jarruttaa ja estää leviämistä löydät tästä linkistä. https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta/rajoitukset-ja-suositukset
Suurin osa ohjelmasta esitetään digitaalisesti. Lisätietoa ohjelmasta löydät ohjelmasta Bokkalasetin kotisivulta ja Facebook-sivulta.
Tervetuloa nauttimaan Bokkalasetin ohjelmasta!
Vuoden 2020 ohjelmisto kokonaisuudessaan:
https://bokkalaset.wordpress.com/program-2020/
OHJELMA TO 19.11.2020 klo 13:00–15:00
Maria Österåker – Palveluiden hinnoittelu (1h) Kysymykset ja keskustelua (15 min.)
Noora Herranen – Ansaintalogiikka ja palvelupolku muutoksessa Livestä etään. (30 min.) / Kysymykset ja keskustelua (15 min.)
Ilmoittautumiset: https://www.facebook.com/events/356986758981445
Prissättning av tjänster (Palveluiden hinnoittelu) – Maria Österåker
Lue lisää: https://www.smakprov.se/smakprov/?isbn=9789147094714&l=bokia
Case-esittely:
Konserttikeskus – ansaintalogiikka ja palvelupolku muutoksessa Livestä etään. Konserttikeskuksen toiminnanjohtaja Noora Herranen valottaa puheenvuorossaan (30 min.) konserttipalveluiden hinnoittelua ja paketointia sekä digitaalisten palveluiden kehittämistyötä. Tutustu etukäteen Konserttikeskuksen palvelutarjontaan täältä: http://www.konserttikeskus.fi/
Kulttuuritoimijoille (liitot, kunnat, yhdistykset, säätiöt, yksityiset toimijat)
Maaseudun kehittämishanke Kulttuuritarjotin kerää tietoa opetuspaketeista ja pedagogisista palveluista, joita on tarjolla peruskouluille, esikouluille ja varhaiskasvatukselle. Hankkeessa luodaan verkkopalvelu 2022, jonka kautta avoin tarjonta on sivistystoimijoiden saatavilla ruotsiksi ja suomeksi.
Liitteessä löydät Kulttuuritajotin-hankkeen lomakkeen, jonka avulla luot palvelukuvaukset tarjoamillesi aikamatkoille, opastuksille tai työpajoille, oppimispeleille jne., joita haluat tarjota kouluille ja/tai varahaiskasvatukselle. Verkkopalvelu tuo tulevaisuudessa avoimen tarjonnan useamman saataville.
Kulttuuritarjotin kokoaa tietoja palveluntuottajakentältä sekä tarjoaa tukea ja koulutusta tuotteistamiseen liittyen. Tuotekuvailut pyydetään lähettämään hankkeelle vuoden 2020 aikana. Yhteistyössä Länsi-Uudellamaalla toimivien yhdistysten, säätiöiden, kuntien ja muiden toimijoiden ja yrittäjien kanssa Västnyländska kultursamfundet r.f. -yhdistys haluaa koota monipuolisen tarjonnan.
Avoimeen tarjontaan sisällytetään myös uusia palvelutuotteita, joita hankkeessa pilotoidaan, testataan ja arvioidaan mutta hankkeen päätavoitteena on luoda kouluille ja kasvattajille helposti saatavilla olevaa tietoa ja tarjota tukea palveluntarjoajille kehittämistyöhön. Hankkeen kautta saat käyttöösi konsultaatiotapaamisen loppuvuoden aikana tai keväällä. Saat minulta hankekoordinaattorina (ruotsiksi) ja palvelumuotoilija Pia Johanssonilta Aalto Yliopistolta (suomeksi) valmennusta olemassa olevien koulupakettien kehittämiseen tai uusien palveluiden ja yhteistyömuotojen luomiseen. Tapaamme Zoom-kokousalustalla ja käymme yhdessä läpi tuotteistamisen askeleita palvelun tarvekartoituksesta ja hinnoittelusta, kohderyhmäkuvailuun myös saavutettavuusnäkökulmasta. Voit varata tapaamisen esim. kuvauslomakkeen palauttamisen yhteydessä, kun olet pohtinut omaa koulupakettia ja haluat jatkokehittää sitä.
Mikäli tarjoat useita koulupaketteja / palvelutuotteita esim. aikamatkoja, esityksiä ja työpajoja, draamaopastuksia tai oppimispelejä jne. kouluille / esikouluille / päiväkodeille, jotka ilmoitat mukaan Kulttuuritarjottimen tarjontaan, voit täyttää lomakkeen erikseen useammalle palvelulle ja palauttaa osoitteeseen pamela.andersson@luckan.fi kuvan kera.
Maanantaina 9. marraskuuta vietetään Kura skymning Tammisaaren kirjastossa. Ohjelmassa luetaan ääneen Auður Ava Ólafsdóttirs romaanista Ärr. Tilaisuus alkaa klo 18.
Muistutamme pitämään huolta käsihygieniasta sekä käyttämään kasvosuojainta. Kaikki tervetulleita, toki terveinä!
Haluamme muistuttaa että Tammisaaren kirjastossa on käytettävissä digitointihuone. Laitteilla voi siirtää vanhoja äänitteitä ja dokumentteja digitaaliseen muotoon. Huoneessa on selkeät ohjeet ja tarvittaessa voi saada opastusta.
Laitteilla voi käsitellä
- valokuvia
- diakuvia
- LP-levyjä
- VHS-kasetteja
Varaa aika tai kysy lisää! Tästä löydät kirjastojen yhteystiedot.
Bellman 280 år – Matteus Blad
Monologi- ja lauluesitys, jonka lähtökohta on kaupunki ja ihmiset, joita Bellman niin taitavasti kuvaili.Matteus Blad asuu Helsingissä ja on sekä näyttelijä että laulaja. Esitys on osa esityskiertuetta, jonka nimi on ”Bellman 280 år”.
Liput ovelta: 15€
Lippuvaraukset: cmbellman280@gmail.com
Tervetuloa!
Pohjan kirjasto on suljettu perjantaina 9.10.
Valoa ja varjoja – Ekenäs fotoklubb
Tervetuloa!
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti: https://www.raasepori.fi/…/kir…/aukioloajat-ja-yhteystiedot/
Tammisaaren kirjastossa on lokakuussa esillä Plan International Suomen valokuvanäyttely ”Turvallinen alku elämälle” sekä teemaan liittyvä kirjaesittely. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11.10 ja se huomioidaan myös lasten- ja nuortenosastolla.
Turvallinen alku elämälle -näyttely kertoo Planin työstä Mosambikissa, jossa Plan edistää tyttöjen ja naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä -oikeuksia ja tukevat tyttöjen koulutusta yhteistyössä paikallisten yhteisöjen ja klinikoiden kanssa. Työtä tukevat ulkoministeriö ja kuukausilahjoittajat. Merkittävässä roolissa ovat myös paikalliset terveysvapaaehtoiset, jotka jakavat tietoa perhesuunnittelusta ja ehkäisystä.
Kuvat: Mikko Toivonen | Tekstit: Iida Riekko
- Puhelinvaihde: ma-to 10-16, pe 10-14 (09) 6869 800
- Sähköposti: info@plan.fi
- Kotisivu: https://plan.fi
Luonnonlaki (2019) on dokumenttielokuva maatilaperheen vaikeasta sukupolvenvaihdoksesta konkretisoituvan ilmastonmuutoksen Suomessa.
Verena Netzerin ja Mika Rantosen ohjaaman elokuvan ilmaisnäytös järjestetään Tammisaaren kirjastossa, Pääskysessä klo 18. Elokuvan kesto on 70 min. Ei tekstitystä. Tervetuloa!
Hyper. Real
Ingrid Weckström
Tervetuloa!
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti:
https://www.raasepori.fi/vapaa-aika/kirjasto/aukioloajat-ja-yhteystiedot/?langswitch=292235
Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi Kulttuuritreffeille ti 6.10 klo 13.00.
Tapaamme virtuaalisen Teams-työkalun kautta. Linkki on viestin lopussa. Linkki on myös saatavissa kotisivuillamme:
https://www.raasepori.fi/vapaa-aika/kulttuuri
Tapaamisen avaa Lotta Lerviks, kulttuurisihteeri Raaseporin kaupungin kulttuuripalveluista. Kulttuurisuunnitteljoiden ajankohtaistervehdysten jälkeen sana on vapaa. Haluamme mielellämme kuulla kulttuurikentän kokemuksia tässä erikoisessa tilanteessa, jossa elämme juuri nyt sekä ajatuksianne tulevien projektien äärellä. Mikäli osallistujia on paljon rajaamme yhden puheenvuoron kolmeen minuuttiin, jotta kaikki saavat suunvuoron. Tämän jälkeen on aikaa yleiseen keskusteluun kulttuurielämästä Raaseporissa.
Tilaisuuteen osallistuu myös Matts Blomqvist, Svenska kulturfondenin asiasmies. Varaamme tapaamiseen noin kaksi tuntia.
Aurinkoisin syysterveisin,
Lotta, Sanna & Sirpa
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut
Linkki kulttuuritreffeille:
Tervetuloa elokuviin! Nyt pääset katsomaan elokuvaa omasta autostasi Drive in tapahtumassa, Markkinakentällä, Tammisaaressa
Ajankohta: Lauantai 26.9.2020 klo 20.00
Osoite: Markkinakenttä, Fleminginkatu 26, 10600 Raasepori
Elokuva: Bohemian Rhapsody, S, 135 min.
TAPAHTUMAN INFO
Drive in- tapahtuma järjestetään Markkinakentällä 26.9.2020. Saavuthan paikalle noin 45 min ennen elokuvan alkua. Liikenteenohjauksesta vastaa Kinotour Oy. Autoja ei sijoitella tulojärjestyksessä, vaan järjestäjillä on oikeus asetella autot parhaaksi katsomallaan tavalla. Isot autot sijoitetaan taakse tai sivuille. Elokuvat esitetään suurelle, noin 10 m leveälle valkokankaalle. Näytöksen äänet lähetetään suoraan autoradioihin. Oikea taajuus ilmoitetaan paikan päällä ennen elokuvan alkua. Testaa, että autoradio toimii, vaikka auto ei ole käynnissä. HUOM! Parhaan leffakokemuksen saavuttamiseksi suosittelemme, että elokuvaa katsotaan henkilöauton etupenkeiltä.
HUOM!!
Auton maksimikorkeus 2,2 m. Varmistathan myös, että autostasi saa kaikki valot sammutettua, vaikka virta olisikin päällä. Mikäli autostasi ei sammu kaikki valot, otathan mukaasi mustan liinan tms., jolla saat itse ajovalosi peitettyä. Huomioithan, että tilaisuuteen voi saapua ainoastaan henkilöautolla (ei mopoautolla, moottoripyörällä, mopolla tai polkupyörällä). Meillä ei ole myöskään mitään rakennettua katsomoa, joten yksittäiset elokuvankatsojat aiheuttavat vain vaaratilanteita ja käännytetään pois. WC- tilat löytyvät markkinakentän sivustalla olevasta vanhasta bussiksesta. Tapahtuma on päihteetön!
LIPUT
Tapahtuma on maksuton, mutta edellyttää ennakkovarauksen. No show tapauksissa laskutamme 25 €. Drive-in varaukset tehdään ainoastaan ennakkoon verkossa. Varauksesi jälkeen saat varausvahvistuksen, joka lähetetään sähköpostiisi. Varausvahvistus näytetään tapahtumaan saapuessa joko tulosteena tai puhelimen näytöltä. Sen voi näyttää lipuntarkastajalle myös ikkunan läpi, jolloin vältytään ylimääräisiltä ihmiskontakteilta. Tarkistathan tekemäsi varauksen huolella ennen paikalle saapumista.
http://www.kinotour.fi/events/bohemian-rhapsody-drive-in-ilmaisnaytos-1-lippu-1autopaikka-peruuttamattomista-lipuista-peritaan-25e-maksu/?fbclid=IwAR0_xx_Ecz_TW87i9voENgHraas2GJ2VWbXX5-vk0AalLy9WTpi60PtFDok
LISÄTIEDOT
Tammisaaren elokuvajuhlat: ekenas.filmfest@gmail.com, Puheenjohtaja Sirpa Huusko: sirpa.huusko@gmail.com Tekniikkaan ja varauksiin liittyvät kysymykset: Kinotour / Kino Events Finland Oy/ info@kinotour.fi/ 0440479945
Kirjastoon saa tuoda heijastimia.
Onko työpaikallasi / yritykselläsi heijastimia annettavaksi kirjastoon? Tai onko kotonasi käyttämättömiä ylimääräisiä heijastimia? Tuo ne Tammisaaren kirjastoon (info, 2. krs), tarvitsemme niitä ripustettavaksi kirjastojen heijastinpuihin.
Syyskuun aikana voit tutustua Ekenäs Fotoklubb r.y.:n valokuvanäyttelyyn Valoa ja varjoja Pohjan kirjastossa.
Avajaisten yhteydessä järjestämme myös drop in katutaidetyöpajan nuorille ja Raaseporin Nuorisopalveluiden tuorein vahvistus Pantteri (Wauto bil) karauttaa paikan päälle
Katutaidetyöpajan aikana opit maalaamaan graffitia ja saat tietoa tekniikasta, väreistä jne. Pukeudu mukavin säänmukaisiin vaatteisiin ja huomioithan, että vaatteet saattavat likaantua. Käytämme sekä kertakäyttöhanskoja että kasvomaskeja, joita on tarjolla paikanpäällä. Tarjoamme mehua ja pientä purtavaa.
Näkemisiin huomenna,Sebastian Berg, työpajavetäjä & nuoriso-ohjaaja ja Sirpa Huusko, kulttuurisuunnittelija
Jos et ole kirjautunut Helle-Finna -tilillesi vuoteen, tili ja luomasi suosikkilistat poistuvat automaattisesti. Tämä johtuu tietosuoja-asetuksista.
Kannattaa siis käydä tilillä syyskuussa ja silloin tällöin sen jälkeenkin. Lokakuussa Helle-Finnan käyttöönotosta tulee kuluneeksi vuosi.
Tästä on myös lähetetty tietoa sähköpostitse.
Kirjastokorttisi on voimassa kolme vuotta kerrallaan. Sinun pitää käydä kirjastossa kolmen vuoden välein aktivoimassa korttisi.
Bäst i världen?
Tua Forsström kertoo työskentelystä Svenska Akademienissä Tammisaaren kirjastossa (Perspektiivi) ma 21.9.2020 klo 17.30. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan.
Kirjakekkerit 12.9.2020 klo 9.30-15.00 Pohjassa
Lämpimästi tervetuloa!
Ohjelma:
Pohjan kirjasto:
klo 9.15 Ovet avataan yleisölle
klo 9.30 Nukketeatteri Taiga-Matto: Alin aarre
klo 11 Kirjailijahaastattelu: Erkki Liikanen
klo 12 Kirjailijahaastattelu: Minna Lindgren
klo 13 Kirjailijahaastattelu: Aapo Roselius
klo 14 Kirjailijahaastattelu: Riikka Ala-Harja
klo 11-15 Kirjamyyntiä & signeerausta – Luckan Raseborg
Muuta ohjelmaa:
klo 10-12 Raaseporin kirjastoauto paikalla
klo 9.30-15.00
Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys ry ja Pohjankurun koti- ja kouluyhdistys järjestävät ohjelmaa Pohjan nuorisotiloissa.
Kierrätyskirja Onnenpyörä ja Oma kotikylä -runokilpailu sekä pieni kahvila
Pohjan tori:
Delitukku pitää torikahvilaa ja paikalla myös muita torimyyjiä
Syyskuussa talven aukioloajat ovat taas voimassa kirjastoissa. Kirjastojen aukioloajat löytyvät täältä: Aukioloajat ja yhteystiedot.
Tammisaaren ja Pohjan kirjastoista voit lainata valmiiksi täytettyjä teema-kirjakasseja. Kasseissa on lappu josta näkee teeman sekä sisällön ja kirjojen määrän.
Lapsille on esimerkiksi Astrid Lindgren-teemakassi ja nuorille on historiaa.
Raasepori sekä Helle-kirjastot- kangaskasseja on myös myytävänä jos haluat täydellisen kassin käytettäväksi mm. kirjastokäynteihin!
Ulottuvuuksia – Carina Åstrand
Tervetuloa!
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti
https://www.raasepori.fi/…/kir…/aukioloajat-ja-yhteystiedot/
Kirjastoauto ei kulje tulevana perjantaina 28.8 koska se on huollossa.
Karjaan kirjasto muuttaa väistötiloihin Fokus-talon purkutöiden vuoksi elokuussa 2020. Kirjasto on suljettuna muuton vuoksi 3.8.–31.8.2020. Väistötilat sijaitsevat Karjaan keskustassa osoitteessa Nils Grabben katu 5, Grabbegården-nimisessä kiinteistössä.
Karjaan kirjastosta lainattu aineisto ei eräänny sillä välin, kun kirjasto on kiinni, vaan eräpäivät siirtyvät automaattisesti syyskuun alkupuolelle. Henkilökunta Karjaan kirjastossa vastaa arkisin puhelimeen klo 10-15 välillä. Kirjoja voi myös palauttaa palautusluukkuun toistaiseksi. Varattuja kirjoja voi hakea jostain muusta kirjastosta Raaseporissa (myös kirjastoautosta). Ilmoita henkilökunnalle mistä kirjastosta haluat hakea varauksesi.
Kirjastoauto palvelee asiakkaita Karjaan kirjastolla elokuun aikana kolme kertaa, keskiviikkoisin 12., 19. ja 26.8. klo 14–15.30.
Fokus-talon purkaminen aloitetaan lokakuussa 2020. Kirjasto saa uudet tilat vanhan Fokus-talon tilalle rakennettavasta kulttuurikeskuksesta, jonka on arvioitu valmistuvan kesän 2022 jälkeen.
Ihminen museossa – Jukka Suvanto
Tervetuloa!
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti
https://www.raasepori.fi/kirjastojen-kesaaukioloajat
Transitions – Sara Nyberg
Akryylimaalauksia pouring art-tekniikalla. Näyttely sivuaa elämämme eri siirtymävaiheita ja jättää tulkinnan katsojalle.
Tervetuloa!
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti
https://www.raasepori.fi/kirjastojen-kesaaukioloajat
Torstaina 30.7. jätämme hyvästit Fokus-talolle 47 vuoden jälkeen ja juhlistamme tilaisuutta mehulla ja keksillä. Sydämellisesti tervetuloa lainaamaan samalla viimeiset kirjat ennen muuttoa ja jakamaan parhaimmat Fokus-muistot kanssamme. Kirjasto on avoinna vielä perjantainakin, mutta keksit tarjoillaan jo torstaina.
Vuodesta 2000 alkaen järjestetty Suomalaisen Kamariorkesterin kesäkonserttisarja Tammisaaressa ja Fiskarsissa peruuntuu tältä kesältä koronaviruspandemian vuoksi. Vaikka maan hallituksen päätös yli 500 hengen tapahtumien kieltämisestä ulottuu nyt heinäkuun loppuun asti, sen vaikutus elokuun alussa järjestettävän tapahtuman järjestelyihin on suuri.
Tautitilanteen kehittyminen ja sen aiheuttamat mahdolliset uudet linjaukset sekä vastuu yleisön ja esiintyjien turvallisuudesta olivat ne syyt, joiden perusteella Suomalainen Kamariorkesteri ry ja Raaseporin kaupunki päättivät, ettei konsertteja tänä vuonna järjestetä.
Tammisaaren kesäkonsertit järjestetään seuraavan kerran 4.-8.8.2021 Tammisaaressa ja Fiskarsissa. Ohjelmasta, lipunmyynnin alkamisesta ja mahdollisista muista tapahtumista syksyllä 2020 tiedotetaan erikseen.
Tämän kesän konsertteihin ostettujen lippujen takaisinmaksua varten pyydämme ottamaan yhteyttä Luckan Raseborgiin, raseborg@luckan.fi tai puh. 044-017 0176 (ark. klo 9-16).
Faces Festival esittää:
Näyttely Galleria Fokuksessa 27.7.-2.8.2020
Social Distancing – Kaj Stenvall
Aukioloajat:
27.7.-30.7. klo 12:00 – 17:00, 31.7. klo 12:00-19:00 1.-2.8. klo 12:00-16:00
Tervetuloa!
Tämän vuoden juhla vietetään ilman perinteeksi muodostunutta musiikkiesitystä tai suurempaa ohjelmanumeroa, mutta tietenkin Helenea juhlitaan! Kehoitamme jokaista maalaamaan joko yksin tai yhteen kootun porukan kanssa. Maalata voi Tammisaaren puistoissa, rannoilla tai missä vain. Ota omat maalaustarvikkeet ja eväät mukaan. Muista pitää etäisyyttä.
Koska haluamme huomioida epätavallisia olosuhteita, jotka ovat vaikuttaneet elämäämme koko kevään ajan, teemana on ”Coronat Helenen paratiisissa”. Tekniikka on vapaa, voit maalata, piirtää, veistää tai tehdä vaikkapa kollaasin. Tee jotain poikkeavaa, jotain uutta. Voit vapaasti tulkita aihetta omalla tavallasi eli perään kuulutamme teeman vapaata ja mielikuvituksellista tulkintaa. Jos kaipaat lisätietoja, ota yhteyttä Johanna Cedercreutz-Karsteniin Tammisaaren Taideyhdistyksestä (040 0825439)
Cafe Schjerfbeckin ulkopuolella (Sepänkatu 10) on taideteosten vastaanottopiste kl 15-18. Tuo teoksesi sinne, jonka jälkeen se ripustetaan näytteille Cafe Schjerfbeckiin (vapaaehtoista. Muista jättää yhteystietosi. Kaikki jotka ovat tuoneet taideteoksen, osallistuvat 15€:n lahjakortin arvontaan Cafe Schjerfbeckiin. Mikäli et halua tuoda teostasi paikalle, voit halutessasi ladata sen facebook sivullemme, @hssallskapet
Tämä tapahtuma on Tammisaaren taideyhdistyksen, Schjerfbeckseuran, Café Schjerfbeckin ja Raaseporin kaupungin yhteistyönä järjestämä.
Västerbyn ulkoilualue on monipuolinen kohtauspaikka hiihtäjille, suunnistajille, kuntoilijoille, maastopyöräilijöille ja luonnonystäville. Alue on 1 500 hehtaarin suuruinen. Vaihtelevasta maastosta löytyy eri pituisia vaellusreittejä ja hiihtolatuja.
Västerbyn ulkoilualue sijaitsee Tenholantien (tie 52) varrella noin 5 km Tammisaaren keskustasta. Uudistettu ulkoilukartta alueesta on noudettavissa Raaseporin museosta. Tai voit tulostaa sen tästä:
Aurinkoterassi yhdistää Stallörsparkenin uimalan eli Simmiksen ja Knipanin uimarannan. Toivomme, että asukkaat ja matkailijat saavat nauttia rannalla monista aurinkoisista päivistä. Uimavalvojat ovat paikalla joka päivä klo 11–18. Tervetuloa!
20. heinäkuuta askarrellaan satuaiheisessa teemassa lastenkirjastonhoitaja Rebeckan kanssa Tammisaaren kirjastossa, Pääskysessä klo 12.30–13.30. Ohjelma on kaksikielinen ja suunnattu ensisijaisesti ala-asteikäisille.
Heinäkuun 28. päivä järjestetään satutuokio lapsille klo 17.30–18. Satutuokio pidetään ulkona (ei sateella), tuulimyllyn vieressä Tammisaaren kirjaston ohella. 3 v. ylöspäin suunnattu.
Tervetuloa mukaan!
Katso myös tapahtumasivumme Facebookissa.
OMAKUVA: Sielunmaisema
Janne Koivuniemi
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti
https://www.raasepori.fi/kirjastojen-kesaaukioloajat
Tervetuloa!
Aurinkoisia kesäterveisiä Kulttuuripalveluista!
NÄYTTELYJÄ GALLERIA FOKUKSESSA JA GALLERIA PERSPEKTIIVISSA
Näyttely Galleria Perspektiivissä 1.6.-29.7.2020
Tervetuloa tutustumaan kaupungin taidekokoelmaan! Näyttely koostuu muutamista taideteoksista, jotka olivat esillä kulttuuripalveluiden virtuaalisessa taidenäyttelyssä 18.3.-31.5.2020 Facebookissa.
Näyttely Galleria Fokuksessa 25.6.-17.7.2020
OMAKUVA: Sielunmaisema
Janne Koivuniemi
————————————————————————————
KULTTUURI VARHAISKASVATUKSESSA JA PERUSOPETUKSESSA
Raaseporin kaupungin kulttuuripalvelut tarjoaa kulttuuriohjelmaa tai kulttuurielämyksiä lapsille Raaseporissa. Ajatuksena on monin eri tavoin esitellä taidemuotoja lapsille (musiikki, kuvataide, kulttuuriperintö, tanssi jne.) Tänä keväänä kulttuurisuunnittelijamme olivat suunnitelleet ja koordinoineet kulttuurielämyksiä yhteensä 2138 koululaiselle Raaseporissa.
Pandemian vuoksi ehdittiin vain ohjelmaa toteuttaa vain 320 oppilaalle. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kulttuuriohjelman oli tarkoitus tavoittaa 1630 koululaistaja päiväkotilasta tulevana syksynä. Teemme parhaamme, että ainakin puolet oppilaista, jotka menettivät kulttuuriohjelman Koronan vuoksi, saisivat korvaavan kulttuurielämyksen tulevan lukuvuoden aikana.
———————————————————————————-
KULTTUURIAVUSTUKSET 2020
Huhtikuussa kulttuuriavustuksia jaettaessa oli tilanne kesä- ja syystapahtumien osalta erittäin epävarma koronapandemian vuoksi. Tämän vuoksi kulttuuriavustusten jakaminen oli tänä vuonna erityisen haasteellista. Osa tapahtumajärjestäjistä ilmoitti jo hyvissä ajoin tapahtumansa peruuntumisesta tai siirtymisestä myöhempään ajankohtaan. Siitä huolimatta oli osalla järjestäjistä merkittäviä tuotantoon tai markkinointiin liittyviä kustannuksia puhumattakaan, että peruuntunut tapahtuma aiheuttaisi merkittävää laskua tuloissa. Tämä otettiin huomioon kaupunkikehitysjaoksen päätöksessä kulttuuriavustusten jakamisesta. Hakemuksia tuli 63 ja kokonaisuudessaan avustuksia haettiin 214 092 € edestä. Kaiken kaikkiaan avustusta jaettiin 122 000€ 56:lle eri toiminnalle tai projektille.
Kulttuuriavustukset jaetaan seuraavien avustusperiaatteiden
mukaisesti:
https://www.raseborg.fi/wp-content/uploads/2019/04/Tukiperiaatteet_Kulttuuri_KKJ-converted-1.pdf
————————————————————————————
TAMMISAAREN KESÄKONSERTIT
Tammisaaren kesäkonsertit siirtyvät ensi kesään.
Koronaviruspandemia ja sen aiheuttamat linjaukset sekä vastuu yleisön ja esiintyjien turvallisuudesta olivat ne syyt, joiden perusteella Suomalainen Kamariorkesteri ry ja Raaseporin kaupunki päättivät, ettei konsertteja tänä vuonna järjestetä.
Tammisaaren kesäkonsertit järjestetään seuraavan kerran 4.-8.8.2021 Tammisaaressa ja Fiskarsissa. Ohjelmasta, lipunmyynnin alkamisesta ja mahdollisista muista tapahtumista syksyllä 2020 tiedotetaan erikseen.
—————————————————————————————–
KIRJAKEKKERIT 12.9.2020
Meillä on uusi päivämäärä Kirjakekkereille!
Kirjakekkerit järjestetään lauantaina 12.9. Pohjan
kirjastossa.
Lisätietoa ohjelmasta ja kirjailijoista julkaistaan elokuun alkupuolella.
Seuraa Kirjakekkereitä Facebookissa: https://www.facebook.com/kirjakekkerit/
—————————————————————————————
GAME OF IDEAS, SEASON 2 – hakuaika 3.6.-10.8.2020
Kulttuuriyrittäjä! Onko sinulla erinomainen bisnesidea ja tarvitset resursseja sen toteuttamiseen? Mitä jos osallistuisit kilpailuun, jossa bisnesenkelit etsivät Länsi-Uudenmaan parhaimpia ideoita?
Lue lisää:
https://www.raasepori.fi/game-of-ideas-season-2-hakuaika-36-1082020
—————————————————————————————
KORONAKRIISIAVUSTA MYÖNNETTIIN MATKAILUHANKKEELLE UUDELLAMAALLA
Yhteistyössä Etelä-Suomen keskeisten matkailukaupunkien Raaseporin, Hangon, Helsingin, Lohjan ja Porvoon kanssa Tieke on saanut koronakriisiavustusta Uudenmaanliitolta auttaakseen yrityksiä alueella ottamaan käyttöön digitaalisia ratkaisuja ja kehittämään yhteistä verkkokauppaa koko Uudellemaalle.
Lue lisää DigiTähti-hankkeesta:
https://tieke.fi/hankkeet/digitahti/
———————————————————————–
Kulttuuripalvelut on suljettu 29.6.-26.7.
Iloisin kesäterveisin,
Lotta, Sanna ja Sirpa
Raaseporin kirjastoauto ajaa taas aikataulun mukaan 10.8.2020.
Onko sinulla erinomainen bisnesidea ja tarvitset resursseja sen toteuttamiseen? Mitä jos osallistuisit kilpailuun, jossa bisnesenkelit etsivät Länsi-Uudenmaan parhaimpia ideoita?
Kilpailu on kaksivaiheinen: ensimmäisessä vaiheessa kaikki hakijat esittävät bisnesideansa verkon välityksellä Novagon tuomaristolle ja loppukilpailun juontajalle Reidar Waseniukselle. Näistä 8 lupaavinta valitaan Raaseporin linnassa pidettävään loppukilpailuun.
Kullakin loppukilpailuun valitulla finalistilla on 12 minuuttia aikaa vakuuttaa tuomaristona toimivat bisnesenkelit ideastaan; 4 minuutin esityksen jälkeen seuraa 8 minuutin keskustelu, missä tuomaristo esittää tarkentavia kysymyksiä.
Ideakilpailu on julkinen: se lähetetään LIVE -striiminä ja tallennetaan. Tämä on loistava tilaisuus saada lisänäkyvyyttä yrityksellesi ja tuotteillesi
Tarjoamme tarvittaessa sparrausta yritysneuvojan kanssa ideasi ja esityksesi kehittämiseen ennen kilpailua. Jos olet yksinyrittäjä, voimme samalla miettiä, löytäisimmekö sinulle yrityskumppanin – yhteistyössä on voimaa!
Jos kiinnostuit, toimi näin:
1. Täytä ja lähetä HAKULOMAKE
2. Odota yhteydenottoamme
Kilpailuun liittyvissä tiedusteluissa vastaamme osoitteessa: gameofideas@novago.fi
Hakuaika: 3.6. – 10.8.2020
Lisätietoja:
https://novago.fi/goi2/
https://novago.tapahtumakalenterit.fi/
Facebook: https://business.facebook.com/events/604405060282030/
Kaikki lukuintoiset voivat kesän aikana osallistua Raaseporin kirjastojen lukuhaasteeseen. Aikuiset voivat täyttää lukubingoa ja nuoremmat lukutoukkaa 20.9.2020 saakka.
Bingo- ja toukkalappuja saa noutaa kirjastoista ja ne voi tulostaa myös itse alta.
Kaikkien niiden kesken, jotka palauttavat kirjastoon täytetyn lukuhaastelapun, arvotaan yllätysvoittoja. Huom! Vain yksi osallistumislomake per lukija.
Koronapandemia on vaarantanut oleellisesti taiteen, kulttuurin ja luovien alojen toimintaa selviää opetus- ja kulttuuriministeriön kyselystä. Tilanteen ei arvioida lähiaikoina parantuvan. Kyselyyn vastasi noin 1600 toimialan toimijaa, ja heidän arvioihinsa perustuvat, yhteenlasketut nettotulonmenetyksensä kevään osalta ovat noin 130 miljoonaa euroa. Todellisuudessa summa on suurempi, sillä vastaajat edustavat vain osaa alasta.
Ministeriö toteutti huhtikuun lopussa kyselyn koronapandemian ja sen pitkittymisen vaikutuksista taiteen, kulttuurin ja luovien alojen toimijoiden toimintaan.
Arvioitaessa koronapandemian vaikutuksia toimintaan tähän saakka, puolet vastaajista katsoi toimintansa vaarantuneen olennaisesti. Yhdelle neljännekselle vastaajista pandemia on aiheuttanut merkittäviä muutoksia toimintaan ja yhdelle neljännekselle vain pieniä muutoksia. Vastaajat arvioivat tilanteen muuttuvan huonommaksi seuraavan kolmen kuukauden aikana, mutta paranevan loppuvuonna. Parhaimmaksi toimintakykynsä pandemian aikana arvioivat julkisyhteisöt.
Lomautuksia oli vastaushetkellä (20.-26.4.) toimeenpantu 38 % yrityksistä sekä joka viidennessä julkisyhteisössä, yhdistyksessä ja säätiössä. Koronapandemia on vaikuttanut myös irtisanomisiin. Arvioitaessa pandemian vaikutuksia jaksolla 1.6.-31.8., arvio lomautusten ja irtisanomisten todennäköisyydestä kasvaa.
Koronapandemian arvioidaan aiheuttavan tulonmenetyksiä eniten yrityksissä, joiden arviot tulonmenetyksistä on noin 83 % koko toimialan tulonmenetyksistä. Nettotulonmenetyksissä pandemian vuoksi saamatta jääneistä tuloista on vähennetty koronan vuoksi toteutumattomat kulut. Vastaukset eivät sisällä tekijänoikeustuloja.
Vastaajista suurin osa edusti yhdistyksiä ja säätiöitä (44 %). Taiteenaloittain vastaajista suurin osa edusti kulttuuriperintöalaa, musiikkia ja näyttämötaidetta.
Digitaaliset palvelut koronapandemian aikana
Valtakunnallisten taiteenalakohtaisten järjestöjen laatimissa yhteenvedoissa tuotiin esiin ne monet vaikeudet, jotka koronapandemia on aiheuttanut. Digitaalisia palveluita kuitenkin kehitetään poikkeusolojen aikana tai toiminnassa hyödynnetään aktiivisesti jo käytössä olevia järjestelmiä. Digitaalisten palveluiden koetaan olevan tärkeitä erityisesti yleisösuhteen säilymisen kannalta, vaikka tuloja ei juurikaan synny.
Eri toimialoilla tarjotaan suoratoistopalveluita, tallenteita, podcasteja, webinaareja sekä erilaisia mobiilisovelluksia. Sirkus- ja tanssitaiteen opetuksessa sekä taiteen perusopetuksessa on siirrytty mahdollisuuksien mukaan etäopetukseen.
Kyselyn taustaa
Opetus- ja kulttuuriministeriö teetti 20.-26.4. taide- ja kulttuurialan toimijoille verkkokyselyn koronapandemian vaikutuksista toimijoiden toimintaan. Tietoja kerättiin sekä nopeiden johtopäätösten ja politiikkatoimien muodostamisen tueksi että pidemmän aikavälin politiikan ja toiminnan suunnittelemiseksi.
Kysely kohdistui julkisyhteisöille, yhdistyksille ja säätiöille, yritykselle sekä yksityishenkilöille ja työryhmille. Kyselyn kokonaisvastaajamäärä oli 1559. Kyselyn vastauksia tulkittaessa on otettu huomioon, että vastausten edustavuus vaihtelee taiteenaloittain, mikä vaikeuttaa alojen välistä vertailua.
Kyselyssä pyydettiin vastaajien arviota kahdelta eri ajanjaksolta: 15.3.-31.5, jolloin toiminnan rajoitukset ovat täysimääräisesti voimassa ja arviota ajalta 1.6.-31.8., jonka oletuksena oli, että toiminnan rajoitukset jatkuvat ainakin kauden loppuun. Kyselyn toteutuksen jälkeen hallitus on tehnyt päätöksiä kulttuurialan toiminnan vaiheittaisesta ja osittaisesta avaamisesta kesäkuun alusta alkaen.
Julkaisu Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla. Raportti kyselyn vastauksista (Valtioneuvoston julkaisuja 2020:14)
Virtuaalinen on todellista
Tervetuloa tutustumaan kaupungin taidekokoelmaan! Näyttely koostuu muutamista taideteoksista, jotka olivat esillä kulttuuripalveluiden virtuaalisessa taidenäyttelyssä 18.3.-31.5.2020 Facebookissa.
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti
KYK Kino Show – Karjaan yhteiskoulu
Kuvaamataidon valinnaisryhmä vuosikurssi 9
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti
Tervetuloa!
Tarjoamme sinulle yksilöllistä tukea ja työkaluja terveytesi edistämiseen.
Jos tuntuu, että tarvitset apua liikunta-asioissa, voit ottaa yhteyttä, 019 289 2181 ma, ti ja ke klo 9 – 11.
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää avoimen verkkoaivoriihen kulttuurisen moninaisuuden edistämisestä taide- ja kulttuurikentällä. Aivoriihi on avoinna 31.5. asti.
Verkkoaivoriihessä kerätään taiteen ja kulttuurin eri aloilla toimivien sekä erilaisen taustan omaavien asiantuntijoiden näkemyksiä aihepiiristä ja ideoita keskeisistä kehittämistoimenpiteistä.
Verkkoaivoriiheen osallistumalla on mahdollista antaa näkemyksiä ja uusia avauksia, jotka tukevat ihmisten osallistumista niin palveluiden käyttäjinä ja kehittäjinä kuin luovan työn tekijöinä ja tuottajina.
Verkkoaivoriihen tuloksia hyödynnetään ministeriön työryhmän työssä ja valmisteltavissa linjausehdotuksissa.
Verkkoaivoriihi toteutetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Taustaa
Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kulttuurista vuoropuhelua, yhdessä tekemistä ja osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta kulttuurin alalla. Tavoitteen edistämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö asetti työryhmän valmistelemaan ehdotukset linjauksiksi ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osallisuuden vahvistamisesta ja kulttuurisen moninaisuuden edistämisestä taide- ja kulttuurielämässä.
https://iris.fountainpark.frakt.io/dd13d3cc-cb7c-4d0d-b678-e078ef15ec69
Vuodesta 2000 alkaen järjestetty Suomalaisen Kamariorkesterin konserttisarja Tammisaaressa ja Fiskarsissa peruuntuu tältä kesältä koronaviruspandemian vuoksi. Vaikka maan hallituksen päätös yli 500 hengen tapahtumien kieltämisestä ulottuu nyt heinäkuun loppuun asti, sen vaikutus elokuun alussa järjestettävän tapahtuman järjestelyihin on suuri.
Tautitilanteen kehittyminen ja sen aiheuttamat mahdolliset uudet linjaukset sekä vastuu yleisön ja esiintyjien turvallisuudesta olivat ne syyt, joiden perusteella Suomalainen Kamariorkesteri ry ja Raaseporin kaupunki päättivät, ettei konsertteja tänä vuonna järjestetä.
Tammisaaren kesäkonsertit järjestetään seuraavan kerran 4.-8.8.2021 Tammisaaressa ja Fiskarsissa. Ohjelmasta, lipunmyynnin alkamisesta ja mahdollisista muista tapahtumista syksyllä 2020 tiedotetaan erikseen.
Tämän kesän konsertteihin ostettujen lippujen takaisinmaksua varten pyydämme ottamaan yhteyttä Luckan Raseborgiin, raseborg@luckan.fi tai puh. 044-017 0176 (ark. klo 9-16). HUOM! Luckanin asiakaspalvelupiste on toistaiseksi suljettu vierailijoilta.
https://raseborg.luckan.fi/kontakt/
Täältä voit tulostaa Raaseporin Liikunnan Superjumppa-lautapelin, joka sopii koko perheelle.
Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tulostaa peliä, voit hakea pelin Tammisaaren uimahallista joka arkipäivä klo 11.00-14.00.
Tulosteet löytyvät laatikosta pääsisäänkäynnin vierestä.
Hauskoja pelihetkiä!
Raaseporin kirjastojen henkilökunta toivottaa oikein mukavaa vappua.
Toivotamme kaikille simaisaa Vappua!
Tässä muutamia vinkkejä Vapun ajan virtuaalitapahtumista:
Turun kaupunki – Vappu kotona
http://www.turku.fi/sv/vappenhemma
Vappu Turussa
https://arenan.yle.fi/1-50449613?fbclid=IwAR1S4MtYczxWVSpDKCQdmA9fXIYUAr52QBddaelhXk_sB3A7TGxRjvSDy2A
Vappu Michaela von Kügelgenin kanssa 30.4 kl. 18.30
https://www.facebook.com/events/255577238947443/
Helsingin kaupungin tapahtuma 30.4. klo 19
https://www.facebook.com/events/172529953935871/
Savoyn vappuaatto – Club for Five konsertti 30.4. klo 20
https://www.facebook.com/events/866078387225563/
Vappunen goes Futuro 1.5. klo 10.30 – lastentapahtuma:
https://www.facebook.com/events/3720926141310644/
Rajaton konsertti 1.5.klo 17, Savoyn vappu:
https://www.facebook.com/events/265955254574885/
Palatsi Live: Ilta 1.5. klo 21:
https://www.facebook.com/events/2528594874066807/
———————————————————————————–
Virtuaalinäyttely Kulttuuripalveluiden Facebook-sivulla 13.5.2020 saakka
Kaupungin taidekokoelma koostuu yli 1000 taideteoksesta ja haluamme nyt päivittäin esitellä teille yhden niistä.
https://www.facebook.com/RaseborgskulturtjansterRaaseporinkulttuuripalvelut/
Tervetuloa taiteen maailmaan!
——————————————————————–
Sunnuntaina 10.5. juhlistamme äitienpäivää!
Minun äitini on
kuin villasukka,
joka talvella lämmittää,
minun äitini on
kuin niitty kukka,
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni,
tule kanssani rantaan
niin vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee
puiden taa ja
saa taivaan punertamaan.
Muunnelma laulusta Minun ystäväni.
Alkuperäiset sanat: Petri Virtanen
Paikalliset yritykset tarjoavat lahjaideoita, palveluita ja noutoruokaa. Tarkista täältä sinulle sopivat tavat hemmotella äitiä.
https://www.raasepori.fi/osta-paikallista
Kulttuuriterveisin,
Lotta, Sanna ja Sirpa
Lukuviikolla 2020, jonka teemana oli Luovuutta ilmassa, kirjasto järjesti kirjoituskilpailun. Pyysimme teitä olemaan luovia lähettämään oma lyhyt kertomus tai runo. Tarinan tai runon piti liittyä alla olevaan kuvaan. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin yksi yllätyspalkinto ja voittajaan ollaan yhteydessä viikolla 18. Kiitämme kaikkia osallistuneita!
Kuvan alla voit lukea kaikki kertomukset ja runot.
Tässä on kaunis paikka
jossa joku syntyi ja joku kuoli
Kauriin tallaama polku
Torvisienen rihmaverkko
Puut venyttelivät satoja vuosia
Kun sulkee silmät
kuulee miljoona vuotta taaksepäin
tässä samassa hetkessä
– Kirsti Schreck
Sagoväsen och aftonljus,
I bakgrunden sakta skogens sus,
Sidornas prassel och vacker pärm,
Så mycket bättre än varje skärm,
Lugnet finns, precis som jag minns.
– Sandra Berglund
Ledsen
Olycklig även om allt går bra
Omringad av folk men vill bara dra
Sätta mig i gräset på en blommig äng
Eller lägga mig och gråta i min säng
– Siiri Kvarnström
Böcker
Boken kan vara en räddning för många men för vissa kan det vara tråkiga och långa.
Men för mig har det alltid betytt så mycket det roliga och korta men vackra stycket.
Jag brukar läsa om katter och monster som virvlar runt i roliga konster.
För vissa är det en lugn stund i livet men för mej är katter och monster huvudalternativet.
– Petronella Skog
Misslyckas för att lyckas
Du kan inte lära dig att flyga
Förrän du har ramlat.
– Maya Hallgren
Att läsa en bok ger mod.
Att läsa en bok ger kunskap.
En bok är en skinande gåva.
En bok är ett levande liv i mitt.
– Ellen Nyström
En liten man gick på vägen.
Han skulle gå och fiska fast han borde gå till skola men han brydde inte.
Han kom till en skiljeväg, han kan gå till vänster och fiska eller till höger och lära något i skola..
Han undrade åt vilket håll skall han gå.
En ängel sade “din mamma vill att du går till skola att lära”.
En djävul berättade “nix vem bryr sig? Du vill ju ha fisk inte onyttigt faktor om världskriget!”.
Mannen undrar om han borde lyssna till ängeln eller djävul.
Efter en stund säger mannen “kan ni vara tysta! Jag vill gå och fiska!”.
– Lydia Lydecken
EN STUND I ENSAMHET
SITTANDES PÅ EN STEN
I EN LUMMIG GRÖNSKANDE PARK
LÄSER OM FLYDDA TIDER
FÖRNIMMER OM DET SOM EN GÅNG VAR
– Kerstin Lindström
Om en mening i livet
De skrivna orden fick nytt liv när de möttes av tanken.
Tanken fick ord och tillsammans blev de plötsligt en delad viktig insikt, som liksom sprakade i luften.
Oberoende av tiden och ändå så direkt och viktig, med betydelse precis i nuet.
Det tysta igenkännande mötet mellan två sökare som aldrig annars hade mötts.
En mening i livet.
– Johanna Marjala
Läslust
På blommande äng
jag drömmer mig bort.
En längtan mig fyller,
en sommar så kort.
Saligt att fånga dess skönhet.
– Inger Kokko
Lukuviikko 2020 alkaa tänään ja teemana on Luovuutta ilmassa! Nyt jos koskaan on siis aika olla luova ja luoda oma lyhyt kertomus tai runo. Tarinan tai runon pitää liittyä alla olevaan kuvaan ja koostua enimmillään viidestä lauseesta. Lähetä oma tarinasi viimeistään torstaina 23. huhtikuuta osoitteeseen kirjasto@raasepori.fi. Parhaat kertomukset julkaistaan kirjaston kotisivuilla sekä Tammisaaren ja Karjaan Facebookissa, ja kaikkien osallistujien kesken arvomme yllätyspalkinnon!
Lastenkirjastonhoitaja Rebecka vinkkaa helposta pääsiäisaskartelusta. Ohje avautuu pdf-muodossa tästä:
Voit pyytää uuden tunnusluvun Helle-Finnaan, jos olet unohtanut sen. Mene osoitteeseen: https://helle-finna.fi ja valitse ”Kirjaudu”. Klikkaa se auki. Klikkaa ”Unohditko tunnuslukusi”, täytä lomake ja klikkaa ”Pyydä uutta tunnuslukua”. Mene sähköpostiisi ja kirjaudu sisään. Avaa viesti, joka on tullut Hellestä (noreply@finna.fi). Klikkaa viestissä olevaa linkkiä ja luo itsellesi uusi tunnusluku. Huom! Sähköpostiosoitteesi täytyy olla sama joka on kirjattuna omiin tietoihisi kirjastojärjestelmässä, jotta tämä toimisi. Jos sinun asiakastiedoistasi puuttuu sähköpostiosoite, ole yhteydessä omaan kirjastoosi lisätäksesi sen tietoihisi.